Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1276)
Vierailija kirjoitti:
Mulla uusperhe-elämä vakavassa harkinnassa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, pois kotoa muuttaneita.
Miehellä 10-vuotias, joka on puolet kuukaudesta paikalla + lomilla enemmän.
Mulla ainakin jo ajatuksen tasolla paljon sopeutumisongelmia. 😬
Kun kerran jo ajatuksen tasolla tuntuu vähänkin epäilyttävältä, niin älä ihmeessä lähde. Peräydy kun vielä voit, se on ilman muuta viisain ratkaisu. Itse vapaaehtoisesti lapsettomana aloin seurustella miehen kanssa, jolla myrskyisä ero takana ja kaksi kersaa mukana viikko-viikko systeemillä (siksi, ettei kummankaan tarvitsisi maksaa elatusmaksuja). Mies käänsi näppärästi vastuu lapsista minulle ja minähän luin iltasatuja, kokkasin, leivoin, autoin läksyissä, kun en osaa sanoa ei. Ei olisi pitänyt. Ei missään tapauksessa. Oli yhtä kärsimystä sekä lapsille että minulle, voittajia tässä pelissä oli mies ja eksänsä, jos nekään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutista, omat kakarat yritetään elättää muilla ja kun muuttavat pois, niin uusioperhe-elämä ei olekaan oma juttu. Tämän takia yh-äidit seksiin ja kannattaa näköjään uusioperheissäkin ajatella, että taustalla on vaan naisen halu elättää omat äpäränsä muilla.
Vierailija kirjoitti:
Heti alussa totesin että miehen lapsista nuorin oli ihan sekopää (äitinsä ansiosta, niiden suku täynnä juoppoja ja hulluja sekä juoppohulluja). En kuitenkaan ymmärtänyt lähteä vaan yritin kaikkeni, että homma saataisiin toimimaan. Edes siinä vaiheessa en antanut periksi kun tämä seko-nuorimmainen yritti ensimmäisen kerran vahingoittaa omaa lastani.
Lopputulos on nykyään että kaikki lapset ovat aikuisia. Vanhempi lapseni on hengissä, mutta muutaman pahoinpitelyn ja kahden tappoyrityksen jälkeen suhtautuu vieraisiin ihmisiin hyvin varauksella ja viihtyy vain kotona eli henkisiä vaurioita on jäänyt. Nuorempi lapseni säästyi henkisiltä vaurioilta, (ainakin toistaiseksi näyttää siltä), mutta kantaa naamassa ikuista arpea muistutuksena puolisisarestaan. Puolisisar taas porskuttaa onnellisena ja rikosrekisterikin on kai vanhentunut jo...
Älkää he***ti sekaantuko uusperheisiin!!
Oh My god!
Lapset kärsii jatkuvista uusioperhe jutuista, itsekkäät aikuiset omien himojensa vietävinä tuhoaa lastensa elämän vain omista itsekkäistä lihallisista syistä, sit taas uutta kiertoon ja taas sitä mennään...
Tajusin että uusioperhe ei ole minua varten jo siinä vaiheessa kuin ensimmäinen perheeni joutui eroamaan. Ei siksi, että ero olisi ollut mitenkään erityisen vaikea aikuisille, tai edes lapsille, kun ero hoidettiin lapsien etu edellä. Ja samasta syystä ei ole mitään mielenkiintoa alkaa leikkiä mitään uusperhettä ja tuoda tähän yhtälöön joku helvetin idiootti painolasteineen sorkkimaan omilla epävarmuuksillaan lapsieni elämää. Ei kiitos. Ja ehkä muidenkin ois vähän syytä miettiä, että kannattaako sitä pysyä henkisesti teininä, ja antaa keskeneräisen tunnemaailmaltaan kypsymättömän aikuisen, ottaa toinen samanlainen tuhomaan niiden omien lasten elämää. Todennäköisesti lopullisesti, jolleivat käy läpi vuosien terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaankaan ihan helppoa mutta kyllä jos asut miehen kanssa jolla on omia lapsia on oltava vähemmän itsekäs ja sopeuduttava. Näin myös jos mies asuu naisen kanssa jolla on omia lapsia jotka eivät ole kumppanimiehen.
