Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Kun miesystäväni teini-ikäinen poika katsoi asiakseen huomautella kellonajoista, joina viikonloppuisin nousin ylös (klo 10 maissa). Jatkaen huomauttelua kahdesta kahvimukillisesta, jotka rauhassa lehteä lukien join. Ei puhuen minulle, mutta kuuluvaan ääneen muutoin. Kuten senkin, että "Milloin tuo lähtee?" (tarkoittaen siis minua). Oltiin miehen kanssa seurusteltu tiiviisti tuossa vaiheessa jo 2 v eikä onneksi ehditty muuttaa yhteen. Tuli sellainen olo, että kotonaan ei olisi saanut olla oma itsensä ja tehdä asioitaan juuri niin, kuin itse haluaa. Omaa tilaa ei olisi ollut. Tämän teinin pyykit sitten olisi luultavasti joutunut pesemään ja sotkut siivoamaan, kokkaamaan ruoat, asiattomilla kommenteilla säestettynä. Ei kiitos.
Toinen tapaus myöhemmin oman lapseni kohdalta. Hän on erityislapsi. Järjestään on tullut ymmärtämättömiä kommentteja miehiltä. Vaikka siis olen yrittänyt selittää lapsen haasteita ja miten näyttäytyvät arjessa. On todettu vain, että ymmärrän jne. Mutta sitten myöhemmin tullutkin ilmi useassa tilanteessa, että ymmärrystä ei ole. Helpompi siis lapsen kanssa elää ihan kaksin, vaatimatta kumpaakaan osapuolta (lasta tai miestä) sopeutumaan ja ymmärtämään toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se varmaan lapsistakaan kivaa ole muuttaa kahden kodin väliä. Hehän eivät ole tilaansa valinneet tai voi asialle mitään. Minusta tuntuisi itsekkäältä myös lähteä pois kotoa silloin kun miehen lapset tulevat paikalle, jollei he nyt erityisesti sitä toivoisi. En itsekään kestäisi varmaan tuollaista vuoroviikko elämää, kun pidän rutiineista. Tuollainen jatkuva vaihtelu stressaisi varmaan enemmän kuin että lapset asuisi paikalla pysyvästi. Kuulostaa kamalalta myös lasten näkökannalta tuollanen kiertolaiselämä.
Vierailija kirjoitti:
Eron jälkeen isä jäi huoltajakseni.
Kerran äidin luona käydessä hän pyysi uutta miestään lyömään minua. Siis äitini.
Usutti täysin vieraan miehen kimppuuni.
Ja mikä johti tähän tilanteeseen, olitko käyttäytynyt uhkaavasti äitiäsi kohtaan? Vaatinut rahaa väkivallalla uhaten vaikka?
Vierailija kirjoitti:
Kun miesystäväni teini-ikäinen poika katsoi asiakseen huomautella kellonajoista, joina viikonloppuisin nousin ylös (klo 10 maissa). Jatkaen huomauttelua kahdesta kahvimukillisesta, jotka rauhassa lehteä lukien join. Ei puhuen minulle, mutta kuuluvaan ääneen muutoin. Kuten senkin, että "Milloin tuo lähtee?" (tarkoittaen siis minua). Oltiin miehen kanssa seurusteltu tiiviisti tuossa vaiheessa jo 2 v eikä onneksi ehditty muuttaa yhteen. Tuli sellainen olo, että kotonaan ei olisi saanut olla oma itsensä ja tehdä asioitaan juuri niin, kuin itse haluaa. Omaa tilaa ei olisi ollut. Tämän teinin pyykit sitten olisi luultavasti joutunut pesemään ja sotkut siivoamaan, kokkaamaan ruoat, asiattomilla kommenteilla säestettynä. Ei kiitos.
Toinen tapaus myöhemmin oman lapseni kohdalta. Hän on erityislapsi. Järjestään on tullut ymmärtämättömiä kommentteja miehiltä. Vaikka siis olen yrittänyt selittää lapsen haasteita ja miten näyttäytyvät arjessa. On todettu vain, että ymmärrän jne. Mutta sitten myöhemmin tullutkin ilmi useassa tilanteessa, että ymmärrystä ei ole. Helpompi siis lapsen kanssa elää ihan kaksin, vaatimatta kumpaakaan osapuolta (lasta tai miestä) sopeutumaan ja ymmärtämään toisiaan.
Omat lapset ja muiden kakarat, vai miten se nyt menikään...
