Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1356)
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun itsellä oli 0 lasta ja katsoin kaverien uusperhe virityksiä.
Mietin, en koskaan lähde tuohon. Vaikka lapsista pidän, minun kodissa ei toisen naisen lapset asu.
Mutta siis toki miehet, joille ei yh kelpaa ovat sikoja :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun naispuolinen kaveri kertoi, että hänen ollessaan n. 12-vuotias, hänen isänsä pian eron jälkeen perusti uusperheen naisen kanssa, jolla oli pieni lapsi ja he saivat lyhyen seurustelun jälkeen yhteisen lapsen. Tämä bonusäiti inhosi tätä mun kaveria eli miehensä lasta ja käyttäytyi kuin häntä ei olisikaan. Kerran kaverini kuuli , kun toisessa huoneessa se nainen pajatti isälle, että "sun täytyy ymmärtää, että me ollaan nyt perhe eikä sun esikoinen kuulu sun elämään enää". Siis vaikka sillä naisella itsellään oli aiemmasta suhteesta lapsi niin hän ei hyväksynyt miehen lasta mutta odotti miehen leikkivän isää hänen lapselleen. Sitten he kuitenkin muutaman vuoden kuluttua erosivat.
Aivan. Nainen saa päättää, onko mies tekemisissä omien lastensa kanssa. Nainen päättää myös syntyvätkö lapset vai eivät, ja ketä lapset saavat syntymän jälkeen tavata. Nainen päättää myös, että ovatko syntyvät lapset edes miehen omia.
Luonnollista ja oikein.
Vierailija kirjoitti:
Mun naispuolinen kaveri kertoi, että hänen ollessaan n. 12-vuotias, hänen isänsä pian eron jälkeen perusti uusperheen naisen kanssa, jolla oli pieni lapsi ja he saivat lyhyen seurustelun jälkeen yhteisen lapsen. Tämä bonusäiti inhosi tätä mun kaveria eli miehensä lasta ja käyttäytyi kuin häntä ei olisikaan. Kerran kaverini kuuli , kun toisessa huoneessa se nainen pajatti isälle, että "sun täytyy ymmärtää, että me ollaan nyt perhe eikä sun esikoinen kuulu sun elämään enää". Siis vaikka sillä naisella itsellään oli aiemmasta suhteesta lapsi niin hän ei hyväksynyt miehen lasta mutta odotti miehen leikkivän isää hänen lapselleen. Sitten he kuitenkin muutaman vuoden kuluttua erosivat.
Kyllä, näin se juuri menee. Nainen päättää ja kummasti nk. Uusperhehelveteissä ongelma on aina ne joka toinen vkl perheessä asuvat miehen lapset (aiemmasta suhteesta.) Yhteiset ja naisen lapset, jotka kuviossa päivittäin, ovat perhettä.
Vierailija kirjoitti:
. Olen monelle sanonut, että älkää uusperhehelvettiin ikinä lähtekö.Miehellä on ollut äärimmäisen vaikeaa suhtautua minun nuorimpaan lapseeni, ja olen joutunut ihan kynsin hampain lastani puolustamaan. Ja tuo on sikäli sairasta että nuorin oli tavatessamme vielä pieni ja miehellä olisi ollut täydet mahdollisuudet luoda häneen jopa normaalinoloinen isäsuhde...
Mikä ongelma sun miehellä sitten oli sun nuorimman lapsen kanssa? Millaiset välit miehellä on sun vanhempiin lapsiin?
Vierailija kirjoitti:
No yli kymmenen vuotta uusperhettä ja nyt kun nuorinkin lapsi kohta lentää pesästä niin uskon, että ollaan voiton puolella. Olen monelle sanonut, että älkää uusperhehelvettiin ikinä lähtekö. Meillä on ollut ylä- ja alamäkeä ja ei onneksi yhteisiä lapsia, se olisikin luultavasti ollut viimeinen niitti. Miehellä on ollut äärimmäisen vaikeaa suhtautua minun nuorimpaan lapseeni, ja olen joutunut ihan kynsin hampain lastani puolustamaan. Ja tuo on sikäli sairasta että nuorin oli tavatessamme vielä pieni ja miehellä olisi ollut täydet mahdollisuudet luoda häneen jopa normaalinoloinen isäsuhde... Onneksi nyt välit tasaantuneet kun lapsi tosiaan jo niin iso. Eivät enää inhoa toisiaan niin kai se on voitto sekin.
