Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Minun mielestäni täällä on ihan yhtä paljon sekä velojen suuttumusta lastenhankintaa kuin antaumuksellisten vanhempien suuttumusta veloja kohtaan, ja kummatkin voisivat mennä jonnekin muualle jatkamaan tätä iänikuista sotaansa, sillä kummastakaan ei ole ap:lle mitään hyötyä. Ei tarvita veloja kertomaan, että juuri tämän takia he eivät lapsia tee, koska ap teki jo, hän ei voi enää ryhtyä velaksi kuten te. Ei myöskään tarvita muita vanhempia ihmettelemään miten joku ei voi elää äitiyttään täysin rinnoin. En itsekään sitä aivan ymmärrä, mutta tiedän ettei minun ymmärrykseni määritä onko jonkun muun tunteet valideja vai eivät.
Ja kun niitä tunteita ei noin vain muuteta. Minusta hyödyllisimmät neuvot täällä ovat olleet ne, ettei vahingossakaan aiheuta lapselleen sellaista oloa, että hän on pilannut elämäsi. Jos hän joskus ottaa asian puheeksi etkä tahdo valehdella, niin sanoisin itse varmaan, että en vain ollut yhtä hyvä äitiydessä kun luulin voivani olla. Kannattaa myös varmasti paneutua miettimään näiden tunteiden perisyitä, koska lisäämällä itsetuntemustasi et voi hävitä. Ja tietysti yrität nyt lisätä sitä mielekästä tekemistä elämääsi ja tehdä siitä nautinnollisempaa. Kaikki tekevät virheitä, jotkut suurempia ja peruuttamattomampia kuin toiset, mutta se ei vielä määritä sitä millainen ihminen olet, vaan se määrittää miten kannat vastuun niistä virheistäsi. Lapsen hankinta oli ehkä virhe, mutta lapsesi ei silti ole virhe, vaan henkilö ja sinun täytyy vain yrittää kääntää tilanne niin hyväksi teidän kummankin kannalta kuin mahdollista. Ainakin voit kasvattaa oman lapsesi niin, että korostat hänelle itsetuntemuksen tärkeyttä ja teet hänelle selväksi, että elämässä kannattaa seurata omia haaveitaan ja tuntojaan, eikä sortua seuraamaan muiden sanelemia reittejä. Toivottavasti tästä aiheesta täällä anonyymisti avautuminen on helpottanut oloasi edes hieman, kun olet huomannut ettet ole ainoa, joka potee samoja tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ja hyödyllinen aihe. Olen iloinen, etten koskaan hankkinut lapsia. Olen todella läheltä seurannut ystävien perheellistä elämää, ja vaikka oikeastaan jokainen näistä on todella perhekeskeisiä ja lapsiaan ehdoitta rakastavia ihmisiä, ei se vain sovi minulle.
Pelkkänä esimerkkinä se, ettei lapsen läsnäollessa voi ainakaan neljään vuoteen keskustella mistään keskeytyksettä. Aina on joku hukassa, pitää näyttää jotain, sattuu johonkin, on joku tarve jne. Ja se on tosi OK niille, joille tällainen elämä sopii.
Kellään ei ole oikeutta kritisoida muita asian tiimoilta. Ei tietenkään lapselle voi sanoa että elämä ilman häntä olisi kivempaa, mutta kyllä jotain vertaistukea ihmisille on oltava. Mikään ei vaadi samalla tavalla kuin lapsi, joka todella vie kaiken ja ottaa kaiken.
Niille pösilöille jotka vertaavat lemmikkejä ja lapsia (huoh), on elämä koiran tai kissan kanssa täysin erilaista. Ei kyse ole siitä, että "joudut silti keräämään kakkaa 13 vuotta", vaan siitä, että kun sitä kakkaa keräät, olet ehkä matkalla pubiin tai kavereiden luo iltaa istumaan, ja lähtö oli hetken mielijohde jonka toteutukseen meni 30 sekuntia. Siinä on se ero. Koira osaa olla hiljaa puolivuotiaana ja häiritsemättä keskustelua tai elämää - se minkä sille opetat tuossa ajassa, on lapselle mahdollista vasta yli 6-vuotiaana - eikä aina silloinkaan.
Mutta noita vertailuja ja eroavaisuuksia on turha edes puida, järkikin sen sanoo. Kyseessä on elämäntapa, eikä perheellinen tai lapsellinen elämä sovi kaikille, aivan kuten koiran omistaminen ei sovi kaikille. Joskus tällaisen asian vaan huomaa liian myöhään, ja hammasta purren on pakko jaksaa - erona toki se, että koiralle on helpohkoa löytää uusi koti, lapsen kanssa olet todellakin jumissa.
Joka tuolla kommentoi, että "lapsettomana kaipaisit niitä lapsia tai muita asioita", olet väärässä. Minä olen todella onnellinen ja vapaa, ja arvostan elämääni juuri tällaisena - nyt vielä enemmän kun läheltä olen saanut tuota perhearkea useamman ystävän suunnalta seurata. Kerran raskaana oltuani tiedän, kuinka vaikea päätöksiä on tehdä. Se, mikä viimeistään on minut vakuuttanut, on näiden mainitsemieni perheiden arjen näkeminen. Se on minulle painajaismaista, vaikka heille juuri se oikea elämäntapa.
Toivon, etteivät ihmiset liikaa katkeroidu tajuttuaan tehneensä virheen, mutta ymmärrän että se on todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
43 täällä jälleen.
Tämä keskustelu on ollut minusta hyvin mielenkiintoinen ja jonkin verran suututtava. Suututtava siksi, että huomaan suuttumusta vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan niiden taholta joilla on lapsia. Minä voin oikein hyvin ymmärtää ihmisiä jotka haluavat lapsia. Ymmärrättekö te lapsia haluavat niitä ihmisiä jotka eivät halua?
