Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan sekaantuu yh:seen. Se nyt vaan on tyhmää elättää jonkun vieraan kakaroita
Tätä ihmettelin kun entinen kaveri jota luulin fiksuksi tyypiksi sekaantui 3 lapsia yh:n joilla kaikilla lapsella eri isät,lisäksi ovat nyt sitten molemmat työttömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan sekaantuu yh:seen. Se nyt vaan on tyhmää elättää jonkun vieraan kakaroita
Tätä ihmettelin kun entinen kaveri jota luulin fiksuksi tyypiksi sekaantui 3 lapsia yh:n joilla kaikilla lapsella eri isät,lisäksi ovat nyt sitten molemmat työttömiä.
+ 2 noista lapsista on erityislapsia,toisella paha addh ja toisella diagnoosi samankaltainen,on täysin rajaton 5 vuotias,komentelee ja määräilee aikuisia ja äitinsä vaan lepertelee ja on hyshys. Todella huonokäytöksinen muksu joka kiusaa siskojensakin ihan estotta. Kaverini vaikutti ennen välienlaittoa poikki kovin stressaantuneelta ja masentuneelta ( välir meni poikki kun sanoin ettei tuo ole ns ihmisarvoista elämää että eroa,kuulemma kaikki on vaan tätä naista vastaan....) niin ja lastensuojelussa ovat olleet vuosia ennen ystäväni tapaamistakin.
Vierailija kirjoitti:
Heti muuttopäivänä sisään.
Vielä paremmin muuttopäivänä ulos.
5 vuotta kului.
Häh? 5v kului, mutta tajusit sen jo muuttopäivänä? Miksi jäit helvettiin niin pitkäksi aikaa.
Nössömiehelle mahdollisuus. Hankinhan asunnon. Piti sietää, että työllistyy ja sai asunnon.
Ei ketään voi heitteille jättää. Eihän.
- Tiedät kuka
Vierailija kirjoitti:
Miksi et rakasta puolisosi lapsia?
Suhteen alussa olette tutustuttaneet toisenne omille lapsillenne ja olette siinä vaiheessa todennäköisesti viettäneet aikaa yhdessä. Eikö kaikki onnistunut tässä vaiheessa? Oletko joskus aiemmin viettänyt aikaa puolisosi lasten kanssa ilman muita aikuisia? Millaisia tunteita olet silloin kokenut näitä lapsia kohtaan? Oletteko bondanneet kunnolla?
Itse näen tosi omituisena tilanteen, jossa päädytään muuttamaan yhteen, mikäli toinen osapuolista ei kykene rakastamaan toisen puolison lapsia. Eikös näissä tilanteissa pitäisi tehdä päätöksiä lapset edellä? On mahdollista asua eri asunnoissa ja säilyttää parisuhde, mikäli rakkaussuhdetta lapsiin ei muodostu. Mutta saman katon alle muuttaminen on iso päätös.
Edes psykologit eivät näe tarpeelliseksi, tai edes mahdolliseksi, että uusperheen uusi jäsen (aikuinen tai lapsi) rakastuisi uuden perheen kaikkiin jäseniin. Riittää mainiosti että perheenjäseniä kohtelee asiallisesti ja mahdollisimman oikeudenmukaisesti.
Joskus tuntuu että ihmiset sekoittavat asioita ja käsitteitä. Se että on rakastunut puolisoonsa, ei tarkoita sitä että automaattisesti rakastuu myös hänen teineihinsä.
Yleisesti, mitä vanhempi uusperheen lapsi on tutustumisvaiheessa, sitä vaikeampi on luoda kovin läheinen suhde häneen. Uskoisin myös että teinistä voisi tuntua jopa tungettelevalta vieraan ihmisen ylitsevuotavat lähestymisyritykset.
Toisaalta, jos lapsi on vielä pieni taapero tai vaavi, niin silloin voi kehittyä syvempiäkin tunteita lasta kohtaan.
Ja, pelkästään se että rakastaa lasta (omaa tai vierasta) ei automaattisesti takaa sitä, että on myös hyvä vanhempi tälle lapselle. Jos näin olisi, niin moni psykologi olisi pitkäaikaistyötön.
