Pitkään kuolleena ollut nainen löytyi jyväskyläläisestä asunnosta syyskuun alussa nyt hänen sukulaisensa kertoo, mitä tapahtui
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa annettin ohjeet huoli-ilmoituksesta, mutta missä olisi ohjeet siitä, miten ja mihin ilmoitetaan lähiomainen niin, että se on aina todennettavissa?
Ei siihen mitään ohjetta ole
Jos se taho, jolle sen huoli ilmoituksen tekee, ei kirjaa ilmoitusta ylös, siis kirjoihin ja kansiin.
Niin ei ole mitenkään että ilmoitusta on yleensä koskaan tehty.
Noissakin paikoissa on töissä jos minkinkäistä tuhahtelijaa, jotka vain tuollaisestakin tosiaan tuhahtaa, että taas joku ylihuolehtiva lähimmäinen tänne soitteli. Että kyllä meillä töitä riittää jo muutenkin tarpeeksi.
Sen enempää kaikki toimistot eivät noista ilmoityuksista piittaa.
Nähty ja koettu on.
Turvapuhelin. Katsoin netistä julkisen puolen ensimmäistä tietoa, muutaman vuoden takainen päivitys.
Rannekkeen hinta 110 euroa, kuukausikulut 25 euroa. Mahdollisista käynneistä veloitus.
Sittenhän on myös yksityisiä turvapalveluita jotka tarjoavat palvelua myös.
Tuo vainaja oli vasta 75. Lapset houhotti minulle sitä ranneketta kun kerran kaatusin ja ylöspääseminen oli vaikeaa. Kuukausien päästä naureskelin heille miten kömpelö olen.
Minulla on kuitenkin aina kännykkä taskussa tai käden ulottuvilla, pienen pieni nokialainen. Kahden puhelimen pito maksaa 9 euroa kuussa ylimääräistä. Vaikea keksiä kenelle antaisi vara-avaimen, naapureille en halua antaa.
Vierailija kirjoitti:
Turvapuhelin. Katsoin netistä julkisen puolen ensimmäistä tietoa, muutaman vuoden takainen päivitys.
Rannekkeen hinta 110 euroa, kuukausikulut 25 euroa. Mahdollisista käynneistä veloitus.
Sittenhän on myös yksityisiä turvapalveluita jotka tarjoavat palvelua myös.Tuo vainaja oli vasta 75. Lapset houhotti minulle sitä ranneketta kun kerran kaatusin ja ylöspääseminen oli vaikeaa. Kuukausien päästä naureskelin heille miten kömpelö olen.

Kännykkää ei kykene aika käyttämään, esim. tajuttomana. Eikä siinä mitään, kun tuo on sinun oma valinta.

Moni 75v on vielä työelämässä, pitäisikö kotihoidon soittaa tohtorille et ootko elossa? Ai luennoimassa, kiva, me soitetaan viikon päästä uudelleen et ootko elossa. Usein kyl paremmin koulutetut osaavat hakea turvaa olemiseensa esim teknologiaa hyödyntäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä olisi teknologialle paikka. Vaivattomasti ladattava älykello tms. josta näkisi kelloajan ja joka tarvittaessa tekisi hälytyksen, mikäli elintoiminnot muuttuvat radikaalisti. Luulen että useat yksinäiset pitäisivät sen takia että jos kaatuvat ja jäävät jumiin voisivat saada apua tai kuolevat eikä kukaan muuten havaitse.
Tämä teknologia on jo olemassa. Se vain pitää hankkia itselle ennen kuin se on myöhäistä, jos sen kokee tärkeäksi itselleen.
Pistätkö vihjeen mistä tuon voisi ostaa. En pahalla, vaan aidolla mielenkiinnolla.
Niin, mutta silloin pitää olla hoitoyhteys johonkin.
Paikka, jossa ihminen tunneteen ja hänet on rekisteröity järjestelmään.
Näitä on olemassa. Palvelu tietenkin maksaa.
Näitä mm. joissakin hoitokodeissa, joissa ei ole yöllä valvontaa.Tällöin vanhuksen huoneen ovessa on hälytin. Kun hän poistuu huoneestaan, hälytys menee yöpartiolle, joka liikkuu pitkin yötä tarkastuskäynneillä.
