Tarviiko aikuisen ihmisen mielestänne tuntea syyllisyyttä siitä, jos on kiusannut jotakuta 12-vuotiaana?
Kommentit (136)
Kyllä tarvitsee kokea syyllisyyttä. Ei nyt tarvitse joka päivä itseään asiasta ruoskia, mutta kyllä asiaa tulisi katua ja pitää vääränä. Kiusattu todennäköisesti kärsii teosta jossain määrin aina, joten kyllä kiusaajakin ansaitsee henkisen kärsimyksen teostaan.
Yksi kiusaajistani on hirtänyt itsensä.
Lämmitti mieltäni kun kuulin uutisen, ja lämmittää yhä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
Koulukiusaajan kirjoitus tämä
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
"Joo kiusasin sua silloin 12-vuotiaana, mutta ei se ollu mun vika, vaan niiden aikuisten jotka eivät estäneet ja opastaneet mua." Näin eletään elämä pakoillen vastuuta. Aina on jonkun muun vika, ei ikinä oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen sinä sitten nykyään olet, kun jo lapsena olit psykopatiaan taipuvainen?
Mieleltään terve ja normaali ihminenhän ei tunne tarvetta kiusata ketään tai mitään.
Oletko mytomaani, joka menee aina siitä mistä aita on matalin, ja vähät välittää jos aiheuttaa muille ongelmia, traumoja tms?
Käsittämättömintä ovat tällaisten kommenttien kirjoittajat, jotka varmasti samalla kuvittelevat olevansa itse niitä puhtoisia hyviksiä, jotka eivät koskaan ole ketään kiusanneet...
Sivusta. Kuulostaa siltä, että sinä olet ollut kiusaaja ja koetat jakaa taakkaasi niidenkin kanssa, jotka eivät ole kiusaajia. Katso vaan omia tekemisiäsi äläkä yritä mitään vääristelemisiä.
Sanon nyt vaan sen, että valtaosa lapsista kiusaa jossain vaiheessa. Ei kiusaaminen ole vain haukkumista tai fyysistä, vaan monenlaisia ryhmien välisiä paljon vaikeampia asioita. Esimerkiksi se, että on tiivis kaveriporukka, ja välitunneilla ei muita oteta leikkeihin tai myöhemmin muuten vain mukaan on todella tavallista. Ja monet muut vielä paljon hienovaraisemmat ryhmän dynamiikkaan liittyvät asiat. Yleensä ihmiset, jotka toistelevat etteivät ole koskaan kiusanneet, ovat juuri niitä jotka eivät ymmärrä tätä ja omien toimintamalliensa mahdollisia haittoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
Koulukiusaajan kirjoitus tämä
Kyllä, olen kouluaikana tehnyt asioita, joista en ylpeile. Olen myös ollut kiusattu. Nykyisin työskentelen nuorten parissa, ja koulutuksen ja kokemuksen kautta olen oppinut ymmärtämään monia asioita ja ilmiöitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
Luulen kyllä, että ne minua 7v. kiusaamaan alkaneet ovat aina tienneet mitä tekivät, kun edelleen liki kolmekymppisenä minut nähdessään saattavat nauraa. Satuin siis tällaisen minua kiusanneen miesporukan lähelle yhdessä tapahtumassa ja minua vilkuiltiin ja hihiteltiin ja kuiskuteltiin. Eli edelleen kiusaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
"Joo kiusasin sua silloin 12-vuotiaana, mutta ei se ollu mun vika, vaan niiden aikuisten jotka eivät estäneet ja opastaneet mua." Näin eletään elämä pakoillen vastuuta. Aina on jonkun muun vika, ei ikinä oma.
Kerrotko vielä mitä hyötyä siitä olisi, että vaikkapa 20 vuotta tapahtumien jälkeen harjoittaisi itseruoskintaa teoistaan ala- tai yläkoulussa? Olennaista on tiedostaa se, että on toiminut väärin, oppia siitä ja mennä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä oikeasta rikoksesta saat noin pitkän tuomion?
Rikoksesta ihmisyyttä vastaan saa sivistysvaltiossa elinkautisen paitsi Suomessa, venäjällä ja muissa kehitysmaissa.
12v on yksilöstä riippuen vasta kehittämässä omaa persoonaa tai epävalmista egoa. On viitteitä että vielä 18v ei kykene täydelliseen ajatteluun tai erottelemaan itseään ajatuksistaan.
