Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa väsyneeltä. Onko mahdollista saada apua perhekeskuksesta tms.?
:D
Mistä perhekeskuksesta ja mitä apua? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on välillä raastavaa, rasittavaa, väsyttävää, tylsää ja monella muulla tavalla epämiellyttävää ja raskasta.
Mutta se, että vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa ei koe missään vaiheessa rakastavansa omaa lastaan, on kyllä poikkeuksellista. Jos näin käy, äitiys on todellakin ollut huono valinta kaikkien kannalta.
Poikkeuksellista? Mikä sulla on tässä otoksena?
Yksi ongelma on edelleen siinä, että naiset/äidit jätetään yksin. Sekä miesten/isien sekä yhteiskunnan taholta. Tämä yhteiskunta on monin tavoin lapsivihamielinen ja tukee rakenteita, jossa äitien terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella yritetään saada veronmaksajia.
Haluaisitko avata tarkemmin sitä, missä mielestäsi näkyy yhteiskunnan vihamielisyys lapsia kohtaan?
Lapset eivät saa näkyä, eivätkä kuulua. Lapset eivät saa tulla paikkoihin ja tilaisuuksiin, aikuisen harrastuksiin, hiihtämään, uimaan, lentokoneeseen, junaan, lomamatkoille, hotelleihin, konserteihin, kahviloihin, näyttelyihin jne. Yhden vanhemman (tai osallistumattoman isän) perheessä tämä aiheuttaa jatkuvaa painettaa äidille supistaa elinpiiriä, koska aikuiset ihmiset ärsyyntyvät lapsista, vaikka he olisivat ihan rauhassa.
Koulutus on ajettu alas. Koulut ovat ilman oppikirjoja, aikuisia on liian vähän, opetusryhmät ovat samankokoisia kuin suurten ikäluokkien aikaan.
Lasten ja perheiden palvelut on ajettu alas: ei ole mahdollista saada helposti tukea tai vaikka hoitajaa lapselle, jotta vanhempi voi tehdä noita asioita ilman lasta, joita ekassa kappaleessa mainittiin. Tai vaikka käydä lääkärissä. Kodinhoitajia ei enää ole.
Asuminen on kallista ja erityisesti perheasunnot.
Työelämässä naisten perheellisyys vaikuttaa merkittävästi uraan, palkkaukseen ja kaikkeen. Toki on tasa-arvoisiakin työpaikkoja, mutta syrjintä on valitettavan yleistä. Kohdistuu erityisesti äiteihin, koska äidit nyt vaan hoitaa niitä lapsia, ja synnyttää.
Päivähoitoa on ajettu alas, leikkipuistoja on suljettu.
Mutta ehkä pahin on ilmapiiri, jossa lapset eivät ole hyväksyttyjä. Ja sitä kautta lapsen äiti ei ole hyväksytty.
Täällä palstallakin on ketjuja, missä käsitellään, miten lapset lentokoneissa ja hotelleissa pilaavat loman. Tai pilaavat häät. Myös tässä ketjussa on näkökulmia, miten lapset pilaavat sitä tai tätä. On totta, että lapsiin voidaan suhtautua nuivasti, vaikkakaan kaikki eivät suhtaudu.
Tosin aikuisiinkin suhtaudutaan nuivasti. Täällä on siitäkin esimerkkejä. Toiset ovat tympeitä, toiset ei. Kehittämisen varaa on.
Itse en ahdistu yleisillä paikoilla lapsista, en edes lapsen itkusta.
Se että lapset lentokoneissa ja hotelleissa pilaavat loman ei tarkoita, etteivätkö lapset saisi mennä lentokoneisiin, hotelleihin, konsertteihin jne. Tuo on pelkkä olkiukko tuolta edelliseltä kommentoijalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Vaikuttaa siis siltä, että et pidä lapsestasi, sillä et viihdy hänen kanssaan. Voiko olla niin, että kiintymyksen kanssa on ollut ongelmia? Mikä taas voi vaikuttaa lapsen kiintymyssuhteeseen ja aiheuttaa vanhempana hänelle ongelmia.