Olisiko eräs syy selvään suuttumukseen lapsellisten taholta veloja kohtaan se, että se jolla on lapsia kokee lapsettomuuden valitsemisen jotenkin hyökkäyksenä hänen omaa lastaan/lapsiaan kohtaan. Ymmärrän senkin hyvin. Ymmärrän että lastaan puolustaa henkensäkin uhalla. "Tämä on minun lapseni, en ikinä voisi olla haluamatta häntä. Hän on henkilö."
Vapaaehtoisesti lapsettomilla ei ole sitä henkilöä jota he eivät halua. He (me) puhuvat yleisesti. Puhe siis kulkee väkisinkin eri tasoilla. Voisiko tässä olla yksi syy ymmärryksen puutteeseen?Minä olen heittäytynyt maahan ja työntänyt molemmat käteni oman koirani pään ja koirani kimppuun hyökänneen rottweilerin hampaiden väliin. Epäröimättä. Tekisin sen tuhat kertaa uudestaan. En edes tuntenut kipua, vaikka useisiin sormiin tuli murtumia.
Suojeluvaisto on minulla suuri.Ymmärrän silti ihmisiä jotka eivät halua koiraa.
On eri asia olla valitsematta tietä, jolla tulee tilanteita, kuin olla reagoimatta tilanteisiin tiellä jonka on valinnut.
Ymmärrättekö te lapsia halunneet ja saaneet yhtään siitä mitä yritän sanoa?
Täyttä asiaa. Suuttumus vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan on ollut jo pitkään. En voi ymmärtää, miten jonkun henkilökohtainen päätös voi aiheuttaa joissakin yksilöissä niin paljon vihaa. Itse kun en vihaa lapsia haluavia enkä kommentoi heidän valintojaan halveksuvasti. Tiedän veloja, jotka avoimesti haukkuvat lapsiperhe-elämää, eikä se ole mielestäni oikein, mutta varmaan leimaa koko ryhmän kuspäiksi.
Minulla on useampi ystävä, jotka eivät lapsia halua, eikä siinä ole mitään ongelmaa puolin eikä toisin - minä ymmärrän heitä (olinhan itsekin hyvin pitkään sitä mieltä, että pysyn lapsettomana), ja toisaalta heille ei ole mitään ongelmaa minun ja muiden lapsissa. Sitten taas pari tuttua ovat oikein näitä "arkki-veloja", joiden on pakko (ainakin somessa) päästä jokaisessa mahdollisessa käänteessä julistamaan sitä, miten oksettavia lapset ovat, miten hirveää on että kukaan hankkii lapsia koskaan, miten hän ei kestäisi sekuntiakaan jne jne jne. Okei, jos se on heidän tunteensa, se on ihan validi ja oikea, heille. En vaan jaksaisi itse huutaa koko ajan toisten elämänvalintoja vastaan, kun ne kuitenkin ovat ihmislajille ihan tyypillisiä eivätkä suoranaisesti tarkoitettu ketään vahingoittamaan, vaikka toki lisääntymisestä tällä maapallolla voi olla montaa mieltä. Joskus on kyllä tehnyt mieli kysäistä, että synnyitkö kenties itse aikuisena, vai vihasivatko omat vanhempasi sinua yhtä suurella palolla... Ja siis minähän en itsekään lähtökohtaisesti pidä lapsista, vaikka minulla niitä onkin. Lapsetkin ovat ihmisyksilöitä, joidenkin kanssa tulee juttuun paremmin, toisten kanssa huonommin, vaikka toki aikuisena on oltava se järkevä ja toimittava neutraalisti niitäkin lapsia kohtaan, joista ei niin välitä.
Arkki-vela onkin hauska ja osuva sana :) Tuollainen julistaminen (kysymättä) halveksuvin ilmaisuin on typerää käytöstä keneltä tahansa. Ja totta tosiaan ymmärrän, että toisen elämänvalintojen haukkuminen aggressiivisesti ärsyttää, eikä kenenkään pitäisi sitä kokea. Ehkä nuo velat ovat sellaista kokeneet ja purkavat aggressiotaan, ei se oikeuta tietenkään. Ja kaikista ihmisistä löytyy myös muuten vain rasittavia tyyppejä. Onneksi kaikki velat eivät ole arkki-veloja, jotka ovat antaneet sanalle huonon kaiun.
Kuitenkin tuo synnyitkö itse aikuisena (eli olet itsekin ollut lapsi) on huono kommentti. Kyseinen ihminen ei ole enää lapsi eikä pidä lapsista, ei ehkä pitänyt muista lapsista lapsenakaan. Ei se, että hän on ollut lapsi joskus, liity enää nykyhetkeen.
Eihän se sinänsä liitykään, mutta (vaikka kuten kirjoitin, en itsekään pidä lapsista vain siksi, että ovat lapsia) me kaikki ollaan jossain vaiheessa lapsia, joita muiden täytyy ns. sietää. Tältä pohjalta se totaalinen viha tuntuu jotenkin hullulta, varsinkin sen jatkuva julistaminen. Syyttömiähän ne lapsetkin siihen lapsena olemiseensa ovat, kasvaa ei voi pikakelauksella vaikka haluaisikin. Lähinnä koen itse ehkä vähän lapsellisena käytöksenä sen, että aikuiset ihmiset eivät juuri mitään keskustelua kykene käymään ilman sitä "hyiyök lapsia, mä vihaaaaaaaan niitä". En minäkään pidä kaikista asioista enkä ihmisistäkään, mutten silti koe tarpeellisena julistaa sitä jatkuvasti. Mutta kai se sitten johtuu siitä, että itselleni lapsellisuus/lapsettomuus on ihan neutraali asia, eivätkä muiden ihmisten päätökset siihen liittyen liikuta elämääni mihinkään suuntaan. Ja toki nämä julistajat ovat yleensä se äänekäs vähemmistö. Valtaosa tuntemistani veloista on asian suhteen yhtä neutraaleja kuin itsekin olen, jotkut jopa aidosti pitävät ainakin tutuista lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Elämän suuri kehitystehtäbä on hyväksyä itsensä ja elämänkulku. Siitähän tässä on kyse. Ei voi jäädä jossittelemaan omaa elämäänsä, siitä ei tiedä mitä olisi tapahtunut, jos jossain vaiheessa olisi valinnut toisin.