Ellei sopeudu vieraan lapsista välittämään on parempi elää toisessa paikassa silloin kun kumppanin lapset ovat isänsä tai äitinsä luona ja pitää lapsilla se turvallinen entinen koti jossa vanhemmat vuorotellen asuu lastensa kanssa.
Lapsille on turvattava koti jossa on vapaus käydä ja olla. Vanhemmat ei voi olla niin itsekkäitä että ajattelee vain itseään, lasten elämä on turvattava ensisijaisesti, se vaikuttaa heidän myöhempään elämäänsäkin. Vastuu kuuluu aina aikuiselle, ei voi kerätä vain rusinoita pullasta, on otettava koko paketti kun on lähtenyt tähän kelkkaan.
Miksi ylipäätään erotaan niin heppoisin keinoin useinkin koska ydinperhe on aina se ydinperhe jossa riidoistakin huolimatta on mahdollisuus kasvaa itsekin aikuisena ja sopia. Ei ole liittoa jossa erimielisyyksiäkin ei tulisi.
Jokainen voi tehdä oman ja myös puolison, myös lasten olon vain itsensä kasvattamisen kautta. Ei voi koskaan muuttaa toista ihmistä. Opetelkaa ihmiset puhumaan ongelmistakin puolison kanssa, ei kukaan voi lukea toisen ajatuksia ja kaikki haluaa joka tapauksessa että häntä rakastetaan. Rakkautta etsitään toisesta ihmisestä mutta usein käy juuri näin että ongelmat voi vain paisua uudessa suhteessa suuremmiksi.
Mikä siinä lapsen omaavassa kumppanissa on ollut niin mielettömän upeaa, että olet halunnut perustaa uusperheen hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Siinä vaiheessa, kun olin tekemisissä miehen törppöjen lasten kanssa. Olivat jo täysi-ikäisiä, nuoria aikuisia, siinä vaiheessa.
Melkein viisitoista vuotta on jo siitäkin kulunut, kun uusiomies on ollut mullan alla, mutta vieläkään en siedä tätä hänen jälkikasvuaan. Pelkkä heidän ajattelemisensakin puistattaa yhä.
Mitä ihmeen bonuslapsia? Riesa on riesa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys näille nimenomaan viikonloppuisän kanssa yhteen päätyneille.. Mitäs jos lapsi isompana toivoisikin mahdollisuutta viettää isänsä luona nykyistä enemmän aikaa? Entäpä jos lapsen äiti vaikkapa sairastuu vakavasti ja isä joutuu ottamaan lapsen kokoaikaisesti vastuulleen? Elämä ei ole suunniteltavissa ja erilaisiin mahdollisiin tilanteisiin on aina syytä varautua edes ajatuksen tasolla..
Ei tuollaisiin asioihin voi varautua. Vai jätätkö itse lapset tekemättä siksi, että lapsi voi sairastua vakavasti tai et ikinäyritä mitään, jotta ei jotain pahaa tapahtuisi?
Jos jotain tapahtuu, sitten tilanne arvioidaan uudelleen. Uskon, että minä siinä tilanteissa soprutuisin miehen lapsiin. Nyt minun ei tarvitse: lapsilla on jo äiti. Mutta jos heidän äitinsä kuolisi, niin minulla heräisi suojelyvaistot.
Voi varautua juuri tuolla tavalla ettei ala seurustella perheellisen kanssa ja kyllä itsellä on vahvasti vaikuttanut nuo mainitsemasi syyt siihen etten ole hankkinut lapsia. Lapset on niin iso asia että siinä ei oikein halua tehdä kompromisseja jos ei todella lapsia elämäänsä halua. Lapsi on aina ykkönen (pitäisi olla) enkä ainakaan itse halua periaatteesta lähteä siihen jos on noin iso ero arvomaailmassa vaikka se ei juuri siinä hetkessä realisoidu - miehen pitää kuitenkin tosi tilanteessa laittaa ne lapset etusijalle. Toisekseen, näkisin että ongelmia voi tulla jo pienemmässäkin mittakaavassa heille jotka sokeasti vaan on kiinni siinä ajatuksessa että mies on vain "viikonloppuisä", kaikki ei ymmärrä vanhemmuuden kokonaisvaltaosuutta ja ei se lapsi poistu miehen mielestä vaan kyllä lapsen asiat ja lapsi itsessään voi "viedä kaistaa) muinakin aikoina vaikka lapsi poissa onkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsen omaavassa kumppanissa on ollut niin mielettömän upeaa, että olet halunnut perustaa uusperheen hänen kanssaan?
