Tarviiko aikuisen ihmisen mielestänne tuntea syyllisyyttä siitä, jos on kiusannut jotakuta 12-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mahdollista, niin voi ottaa yhteyden kiusattuun ja pyytää anteeksi: Välttämättä ei tosin anteeksi tule saamaan, mutta sillä tavalla saa ainakin asian jonkinlaiseen päätökseen.

Moni kiusattu ei halua että heiltä pyydetään anteeksi

Miksiköhän näin? Eivätkö usko kiusaajistaan enää mitään hyvää?

Pelkäävät, että tekopyhä anteeksipyyntö on pelkkä ansa, jolla kiusaaja yrittää vapauttaa itsensä vastuusta?[/quote

Niin tai sitten ovat vaan menneet elämässään eteenpäin ja tuollainen tilanne tuntuisi vain ja ainoastaan vaivaannuttavalta.

Täytyy, varsinkin jos se ketä olet kiusannut ei ole työllistynyt.

Luin juuri Facebookista, että koulukiusaajani 1-vuotias lapsi oli menehtynyt kesällä. Ollut oikein ilon ja riemun päivä siitä asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mahdollista, niin voi ottaa yhteyden kiusattuun ja pyytää anteeksi: Välttämättä ei tosin anteeksi tule saamaan, mutta sillä tavalla saa ainakin asian jonkinlaiseen päätökseen.

Moni kiusattu ei halua että heiltä pyydetään anteeksi

Miksiköhän näin? Eivätkö usko kiusaajistaan enää mitään hyvää?

Pelkäävät, että tekopyhä anteeksipyyntö on pelkkä ansa, jolla kiusaaja yrittää vapauttaa itsensä vastuusta?[/quote

Niin tai sitten ovat vaan menneet elämässään eteenpäin ja tuollainen tilanne tuntuisi vain ja ainoastaan vaivaannuttavalta.

Niin. Harva tosiaan haluaa muistella kiusaajiaan loppuelämänsä. Missään nimessä ei pidä tunkeilla väkisin takaisin kiusatun elämään edes anteeksipyynnnön vuoksi. Ja pitkään kestänyttä kiusaamista ei välttämättä saa anteeksi.

On kiusattu. En kuitenkaan tunne katkeruutta. En myöskään halua pahaa heille. Siksi en varmasti tuntisi iloa jonkun kiusaajan 1 vuotiaan lapsen kuolemasta. Miten se lapsi on sua kiusannut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mahdollista, niin voi ottaa yhteyden kiusattuun ja pyytää anteeksi: Välttämättä ei tosin anteeksi tule saamaan, mutta sillä tavalla saa ainakin asian jonkinlaiseen päätökseen.

Moni kiusattu ei halua että heiltä pyydetään anteeksi

Miksiköhän näin? Eivätkö usko kiusaajistaan enää mitään hyvää?

Pelkäävät, että tekopyhä anteeksipyyntö on pelkkä ansa, jolla kiusaaja yrittää vapauttaa itsensä vastuusta?

Ei paljon kiinnosta olla pesemässä jonkun kusipään omatuntoa puhtaaksi, parempi kun pysyvät poissa ettei tule vedettyä turpaan. Etenkin vituttaa tämä kiusaajien uhriutuminen, ja meemit kuinka kiusaajilla itsellään on asiat huonosti. Paskanmarjat, suurin osa on niitä suosittuja, hyvistä perheistä olevia kakaroita jotka menestyvät työelämässä samalla narsistisella kusipäisyydelleen aina eläkkeelle asti. Sitten näille moloille pitäisi vielä olla antamassa anteeksi tai muuten olet katkera paskatyyppi yhteiskunnan mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että kiusaajan oma lapsi joutuu kiusatuksi, silloin EHKÄ älyäisi miten persereikä on ihmisenä.

Eikä muuksi muutu.

Siis toivot jollekin LAPSELLE, jolla ei ole ollut mitään osaa eikä arpaa sinun kärsimyksiisi, samoja kärsimyksiä jotka itse olet kokenut, jotta kiusaajasi saisi opetuksen tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet ties kuinka kauan sitten?

Aivan sairaita nämä kostofantasiat täällä.

Toisaalta hyvä että ne kirjoitetaan, sillä ne antavat totuudenmukaisen kuvan siitä, että reppanauhritkin voivat psykopaattisia piirteitä omata.