Sen taas tietää miten näille ei halutuille lapsille käy.
Toisille sitä jossiteltavaa vain kertyy enemmän kuin toisille ja se voi olla hyvin erityyppistä. Tässä hetkessä ja näillä kokemuksilla olisin onnellinen jos jossitteluni syyt olisivat vain kouluttautumiseen tai tulotasoon liittyviä. Toisaalta ne kai olisivat suuria asioita siinä tapauksessa jos muita murheita ei olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Tilastot kertovat toisin. Se on enemmän kuin yhden ihmisen mielipide.
Linkittäisitkö jonkun tällaisen tilaston?
En
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko illan olen (taas) neuvotellut autismin kirjolla olevan lapsen kanssa siitä, miksi kouluun pitää mennä, vaikka joku aine tuntuu tylsältä/ tarpeettomalta. Seurauksena itsemurhalla uhkailua ja raivoamista. Kyllä, kadun katkerasti sitä, että ikinä tein lapsia. Kaikkeni olen antanut mielenterveyttä myöten, mutta se ei riitä, mikään ei riitä, minä en riitä.
Olen niin pahoillani puolestasi. Kunpa osaisin auttaa. Saatteko apua mistään perheenä?
Mitä ihmeen apua tuohon on saatavissa? Hoitoa ei ole. Ja uusi normaali alkaa olla se oireileva lapsi, ei se normaali joka käy iloisena koulua ja voi hyvin.
Ajattelin, että nepsylapsi voisi saada terapiaa tai jotain muuta apua tunteidensa hallintaan. En ihan hirveästi tiedä tästä asiasta, mutta ajattelin että jotain apua olisi saatavilla.
Käytännössä: lääkitystä autismikirjon häiriöihin ei ole.
Apu mitä on saatavissa on säännölliset keskustelut nuorisopsykiatrian poliklinikalla psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.Nuori juttelee, sairaanhoitaja kuuntelee. Sitten yritetään keksiä tapoja jolla nuori tulisi hyvin toimeen neurotyypillisten kanssa. Käytännössä opiskellaan autismin maskeeraamista nättiin pakettiin. Kuitenkin nämä nuoret ovat lapsesta asti yrittäneet sopeutua neurotyypillisten joukkoon. Usein heikohkoin tuloksin.
Psykiatrinen sairaanhoitaja ei useinkaan itse neurotyypillisenä osaa ollenkaan asettua esim. aspergernuoren asemaan. Hän on hyväntahtoinen, mutta katsoo asioita oman laatikkonsa sisäpuolelta.
Oma nuoreni haluaisi lopettaa nämä käynnit, kun ei koe niistä mitään hyötyä saavansa. Voiko ne lopettaa, vai onko sekin taas joku lasu- asia? Nuori on nyt 16- vuotias.
Kertokaa joku jos jotain OIKEAA apua saa jostain. Me emme ole saaneet.
En tiedä auttaisiko toimintaterapia? Mun lapsi kävi toimintaterapiassa, jossa "päälle jääneitä" primitiiviheijasteita yritettiin (huonoin tuloksin) poistaa erilaisilla liikesarjoilla. En kyllä oikeastaan tiedä, liittyvätkö nämä autismiin, eikä Google juuri auttanut. Mutta ehkä auttaisivat jotakuta muuta, kun niissä pureudutaan kuitenkin asioiden juurisyihin.
Mutta joo, tunnistan tuon tunteen, kun apu on vääränlaista. Minun, niin ikään 16- vuotias lapseni ei suostunut enää käymään hoitajan luona juttusilla koska ei kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Se vain kuormitti jo ennestään kuormittunutta lasta. Sossuun sanoin, että tehkää mitä tykkäätte, minä en enää lapsen kanssa väännä tästä asiasta, riitaa on muutenkin tarpeeksi.
Neuropsykiatrista valmennusta olen miettinyt, mutta se kai liittyy paremminkin arjen hallintaan ja siinä lapsellani ei ole haasteita niinkään. Toisaalta normaali psykiatria ei ole myöskään pystynyt lastani auttamaan.
Lapset on ok siihen murrosikään saakka. Sit alkaa ärsyttää se sotkuisuus, metelöinti yöllä ( ovet käy ja vessaa vedetään ja ruokaa syödän yöllä)
Astiat jää huoneeseen, huone on ku pommin jäljiltä, saat toistaa ittees miljoona kertaa samoista asioista ja silti ei mee perille.
Olen väsyneempi ollut murroikäisten kanssa , kun koskaa pikkulasten kanssa. Tulispa aika, jolloin ei oo yhtään tenavaa enää kotona. Riittää nää kotiorjan hommat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
43 täällä jälleen.
Tämä keskustelu on ollut minusta hyvin mielenkiintoinen ja jonkin verran suututtava. Suututtava siksi, että huomaan suuttumusta vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan niiden taholta joilla on lapsia. Minä voin oikein hyvin ymmärtää ihmisiä jotka haluavat lapsia. Ymmärrättekö te lapsia haluavat niitä ihmisiä jotka eivät halua?
