Lue keskustelun säännöt.
Menee hermot äitiin!
29.09.2022 |
Jatkuvaa huomionhakua! Feikkaa itselleen sairauksia, eikä kestä sitä, että mulla lapsi ja mies menee hänen edelle.
Esim. nyt lapsi sairaana (kuumeessa). Äiti soitti ja kyseli kuulumisia. Kerroin, että lapsella edelleen kuumetta. Yhtäkkiä kesken puhelun äiti alkoi huohottaa. Kysyin onko joku hätänä. Äiti sanoi, että hänellä on hengenahdistusta ja epäilee keuhkosyöpää. Näitä kohtauksia hänelle tulee aina, kun joku muu saa enemmän huomiota. Kohtauksia on tutkittu ja todettu katatonisiksi ja/tai hyperventilaatioksi. Yleensä äiti alkaa huohottaa ja silmät pyörii päässä ja kädet tärisee. Sitten hän huutaa SOI-TA AM-BU-LANS-SI! Hän saattaa soittaa vaikka kymmenelle puolitutulle ja hokea sitä samaa.
No kysyin äitiltä soitanko ambulanssin. Äiti: Ei ku SINÄ TULET TÄNNE HETI! Sanoin, että en nyt oikein pääse. Äiti huusi: Sinun on tultava! Minulla on SYÖPÄ!
Ja taustaa sen verran, että isä kuoli syöpään 2 vuotta sitten, ihan yhtäkkiä yllättäen. Sen jälkeen äiti on hokenut, että hänellä on milloin mikäkin syöpä ja kuolee kohta.
Aiemmin äiti on tehnyt tätä samaa ja kun olen mennyt heti paikalle, hän on rauhassa keitellyt kahvia ja valitellut yksinäisyyttään.
Äidillä käy kotihoito 3 kertaa viikossa ja JOKA PÄIVÄ hänellä käy ystäviä. Silloin, kun ei käy, hän on puhelimessa. Hän ei kestä hetkeäkään yksin.
Kommentit (113)
Tititsintment
Täällon yksi trolliprovoaja joka keksii koko ajan uusia tarinoita kuultuaan tai stalkeroituaan milloin mitäkin. Sairas yksilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä edelleen terve ihminen ymmärtää vanhuuden, sairauden eikä rupea sättimään ja syyttelemään omaistaan. Mutta luonne ja "hermostuneisuus" periytyy.
Keksii käytännön ratkaisuja pulmiin kunnes hoitokoti järjestyy.
Ja, eikö hoitajien tule katsoa että ne lääkkeet otetaan kanssa eikä vaan jättää kippoon? Siitähän voi puhua hoitajien kanssa.
Kotihoito vain jakaa lääkkeet, ei syötä niitä.
Ap
Kyllä kotihoito valvoo lääkkeiden ottoa vaikka ei syöttäisikään niitä. Saan tiedon omaisena, jos lääkkeitä on otettu väärille päiville dosetista, samoin kun ne ovat loppumassa. Tosin jos hoidettava heittää ne roskiin, sitähän kotihoito tuskin tonkii.
Kälyni muisti oli niin huono ettei hänellä ollut ees dosettia. Keittiössä oli lukollinen kotihoidon pakki, josta hoitaja antoi aina ne pillerit, jotka piti ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Luultavasti tuo äitisi mielenterveysongelma on ollut läsnä jo lapsuudessasi. Äitisi tahtoo olla keskipiste, ja saada tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Oliko hän lapsuudessasi väkivaltainen, tai käyttikö hän esim. muille nolaamista rangaistuksena? Luen sinusta AP rivien välistä, että haluaisit olla hänen apuna, muttet pysty, ja se ahdistaa. Ahdistus voi tulla siitä, ettet halua =sisäinen lapsesi ei uskalla sanoa äidillesi ei. Koska edelleen pelkäät sitä äidin rangaistusta, aikuisena että hän soittaa jollekin toiselle ja esim. kertoo, että et tullut apuun vaikka hän oli niiiiin kuoleman sairas?
