Liian tasainen ja särmätön nainen

Olin nuorena arka ja ujo tyttö, mutta sitten aloin rohkaistua uudessa koulussa kun sain sieltä kavereita. Sain jopa ihka ekan poikaystävänkin. Muistan kuinka vietettiin aikaa kavereiden kanssa, siinä oli siis mä, mun poikaystävä ja mun kavereita poikaystävineen. En enää edes muista mistä oli kyse (tästä kaikesta on kuitenkin jo jotain 25v aikaa) mutta vedin jostain ihan hirveet raivarit! Sitten kun olin aikani siinä raivonnut ja tuli se kiusallinen hiljainen hetki niin kysyin kaikilta, että eikö teillä oo mitään sanottavaa. Johon poikaystäväni vastasi: "Sä oot jotenkin seksikäs vihaisena". Olin tästä tietenkin hämmentyneen ja loukkaantuneen sekamuotoisessa tilassa ja katsoin kaveriporukkaani kysyvästi. Kaikki nyökytti ja/tai sanoi, että: "se on totta, sä oot seksikäs kun suutut". 

En enää edes muista tarkkaan miten reagoin tuohon, olin jotenkin kyllä yllättynyt kuitenkin. Mutta kyllä siinä joku juju on ettei kiltteys kenestäkään oo seksikästä. Onkohan tätä asiaa tutkittu?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen törmännyt tähän toistuvasti nuoresta asti. Tavalla tai toisella miehet pettyy siihen, että olen tasainen rauhallinen ja perustyytyväinen luonne. Jotkut alkaa epäillä, etten oikeasti ole sellainen vaan joko teeskentelen tai olen psyykkisesti niin lukossa etten itsekään tiedosta tunteitani. Toiset taas on ihan suoraan sanonut että olen tylsä. Hiljattain Tinderissä tavattu mies halusi lopettaa tapailun ja perustelu oli että olen tylsin ihminen jonka hän on koskaan tavannut 😭

Enää en jaksa edes miehiä katsella. Olen ihan tyytyväinen yksin, toki seksi olisi kivampaa kumppanin kanssa. Ja juurikin olen tyytyväinen yksin koska sisäisesti en ole tylsä, minulla on vilkas mielikuvitus ja ajatusmaailma, viihdyn valtavan hyvin omissa ajatuksissani ilman tekemistä tai seuraa.

Minua on kanssa sanottu useamman kerran tylsäksi ihmiseksi. No, viihdyn muutenkin paremmin yksikseni joten pitäkööt tunkkinsa. Mutta pahalta se silti on tuntunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni leikkimielinen kisailu ja sanailu käy flirtistä, joten laimea peesailu tappaa kyllä kaiken jännitteen. Ei kuitenkaan psykoksi tarvitse ryhtyä

Minäkin olen ap:n kaltainen, tämmöinen rauhallisen rationaalinen nainen. En kuitenkaan miellä itseäni miksikään peesailijaksi. Enemmän tai vähemmän valistuneita mielipiteitä aina asioihin löytyy, ja mielelläni niitä muiden kanssa vaihdan, mutta tyylini on aika joustava, pohdiskeleva ja provosoitumaton; harvassa asiassa osaan olla kovin mustavalkoinen tai antaa sen mennä tunteisiin. Ehkäpä tällainen ihminen on vain jotenkin ärsyttävä ja tylsä.

No vastapainoksi huumorini on sentään aika tummaa ja särmikästä. Harrastan paljonkin juuri tuollaista mainittua leikkimielistä sanailua, koska nautin siitä kiusoittelevasta, hieman haastavasta ja mahd. flirttailevastakin tunnelmasta. Vastapuolesta ja tilanteesta riippuen rankempikin "bantteri" käy. (Pidän toki aina omasta puolestani huolen, että leikki pysyy leikkinä, ja kuten asiaan kuuluu, osaan ottaa myös vastaosumaa ja nauraa itsellenikin.) Mutta eipä tämä huumoripuoli ole tuntunut ainakaan omalla kohdallani kuitenkaan osakkeita miesten silmissä juuri nostavan. Ehkäpä en vain ole vielä tajunnut sitä seikkaa, että niissä kisailuissa ja sanailuissa pitää sitten aina antaa miehen olla nokkelampi, tai muutoin siitä tuleekin huono ominaisuus. ;-)

Taas kerran, riippuu siitä millaisiin miehiin tunnet vetoa.

