Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1255)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan muuttaessammeo kamoja sisään. Tuli outo ja huono fiilis touhusta ja talosta.
Romantiikka ja parisuhde näivettyi siihen.
Lähes aikuinen lapsi kolmantena. Tsiisus. 😐
Sitä yhteistä arkea kannattaisi kokeilla elää jo ennen yhteenmuuttamista sen verran paljon ettei tällaisia yllätyksiä pääsisi käymään.
Haloo! Miten sitä yhteistä asumista ja vielä sen kumppanin lasten kanssa kokeilet muuten kuin ihan käytännössä yhdessä heidän kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse elimme nykyisen kumppanini kanssa ennen yhteenmuuttoa puolisen vuotta niin että vaikka molemmilla oli oma asuntonsa niin käytännössä valtaosa ajasta elettiin lapsellisen osapuolen asunnossa. Kyllä siinä ehti tulla ne arjen kuviot tutuiksi eikä varsinaisen yhteenmuuton myötä tullut varmasti enää mitään yllätyksiä.
En usko, että puolessa vuodessa ehtii todellisuutta nähdä. Omassa tilanteessani viidessäkin vuodessa ehti puolison teini-ikäisten lasten elämät ja asumiskuviot muuttua niin moneen kertaan, että perhedynamiikka oli koko ajan turbulenssissa. Erohan siitä tuli.
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä monet ovat puhuneet siitä, että toisen lapsista on itselle taakkaa ja häiriötä, niin kyllä mielestäni pitäisi olla selvää se, että kun lapselliset ja vapaaehtoisesti lapsettomat ryhtyvät parisuhteeseen, on kummallakin oikeus/velvollisuus elää tekemänsä valinnan kanssa. Lapsellinen ei voi kantaa hoitovastuuta lapsettoman päälle, sillä tämä on yhtä lailla valintansa tehnyt kuten lapsen hankkinutkin osapuoli, ja tätä valintaa tulee kunnioittaa ja suoda toiselle lapsettomuuden tuoma vapaus,
kerran eräs 5-kynppinen kahden teinin vuoroviikkoisä sanoi minulle, että "mä haluan, että mun tuleva naisystävä viettää aikaa mun lasten kanssa ja luo heihin suhteen". Ei sitten tavattu, kun toiveet eivät kohdanneet, kun mä taasen haluan parisuhteen, jossa voidaan viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa ilman lapsia. Mun mielestä tällaiselle miehelle sopii toinen yh-/vuoriviikkomutsi kumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Kamelin selän katkaisi teinin synttärit, joissa olin kutsuttuna mukana. Ex ja hänen äitinsä kohtelivat minua kuin palvelijaa, iskivät pieniä, sarkastisia iskuja kun kykenivät. Avoimesti halveksuivat myös mieheni isyyttä. Mieheni ei tehnyt elettäkään puolustaakseen itseään tai minua.
Siitä eteenpäin on ollut alamäkeä. Lapsi ei juurikaan käy, ex pyörittää miestäni kaikenmaailman pyynnöillä (mm.auton osto hänelle ja lapselle) ja olen hiljalleen huomannut, että mieheni on täysin kyvytön asettamaan minkäänlaisia rajoja käytökselle.
Tuo kertoisi itselleni, ettei toinen kovin tosissaan kanssani ole.
Itse olin hetken suhteessa, jossa ei koskaan onnistunut kahdenkeskinen parisuhde-aika, toinen ei nähnyt tarvetta sellaiselle.
Mitä olen ymmärtänyt, niin nykyisensä kanssa parisuhde-aikaa järjestyy. Minulle tuo näyttäytyy niin, että tämä uusi on oikeasti kiintymyksen kohde. Minä olisin ollut vain kiva apu arjessa, en muuta.