Olisiko eräs syy selvään suuttumukseen lapsellisten taholta veloja kohtaan se, että se jolla on lapsia kokee lapsettomuuden valitsemisen jotenkin hyökkäyksenä hänen omaa lastaan/lapsiaan kohtaan. Ymmärrän senkin hyvin. Ymmärrän että lastaan puolustaa henkensäkin uhalla. "Tämä on minun lapseni, en ikinä voisi olla haluamatta häntä. Hän on henkilö."
Vapaaehtoisesti lapsettomilla ei ole sitä henkilöä jota he eivät halua. He (me) puhuvat yleisesti. Puhe siis kulkee väkisinkin eri tasoilla. Voisiko tässä olla yksi syy ymmärryksen puutteeseen?Minä olen heittäytynyt maahan ja työntänyt molemmat käteni oman koirani pään ja koirani kimppuun hyökänneen rottweilerin hampaiden väliin. Epäröimättä. Tekisin sen tuhat kertaa uudestaan. En edes tuntenut kipua, vaikka useisiin sormiin tuli murtumia.
Suojeluvaisto on minulla suuri.Ymmärrän silti ihmisiä jotka eivät halua koiraa.
On eri asia olla valitsematta tietä, jolla tulee tilanteita, kuin olla reagoimatta tilanteisiin tiellä jonka on valinnut.
Ymmärrättekö te lapsia halunneet ja saaneet yhtään siitä mitä yritän sanoa?
Täyttä asiaa. Suuttumus vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan on ollut jo pitkään. En voi ymmärtää, miten jonkun henkilökohtainen päätös voi aiheuttaa joissakin yksilöissä niin paljon vihaa. Itse kun en vihaa lapsia haluavia enkä kommentoi heidän valintojaan halveksuvasti. Tiedän veloja, jotka avoimesti haukkuvat lapsiperhe-elämää, eikä se ole mielestäni oikein, mutta varmaan leimaa koko ryhmän kuspäiksi.
Minulla on useampi ystävä, jotka eivät lapsia halua, eikä siinä ole mitään ongelmaa puolin eikä toisin - minä ymmärrän heitä (olinhan itsekin hyvin pitkään sitä mieltä, että pysyn lapsettomana), ja toisaalta heille ei ole mitään ongelmaa minun ja muiden lapsissa. Sitten taas pari tuttua ovat oikein näitä "arkki-veloja", joiden on pakko (ainakin somessa) päästä jokaisessa mahdollisessa käänteessä julistamaan sitä, miten oksettavia lapset ovat, miten hirveää on että kukaan hankkii lapsia koskaan, miten hän ei kestäisi sekuntiakaan jne jne jne. Okei, jos se on heidän tunteensa, se on ihan validi ja oikea, heille. En vaan jaksaisi itse huutaa koko ajan toisten elämänvalintoja vastaan, kun ne kuitenkin ovat ihmislajille ihan tyypillisiä eivätkä suoranaisesti tarkoitettu ketään vahingoittamaan, vaikka toki lisääntymisestä tällä maapallolla voi olla montaa mieltä. Joskus on kyllä tehnyt mieli kysäistä, että synnyitkö kenties itse aikuisena, vai vihasivatko omat vanhempasi sinua yhtä suurella palolla... Ja siis minähän en itsekään lähtökohtaisesti pidä lapsista, vaikka minulla niitä onkin. Lapsetkin ovat ihmisyksilöitä, joidenkin kanssa tulee juttuun paremmin, toisten kanssa huonommin, vaikka toki aikuisena on oltava se järkevä ja toimittava neutraalisti niitäkin lapsia kohtaan, joista ei niin välitä.
Arkki-vela onkin hauska ja osuva sana :) Tuollainen julistaminen (kysymättä) halveksuvin ilmaisuin on typerää käytöstä keneltä tahansa. Ja totta tosiaan ymmärrän, että toisen elämänvalintojen haukkuminen aggressiivisesti ärsyttää, eikä kenenkään pitäisi sitä kokea. Ehkä nuo velat ovat sellaista kokeneet ja purkavat aggressiotaan, ei se oikeuta tietenkään. Ja kaikista ihmisistä löytyy myös muuten vain rasittavia tyyppejä. Onneksi kaikki velat eivät ole arkki-veloja, jotka ovat antaneet sanalle huonon kaiun.
Kuitenkin tuo synnyitkö itse aikuisena (eli olet itsekin ollut lapsi) on huono kommentti. Kyseinen ihminen ei ole enää lapsi eikä pidä lapsista, ei ehkä pitänyt muista lapsista lapsenakaan. Ei se, että hän on ollut lapsi joskus, liity enää nykyhetkeen.Eihän se sinänsä liitykään, mutta (vaikka kuten kirjoitin, en itsekään pidä lapsista vain siksi, että ovat lapsia) me kaikki ollaan jossain vaiheessa lapsia, joita muiden täytyy ns. sietää. Tältä pohjalta se totaalinen viha tuntuu jotenkin hullulta, varsinkin sen jatkuva julistaminen. Syyttömiähän ne lapsetkin siihen lapsena olemiseensa ovat, kasvaa ei voi pikakelauksella vaikka haluaisikin. Lähinnä koen itse ehkä vähän lapsellisena käytöksenä sen, että aikuiset ihmiset eivät juuri mitään keskustelua kykene käymään ilman sitä "hyiyök lapsia, mä vihaaaaaaaan niitä". En minäkään pidä kaikista asioista enkä ihmisistäkään, mutten silti koe tarpeellisena julistaa sitä jatkuvasti. Mutta kai se sitten johtuu siitä, että itselleni lapsellisuus/lapsettomuus on ihan neutraali asia, eivätkä muiden ihmisten päätökset siihen liittyen liikuta elämääni mihinkään suuntaan. Ja toki nämä julistajat ovat yleensä se äänekäs vähemmistö. Valtaosa tuntemistani veloista on asian suhteen yhtä neutraaleja kuin itsekin olen, jotkut jopa aidosti pitävät ainakin tutuista lapsista.