Kun oma lapseni oli teini-iässä, niin sain kaveriltani huokaisuja että miten hänellä on hyvä kun hänen lapsensa ei ole tuollainen, vaan normaali lapsi jolla ei ole ongelmia. Lapsellani oli siis todella vaikea teini-ikä. Satutti todella kuulla miten kaveri, jonka olisi pitänyt  lohduttaa ja olla tukena olikin lähinnä vahingoniloinen, ja korosti omaa erinomaisuutaan äitinä.

Noh, teini-ikä oli ja meni, ja lapsestani kasvoi mitä ihanin ja toiset huomioonottavin persoona, joka on kohtelias ja hyvätapainen kuin mikä! Kaverini lapsi taasen.. tuli teiniksi ja ongelmat alkoivat. Hän on nyt maannut peräkammarissa 14-vuotiaasta lähtien, eikä loppua näy. 

Voin sanoa että todella, todella vaikeaa oli olla tuntematta vahingoniloa, ja siitäs sait!- tunteita, vaikka kyseinen lapsi on minullekin todella tärkeä. 

Enää emme ole kaverini kanssa juuri tekemisissä, hän ei kehtaa olla kanssanio, ja pelkää varmasti että sisimmässäni myhäilen nyt tyytyväisenä kun hänellä on vaikeaa, ihan vain siksi että hän itse teki minulle niin. 

Olen kyllä todella pahoillani heidän tilanteestaan, mutta kyllä välillä käy mielessä miten pilkka osuu omaan nilkkaan.

Tuo on ainoastaan inhimillistä kohdallasi.

Muulla ei ole väliä, kuin että pyydät aidosti anteeksi kohteelta. Tsemppiä sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Mistä oikeasta rikoksesta saat noin pitkän tuomion?

Koulukiusatulle se voi todellakin olla elinkautinen!

Vierailija kirjoitti:

Luin juuri Facebookista, että koulukiusaajani 1-vuotias lapsi oli menehtynyt kesällä. Ollut oikein ilon ja riemun päivä siitä asti.

Inhimillistä tämäkin. Sinä ainoastaan AJATTELET noin, ajatteleminen ei ole rikos eikä tee pahaa kenellekään. Eri asia jos kävisit sanomassa tämän kiusaajallesi tavalla tai toisella, silloin se muuttuisi rumaksi teoksi. 

Sen sijaan kiusaaminen on ollut ihan aktiivinen TEKO, jolloin on olemassa tekijä ja uhri. Ajatuspoliisina toimiminen on alhaisinta itsensä nostamista.

Vierailija kirjoitti:

On kiusattu. En kuitenkaan tunne katkeruutta. En myöskään halua pahaa heille. Siksi en varmasti tuntisi iloa jonkun kiusaajan 1 vuotiaan lapsen kuolemasta. Miten se lapsi on sua kiusannut?

Kyseinen kirjoittaja ei tunne iloa kyseisen lapsen kuolemasta, vaan siitä että se kiusaaja kärsii tavalla tai toisella. Sama se kai olisi lukea kuinka tyyppi valittelisi vaikka lapsettomuuttaan, tai impotenssia, potkujen saamista tai ihan mitä vain mikä aiheuttaa entiselle kiusaajalle kärsimystä. Täysin ymmärrettävä tunnereaktio etenkin jos kyseinen tyyppi on tehnyt toisen elämästä helvettiä.

Kyllä pitää tuntea syyllisyyttä varsinkin jos sillä kiusatulla elämä on mennyt huonosti. Olet ollut tuhoamassa yhden ihmisen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä oikeasta rikoksesta saat noin pitkän tuomion?

Koulukiusatulle se voi todellakin olla elinkautinen!

Minua kiusattiin todella rajusti suurimman osan peruskouluajoista.

Vaikka kiusaaminen ei ole uhrin syytä tai uhrin vastuulla, sen jättämistä traumoista parantuminen on vain ja ainoastaan uhrin omalla vastuulla. Se ei ole välttämättä reilua, mutta niin asia on.