On ymmärrettävää, että omalta lapselta sietää sellaista, mitä ei muilta, mutta olipahan aika räikeä esimerkki tässä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on vastikään eronnut ja juuri järjestänyt omien lastensa kanssa uutta elämää, niin ei kannata heti rynnätä asumaan yhteiseen asuntoon sen ensimmäisen uudenihastuksen kanssa. Kannattaa katsella pidempään ja vasta sitten tehdä ratkaisuja mikäli sitten vielä on sitä mieltä. Se on lapsille aika rankkaa se uusiin mahdollisiin isän/äidin puolisoehdokkaisiin tutustuminen.
Joskus ei tuokaan auta vaikka kuinka odottelee. Jotkut lapset eivät vaan pääse yli siitä että heidän isänsä on uudessa suhteessa, ei se mene ohi ennen kuin saavat tahtonsa perille elikkä että iskä on vaan heidän ja nyksä savustetaan ulos.
Itsellä tilanne että miehen aikuinen tytär 28 v edelleen asuu kotona, ei lähe kulumallakaan, ikään kuin tarkkailee tilannetta, asuu ilmaiseksi ja isänsä (on varakas), ei halua painostaa häntä. Tällä ollaan menty jo 5 vuotta, miehen exä on ihan ok. Tytär on vaan päättänyt ettei se ole hän joka luovuttaa..
En minäkään ole luovuttamassa joten katotaan onko hän valmis uhraamaan koko itsellisen elämänsä tämän saavutuksen eteen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vastikään eronnut ja juuri järjestänyt omien lastensa kanssa uutta elämää, niin ei kannata heti rynnätä asumaan yhteiseen asuntoon sen ensimmäisen uudenihastuksen kanssa. Kannattaa katsella pidempään ja vasta sitten tehdä ratkaisuja mikäli sitten vielä on sitä mieltä. Se on lapsille aika rankkaa se uusiin mahdollisiin isän/äidin puolisoehdokkaisiin tutustuminen.
Joskus ei tuokaan auta vaikka kuinka odottelee. Jotkut lapset eivät vaan pääse yli siitä että heidän isänsä on uudessa suhteessa, ei se mene ohi ennen kuin saavat tahtonsa perille elikkä että iskä on vaan heidän ja nyksä savustetaan ulos.
Itsellä tilanne että miehen aikuinen tytär 28 v edelleen asuu kotona, ei lähe kulumallakaan, ikään kuin tarkkailee tilannetta, asuu ilmaiseksi ja isänsä (on varakas), ei halua painostaa häntä. Tällä ollaan menty jo 5 vuotta, miehen exä on ihan ok. Tytär on vaan päättänyt ettei se ole hän joka luovuttaa..
En minäkään ole luovuttamassa joten katotaan onko hän valmis uhraamaan koko itsellisen elämänsä tämän saavutuksen eteen..
Totta kai hän haluaa asua ilmaiseksi. Isäähän tuossa on syyttäminen, ei tytärtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun minut asetettii rooliin missä minun piti elättää se lapsi hänen äidin lisäksi mutta mitään rajoja en saanut asettaa ja minun olisi pitänyt tehdä kaiken mitä se lapsi vaati ja halusi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vastikään eronnut ja juuri järjestänyt omien lastensa kanssa uutta elämää, niin ei kannata heti rynnätä asumaan yhteiseen asuntoon sen ensimmäisen uudenihastuksen kanssa. Kannattaa katsella pidempään ja vasta sitten tehdä ratkaisuja mikäli sitten vielä on sitä mieltä. Se on lapsille aika rankkaa se uusiin mahdollisiin isän/äidin puolisoehdokkaisiin tutustuminen.
Joskus ei tuokaan auta vaikka kuinka odottelee. Jotkut lapset eivät vaan pääse yli siitä että heidän isänsä on uudessa suhteessa, ei se mene ohi ennen kuin saavat tahtonsa perille elikkä että iskä on vaan heidän ja nyksä savustetaan ulos.
Itsellä tilanne että miehen aikuinen tytär 28 v edelleen asuu kotona, ei lähe kulumallakaan, ikään kuin tarkkailee tilannetta, asuu ilmaiseksi ja isänsä (on varakas), ei halua painostaa häntä. Tällä ollaan menty jo 5 vuotta, miehen exä on ihan ok. Tytär on vaan päättänyt ettei se ole hän joka luovuttaa..
En minäkään ole luovuttamassa joten katotaan onko hän valmis uhraamaan koko itsellisen elämänsä tämän saavutuksen eteen..
Taitaa olla rikas ukko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on vastikään eronnut ja juuri järjestänyt omien lastensa kanssa uutta elämää, niin ei kannata heti rynnätä asumaan yhteiseen asuntoon sen ensimmäisen uudenihastuksen kanssa. Kannattaa katsella pidempään ja vasta sitten tehdä ratkaisuja mikäli sitten vielä on sitä mieltä. Se on lapsille aika rankkaa se uusiin mahdollisiin isän/äidin puolisoehdokkaisiin tutustuminen.