Olet oikeassa tuossa, että kaikkia meitä on lapsena täytynyt sietää. Totaalivihaajien olisi parasta pysyä poissa lasten lähettyviltä, jos reaktiot ovat voimakkaita. Nuo hyi yäk, mä vihaan-jutut ovat juuri sitä älyvapaata käytöstä ja aiheuttaa myötähäpeää. Noista kommenteista myös ne tunteet kuumenevat. Mulla oli joskus lemmikkinä kesyrottia ja ne olivat mulle hyvin rakkaita. Monen kommentti niistä oli että hyi yäk, miten sä voit semmosia, hyi. Voin kuvitella, miltä tuntuu, jos joku sanoisi toisen lapsesta noin. En siis rinnasta rottia ja lapsia, vaan tuo kuvaa sitä, miltä tuntuu, jos jotakin itselle rakasta haukutaan. Eli samaa mieltä, jäitä hattuun vihajulistajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Vaikuttaa siis siltä, että et pidä lapsestasi, sillä et viihdy hänen kanssaan. Voiko olla niin, että kiintymyksen kanssa on ollut ongelmia? Mikä taas voi vaikuttaa lapsen kiintymyssuhteeseen ja aiheuttaa vanhempana hänelle ongelmia.
Millaisia nämä tulevat ongelmat todennäköisesti olisivat?
Se voi tulla esille vaikkapa elämän muutostilanteissa ja miten ne vaikuttavat itseen. Hänellä voi olla esim. vaikea luoda (hyviä) ihmissuhteita muiden kanssa kuten puolison tai omien lapsien. Hän voi kärsiä masennuksesta, ahdistuksesta tai uupumuksesta.
Voit ottaa selvää kiintymyssuhdeteoriasta.
Normaalissa (turvallisessa) kiintymyssuhteessa vanhempi ei hoivaa lastaan pelkästä velvollisuudesta.
Ok, luin terveyskirjastosta kohdan "Kiintymyssuhdemallit". Siellä ei mainittu missään kohtaa, että pelkästä velvollisuudesta lastaan hoitava vanhempi tarjoaisi turvattoman kiintymyssuhdemallin.
No se lapsi tarvitsee myös rakkautta. Kiintymyksen syntymisessä.
No ei tarvi. Se lapsi voi kiintyä vaikka sieppaajansa, hyväksikäyttäjäänsä tai ties minkälaiseen hirviöön.
Nimenomaan näin. Jos kykenee hillitsemään itsensä, niin ei ne negatiiviset tunteet lasta kohtaan itsessään mitään aiheuta.
Aika tyhminä pidät lapsia. Kyllä ne huomaavat, kuka heistä oikeasti tykkää ja kenelle ovat vaan riesa jolle pitää teeskennellä kiintymystä.
Ainakin tuon päiväkodissa työskennelleen kertomuksen perusteella voisi päätellä, etteivät välttämättä huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä muutama vuosi niin ongelmat loppuvat seinään.
Kiitos tästä ketjusta ja rehellisistä tunteistasi, ap.
Itse päädyin opiskelujen jälkeen työskentelemään lasten kanssa. Olen siis tässä päässyt sivusilmällä seuraamaan todella monien perhe-elämää ja se sai minut muuttamaan mieleni omien lasten saamisen suhteen. Minulla on luullakseni aika realistinen kuva siitä, mitä vanhemmuus vaatii ja hieman hirvittää ajatella, että monet päätyvät tuohon valintaan ilman kunnollista tietoa siitä, mitä on luvassa. Toki on monia ihmisiä (esim. suurin osa kollegoistani), jotka näilläkin tiedoilla päätyvät perheen perustamiseen, mutta omassa elämässäni ovat nyt ihan muuta asiat tärkeitä.
