Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1303)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mietin itsekin, että miksi uusperheen ns. bonusvanhemman pitäisi olla kaikessa mukana? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole ydinperhe, ja isäänsähän he ovat katsomassa, niin ei kai oletus ole, että olet koko ajan tiiviisti mukana hiekkalaatikon reunalla istumassa lasten isän mukana?"
Ainakin Tinderissä kun olen viestitellyt miesten kanssa, joilla on koton alaikäisiä lapsia, niin nämä miehet itse edellyttävät, että tulevan naisystävän pitää viettää aikaa heidän lapsen kanssa ja muodastaa häneen suhde. Näille miehille ei käy se, että vietetään lapsivapaata parisuhdeaikaa uuden kumppanin kanssa. En minä ainkaan ymmärrä, mikä se heidän motiivinsa on, että miksi näin pitäisi olla? Haluavatko he sitten itse viettää aikaa naisystävän lasten kanssa?
Näin erovanhempana sanon, että me olemme lapseni kanssa jo oikea perhe.
Jotenkin mielestäni paljon vaadittu, että jo parisuhteen alkumetreillä olisi ennakkoajatusta, että meistä tulee "oikea perhe", toisen otettava vastuuta lapsestani sijaisvanhemmaksi ryhtyen jne. Ylipäätään tuosta tulisi ajatus, että etsiikö toinen puolisoa, vai sijaisvanhempaa lapselleen.
Jatkan kommenttiani, että ylipäätään jos kokisin kaipaavani tukea vanhemmuuteen, niin parisuhteen etsimisen sijasta olisin kylläkin yhteydessä esim. perheneuvola -palveluihin.
Enkä myöskään itse lähtisi suhteeseen, jossa kokisin olevani enemmänkin sijaisvanhempi/ perheen tukihenkilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun erosin lasten isästä. En aloita mitään vakavaa miehen kanssa jolla on myös lapsia ja tämä on pitänyt jo yli 3 vuotta. Mieluummin yksin. Tosin seuraa on, eräs lapseton mies, mutta ei seurustella eikä ole nähnyt lapsia, vaikka ollaan tunnettu lähes 2v. En vaan usko että jaksaisin vieraita lapsia, omat on tässä kuitenkin puolet ajasta. Enkä halua heillekään mitään uusia sisko tai velipuolia. Iso kynnys ylipäätään ottaa joku mies tähän ja siksi tämä nykyinen kuvio sopii oikein hyvin. Ei sinänsä haittaisi jos lapset näkisi tämän miehen ja oikeastaan ovatkin ihan ohimennen nähneet ja tietävät että minulla on kaveri.
Jo on kuvio. En ikinä esittelisi lapsilleni jotain öö "kaveria", joka ei ole seurustelukaveri. Fuckbuddy?
Vierailija kirjoitti:
Heti alussa totesin että miehen lapsista nuorin oli ihan sekopää (äitinsä ansiosta, niiden suku täynnä juoppoja ja hulluja sekä juoppohulluja). En kuitenkaan ymmärtänyt lähteä vaan yritin kaikkeni, että homma saataisiin toimimaan. Edes siinä vaiheessa en antanut periksi kun tämä seko-nuorimmainen yritti ensimmäisen kerran vahingoittaa omaa lastani.
Lopputulos on nykyään että kaikki lapset ovat aikuisia. Vanhempi lapseni on hengissä, mutta muutaman pahoinpitelyn ja kahden tappoyrityksen jälkeen suhtautuu vieraisiin ihmisiin hyvin varauksella ja viihtyy vain kotona eli henkisiä vaurioita on jäänyt. Nuorempi lapseni säästyi henkisiltä vaurioilta, (ainakin toistaiseksi näyttää siltä), mutta kantaa naamassa ikuista arpea muistutuksena puolisisarestaan. Puolisisar taas porskuttaa onnellisena ja rikosrekisterikin on kai vanhentunut jo...