Partio tulee paikalle, ja ohjaa vanhuksen takaisin huoneeseensa.Kyllä digitalisaatio on vahvasti jo käytössä, vanhustenkin huollossa.
Se ei vain sovellu kaikille vanhuksille.
Myös kotihoidossa on käytössä turvarannekkeet, joilla vanhus voi hälyttää apua.Myös tavallisten ihmisten lääkärissäkäynyt siirtyy, myös erikoislääkäri puolella, yhä enemmän etävastaanottoihin.
Hyvä. En ollut tätä aikaisemmin ajatellut, mutta esimerkiksi äitini on hyvin huolissaan että hän kaatuu, hänelle tulee sairaskohtaus tai hän kuolee. Vaikka pidämme yhteyttä muutaman päivän välein, ei tuo riitä avun saantiin.
Eli asiakas löytyis jos tuollainen kello ja hälytyspalvelut sukulaisille olisivat olemassa siedettävään hintaan
Kuntasi vanhusten huollon kautta saa. Lisäksi on yksityisiä, esim joku Ad lock ( tuonne päin nimi) , vartijathan niitä hälytyksiä käyvät katsomassa, oisko suoraan esim securatikselta saatavissa, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
On paljon yksin asuvia ja yksinäisiä, joilla on eläimiä. Jos itse kuolee esimerkiksi sairaskohtaukseen tai tapaturman takia kotona, miten eläinten käy?
Eläin kuolee. Ennen kuolemaa syö omistajastaan mahdollisimman paljon eli ruuan puute ei tapa lemmikkiä vaan jano.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvapuhelin. Katsoin netistä julkisen puolen ensimmäistä tietoa, muutaman vuoden takainen päivitys.
Rannekkeen hinta 110 euroa, kuukausikulut 25 euroa. Mahdollisista käynneistä veloitus.
Sittenhän on myös yksityisiä turvapalveluita jotka tarjoavat palvelua myös.Tuo vainaja oli vasta 75. Lapset houhotti minulle sitä ranneketta kun kerran kaatusin ja ylöspääseminen oli vaikeaa. Kuukausien päästä naureskelin heille miten kömpelö olen.
Minulla on kuitenkin aina kännykkä taskussa tai käden ulottuvilla, pienen pieni nokialainen. Kahden puhelimen pito maksaa 9 euroa kuussa ylimääräistä. Vaikea keksiä kenelle antaisi vara-avaimen, naapureille en halua antaa.
Kännykkää ei kykene aika käyttämään, esim. tajuttomana. Eikä siinä mitään, kun tuo on sinun oma valinta.
Niin noissa turvapuhelimissa on se ominaisuus, niihin voidaan tallentaa aika, että jos ei sitä ole jotenkin "kuitattu" ( en tiedä, onko siinä joku " hei, olen kunnossa nappi") laite hälyttää sinne valvontalaitteistoon.
Jos äkkiä saan sydärin tms. En ehkä ehdi sitä nappia painaa sittenkään. Tiedän kuitenkin etten kauan ehdi haista, lapset viestivät joka päivä. Ja on "vihreän pallon valvonta", äiti on elossa jos on facessa tai whatsapissa käynyt. Ei nyt sentään puhelimessa puhuta kuin viikon, parin välein.
Vierailija kirjoitti:
TÄRKEÄ AIHE
Työnantaja & virkavallan voitto tuotti riistovallan ja johtaa sukupuuton. Toimeentulotaistelun luominen tuottaa hälläväliälinjan. 0rpo sentään hymyilee.
Jos te itse tarvitsette apua sairauskohtauksen tai heikentyneen terveystilan vuoksi, niin haluaisiko kukaan teistä saada tietoa, että ystävällinen auttaja on kyseenalaistanut teidän älyllisen kapasiteetin hoitaa omia asioitanne, kotianne tai henkilökohtaista hygeniaa?
