Lue keskustelun säännöt.
Menee hermot äitiin!
29.09.2022 |
Jatkuvaa huomionhakua! Feikkaa itselleen sairauksia, eikä kestä sitä, että mulla lapsi ja mies menee hänen edelle.
Esim. nyt lapsi sairaana (kuumeessa). Äiti soitti ja kyseli kuulumisia. Kerroin, että lapsella edelleen kuumetta. Yhtäkkiä kesken puhelun äiti alkoi huohottaa. Kysyin onko joku hätänä. Äiti sanoi, että hänellä on hengenahdistusta ja epäilee keuhkosyöpää. Näitä kohtauksia hänelle tulee aina, kun joku muu saa enemmän huomiota. Kohtauksia on tutkittu ja todettu katatonisiksi ja/tai hyperventilaatioksi. Yleensä äiti alkaa huohottaa ja silmät pyörii päässä ja kädet tärisee. Sitten hän huutaa SOI-TA AM-BU-LANS-SI! Hän saattaa soittaa vaikka kymmenelle puolitutulle ja hokea sitä samaa.
No kysyin äitiltä soitanko ambulanssin. Äiti: Ei ku SINÄ TULET TÄNNE HETI! Sanoin, että en nyt oikein pääse. Äiti huusi: Sinun on tultava! Minulla on SYÖPÄ!
Ja taustaa sen verran, että isä kuoli syöpään 2 vuotta sitten, ihan yhtäkkiä yllättäen. Sen jälkeen äiti on hokenut, että hänellä on milloin mikäkin syöpä ja kuolee kohta.
Aiemmin äiti on tehnyt tätä samaa ja kun olen mennyt heti paikalle, hän on rauhassa keitellyt kahvia ja valitellut yksinäisyyttään.
Äidillä käy kotihoito 3 kertaa viikossa ja JOKA PÄIVÄ hänellä käy ystäviä. Silloin, kun ei käy, hän on puhelimessa. Hän ei kestä hetkeäkään yksin.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini alkoi olla myös tuollainen huomiohakuisen tuntuinen ja tosi rasittava.
Kunnes selvisi , että hänellä oli ollut useita pieniä aivoinfarkteja, jotka näkyivät ulospäin ainoastaan käytöksen muutoksena.
Lopulta hän sai ison infarktin ja kuoli puolen vuoden kuluttua siitä.
Mutta ei se tullut mieleenkään , koska hänellä oli ollut koko elämänsä ajan mielenterveysongelmia.
Luulin ( ja niin uskoivat muutkin ) että ne ongelmat nyt vaan ovat pahentuneet tms.
Eli voi olla sairaus takana myös.Kiitos tästä vinkistä! Tämä pisti miettimään! Äidin äiti ja äidin sisko ovat kuolleet aivoinfarktiin. Aloin nyt tosissaan pohtia voiko tässä olla jotain sellaista taustalla. Olen lapsesta asti ollut äidin kanssa tuntosarvet tarkkana, mutta nyt viime aikoina on tullut tunne, että en enää jaksa ottaa kaikkea niin tosissani, kun suurin osa äidin oireista on keksittyjä. Voi että! :/ Muistan ne mummin päänsäryt ja pahoinvoinnit ennen kuolemaa. Äiti ei (ihme kyllä) ole koskaan valittanut päänsärkyä. Ainakin siinä vaiheessa varmaan osaisin ottaa vakavasti.
Ap
Ei ole välttämättä keksittyä, vaan omaa vaistoa, että kaikki ei ole hyvin. Mieheni yksinäinen isä alkoi soitella hätääntyneenä ja hengitteli raskaasti, pyyteli luokseen ja aneli apua. Asui toisella puolen Suomea, ja oma elämäntilanteemme oli sellainen, että oli vaikea lähteä auttamaan. Yritettiin kyllä saada hänelle apua sinne, mutta ei saatu. Pian hän sitten meni huonoon kuntoon, syöpädiagnoosi ja vain kolme viikkoa siitä hän kuoli. Kunpa olisimme päässeet paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka se äiti olisi kuolemaisillaan ja soittaisi sinulle sen 10 kertaa yössä etkä vastaa, ei se kuolema ole sinun syysi. Sekään, ettet ollut paikalla kun isäsi kuoli, ei olisi isääsi pelastanut tai tilannetta muuttanut. Yrittäkää päästä irti siitä ajatuksesta, että te voisitte tehdä yhtään mitään kuolevan ihmisen eteen, kun aika tulee se tulee eikä se ole sen vika joka ei vastaa puhelimeen. Jos sairas päättää soitella numeroon joka ei vastaa 112 sijasta, on se kuolevan ihmisen oma päätös olla ottamatta saatavilla olevaa apua vastaan.