Itse pääsin tuollaisesta hullusta vanhemmasta eroon psykoterapialla. Siis itse menin. Psykoterapeutti avasi minulle, että väkivaltainen lapsuuteni on johtanut siihen, etten halunnut konflikteja vanhempien kanssa = en osannut sanoa ei juuri samanlaisiin äidin hulluihin vaatimuksiin. Terveelle ihmiselle olisi esim. koronan aikana pitänyt käydä kaupassa ja kävelylle mukaan, ettei vaan liukastu talvella. Manipuloivaa toimintaa oli vain, pärjää hyvin yksin nykyisin kun en ole enää hänelle apuna.
Siis tää kuulostaa niin tutulta! Kyllä, vastaavaa käytöstä on ollut jo lapsuudessani.
Sain kyllä lähetteen psykoterapiaan isän kuoleman jälkeen, mutta en ole mennyt sinne, kun siitäkin äiti nosti metelin, miten HÄNEN SAIRAUTENSA on nyt tärkeämpi ja että MINUN ei tarvitse käydä missään, koska MINULLA ei ole yhtä vaikeaa, kuin hänellä.
Äiti ei ollut väkivaltainen, mutta naureskeli kaikille tekemisilleni. Esim. kun tein pianoläksyä, äiti nauroi ja sanoi, että ei siitä mitään tule, kun en ole yhtä musikaalinen kuin hän. Välillä hän saattoi yhtäkkiä vain lähteä kävelemään (ovesta ulos) ja selitti jälkeenpäin, että ei jaksanut kuunnella minun kiukutteluani.
Kun 7.luokalla keskiarvoni putosi alle 8, äiti huusi, että hänen lapsi ei voi olla näin huono koulussa. Etenkin ylästeella koin, että tuotin äidille jatkuvasti pettymyksiä. No, 9.luokalla aloin kapinoida. 7.luokalla sairastuin anoreksiaan ja siitäkin äiti valitti, että ei jaksa tätä minun huomionhakuisuuttani (todellisuudessa häneltä meni yli puoli vuotta huomata laihtumiseni ja sekin johtui siitä, että luokanvalvoja soitti kotiin ja kertoi huolensa).
Ap
Jos sinulla on lähete psykoterapiaan, niin mene ihmeessä! Heiltä saa niin paljon uusia näkökantoja ja ajatusmalleja aina samalla lailla luuppaaviin ongelmiin. Minullakin siis äiti on tuollainen samanlainen sairauksien keksijä, ja se tosiaan oli raskasta, kun hän kertoili muille sukulaisille ettei lapset tule auttamaan edes vaikka hän makaa lattialla verissä päin (=nenästä tuli verta pari tippaa). Ihan hullua oli elämä, ennen kuin pääsin siitä irti.
Mun äiti lähettelee lähes päivittäin whatsapissa kuvia sormista, varpaista, käsistä ja jaloista ja kun kysyn mitä nyt, hän vastaa että kaatui tai sormi jäi oven väliin tms. Ja kun kehotan menemään päivystykseen, hän selittelee että ei ne siellä mitään tee ja pyytää minua tulemaan sinne. Ja minunkin äitini on todella taitava syyllistämään. Jos kieltäydyn menemästä, hän sanoo dramaattisesti, että kyllä hän pärjää ja että ei hänestä tarvitse välittää. Tai sitten käskee luokseen. Riippuen tilanteesta. Ja joka kerta jaksaa muistuttaa että taas hän joutui kivuissa kärsimään.
Ap
Sano äidillesi että sinulla on just nyt vatsatauti, korona tms ettet voi tulla sairastuttamaan. Ja tuohon kun sanoo että kyllä hän pärjää, sano vain hyvä homma, ei mitään muuta. Kyllä nyt pitää ihmisten elää omaa elämää, ja jos ei muu auta tee huoli ilmoitus sosiaalitoimeen ja kerro tilanne.
Tuo ei muuten toimi narsistiin. Samanlainen luulosairas/läheisriippuvainen äiti ja kun oikeasti sairastin pitkän koronan, hän silloin kertoili kaikille tutuille vaan miten ei ole lapsenlapset viikkokausiin käynyt siellä eikä lapsi auttanut halkojen kannossa :D muistutin että oltiin muuten koronassa, antoi rivien välissä ymmärtää ettei häntä kiinnosta syyt, kun yksin piti halotkin kantaa vajaan.