Millaisia nämä tulevat ongelmat todennäköisesti olisivat?
Se voi tulla esille vaikkapa elämän muutostilanteissa ja miten ne vaikuttavat itseen. Hänellä voi olla esim. vaikea luoda (hyviä) ihmissuhteita muiden kanssa kuten puolison tai omien lapsien. Hän voi kärsiä masennuksesta, ahdistuksesta tai uupumuksesta.
Voit ottaa selvää kiintymyssuhdeteoriasta.
Normaalissa (turvallisessa) kiintymyssuhteessa vanhempi ei hoivaa lastaan pelkästä velvollisuudesta.
Ok, luin terveyskirjastosta kohdan "Kiintymyssuhdemallit". Siellä ei mainittu missään kohtaa, että pelkästä velvollisuudesta lastaan hoitava vanhempi tarjoaisi turvattoman kiintymyssuhdemallin.
No se lapsi tarvitsee myös rakkautta. Kiintymyksen syntymisessä.
No ei tarvi. Se lapsi voi kiintyä vaikka sieppaajansa, hyväksikäyttäjäänsä tai ties minkälaiseen hirviöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Vaikuttaa siis siltä, että et pidä lapsestasi, sillä et viihdy hänen kanssaan. Voiko olla niin, että kiintymyksen kanssa on ollut ongelmia? Mikä taas voi vaikuttaa lapsen kiintymyssuhteeseen ja aiheuttaa vanhempana hänelle ongelmia.
Millaisia nämä tulevat ongelmat todennäköisesti olisivat?
Se voi tulla esille vaikkapa elämän muutostilanteissa ja miten ne vaikuttavat itseen. Hänellä voi olla esim. vaikea luoda (hyviä) ihmissuhteita muiden kanssa kuten puolison tai omien lapsien. Hän voi kärsiä masennuksesta, ahdistuksesta tai uupumuksesta.
Voit ottaa selvää kiintymyssuhdeteoriasta.
Normaalissa (turvallisessa) kiintymyssuhteessa vanhempi ei hoivaa lastaan pelkästä velvollisuudesta.
Ok, luin terveyskirjastosta kohdan "Kiintymyssuhdemallit". Siellä ei mainittu missään kohtaa, että pelkästä velvollisuudesta lastaan hoitava vanhempi tarjoaisi turvattoman kiintymyssuhdemallin.
No se lapsi tarvitsee myös rakkautta. Kiintymyksen syntymisessä.
No ei tarvi. Se lapsi voi kiintyä vaikka sieppaajansa, hyväksikäyttäjäänsä tai ties minkälaiseen hirviöön.
Nimenomaan näin. Jos kykenee hillitsemään itsensä, niin ei ne negatiiviset tunteet lasta kohtaan itsessään mitään aiheuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen kyllä todella pahoillani puolestasi. itse jotenkin onnenkantamoisena en tehnyt lapsia. nyt elämä on rauhallista, yrittämistä, urheilua, matkustelua ja hyvin syömistä. lapsi olisi kyllä pilannut ihan jokaisen asian, mistä nautin nyt. asiasta pitäisi keskustella enemmän, monet tekevät lapset ihan liian nuorina, elämää näkemättöminä. ymmärrän hyvin ap tuskasi.
Mun elämä on kaikkea tuota ja mulla on lapsia. Kummallinen ajatus että molempia ei voi saada.
Minulla on lapsi, ja pitkään kaduin katkerasti äidiksi tuloa. Matkustelin, urheilin, söin hyvin jne. mutta kuitenkin se lapsi nimenomaan pilasi nuo kokemukset, vaikka ne toteutinkin. Vasta kun ymmärsin, että kaikki entinen on lopullisesti mennyttä, etten enää koskaan tule kokemaan samoja kivoja juttuja kuin lapsettomana, alkoi helpottaa.