Toivon itse kuolevani yksin jossain erämetsässä, ilman hätäileviä ihmisiä ympärillä.
Mutta jos sinulla on se yksi näppylä jota osaat painaa? Et osaa näpytellä numeroita etkä hakea nimiluettelosta ketään?
Arvostan näitä sukulaisperheitä, he eivät jättäneet äitiään yksin hädissään vaan joku neljästä vastasi aina puhelimeen.
Kyllä kai normaalilla ihmisellä on huoli äidistään, joka höperöityneenä elää yksin, sulakkeita otettu pois hellasta, pesukoneista sähköjohdot pois, joka pelkääkin kotonaan.
Ei kukaan hyväksy jos vanhusosasto on ilman yökköä mutta täällä kovapintaiset ei ymmärrä vanhusten öistä sekavuutta. Se voi olla pahempaa kuin päivällä.
Jopa hoivakodeissa huomaa, että asukkaiden pelokkuus lisääntyy yötä kohti, vaikka vaivana olisi pelkkä nuha. Asukkaat tietävät, kuinka vähän henkilökuntaa yöllä on ja vaikka he tietävät kierrot, he saattavat pyytää ylimääräistä varmennusta. Kun tuon tietää ymmärtää, mikä hätä yksin asuvalla on. Mikäli yksinpärjääminen on ongelma huoli-ilmoitusta ja ongelmien läpikäyntiä vastaavan sosiaalihoitajan kanssa sopivan hoitopaikan saamiseksi.
Tässä tapauksessa mistä kirjoittelen hoitopaikkaa jonotettiin mutta kunto ehti mennä tosi huonoksi eli sekavuus. Pelot, harhat. Käsitöitä näpersi ikänsä innokkaana mutta sitten unohtui kantapään teko, unohtui taidot, mutta puikot heiluivat, tuli milloin minkäkin muotoista tilkkua.
Ha se ei ollut manipuloitua ilkeyttä vaan sairaus.
Yleensä taustalta löytyy sairaus tai pelkotiloja, ilkeys on hyvin harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myrkytyksen yms. pelkääminen kuulostaa jo vakavan mielenterveysongelman alkamiselta. Äitisi tarvitsee oikeasti kunnon apua. Tuollainen toisiin takertuminen on todella epätervettä eikä mikään pikkujuttu enää.
Harhaluuloisuushäiriö.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00373
Mulla oli mummo joka "pattereista sai myrkkykaasua". Ei millään olisi lähtenyt sairaalaan vaan oli odottanut että minä tulen käymään ja tarkastamaan patterit. Minä , pojantytär , asuin 350 kilometrin päässä . Lopulta oli jollakin konstilla saatu lääkäriin ja dementiaahan se oli.
Onko äitisi käynyt muistitutkimuksissa? Oma äitini pääsi tutkimuksiin, kun itse olin yhteydessä muistikoordinaattoriin. Sieltä sitten mm. pään kuvauksiin ja geriatrille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka se äiti olisi kuolemaisillaan ja soittaisi sinulle sen 10 kertaa yössä etkä vastaa, ei se kuolema ole sinun syysi. Sekään, ettet ollut paikalla kun isäsi kuoli, ei olisi isääsi pelastanut tai tilannetta muuttanut. Yrittäkää päästä irti siitä ajatuksesta, että te voisitte tehdä yhtään mitään kuolevan ihmisen eteen, kun aika tulee se tulee eikä se ole sen vika joka ei vastaa puhelimeen. Jos sairas päättää soitella numeroon joka ei vastaa 112 sijasta, on se kuolevan ihmisen oma päätös olla ottamatta saatavilla olevaa apua vastaan.