Minulle on tärkeää harrastaminen ja jatkuva uusien taitojen oppiminen (tällä hetkellä pinnalla mm. tanssiminen, viulunsoitto, valokuvaaminen, käsityöt ja taideharrastus), aikuisten väliset ihmissuhteet, alanvaihto luovemmalle alalle, mahdollinen vaihto-opiskelu ulkomailla, ehkä oman yrityksen perustaminen jne. Tuskin nämä olisivat mahdottomia unelmia perheenkään kanssa, mutta en usko, että voisin lapsiperheellisenä tuntea itseni niin täydellisen vapaaksi kuin tunnen nyt. Elämä on ihanaa ja maailma on avoinna! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Minulla on useampi ystävä, jotka eivät lapsia halua, eikä siinä ole mitään ongelmaa puolin eikä toisin - minä ymmärrän heitä (olinhan itsekin hyvin pitkään sitä mieltä, että pysyn lapsettomana), ja toisaalta heille ei ole mitään ongelmaa minun ja muiden lapsissa. Sitten taas pari tuttua ovat oikein näitä "arkki-veloja", joiden on pakko (ainakin somessa) päästä jokaisessa mahdollisessa käänteessä julistamaan sitä, miten oksettavia lapset ovat, miten hirveää on että kukaan hankkii lapsia koskaan, miten hän ei kestäisi sekuntiakaan jne jne jne. Okei, jos se on heidän tunteensa, se on ihan validi ja oikea, heille. En vaan jaksaisi itse huutaa koko ajan toisten elämänvalintoja vastaan, kun ne kuitenkin ovat ihmislajille ihan tyypillisiä eivätkä suoranaisesti tarkoitettu ketään vahingoittamaan, vaikka toki lisääntymisestä tällä maapallolla voi olla montaa mieltä. Joskus on kyllä tehnyt mieli kysäistä, että synnyitkö kenties itse aikuisena, vai vihasivatko omat vanhempasi sinua yhtä suurella palolla... Ja siis minähän en itsekään lähtökohtaisesti pidä lapsista, vaikka minulla niitä onkin. Lapsetkin ovat ihmisyksilöitä, joidenkin kanssa tulee juttuun paremmin, toisten kanssa huonommin, vaikka toki aikuisena on oltava se järkevä ja toimittava neutraalisti niitäkin lapsia kohtaan, joista ei niin välitä. [/quote]
Itse olen maltillinen vela, aiemmin kirjoitin olevani 49-vuotias INFP. Olen huomannut saman ilmiön arkki-veloista, joiden sydämen asia tuntuu olevan oman velautensa toitottaminen joka käänteessä, perheellisten haukkuminen ja tuomitseminen. Yhdessä vaiheessa olin muutamassa facen vela-ryhmässä, mutta muutamien negatiivisten postaajien vuoksi poistuin kaikista ryhmistä. En ymmärrä mikä noita negatiivisia veloja ajaa. Veikkaan että joko he ovat ylipäätään todella negatiivisia ja suhtautuvat elämään negatiivisesti, tai sitten he eivät todellakaan ole vielä täysin sinut oman valintansa kanssa. Tai sitten näiden yhdistelmä. Tuollainen negatiivisuus ei tuo mitään hyvää! Joku esim. sanoi, että työpaikoilla joutuu aina selittelemään omaa velauttansa. Itselläni ei ole ollut mitään ongelmaa, kun joku kysyy onko minulla lapsia, sanon että ei ole, olen vapaaehtoisesti lapseton. Ja tuo riittää. Muu selittely tai itsensä korostaminen ja muiden valintojen dissaaminen on tökeröä ja epäkohteliasta käytöstä.
Itselläni on sekä veloja, että perheellisiä ystäviä, molemmat valinnat ovat ok, eivät ole minulta pois. Ihailen heitä, jotka ovat valinneet vastuullisen vanhemman polun, sen polun, jonka tietoisesti jätin välistä. Samojen vastuullisten vanhempien kanssa biletetään edelleen aina välillä, eikä mietitä ollaanko veloja vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se muuttui tämäkin ketju taas velojen temmellyskentäksi, jossa vakuutellaan ja riemuitaan, kuinka oikea päätös on ollut jäädä lapsettomaksi.
Millä tavalla nämä kommentit auttavat ap:ta tai edes liittyvät aiheeseen, jossa käsitellään pettymyksen tunteita omaan vanhemmuuteen liittyen.
Vela näkee asian vain kapean sektorin kautta, jossa yhdistäväksi tekijäksi koetaan halu lapsettomuuteen, mutta tässähän on kyse laajemmasta kokonaisuudesta ja nimenomaan äitiyden näkökulmasta, josta velalla ei omakohtaista kokemusta ole.
Silti pitää tulla kommentoimaan tähän ketjuun ja kertomaan niistä omista valinnoista, kuinka viisaita ne ovatkaan olleet.
Toki teillä on lupa näistäkin asioista puhua, mutta sen voisi tehdä aiheeseen liittyvässä ketjussa, jollainen tämäkään ketju ei alunperin ollut.
Joku vela koki saaneensa vihamielisyyttä osakseen ketjussa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää velojen kommentoinnissa juurikin tämä aggressiivinen oman agendan esille tuominen myös tilanteissa (ketjuissa), johon se ei sovi. Muuten velat saavat puolestani olla vapaasti mitä mieltä haluavat.Tämä aihe nimenomaan liittyy veloihin. Todistaa sen, ettei se veloille aina hoettu "mitään suurempaa rakkautta ja onnea ei ole kuin lisääntyminen, kadut jos et tee niin" -lussutus pidä paikkaansa.
No ei liity eikä todista.
Ap:n mielipide on vain yhden (vähemmistöön jäävän) äidin ajatuksia äitiydestä ja perheestä.
Samalla logiikalla jokaisen äitiyttä hehkuttavan mielipide pitäisi sitten olla myös todiste siitä, että vela on valinnut väärän tien😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni täällä on ihan yhtä paljon sekä velojen suuttumusta lastenhankintaa kuin antaumuksellisten vanhempien suuttumusta veloja kohtaan, ja kummatkin voisivat mennä jonnekin muualle jatkamaan tätä iänikuista sotaansa, sillä kummastakaan ei ole ap:lle mitään hyötyä. Ei tarvita veloja kertomaan, että juuri tämän takia he eivät lapsia tee, koska ap teki jo, hän ei voi enää ryhtyä velaksi kuten te. Ei myöskään tarvita muita vanhempia ihmettelemään miten joku ei voi elää äitiyttään täysin rinnoin. En itsekään sitä aivan ymmärrä, mutta tiedän ettei minun ymmärrykseni määritä onko jonkun muun tunteet valideja vai eivät.
