Liian tasainen ja särmätön nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuu juuri sellainen pariskunta.

Nainen on kuvankaunis meikittömänäkin, empaattinen ja mukava, mutta hiljainen ja monen mielestä tylsä.

Mies on menevä sporttaaja josta huokuu testosteroni. On uusi Audi, nousujohteinen ura ja urheiluharrastukset joissa haetaan maksimituloksia. Lapsiaan heppu tuntuu pitävän lähinnä rasittavina idiootteina, kuulin sivusta kuinka mollasi n. 5-vuotiasta kun tämä katseli jotain typeriä heiniä tien sivussa.

Mutta on hyvännäköinen pari (mies naista reippaasti pidempi jne) ja asuntokin on hieno, eli näyttävät "oikeanlaiselta" naisraadin silmissä.

Sinulla on kovin outo käsitys naisraadista ja oikeanlaisuudesta.

Naisille on tärkeää näyttääkö pariskunta ulkonäöllisesti samantasoiselta ("yhteensopivalta").

Ja totuus on että jos kaunis nainen tyyytyy matalaan elintasoon ja vaatimattomaan mieheen, tätä pidetään jotenkin epäonnistuneena.

Eron huomaa siinä että varakkaammilla asuinalueilla asuu niin paljon paremmannäköisiä naisia. Ja nyt ei puhuta meikistä ja laittautumisesta, vaan geeneistä.

Miten ruvetaan olemaan kiinnostuneita asioista jos mikään ei kiinnosta (paitsi vaikka se parisuhde)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko se se riidan jälkeinen kiihkeä sovintoseksi?

Mulle yks tindermies päätti kertoa pitävänsä sellaisesta. Mietin miten hemmetissä oli edes päätynyt treffeille mun kanssa. Joku tatskattu räväkkä pinkkitukka olisi todennäköisempi sellaisia hänen kanssaan harrastamaan.

Kuvottava tyyppi.

Eihän tuo ulkonäköön liity?

Tatskattu pinkkitukkahan voi olla varsin lempeä ja rauhallinenkin siinä missä joku ihan tavallisen näköinen epävakaa ja arvaamaton sekoilija.

Itselläni on kaveripiirissä pari sellaista vähän haastavampaa naista, ja molemmilla klassinen habitus.

Toinen näistä on temperamenttinen ja räväkkä, raivokas draamailija ja ulkonäöltään hiukset nätisti kihartava blondi nukkenaama, yllä beige Burberry-trenssi, helmikorvakorut jne.

Toinen ei ole raivoaja tai suoranaisesti dramaattinen, vaan sellainen vaativa prinsessa-tyyppinen hankala. Hänkin hoikka blondi, tyyliltään Jackie Kennedymäinen.

No jos mietitään todennäköisyyksiä, mitä veikkaat onko räväköitä naisia ennemmän räväkän näköisissä vai asiallisen näköisissä? Jos varta vasten hakee räväkkää, kyllä se haku ehkä ennemmin kannattaa suunnata tietynlaisiin naisiin. Minussa ei ollut mitään mikä viittaisi räväkkyyteen, vaan varmasti jo ensitreffeillä mies huomasi että olen ujohko. Silti halusi tavata useamman kerran.

Muistan kun kerran eräs rauhallinen nainen kertoi täällä teeskentelevänsä aika ajoin kilareita ja nalkuttavansa asioista joilla ei oikeasti ole itselleen mitään väliä, mutta saa näin miehensä mielenkiinnon pysymään yllä. Raskasta elämää toki tuollainen. Hetken harkitsin samaa, mutta olen huono näyttelijä ja ehkä se sitten on vaan niin etten sovi miesten kanssa yhteen kun tykkään harmonisesta, hyväntuulisesta ja myönteisestä elämänrytmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuu juuri sellainen pariskunta.

Nainen on kuvankaunis meikittömänäkin, empaattinen ja mukava, mutta hiljainen ja monen mielestä tylsä.