Toivon itse kuolevani yksin jossain erämetsässä, ilman hätäileviä ihmisiä ympärillä.
Mutta jos sinulla on se yksi näppylä jota osaat painaa? Et osaa näpytellä numeroita etkä hakea nimiluettelosta ketään?
Arvostan näitä sukulaisperheitä, he eivät jättäneet äitiään yksin hädissään vaan joku neljästä vastasi aina puhelimeen.
Kyllä kai normaalilla ihmisellä on huoli äidistään, joka höperöityneenä elää yksin, sulakkeita otettu pois hellasta, pesukoneista sähköjohdot pois, joka pelkääkin kotonaan.
Ei kukaan hyväksy jos vanhusosasto on ilman yökköä mutta täällä kovapintaiset ei ymmärrä vanhusten öistä sekavuutta. Se voi olla pahempaa kuin päivällä.
Jopa hoivakodeissa huomaa, että asukkaiden pelokkuus lisääntyy yötä kohti, vaikka vaivana olisi pelkkä nuha. Asukkaat tietävät, kuinka vähän henkilökuntaa yöllä on ja vaikka he tietävät kierrot, he saattavat pyytää ylimääräistä varmennusta. Kun tuon tietää ymmärtää, mikä hätä yksin asuvalla on. Mikäli yksinpärjääminen on ongelma huoli-ilmoitusta ja ongelmien läpikäyntiä vastaavan sosiaalihoitajan kanssa sopivan hoitopaikan saamiseksi.
Tässä tapauksessa mistä kirjoittelen hoitopaikkaa jonotettiin mutta kunto ehti mennä tosi huonoksi eli sekavuus. Pelot, harhat. Käsitöitä näpersi ikänsä innokkaana mutta sitten unohtui kantapään teko, unohtui taidot, mutta puikot heiluivat, tuli milloin minkäkin muotoista tilkkua.
Ha se ei ollut manipuloitua ilkeyttä vaan sairaus.
Yleensä taustalta löytyy sairaus tai pelkotiloja, ilkeys on hyvin harvinaista.
Ilkeä ihminen on ilkeä myös nuorena. Jos vanhemmiten alkaa ilkeilyä tulla kyllä se on jokin sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on niin vaikeeta kun siinä taistelet oman jaksamisen kanssa ja mikään ei riitä ja pelkäät koska tosi kysymyksessä. Huono omatunto koko ajan ettei käy tarpeeksi vaikka kuinka yrittää revetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myrkytyksen yms. pelkääminen kuulostaa jo vakavan mielenterveysongelman alkamiselta. Äitisi tarvitsee oikeasti kunnon apua. Tuollainen toisiin takertuminen on todella epätervettä eikä mikään pikkujuttu enää.
Harhaluuloisuushäiriö.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00373Mulla oli mummo joka "pattereista sai myrkkykaasua". Ei millään olisi lähtenyt sairaalaan vaan oli odottanut että minä tulen käymään ja tarkastamaan patterit. Minä , pojantytär , asuin 350 kilometrin päässä . Lopulta oli jollakin konstilla saatu lääkäriin ja dementiaahan se oli.
Anoppini ei uskaltanut nukkua eikä liikkua kotonaan, kun pukumiehet tarkkailivat häntä. Pukumiehiksi paljastui tien toisella puolella olleet Väyrysen presidentinvaalimainokset, eipä ihmekään, että vahtivat silmää räpäyttämättä. Kerran hän kävi varoittamassa, ettemme soita ja herätä äppösiä, silloin lapsiksi paljastui sohvatyynyt. Nyt asioille voi hymyillä, mutta aikoinaan ei itku ollut kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
Repesin. Meidän äidillä on seinäkalenteri, johon kirjaa kaikki puhelut ja vierailut ja kortit ja tekstarit. Että voi sitten puhelimessa sanoa ettet ole soittanut 9 päivään.
Kuulostaa että aika monella on hankala mutsi.