Älkää he***ti sekaantuko uusperheisiin!!
Lapsiasi on siis vuosien ajan pahoinpidelty ja jopa yritetty tappaa, etkä ole lähtenyt ja suojellut lapsiasi? Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti alussa totesin että miehen lapsista nuorin oli ihan sekopää (äitinsä ansiosta, niiden suku täynnä juoppoja ja hulluja sekä juoppohulluja). En kuitenkaan ymmärtänyt lähteä vaan yritin kaikkeni, että homma saataisiin toimimaan. Edes siinä vaiheessa en antanut periksi kun tämä seko-nuorimmainen yritti ensimmäisen kerran vahingoittaa omaa lastani.
Lopputulos on nykyään että kaikki lapset ovat aikuisia. Vanhempi lapseni on hengissä, mutta muutaman pahoinpitelyn ja kahden tappoyrityksen jälkeen suhtautuu vieraisiin ihmisiin hyvin varauksella ja viihtyy vain kotona eli henkisiä vaurioita on jäänyt. Nuorempi lapseni säästyi henkisiltä vaurioilta, (ainakin toistaiseksi näyttää siltä), mutta kantaa naamassa ikuista arpea muistutuksena puolisisarestaan. Puolisisar taas porskuttaa onnellisena ja rikosrekisterikin on kai vanhentunut jo...
Älkää he***ti sekaantuko uusperheisiin!!
<
Lapsistasi olisi pitänyt tehdä lasu ja pelastaa heidät parempiin oloihin. Tässä maassa on jo tarpeeksi monta viljaeerikaa nähty.
Vierailija kirjoitti:
Uusioperheet
Kuutioperheet
Se on UUSPERHE
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että huomasin asian kolmen vuoden uusperhe asumisen jälkeen. Olen toki edelleen samassa uusperheessä ja aikaa mennyt viisi vuotta.
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut. Miehen nuorempi lapsi ei ole minusta koskaan pitänyt, vanhemman kanssa ei mitään ongelmia. Nuorempi lapsi nuorempana (6-8v) kyseli miksi olen niin lihava (170cm/65kg) ja tyhmä (kaksi pitkää korkeakoulututkintoa, työssä menestynyt, tulot varsin korkeat). Lapsi ei välttämättä puhunut mi
"Ihan uskomatonta, että aikuiset ihmiset ( tuon lapsen vanhemmat) eivät välitä lapsestaan sen vertaa, että olisivat aktiivisesti osallistuneet tilanteen ratkaisemiseen. Ja jo ihan siihen, että kenenkään ei tarvitse toisesta tykätä, mutta jos saman katon alla asutaan, niin sekä aikuiset että lapset kohtelevat toinen toisiaan hyvin, eikä noin kuten tuo lapsi käyttäytyi.
Näissä aina mietityttää onko tuo asenne sitten peräisin tuon lapsen äidiltä? Ja millainen ihminen aiheuttaa tahallaan tuollaista sontaa, mikä kostautuu hänen omalle lapselleen?"
Minäpä kerron millainen ihminen, siis millainen se lapsen isä on joka tämän tilanteen aiheutti. Ei suinkaan lasten bioäiti. Jätti perheensä, saanko arvata? Palaa vaatimaan lapsia luokseen puolet ajasta. Pakottaa lapset asumaan ventovieraan uuden naisen kanssa ja katsomaan vierestä miten uusi vauva on tälle (ja ehkä isällekin) ykkönen. Ei vaihda työvuoroja / työpaikkaa sellaisiksi, että voisi pitää lupauksensa uudelle kumppanille. Jättää isommat lapsensa kotiinsa, kun itse huitelee muualla ja muut aikuiset venyvät ja joustavat ja järjestävät.