Mies on menevä sporttaaja josta huokuu testosteroni. On uusi Audi, nousujohteinen ura ja urheiluharrastukset joissa haetaan maksimituloksia. Lapsiaan heppu tuntuu pitävän lähinnä rasittavina idiootteina, kuulin sivusta kuinka mollasi n. 5-vuotiasta kun tämä katseli jotain typeriä heiniä tien sivussa.

Mutta on hyvännäköinen pari (mies naista reippaasti pidempi jne) ja asuntokin on hieno, eli näyttävät "oikeanlaiselta" naisraadin silmissä.

Sinulla on kovin outo käsitys naisraadista ja oikeanlaisuudesta.

Naisille on tärkeää näyttääkö pariskunta ulkonäöllisesti samantasoiselta ("yhteensopivalta").

Ja totuus on että jos kaunis nainen tyyytyy matalaan elintasoon ja vaatimattomaan mieheen, tätä pidetään jotenkin epäonnistuneena.

Eron huomaa siinä että varakkaammilla asuinalueilla asuu niin paljon paremmannäköisiä naisia. Ja nyt ei puhuta meikistä ja laittautumisesta, vaan geeneistä.

Entäpä jos se onkin se mies, jolle on tärkeää näyttää samantasoiselta? Urheiluauto vaatii parikseen kauniin naisen?

Vierailija kirjoitti:

Ap, samat sanat. Yleensä ulkonäkööni ihastutaan, (En väitä olevani mikään kedon kaunein kukka, vaan normaali nainen). Mutta kun rauhallinen luonteeni tulee esille, niin miehet jättävät.

Välillä vasten tahtoani saan kuulla pikkulinnuilta, että olin muuten kiva, mutta liian tasainen.

Tai sitten saan kummallisia kehuja, että "en tiennyt, että tuon näköinen nainen on kuitenkin niin maanläheinen" tarkoittaen, että olen rauhallinen ja tasainen.

Tai sitten ihan suoraan saan kuulla, että kun sinä et mitään osaa sanoa. On totta, että olen rauhallinen, mukava, ehkä flegmaattisen puoleinen, vähään tyytyväinen. Olen pienistä asioista pitävä, en kaipaa suuria virikkeitä tullakseni iloiseksi. Joskus asiat ovat yksinkertaisesti minulle täysin sama, enkä tiedä, haluanko vaikka espanjalaista punaviiniä tai italialaista, aivan sama.

Noh, nyt olen lähes 30 ja saan olla rauhassa itsekseni, kun rauhallinen nainen ei sitten kelpaa niin ei kelpaa. Pitäisi olla jännänainen.

Ehkä kannattaisi pakottaa itsensä kiinnostumaan edes vähän jostain ns. tavallisistakin asioista, kuten vaikkapa lainata kirjastosta viinikirja ja opiskella sitä parina iltana muutama tunti ja ostaa puolenkymmentä vinkkupulloa kotiin maisteltavaksi. Tämän jälkeen voisit muodostaa mielipiteen ainakin jostakin viinistä, jolloin et asettaisi kanssasi olevaa ihmistä kummalliseen ja mahdollisesti kiusalliseen tilanteeseen. Selvitä itsellesi, mistä rypäleestä pidät eniten. Saatat kiinnostua viineistä pikkuisen enemmän, ja vähintä, mitä tapahtuu on se, että jokin ruokailukokemuksesi (vaikka olisit yksin) paranee, koska olet osannut valita oikean viinin oikeaan ruokaan. Lisäksi tunne siitä, että se olit sinä itse, joka päätit opiskella asian ja selvittää ja teit sitten ihan itse sen viinivalinnan ruokaasi varten, piristää kummasti - riippumatta siitä, olitko seurassa vai yksin. Sinulla vaikuttaa olevan ns. käänteinen itsetunto-ongelma, mikä on kannaltasi toki hyvä asia - että ei ole niin huono itsetunto, että ei uskalla mitään tehdä ja ajattelee liikaa sitä, mitä muut ajattelevat. Tämän lyhyen tekstin perusteella sinulla tuntuu olevan ns. vähän liiankin hyvä itsetunto - et välitä lainkaan siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, mikä johtaa siihen, että et välttämättä ota mitään vastuuta siitä, onko seurassasi olevilla ihmisillä hyvä olla vai ei. Sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä, oletko aidosti ja syvällä sisimmässäsi kiinnostunut siitä onko juomasi viini italialaista vai espanjalaista, mutta keskustelu tästä asiasta sellaisessa sosiaalisessa tilanteessa, jossa tuosta asiasta keskustellaan, kuuluu sekä yleissivistykseen että kohteliaisiin käytöstapoihin.

