Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Se vaatii ymmärrystä ja joustamista vain siltä äiti/isäpuolelta. Biovanhempien pitäisi saada lapsineen elää samanlaista elämää mitä ennenkin, vaikka kuvioihin on tullut uusi ihminen. Vain sen uuden aikuisen tulee joustaa ja venyä, muut saavat elää kuin pellossa. Siksi uusperheet eivät toimi. Koska biovanhemmat eivät osaa asettua kumppaninsa asemaan, vaan he käyttävät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja hyvittääkseen edellisen suhteen eroa lapsille ja syyllisyyttään vuorovanhemmuudesta. Lapsellisille ei tunnu sopivan uudet parisuhteet, koska ei ole kykyä sellaiseen toisen huomioimiseen ja joustavuuteen sekä toisen arvostukseen, mitä toimiva parisuhde vaatisi. Kukaan ei halua tuntea olevansa vieras ja ulkopuolinen omassa kodissaan, kuin ilmaa paisti silloin kun pitää maksaa tai hoitaa asioita. 99% toimimattomuuksista liittyy juuri tähän broblematiikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Tai sitten moni on venynyt vähän liiankin pitkälle jouston ja ymmärryksen suhteen, ennen kuin uskaltaa myöntää ettei tämä toimi. Ehkä uusperhe on liian vaikea kuvio, eikä ole lähtökohtaisesti tarkoitettukkaan toimivaksi, ainakaan saman katon alla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Se vaatii ymmärrystä ja joustamista vain siltä äiti/isäpuolelta. Biovanhempien pitäisi saada lapsineen elää samanlaista elämää mitä ennenkin, vaikka kuvioihin on tullut uusi ihminen. Vain sen uuden aikuisen tulee joustaa ja venyä, muut saavat elää kuin pellossa. Siksi uusperheet eivät toimi. Koska biovanhemmat eivät osaa asettua kumppaninsa asemaan, vaan he käyttävät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja hyvittääkseen edellisen suhteen eroa lapsille ja syyllisyyttään vuorovanhemmuudesta. Lapsellisille ei tunnu sopivan uudet parisuhteet, koska ei ole kykyä sellaiseen toisen huomioimiseen ja joustavuuteen sekä toisen arvostukseen, mitä toimiva parisuhde vaatisi. Kukaan ei halua tuntea olevansa vieras ja ulko
Olipas hyvin sanottu!
Juuri näinhän se yleensä on. Huh, surkea asema uudella tulokkaalla, kaikkien heiteltävänä ja täytyy vain olla se hiljainen hissukka, tyytyä vähään. Ja vielä pitäisi rakastaakkin kaikkia ;-)
Pitkät lainaukset ei toimi, mutta ihmettelen, että kun tällä ja edellisellä sivulla bonusvanhempi kirjoittaa, että häntä kyrsii se, kun hänen pitää maksaa puolet bonuslasten kuluista. Miksi muka pitäisi? Se on omien vanhempien tehtävä elättää omat lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkei ihan uusperhe, molemmilla lapset aikuisia. Miehenä toisinaan olevani sivusta katsoja, sama ehkä toisin päin vaikka pienemmässä määrin.
Selviksi ne asiat tulisi jutella, mutta ensinhän on nousukausi, sitten kukoistus ja lopulta romahdus.
Alussa myös tässä uusperheen kohdalla, kun molemmilla on hyvät aikeet. Sitten kun hurma väistyy, niin molempien tulisi ymmärtää toinen toistaan. Mutta olisiko niin, että sieltä molemmilta löytyy joukko käsittelemättömiä asioita, jotka sitten nousevat esiin haittaamaan suhdetta. Lähteä kannattaisi, mutta voi jo talouden tiimoilta olla vaikeaa.
Christiiina kirjoitti:
Pitkät lainaukset ei toimi, mutta ihmettelen, että kun tällä ja edellisellä sivulla bonusvanhempi kirjoittaa, että häntä kyrsii se, kun hänen pitää maksaa puolet bonuslasten kuluista. Miksi muka pitäisi? Se on omien vanhempien tehtävä elättää omat lapsensa.
Ihmettelin samaa. En ymmärrä miksi pitäisi taloudellisesti osallistua bonuslasten kuluihin. Lapsillahan on biovanhemmat, jotka ovat vastuussa lastensa elinkustannuksistaan.
Itselleni ei ole tullut mieleenkään näiden 6 v aikana osallistua miesystäväni lasten kuluihin, eikä kukaan ole minulta sitä odottanut.
Lahjoja kyllä olen ostanut, joskus ilman mitään juhlasyytäkään. Ja tarjonnut koko porukan silloin tällöin ulos syömään. Mutta nuo minusta ovat normaali bonustaso itselleni.