Hän täytti koko 20-kohtaisen vaatimuslistani, mitä mieheltä haluan.
Ihan hyvä, että hänellä on lapsia, sillä hän ymmärtää minua ja minun lapsiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään ei tarvitse huolehtia toisten lapsista. Jos ei nappaa niin ei nappaa. Toki jos yhteen muutetaan niin silloin elämä on täynnä kompromisseja jos tämä ei sovi niin silloin suosittelen olemaan omissa oloissa.
Uusioperheet ovat aina ongelmallisia. Vähintääkin lapset ovat todennäköisesti tarumatisoituneet omien vanhempiensa erosta/toimista. Myöskin ero on harvoin vain toisen osapuolen ongelmista johtuva, totuus on se että erossa on syytä molemmissa osapuolissa vaikka sitä onkin vaikea myöntää... Esimerkiksi kyllä se pettäminenkin jostain johtuu vaikka se pettäminen olisikin se varsinaisen eron lopullinen syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mietin itsekin, että miksi uusperheen ns. bonusvanhemman pitäisi olla kaikessa mukana? Kun kyseessä ei kuitenkaan ole ydinperhe, ja isäänsähän he ovat katsomassa, niin ei kai oletus ole, että olet koko ajan tiiviisti mukana hiekkalaatikon reunalla istumassa lasten isän mukana?"
Ainakin Tinderissä kun olen viestitellyt miesten kanssa, joilla on koton alaikäisiä lapsia, niin nämä miehet itse edellyttävät, että tulevan naisystävän pitää viettää aikaa heidän lapsen kanssa ja muodastaa häneen suhde. Näille miehille ei käy se, että vietetään lapsivapaata parisuhdeaikaa uuden kumppanin kanssa. En minä ainkaan ymmärrä, mikä se heidän motiivinsa on, että miksi näin pitäisi olla? Haluavatko he sitten itse viettää aikaa naisystävän lasten kanssa?
Todennäkösesti haluavat naisen siihen piiaksi. Olishan se kiva päästä niihin omiin h
Tai sitten haluavat yrittää saada rippeistä oikean perheen jossa olisi edes se sijais äiti joka välittää. Jos perhe elämä ei kiinnosta niin kerro se suoraan miehelle niin mies tekee sitten omat ratkaisunsta.
Siinä vaiheessa kun kokeilin tuommoista suhdetta. Tuommoisessa suhteessa miehellä on vain maksajan ja mahdollistajana rooli ilman minkäänlaista kasvatus oikeutta. Näissä kuvioissa mies joutuu aina jos ei suoraan niin epäsuoraan maksamaan naisen lapsen asioita vaikka ei ole mitään oikeutta lapsen kasvattamiseen.
Lapsellinen yh äiti ei etsi puolisoa vaan lapsensa elämän rahoittajaa ja mahdollistajaa
Heti alussa totesin että miehen lapsista nuorin oli ihan sekopää (äitinsä ansiosta, niiden suku täynnä juoppoja ja hulluja sekä juoppohulluja). En kuitenkaan ymmärtänyt lähteä vaan yritin kaikkeni, että homma saataisiin toimimaan. Edes siinä vaiheessa en antanut periksi kun tämä seko-nuorimmainen yritti ensimmäisen kerran vahingoittaa omaa lastani.
Lopputulos on nykyään että kaikki lapset ovat aikuisia. Vanhempi lapseni on hengissä, mutta muutaman pahoinpitelyn ja kahden tappoyrityksen jälkeen suhtautuu vieraisiin ihmisiin hyvin varauksella ja viihtyy vain kotona eli henkisiä vaurioita on jäänyt. Nuorempi lapseni säästyi henkisiltä vaurioilta, (ainakin toistaiseksi näyttää siltä), mutta kantaa naamassa ikuista arpea muistutuksena puolisisarestaan. Puolisisar taas porskuttaa onnellisena ja rikosrekisterikin on kai vanhentunut jo...
Älkää he***ti sekaantuko uusperheisiin!!