Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia ja eron jälkeen vierelle löytyi mies, jolla oli alakouluikäinen lapsi. Ensimmäiset kuukaudet oli varmaan kosiskeluvaihetta, sillä kaikki näytti toimivan, mutta sitten suhde alkoi näivettyä ja loppui. Oletinkin, että isällä ja lapsella on elinikäinen ihmissuhde, johon minä en kuulu, tämä ok. Perhe-elämä ei toiminut, sillä mies ja samalla tietty lapsi toimivat kuin minua ei olisi ollutkaan.

Eihän teidän olisi edes pitänyt muuttaa yhteen asumaan vaan olisitte voineet viettää aikaa yhdessä vuoroviikoin.

Siinä vaiheessa, kun huomasin olevani enemmänkin vierailija parisuhteessa kuin sen täysivaltainen osapuoli. Lasten kasvatukseen en juurikaan saanut osallistua, mutta oli kuitenkin velvollisuus huolehtia hänen lapsistaan ja kohdella heitä hänen tahtonsa mukaisesti. Kun esim. yksi lapsista varasti lompakostani rahaa ja tietenkin otin hänet puhutteluun, niin se oli pahempi virhe kuin se, että hänen lapsensa varastaa minulta rahaa. Kun en jaksanut enää jatkuvasti kuulla olevani se syyllinen kaikkeen, aloin ottamaan selkeää pesäeroa naisystäväni ja hänen lapsiensa elämään, ja vain siksi, että vältämme toistuvan turhan riitelyn. Ja kun tein niin, olinkin välinpitämätön ja itsekäs, joka tuijottaa vain omaan napaan. Kun ehdotin parisuhteen päättämistä, se ei käynyt, ja hän lupasi yrittää korjata asioita. Lupasin sille täyden tukeni, mutta mikään ei muuttunut. Lopulta ilmoitin muuttavani omaan asuntoon. Hetken elimme etäsuhteessa, mutta siinäkin oli omat ongelmansa, joten lopulta oli sanouduttava irti siitä parisuhteesta. Muutamilla deiteillä olen käynyt ja jokaisella ehdokkaalla on ollut omia huollettavia, enkä ollut enää halukas lähtemään uusioperhe-elämään. Olen ollut sinkkuna nyt yli viisi vuotta satunnaisen tapailun merkeissä. Meneehän se näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa, kun huomasin olevani enemmänkin vierailija parisuhteessa kuin sen täysivaltainen osapuoli. Lasten kasvatukseen en juurikaan saanut osallistua, mutta oli kuitenkin velvollisuus huolehtia hänen lapsistaan ja kohdella heitä hänen tahtonsa mukaisesti. Kun esim. yksi lapsista varasti lompakostani rahaa ja tietenkin otin hänet puhutteluun, niin se oli pahempi virhe kuin se, että hänen lapsensa varastaa minulta rahaa. Kun en jaksanut enää jatkuvasti kuulla olevani se syyllinen kaikkeen, aloin ottamaan selkeää pesäeroa naisystäväni ja hänen lapsiensa elämään, ja vain siksi, että vältämme toistuvan turhan riitelyn. Ja kun tein niin, olinkin välinpitämätön ja itsekäs, joka tuijottaa vain omaan napaan. Kun ehdotin parisuhteen päättämistä, se ei käynyt, ja hän lupasi yrittää korjata asioita. Lupasin sille täyden tukeni, mutta mikään ei muuttunut. Lopulta ilmoitin muuttavani omaan asuntoon. Hetken elimme etäsuhteessa, mutta siinäkin oli o

Kuinka kauan ehditte asua yhdessä naisen ja hänen lastensa kanssa? Kuinka kauan seurustelitte ennen yhteenmuuttoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia ja eron jälkeen vierelle löytyi mies, jolla oli alakouluikäinen lapsi. Ensimmäiset kuukaudet oli varmaan kosiskeluvaihetta, sillä kaikki näytti toimivan, mutta sitten suhde alkoi näivettyä ja loppui. Oletinkin, että isällä ja lapsella on elinikäinen ihmissuhde, johon minä en kuulu, tämä ok. Stten on meidän kolmen vuoroviikkoelämä, jossa luodaan kaikille kolmelle yhteinen hyvä arkielämä. Ja kolmantena tärkeänä on kahden aikuisen rakastava ja vahvistuva parisuhde, johon lapsi ei liity. No näin ei mennytkään.Toteutui vain ykkönen. Perhe-elämä ei toiminut, sillä mies ja samalla tietty lapsi toimivat kuin minua ei olisi ollutkaan.

Ymmärsinkö oikein, että te muutitte yhteen asumaan heti seurustelun alussa? Kuinka kauan te yhteensä ehditte asua saman katon alla?

Reilu vuosi seurustelua. Mies ja lapsi asuivat lapsen uuden koulun kannalta hankalassa paikassa ja kun heille tuli myös putkiremppa, tehtiin käytännön järjestely.  En itse olisi muuten vielä yhteen muuttanut mutta päädyn olemaan joustava kun tällaiseen järjestelyyn oli painetta. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia ja eron jälkeen vierelle löytyi mies, jolla oli alakouluikäinen lapsi. Ensimmäiset kuukaudet oli varmaan kosiskeluvaihetta, sillä kaikki näytti toimivan, mutta sitten suhde alkoi näivettyä ja loppui. Perhe-elämä ei toiminut, sillä mies ja samalla tietty lapsi toimivat kuin minua ei olisi ollutkaan. Lapsiviikoilla mulla ei ollut mitään sijaa meidän ns. perheessä. 

Millaista se teidän arki sitten oli tämän miehen kanssa ? Kun kerroit, että mies ja lapsi toimivat ihan kuin olisit ollut ilmaa.