Tuo koronatilanne tosiaan hauska näille oman elämänsä luulosairaille. Ottaa vissiin koville, kun omat keksityt sairaudet ei olekaan se kahvipöydän kiinnostavin puheenaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Luultavasti tuo äitisi mielenterveysongelma on ollut läsnä jo lapsuudessasi. Äitisi tahtoo olla keskipiste, ja saada tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Oliko hän lapsuudessasi väkivaltainen, tai käyttikö hän esim. muille nolaamista rangaistuksena? Luen sinusta AP rivien välistä, että haluaisit olla hänen apuna, muttet pysty, ja se ahdistaa. Ahdistus voi tulla siitä, ettet halua =sisäinen lapsesi ei uskalla sanoa äidillesi ei. Koska edelleen pelkäät sitä äidin rangaistusta, aikuisena että hän soittaa jollekin toiselle ja esim. kertoo, että et tullut apuun vaikka hän oli niiiiin kuoleman sairas?
Itse pääsin tuollaisesta hullusta vanhemmasta eroon psykoterapialla. Siis itse menin. Psykoterapeutti avasi minulle, että väkivaltainen lapsuuteni on johtanut siihen, etten halunnut konflikteja vanhempien kanssa = en osannut sanoa ei juuri samanlaisiin äidin hulluihin vaatimuksiin. Terveelle ihmiselle olisi esim. koronan aikana pitänyt käydä kaupassa ja kävelylle mukaan, ettei vaan liukastu talvella. Manipuloivaa toimintaa oli vain, pärjää hyvin yksin nykyisin kun en ole enää hänelle apuna.
Siis tää kuulostaa niin tutulta! Kyllä, vastaavaa käytöstä on ollut jo lapsuudessani.
Sain kyllä lähetteen psykoterapiaan isän kuoleman jälkeen, mutta en ole mennyt sinne, kun siitäkin äiti nosti metelin, miten HÄNEN SAIRAUTENSA on nyt tärkeämpi ja että MINUN ei tarvitse käydä missään, koska MINULLA ei ole yhtä vaikeaa, kuin hänellä.
Äiti ei ollut väkivaltainen, mutta naureskeli kaikille tekemisilleni. Esim. kun tein pianoläksyä, äiti nauroi ja sanoi, että ei siitä mitään tule, kun en ole yhtä musikaalinen kuin hän. Välillä hän saattoi yhtäkkiä vain lähteä kävelemään (ovesta ulos) ja selitti jälkeenpäin, että ei jaksanut kuunnella minun kiukutteluani.
Kun 7.luokalla keskiarvoni putosi alle 8, äiti huusi, että hänen lapsi ei voi olla näin huono koulussa. Etenkin ylästeella koin, että tuotin äidille jatkuvasti pettymyksiä. No, 9.luokalla aloin kapinoida. 7.luokalla sairastuin anoreksiaan ja siitäkin äiti valitti, että ei jaksa tätä minun huomionhakuisuuttani (todellisuudessa häneltä meni yli puoli vuotta huomata laihtumiseni ja sekin johtui siitä, että luokanvalvoja soitti kotiin ja kertoi huolensa).
Ap
Jos sinulla on lähete psykoterapiaan, niin mene ihmeessä! Heiltä saa niin paljon uusia näkökantoja ja ajatusmalleja aina samalla lailla luuppaaviin ongelmiin. Minullakin siis äiti on tuollainen samanlainen sairauksien keksijä, ja se tosiaan oli raskasta, kun hän kertoili muille sukulaisille ettei lapset tule auttamaan edes vaikka hän makaa lattialla verissä päin (=nenästä tuli verta pari tippaa). Ihan hullua oli elämä, ennen kuin pääsin siitä irti.
Mun äiti lähettelee lähes päivittäin whatsapissa kuvia sormista, varpaista, käsistä ja jaloista ja kun kysyn mitä nyt, hän vastaa että kaatui tai sormi jäi oven väliin tms. Ja kun kehotan menemään päivystykseen, hän selittelee että ei ne siellä mitään tee ja pyytää minua tulemaan sinne. Ja minunkin äitini on todella taitava syyllistämään. Jos kieltäydyn menemästä, hän sanoo dramaattisesti, että kyllä hän pärjää ja että ei hänestä tarvitse välittää. Tai sitten käskee luokseen. Riippuen tilanteesta. Ja joka kerta jaksaa muistuttaa että taas hän joutui kivuissa kärsimään.