Eräs edesmennyt henkilö sai silmälääkärikäynnin jälkeen kirjeellä ilmoituksen, että hänen kotiinsa tullaan tekemään arvio itsenäisestä selviytymisestä tai jottain vastaavaa. Kuoli sydänkohtaukseen ennen ilmoitettua ajankohtaa. Kyseessä saattoi olla ihan hyvätahtoinen avuntarpeen selvitys liittyen heikentyneeseen näkökykyyn, mutta huolta aiheutti ilmoitusmenettely, jossa henkilön omaa mielipidettä ei vaivauduttu kysymään tai edes keskustelemaan olisiko tuollaiselle käynnille tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvapuhelin. Katsoin netistä julkisen puolen ensimmäistä tietoa, muutaman vuoden takainen päivitys.
Rannekkeen hinta 110 euroa, kuukausikulut 25 euroa. Mahdollisista käynneistä veloitus.
Sittenhän on myös yksityisiä turvapalveluita jotka tarjoavat palvelua myös.Tuo vainaja oli vasta 75. Lapset houhotti minulle sitä ranneketta kun kerran kaatusin ja ylöspääseminen oli vaikeaa. Kuukausien päästä naureskelin heille miten kömpelö olen.
Minulla on kuitenkin aina kännykkä taskussa tai käden ulottuvilla, pienen pieni nokialainen. Kahden puhelimen pito maksaa 9 euroa kuussa ylimääräistä. Vaikea keksiä kenelle antaisi vara-avaimen, naapureille en halua antaa.
Kännykkää ei kykene aika käyttämään, esim. tajuttomana. Eikä siinä mitään, kun tuo on sinun oma valinta.
Niin noissa turvapuhelimissa on se ominaisuus, niihin voidaan tallentaa aika, että jos ei sitä ole jotenkin "kuitattu" ( en tiedä, onko siinä joku " hei, olen kunnossa nappi") laite hälyttää sinne valvontalaitteistoon.
Jos äkkiä saan sydärin tms. En ehkä ehdi sitä nappia painaa sittenkään. Tiedän kuitenkin etten kauan ehdi haista, lapset viestivät joka päivä. Ja on "vihreän pallon valvonta", äiti on elossa jos on facessa tai whatsapissa käynyt. Ei nyt sentään puhelimessa puhuta kuin viikon, parin välein.
Meillä hoitokodissa niistä tulee kaatumishälytys, tosin useimmiten siitä kun mummo heittää rannekkeen yöpöydälle tai se tippuu, kun pehmeästi liukuu sängyn laidalta lattialle, sieltä mummo löytyy kun mennään huoneeseen tai kun soittaa, mutta kuka sitä nyt turhaan soittelisi ja häiritsisi hoitajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuolleella naisella oli siskon tytär, oma poika, ja kolme lastenlasta, jotka asuivat samassa kaupungissa. Kukaan lapsenlapsista ei käynyt hänen luonaan. Poika oli laittanut välit poikki vuosia sitten. Siskon tytär sentään soitteli, mutta ei ollut tavannut tätiään vuosikymmeniin. Nainen ei halunnut apua kotihoidolta. Mitä olisi pitänyt tehdä?
Saattoi olla nk. vaikea ihminen eläessään. Sukulaisten pitää nyt tietenkin tuntea huonoa omaatuntoa kun mummukka pääsi mätänemään kämpässään!
On myös sukua joka kokee vaikeana sen jos vanhus pitää vaan puoliaan esim perintöasioissa, eli pitää vain lain suoman aseman itsellään. Tästä suuttuvat todella monet joitten mielestä jollekin ei vaan kuulu mitään. Kyllä se laki säätelee mikä kenellekin kuuluu. Ei suku.Joskus vaan välit menee, kun se ei sovikaan kaikille vaan olisi mentäväkin heidän omien lakien mukaan ja heidän eduksee asiat aina.Perintö ei ole esim hoitopalkkiota ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos te itse tarvitsette apua sairauskohtauksen tai heikentyneen terveystilan vuoksi, niin haluaisiko kukaan teistä saada tietoa, että ystävällinen auttaja on kyseenalaistanut teidän älyllisen kapasiteetin hoitaa omia asioitanne, kotianne tai henkilökohtaista hygeniaa?