Mun pappa tekee tätä. Ihan sairasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa kun joka kerta puhelu/tapaaminen alkaa syyllistämisellä. Hänen mielestään mun pitäisi käydä monta kertaa viikossa (joskus teininä kävin kerran viikossa). Ihan kun mulla ei olisi muuta elämää. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Niin makaa kun petaa.
Nämä on kuin koulukiusaajien juttuja. Oma syysä kun kiusataan, mitäs on tommonen. Ymmärrän että se helpottaa omaa välinpitämättömyttä kun voi perustella että vanhuksen syy kun on niin ikävä ihminen.
Olkaa itsellenne rehellisiä, ette halua menmä, vanhuksenne ei merkkaa teille mitään .
Juu, tottakai kaikkien pitää mennä kuulemaan, miten et taaskaan ole tehnyt sitä, tätä tai tota ja miten naapurin Mairella on niin hyvät ja mukavat lapset ja lapsenlapset. Siitä se riemu vasta repeää, jos itse erehdyt sanomaan, että se Maire on tosi mukava ja positiivinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
Repesin. Meidän äidillä on seinäkalenteri, johon kirjaa kaikki puhelut ja vierailut ja kortit ja tekstarit. Että voi sitten puhelimessa sanoa ettet ole soittanut 9 päivään.
Kuulostaa että aika monella on hankala mutsi.
Mun pappa tekee tätä. Ihan sairasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa kun joka kerta puhelu/tapaaminen alkaa syyllistämisellä. Hänen mielestään mun pitäisi käydä monta kertaa viikossa (joskus teininä kävin kerran viikossa). Ihan kun mulla ei olisi muuta elämää. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Niin makaa kun petaa.
Nämä on kuin koulukiusaajien juttuja. Oma syysä kun kiusataan, mitäs on tommonen. Ymmärrän että se helpottaa omaa välinpitämättömyttä kun voi perustella että vanhuksen syy kun on niin ikävä ihminen.
Olkaa itsellenne rehellisiä, ette halua menmä, vanhuksenne ei merkkaa teille mitään .Juu, tottakai kaikkien pitää mennä kuulemaan, miten et taaskaan ole tehnyt sitä, tätä tai tota ja miten naapurin Mairella on niin hyvät ja mukavat lapset ja lapsenlapset. Siitä se riemu vasta repeää, jos itse erehdyt sanomaan, että se Maire on tosi mukava ja positiivinen ihminen.
Siis syytät vanhusta ettei sun tarvitse käydä. Niinhän juuri kirjoitin.
Aikuisena nyt kai jos vähänkin välittää kuitenkin kestää sen, että vanhus sanoo totuuden: etpä oo soitellu etkä käynynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivitystä: äitistä ei ollut kuulunut mitään moneen tuntiin. Soitin reilu tunti sitten ja muistutin äitiä lääkkeistä. Hänellä on puhelimessa muistutus, mutta ollaan sovittu, että muistutan aina. Ensin sanoi, että ei ehtinyt ottaa lääkkeitä. Muistutin, että ne pitäisi ottaa klo 21. No sitten äiti väitti, että hänellä on tauko lääkkeissä. Mistään tällaisesta tauosta minä en ollut kuullut mitään.
Yritin kysellä tarkemmin, mutta sujuvasti hän vaihto puheenaihetta. Kertoi, että oli taas käynyt asukastuvalla. Oli kuulema sielläkin kertonut keuhkosyövästään ja oli kuulema päivitellyt naapureiden kanssa, kun ei oma lapsi viitsi sairasta äitiään käydä tapaamassa. Yksi naapuri oli kuulema äitille harmitellut, kun hänellä ei ole lapsia. Äiti koki tämän kommentin kateellisena haukkumisena. Tästä sitten keskusteltiin ja äiti valitti miten kaikki aina kadehtivat häntä.
Oli niin sekavaa sepustusta, että täytyy varmaan huomenna mennä käymään. Yleensä äiti esittää puhelimessa sekavampaa ja sairaampaa, kuin livenä. Sitten ainakin näkisin onko syytä huolestua.