Ap
Sano äidillesi että sinulla on just nyt vatsatauti, korona tms ettet voi tulla sairastuttamaan. Ja tuohon kun sanoo että kyllä hän pärjää, sano vain hyvä homma, ei mitään muuta. Kyllä nyt pitää ihmisten elää omaa elämää, ja jos ei muu auta tee huoli ilmoitus sosiaalitoimeen ja kerro tilanne.
Tuo ei muuten toimi narsistiin. Samanlainen luulosairas/läheisriippuvainen äiti ja kun oikeasti sairastin pitkän koronan, hän silloin kertoili kaikille tutuille vaan miten ei ole lapsenlapset viikkokausiin käynyt siellä eikä lapsi auttanut halkojen kannossa :D muistutin että oltiin muuten koronassa, antoi rivien välissä ymmärtää ettei häntä kiinnosta syyt, kun yksin piti halotkin kantaa vajaan.
Tuo koronatilanne tosiaan hauska näille oman elämänsä luulosairaille. Ottaa vissiin koville, kun omat keksityt sairaudet ei olekaan se kahvipöydän kiinnostavin puheenaihe.
Oikeesti hsssua kun viiskymppiset haukkuu ja solvaa vanhuksiaan , kilpailevat heidän kanssaan kuka tässä kahelimpi on.
Tiedoksi, lapset saavat kotitalousvähennyksen jos kustantavat vanhemmilleen siihen oikeuttavaa apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen äitisi on? Kävikö kirkon ilmaisessa suru ryhmässä kun puoliso kuoli? Vaivaudu katsomaan seurakunta lehdestä/ löytyy nettikin. Milloin uusi ryhmä alkaa. Ei ole väliä koska puoliso kuoli.kun tuore tapaus on viellä 2v,jälkeen.Sinne viette vaikka ovelle asti.Kun ensimmäisen kerran käy menen koko kursin aika yksin.Joka Kauungin osa on eläkeläiskerhot.Katso äitisi alue, sinne vaan aktiviteetti eka kerta viette.Pieni jäsen maksu.Löytää tekemistä elämän iloa Ikään katsomatta. Helsinki on eri alueet lähiö Asukastalot.On matalan kynyksen kohtaamispaikkoja. Sinne vaan .on kaiken ikäisille siellä aktiviteettia,käsitöitä,maalausta retkiä,vaikka vain kahvitelua :Jos ei kiinosta käsityöt,askartelu,aktivitetti?Tai yhdessä oloa. Äitisi käytöksen syy YKSINÄISYYS.EI KYKY LÄHTEÄ EDELLÄ MAINITUT PAIKAT .Takertuu sinun.Joskus jopa ystävyydet loppu vanhoina kun takerrutaan ystävän vastaavat soitot,kuin sinulle soitot tulee.
Äiti on 65. Kävi sururyhmässä ja koki sen hyödylliseksi. Harmitteli, kun käynnit loppuivat. Äiti käy myös eri seurakunnissa ja perjantaisin Helluntai-seurakunnan naisten ryhmässä. Äiti käy päivittäin uuden asuintalonsa asukastuvalla, jossa monenlaista toimintaa. Siellä vaan on useampi naapuri, joiden kanssa äiti ei tule toimeen. Äiti sanoo, että naapurit ovat kateellisia hänelle ja puhuvat hänestä pahaa.
Ap
Vielä liki työikäinen äiti. Monet käy töissäkin vielä eläkkeeltä.
Noin paljon jaksaa mennä, silti käy hoitaja kolmasti päivässä? Nyt ei tarinasi täsmää. Valitan.
Yleensä ei kolmasti päivässä hoitaja- vanhukset juuri ulos kykene.
Kolmesti viikossa, ei päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä edelleen terve ihminen ymmärtää vanhuuden, sairauden eikä rupea sättimään ja syyttelemään omaistaan. Mutta luonne ja "hermostuneisuus" periytyy.