Niin, ja eihän päiväkodin henkilökunnalta tai opettajiltakaan vaadita että he rakastuisivat lapsiin/oppilaisiin, vaikka viettävät joskus jopa enemmän aikaa lasten kanssa, kuin lasten työssäkäyvät vanhemmat.
Lapsillahan on jo vanhemmat, jotka yleensä rakastavat lapsiaan. Se riittää. Vieraan ihmisen ei todellakaan tarvitse rakastaa toisten lapsia.
Uusperheissä on jo aivan tarpeeksi haasteita, nostan hattua kaikille jotka jaksavat, ei ole järkevää vaatia sellaista mikä on mahdotonta ja tarpeetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan sekaantuu yh:seen. Se nyt vaan on tyhmää elättää jonkun vieraan kakaroita
Tätä ihmettelin kun entinen kaveri jota luulin fiksuksi tyypiksi sekaantui 3 lapsia yh:n joilla kaikilla lapsella eri isät,lisäksi ovat nyt sitten molemmat työttömiä.
Se mies ei vaan kelvannut kenellekään muulle tasokkaalle naiselle. Tai sitten hänellä on naisen kanssa diili, että hän saa asua naisen asunnossa ilmaiseksi ja nainen elättää häntä. Niinkuin toyboy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään vaiheessa. Tyytyväisinä eletty uusperheessa kohta 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En missään vaiheessa. Tyytyväisinä eletty uusperheessa kohta 20 vuotta.
Tuo ei voi pitää paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea kohtaaminen on ratkaisu
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Olenkin kaivannut sua etäisä!
Olen ollut kovin kiireinen kun tullut niin paljon kohdattua oikeasti. Mutta yritän kohdata teitäkin, rakkaat palstavakiot.
Aikoinaan kauan sitten seurustelin 28 v. miehen kanssa, jolla oli 5-vuotias poika. Yritin viettää välillä yhteistäkin aikaa heidän kanssaan, mutta ei vaan kyennyt. Olin itse silloin 22-vuotias. Vuotta myöhemmin sanoin, että en halua meidän olevan perhe. Kaipasin tavallista seurustelusuhdetta, jossa molemmilla omat kodit ja tavataan säännöllisesti ja tehdään jotain kivaa viikonloppuisin. Pojan äidillä oli omia ongelmia, minkä takia poika vietti isänsä luona vähintään 80% ajasta. Hän oli ihana tyyppi, tai molemmat siis olivat, mutta liian varhain minun kohdallani. Itse tulin äidiksi 32-vuotiaana, mikä oli minulle sopiva ikä, ja oli ehtinyt nähdä jo maailmaa ja toteuttaa omia haaveitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisää tarinoita.
Siinä vaiheessa, kun löysin itseni ja lapseni turvakodista. Meillä ei ollut tilaa omassa kodissamme, koska miehen lapset ja ex-vaimo vaativat niin.
Siinä vaiheessa kun huomasin akkani eksän nukkuvan meidän välissä.....SÄNGYSSÄ !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et rakasta puolisosi lapsia?
Suhteen alussa olette tutustuttaneet toisenne omille lapsillenne ja olette siinä vaiheessa todennäköisesti viettäneet aikaa yhdessä. Eikö kaikki onnistunut tässä vaiheessa? Oletko joskus aiemmin viettänyt aikaa puolisosi lasten kanssa ilman muita aikuisia? Millaisia tunteita olet silloin kokenut näitä lapsia kohtaan? Oletteko bondanneet kunnolla?
Itse näen tosi omituisena tilanteen, jossa päädytään muuttamaan yhteen, mikäli toinen osapuolista ei kykene rakastamaan toisen puolison lapsia. Eikös näissä tilanteissa pitäisi tehdä päätöksiä lapset edellä? On mahdollista asua eri asunnoissa ja säilyttää parisuhde, mikäli rakkaussuhdetta lapsiin ei muodostu. Mutta saman katon alle muuttaminen on iso päätös.