Olen itsekin varsin tasainen ja draamaton nainen, ja mieheltä toivoisin samaa.

Mielipiteitä ja aloitteellisuutta kaipaisin kuitenkin suhteessa. On hirveän työlästä olla aina se, joka suunnittelee, miettii ja päättää kaikki asiat, koska toiselle on "ihan sama". Seurustelin aikanani erään miehen kanssa, joka ei osannut sanoa mihinkään asiaan mielipidettään. Kaupassa kyselin, mitä laitettaisiin ruoaksi. Mies seisoi kädet taskussa hyllyjen välissä ja sanoi: "ihan sama". Minä sitten sain aina keksiä päivän menyyn ja etsiä ainekset, toinen ei asiaan puuttunut. Tämä koski monia muitakin asioita, minun piti asiat järjestellä ja päättää. Raskasta oli vetää perässä aikuista ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtä vastausta siihen miksi ihmiset käyttäytyvät epärationaalisesti (me kaikki lopulta olemme tunteiden vietävissä elämässä, halusimme tai emme - sellaiset robotit tuskin vetoavat kehenkään).

Voi ap olla, että olet (sinun sokea pisteesi) vaikka estynyt etkä ole yhteydessä tunteisiisi. Muistan eräässä suhteessa, kun minä olin se analyyttisempi ja ehkä jopa fiksumpi tai kehittyneempi osapuoli, joka (ei ollut tarkoitus, mutta) ylenkatsoi miehen kiukuttelupuuskia kuin pikkulapsen kiukkukohtauksia. Itse olin aina viileä ja rauhallinen ja se vasta miestä raivostutti varmaan enemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna en suuttunut hänelle koskaan koska ei mulla oikeesti ollut tunteita pelissä. Suhde oli alun alkaen turvallinen ja tuttu, johon lähdin mukaan rationaalisin perustein.

Alapeukku, koska juuri tämä väite että on estynyt jos on rauhallinen luonne, esitetään niin valtavan usein. Ja vaikka se varmaan jonkun kohdalla voi pitää paikkansa, niin kyllä ihmiset voi vaan ihan oikeastikin olla ilman estyneisyyttä sellaisia. Itse olen kasvanut draamattomaksi mm. masennuksen ja pitkän terapian ja itsetutkiskelun kautta, joten en usko että en vaan tiedostaisi tunteitani. On vaan tullut sellainen ymmärrys, että asiat muuttuu koko ajan, niin tunnetilat kuin ulkomaailman tapahtumat, joten mitä tässä hötkyilemään, voi ottaa tyynesti tilanteessa kuin tilanteessa. Itse en siis ollut luonnostaan tyyni aina kuten jotkut aidosti on (esim. pikkuveljeni on ollut jo lapsesta), mutta kasvanut siihen.

Ja joo, kumma kyllä silloin miehet piti minua kiinnostavampana kun olin usein masentunut ja ahdistunut, lääkitsin sitä masennuslääkkeiden lisäksi alkoholin suurkulutuksella, olin levoton ja sen takia täytyi koko ajan mennä, tehdä ja häärätä. Nyt kun minulla itselläni on rauhallinen ja pääosin hyvää oloa säteilevä olo, jossa voin vaan olla tilanteessa kuin tilanteessa tyytyväisenä, olen tylsimys.

Millaisten miesten silmissä?

Totta kai jos ramppaat baareissa, saat enemmän huomiota kuin jos istut hyvää oloa säteilevänä kotisi terassilla.

Ja totta kai ne miehet joihin bilettäjänainen vetoaa, ovat usein aktiivisempia saalistajia.

Usein on myös niin että vaikka itse muuttuu, miesmaku ei muutukaan, vaan vaistonvaraisesti kiinnostaa yhä ne miehet jotka haluavat bilettäjänaisen.