Kun puolison lapset saavat lapsia. Liikehdintä vain lisääntyy.  Mutta ei auta kuin kestää. Ei heistä pahaa sanottavaa.

Periaate oli, että alle 18-vuotiata muiden tenavia en kykene enkä halua kasvattaa. Onneksi oma suhde pysynyt kasassa yhteisten lasten kera. Kymmeniä vuosia.

Tajusin vuoden yhdessäolon jälkeen, että ex etsi lastenhoitajaa, ei kumppania. Käytännössä lapsen isäviikot lapsi kulki minun mukanani ja minun huolettavani. Päätin ettei tämä käy, vaikka lasta jäi valtava ikävä. Ex yritti vielä kiristää jäämään palvelijaksi sillä etten saa lasta nähdä ikinä jos en kerran sitä vertaa välitä etten altistaisi häntä uudelle erolle. En saanut edes hyvästejä sanoa tai synttärilahjaa antaa, vaikka lapsen synttärit olivat pian eron jälkeen.

Lasta jäi ikävä, isää ei. Uudestaan en edes harkitsisi miestä jolla on lapsia, en halua kiintyä lapseen joka koska tahansa voi kadota elämästä.

Tiedän että lapsella on ollu useita "lastenhoitajia" tämän jälkeen, koska ex ei isäviikkoja yksin halua hoitaa. Aina löytyy joku lapsirakas hyönäytettävä.

Miehelläni on lapsi ja itse olen lapseton. Kyllä siinä tuntee olevansa kuin ilmaa kun vietän heidän kanssa aikaa. Lapsi asuu suurimmaksi osaksi miehen luona ja ikää hänellä 13v.

Kaikki lomat menee lapsen ja miehen halujen mukaan. Ulkomaan matkoilla ollaan lapsen ehdoilla lapsiperhekohteessa. Olen nelikymppinen ja haluaisin aikuisten lomia miehen kanssa. Kesälomistakaan en ole enää nauttinut. Siivoan lapsen ja lasten kavereiden sotkuja miehen luona, jotta mahtuisin itse syömään tai istumaan jonnekin sohvan nurkkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tajusin vuoden yhdessäolon jälkeen, että ex etsi lastenhoitajaa, ei kumppania. Käytännössä lapsen isäviikot lapsi kulki minun mukanani ja minun huolettavani. Päätin ettei tämä käy, vaikka lasta jäi valtava ikävä. Ex yritti vielä kiristää jäämään palvelijaksi sillä etten saa lasta nähdä ikinä jos en kerran sitä vertaa välitä etten altistaisi häntä uudelle erolle. En saanut edes hyvästejä sanoa tai synttärilahjaa antaa, vaikka lapsen synttärit olivat pian eron jälkeen.

Lasta jäi ikävä, isää ei. Uudestaan en edes harkitsisi miestä jolla on lapsia, en halua kiintyä lapseen joka koska tahansa voi kadota elämästä.

Tiedän että lapsella on ollu useita "lastenhoitajia" tämän jälkeen, koska ex ei isäviikkoja yksin halua hoitaa. Aina löytyy joku lapsirakas hyönäytettävä.

Mulle kävi samalla tavalla! Mies kiukuspäissäni päätti suhteen ja ilmoitti että mulla ei ole enään mitään asiaa olla yhteydessä lapseen, jonka kanssa olin kahden vuoden ajan luonut lämpimän suhteen. Ensimmäisenä eronjälkeisenä jouluna toimitin joululahjan lapselle hänen äitinsä kautta, jota en ollut ennen tavannut kahden kesken. Jotenkin sanattomasti ymmärsimme siinä hetkessä toisiamme. 

Läksin nostelemaan, kun avokki pahoinpiteli pientä tytärtäni. Harmi vain että ehti synnyttää minulle lapsen. Nyt minulla on 3 lasta kahden naisen kanssa ja olen kolmatta kertaa virallisessa avioliitossa. Lapsia ei onneksi enää tule.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että huomasin asian kolmen vuoden uusperhe asumisen jälkeen. Olen toki edelleen samassa uusperheessä ja aikaa mennyt viisi vuotta.

Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta. 

 

Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut. Miehen nuorempi lapsi ei ole minusta koskaan pitänyt, vanhemman kanssa ei mitään ongelmia. Nuorempi lapsi nuorempana (6-8v) kyseli miksi olen niin lihava (170cm/65kg) ja tyhmä (kaksi pitkää korkeakoulututkintoa, työssä menestynyt, tulot varsin korkeat). Lapsi ei välttämättä puhunut minulle mitään yhteisillä lomilla, siis esimerkiksi

Ihan uskomatonta, että aikuiset ihmiset ( tuon lapsen vanhemmat) eivät välitä lapsestaan sen vertaa, että olisivat aktiivisesti osallistuneet tilanteen ratkaisemiseen. Ja jo ihan siihen, että kenenkään ei tarvitse toisesta tykätä, mutta jos saman katon alla asutaan, niin sekä aikuiset että lapset kohtelevat toinen toisiaan hyvin, eikä noin kuten tuo lapsi käyttäytyi. 



Näissä aina mietityttää onko tuo asenne sitten peräisin tuon lapsen äidiltä? Ja millainen ihminen aiheuttaa tahallaan tuollaista sontaa, mikä kostautuu hänen omalle lapselleen?



 

Älkää menkö tuohon, jos Yhtään mietityttää. Pilaatte aika monta elämää, omanne mukaan lukien.

Olen vela ja tiedän kokeilemattakin etten sopeutuisi elämään "lapsellisen" miehen kanssa. Vain jos lapset ovat täysi-ikäisiä ja silloinkin mieluummin asuvat kaukana.

Hyi, miten painajaismainen ajatuskin.