Edes psykologit eivät näe tarpeelliseksi, tai edes mahdolliseksi, että uusperheen uusi jäsen (aikuinen tai lapsi) rak
Niin, ja tällä logiikalla, että pitäisi rakastua puolisonsa (ja hänen exänsä) lapsiin:
Miten on anopin ja appiukon laita, eikö heitäkin pitäisi sitten rakastaa, puolisossahan on yhteisiä geenejä heidänkin kanssaan?
;-)
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun ryhdytään seukkaamaan ihmisen kanssa jolla on jo edeltävistä suhteista lapsia, suhteeseen lähdetään toisen osapuolen koko paketti hyväksyen ja mukaan ottaen, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa myös kumppanin lasten hyväksymistä ja heidän rakentavaa huomioimistaan.
Edellä kerrottu tarkoittaa suhteen vakiintuessa sitä, että ei voi ottaa ja hyväksyä vain puolisoa, vaan pitää ottaa ja hyväksyä myös hänen lapsensa, olivat nuo lapset sitten paikalla kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti.
Elin 15 vuotta uusperheen isänä ja isäpuolena. Oli hienoa nähdä eri sukupuolta olevien lasten kasvavan aikuisiksi ja saada nähdä kaikki heidän elämänvaiheensa. Olisin jäänyt paljosta paitsi jos en olisi saanut seurata lasten kasvua ja kehittymistä pennuista nuoriksi aikuisiksi, joiden siivet kantavat nyt jo omillaan.
Koska me elämme vain tasan yhden kerran, hyvin toimiva uusperhe on parhaimmillaan hauska sirkus ja antaaOnpa viisaasti kirjoitettu. Kaltaisiasi ihmisiä toivoisin olevan enemmän.
Jos nyt saisin palata ajassa taaksepäin, niin en olisi valinnut uusperheyttä. Äitipuolen rooli on paskin rooli kaikesta: vaikka teet kaikkesi, rakastat kumppanisi lapsia ja annat itsestäsi kaiken mitä on annettavissa, äitipuoli on silti yleinen caccaämpäri johon jokainen purkaa omat oksennuksensa milloin huvittaa, miten huvittaa. Vaatimuksia on jäätävä kasa ja oikeuksia vähemmän kuin koiralla. Ja silti pitää rakastaa ehdoitta, olla aina ystävällinen ja iloinen ja hyvällä päällä. Kumppanin lapsilta ja kumppanilta ei saa vaatia yhtään mitään. Jos omia lapsia siunaantuu, niin kumppanin lapsia pitää kohdella eri tavalla mitä omaa ja ikinä ei saa hermostua bonuslapsiin. Bonuksia pitää rakastaa ihan samalla tavalla mitä omaa, vaikka bonuksilla olisi ihan se omakin äiti. Nyt kun on oma lapsi, lähteminen on vaikeampaa, mutta aikamoista sontaa tämä kyllä on. Kiitosta ei tule mistään, kaikki minun tekemiset ja sanomiset kaivellaan suurennuslasin alla ja tulkitaan mahdollisimman negatiivisen kautta. Kaikesta pitää maksaa puolet, myös niistä bonusten kuluista vaikka oman lapsen kulut jää myös minun maksettavaksi suurimmaksi osaksi.
Ihan haista paska- rooli, en lähtisi näillä tiedoilla tähän niin sanottuun pakettiin uudestaan. Ja meillä ei edes ole ongelmia bonusten äidin kanssa, vaan välit on todella hyvät ja asialliset.
Siskoni uusperheessä meno on järkyttävää. Siskoni inhoaa miehensä toista lasta joka taas vihaa siskoni ja hänen lasta. Pelottaa miten tuossa käy lopulta. Heillä vuoroviikkosysteemi.
Olen myös itse eronnut (juu, ei ole meidän sisarusparvessa mennyt ihan putkeen) ja kolmen yksinäisen vuoden jälkeen löysin mieheni. Nyt olemme naimisissa mutta säilytimme kaksi taloa, näin poikieni ei tarvinnut muuttaa vieraan miehen kotiin vaan saavat pitää oman alkuperäisen kotinsa. Rauha säilyy paremmin perheessä, kukaan ei tunge kenenkään reviirille ja jos ahdistaa niin pääsee erilleen.
Heti muuttopäivänä sisään.
Vielä paremmin muuttopäivänä ulos.
5 vuotta kului.