Aluksi otin suorastaan inhorealistisen asenteen, eli mitä tahansa lähdettiin tekemään, olin sillä asenteella, että tämäkin juttu varmasti menee pilalle, lapsi kiukuttelee/sairastuu/lapsenvahti peruu jne. Sitten jos mitään ei tapahtunutkaan niin saatoin olla iloinen siitä. Aikaa myöten totuin siihen, että lapsentahtisesti on mentävä, ja siitä tuli automaatio. Nyt lapsi on jo lähes aikuinen ja voin tehdä paljon asioita taas itsekseni. Kuitenkin lapsi on edelleen otettava aina huomioon kun suunnittelen yhtään mitään. Kuitenkin elämä on aika ihanaa verrattuna kertakaikkisen hirveisiin vauva- ja taaperovuosiin.
eri
Tämä on tärkeä pointti, ja on hyvä että sen kuulee välillä myös lapsia saaneen suusta. Itse olen vela, mutta minulla on silti melko paljon kokemusta mm. ulkomailla matkustelusta lapsiperheiden kanssa. Ja fakta tosiaan on, että matkustuksesta katoaa aivan kaikki se mikä siitä tekee itselleni nautinnollista, kun mukana on pieniä lapsia. Tuntuu oudolta, että niin usein äidit vain toitottavat, että ihan hyvin voi matkustaa ja syödä ravintoloissa ja käydä keikoilla jne lasten kanssa. Juu varmaan voit, mutta se ei ole sellaista matkustelua, ravintolasyömistä tai keikoilla käymistä, jota itse haluaisin tehdä.
Tämä, todellakin tämä. Matkustelun, ravintolaillallisten, keikoillakäymisten ja muiden huvitusten on tarkoitus olla ihanaa, rentouttavaa toimintaa ja sitä ne eivät lasten kanssa todellakaan ole. Ainahan sitä voi ravintolaan lasten kanssa mennä, mutta ei se mikään miellyttävä kokemus ole.
Lasten kanssa olo voittaa mennen tullen rauhassa ravintolassa käymisen minun mielestäni ,mutta ihmiset ovat erilaisia.Lapset kasvavat ja heidän kanssaan kasvaa.Ei helppous aina ole antoisinta.Uusi ihminen,lapsi on niin ihana persoonana,ettei mikään maallinen elämys päihitä sitä.Sen ilon soisi kaikille.
Ja etenkin sinä soisit sen "ilon" niille joille se ei ole iko ja jotka eivät lapsia halua. Mikä tuo minulle mieleen, että salassa olet sitä mieltä että lapset eivät ole niin suuri ilo sitten kuitenkaan, kun se pitää väkisin tuputtaa muille.
Minä en koskaan halunnut lapsia ja kun ikää tulee päätös vaan vahvistuu. Mutta en ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi väkisin elää kuten minä elän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Vaikuttaa siis siltä, että et pidä lapsestasi, sillä et viihdy hänen kanssaan. Voiko olla niin, että kiintymyksen kanssa on ollut ongelmia? Mikä taas voi vaikuttaa lapsen kiintymyssuhteeseen ja aiheuttaa vanhempana hänelle ongelmia.
Millaisia nämä tulevat ongelmat todennäköisesti olisivat?
Se voi tulla esille vaikkapa elämän muutostilanteissa ja miten ne vaikuttavat itseen. Hänellä voi olla esim. vaikea luoda (hyviä) ihmissuhteita muiden kanssa kuten puolison tai omien lapsien. Hän voi kärsiä masennuksesta, ahdistuksesta tai uupumuksesta.
Voit ottaa selvää kiintymyssuhdeteoriasta.
Normaalissa (turvallisessa) kiintymyssuhteessa vanhempi ei hoivaa lastaan pelkästä velvollisuudesta.
Ok, luin terveyskirjastosta kohdan "Kiintymyssuhdemallit". Siellä ei mainittu missään kohtaa, että pelkästä velvollisuudesta lastaan hoitava vanhempi tarjoaisi turvattoman kiintymyssuhdemallin.
No se lapsi tarvitsee myös rakkautta. Kiintymyksen syntymisessä.
No ei tarvi. Se lapsi voi kiintyä vaikka sieppaajansa, hyväksikäyttäjäänsä tai ties minkälaiseen hirviöön.