Ruoat, harrastukset, vaatteet, polkupyörät j n e ovat biojen välisiä hankintoja, joihin en puutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Tai sitten moni on venynyt vähän liiankin pitkälle jouston ja ymmärryksen suhteen, ennen kuin uskaltaa myöntää ettei tämä toimi. Ehkä uusperhe on liian vaikea kuvio, eikä ole lähtökohtaisesti tarkoitettukkaan toimivaksi, ainakaan saman katon alla...
Ja monesti on hankala lähteä senkin takia, että puoliso ei yleensä ymmärrä miltä uudesta tulokkaasta tuntuu elää uusperheessä. Ongelmia ja lähdön syitä ei välttämättä ymmärretä, ja suostutellaan jäämään pienillä muutoksilla höystäen.
Puolisollahan on entinen elämä. Ehkä parempikin sellainen. On uusi ja eho parisuhde. Vapaatakin enemmän. Ja lapset saa kasvattaa oman mielensä mukaisesti, kun lasten äiti asuu muualla ja uudella puolisolla ei yleensä ole todellista mahdollisuutta puuttua kasvatukseen.
Samoin aikataulut ovat puolison elämän mukaiset. Ja asuntokin yleensä puolison ja hänen lastensa.
Ero uusperheen aikuisten elämänlaadussa voi olla valtava, ilman että se parempiosainen edes ymmärtää tätä, tai sitä miksi toinen on onneton tai haluaa lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Tai sitten moni on venynyt vähän liiankin pitkälle jouston ja ymmärryksen suhteen, ennen kuin uskaltaa myöntää ettei tämä toimi. Ehkä uusperhe on liian vaikea kuvio, eikä ole lähtökohtaisesti tarkoitettukkaan toimivaksi, ainakaan saman katon alla...
Ja monesti on hankala lähteä senkin takia, että puoliso ei yleensä ymmärrä miltä uudesta tulokkaasta tuntuu elää uusperheessä. Ongelmia ja lähdön syitä ei välttämättä ymmärretä, ja suostutellaan jäämään pienillä muutoksilla höystäen.
Puolisollahan on entinen elämä. Ehkä parempikin sellainen. On uusi ja eho parisuhde. Vapaatakin enemmän. Ja lapset saa kas
Ehkä se elämänlaatua parantava "bonus" onkin vain sillä uusperheen perheellisellä!?
Varsinkin jos uudella tulokkaalla ei ole lapsia tai lapset ovat aikuisia, ja/tai asuvat enimmäkseen muualla.
;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt saisin palata ajassa taaksepäin, niin en olisi valinnut uusperheyttä. Äitipuolen rooli on paskin rooli kaikesta: vaikka teet kaikkesi, rakastat kumppanisi lapsia ja annat itsestäsi kaiken mitä on annettavissa, äitipuoli on silti yleinen caccaämpäri johon jokainen purkaa omat oksennuksensa milloin huvittaa, miten huvittaa. Vaatimuksia on jäätävä kasa ja oikeuksia vähemmän kuin koiralla. Ja silti pitää rakastaa ehdoitta, olla aina ystävällinen ja iloinen ja hyvällä päällä. Kumppanin lapsilta ja kumppanilta ei saa vaatia yhtään mitään. Jos omia lapsia siunaantuu, niin kumppanin lapsia pitää kohdella eri tavalla mitä omaa ja ikinä ei saa hermostua bonuslapsiin. Bonuksia pitää rakastaa ihan samalla tavalla mitä omaa, vaikka bonuksilla olisi ihan se omakin äiti. Nyt kun on oma lapsi, lähteminen on vaikeampaa, mutta aikamoista sontaa tämä kyllä on. Kiitosta ei tule mistään, kaikki minun tekemiset ja sanomiset kaivellaan suurennuslasin alla j
Lopeta nyt herranjumala niiden bonareiden kulujen makselu. 😱
Näin yli nelikymppisenä velana ei tulisi mieleenkään lähteä kenenkään lapsille bonusvanhemmaksi. Jos olisin lapsia elämääni ja kotiini halunnut, olisin yrittänyt saada omia. Seurustelu lapsellisen miehen kanssa sopisi, mutta vain omissa talouksissa asuen. Ja sitten tietenkin lapsesta riippuen aikaa voitaisiin yhdessäkin viettää, mutta vain tunneissa laskettavia aikoja. Huonosti käyttäytyviä räkänokkia en jaksaisi katsella lainkaan, mutta tavalliset, normaalisti kasvatetut lapset ovat ihan kivoja sellaisina alle vuorokauden kestävinä kohtaamisina. Tai vähintään yöksi pitää päästä eroon, eli joku lyhyt, viikonlopun reissu onnistuu kunhan lapsi ei nuku ja oleskele minun kanssani samassa hotellihuoneessa, olkoon isänsä kanssa samassa ja minä omassani. Mustasukkainen lapselle en olisi, viihdyn erinomaisesti yksinkin enkä voisi kunnioittaa miestä joka ei laita lastaan etusijalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä iällä en enää aio ryhtyä bonusäidiksi aikuisille lapsille enkä varsinkaan kenenkään bonusmummiksi.