Keksii käytännön ratkaisuja pulmiin kunnes hoitokoti järjestyy.
Ja, eikö hoitajien tule katsoa että ne lääkkeet otetaan kanssa eikä vaan jättää kippoon? Siitähän voi puhua hoitajien kanssa.
Kotihoito vain jakaa lääkkeet, ei syötä niitä.
Ap
Kyllä mun kälyllä hoitaja katsoi että vanhus myös otti ne. Kävivät kolmasti päivässä ja lukon takaa aina se lääke joka oli vuorossa aamulla, päivällä tai illalla kun katsoivat että kaikki on hyvin.
Kolme kertaa viikossa käy, ei päivittäin. Ilmeisesti kotihoitoa pitäisi lisätä, että hoitaja katsoo että lääkkeet myös otetaan. Sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häntä harmittaa, kun huomiosi jakautuu vauvallekin.
Tuon tason huomionhaku ei kuitenkaan ole normaalia, eikä tuohon pidä lähteä yhtään mukaan.
Älä kerro omiasi tai vauvasi terveysasioita äidillesi, jos suinkaan pystyt sen välttämään. Eli jätät kaikki normaalit flunssat raportoimatta.
Jos tällä mummolla käy kotihoito kolmesti päivässä, niin ehkä taustalla on jo jotain muutakin kuin huomionhaku.
Viikossa. Lukutaidoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mrn kirjoitti:
Mitäpä jos hakisit äidillesi keskusteluapua mielenterveysongelmiin. Siitähän tässä on kyse. Ja ennen sitä, oletko kysynyt häneltä miten hän oikeasti jaksaa? Tarjonnut olkapäätä ja ollut henkisesti lähellä?
Hänen olkapääntarve on LOPUTON! Mun aika ei riitä! Käyn töissä ja mulla on perhe! En pysty olemaan äidin olkapäänä 24/7! En vain kylene siihen!
Ap
Mieti minkä verran pystyt olemaan käytettävissä ja sen verran olet ystävällisesti hänen tukenaan.
Muuten keskityt omaan elämääsi
Pidä puhelin äänettömällä jne.
Sitten kun on äidin vuoro, soitat , käyt ja teet mitä tarvii, muuten et
Tuttua on, kovin tuttua!
Äitini kehitti aina sopivan tilaisuuden tullen sydänkihtauksen. Eli kiihdytti itselleen jonkinlaisen rytmihäiriön ja siihen hyperventiloinnin. Pelkästään oman kiukkunsa voimalla.
Lanssilla lähti aina kovasti sairaana.
Huokaisin helpotuksesta, kun auton valot loittonivat kohti keskussairaalaa. Ehkä ne tällä kertaa pitää sen siellä sisällä ainakin viikon ja tutkii nuo ylitsevuotavat oireet kunnolla!
Not. Jonkun tunnin kuluttua muoria tuodaan taksisin. Taxilla, eikä hänen toivomuksestaan riittävän dramaattisesti ambulanssilla.
Harmittavasti sairaalan, eikä ambulanssien henkilökunta ottanut kuuleviin korviinsa tämän rouvan vaatimuksia, omia diagnooseja, huomiota, epämääräisiä tuntemuksia, jotka saattoivat vaihdella ihan hetkessä sen mukaan , mitä muori katsoi että tilanne vaatii, että saadaan hänen vaatima lopputulos!?
Manipulointi aivan maailmanmestaritasoa.
Leski hänkin, yksi tytär siinä hallittavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini alkoi olla myös tuollainen huomiohakuisen tuntuinen ja tosi rasittava.
Kunnes selvisi , että hänellä oli ollut useita pieniä aivoinfarkteja, jotka näkyivät ulospäin ainoastaan käytöksen muutoksena.
Lopulta hän sai ison infarktin ja kuoli puolen vuoden kuluttua siitä.
Mutta ei se tullut mieleenkään , koska hänellä oli ollut koko elämänsä ajan mielenterveysongelmia.
Luulin ( ja niin uskoivat muutkin ) että ne ongelmat nyt vaan ovat pahentuneet tms.
Eli voi olla sairaus takana myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun mielestä edelleen terve ihminen ymmärtää vanhuuden, sairauden eikä rupea sättimään ja syyttelemään omaistaan. Mutta luonne ja "hermostuneisuus" periytyy.