Nimenomaan näin. Jos kykenee hillitsemään itsensä, niin ei ne negatiiviset tunteet lasta kohtaan itsessään mitään aiheuta.
Aika tyhminä pidät lapsia. Kyllä ne huomaavat, kuka heistä oikeasti tykkää ja kenelle ovat vaan riesa jolle pitää teeskennellä kiintymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on välillä raastavaa, rasittavaa, väsyttävää, tylsää ja monella muulla tavalla epämiellyttävää ja raskasta.
Mutta se, että vuosien kuluessa ja lapsen kasvaessa ei koe missään vaiheessa rakastavansa omaa lastaan, on kyllä poikkeuksellista. Jos näin käy, äitiys on todellakin ollut huono valinta kaikkien kannalta.
Poikkeuksellista? Mikä sulla on tässä otoksena?
Yksi ongelma on edelleen siinä, että naiset/äidit jätetään yksin. Sekä miesten/isien sekä yhteiskunnan taholta. Tämä yhteiskunta on monin tavoin lapsivihamielinen ja tukee rakenteita, jossa äitien terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella yritetään saada veronmaksajia.
Haluaisitko avata tarkemmin sitä, missä mielestäsi näkyy yhteiskunnan vihamielisyys lapsia kohtaan?
Lapset eivät saa näkyä, eivätkä kuulua. Lapset eivät saa tulla paikkoihin ja tilaisuuksiin, aikuisen harrastuksiin, hiihtämään, uimaan, lentokoneeseen, junaan, lomamatkoille, hotelleihin, konserteihin, kahviloihin, näyttelyihin jne. Yhden vanhemman (tai osallistumattoman isän) perheessä tämä aiheuttaa jatkuvaa painettaa äidille supistaa elinpiiriä, koska aikuiset ihmiset ärsyyntyvät lapsista, vaikka he olisivat ihan rauhassa.
Koulutus on ajettu alas. Koulut ovat ilman oppikirjoja, aikuisia on liian vähän, opetusryhmät ovat samankokoisia kuin suurten ikäluokkien aikaan.
Lasten ja perheiden palvelut on ajettu alas: ei ole mahdollista saada helposti tukea tai vaikka hoitajaa lapselle, jotta vanhempi voi tehdä noita asioita ilman lasta, joita ekassa kappaleessa mainittiin. Tai vaikka käydä lääkärissä. Kodinhoitajia ei enää ole.
Asuminen on kallista ja erityisesti perheasunnot.
Työelämässä naisten perheellisyys vaikuttaa merkittävästi uraan, palkkaukseen ja kaikkeen. Toki on tasa-arvoisiakin työpaikkoja, mutta syrjintä on valitettavan yleistä. Kohdistuu erityisesti äiteihin, koska äidit nyt vaan hoitaa niitä lapsia, ja synnyttää.
Päivähoitoa on ajettu alas, leikkipuistoja on suljettu.
Mutta ehkä pahin on ilmapiiri, jossa lapset eivät ole hyväksyttyjä. Ja sitä kautta lapsen äiti ei ole hyväksytty.
Täällä palstallakin on ketjuja, missä käsitellään, miten lapset lentokoneissa ja hotelleissa pilaavat loman. Tai pilaavat häät. Myös tässä ketjussa on näkökulmia, miten lapset pilaavat sitä tai tätä. On totta, että lapsiin voidaan suhtautua nuivasti, vaikkakaan kaikki eivät suhtaudu.
Tosin aikuisiinkin suhtaudutaan nuivasti. Täällä on siitäkin esimerkkejä. Toiset ovat tympeitä, toiset ei. Kehittämisen varaa on.
Itse en ahdistu yleisillä paikoilla lapsista, en edes lapsen itkusta.Se että lapset lentokoneissa ja hotelleissa pilaavat loman ei tarkoita, etteivätkö lapset saisi mennä lentokoneisiin, hotelleihin, konsertteihin jne. Tuo on pelkkä olkiukko tuolta edelliseltä kommentoijalta.