Huomasin vasta sinä päivänä kun puolisoni nukkui pois ja hänen ed. avioliiton lapset, jotka elivät meidän kanssa, hyökkäsivät kimppuun syytöksin ja haukkumisin sekä huusivat perinnön perään. Oli riemukas kiitos siitä, että hoidin ne taaperot pienestä pitäen vuosikausien ajan, kun kuolema päätti liittomme sain "palkkani". 5 vuotta sitten olen heistä ketään nähnyt tai kuullut mitään. Yhteydenpito katkesi heidän puoleltaan, kun eivät saaneetkaan sitä mammonaa luulemansa mukaan, vaan testamenttimme oli kuitenkin olemassa ja yhdessä hankituista tuloista jäi valtaosa minulle, vain perus lakiosuus heille. En tiedä ovatko elossa, terveitä, paljonko lapsia tai mitään muutakaan, mutta aika on tehnyt tehtävänsä enkä niitä tietoja edes kaipaa
Mielsimme aina asian puolisoni kanssa siten, ettei meidän elämäntehtävämme ole jälkipolville mammonaa kerätä. Sen halusimme turvata, että kumpi tänne jääkin viimeiseksi, pärjää mukavasti. Aikuiset "lapset" kun voivat ihan itse haalia tarvitsemansa, kuten mekin olimme tehneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun miesystäväni kodissa ja tänne on tosi pitkä matka. Esikoinen asuu samassa kaupungissa ja kuopus asuu kauempana, isänsä kanssa. En näe kumpaakaan enää juuri koskaan.
Miesystävälläni on 2 lasta, kummatkin olivat muuttaneet pois kotoa vuosia ennen, kun nähtiin. He ovat varmoja olen tässä siksi, että vien heidän isältä kaikki rahat. He mm saivat kohtauksen, kun saivat tietoon minulla on sivukortti miesystävän luottokorttiin. Isä sai huudon loppuun sillä, kun kertoi korttia ei ole ikinä käytetty.
Jouluna täällä oli kaiki lapset ja se oli aivan ihanaa. Eikä kukaan korottanut ääntä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Se vaatii ymmärrystä ja joustamista vain siltä äiti/isäpuolelta. Biovanhempien pitäisi saada lapsineen elää samanlaista elämää mitä ennenkin, vaikka kuvioihin on tullut uusi ihminen. Vain sen uuden aikuisen tulee joustaa ja venyä, muut saavat elää kuin pellossa. Siksi uusperheet eivät toimi. Koska biovanhemmat eivät osaa asettua kumppaninsa asemaan, vaan he käyttävät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja hyvittääkseen edellisen suhteen eroa lapsille ja syyllisyyttään vuorovanhemmuudesta. Lapsellisille ei tunnu sopivan uudet parisuhteet, koska ei ole kykyä sellaiseen toisen huomioimiseen ja joustavuuteen sekä toisen arvostukseen, mitä toimiva parisuhde vaatisi. Kukaan ei halua tuntea olevansa vieras ja ulko
No, itsellänikin on lapsi, ja hetken seurustelin miehen kanssa jolla myös lapsi aiemmasta liitosta.
Vaikka itse en ole lapseton, niin meinasi silti heti hyvän alun jälkeen livetä tuohon kuvailuun suuntaan. Eli kun näillä lapsen tapaamiskuvioita venkslattiin aivan koko ajan, niin sen sijaan että olisi saanut exänsä kanssa sovittua, että nyt tapaamiskuviot pitää saada rutinoituneiksi ja selkeiksi, alkoi ehdotukset että itse alkaisin muutella oman lapseni rutinoituneita tapaamiskuvioita, jos meinaisin mitään yhteistä aikaa saada viettää.
No en tietenkään suostunut. Mutta kokeilu taisi olla, että lähdenkö loputtomiin ja kohtuuttomiin joustoihin. Aika nopeasti oli suhdekin ohi, en olisi pystynyt mitenkään näkemään yhteistä elämää.
"Olipas hyvin sanottu!
Juuri näinhän se yleensä on. Huh, surkea asema uudella tulokkaalla, kaikkien heiteltävänä ja täytyy vain olla se hiljainen hissukka, tyytyä vähään. Ja vielä pitäisi rakastaakkin kaikkia ;-)"
Joo, kohta varmaan vaaditaan että täytyy rakastaa syvästi myös puolison exää/exiä, nämä kun ovat bonuslasten äitejä/isiä.
Ihmettelen mistä kaikki nämä kvasiteoriat oikein kumpuavat?