Tätä ketjua lukiessa tuli pakostikin mieleen, että on kyllä kauheita vanhempia lapsilla. Jos on omat lapset ja puhuu näin rumasti toisten ihmisten lapsista kuin moni tässä ketjussa, ei pitäisi olla vanhempi alun alkaenkaan. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta soisi sentään katsovan uusperhekuviota lapsen edun näkökulmasta jos itsellä on kerta kokemus vanhemmuudesta. Itse lapsettomana en iki kuuna päivänä seurustelisi ihmisen kanssa joka puhuu näin julmasti entisen kumppaninsa lapsista. Panee kyllä miettimään että kuinka paljon kyseiset ihmiset ovat aidosti rakastaneet nitä ex-kumppaneitaan jos tämä osa heistä on niin vastenmielinen. Uusioperhe voi olla aivan mahdottoman ihana tai ihan kamalan hirveä. Hirveän siitä tekee useimmiten aikuisten keskenkasvuiset kyvyt käsitellä omia tunteitaan, ei lapsien käytös tai arjen vaatimukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs nainen kertoi, että hänen veljellään on uusperhe, jossa on heidän yhteinen lapsi sekä naisen (kälyn) kaksi alakouluikäistä lasta. Kun he tulevat käymään kylässä tämän naisen luona, niin hänestä tuntuu, että se veljen biologinen lapsi on oikeasti sukua ja ne kälyn lapset ovat vaan jotain vieraita tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietääkö nämä bonuslasten biologinen äiti/isä, että kumppani ei pidä tämän lapsista tai että tätä ainakin ahdistaa olla niiden seurassa? Entä pitääkö ne lapset äidin/isän uudesta avopuolisosta?
Muistan, kun mun miesserkku aikoinaan muutti yhteen avovaimon luokse, jossa asui lähes kokoaikaisesti kaksi avovaimon murrosikäistä lasta ja kuulin mun toiselta serkulta, joka oli samanikäinen kuin nämä teinit, että ne lapset eivät voineet sietää serkkuani eli siis mutsin uutta avomiestä.
Ja kerran luin täältä av:LTA, että joku nainen kertoi, kuinka hänen naisserkkunsa oli kehunut, kuinka hänen uusi avomies tulee loistavasti juttuun hänen teini -ikäisten lasten kanssa ja todellisuudessa ne lapset olivat kertoneet tälle naiselle, etteivät he pidä mutsin uudesta avopuolisosta.
Olisi ihan kauheaa, jos itse olisin teininä joutunut asumaan samassa asunnossa henkilön kanssa, jota en voi sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että huomasin asian kolmen vuoden uusperhe asumisen jälkeen. Olen toki edelleen samassa uusperheessä ja aikaa mennyt viisi vuotta.
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut. Miehen nuorempi lapsi ei ole minusta koskaan pitänyt, vanhemman kanssa ei mitään ongelmia. Nuorempi lapsi nuorempana (6-8v) kyseli miksi olen niin lihava (170cm/65kg) ja tyhmä (kaksi pitkää korkeakoulututkintoa, työssä menestynyt, tulot varsin korkeat). Lapsi ei välttämättä puhunut minulle mitään yhteisillä lomilla, siis esimerkiksi, jos kysyi mitä kello on ja satuin vastaamaan, niin kysyi aina uudestaan, koska olin hänelle ikään kuin ilmaa. Tarjosin ruokaa ja lapsi ei suostunut syömään niin soitti äidilleen, kuinka hänelle ei anneta ruokaa. Miehen exä sitten soittelee vihaisena miehelle töihin ja mies minulle jne. Näitä tarinoita on lukuisia, varmasti jokaiselle viikolle, kun lapsi ollut meillä.
Kolme vuotta yritin ja yritin ja sitten vain luovutin. Yhtenä päivänä vaan totesin mielessäni, että en enää jaksa ihan oman mielenterveyteni takia. Sen jälkeen lopetin välittämästä tästä lapsesta, tekee mitä tekee, niin minua se ei hetkauta. Lapsi varmasti tämän huomasi, koska aiemmin aina yritin keksiä jotain kivaa, viedä ilmaiseksi ratsastamaan yms.
Lapsi lienee voi huonommin (ihan en tiedä, kun eihän lapsi minulle ole koskaan oikein mitään puhunut). En kuitenkaan enää keksinyt, mitä olisi voinut tehdä toisin.
Jotenkin tämä on persoonallisuus ongelma, koska miehen vanhemman lapsen kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, tulemme toimeen ihan tavanomaisella tavalla. Koen hän kohtaan neutraaleja tunteita. Nuorempaa lasta kohtaa tunnen lähinnä ahdistusta ja vain toivon, että vuodet menisivät, jotta lapsi joskus muuttaisi omilleen.