En käy baareissa enkä käytä alkoholia juuri ollenkaan. Tinderistä olen yrittänyt etsiä, ja olen ilmoittanut harrastuksikseni lukemisen ja eräretkeilyn ja kalastuksen joten ei luulisi että bilettäjät kiinnostuu. Suurin osa on ollut hiljaisia ja rauhallisia "nörttityyppejä". Olen alkanut miettiä että ehkä se on juuri väärä tyyppi mulle oikeasti, osa heistä tuntuu pitävän ehkä omaa elämäänsä vähän tylsänä ja toivovat että naisen kautta pääsee kaveripiireihin ja kiinnostavampaan elämään, ja minä taas en kaipaa sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuu juuri sellainen pariskunta.

Nainen on kuvankaunis meikittömänäkin, empaattinen ja mukava, mutta hiljainen ja monen mielestä tylsä.

Mies on menevä sporttaaja josta huokuu testosteroni. On uusi Audi, nousujohteinen ura ja urheiluharrastukset joissa haetaan maksimituloksia. Lapsiaan heppu tuntuu pitävän lähinnä rasittavina idiootteina, kuulin sivusta kuinka mollasi n. 5-vuotiasta kun tämä katseli jotain typeriä heiniä tien sivussa.

Mutta on hyvännäköinen pari (mies naista reippaasti pidempi jne) ja asuntokin on hieno, eli näyttävät "oikeanlaiselta" naisraadin silmissä.

Sinulla on kovin outo käsitys naisraadista ja oikeanlaisuudesta.

Naisille on tärkeää näyttääkö pariskunta ulkonäöllisesti samantasoiselta ("yhteensopivalta").

Ja totuus on että jos kaunis nainen tyyytyy matalaan elintasoon ja vaatimattomaan mieheen, tätä pidetään jotenkin epäonnistuneena.

Eron huomaa siinä että varakkaammilla asuinalueilla asuu niin paljon paremmannäköisiä naisia. Ja nyt ei puhuta meikistä ja laittautumisesta, vaan geeneistä.

Oma kokemus on että se menee toisinpäin. Miehille se ulkonäkö on tärkeää, ja kun oma taso menestyksen ja varojen kasvun myötä kasvaa, halutaan se kaunis status-puolisokin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten ruvetaan olemaan kiinnostuneita asioista jos mikään ei kiinnosta (paitsi vaikka se parisuhde)?

Ei mitenkään. Ei haluta samoja asioita niin silloin mennään eri suuntiin. Ja minkään kiintymyssuhdehäiriöisen ja traumansa jatkajan mielitekojen mukaan ei tarvitse hyppiä. He etsii parisuhteesta sitä samaa epävakautta ja hylkäämistä mitä sai vanhemmiltaan koska se on tuttu tapa elää eikä he osaa muuta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taitaa olla sama ongelma. Ensin saan kehuja kun olen niin järkevä, mutta lopulta se ei olekaan hyvä asia. Monesti miehet selvästi testailee että alanko kimpoilemaan jostain asiasta "niin kuin kaikki naiset". Kun suhtaudun rauhallisesti niin ei kelpaakaan. Eli miehetkin tykkää niistä jännänaisista?

Inhoan tuota testailua, jota useampikin mies on yrittänyt. Ja kyllä, olen menettänyt malttini, kun miesystävä ehdoin tahdoin ( monta kertaa) herätti mut aikaisin aamulla höpistäkseen jotain olematonta, vaikka tietää, että mulla on unettomuutta. Sitten sitä muistellaan ja päivitellään: "Sä niin hermostuit, heh heh... kyllä säkin joskus hermostut heh, heh..." Voin siis raivostua ja menettää malttini, mutta mulle ei tule siitä mitenkään hyvä olo, vaan yleensä kadun ja asia jää vaivaamaan mua pitkäksi aikaa, vaikka tiedostan, että mies se tässä kuzipää on.

