Tarviiko aikuisen ihmisen mielestänne tuntea syyllisyyttä siitä, jos on kiusannut jotakuta 12-vuotiaana?

Itse kiusattuna toivon kiusaajilleni mahdollisimman hidasta ja tuskaista kuolemaa. Vuosia kestänyt kidutus ei todellakaan unohdu.

Yks tyttö kertoi mulle ekalla tapaamisella että häntä kiusattiin rajusti koulussa. En tiennyt mitä sanoa mutta tajusin miksi on kiusattu ..

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusattuna toivon mahdollisimman hidasta ja tuskaista kuolemaa. Vuosia kestänyt kidutus ei todellakaan unohdu.

Miten sua kiusattiin? Toivottavasti et ollut mun uhri...

Ap

Millainen sinä sitten nykyään olet, kun jo lapsena olit psykopatiaan taipuvainen?

Mieleltään terve ja normaali ihminenhän ei tunne tarvetta kiusata ketään tai mitään.

Oletko mytomaani, joka menee aina siitä mistä aita on matalin, ja vähät välittää jos aiheuttaa muille ongelmia, traumoja tms?

Vierailija kirjoitti:

Millainen sinä sitten nykyään olet, kun jo lapsena olit psykopatiaan taipuvainen?

Mieleltään terve ja normaali ihminenhän ei tunne tarvetta kiusata ketään tai mitään.

Oletko mytomaani, joka menee aina siitä mistä aita on matalin, ja vähät välittää jos aiheuttaa muille ongelmia, traumoja tms?

Kai se huonosta itsetunnosta ja vääränlaisista roolimalleista pohjimmiltaan johtui.

AP

Oletko katsonut Somesta tms mitä hänelle kuuluu? Tosin jos olet vain 12v kiusannut, ei kukaan siitä mene rikki.

Ei kenenkään tarvitse, mutta ihmettelen kyllä, jos aikuinen ei pode huonoa omaatuntoa niin kauheasta teosta, vaikka se olisi tapahtunut vuosia sitten. Pahan tekeminen toiselle lapselle tietoisesti ei ole normaalia ja olisin myös huolissani mahdollisesta luonnehäiriöstä itselläni. Aloittaja ei ilmeisesti ole.

Itse olin ihan karsea kakara. Epävakaat kotiolot ja sosiaalisten taitojen puute tekivät minusta aggressiivisen lapsen joka ei osannut ilmaista itseään oikein hyvin. Olin kamala aika monellekin ja vaikka itselleni se silloin oli itseni suojelua, ymmärrän että jollekin luokkatoverille käytökseni on luultavasti ollut todella ahdistavaa. Minä kasvoin ympäristössä jossa "jyrää tai sinut jyrätään".

Sittemmin minut huostaanotettiin, pääsin terapiaan ja pitkän mutkan kautta minusta tuli kuin tulikin normaali ihminen joka ei enää lähtökohtaisesti ajattele muita ihmisiä uhkana.

Jos kohtaisin noita lapsuuden luokkakavereita nyt aikuisiällä, niin pyytäisin kyllä anteeksi. Mutta olen antanut anteeksi myös itselleni sillä vasta aikuisuus on antanut perspektiiviä siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Lapsena olin eri ihminen ja täysin niiden huonojen eväiden varassa, joita minulle oli annettu. Kyse ei ollut siitä että olisin ollut pahantahtoinen ja empatiakyvytön, vaan siitä että minullei ei annettu eväitä empatiaan.

Kyllä, kadun kiusaamistani, mutta ei, en ruoski itseäni siitä sillä lapsena olin eläin häkissä jolla ei oikeasti ollut kykyjä muuhun. Onneksi sain apua, kaikki eivät saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusattuna toivon mahdollisimman hidasta ja tuskaista kuolemaa. Vuosia kestänyt kidutus ei todellakaan unohdu.

Miten sua kiusattiin? Toivottavasti et ollut mun uhri...

Ap

Pahoinpideltiin, huoriteltiin, ryssiteltiin, tavaroita rikottiin ja sain jatkuvasti tappouhkauksia. Sen lisäksi puhuttiin paskaa selän takana ja käännytettiin vähänkin kaverit mua vastaan. Jatkuvaa pilkantekoa ja myöhemmin seuraamista mm autolla tai mopolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kiusattuna toivon mahdollisimman hidasta ja tuskaista kuolemaa. Vuosia kestänyt kidutus ei todellakaan unohdu.

Miten sua kiusattiin? Toivottavasti et ollut mun uhri...

Ap

Pahoinpideltiin, huoriteltiin, ryssiteltiin, tavaroita rikottiin ja sain jatkuvasti tappouhkauksia. Sen lisäksi puhuttiin paskaa selän takana ja käännytettiin vähänkin kaverit mua vastaan. Jatkuvaa pilkantekoa ja myöhemmin seuraamista mm autolla tai mopolla.

Ok et ollut samassa koulussa. Ikävä sun tilanne.

AP on siis 12 v. Kiusannut. Mutta hänhän tuolla kertoi mitä on tehnyt ja ne eivät kuulostaneet vakavalta. Joten antaisin olla ja keskittyisin tulevaan.

Kiusaajani pilasivat elämäni. Jos eivät tunne siitä mitään syyllisyyttä, niin toivottavasti taivaassa (tai siellä alempana mihin toivottavasti päätyvät) pers**t tervataan ja saavat mitä ansaitsevat.

Minua on kiusattu lapsena ja kannan niitä,arpia edelleen. Kukaan ei koskaan pyytänyt edes anteeksi.

Jatkoa edelliseen, olen kirjoittajan 21 kanssa samoilla linjoilla. Palakaa helvetissä.

Minua kiusattiin ja käyn nykyään terapiassa. Anteeksipyyntö vuosienkin jälkeen olisi mukava.

Syyllisyyden tunteminen omista hölmöilyistä on normaalia. Itsensä ruoskimisessa ei kannata kuitenkaan mennä liian pitkälle, vaan huolehtia, että jatkossa on kypsempi ihminen.

Ap - oletko pyytänyt tai oletko edes ajatellut pyytää anteeksi? Jos et ole, kannattaa se tehdä, vaikka tuollaista vaikea onkin antaa anteeksi.  Sen ihmisen koko elämä voi olla mennyt piloille kiusaamisen vuoksi, eikä pelkästään siksi, että itse kiusasit, vaan käännytit muutkin häntä kiusaamaan.

Eivät kaikki kiusaa, vaikka ovatkin joskus lapsia.

Onko sinulla ap omia lapsia? Miten suhtaudut, jos lapsiasi aletaan kiusata koulussa - toivon totisesti näin (joitakin kiusataan jo päiväkodista lähtien). Annatko vain asian olla, kun kuitenkin itsekin olit kiusaaja?

JOs kiusattu kärsii siitä vieläkin.