Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Valtion pitää olla ihmisiä varten eikä ihminen valtiota varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä tilanne, että miehen nyt teini-ikäinen lapsi on alkanut todella hankalaksi (poltellut sisällä useasti) kielloista huolimatta ja minulla ei riitä ymmärrys tähän, en itse polta enkä ole poltellut joten tämä on aivän käsittämätön asia, miten kenelläkään tulee mieleen poltella sisällä? Kuinka röyhkeää ja itsekästä, ahdistaa omassa kodissa. Jatkuvasti mietin, että jos aikuiset eivät ole paikalla poltellaanko sisällä ja nyt on puhetta, että lapsi muuttaisi isälleen kokonaan, koska äitinsä ei pärjää tämän teinin kanssa..
Asunto on minun omistusasunto joten en voi vain lähteä vaikka mieli tekisi.
Olen useasti yrittänyt puhua miehelle, että en kestä tilannetta, mutta koen, ettei minua oteta tosissaan vaan syyllistetään. Olemme olleet yhdessä n.2v ja alusta asti olen ollut epävarma yhteenmuutosta, ajattelin myös, että ehkä ajan kanssa tottuu olemaan äitipuolena, mutta nyt on tunne, että olen ainoastaan ylimääräinen omassa kodissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin näkyy, että aika moni lapsellinen mies tai nainen olisi valmis muuttamaan lapsettoman aikuisen kanssa yhteen. Olisihan se houkuttelevaa saada aikuisseuraa, läheisyyttä ja ilmainen lapsenvahti ja kasvattaja.
Mutta kertokaa yksikin peruste, miksi sen lapsettoman kannattaisi muuttaa sen lapsellisen kanssa yhteen? Rakkaus varmaan tulee mieleen, mutta rakastaa voi myös erillään asuen. Lapsettoman ja lapsellisen yhteenmuutto näyttäytyy mun silmään ainoastaan sen lapsellisen näkökulmasta kannattavana. Lapseton menettää tuossa kuviossa rahansa, rauhansa ja ehkä jopa mielenterveytensä.
Jaa. Minusta olisi äärimmäisen epämukavaa, jos uusi kumppanini muuttaisi luokseni asumaan. En voisi elää ja olla lasteni kanssa kuten haluan. Rakastan sitä, että saan olla lasteni kanssa keskenään. Voisin toki asua naisen kanssa vuoroviikoin, yhteisasumista sinänsä kaipaan. Mutta että muuttaisi asumaan luokseni lasteni kanssa, ei kiitos. Minä menettäisin siinä oman rauhani, mielenterveyteni ja suhteeni lapsiin heikentyisi merkittävästi.
Korjaan sinua myös siinä, että kyllä se lapseton muuttava kumppani säästäisi asumiskuluissaan paljon.
Ai säästäisi vai? Kunhan muistaa sitten ostaa puolison Minna-Petterille ja Kalle-Marketalle hienot synttäri- ja joululahjat. Kesäisin pitää päästää huvipuistoon ja talvisin lasten kanssa etelänreissulle. "Kaikki kulut puoliks kun ollaan nyt perhe, eiks niin?"
En minä ainakaan osta muijan mukuloille yhtään mitään. Niksi ihmeessä kun heillä on kuitenkin biologiset vanhemmat elossa.
Minä maksan ja ihan omasta halustani. Minusta olisi aivan kestämätöntä että elättäisiin samassa taloudessa mutta eri elitasossa. Jos haluaa pitää elitasot erillään niin pitää pysyä eri asunnoissa. Muu on taloudellista väkivaltaa. Itsellä tilanteena se, että olen etävanhempi omille lapsilleni. Naisystävä on totaaliyksinhuoltaja omalle lapselleen. Kulut puolitetaan vaikka käyttö ei tasan menekkään.
Olet siis niitä aisankannattajia?