Kielitoimiston sanakirjassakin mainitaan tuolle sanalle merkitys(monien muiden seassa):
ilmaisemassa, että jk sopii, ei tuota haittaa, on yhdentekevää.
Sanalla saada on monta merkitystä, ymmärrän edellisen kirjoittaman tarkoittaman merkityksen, ja hän ei viittaa laittomaan kirjoituksellaan.
Miksi täällä pitää aina noita kirjoituksia ymmärtää tahallaan väärin, minusta edeltävän kirjoitus oli ihan ymmärrettävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisin lakannut "suorittamasta". En ole mikään ylisuorittaja, jolle pitää kaikki olla täydellisesti, vaan välillä on tukka leikkaamatta lapsella, ruuaksi nakkeja ja tiskaus kesken. Mutta koko ajan on jotain hoidettavaa, mitä ei oikein VOI jättää, kuten laskut. Olemme tietysti myös lapsen kanssa käyneet uimassa, kylässä ja puistossa ym ja osan ajasta nuo hetket ovat olleetkin mukavia. Ne ovat kuitenkin aika pieni osa siitä kokonaisuudesta.
Ainoa skenaario, missä nyt ajattelen, että olisin voinut onnistua, olisi sellainen, missä olisin ensin opiskellut haluamaani alaa ja päässyt alkamaan tienaamaan sillä hyvin - mikä ei ole mitenkään itsestään selvää - ja olisi löytynyt puoliso, joka ottaisi päävastuun arjen pyörittämisestä. Siis siinä tilanteessa saattaisin olla ihan tyytyväinen valintaani lisääntyä, jos kaikki muut asiat olisivat todella hyvin. Mutta niilläkään ihmisillä, jotka ovat tehneet hyviä valintoja ja käynyt hyvä onni, ei ole mitenkään taattua, että taloudellinen tasapaino tai puoliso pysyy. Veikkaan, että jos en olisi tuolloin taannoin päättänyt tehdä lasta, niin olisin saattanut myöhemmin päättää, että en aio tehdä ollenkaan. Ap
Ihan mieletön ketju, samoja asioita olen mielessäni itse pyöritellyt. Olen tullut siihen lopputulokseen, että vika ei niinkään ole lapsissa tai ylipäätään rankassa lapsiperhe-elämässä, vaan liian suuressa ja pitkään jatkuneessa vastuussa. Veikkaan, että moni täälläkin näin kirjoittava kokisi asiat ihan toisin, jos lapsiperheen vastuulle ja kiireille löytyisi jakaja. Siis sellainen, joka voi oikeasti välillä keventää taakkaa harteilta. Itse olen todennut, että on aivan ihanaa olla äiti, mutta en jaksaisi enää vaan raataa kokoajan tämän arjen eteen.
En haluaisi olla sinkku, lapseton, yksinäinen kokonaan, vaan haluaisin myös tässä äitiyden keskellä mahdollisuuden kokea maailmasta ne onnelliset ja iloiset aikuisen ihmisen kokemuksille tarkoitetut puolet, olla välillä vapaa, vastuuton ja vailla huolta toisen ihmisen jatkuvista tarpeista.
AP pilaa elämänsä ja läheistensä elämän valittamalla ja syyllistämällä lapsen hänen olemassaolostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen kyllä todella pahoillani puolestasi. itse jotenkin onnenkantamoisena en tehnyt lapsia. nyt elämä on rauhallista, yrittämistä, urheilua, matkustelua ja hyvin syömistä. lapsi olisi kyllä pilannut ihan jokaisen asian, mistä nautin nyt. asiasta pitäisi keskustella enemmän, monet tekevät lapset ihan liian nuorina, elämää näkemättöminä. ymmärrän hyvin ap tuskasi.
Mun elämä on kaikkea tuota ja mulla on lapsia. Kummallinen ajatus että molempia ei voi saada.
Minulla on lapsi, ja pitkään kaduin katkerasti äidiksi tuloa. Matkustelin, urheilin, söin hyvin jne. mutta kuitenkin se lapsi nimenomaan pilasi nuo kokemukset, vaikka ne toteutinkin. Vasta kun ymmärsin, että kaikki entinen on lopullisesti mennyttä, etten enää koskaan tule kokemaan samoja kivoja juttuja kuin lapsettomana, alkoi helpottaa.