Miksi ihmeessä olet tuohon jäänyt? Jos olisin parisuhteessa ja havainnut tämän inhoavan lastani, niin olisi päättynyt se suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011763622.html
Tuossa on sellainen tapaus, että perheen äidin olisi jo vuosia aiemmin pitänyt purkaa uusperhe. Isäpuoli siis hakannut omia bonuslapsiaan.
Paristi olen asiaa harkinnut siihen kuitenkaan menemättä. Ja hyvä, etten siihen lähtenyt.
Ensimmäisen kanssa oli ongelmaa varastelevan esiteinin ja lasten äidin (miehen exän) kanssa. Minulta hävisi kenkiä, rahaa, kosmetiikkaa. Joka kerta mies selvitti asian, kyllä, löytyi tyttärensä tavaroista. Aina mies selitellen asiaa parhain päin ja että ei ole huolissaan tytön käytöksestä. Minä olin. En uskaltanut jättää laukkuani mihinkään vartioimatta. Myöhemmin sitten tyttö alkoi käyttää huumeita ja jäi kiinni myymälävarkauksista, karkaili kotoa, kuvioon tuli lastensuojelu. Heti suhteen alusta asti oli ongelmaa lasten (3 kpl) äidin kanssa, joka teki kiusaa joka asiasta. Lupasi esimerkiksi ottaa lapset (etä-äiti) ja perui aina viime tingassa. Kerran tiesi, että olimme varanneet lomamatkan ulkomaille. Noin 8 h ennen koneen lähtöä sitten ilmoittikin, että eipä otakaan lapsiaan sovitusti ja että omapa on ongelmanne! Kone täyteen buukattu niin ei voinut lapsia mukaankaan ottaa ja se piti olla meidän kahden romanttinen loma. Kivat! Lähdin sitten yksinäni reissuun miehen jäädessä lastensa kanssa. Rahoja kun ei olisi takaisin saanut kumminkaan ja minulla kauan odotettu lomaviikko töistä. Lapset oirehtivat äidin ja isän riitaisista väleistä mielenterveysongelmiin asti, vastarintaa heilläkin suhdettamme kohtaan, vaikka olin heille mukava, ostelin juttuja, vein leffaan jne. Rankkoja juttuja heille nämä äitinsä ja isänsä välit, ero, ja koin asian vaikeaksi, minun olisi pitänyt alkaa terapeutiksi ja olla loputtoman kärsivällinen esim. varastelun kanssa, olla lastensuojelun kanssa tekemisissä ym. Miehen exä selvästi pitänyt minusta lainkaan. En jaksanut katsoa pidempään. Saati muuttaa yhteen ja alkaa äitipuoleksi näille lapsille, kestämään miehen exän jatkuvaa kiusantekoa ja haukkumistani, pystymättä suunnittelemaan ikinä mitään menoja kaksin miehen kanssa. Mies olisi halunnut kuvioon myös yhteisen lapsen. Ei. Mukava ja ihana mies muuten, mutta kuvio minulle liikaa.
Toisen kanssa meni mukavammin. Olivat väleissä exän kanssa. Ongelmaksi muodostui miehen lapsi, esiteini-ikäinen. Olin jo muutaman vuoden seurusteltu hänen isänsä kanssa, mutta silti edelleen, jos heillä kävin lapseni kanssa, niin hänen lapsensa kysyi kuuluvalla äänellä, että koska nuo lähtee kotiin. Jos joskus olin yötä heillä tai he minun mökilläni, sain kuulla miehen lapselta arvostelua, esim. "taas tuo laiska nousee ylös sängystä vasta yhdeksän jälkeen". Kuuluvalla äänellä tietysti. Viikonloppu ja pitkä työviikko takana, tietysti nukun ja otan rennosti vkoloppuaamuna, jos haluan. Ei kuulu lapsen arvosteltavaksi. Mies ei ymmärtänyt epämukavaa oloani eikä tehnyt mitään korjatakseen lapsen käytöstä. Oma lapseni jäi miehen toimesta aina ilman karkkipussia tms kauppareissulta, omalleen kyllä oli ostanut. Totesin, että ei olisi ollut minulle tai lapselleni mukavaa, lapset eriarvoisia ja yhteisessä kodissa esiteinillä olisi ilmeisesti ollut oikeus puhua toiselle talouden aikuiselle miten sattuu, isänsä välittämättä. Olisi ollut järkytys varmaan tälle esiteinille ja miehelle, että yhteisessä taloudessa on kaksi aikuista, jotka päättää asiat ja joita kuuluu kunnioittaa. Päätöksiä ei tee lapsi tai arvostele aikuisten vapautta normaaliin elämään, mukaanlukien lepo.