Pienillä lapsilla on tapana toistella jostain kuulemiaan sanoja ilman että ymmärtävät sanojen merkitystä. Hieman isommat lapset taas kyselevät yleensä vanhemmiltaan sanojen merkityksiä. Ymmärrän jos sinulla ei ole sellaisia turvallisia aikuisia, joilta voisit asiaa kysyä. Todennäköisesti et vielä ole teini-ikään ehtinyt, sillä siinä iässä yleensä nuoret kykenevät itsenäisesti etsiä sanojen merkityksen. Omassa nuoruudessa tämä tehtiin tietosanakirjojen avulla. Nykyään onnistuu helposti internetissä. Sinäkin osaat ilmeisesti internettiä käyttää, koska tällekin palstalle olet päätynyt. Kokeile kirjoittaa sana, jonka merkityksestä et ole varma osoiteriville, niin hakukone tuo sinulle vastauksen. Minä voin tämän kerran tehdä tämän puolestasi.
” A cuckold is the husband of an adulterous wife; the wife of an adulterous husband is a cuckquean. In biology, a cuckold is a male who unwittingly invests parental effort in juveniles who are not genetically his offspring. “
Kyseinen lainaus on englanninkielisestä wikipediasta. Siltä varalta, mikäli sinulla ei ole vielä englannin opiskelu alkanut, niin voin tehdä käännöksen sinulle. Käännökseni ei ole sanasta sanaan, vaan merkitys on käännetty. ”Aisankannattaja on mies, joka kasvattaa lasta luullen häntä omaksi lapsekseen, vaikka todellisuudessa toinen mies on lapsen siittänyt.” Nyt jos luet uudelleen lainaamasi kommentti, niin onko tässä tapauksessa kyse aisankannattajasta? Nyt voin tehdä paljastuksen: ei ole. Avopuolisoni lapsi oli jo kolmevuotias, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa. En ole ollut missään vaiheessa siinä uskossa, että kyseessä olisi minun lapseni. Aisankannattaja ei myöskään sellainen mies, joka elättää ottolastaan tai vaikka kokonaista orpokotia. Kyseinen nimitys tosiaan tarkoittaa sellaista miestä, joka valheellisesti luulee lasta omakseen. Suosittelen tosiaan, että selvität sanojen merkityksen ennekuin niitä käytät. Näin vältät kömmähdykset sosiaalisissa tilanteissa.
Tapailin joskus vajaa kolmekymppisenä hetken aikaa miestä, jolla oli päiväkoti-ikäinen tytär ja yhteishuoltajuus.
Sain yhden kerran töihin viestin, että minun olisi pitänyt mennä hakemaan tyttö päiväkodista, koska sekä mies että lapsen äiti olivat kiinni töissä. En mennyt (ei ollut edes minun tietoja päiväkodilla ja en todellakaan halunnut joutua tilanteeseen, jossa ex voisi syyttää että luvatta yritän napata lapsen).
Sain aikamoiset raivot.
Poistin miehen numeron, hän ehkä teki saman omalleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Mä en juurikaan tee mitään mieheni lasten kanssa, eikä multa sitä haluta tai odoteta. En olisi edes halunnut muuttaa yhteen, mutta kun nyt on näitä yhteisiä lapsia, niin menettelee.
On tosi rankkaa lapselle elää elämäänsä kodissa, jossa on joku aikuinen, joka haluaa olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Kyllä siinä tulee lapselle tunne, että tuo ihminen ei pidä minusta ja siitä seuraa lähes automaattisesti vahingollisia ajatuksia kuten mikä minussa on vikana tai en taida olla hyvä tyyppi.
Siksi sanoisin, että uusperheeseen lähdetään vain täysin vakuuttuneena siitä, että pystyy kohtaamaan puolison lapset lämpimästi, rakastavasti ja aikuisen rooliin vakavasti ottaen.
Ap, voitte aina sopia miehen kanssa, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu ja palata erillisiin asuntoihin. Ihan hyvä ratkaisu se on, eikä tarkoita mitään muuta kuin sitä, että te molemmat laitatte lapsen edun ensimmäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vaihdoin äidin tyttäreen.
Tyttärestä mummoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Mä en juurikaan tee mitään mieheni lasten kanssa, eikä multa sitä haluta tai odoteta. En olisi edes halunnut muuttaa yhteen, mutta kun nyt on näitä yhteisiä lapsia, niin menettelee.