Voi joko jäädä koko loppuelämäksi vellomaan uhriuteensa, jumiutua niihin peruskouluaikoihin ja katkeruuteen sekä vihaan kiusaajia kohtaan, tai sitten voi ottaa vastuun omasta elämästään, vaikka se vaikeaa onkin. Voi työstää terapiassa omia traumojaan ja samalla ymmärtää myös jokaisella muulla olevan traumansa, joista ei itse ulkopuolisena voi tietää mitään. Voi ymmärtää että viha ja katkeruus syö vain omia voimavaroja, joten niistä kannattaa päästää irti mahdollisimman varhain. Voi itse rakentaa sen uhri-identiteetin tilalle uudenlaisen identiteetin ja mennä elämässä eteenpäin.

Elinkautisesta voi vapautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet kiusaavat lähinnä ryhmäpaineen vuoksi. Eivät uskalla vastustaa pääkiusaajia, koska joutuisivat muuten itse kiusatuiksi. Joukossa tyhmyys tiivistyy, valitettavasti.

Tämä on pelkkä tekosyy, jolla yritetään lievittää omantunnon tuskia. Moni lapsi vastustaa kiusaajaa eikä lähde kiusatun juttuihin mukaan. Olin aikoinaan itse tällainen lapsi ja niin oli myös moni muu luokkakaverini. Edelleen koulussa näen päivittäin tällaisia lapsia. Eli kyllä lapsenakin voi valita miten toimii.

Kiusaaminen jättää pitkäkestoiset arvet kiusattuun. Monelle kiusatulle kehittyy vakavia päihde- tai mielenterveysongelmia, moni tappaa itsensä tai ei kykene olemaan työelämässä mielenterveysongelmien vuoksi. Siksi toivon, että aikuiset kiusaajat eivät painaisi näitä asioita villasella ja vain jatkaisi eteenpäin laittaen näitä hölmöilyjä ikä- ja kehitystason piikkiin. Todellista vastuun kantamista on reilu anteeksipyyntö kiusatulta ja sen varmistaminen ettei toimi niin esimeriksi ystäväpiirissä tai työpaikalla tai ettei enää välitä tätä raukkamaista käytösmallia eteenpäin omille lapsille. Koska ei se kiusaaminen näy ainoastaan siellä koulussa tai jää vain kouluaikoihin. Ei nämä ilmiöt itsestään siellä koulussa synny pelkän ryhmädynamiikan vuoksi vaan alttius kiusata on meissä jokaisessa ja on pitkälti kasvatuksen tulosta kuka siihen sitten turvautuu ja kuka ei.

Minun kiusaajiani ei kukaan koskaan vastustanut millään tavalla. Kaikki heistäkin, jotka eivät suoraan kiusanneet, joko nauroivat ja syrjivät muiden mukana tai sitten antoivat asian vain olla eivätkä puuttuneet siihen millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet kiusaavat lähinnä ryhmäpaineen vuoksi. Eivät uskalla vastustaa pääkiusaajia, koska joutuisivat muuten itse kiusatuiksi. Joukossa tyhmyys tiivistyy, valitettavasti.

Tämä on pelkkä tekosyy, jolla yritetään lievittää omantunnon tuskia. Moni lapsi vastustaa kiusaajaa eikä lähde kiusatun juttuihin mukaan. Olin aikoinaan itse tällainen lapsi ja niin oli myös moni muu luokkakaverini. Edelleen koulussa näen päivittäin tällaisia lapsia. Eli kyllä lapsenakin voi valita miten toimii.

Kiusaaminen jättää pitkäkestoiset arvet kiusattuun. Monelle kiusatulle kehittyy vakavia päihde- tai mielenterveysongelmia, moni tappaa itsensä tai ei kykene olemaan työelämässä mielenterveysongelmien vuoksi. Siksi toivon, että aikuiset kiusaajat eivät painaisi näitä asioita villasella ja vain jatkaisi eteenpäin laittaen näitä hölmöilyjä ikä- ja kehitystason piikkiin. Todellista vastuun kantamista on reilu anteeksipyyntö kiusatulta ja sen varmistaminen ettei toimi niin esimeriksi ystäväpiirissä tai työpaikalla tai ettei enää välitä tätä raukkamaista käytösmallia eteenpäin omille lapsille. Koska ei se kiusaaminen näy ainoastaan siellä koulussa tai jää vain kouluaikoihin. Ei nämä ilmiöt itsestään siellä koulussa synny pelkän ryhmädynamiikan vuoksi vaan alttius kiusata on meissä jokaisessa ja on pitkälti kasvatuksen tulosta kuka siihen sitten turvautuu ja kuka ei.