Ihmisen aivot kehittyvät vielä kolmekymppiseksi asti ja moni ei senkään jälkeen kykene koskaan erottamaan ajatuksia ja omaa itseä. Tämmöiset ihmiset ovat niitä joilla " menee helposti tunteisiin".
Heillä menee tunteisiin katsoessa elokuvaa, lukiessa kirjaa tai aihe vapaata.
Heitä on helppo riepotella ja eivät edes tajua sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
"Joo kiusasin sua silloin 12-vuotiaana, mutta ei se ollu mun vika, vaan niiden aikuisten jotka eivät estäneet ja opastaneet mua." Näin eletään elämä pakoillen vastuuta. Aina on jonkun muun vika, ei ikinä oma.
Kerrotko vielä mitä hyötyä siitä olisi, että vaikkapa 20 vuotta tapahtumien jälkeen harjoittaisi itseruoskintaa teoistaan ala- tai yläkoulussa? Olennaista on tiedostaa se, että on toiminut väärin, oppia siitä ja mennä eteenpäin.
Miksi kiusaajan pitäisi jotenkin hyötyä siitä, että hän on tehnyt vääryyttä ja aiheuttanut kärsimystä muille? Voi tiedostaa, oppia, mennä eteenpäin JA katua tekoaan.
Tunnen yhden aikuisen, joka on lapsena ollut koulukiusaaja ja edelleen hänen käytöksessään on kiusaamiseen viittaavia piirteitä (pahantahtoista juoruilua selän takana, ulkopuolelle jättämistä, vastavuoroisuuden puutetta, empatian ja sosiaalisen pelisilmän puutetta...), joita hän ei edes itse tunnista. Siksi sitä kiusaamista olisi hyvä käydä käsittelemässä jossain terapiassa, jotta saisi nämä haitalliset käytösmallit katkaistua. Anteeksipyyntönkin olisi kova juttu, mutta harva kiusaaja siihen kykenee aikuisenakaan.
Ei syyllisyyttä, mutta aikuisen vastuuta ja pyytää asianmukaisesti anteeksi. Jos kiusattu ei pysty sitä antamaan, ei sitten asialle enää mitään voi ja sen voi jättää taakseen.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden aikuisen, joka on lapsena ollut koulukiusaaja ja edelleen hänen käytöksessään on kiusaamiseen viittaavia piirteitä (pahantahtoista juoruilua selän takana, ulkopuolelle jättämistä, vastavuoroisuuden puutetta, empatian ja sosiaalisen pelisilmän puutetta...), joita hän ei edes itse tunnista. Siksi sitä kiusaamista olisi hyvä käydä käsittelemässä jossain terapiassa, jotta saisi nämä haitalliset käytösmallit katkaistua. Anteeksipyyntönkin olisi kova juttu, mutta harva kiusaaja siihen kykenee aikuisenakaan.
Pyytää anteeksi olemassaoloaan?
Sitä että noudattaa vain elimistönsä diagrammeja jotka on ennalta meille annettu noudatettavaksi tietyissä tilanteissa...
Sitten ehdotat tuohon väkivaltaista "parannusta" mielelle joka toimii itsestään.
Syyttömän ihmisen pitäisi väkisin muuttua toisenlaiseksi. Se on väkivaltaa.
Ehdotuksesi ei ole järkevä ja toimiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia kaikki ovat koulukiusattuja mutta tuskin kukaan on kiusaaja. Miten se voi olla mahdollista? Olisiko niin, että jotkut tuntevat aina itsensä kiusatuiksi aina ja joka paikassa esimerkiksi heikon itsetunnon vuoksi. Tunnen tällaisia henkilöitä. Tiedän varmasti, että heitä ei ole kiusattu koulussa eikä kiusata nyt työelämässäkään mutta he väittävät toisin. He itse ovat varsinaisia työpaikkakiusaajia väittäessään, että muut kiusaavat heitä. Työkaverit saavat koko ajan olla varpaillaan ja jännittää tuleeko sanomista. Tämä ei tosiaankaan edistä hyvän työilmapiirin luomisessa.
Iso osa ihmisistä on täysin sokeita omalle käytökselleen.
Itse olen ollut sekä kiusattu että kiusaaja.