On tosi rankkaa lapselle elää elämäänsä kodissa, jossa on joku aikuinen, joka haluaa olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Kyllä siinä tulee lapselle tunne, että tuo ihminen ei pidä minusta ja siitä seuraa lähes automaattisesti vahingollisia ajatuksia kuten mikä minussa on vikana tai en taida olla hyvä tyyppi.
Siksi sanoisin, että uusperheeseen lähdetään vain täysin vakuuttuneena siitä, että pystyy kohtaamaan puolison lapset lämpimästi, rakastavasti ja aikuisen rooliin vakavasti ottaen.
Ap, voitte aina sopia miehen kanssa, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu ja palata erillisiin asuntoihin. Ihan hyvä ratkaisu se on, eikä tarkoita mitään muuta kuin sitä, että te molemmat laitatte lapsen edun ensimmäiseksi.
Jos bonuslapset tulevat vain joka toinen viikonloppu, niin en millään usko, että heitä häiritsee, jos äitipuoli välttelee seuraa. Hehän tulevat katsomaan isäänsä. Ei hekään välitä äitipuolestaan.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse nautin omasta ajasta. Omat lapset jo isoja. Miehellä vähän nuorempia eli asuvat meillä välillä. Teen omia reissuja. Mutta vaatii tietynlaisen luonteen että osaa antaa tilaa. En jää kotiin passaamaan ja täyttämään jääkaappia vaan aika ja raha on omaani.
Avioliitossa aikanaan tilanne oli se että koin olevani se kodin vanki vaikka nautinkin lapsistani. Nyt olen se joka on vapaampi. Bonuselämä todellakin.
Usein enemmänkin sen isän toive että se uusi puoliso mukana. Miehet nyt vaan on sellaisia.
Itse myös usein mieluummin jättäydyn pois ja teen omiani ja sitten mies antaa ymmärtää ettei reissu ole niin kiva jos en ole mukana. Mutta en välitä. En ole takertuja enää, nautin omasta ajasta. Ja näen kyllä aidosti senkin että isä ja lapset tarvitsee omaakin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyll maar se o ny moro ja näkemiin?
Ne ovat muistutus naimisesta ja orgasmeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein enemmänkin sen isän toive että se uusi puoliso mukana. Miehet nyt vaan on sellaisia.
Itse myös usein mieluummin jättäydyn pois ja teen omiani ja sitten mies antaa ymmärtää ettei reissu ole niin kiva jos en ole mukana. Mutta en välitä. En ole takertuja enää, nautin omasta ajasta. Ja näen kyllä aidosti senkin että isä ja lapset tarvitsee omaakin aikaa.
Näin meilläkin. Isä toivoo, että lähden mukaan. Jos en lähde, niin mies on reissun jälkeen todella, todella väsynyt.
No, mitä tuohon voi sanoa. Jos halaut omia lapsiasi nähdä, niin viihdytä itse. Jos et jaksa viihdyttää, älä heitä ota.
Itse myös otin exrta töitä ja keksin omia menoja viikoille kun miehen lapsi oli meillä, mies loukkaantui tästä koska "välttelin" lasta, itse koin asian niin, että mies ja lapsi saavat viettää aikaa keskenään, isäähän lapsi on tapaamassa ei minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Mä en juurikaan tee mitään mieheni lasten kanssa, eikä multa sitä haluta tai odoteta. En olisi edes halunnut muuttaa yhteen, mutta kun nyt on näitä yhteisiä lapsia, niin menettelee.
On tosi rankkaa lapselle elää elämäänsä kodissa, jossa on joku aikuinen, joka haluaa olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Kyllä siinä tulee lapselle tunne, että tuo ihminen ei pidä minusta ja siitä seuraa lähes automaattisesti vahingollisia ajatuksia kuten mikä minussa on vikana tai en taida olla hyvä tyyppi.