Luulen, että aika moni mies olettaa ja odottaa, että uusi naisystävä hoitaa hänenkin lapset. Se ei automaattisesti ole täysin paha asia, jos mies voi tarjota naiselle jotakin muuta, esim. parempaa elintasoa. Mutta aika usein näin ei ole, vaan töissä käydään 50-50 ja nainen ottaa miehen lapsista ison vastuun, ja lisäksi mies maksaa elarit eksälleen. Tämä ei ole naisen kannalta todellakaan mikään hyvä diili.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että huomasin asian kolmen vuoden uusperhe asumisen jälkeen. Olen toki edelleen samassa uusperheessä ja aikaa mennyt viisi vuotta.
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut. Miehen nuorempi lapsi ei ole minusta koskaan pitänyt, vanhemman kanssa ei mitään ongelmia. Nuorempi lapsi nuorempana (6-8v) kyseli miksi olen niin lihava (170cm/65kg) ja tyhmä (kaksi pitkää korkeakoulututkintoa, työssä menestynyt, tulot varsin korkeat). Lapsi ei välttämättä puhunut minulle mitään yhteisillä lomilla, siis esimerkiksi
Siksi uusperhettä kun perustaa, pitää olla tosi, tosi tiukka sen miehen kanssa: oikeasti osoittaa, ettei hoita eikä viihdytä miehen lapsia. Kun antaa pikkusormen, vie se koko käden.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut.
Jos sun mies tekee tuollaisia 24h työvuoroja, niin eihän niiden lasten edes pitäisi olla isänsä luona vuoroviikoin. Jos se isä ei edes ole kotona silloin kun hänen lapsensa ovat hänen luonaan. Oletan, että mies on ammatiltaan palomies tai ensihoitaja, kun hehän tekevät 24h työvuoroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että huomasin asian kolmen vuoden uusperhe asumisen jälkeen. Olen toki edelleen samassa uusperheessä ja aikaa mennyt viisi vuotta.
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut. Miehen nuorempi lapsi ei ole minusta koskaan pitänyt, vanhemman kanssa ei mitään ongelmia. Nuorempi lapsi nuorempana (6-8v) kyseli miksi olen niin lihava (170cm/65kg) ja tyhmä (kaksi pitkää korkeakoulututkintoa, työssä menestynyt, tulot varsin korkeat). Lapsi ei välttämättä puhunut minulle mitään yhteisillä lomilla, siis esimerkiksi
Hyvä! Sä olet tehnyt juuri oikein, kun et enää noteeraa tätä nuorempaa lasta! Hän voi viettää vähemmän aikaa sun kotona,jos kerta ei pidä sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että aika moni mies olettaa ja odottaa, että uusi naisystävä hoitaa hänenkin lapset. Se ei automaattisesti ole täysin paha asia, jos mies voi tarjota naiselle jotakin muuta, esim. parempaa elintasoa. Mutta aika usein näin ei ole, vaan töissä käydään 50-50 ja nainen ottaa miehen lapsista ison vastuun, ja lisäksi mies maksaa elarit eksälleen. Tämä ei ole naisen kannalta todellakaan mikään hyvä diili.
Juuri tämän takia teen esim. Deittisovelluksissa heti viestittelyvaiheessa selväksi näille yh-/vuoroviikkoisälle, että minua ei kiinnosta viettää aikaa hänen lastensa kanssa. Jotkut sitten ovat todenneet, ettei kannata sitten tavata ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen kertoi, että hänen veljellään on uusperhe, jossa on heidän yhteinen lapsi sekä naisen (kälyn) kaksi alakouluikäistä lasta. Kun he tulevat käymään kylässä tämän naisen luona, niin hänestä tuntuu, että se veljen biologinen lapsi on oikeasti sukua ja ne kälyn lapset ovat vaan jotain vieraita tyyppejä.
No, niinhän ne ovatkin vieraita tyyppejä. Ei se muutu millään uusperhepäätöksillä muuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen kaksi lasta 11 v ja 15 v puolet ajasta. Lisäksi yhteinen 4 vuotias lapsi. Omien töiden takia muutin miehen kanssa yhteen uudelle paikkakunnalle vasta vähän ennen äitiyslomaa. Suostuin ylipäätään yhteenmuuttoon sillä ehdolla, että mies on kotona, kun hänen lapset on meillä. Noh sehän ei todellakaan ole tapahtunut. Mies on töissä 24h kerrallaan ja vielä työmatkaa yli 1h/suunta.