Olin nuorena baarissa töissä ja kuuntelin lähes työkseni miesten valitusta vaimoistaan ja tyttöystävistään. Valitettiin kun nainen on ihan hullu, nalkuttaa, draamailee, ajaa sohvalle, heittää miehen tavarat kadulle, soittaa 39 kertaa kahden tuopin aikana, käy silmille, juoksee vieraissa, päsmäröi ja komentaa. Olen muutenkin tasainen luonne mutta tuon takia minusta tuli vielä tasaisempi. En ole ikinä esimerkiksi nalkuttanut kenellekään mistään.

En vaan silloin tajunnut että ne miehet oikeasti tykkäsivät tuosta meiningistä. Niissä suhteissahan he päättivät olla ja uskon että jollain oudolla tavalla se tuo turvaa elämään kun joku päättää sun puolesta kaiken ja pitää jöötä. Esimerkiksi mun kanssa joutuu ottamaan itse vastuun elämästään koska en ikinä sanoisi esimerkiksi montako olutta saa aikuinen ihminen juoda, moneltako pitää tulla kotiin ja missä on lupa nukkua omassa kodissaan. Mutta mun kanssa mies kokee olonsa turvattomaksi. Iso osa miehistä haluaa että on auktoriteetti jota vastaan voi hieman napista ja kapinoida valittamalla mutta loppujen lopuksi he ovat tyytyväisiä siitä nalkutuksesta ja käskyttämisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa asuu juuri sellainen pariskunta.

Nainen on kuvankaunis meikittömänäkin, empaattinen ja mukava, mutta hiljainen ja monen mielestä tylsä.

Mies on menevä sporttaaja josta huokuu testosteroni. On uusi Audi, nousujohteinen ura ja urheiluharrastukset joissa haetaan maksimituloksia. Lapsiaan heppu tuntuu pitävän lähinnä rasittavina idiootteina, kuulin sivusta kuinka mollasi n. 5-vuotiasta kun tämä katseli jotain typeriä heiniä tien sivussa.

Mutta on hyvännäköinen pari (mies naista reippaasti pidempi jne) ja asuntokin on hieno, eli näyttävät "oikeanlaiselta" naisraadin silmissä.

Sinulla on kovin outo käsitys naisraadista ja oikeanlaisuudesta.

Naisille on tärkeää näyttääkö pariskunta ulkonäöllisesti samantasoiselta ("yhteensopivalta").

Ja totuus on että jos kaunis nainen tyyytyy matalaan elintasoon ja vaatimattomaan mieheen, tätä pidetään jotenkin epäonnistuneena.

Eron huomaa siinä että varakkaammilla asuinalueilla asuu niin paljon paremmannäköisiä naisia. Ja nyt ei puhuta meikistä ja laittautumisesta, vaan geeneistä.

Entäpä jos se onkin se mies, jolle on tärkeää näyttää samantasoiselta? Urheiluauto vaatii parikseen kauniin naisen?

No kumpi näyttää paremmalta Ferrarin apukuskin paikalla; 2-kymppinen, hoikka blondi vai 35v YH-siiderimötkö Tokmannin leggingseissä.

Olisin hyvin mielelläni tasaisella luonteella varustettu nainen. Omasta tunteiden ailahtelusta on lähinnä haittaa ja tuskaa itselle, muillekin. En nyt mikään täyshullu ole, mutta kärsin masennuksesta ja varmaan luonteessani on muutenkin vikaa. Vaihtaisin tämän hyvin mielelläni tasaisuuteen ja "tylsyyteen" - miesten kiinnostus on toissijaista. Tosin vaikea kuvitella, että tuo ominaisuus olisi turn off normaaleille miehille, päinvastoin. Omakin miesystävä tuntuu toivovan tasaisempaa tunne-elämää ja yhteiseloa.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena baarissa töissä ja kuuntelin lähes työkseni miesten valitusta vaimoistaan ja tyttöystävistään. Valitettiin kun nainen on ihan hullu, nalkuttaa, draamailee, ajaa sohvalle, heittää miehen tavarat kadulle, soittaa 39 kertaa kahden tuopin aikana, käy silmille, juoksee vieraissa, päsmäröi ja komentaa. Olen muutenkin tasainen luonne mutta tuon takia minusta tuli vielä tasaisempi. En ole ikinä esimerkiksi nalkuttanut kenellekään mistään.