Eräs edesmennyt henkilö sai silmälääkärikäynnin jälkeen kirjeellä ilmoituksen, että hänen kotiinsa tullaan tekemään arvio itsenäisestä selviytymisestä tai jottain vastaavaa. Kuoli sydänkohtaukseen ennen ilmoitettua ajankohtaa. Kyseessä saattoi olla ihan hyvätahtoinen avuntarpeen selvitys liittyen heikentyneeseen näkökykyyn, mutta huolta aiheutti ilmoitusmenettely, jossa henkilön omaa mielipidettä ei vaivauduttu kysymään tai edes keskustelemaan olisiko tuollaiselle käynnille tarvetta.
Älyllisen kapasiteetin? Aika usein syy on ettei haluta apua koska on niin paljon huonompiakin avuntarvitsijoita ja kyllä minä pärjään, itsepäisyys ei vaikuta älyyn.
Vierailija kirjoitti:
Toimittajalla oli jutunpuutosta?
75v sai kuolla kotonaan, mikä oli ongelma?
Moni 75v on vielä elämänsä kunnossa. Minä olen tuota ikää ja parin viikon päästä aion juosta jälleen kerran Vantaan maratonin.
Te jotka hoidatte sitä vamhusta perinnöntoivossa, lopettakaa se. Sillä jos ette saa muuta siitä hoitamisesta voi kuoltua ollakin yllätys ettei perintö napsahdakaan automaatilla. Vanhus on usein älykäs ja näkee ne motiivit ja kuulee mitä juttelette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimittajalla oli jutunpuutosta?
75v sai kuolla kotonaan, mikä oli ongelma?
Moni 75v on vielä elämänsä kunnossa. Minä olen tuota ikää ja parin viikon päästä aion juosta jälleen kerran Vantaan maratonin.
Ja moni ei edes elä 75-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimittajalla oli jutunpuutosta?
75v sai kuolla kotonaan, mikä oli ongelma?
Moni 75v on vielä elämänsä kunnossa. Minä olen tuota ikää ja parin viikon päästä aion juosta jälleen kerran Vantaan maratonin.
Se on jo kova kunto! Ihailen. Wow, ihanaa kuulla.Pidä meidät täällä ajantasalla, kiinnostaa. Millaista aikaa aiot lähteä tavoittamaan? Vai juoksetko vaan kunnon takia. Onko SM mitaleita omissa sarjoissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan av mamma?
Milloin Sinä olet viimeksi soittanut yksinäiselle sukulaisellesi?
En tiedä saako näin sanoa kuolleesta, mutta vaikuttaa siltä, että hänellä oli mennyt monen kanssa välit poikki. Sukulaisia oli, mutta heidän kanssaan ei ollut mitään yhteyttä... Pojan kanssa välit poikki, useita lapsenlapsia samalla paikkakunnalla eikä vierailleet.
Sitä voi spekuloida mistä johtunut sitten.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan av mamma?
Milloin Sinä olet viimeksi soittanut yksinäiselle sukulaisellesi?
En tiedä saako näin sanoa kuolleesta, mutta vaikuttaa siltä, että hänellä oli mennyt monen kanssa välit poikki. Sukulaisia oli, mutta heidän kanssaan ei ollut mitään yhteyttä... Pojan kanssa välit poikki, useita lapsenlapsia samalla paikkakunnalla eikä vierailleet.
Sitä voi spekuloida mistä johtunut sitten.Ohis
Pojassahan ei mitään syytä voi olla? Ilman muuta kun isä on vieraannuttanut lapsensa mummosta ei yhteyttä ole.
Eipä juuri, kun ajattelen omaa sukua, lastenlapset käyneet, silloin aikuiset, vain heidän vanhempansa kävivät, äidilläni. Omani olivat pieniä kun menettivät isovanhempansa.
Näin tuo menee, sisaruksiini olen yhteydessä, iäkkääseen yksin asuvaan viikottain, mutta heidän lapsiinsa ei ole kuin kolmeen yhteys.
En välttämättä kafulla muita puolisoineen tuntisi.
Ja mitään riitaa ei ole ollut mutten usko heidän kenenkään ees muistavan että se isän hilma-sisko, mitenhän se voi.
Monessakin keskustelussa ovat aikuiset lapset raivonneet etten ikinä pidä mitään yhteyttä vanhempiini. Ne olivat nii typeriä kun olin lapsi ja puuttuisivat asioihini ja plaa, plaa....