Siksi sanoisin, että uusperheeseen lähdetään vain täysin vakuuttuneena siitä, että pystyy kohtaamaan puolison lapset lämpimästi, rakastavasti ja aikuisen rooliin vakavasti ottaen.
Ap, voitte aina sopia miehen kanssa, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu ja palata erillisiin asuntoihin. Ihan hyvä ratkaisu se on, eikä tarkoita mitään muuta kuin sitä, että te molemmat laitatte lapsen edun ensimmäiseksi.
Jos bonuslapset tulevat vain joka toinen viikonloppu, niin en millään usko, että heitä häiritsee, jos äitipuoli välttelee seuraa. Hehän tulevat katsomaan isäänsä. Ei hekään välitä äitipuolestaan.
Eri
Tätä väitettä on peräti neljästi alapeukutettu.
Ihanko oikeasti teidän mielestänne lapsi haluaa tulla viikonlopuksi viettämäön aikaa äitipuolen kanssa, jota ei edes oikein tunne?
Älkää lähtekö uusioperhekuvioihin, jos ei kantti kestä. Yhteydenpidot eivät lopu lasten aikuistuttua, tulee lapsenlapsia ja sitten se vasta alkaakin, rumba.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tilanne, että miehen nyt teini-ikäinen lapsi on alkanut todella hankalaksi (poltellut sisällä useasti) kielloista huolimatta ja minulla ei riitä ymmärrys tähän, en itse polta enkä ole poltellut joten tämä on aivän käsittämätön asia, miten kenelläkään tulee mieleen poltella sisällä? Kuinka röyhkeää ja itsekästä, ahdistaa omassa kodissa. Jatkuvasti mietin, että jos aikuiset eivät ole paikalla poltellaanko sisällä ja nyt on puhetta, että lapsi muuttaisi isälleen kokonaan, koska äitinsä ei pärjää tämän teinin kanssa..
Asunto on minun omistusasunto joten en voi vain lähteä vaikka mieli tekisi.
Olen useasti yrittänyt puhua miehelle, että en kestä tilannetta, mutta koen, ettei minua oteta tosissaan vaan syyllistetään. Olemme olleet yhdessä n.2v ja alusta asti olen ollut epävarma yhteenmuutosta, ajattelin myös, että ehkä ajan kanssa tottuu olemaan äitipuolena, mutta nyt on tunne, että olen ainoastaan ylimääräinen omassa kodissani.
Nyt teet selväksi isälle ja lapselle, että se on sinun omistamasi asunto ja siellä eletään sinun säännöillä. Toi on täysin mahdoton tilanne nyt. Itse ottaisin erokortin käyttöön matalalla kynnyksellä, jos ensimmäinen keskustelu säännöstä ja kunkin roolista perheessä ei tuota tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä tilanne, että miehen nyt teini-ikäinen lapsi on alkanut todella hankalaksi (poltellut sisällä useasti) kielloista huolimatta ja minulla ei riitä ymmärrys tähän, en itse polta enkä ole poltellut joten tämä on aivän käsittämätön asia, miten kenelläkään tulee mieleen poltella sisällä? Kuinka röyhkeää ja itsekästä, ahdistaa omassa kodissa. Jatkuvasti mietin, että jos aikuiset eivät ole paikalla poltellaanko sisällä ja nyt on puhetta, että lapsi muuttaisi isälleen kokonaan, koska äitinsä ei pärjää tämän teinin kanssa..
Asunto on minun omistusasunto joten en voi vain lähteä vaikka mieli tekisi.
Olen useasti yrittänyt puhua miehelle, että en kestä tilannetta, mutta koen, ettei minua oteta tosissaan vaan syyllistetään. Olemme olleet yhdessä n.2v ja alusta asti olen ollut epävarma yhteenmuutosta, ajattelin myös, että ehkä ajan kanssa tottuu olemaan äitipuolena, mutta nyt on tunne, että olen ainoastaan ylimääräinen omassa kodissani.
Jos asunto on vain sinun omistamasi, voit milloin tahansa potkaista tuon köörin kotoasi ilman tunnontuskia. Sinun asuntosi, sinun sääntösi. Tuntuu, että mies ja lapset vain hyväksikäyttävät sinua ja asuvat ilmaiseksi sinun maksamassasi asunnossa.