Joskus ei tuokaan auta vaikka kuinka odottelee. Jotkut lapset eivät vaan pääse yli siitä että heidän isänsä on uudessa suhteessa, ei se mene ohi ennen kuin saavat tahtonsa perille elikkä että iskä on vaan heidän ja nyksä savustetaan ulos.
Itsellä tilanne että miehen aikuinen tytär 28 v edelleen asuu kotona, ei lähe kulumallakaan, ikään kuin tarkkailee tilannetta, asuu ilmaiseksi ja isänsä (on varakas), ei halua painostaa häntä. Tällä ollaan menty jo 5 vuotta, miehen exä on ihan ok. Tytär on vaan päättänyt ettei se ole hän joka luovuttaa..
En minäkään ole luovuttamassa joten katotaan onko hän valmis uhraamaan koko itsellisen elämänsä tämän saavutuksen eteen..Totta kai hän haluaa asua ilmaiseksi. Isäähän tuossa on syyttäminen, ei tytärtä.
Mutta eihän tuo ole normaalia. Voishan isä jos kerran rikas on niin vaikka kustantaa tyttärelle oman asunnon ja sillä päästä aikuisesta lapsesta eroon. Mutta haluaako tytär vain sabotoida isänsä uutta suhdetta? Epäilen että miehen exä on tuon takana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kun miesystäväni teini-ikäinen poika katsoi asiakseen huomautella kellonajoista, joina viikonloppuisin nousin ylös (klo 10 maissa). Jatkaen huomauttelua kahdesta kahvimukillisesta, jotka rauhassa lehteä lukien join. Ei puhuen minulle, mutta kuuluvaan ääneen muutoin. Kuten senkin, että "Milloin tuo lähtee?" (tarkoittaen siis minua). Oltiin miehen kanssa seurusteltu tiiviisti tuossa vaiheessa jo 2 v eikä onneksi ehditty muuttaa yhteen. Tuli sellainen olo, että kotonaan ei olisi saanut olla oma itsensä ja tehdä asioitaan juuri niin, kuin itse haluaa. Omaa tilaa ei olisi ollut. Tämän teinin pyykit sitten olisi luultavasti joutunut pesemään ja sotkut siivoamaan, kokkaamaan ruoat, asiattomilla kommenteilla säestettynä. Ei kiitos.
Toinen tapaus myöhemmin oman lapseni kohdalta. Hän on erityislapsi. Järjestään on tullut ymmärtämättömiä kommentteja miehiltä. Vaikka siis olen yrittänyt selittää lapsen haasteita ja miten näyttäytyvät arjessa. On todettu vain, että ymmärrän jne. Mutta sitten myöhemmin tullutkin ilmi useassa tilanteessa, että ymmärrystä ei ole. Helpompi siis lapsen kanssa elää ihan kaksin, vaatimatta kumpaakaan osapuolta (lasta tai miestä) sopeutumaan ja ymmärtämään toisiaan.
Perus "omat lapset, toisen kakarat" tilanne. Oma lapsi on erityinen, toisten lapset ikäviä huonokäytöksisiä ja väärin kasvatettuja 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti.
Ei ollut luontevaa.
Ei onnistu.
En suosittele.
Parisuhde tuhoutui.
On ohi.
Olimme molemmat vuorallaan työttöminä ja ensin minä maksoin kaikkien kuluja. Sitten kun minä jäin työttömäksi, niin tämä nainen sanoi että hän ei maksa enempää kuin puolet taloutemme kuluista. Se oli sillä taputeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun miesystäväni teini-ikäinen poika katsoi asiakseen huomautella kellonajoista, joina viikonloppuisin nousin ylös (klo 10 maissa). Jatkaen huomauttelua kahdesta kahvimukillisesta, jotka rauhassa lehteä lukien join. Ei puhuen minulle, mutta kuuluvaan ääneen muutoin. Kuten senkin, että "Milloin tuo lähtee?" (tarkoittaen siis minua). Oltiin miehen kanssa seurusteltu tiiviisti tuossa vaiheessa jo 2 v eikä onneksi ehditty muuttaa yhteen. Tuli sellainen olo, että kotonaan ei olisi saanut olla oma itsensä ja tehdä asioitaan juuri niin, kuin itse haluaa. Omaa tilaa ei olisi ollut. Tämän teinin pyykit sitten olisi luultavasti joutunut pesemään ja sotkut siivoamaan, kokkaamaan ruoat, asiattomilla kommenteilla säestettynä. Ei kiitos.