Minulle jäi sitten hoitovastuu, mitä en halunnut.Jos sun mies tekee tuollaisia 24h työvuoroja, niin eihän niiden lasten edes pitäisi olla isänsä luona vuoroviikoin. Jos se isä ei edes ole kotona silloin kun hänen lapsensa ovat hänen luonaan. Oletan, että mies on ammatiltaan palomies tai ensihoitaja, kun hehän tekevät 24h työvuoroja.
Tuo on tosiaan vähän erikoisen kuuloista. Kun mietin itse eroäitinä, että ei tulisi sovittua lapsen isälläoloa sellaiselle ajalle, jolloin isä itse ei edes ole kotona.
Itselläni ei ole lapsia ja eron jälkeen vierelle löytyi mies, jolla oli alakouluikäinen lapsi. Ensimmäiset kuukaudet oli varmaan kosiskeluvaihetta, sillä kaikki näytti toimivan, mutta sitten suhde alkoi näivettyä ja loppui. Oletinkin, että isällä ja lapsella on elinikäinen ihmissuhde, johon minä en kuulu, tämä ok. Stten on meidän kolmen vuoroviikkoelämä, jossa luodaan kaikille kolmelle yhteinen hyvä arkielämä. Ja kolmantena tärkeänä on kahden aikuisen rakastava ja vahvistuva parisuhde, johon lapsi ei liity. No näin ei mennytkään.Toteutui vain ykkönen. Sen lisäksi minulla ja lapsella oli mukavaa yhdessä ja meistä tuli kahdestaan ollessa hyvä kaksikko. Perhe-elämä ei toiminut, sillä mies ja samalla tietty lapsi toimivat kuin minua ei olisi ollutkaan. Lapsiviikoilla mulla ei ollut mitään sijaa meidän ns. perheessä. Kun oltiin miehen kanssa kaksin, mies palautua lapsiviikosta ja olla itsekseen. Ei ollut mitään parisuhdetta. Muututtiin tosi nopeasti kämppiksiksi ja mun rooli oli olla tarvittaessa olla jonkinlainen vara-yh-äiti ja viettää lapsen kanssa kaksin aikaa kun mies oli työmatkoilla tms.
Kun sitten myöhemmin tämän eron jälkeen tapasin miehen jolla oli myös saman ikäinen lapsi ja vuoroviikkoisän rooli, ajattelin vielä yrittää. Tällä kertaa en edes nähnyt lasta, vaikka olin valmis tekemään viikonloppuisin asioita perheenä. Mutta kuukausirytmi olikin tämä: miehen lapsiviikko: en kuullut miehestä mitään, miehen kaveriviikko, en kuullut miehestä mitään, miehen lapsiviikko: en kuullut miehestä mitään, miehen kaveriviikko, mutta nähtiin yhtenä päivänä.
Vuoden yritin, mutta sitten kyllästyin olemaan aina yksin.
Nyt en haluaisi enää edes yrittää näitä kuvioita.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole lapsia ja eron jälkeen vierelle löytyi mies, jolla oli alakouluikäinen lapsi. Ensimmäiset kuukaudet oli varmaan kosiskeluvaihetta, sillä kaikki näytti toimivan, mutta sitten suhde alkoi näivettyä ja loppui. Oletinkin, että isällä ja lapsella on elinikäinen ihmissuhde, johon minä en kuulu, tämä ok. Stten on meidän kolmen vuoroviikkoelämä, jossa luodaan kaikille kolmelle yhteinen hyvä arkielämä. Ja kolmantena tärkeänä on kahden aikuisen rakastava ja vahvistuva parisuhde, johon lapsi ei liity. No näin ei mennytkään.Toteutui vain ykkönen. Perhe-elämä ei toiminut, sillä mies ja samalla tietty lapsi toimivat kuin minua ei olisi ollutkaan.
Ymmärsinkö oikein, että te muutitte yhteen asumaan heti seurustelun alussa? Kuinka kauan te yhteensä ehditte asua saman katon alla?
Mitä tarkoitat?