Lopetin nämä ajatukset uusioperheestä näihin kahteen kokemukseen. Ei ole minun juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ kyllä uusperheissä ne äiditkin kieltävät miestään komentamasta heidän lapsiaan. Mun miesserkku, joka asuu uusperheessä, ei saa edes pyytää bonuslapsiaan, jotka ovat jo teini-ikäisiä, edes tekemään perus kotitöitä.
Kun mies jatkuvasti kommentoi minun lapsiani ikävästi, esimerkiksi sanoilla tyhmä, vätys ja "kuin isänsä". Myös lasten läheinen isän puolen isoäiti joutui miehen nimittelyn kohteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Uusioperhe on vaativa kokeilu, iso uhraus ja siihen ei saa vain rynnätä. Onnistuessaan antaa paljon, mutta aina ei onnistu."
Tässä oli kiteytettynä koko ketjun paras anti. Kiitos kirjoittajalle!
Vierailija kirjoitti:
Onko joku jatkanut suhdetta hampaat irvessä ja jälkeenpäin todennut että kannatti ja sopeutui tilanteeseen/lapset aikuistuivat?
Ap
Minulle tulee helpotusta ensi kuussa kun puolison aikuinen lapsi muuttaa omilleen. Noh, parisuhde on kyllä hyvin pahasti jo väljähtänyt. Oikeastaan nämä viime vuodet minä en ole ollut puolisoni kumppani vaan tämä aikuinen lapsi. Esimerkiksi kesälomareissuille minua ei ole muutamaan vuoteen edes kysytty mukaan. Tämä lapsi alkoi teini-iässä paheksumaan jos näki minun ja puolison välillä minkäänlaisia hellyydenosoituksia. Nytpä niitä ei ole puolisoni puolelta moneen vuoteen tullutkaan. Itse yritän silloin tällöin eikä niihin tule mitään vastakaikua. Jotenkin vaan uumoilen sellaista että puoliso alkaa viettää huomattavan paljon aikaa tämän aikuisen lapsensa asunnolla ja minä huolehdin täällä kotona yhteisistä lapsistamme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No yli kymmenen vuotta uusperhettä ja nyt kun nuorinkin lapsi kohta lentää pesästä niin uskon, että ollaan voiton puolella. Olen monelle sanonut, että älkää uusperhehelvettiin ikinä lähtekö.
Moni kuitenkin elää tyytyväisenä uusperheessä. Bonusvanhemmat ja bonuslapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku jatkanut suhdetta hampaat irvessä ja jälkeenpäin todennut että kannatti ja sopeutui tilanteeseen/lapset aikuistuivat?
ApMinulle tulee helpotusta ensi kuussa kun puolison aikuinen lapsi muuttaa omilleen. Noh, parisuhde on kyllä hyvin pahasti jo väljähtänyt. Oikeastaan nämä viime vuodet minä en ole ollut puolisoni kumppani vaan tämä aikuinen lapsi. Esimerkiksi kesälomareissuille minua ei ole muutamaan vuoteen edes kysytty mukaan. Tämä lapsi alkoi teini-iässä paheksumaan jos näki minun ja puolison välillä minkäänlaisia hellyydenosoituksia. Nytpä niitä ei ole puolisoni puolelta moneen vuoteen tullutkaan. Itse yritän silloin tällöin eikä niihin tule mitään vastakaikua. Jotenkin vaan uumoilen sellaista että puoliso alkaa viettää huomattavan paljon aikaa tämän aikuisen lapsensa asunnolla ja minä huolehdin täällä kotona yhteisistä lapsistamme
Oletko nainen vai mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Läksin nostelemaan, kun avokki pahoinpiteli pientä tytärtäni. Harmi vain että ehti synnyttää minulle lapsen. Nyt minulla on 3 lasta kahden naisen kanssa ja olen kolmatta kertaa virallisessa avioliitossa. Lapsia ei onneksi enää tule.