En vaan silloin tajunnut että ne miehet oikeasti tykkäsivät tuosta meiningistä. Niissä suhteissahan he päättivät olla ja uskon että jollain oudolla tavalla se tuo turvaa elämään kun joku päättää sun puolesta kaiken ja pitää jöötä. Esimerkiksi mun kanssa joutuu ottamaan itse vastuun elämästään koska en ikinä sanoisi esimerkiksi montako olutta saa aikuinen ihminen juoda, moneltako pitää tulla kotiin ja missä on lupa nukkua omassa kodissaan. Mutta mun kanssa mies kokee olonsa turvattomaksi. Iso osa miehistä haluaa että on auktoriteetti jota vastaan voi hieman napista ja kapinoida valittamalla mutta loppujen lopuksi he ovat tyytyväisiä siitä nalkutuksesta ja käskyttämisestä

Tässä muuten on ajattelemisen aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena baarissa töissä ja kuuntelin lähes työkseni miesten valitusta vaimoistaan ja tyttöystävistään. Valitettiin kun nainen on ihan hullu, nalkuttaa, draamailee, ajaa sohvalle, heittää miehen tavarat kadulle, soittaa 39 kertaa kahden tuopin aikana, käy silmille, juoksee vieraissa, päsmäröi ja komentaa. Olen muutenkin tasainen luonne mutta tuon takia minusta tuli vielä tasaisempi. En ole ikinä esimerkiksi nalkuttanut kenellekään mistään.

En vaan silloin tajunnut että ne miehet oikeasti tykkäsivät tuosta meiningistä. Niissä suhteissahan he päättivät olla ja uskon että jollain oudolla tavalla se tuo turvaa elämään kun joku päättää sun puolesta kaiken ja pitää jöötä. Esimerkiksi mun kanssa joutuu ottamaan itse vastuun elämästään koska en ikinä sanoisi esimerkiksi montako olutta saa aikuinen ihminen juoda, moneltako pitää tulla kotiin ja missä on lupa nukkua omassa kodissaan. Mutta mun kanssa mies kokee olonsa turvattomaksi. Iso osa miehistä haluaa että on auktoriteetti jota vastaan voi hieman napista ja kapinoida valittamalla mutta loppujen lopuksi he ovat tyytyväisiä siitä nalkutuksesta ja käskyttämisestä

Ex yritti esittää baarikavereilleen että rajoitan sen juomista. Oli siis alkoholisti eli juoppo mikä juoppo. Minulle oli sama juoko missä, mutta hänen piti muille asiat esittää kuin olisin joku rajoittava pirttihirmu. Sai kai tuosta jotain kiksejä itselleen ja sosiaalista nostetta kun pääsi baarissa uhriutumaan juopporemmilleen. Yksi juoppokaveri sitten valitti minulle että olen huono nainen kun en kurita miestäni. Ihan kuin olisi pitänyt holhota kuin lasta ja oikein kurittaa pahankurista miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin varsin tasainen ja draamaton nainen, ja mieheltä toivoisin samaa.

Mielipiteitä ja aloitteellisuutta kaipaisin kuitenkin suhteessa. On hirveän työlästä olla aina se, joka suunnittelee, miettii ja päättää kaikki asiat, koska toiselle on "ihan sama". Seurustelin aikanani erään miehen kanssa, joka ei osannut sanoa mihinkään asiaan mielipidettään. Kaupassa kyselin, mitä laitettaisiin ruoaksi. Mies seisoi kädet taskussa hyllyjen välissä ja sanoi: "ihan sama". Minä sitten sain aina keksiä päivän menyyn ja etsiä ainekset, toinen ei asiaan puuttunut. Tämä koski monia muitakin asioita, minun piti asiat järjestellä ja päättää. Raskasta oli vetää perässä aikuista ihmistä.

Mitä raskasta tuossa on, sehän on helpointa jos saa itse päättää mitä syödään, eikä tarvitse joka asiasta käydä vääntöä? Siksikö naiset roikkuvat paskoissakin suhteissa, ettei tarvitse olla sinkku ja päättää itse asioista kun se on niin raskasta?