Toinen tapaus myöhemmin oman lapseni kohdalta. Hän on erityislapsi. Järjestään on tullut ymmärtämättömiä kommentteja miehiltä. Vaikka siis olen yrittänyt selittää lapsen haasteita ja miten näyttäytyvät arjessa. On todettu vain, että ymmärrän jne. Mutta sitten myöhemmin tullutkin ilmi useassa tilanteessa, että ymmärrystä ei ole. Helpompi siis lapsen kanssa elää ihan kaksin, vaatimatta kumpaakaan osapuolta (lasta tai miestä) sopeutumaan ja ymmärtämään toisiaan.
Perus "omat lapset, toisen kakarat" tilanne. Oma lapsi on erityinen, toisten lapset ikäviä huonokäytöksisiä ja väärin kasvatettuja 😍
Tätäkin minä näissä keskusteluissa ihmettelen.
Olen vissiinn maailmankaikkeuden ainoa uusperheellinen, joka myöntää miehen lasten olevan enkeleitä ja omies lasten niitä ongelmia aiheuttajia.
Ex.n vaihtuvat naiset kuormitti meidän yhteisiä lapsia. Meni naimisiin, saivat lapsen. Sisarus oli tärkeä. Tuli ero. Sisarus ja hänen äitinsä hävisi lasten elämästä.
Ei kiitos !
Olin seurustellut pari v tosi kivan miehen kanssa. Miehellä oli 2 ihmetyksen aihetta. En halunnut, että hän ostaa minulle mitään. Olin tehnyt paljon työtä, jotta sain karsittua kodin hyväksi. Kuulemma ensimmäinen nainen, joka kieltäytyi ottamasta vastaan sivukorttia.
En halunnut mies on missään tekemisissä lasteni kanssa . Kerroin olen tavannut miehen, siinä kaikki. Kun ensimmäisestä tapaamisesta tuli 2 v, he näkivät. Käytiin syömässä, siinä kaikki.
Asun miestäväni kanssa yhdessä. Lspset käyvät täällä max 2 krt vuodessa.
Esikoinen asuu omillaan, kuopus asuu kaukana. Käyn hänrn luonaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun miesystäväni teini-ikäinen poika katsoi asiakseen huomautella kellonajoista, joina viikonloppuisin nousin ylös (klo 10 maissa). Jatkaen huomauttelua kahdesta kahvimukillisesta, jotka rauhassa lehteä lukien join. Ei puhuen minulle, mutta kuuluvaan ääneen muutoin. Kuten senkin, että "Milloin tuo lähtee?" (tarkoittaen siis minua). Oltiin miehen kanssa seurusteltu tiiviisti tuossa vaiheessa jo 2 v eikä onneksi ehditty muuttaa yhteen. Tuli sellainen olo, että kotonaan ei olisi saanut olla oma itsensä ja tehdä asioitaan juuri niin, kuin itse haluaa. Omaa tilaa ei olisi ollut. Tämän teinin pyykit sitten olisi luultavasti joutunut pesemään ja sotkut siivoamaan, kokkaamaan ruoat, asiattomilla kommenteilla säestettynä. Ei kiitos.
Toinen tapaus myöhemmin oman lapseni kohdalta. Hän on erityislapsi. Järjestään on tullut ymmärtämättömiä kommentteja miehiltä. Vaikka siis olen yrittänyt selittää lapsen haasteita ja miten näyttäytyvät arjessa. On todettu vain, että ymmärrän jne. Mutta sitten myöhemmin tullutkin ilmi useassa tilanteessa, että ymmärrystä ei ole. Helpompi siis lapsen kanssa elää ihan kaksin, vaatimatta kumpaakaan osapuolta (lasta tai miestä) sopeutumaan ja ymmärtämään toisiaan.
Perus "omat lapset, toisen kakarat" tilanne. Oma lapsi on erityinen, toisten lapset ikäviä huonokäytöksisiä ja väärin kasvatettuja 😍
No tuossa se poika taisi ihan objektiivisesti arvioituna olla todella huonokäytöksinen. Isän ongelma kun ei saanut poikaa kuriin.
🇺🇦🇮🇱
No on aina tietoisuus siitä, että mies nai exäänsä innolla ja saivat lapsia. Tämä nainti kun hyppää silmille aina. Ihmisen sisäinen maailma on jatkuvasti vaikeuksissa. Älyllä ei voi karkottaa tunteita.
On aivan KAMALAA tuo lapsien tehtailu. Mikä hemmetti teidät saa niitä tekemään?? Ilmeisesti jotkin aivan kieroutuneet, ruusuiset kuvitelmat esim. omasta itsestä ihannevanhempana. Mitä kehittymättömämpi ihminen, sitä varmemmin sillä on lapsia & sitä useampia. Oikeasti oksettaa lukea teidän tekstejänne ja kuvitella lapsianne ja puolisoidenne lapsiparkoja, joita vihaatte niin että kihisee.