Keksii käytännön ratkaisuja pulmiin kunnes hoitokoti järjestyy.
Ja, eikö hoitajien tule katsoa että ne lääkkeet otetaan kanssa eikä vaan jättää kippoon? Siitähän voi puhua hoitajien kanssa.
Kotihoito vain jakaa lääkkeet, ei syötä niitä.
Ap
Kyllä kotihoito valvoo lääkkeiden ottoa vaikka ei syöttäisikään niitä. Saan tiedon omaisena, jos lääkkeitä on otettu väärille päiville dosetista, samoin kun ne ovat loppumassa. Tosin jos hoidettava heittää ne roskiin, sitähän kotihoito tuskin tonkii.
Kälyni muisti oli niin huono ettei hänellä ollut ees dosettia. Keittiössä oli lukollinen kotihoidon pakki, josta hoitaja antoi aina ne pillerit, jotka piti ottaa.
Meillä mummolla oli samanlainen, kunnes kävi ilmi hänen osaavan murtautua sinne ja vetelevän lääkkeitä omatoimisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on lupa tuntea vihan tunteita sairasta vanhusta kohtaan. Siinä voi itselleen selittää ettei se äiti oikeesti ole vanha ja sairas kunhan temputtelee.
Apuahan nämä vanhuksen/ sairaan omaiset tarvitsevat jos eivät kestä omaisen sairautta/ vanhuutta.
He näkevät äidissään/ isässään myös oman tulevaisuutensa, perinnöllisyys kun on aika ratkaiseva.
Mullakin on tuollainen narsisti äiti. Kuoli syöpään. Kun mietin kaikkea tapahtunutta jälkikäteen niin koen sääliä häntä kohtaan. Meillä olisi voinut olla tosi mukavaa yhdessä, mutta hän ei koskaan kunnioittanut mielipiteitäni eikä kannustanut missään. Paitsi asioissa jotka saisivat hänet kokemaan itsensä hyväksi/onnistuneeksi vanhemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samallainen kuin äitini. Ei kestä olla hetkeäkään yksin. Jatkuvasti keksii ihan ihmeellisiä aiheita mistä stressata. Asuu velattomassa kaksiossa, jossa ei mitään remonttihuolia, nyt stressaa hirveästi että miten hän saa ihan ok eläkkeestään sähkölaskun maksettua. Ja kyseisessä kiinteistössä on siis kaukolämpö! En enää jaksa kuunnella jatkuvaa narinaa.
Ennenkuin anoppini vanheni ja sittemmin äitini, oli kokemukseni vanhuksista minimaaliset. Kuvittelin vanhusten olevan sellaisia hiljaisen arvokkaita, jo elämää nähneen lempeitä, pää pystyssä vanhuutensa vastaanottavia, jopa tyytyväisiä elämänsä ehtooseen ja kiitollisia kaikesta hyvästä mitä heillä on ja heidän eteen tehtiin.
Vähänpä tiesin.
Anoppi vanheni lähes liikuntakyvyttömäksi ja apua tarvitsevaksi, mutta se ei hänestä ollut mitenkään mikään semmoinen syy, että olisi jollekin auttajalle kiitosta sanoa! Päinvastoin. Istuessaan nimikkopaikallaan päivät pitkät hän pystyi vaanimaan virheet ja arvostelemaan kaikki, syystä taikka ilman. Pakoon ei päässyt, paitsi talon miesväki jolla olikin paljon töitä ulkorakennuksissa ja pihalla.
Anoppi ei myöskään missään nimessä ollut a)hiljaien, b)lempeä tai vähääkään vanhuuttaan hyväksyvä. Vaikka se enää vuosikausiin ollut päässyt talosta pihalle edes, määräsi hän suvereenisti talon remontit, työt ja puhumattakaan miniän (=minun) keittiön ja taloudenpidon.