Vierailija kirjoitti:

Miten ruvetaan olemaan kiinnostuneita asioista jos mikään ei kiinnosta (paitsi vaikka se parisuhde)?

Siten että menee hoitoon selvittämään, missä on vika. Koska normaalia tuo ei ole, ettei mikään kiinnosta. Ei siis parisuhteen vuoksi vaan siksi ettei se elämä menisi hukkaan olmeilussa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ilmiön myös. Itse olen aika hiljainen ja vetäytyvä, tasainen ja draamaton nainen. Ihan koulutettu ja sivistynyt, keskustelutaitoinen ja maailmaa nähnyt kuitenkin. Nuorena olin missin mitoissa ja sain paljon kiinnostusta ulkonäköni perusteella, mutta kovin usein pakit sitten, kun mies tutustui luonteeseeni 😄 Mikä ehkä oudointa, ulkomaisia miehiä hiljaisuuteni tuntui viehättävän. Näin aikuisena näen saman ilmiön myös työmarkkinoilla.

Työmarkkinoista kun mainitsit; menin töihin "sihteeriköksi" miehiseen firmaan, jossa olin yksikön ainut nainen (työnkuva kuulosti ihan fiksulta, en olisi missään nimessä mennyt jos se olisi ollut jotakin ihan diipadaapaa seuraneiteilyä jo alkujaan). Luulin, että pelin henki oli selvää; olisin se tarkka tyttö, joka pitää numerot ojennuksessa sillä aikaa, kun "pojat" myy. En ollut koskaan myöhässä enkä sairaana. Olin rauhallinen ja "puolueeton". Tein työni, aiheuttamatta mitään draamaa. Olin (ihan luonnostani) neutraali, asiallinen ja en loukkaantunut mistään. Luulin, että tämä olisi hyvä juttu. Että kyllä me nyt AINAKIN tämä puoli vuotta tehdään yhteistyötä, katsotaan sitten jatkoa. Ja pskanvtut, sain kenkää koeajalla, koska en ollut sopiva henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olla lapanen, hajuton ja mauton. Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja sanoa mielipiteensä.

Entä jos sillä omalla itsellä ei ole asioista mitään erityisiä mielipiteitä? Eikä omalla itsellä ole vahvoja tunteita erityisesti mistään asioista?

Pitää hankkia itselleen mielipiteitä. Vahvat tunteet ovat eri asia (siinä on ehkä persoonallisuus- ja temperamenttipiirteet kuvioissa), mutta mielipiteitä saa, kun perehtyy asioihin, lukee ja kuuntelee paljon ennen kuin itse ryhtyy keskustelemaan. Voi hyvin olla harkitseva ja punnitseva ihminen, sitä tarvitaan mielipiteen muodostamisessa. Viime kädessä se, että on mielipiteitä ja pystyy ne perustelemaan, kertoo siitä, että ihminen on avoin ulkomaailmaan, on kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu, on riittävän sivistynyt, jotta pystyy seuraamaan ja kommentoimaan maailman tapahtumia. Se, ettei ole mitään mielipiteitä mistään, kertoo kai jotenkin evolutiivisessakin mielessä ihmisestä jotain todella pahaa: tuo on flegu, tuo on jämähtänyt, tuo on masentunut (tai: tuo on imbesilli, siis sanan vanhassa diagnostisessa merkityksessä). Eikä se, että on mielipiteitä, tarkoita sitä että ihmisen pitäisi muuttua perusluonteeltaan toisenlaiseksi ja joksikin toisia ihmisiä ja näiden mielipiteitä teilaavaksi jyräksi, ei tosiaankaan. Mielipiteet kertovat ihmisen sivistystasosta (se on eri asia kuin koulutustaso, vaikka jotain korrelaatiota etenkin nykyaikana onkin), ja sivistynyt ihminen kaipaa keskustelukumppanikseen toista sivistynyttä ihmistä. Ehkä tämä onkin jokin älykkyysosamääräkysymys? En tiedä.