Ja kun niitä tunteita ei noin vain muuteta. Minusta hyödyllisimmät neuvot täällä ovat olleet ne, ettei vahingossakaan aiheuta lapselleen sellaista oloa, että hän on pilannut elämäsi. Jos hän joskus ottaa asian puheeksi etkä tahdo valehdella, niin sanoisin itse varmaan, että en vain ollut yhtä hyvä äitiydessä kun luulin voivani olla. Kannattaa myös varmasti paneutua miettimään näiden tunteiden perisyitä, koska lisäämällä itsetuntemustasi et voi hävitä. Ja tietysti yrität nyt lisätä sitä mielekästä tekemistä elämääsi ja tehdä siitä nautinnollisempaa. Kaikki tekevät virheitä, jotkut suurempia ja peruuttamattomampia kuin toiset, mutta se ei vielä määritä sitä millainen ihminen olet, vaan se määrittää miten kannat vastuun niistä virheistäsi. Lapsen hankinta oli ehkä virhe, mutta lapsesi ei silti ole virhe, vaan henkilö ja sinun täytyy vain yrittää kääntää tilanne niin hyväksi teidän kummankin kannalta kuin mahdollista. Ainakin voit kasvattaa oman lapsesi niin, että korostat hänelle itsetuntemuksen tärkeyttä ja teet hänelle selväksi, että elämässä kannattaa seurata omia haaveitaan ja tuntojaan, eikä sortua seuraamaan muiden sanelemia reittejä. Toivottavasti tästä aiheesta täällä anonyymisti avautuminen on helpottanut oloasi edes hieman, kun olet huomannut ettet ole ainoa, joka potee samoja tunteita.
Älä niputa näitä samaan, velat ovat antaneet tukea ja ymmärrystä aloittajaa kohtaan, kun taas nämä hirviö äiti-ihmiset haukkuvat niin aloittajan kun velatkin alimpaan helvettiin.
Turhaan siinä kiillotat sädekehääsi kertomalla epätotuuksia.
Naapuri omakotitalossa asuu 50v mies joka on aina ollut poikamies (ei lapsia) ... hänellä tuntuu olevan aikaa, rahaa ja energiaa kaikenlaisiin harrastuksiin, töihin, matkusteluun jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se muuttui tämäkin ketju taas velojen temmellyskentäksi, jossa vakuutellaan ja riemuitaan, kuinka oikea päätös on ollut jäädä lapsettomaksi.
Millä tavalla nämä kommentit auttavat ap:ta tai edes liittyvät aiheeseen, jossa käsitellään pettymyksen tunteita omaan vanhemmuuteen liittyen.
Vela näkee asian vain kapean sektorin kautta, jossa yhdistäväksi tekijäksi koetaan halu lapsettomuuteen, mutta tässähän on kyse laajemmasta kokonaisuudesta ja nimenomaan äitiyden näkökulmasta, josta velalla ei omakohtaista kokemusta ole.
Silti pitää tulla kommentoimaan tähän ketjuun ja kertomaan niistä omista valinnoista, kuinka viisaita ne ovatkaan olleet.
Toki teillä on lupa näistäkin asioista puhua, mutta sen voisi tehdä aiheeseen liittyvässä ketjussa, jollainen tämäkään ketju ei alunperin ollut.
Joku vela koki saaneensa vihamielisyyttä osakseen ketjussa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää velojen kommentoinnissa juurikin tämä aggressiivinen oman agendan esille tuominen myös tilanteissa (ketjuissa), johon se ei sovi. Muuten velat saavat puolestani olla vapaasti mitä mieltä haluavat.Tämä aihe nimenomaan liittyy veloihin. Todistaa sen, ettei se veloille aina hoettu "mitään suurempaa rakkautta ja onnea ei ole kuin lisääntyminen, kadut jos et tee niin" -lussutus pidä paikkaansa.
No ei liity eikä todista.
Ap:n mielipide on vain yhden (vähemmistöön jäävän) äidin ajatuksia äitiydestä ja perheestä.
Samalla logiikalla jokaisen äitiyttä hehkuttavan mielipide pitäisi sitten olla myös todiste siitä, että vela on valinnut väärän tien😉
Ja sun mielestä vähemmistöjen pitäisi vaieta ja olla hiljaa ettei teille enemmistön edustajille tule paha mieli?!
Melkoista suvaitsemattomuutta, toivottavasti et opeta tuota asennetta lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se muuttui tämäkin ketju taas velojen temmellyskentäksi, jossa vakuutellaan ja riemuitaan, kuinka oikea päätös on ollut jäädä lapsettomaksi.
Millä tavalla nämä kommentit auttavat ap:ta tai edes liittyvät aiheeseen, jossa käsitellään pettymyksen tunteita omaan vanhemmuuteen liittyen.
Vela näkee asian vain kapean sektorin kautta, jossa yhdistäväksi tekijäksi koetaan halu lapsettomuuteen, mutta tässähän on kyse laajemmasta kokonaisuudesta ja nimenomaan äitiyden näkökulmasta, josta velalla ei omakohtaista kokemusta ole.
Silti pitää tulla kommentoimaan tähän ketjuun ja kertomaan niistä omista valinnoista, kuinka viisaita ne ovatkaan olleet.
Toki teillä on lupa näistäkin asioista puhua, mutta sen voisi tehdä aiheeseen liittyvässä ketjussa, jollainen tämäkään ketju ei alunperin ollut.
Joku vela koki saaneensa vihamielisyyttä osakseen ketjussa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää velojen kommentoinnissa juurikin tämä aggressiivinen oman agendan esille tuominen myös tilanteissa (ketjuissa), johon se ei sovi. Muuten velat saavat puolestani olla vapaasti mitä mieltä haluavat.Tämä aihe nimenomaan liittyy veloihin. Todistaa sen, ettei se veloille aina hoettu "mitään suurempaa rakkautta ja onnea ei ole kuin lisääntyminen, kadut jos et tee niin" -lussutus pidä paikkaansa.
No ei liity eikä todista.
Ap:n mielipide on vain yhden (vähemmistöön jäävän) äidin ajatuksia äitiydestä ja perheestä.
Samalla logiikalla jokaisen äitiyttä hehkuttavan mielipide pitäisi sitten olla myös todiste siitä, että vela on valinnut väärän tien😉Ja sun mielestä vähemmistöjen pitäisi vaieta ja olla hiljaa ettei teille enemmistön edustajille tule paha mieli?!