Totesin sen jo ennen kuin alkoikaan. Olen mies ja tapaillut tässä vuosien varrella muutamaa naista, joilla on ollut lapsia. Itselläni on myös. Aika nopeasti on tullut tunne, etten kyllä jaksa mihinkään uusperhekuvioon edes ryhtyä.
Tästä lähtien voin tapailla vain lapsetonta tai sellaista, jonka lapset ovat jo lähes aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka toinen viikonloppu ja lomilla enemmän. Ajattelepa kun joillakin on joka toinen viikko kokonaan lapset isänsä luona.
Sanot pitäväsi miehestäsi kovasti ja että hänen lapsensakin ovat ihan ok. Missä siis todellinen ongelma? Sitä voisit pohtia jonkun ulkopuolisen kanssa ja ehkäpä jokin syvällisempi keskustelu miehenkin kanssa olisi paikallaan.
Kaikki sujui kun oma lapsesi asui vielä kotonanne. Näin sanoit. Jotenkin tuntuu että "ongelmasi" on juuri tässä. En halua sanoa että korviesi välissä, mutta jokin psykologinen merkitys tällä on ollut sinulle. Vai mistä oikeasti kyse? Mihin muihin asioihin elämässäsi olet tyytymätön, mietipä tätä.En ole ap, mutta ymmärrän hyvin, että kun omat lapset on isot on yksi elämänvaihe ohi ja haluisi keskittyä puolisoon ja omaan elämään. Nyt mies kinuaa ap:ta osallistumaan oman perheensä elämään, vaikka ap:lla olisi muutakin. Minusta tuo vaatiminen on kohtuutonta. Viettäisi aikansa lapsensa kanssa ja antaisi ap:n elää omaa elämää.
Mä en juurikaan tee mitään mieheni lasten kanssa, eikä multa sitä haluta tai odoteta. En olisi edes halunnut muuttaa yhteen, mutta kun nyt on näitä yhteisiä lapsia, niin menettelee.
On tosi rankkaa lapselle elää elämäänsä kodissa, jossa on joku aikuinen, joka haluaa olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Kyllä siinä tulee lapselle tunne, että tuo ihminen ei pidä minusta ja siitä seuraa lähes automaattisesti vahingollisia ajatuksia kuten mikä minussa on vikana tai en taida olla hyvä tyyppi.
Siksi sanoisin, että uusperheeseen lähdetään vain täysin vakuuttuneena siitä, että pystyy kohtaamaan puolison lapset lämpimästi, rakastavasti ja aikuisen rooliin vakavasti ottaen.
Ap, voitte aina sopia miehen kanssa, että tämä ei ollut hyvä ratkaisu ja palata erillisiin asuntoihin. Ihan hyvä ratkaisu se on, eikä tarkoita mitään muuta kuin sitä, että te molemmat laitatte lapsen edun ensimmäiseksi.
Jos bonuslapset tulevat vain joka toinen viikonloppu, niin en millään usko, että heitä häiritsee, jos äitipuoli välttelee seuraa. Hehän tulevat katsomaan isäänsä. Ei hekään välitä äitipuolestaan.
Eri
Tätä väitettä on peräti neljästi alapeukutettu.
Ihanko oikeasti teidän mielestänne lapsi haluaa tulla viikonlopuksi viettämäön aikaa äitipuolen kanssa, jota ei edes oikein tunne?
Ei ole kyse siitä, että lapset jotenkin erityisesti kaipaisivat juuri äitipuolen seuraa. Ei se siltikään tunnu mukavalta huomata, että joku selkeästi välttelee itseä. Tuosta tulee herkästi epätoivottu ja epämukava fiilis. Toki kaikki eivät välitä tuollaisesta, mutta kyllä hyvin moni lapsi silti välittää.
Sellaista nimitystä vaimo välillä käyttää minusta. En tosin ihan tarkkaan tiedä mitä se tarkoittaa.