Kiitos kaikille vinkeistä ja vertaistuesta!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
Repesin. Meidän äidillä on seinäkalenteri, johon kirjaa kaikki puhelut ja vierailut ja kortit ja tekstarit. Että voi sitten puhelimessa sanoa ettet ole soittanut 9 päivään.
Kuulostaa että aika monella on hankala mutsi.
Mun pappa tekee tätä. Ihan sairasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa kun joka kerta puhelu/tapaaminen alkaa syyllistämisellä. Hänen mielestään mun pitäisi käydä monta kertaa viikossa (joskus teininä kävin kerran viikossa). Ihan kun mulla ei olisi muuta elämää. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Niin makaa kun petaa.
Nämä on kuin koulukiusaajien juttuja. Oma syysä kun kiusataan, mitäs on tommonen. Ymmärrän että se helpottaa omaa välinpitämättömyttä kun voi perustella että vanhuksen syy kun on niin ikävä ihminen.
Olkaa itsellenne rehellisiä, ette halua menmä, vanhuksenne ei merkkaa teille mitään .Juu, tottakai kaikkien pitää mennä kuulemaan, miten et taaskaan ole tehnyt sitä, tätä tai tota ja miten naapurin Mairella on niin hyvät ja mukavat lapset ja lapsenlapset. Siitä se riemu vasta repeää, jos itse erehdyt sanomaan, että se Maire on tosi mukava ja positiivinen ihminen.
Siis syytät vanhusta ettei sun tarvitse käydä. Niinhän juuri kirjoitin.
Aikuisena nyt kai jos vähänkin välittää kuitenkin kestää sen, että vanhus sanoo totuuden: etpä oo soitellu etkä käynynnä.
Miten vaikea vanhuksen on ainaisen valituksen sijaan sanoa ilahtuneena, että onpa kiva nähdä pitkästä aikaa? Tekeekö se kipeää vai mikä siihen on syynä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
Repesin. Meidän äidillä on seinäkalenteri, johon kirjaa kaikki puhelut ja vierailut ja kortit ja tekstarit. Että voi sitten puhelimessa sanoa ettet ole soittanut 9 päivään.
Kuulostaa että aika monella on hankala mutsi.
Mun pappa tekee tätä. Ihan sairasta. Olen vähentänyt yhteydenpitoa kun joka kerta puhelu/tapaaminen alkaa syyllistämisellä. Hänen mielestään mun pitäisi käydä monta kertaa viikossa (joskus teininä kävin kerran viikossa). Ihan kun mulla ei olisi muuta elämää. Nykyään nähdään pari kertaa vuodessa. Niin makaa kun petaa.
Nämä on kuin koulukiusaajien juttuja. Oma syysä kun kiusataan, mitäs on tommonen. Ymmärrän että se helpottaa omaa välinpitämättömyttä kun voi perustella että vanhuksen syy kun on niin ikävä ihminen.
Olkaa itsellenne rehellisiä, ette halua menmä, vanhuksenne ei merkkaa teille mitään .
Eli MINÄ olen koulukiusaaja, kun en jaksa käydä sen ihmisen luona, joka ensimmäiset 15 elinvuottani minua hakkasi, löi, nosti pitkistä hiuksista ilmaan ja heitti seinään, jätti ruokkimatta, ja nyt vonkuu miten on yksinäistä on kun kukaan ei käy eikä soittele? Just just. Näitä korkean hepan selästä huutelijoita kyllä riittää että vanhuksia pitää käydä katsomassa, mutta kukaan teistä moralisoijista ei asiaan silloin puuttunut, kun kuljin lapsena kouluun itkuisena silmä mustana ja hiuksia irti päälaelta.
Voithan sinä itsekin alkaa vapaaehtoiseksi ja juosta noiden vanhusten luona.
Tässä tapauksessa mistä kirjoittelen hoitopaikkaa jonotettiin mutta kunto ehti mennä tosi huonoksi eli sekavuus. Pelot, harhat. Käsitöitä näpersi ikänsä innokkaana mutta sitten unohtui kantapään teko, unohtui taidot, mutta puikot heiluivat, tuli milloin minkäkin muotoista tilkkua.
Ha se ei ollut manipuloitua ilkeyttä vaan sairaus.