Kyllä ihan varmasti tulee! 😂
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata koskaan perustaa mitään uusperhettä. Kamalia viritelmiä joissa aina kärsii vähintäänkin lapset, mutta useimmiten myös aikuiset. Olen 46-vuotias nainen ja on sekä omaa kokemusta että lukuisten ystävien ja tuttavien kokemusta. Jostain syystä miesten on ehkä helpompaa ottaa samaan talouteen asumaan ns. vieraita lapsia, kuin naisten. Järjestään naiset alkavat sorsia miehen lapsia, eikä se tosiaan aina ole sellaista mitään näkyvää kiusaamista vaan selän takana tapahtuvaa hienovaraista, jonka se lapsi kyllä kokee nahoissaan. Tehdään sille miehen lapselle vähän huonommat eväät kuin muille tai moititaan kotona yleisellä tasolla kaikki asioista, mutta todellisuudessa kaikki ne haukut on suunnattu miehen lapselle. Ja niin edelleen.
Tämä johtuu siitä, että se hoitovastuu kaatuu uusioäidon niskaan. Miksi se isä ei itse tee lapsilleen eväitä?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Puolittainen uusioperhekokeilu lähti liikkeelle naisen sanattomasta uhkavaatimuksesta, jos ei lapsia tulisi kuvioihin, loppu lähenisi. Tämä siis sen jälkeen, kun oli alettu viettämään vapaa-aikaa lastenkin kera. Käytiin lomamatkoilla ja viikonloppuisin esim. HopLopissa.
Oli hänen lapsensa ja minun lapseni. Lomamatkoilla tämä tuli jotenkin heti selväksi ilman, että asiasta olisi pitänyt mitään ääneen sanoa. Jopa kävelymatkoilla ei voinut mennä samaa tahtia meidän kanssamme, vaan sitten mentiin jossain edessä tai takana.
Viimeinen tippa tuli viimeisellä lomamatkalla kun totesin, että kun olemme isolla porukalla liikenteessä, en huomioi lapsiani tarpeeksi. Ja kun ovat minulla vain puolet ajasta ja esim. lomamatkat ovat harvoja mahdollisuuksia olla heidän kanssaan 100-prosenttisesti, niin totesin itselleni, että ei enää.
Naiset hyvin usein haluavat uudisperheen, mutta vain omilla ehdoillaan. Hänen lapsensa tulee
Hyvä että ymmärsit itsekin, että omat lapset täytyy pistää kaiken edelle. Niin teitkin, mutta naiselle tämä ei ollut ok.
Ehkä suhteenne olisi voinut toimia siten, että näette ilman lapsia? Tuossa homma meni pilalle, kun yritettiin väkisin vääntää jotain uusioperhettä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Oletko nainen vai mies?
Mitä väliä sillä on?
Uskomatonta että vuonna 2026 ison mediatalon hallinnoimalla keskustelupalstalla voi olla huonompi viestien lainaus kuin 25 vuotta sitten olleilla forumeilla
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun itsellä oli 0 lasta ja katsoin kaverien uusperhe virityksiä.
Mietin, en koskaan lähde tuohon. Vaikka lapsista pidän, minun kodissa ei toisen naisen lapset asu.
En ikinä, siis ikipäivänä olisi suostunut uusperheen perustamiseen. Nyt aikuiset lapset, jotka eivät eläneet sekuntiakaan uusperheessä. En arvosta vaan uusperhettä. En ole valmis sellaiseen ollenkaan. En ikinä enkä missään olosuhteissa vieläkään. En ikinä eläisi uusperheellisenä.
No yli kymmenen vuotta uusperhettä ja nyt kun nuorinkin lapsi kohta lentää pesästä niin uskon, että ollaan voiton puolella. Olen monelle sanonut, että älkää uusperhehelvettiin ikinä lähtekö. Meillä on ollut ylä- ja alamäkeä ja ei onneksi yhteisiä lapsia, se olisikin luultavasti ollut viimeinen niitti. Miehellä on ollut äärimmäisen vaikeaa suhtautua minun nuorimpaan lapseeni, ja olen joutunut ihan kynsin hampain lastani puolustamaan. Ja tuo on sikäli sairasta että nuorin oli tavatessamme vielä pieni ja miehellä olisi ollut täydet mahdollisuudet luoda häneen jopa normaalinoloinen isäsuhde... Onneksi nyt välit tasaantuneet kun lapsi tosiaan jo niin iso. Eivät enää inhoa toisiaan niin kai se on voitto sekin.