Sinuna ottaisin yhteyden lasten äitiin, eiköhän teillä ole enemmän yhteistä kuin kuvittelet. Keskimmäisellä lapsella ei ole mitään sinua vastaan, vaan paha mieli kohdistuu isän laiminlyönteihin. JA AIVAN SYYSTÄ. Lapsi ei osaa sitä peitellä yhtä hyvin kuin isosisarensa. Annatko heidän muodostaa minkäänlaista sisarussuhdetta nelivuotiaaseen? Koska se on ainoa syy miksi tossa ei pitäisi vaan vetää johtopäätös että viikko-viikko-asuminen ei sovi isän elämäntilanteeseen, ja lasten parempi tulla isää tapaamaan silloin kun hän on kotona. Muutenhan heillä on ikävä sekä äitiä että isää. Oireilevat.
Ai kenenkään ei tarvitse toisesta tykätä, mutta jos saman katon alla asutaan, niin sekä aikuiset että lapset kohtelevat toinen toisiaan hyvin, eikä noin kuten tuo lapsi käyttäytyi? olen ehkä vähemmistössä mutta mulle on itsestäänselvää, että saman katon alla ollaan perhe ja toisista tykätään. Jos ei tykätä, ei asuta. Lapset ovat liian keskeneräisiä kertomaan tunteistaan, näette sitten kun muuttavat varhain pois eikä "kotona" tulla enää käymään. Kun se ei ole koti, missä sanotaan että olepa kohtelias tuolle vieraalle ihmisille, sehän on sun vanhemman uusi rakas. Huolimatta siitä millainen kuvio kyseessä. Lapsi ei ole se joka joustaa ja tinkii mukavuudestaan lyhyen lapsuuden aikana. Aikuiset ehtivät suhteilla ja perheillä ja parveilla myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairasta sakkia olette. Uusperhe-elämää jo pitkästi yli 20 vuotta ja ei ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on lapsi ja itse olen lapseton. Kyllä siinä tuntee olevansa kuin ilmaa kun vietän heidän kanssa aikaa. Lapsi asuu suurimmaksi osaksi miehen luona ja ikää hänellä 13v.
Kaikki lomat menee lapsen ja miehen halujen mukaan. Ulkomaan matkoilla ollaan lapsen ehdoilla lapsiperhekohteessa. Olen nelikymppinen ja haluaisin aikuisten lomia miehen kanssa. Kesälomistakaan en ole enää nauttinut. Siivoan lapsen ja lasten kavereiden sotkuja miehen luona, jotta mahtuisin itse syömään tai istumaan jonnekin sohvan nurkkaan.
Miksi sä roikut noin huonossa tilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun tuli riitaa miehen lapseen liittyen ennen kuin olin edes tavannut lasta, totesin että tästä kelkasta kannattaa hypätä pois hyvän sään aikana.
Just! Kerrankin ihminen, joka myöntää, että asiat eivät olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Kamalaa kumminkin on, että tietää jo odottaakin kuraa niskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että aika moni mies olettaa ja odottaa, että uusi naisystävä hoitaa hänenkin lapset. Se ei automaattisesti ole täysin paha asia, jos mies voi tarjota naiselle jotakin muuta, esim. parempaa elintasoa. Mutta aika usein näin ei ole, vaan töissä käydään 50-50 ja nainen ottaa miehen lapsista ison vastuun, ja lisäksi mies maksaa elarit eksälleen. Tämä ei ole naisen kannalta todellakaan mikään hyvä diili.
Ei todellakaan ole hyvä diili. Ja sitten siihen tehdään vielä se yhteinen lapsi. En ymmärrä miksi.
Äitini meni muinoin kimppaan miehen kanssa jolla oli yläaste ikäiset lapset. Itse olin jo parikymppinen itsenäisesti elävä. Onneksi äitini ja ns. isäpuoleni ei tehneet yhteistä lasta, ja onneksi minun ei tarvinnut elää uusperhe-elämää. Äitini kun on niitä naisia joilla mies menee oman lapsen edelle ja isäpuoleni on ihminen joka haluaa sanoa viimeisen sanan. Elämäni ja olemiseni olisi ollut aika tukahduttavaa saman katon alla.