Aluksi otin suorastaan inhorealistisen asenteen, eli mitä tahansa lähdettiin tekemään, olin sillä asenteella, että tämäkin juttu varmasti menee pilalle, lapsi kiukuttelee/sairastuu/lapsenvahti peruu jne. Sitten jos mitään ei tapahtunutkaan niin saatoin olla iloinen siitä. Aikaa myöten totuin siihen, että lapsentahtisesti on mentävä, ja siitä tuli automaatio. Nyt lapsi on jo lähes aikuinen ja voin tehdä paljon asioita taas itsekseni. Kuitenkin lapsi on edelleen otettava aina huomioon kun suunnittelen yhtään mitään. Kuitenkin elämä on aika ihanaa verrattuna kertakaikkisen hirveisiin vauva- ja taaperovuosiin.
eri
Tämä on tärkeä pointti, ja on hyvä että sen kuulee välillä myös lapsia saaneen suusta. Itse olen vela, mutta minulla on silti melko paljon kokemusta mm. ulkomailla matkustelusta lapsiperheiden kanssa. Ja fakta tosiaan on, että matkustuksesta katoaa aivan kaikki se mikä siitä tekee itselleni nautinnollista, kun mukana on pieniä lapsia. Tuntuu oudolta, että niin usein äidit vain toitottavat, että ihan hyvin voi matkustaa ja syödä ravintoloissa ja käydä keikoilla jne lasten kanssa. Juu varmaan voit, mutta se ei ole sellaista matkustelua, ravintolasyömistä tai keikoilla käymistä, jota itse haluaisin tehdä.
Tämä, todellakin tämä. Matkustelun, ravintolaillallisten, keikoillakäymisten ja muiden huvitusten on tarkoitus olla ihanaa, rentouttavaa toimintaa ja sitä ne eivät lasten kanssa todellakaan ole. Ainahan sitä voi ravintolaan lasten kanssa mennä, mutta ei se mikään miellyttävä kokemus ole.
Lasten kanssa olo voittaa mennen tullen rauhassa ravintolassa käymisen minun mielestäni ,mutta ihmiset ovat erilaisia.Lapset kasvavat ja heidän kanssaan kasvaa.Ei helppous aina ole antoisinta.Uusi ihminen,lapsi on niin ihana persoonana,ettei mikään maallinen elämys päihitä sitä.Sen ilon soisi kaikille.
Tärkeää olisi tunnistaa, että samat asiat eivät tuota iloa kaikille. Ilon kyllä soisi kaikille, mutta kaikki eivät sitä lapsesta saa. Juuri tästä Kyllä siihen lapseen rakastuu, kaikkien pitäisi saada kokea ilo lapsista -ajattelusta pitää päästä pois. Itse saan iloa lapsistani, mutta bonuslapseni äiti ei. Osaatko yhtään kuvitella miltä bonuslapsestani tuntuu, kun näkee, että minun lapseni saavat jotain sellaista äidiltään mitä hän ei saa. Se, että minä välitän ja iloitsen myös hänestä, ei täysin korvaa oman äidin ilon puutetta. Omille aikuistumisen kynnyksellä oleville tyttärilleni olen sanonut, että tekevät lapsia vain, jos itse haluavat. Jos se tarkoittaa, ettei minusta tule isoäitiä, niin sitten ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko ollut kotona hoitamassa lasta teini-ikään asti????? Ja yhden lapsen hoitaminen vie noin paljon aikaa? Ei voi kuin nauraa. Kyse ei ole kyllä lapsen läsnäolosta elämässäsi,vaan kyvyttömyydestäsi tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Luuletko että kaikki muut äidit on kotona 15 vuotta lastaan hyysäämässä?
Mitä v i t t ua nyt taas?
Oikeassahan hän on. AP ei tosiaan oikein osaa elää äitinä, ei se kaikille sovellu.