Melkoista suvaitsemattomuutta, toivottavasti et opeta tuota asennetta lapsillesi.
Mistä keksit tuon?
Mitään tuollaistahan en sanonut.
Ei tarvitse kenenkään vaieta, mutta sen verran pitää olla tyyli-ja tilannetajua, että ymmärtää milloin ja missä seurassa on sopivaa kommentoida mitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Huomaan että kirjoitin huonosti, kun tulkitsit noin väärin. Ensinnäkin minulla on ihan hyvä ura, eli siinä mielessä historiani poikkeaa ap:stä, toisin kuin väitin aluksi. En kuvittele, että minulle olisi jossain täydellinen elämä ilman lasta, enkä todellakaan havittele mitään merkkilaukkuja, ihmissuhdekiemuroita tai laskuvarjohyppyjä. Pärjään taloudellisesti ihan ok, ja olen edelleen yhdessä lapseni isän kanssa. Olet ihan oikeassa siinä, ettei elämässäni ole varsinaisesti mitään vikaa.
Kyse on pelkästään siitä, että kun ajattelen ihan arkisia tilanteita, niin ne tilanteet muuten täsmälleen samanlaisina, mutta ilman lasta olisivat minusta mukavampia. Inhoan kyllä kaikkia lapsenhoitoon liittyviä pakollisia töitä, mutta niinäkin hetkinä kun sellaisia ei tarvitse hoitaa, olen huomannut ajattelevani, että pelkkä lapsen läsnäolo vähentää viihtyvyyttäni.
Ja syyllistäjille tiedoksi: lapsi on jo kouluikäinen, ihan fiksu ja tavallinen, normaalisti kehittynyt. Ei ole ongelmia koulussa tai kotona. Tämä siltä varalta, että joku luulee lapsen elämän menevän pilalle katumuksestani. Ja todellakin varon tarkasti, etten ikinä ilmaise lapselle itselleen tuntemuksiani väärästä valinnastani.
Vaikuttaa siis siltä, että et pidä lapsestasi, sillä et viihdy hänen kanssaan. Voiko olla niin, että kiintymyksen kanssa on ollut ongelmia? Mikä taas voi vaikuttaa lapsen kiintymyssuhteeseen ja aiheuttaa vanhempana hänelle ongelmia.
Millaisia nämä tulevat ongelmat todennäköisesti olisivat?
Se voi tulla esille vaikkapa elämän muutostilanteissa ja miten ne vaikuttavat itseen. Hänellä voi olla esim. vaikea luoda (hyviä) ihmissuhteita muiden kanssa kuten puolison tai omien lapsien. Hän voi kärsiä masennuksesta, ahdistuksesta tai uupumuksesta.
Voit ottaa selvää kiintymyssuhdeteoriasta.
Normaalissa (turvallisessa) kiintymyssuhteessa vanhempi ei hoivaa lastaan pelkästä velvollisuudesta.
Ok, luin terveyskirjastosta kohdan "Kiintymyssuhdemallit". Siellä ei mainittu missään kohtaa, että pelkästä velvollisuudesta lastaan hoitava vanhempi tarjoaisi turvattoman kiintymyssuhdemallin.
No se lapsi tarvitsee myös rakkautta. Kiintymyksen syntymisessä.
No ei tarvi. Se lapsi voi kiintyä vaikka sieppaajansa, hyväksikäyttäjäänsä tai ties minkälaiseen hirviöön.
Nimenomaan näin. Jos kykenee hillitsemään itsensä, niin ei ne negatiiviset tunteet lasta kohtaan itsessään mitään aiheuta.
Kuka hillitsee todelliset tunteensa täydellisesti... lapset vaistoaa valheelliset tunteet ,ilmeet ja eleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Olen todella surullinen niiden lasten puolesta joiden vanhemmat katuvat lastensa syntymää. Lapset vaistoavat vanhempiensa tunteet...hyvin. Eivät pienenä osaa sanoittaa tuntemuksiaan mutta isompina kyllä. Jokaisen vanhemmaksi aikovan olisi hyvä olla päiväkodissa muutaman viikon töissä.
Samaa mieltä. Kyllähän puolisokin tajuavat, jos heistä ei pidetä, niin miksi lapsi ei muka tajuaisi, että hänestä ei pidetä.
Eihän sitäkään pidetä normaalina ihmissuhteensa, jos ei pidä puolisostaan, mutta ns. hoitaa sen eli ruokkii tai pyykkää.Ei se mitenkään automaattisesti tarkoita ettei lapsesta pidetä, jos vanhempi/vanhemmat miettivät että toisenlainen ratkaisu elämässä olisi ollut parempi. Ihminen on sopeutuvainen eläin, ja kiintymys ja hoivavietti omaa lasta kohtaan on biologian sanelemaa.
Aika paljon on huostaanottoja verrattuna siihen, jos hoivavietti on vain biologian sanelemaa.
Toisilla sanelee, toisilla ei. Ei muuta pointtia miksikään. Uskallan väittää että useimmat huolehtivat lapsistaan vaikka ajattelisivatkin olleensa onnellisempia lapsettomina.
Tilastot kertovat toisin. Se on enemmän kuin yhden ihmisen mielipide.
Linkittäisitkö jonkun tällaisen tilaston?
En
Eli puhuit pelkkää p*skaa, kuten oletinkin.
-eri-
Alue: Aihe vapaa
Elämän suuri kehitystehtäbä on hyväksyä itsensä ja elämänkulku. Siitähän tässä on kyse. Ei voi jäädä jossittelemaan omaa elämäänsä, siitä ei tiedä mitä olisi tapahtunut, jos jossain vaiheessa olisi valinnut toisin.
Sen taas tietää miten näille ei halutuille lapsille käy.