Vanhuuttaan hän käytti hyväkseen silloin kun piti varmasti saada yhtä itsepäisen poikansa mieli kääntymään että tottelee häntä. Silloin pystyi kehittämään sydänläpätystä ja hengenahdistusta. Kuten silloin kun mies ei uskonut että vanhaa, puhkikulunutta keittiön linoleumilattiaa n. vuodelta 1930 EI SAA vaihtaa. Hengenahdistus oli pienen kinan jälkeen kova ja kohta taluttikin kaksi raavasta miestä pikkuruista anoppia kamariin huilaamaan...
20 vuoden riitelyn ja rähinän jälkeen hän vihdoin nukahti ikiuneen. Vielä muutamaa viikkoa ennen lopullista lähtöä hän kieltäytyi lähtemästä sairaankuljettajien mukaan sairaalaan ja komensi heidät ulos asunnostaan. Kotihoito oli todennut että muori on kuivunut eikä pysty enää itse juomaan. Vähänpä tiesivät nekään. Muori inhosi sairaaloita. Ja sen saivat sitten tietää myöskin hoitohenkilökunta, ei mennyt mikään oikein sielläkään. Muistan kun seistiin anopin huoneen oven takana sairaalassa, ja hoitaja kehoitti miestäni menemään ihan varovasti sisälle kun "tänäänkin on ollut aika huono päivä..." Minä jäin sovinnolla käytävälle, ei ollut tarvetta silläkään kertaa kuulla miten huono ja epäonnistunut henkilö olin...
Äitini on nyt 80 ja vaikeaa on lähinnä kaikki. Hän ei suinkaan riitele eikä haasta riitaa, vaan tekee kaikkensa että kaikille tulisi selväksi miten surkea ja yksinäinnen, turvattomaks jätetty ja kaikkien hylkäämä hän on. Tämähän ei pidä faktisesti paikkaansa, mutta tämä on se rooli ja keino millä muori kitkuttaa eteenpäin. Tällä saa huomiota ja hoivaa. Paitti ehkä meiltä lapsilta, jotka jotkut meistä näkee sen teatteri läpi paremmin, jotkut huonommin.
Kaippa se on niin, että kun itsekseen ilman juurikaan muita kokemuksia ja ärsykkeitä enää saamatta, istuskelee, niin sitä vaan väkisinkin alkaa ajatella vain itseään ja ajatukset pyörii sitä samaa. On paljon paljon aikaa muistella kuviteltua loukkauksia ja niitä laiminlyöntejä. Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
En tiedä, millaiseksi oma vanhuuteni tulee. Näistä esimerkeistä päätellen ei hääviä tule olemaan. Toivon todellakin, että tulis äkkilähtö sitten joskus.
Äidilläsi on joku psykiatrinen ongelma. Eihän tuo nyt normaalia ole.
Voi myös tehdä aikansakuluksi pienen muistivihkon mihin merkitä , ketkä sukulaisista ja lapsista soittavat ja kuinka usein. Sitä voi sitten selata sivut rullalle, ja valittaa miten yksinäinen vanhus sitä on.
Repesin. Meidän äidillä on seinäkalenteri, johon kirjaa kaikki puhelut ja vierailut ja kortit ja tekstarit. Että voi sitten puhelimessa sanoa ettet ole soittanut 9 päivään.
Kuulostaa että aika monella on hankala mutsi.
Olin itse aikoinaan yhden yön päivystyksessä potilaana. Siellä ollut mummeli hyppyyttää aikuisia lapsiaan ihan huolella.
Avasi silmäni myös äitini omaa terveydentilaansa liittyvien kommenttien suhteen.
Lääkäri totesi mummolle, että verikokeissa tai EKG käyrässä ei näkynyt mitään sydäntapahtumaan viittaavaa.
Sen sijaan lääkäri oli huomannut, että mummolle oli määrätty närästyslääkitys. Olikohan mummo ottanut sitä, no ei ollut.
Sitten mummo soitti aamuyöllä tyttären hakemaan, kun ei tälle täällä mitään voida? Täh? 🤣
Äitini kertoo juurikin tuollaisia osatotuuksia ja lapset luulevat, että nyt se viimeinen hetki on lyönyt... Ei kun närästys siis.
On ihan hyvä että sydänalan korvennus käydään tarkistuttamassa, mutta olisi syytä olla rehellinen niille lapsilleen.
Paljon tarinankertojia ja keksittyjä juttuja. Bashstlkrs