Itse asiassa meissä on niin perustavaa laatua oleva tarve kuulua yhteisöön ja joukkoon, että hyvin harva asettuu aktiivisesti puolustamaan uhria silloin, jos se oma joukko kiusaa. Varsinkaan lapsena ja vaikka tajuaisikin, että nyt kyseessä on vääränlainen käytös. Ja jos asettuu, on lähes varmaan joutua ulos siitä omasta joukosta.

Eli kyllä, kyse on puhtaasti siitä minkälaista ryhmädynamiikkaa vaikka siellä koulussa on. Myöhemmin aivojen kehityttyä, nämä käytösmallit lievenevät, ja toisaalta aikuisena harva enää kiusaamaan. Lähinnä ne kaikista muutenkin huonotapaisimmat ja hankalimmat ihmiset ovat enää aikuisena kiusaajia.

Ei tarvitse, kiusaaminen on vain lasten tapa harjoitella sosiaalisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse, kiusaaminen on vain lasten tapa harjoitella sosiaalisia taitoja.

Kiusaamista esiintyy kyllä ihan kaiken ikäisten keskuudessa. Iän myötä se vain muuttaa muotoaan.

Virheitä saa tehdä, mutta virheistä täytyy oppia. Ei tarvitse rypeä syyllisyydentunnossa jos tiedostat tehneesi väärin. Ja jos mahdollista, pyrit selvittämään asian uhrin kanssa, sillä hänelle kiusaaminen on saattanut jättää trauman.

Mä ajattelen tätä aika käytännöllisesti, hyödyttääkö jotakuta, että syyllistää itseään vuodesta toiseen? Oletko tiedostanut käytöksesi olleen väärin ja toistatko samoja käytösmalleja? Tiedostatko miksi päädyit kiusaajaksi?

Ja jos olet ottanut opiksesi ja analysoinut sitä miksi teit kuten teit, mielestäni ei enää vuosien tai kymmenien vuosien jälkeen tarvitse syyllistyä asiasta. Sitä voi tietenkin miettiä, onko mahdollista ottaa yhteyttä uhriin tai uhreihin ja jutella tai pyytää anteeksi, mutta sekin on vähän riski toisaalta ja voi repiä auki heilläkin vanhoja haavoja. Joskus menneen on parempi antaa olla mennyttä.

Riippuu miten pahasti on kiusannut ja erityisesti, jos kiusattu on todella kärsinyt elämässään siitä.

Minua on kiusattu monin tavoin (ei rankasti esim. hakattu), mutta ymmärrän näin aikuisena, että kiusaajat olivat lapsia ja jotain on ollut vinossa heidän elämässään kun ovat päätyneet kiusaamaan. Osalla tiedän olleen ongelmia kotona mikä myöskin on henkisesti raskasta. Osa taas on olleet hyvistä perheistä lähtöisin ja porskuttavat elämässä menestyen eteenpäin.

Heillä kuten meillä kaikilla tulee kuitenkin elämässä myös ongelmia ja vaikeitakin sellaisia, joten eivät nämä kiusaajat tule helpolla pääsemään elämässään. Samoin minulla on ollut mm. tämä kiusatuksi joutuminen, jota olen joutunut käsittelemään, ottamaan opiksi ja saanut siitä eväitä elämään. Ainakin minulla on näin aikuisena herkkä vainu kiusaamiselle, joten olen kasvattanut omat lapset tarkoin siinä miten omaa perhettä, sisaruksia kuten muitakin ihmisiä kohdellaan. Puuttunut herkästi mikäli koulussa, harrastuksissa ja kavereiden kesken tullut jotain riitaa ja näin saan opettaa ja muistuttaa toisten huomioon ottamista.

En itse tarvitse kiusaajilta anteeksipyyntöä. Oletan, että he aikuisina ymmärtävät miten väärin kiusaaminen on, ovat noloina tekemisistään ja mikäli eivät ymmärrä niin säälin sitä etteivät he ole kehittyneet ihmisenä sen vertaa. Tällöin en usko heidän elävän hyvää ja tasapainoista elämää.