Nykyään on aivan ihme kulttuuria kun oletetaan, että on joku ns. perheenperustamisikä, kaikkien pitäisi pariutua ja mennä sitä samaa helllvetin liukuhihnaa opintoineen, urineen, puolisoineen ja lapsineen.
AINA on ollut niin, että vain osa ihmisistä pariutuu ja vain osa saa lapsia. On ollut naimattomia ihmisiä, lapsettomia ym.
Eihän tuo kommenttisi liittynyt mitenkään tuohon alkuperäiseen. Joku taukki luuli että ap on hoitanut teiniään kuin pientä lasta kotona vuosikaudet. Ei aloituksessa puhuttu sellaisesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Mistä siis ne kaikki kaltoinkohdellut lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Mistä siis ne kaikki kaltoinkohdellut lapset?
No niiltä joilla biologia ei sanele sitä hoivaa. Mikä on vaikea ymmärtää?
Suurin osa vanhemmista suojelee ja hoitaa lapsiaan. Osa murhaa tai raiskaa lapsensa.
Assburger kirjoitti:
AP pilaa elämänsä ja läheistensä elämän valittamalla ja syyllistämällä lapsen hänen olemassaolostaan.
Lainaatko ap:n kommenttia jossa hän kertoo syyllistäneensä lastaan tämän olemassaolosta?
Odotellaan.
Ap on huono vanhempi.
Itselleni oma ylivilkas lapsi on tärkein ja rakkain asia.
Lasta tulee rakastaa, tukea, ymmärtää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Mistä siis ne kaikki kaltoinkohdellut lapset?
No niiltä joilla biologia ei sanele sitä hoivaa. Mikä on vaikea ymmärtää?
Suurin osa vanhemmista suojelee ja hoitaa lapsiaan. Osa murhaa tai raiskaa lapsensa.
Se, että ne kaltoinkohtelijat on niitä jotka on tehneet lapsia harkitsematta kunnolla. Ja sinunkaltaiset tuputtaa niitä lapsia kaikille, myös niille jotka ei niitä halua. Jos ei lasta halunnut ennalta, niin mihin se muuttuisi kun alkaa se lapsiarki huutoineen, valvomisineen ja muine kurjuuksineen.
Äitiys on hirveää mutta niin on moni muukin asia elämässä. Monella meillä, pitkään minullakin, vain on sellainen käsitys, että olisi ollut oikeutettu johonkin parempaan. Mistä sellainen käsitys tulee, en tiedä. Mutta loppujen lopuksi kaiken eteen on taisteltava, eikä onnistuminen ole silti kuin sattumaa.
On paras hyväksyä tilanteensa. Hyväksyä ihan perinpohjin. Ei luoda mitään haavekuvia siitä mitä pitäisi olla, mitä olisi voinut olla, ei edes sitä mitä olisi halunnut olevan. Nyt ei ole niin. Pieniä onnenhetkiä alkaa tulla vasta sitten kun on totaalisesti hyväksynyt tilanteensa eikä enää pyristele vastaan. (Tämä on sellaista elämän tuomaa viisautta mitä ne nuoremmat ei enää saada, kun yhteys vanhuksiin on katkennut.)
Olen tosi pahoillani ap:n ja muiden hänen kokemuksensa jakavien puolesta. Pelkäsin itse kovasti että minulle käy noin koska en ole mitään luontaista äitityyppiä. Vuodet ovat kuitenkin osoittaneet huoleni turhaksi, minulle lapset ovat olleet elämää parantava lahja. Paljon on myös omasta asenteesta kiinni, olen joutunut tekemään paljon ajatustyötä sen eteen etten keskity norovirusepidemioihin, unettomiin öihin, rahanmenoon jne vaan uintireissuihin, pusuihin, koti-iltoihin, juttutuokioihin jne.
Tärkeintä on että lapsesi ei kärsi omasta virheestäsi. Toiseksi tärkeintä on ymmärtää että omalla asenteella voi yrittää vaikuttaa vanhemmuuden kokemukseen.
Alue: Aihe vapaa
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.