Miehelläni meni aikaa ymmärtää että hänen lapsensa ovat minulle random tyyppejä, jotka stressaa , ei muuta.
Se oli vuosi täysi yllätys.
Varsinkin kun äitinsä oli baaribööna, niin se näkyi kauhistuttavana esimerkkinä.
Minulla ei ollut lasten kanssa mitään aidosti yhteistä. Päivät oli selviämistä ystävieni chat-kanavien voimalla. He kuormittui kuten minäkin.
Lapset muutti pois ja nyt yritän löytää itseni uudelleen. Kuka minä olin kun olin paras versio itsestäni.
Olin paljolti samassa tilanteessa kuin ap.
Miesystävä mökötti alussa kovastikkin, kun lähdin eräänä viikonloppuna tapaamaan ystävääni, joka oli tullut käymään kaupungissani. Syynä tyytymättömyyteen oli, että tapaamisemme ajoittui siihen kun lasten olivat isänsä luona (vuoroviikot).
Olin ihan ällikällä lyöty. Miesystävä kun oli muuten aivan ihana ihminen, ystävällinen, huolehtiva, tasa-arvoinen, ei mustasukkainen eikä kontrolloiva. Mistä
Mietin miten kukaan voi edes kuvitella että vietän ihan kaiken vapaa-aikani hänen lastensa kanssa. Niin etten edes ehdi enää nähdä omia ystäviäni.
Ajattelevatko eronneet että uusperheen uusi tulokas on klooni entisestä puolisosta? Että hänelle bonuslapset ovat ihan yhtä rakkaita kuin exälle? Että hän haluaa viettää kaiken aikansa toisten lasten kanssa? Ja että hän on lapsista vastuussa ihan yhtä paljon kuin lasten bioäiti?
Tein kyllä jälkeenpäin selväksi oman roolini uusperheessä, että en ole lasten äiti, ja minulla on omakin elämä hoidettavana. Ja että teen jo enemmän kuin tarpeeksi tämän uusperheen hyväksi.
Uskoisin että tämä oli jonkinlainen herätys miesystävälleni, ainakaan tämän jälkeen hän ei ole mököttänyt siitä etten ole jatkuvasti paikalla kun lapset ovat hänellä. Lapsiin on ihan hyvät välit, mutten ole heidän äiti, se heillä jo on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää ryhtykö uusperheelliseksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee ristiriitoja. Tarvitaan paljon joustoa ja pitkää pinnaa, ymmärtämystä, kaikilla ei sitä ole.
Se vaatii ymmärrystä ja joustamista vain siltä äiti/isäpuolelta. Biovanhempien pitäisi saada lapsineen elää samanlaista elämää mitä ennenkin, vaikka kuvioihin on tullut uusi ihminen. Vain sen uuden aikuisen tulee joustaa ja venyä, muut saavat elää kuin pellossa. Siksi uusperheet eivät toimi. Koska biovanhemmat eivät osaa asettua kumppaninsa asemaan, vaan he käyttävät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja hyvittääkseen edellisen suhteen eroa lapsille ja syyllisyyttään vuorovanhemmuudesta. Lapsellisille ei tunnu sopivan uudet parisuhteet, koska ei ole kykyä sellaiseen toisen huomioimiseen ja joustavuuteen sekä toisen arvostukseen, mitä toimiva parisuhde vaatisi. Kukaan ei halua tuntea olevansa vieras ja ulko
Totta. Ja näin tapahtuu, kun ihmiset eivät ymmärrä asettaa parisuhdetta tärkeimmäksi. Uusperheen liima ei ole lapset, koska yhteisiä lapsia ei ole. Liima tulee parisuhteesta: että priorioisoi riittävästi aikaa myös puolisolle.
Siis häh, tottakai sitä rahaa menee asumiseen sitä enemmän, mitä enemmän lapsia sillä toisella on. Jos toinen on lapseton ja toisella useampi lapsi, niin tietysti lapseton maksaa asumisesta enemmän, koska neliöitä tarvitaan enemmän, huoneita enemmän, vettä ja sähköä kuluu enemmän, ruokaa kuluu enemmän, matkustamiseen menee järkyttävä määrä rahaa ihan jo parin lapsen kanssa, yleensä tarvitaan autoa vaikka lapsettomana sitä ei itse tarvitsisi. Ja missään nimessähän se lapsellinen ei ehdota sellaista diiliä, että hän maksaa omien lastensa kaikki kulut, vaan kaikki pitää maksaa puoliksi. Vaikka lapset ei olisi omia. Kahden lapsen ja kahden aikuisen asuminen vaatii yleensä vähintään 4h+keittiö ratkaisun, jo pelkästään asumiskuluissa on vissi ero yksiöön verrattuna. Vai mistä sä saat yksiön hinnalla vuokrattua saati ostettua perheasunnon?
ohis