Ihmisten pitäisi enemmän ajatella miltä omista lapsista tuntuu, kun heidät pakotetaan uusperhe-elämään. Lapsille kun on jo tarpeeksi stressaavaa matkustaa kahden kodin välillä.
Noin kahdeksan vuotiaana, kun äiti naimisiin meni ja pikku veljen sai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on lapsi ja itse olen lapseton. Kyllä siinä tuntee olevansa kuin ilmaa kun vietän heidän kanssa aikaa. Lapsi asuu suurimmaksi osaksi miehen luona ja ikää hänellä 13v.
Kaikki lomat menee lapsen ja miehen halujen mukaan. Ulkomaan matkoilla ollaan lapsen ehdoilla lapsiperhekohteessa. Olen nelikymppinen ja haluaisin aikuisten lomia miehen kanssa. Kesälomistakaan en ole enää nauttinut. Siivoan lapsen ja lasten kavereiden sotkuja miehen luona, jotta mahtuisin itse syömään tai istumaan jonnekin sohvan nurkkaan.
Miksi sä roikut noin huonossa tilanteessa?
Varmaan koska selittää, ettei ole hyviä nelikymppisiä lapsettomia miehiä.
Siinä vaiheessa kun huomasin, että olen käytännössä naisen lapsen "todellinen isä". Käytin aikaa hänen harrastuksiinsa paljon enemmän kuin se oikea biologinen isä ja myös huomasin, että taloudellisia kuluja tulee minulle enemmän kuin biologiselle isälle. Eniten minua ärsytti se, että lapsen äiti piti tätä ikään kuin normaalina että kaikki on hyvin, vain koska en heti ollut ääneen valittamassa ja kireää ilmapiiriä luomassa. Tuon pitäisi olla mielestäni jo äidinkin päässä sellainen lähtökohta, ettei siitä edes pitäisi joutua nostamaan kissaa pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on lapsi ja itse olen lapseton. Kyllä siinä tuntee olevansa kuin ilmaa kun vietän heidän kanssa aikaa. Lapsi asuu suurimmaksi osaksi miehen luona ja ikää hänellä 13v.
Kaikki lomat menee lapsen ja miehen halujen mukaan. Ulkomaan matkoilla ollaan lapsen ehdoilla lapsiperhekohteessa. Olen nelikymppinen ja haluaisin aikuisten lomia miehen kanssa. Kesälomistakaan en ole enää nauttinut. Siivoan lapsen ja lasten kavereiden sotkuja miehen luona, jotta mahtuisin itse syömään tai istumaan jonnekin sohvan nurkkaan.
Miksi sä roikut noin huonossa tilanteessa?
Varmaan koska selittää, ettei ole hyviä nelikymppisiä lapsettomia miehiä.
Ilmankaan et osaa olla? Suht säälittävää.
ohis
Miehille ei ne naisen lapset varmaan ole ongelma, koska ap:n mies on kai sietänyt ihan hyvin sitä, että aloittajan lapsi on asunut koko ajan samassa huushollissa, mutta nyt kun hän on aikuistunut ja muuttanut pois, ap ei siedä miehen lapsia edes silloin tällöin.
Ymmärsinkö oikein?
Ai tää onkin ikivanha ketju.
Tulepas ap kertomaan miten teille kävi. Kai sä täällä vauvalla vielä kuitenkin käyt.
Olen aina tiennyt, että en sovi uusperhekuvioon. Menin sinkun kanssa naimisiin, enkä ole eronnut.
Jos olisin eronnut, en omalta osaltani olisi alistanut lapsiani uusperhekuvioon. Lapsillani olisi ollut koti luonani, eikä sinne olisi muuttanut heille vierasta ihmistä asumaan ennenkuin he olisivat olleet aikuisia, jos sittenkään.
Pettäminen johtuu aina ja poikkeuksetta siitä, että pettäjällä ei ole selkärankaa.