Totta. Itsekin ehdin lapsuuteni aikana olla kummassakin roolissa ja uskallan väittää, että niin on ollut enemmistö ihmisistä.
Räikeästi epäoikeudenmukaisissa tilanteissa pidin kiusatun puolia, mutta muuten halusin vain pysyä mahdollisimman kaukana älyttömästä "puolien valitsemisesta" ja sosiaalisista peleistä.
Yhden samalla luokalla olevan lapsen kanssa oli ala-asteella kamalaa mutta erittäin tasaväkistä ilkeilyä ja tappelemista puolin ja toisin. Vuorotellen sitten mentiin kotiin itkemään, että toinen kiusaa, ja asiaa selviteltiin vanhempien ja opettajien kanssa. Myöhemmin meistä tuli onneksi hyvät ystävät.
Veikkaan sellaisten ihmisten, jotka jaottelevat ihmiset aina mustavalkoisesti kiusaajiin ja kiusattuihin (ja tietenkin omasta mielestään ovat itse aina olleet pelkästään niitä kiusattuja), olevan monesti ihmisiä, joiden ajattelu on muutenkin mustavalkoista hyvikset vs pahikset -ajattelua.
Oman kokemukseni mukaan tällaisten ihmisten henkinen kasvu usein jämähtää paikalleen, koska jatkuva uhriutuminen ja "hyvis-identiteetti" estää heitä näkemästä totuudenmukaisesti heidän omaa ikävää käytöstään.
Enkä tällä siis tarkoita sitä, että jokainen pahiten päähän potkittu olisi myös itse kohdellut muita kaltoin ja näin "ansainnut" huonon kohtelun, vaan tarkoitan, että vaikka jossain tapauksessa olisi erittäin selvää kuka on uhri ja kuka pahantekijä, useimmiten ihmisten välinen vuorovaikutus ja dynamiikat ovat monimutkaisempia, vaikeammin määriteltävissä ja roolit voi vaihdella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kiusattuna toivon mahdollisimman hidasta ja tuskaista kuolemaa. Vuosia kestänyt kidutus ei todellakaan unohdu.
Miten sua kiusattiin? Toivottavasti et ollut mun uhri...
Ap
Pahoinpideltiin, huoriteltiin, ryssiteltiin, tavaroita rikottiin ja sain jatkuvasti tappouhkauksia. Sen lisäksi puhuttiin paskaa selän takana ja käännytettiin vähänkin kaverit mua vastaan. Jatkuvaa pilkantekoa ja myöhemmin seuraamista mm autolla tai mopolla.
Niinpä! Jos aikuinen ihminen käyttäytyisi näin, niin saisi linnatuomion! Lasten ollessa kyseessä, kyseessä on vain pieni nahistelu, jota jokainen saa aikanaan kokea ja joka kuuluu asiaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.
Luulen kyllä, että ne minua 7v. kiusaamaan alkaneet ovat aina tienneet mitä tekivät, kun edelleen liki kolmekymppisenä minut nähdessään saattavat nauraa. Satuin siis tällaisen minua kiusanneen miesporukan lähelle yhdessä tapahtumassa ja minua vilkuiltiin ja hihiteltiin ja kuiskuteltiin. Eli edelleen kiusaavat.
Olisit näyttänyt heille keskisormea!
Ei tarvitse. Lapsena ja nuorena aivomme ovat kehittymättömät, ja vaikka tottakai 12 vuotias osaa jo olla empaattinen, hahmottaa tekojen syitä ja seurauksia, niin siltikin puhutaan vielä todella nuoresta ihmisestä. Syyllisyys myöhemmin elämässä on turhaa, jos ottaa opikseen ja ymmärtää, että teko on ollut väärin. Me opimme myös virheidemme kautta.
Kannattaa myös tiedostaa se, että kouluyhteisössä itse dynamiikkakin on monesti todella pielessä. Saatat päätyä kiusaamaan vaikket todellakaan tahdo kenellekään pahaa. Se, että moneksi vuodeksi laitetaan yhteen joukko herkässä kehitysvaiheessa olevia ihmisiä, joiden ainoat yhdistävät tekijät ovat asuinpaikka ja ikä, johtaa väkisinkin siihen että kaikenlaisia törmäyksiä tulee. Sitä varten on kouluissa aikuiset, joiden tehtävä on opastaa lapsia oikeaan käytökseen yhteisössä.