Naiset kautta linjan tuntuvat haluavan stereotyyppisiä maskuliinisia ominaisuuksia, joko koska vastakkaiset magneetit vetävät toisiaan puoleensa tai koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä. Maskuliininen mies haluaa olla se älykkämpi, rohkeampi ja sanavalmiimpi.

Ne miehet jotka eivät pahastuisi jäädessään kakkosiksi silloin tällöin tai jopa usein/useinmiten, eivät taida kiinnostaa sinua.

Mielenkiintoista, että pystyit puristamaan irti tuosta kirjoituksestani myös miesmakuuni liittyviä elementtejä. Tai luulit pystyväsi. :-) Sanoisin, että en pääsääntöisesti tunne vetoa (tämän palstan määritelmän mukaisiin) stereotyyppisiin alfamiehiin. Ja toisaalta ihan yhtä lailla, ellen jopa enemmän, koen kiinnostusta sellaisia miehiä kohtaan, joilla on tarpeeksi selkärankaa ja itsevarmuutta jäädä naiselle kakkoseksi leikkimielisessä sanailussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko se se riidan jälkeinen kiihkeä sovintoseksi?

Mulle yks tindermies päätti kertoa pitävänsä sellaisesta. Mietin miten hemmetissä oli edes päätynyt treffeille mun kanssa. Joku tatskattu räväkkä pinkkitukka olisi todennäköisempi sellaisia hänen kanssaan harrastamaan.

Kuvottava tyyppi.

Eihän tuo ulkonäköön liity?

Tatskattu pinkkitukkahan voi olla varsin lempeä ja rauhallinenkin siinä missä joku ihan tavallisen näköinen epävakaa ja arvaamaton sekoilija.

Itselläni on kaveripiirissä pari sellaista vähän haastavampaa naista, ja molemmilla klassinen habitus.

Toinen näistä on temperamenttinen ja räväkkä, raivokas draamailija ja ulkonäöltään hiukset nätisti kihartava blondi nukkenaama, yllä beige Burberry-trenssi, helmikorvakorut jne.

Toinen ei ole raivoaja tai suoranaisesti dramaattinen, vaan sellainen vaativa prinsessa-tyyppinen hankala. Hänkin hoikka blondi, tyyliltään Jackie Kennedymäinen.

Tuohan riippuu miehestä. Minulla on useampi veli, ja heistä vain yhdellä on tuollaista taipumusta.

Hän on mm. jättänyt kauniin, mukavan ja fiksun naisen siitä syystä, että nainen oli tylsä eli kävi vain töissä, oli kotona ja näki kavereita.

Ja juoksee sellaisten äärimmäisen itsekeskeisten, boheemimpien ja coolimpien naisten perässä :D

Häneen kyllä ihastutaan helposti ja koetaan miellyttäväksi ja komeaksi mieheksi, mutta nämä on vissiin 99% niitä liian tylsiä naisia.

Olin narsistipsykopaatiksi osoittautuneen miehen kanssa. Hän yritti provosoida minusta riitelijää ja oikuttelijaa, se on se naistyyppi, jonka kanssa hän on kasvanut ja elänyt. Onneksi en tasapainoisena ihmisenä kelpaa tuollaiselle.

Ei ole yhtä vastausta siihen miksi ihmiset käyttäytyvät epärationaalisesti (me kaikki lopulta olemme tunteiden vietävissä elämässä, halusimme tai emme - sellaiset robotit tuskin vetoavat kehenkään).

Voi ap olla, että olet (sinun sokea pisteesi) vaikka estynyt etkä ole yhteydessä tunteisiisi. Muistan eräässä suhteessa, kun minä olin se analyyttisempi ja ehkä jopa fiksumpi tai kehittyneempi osapuoli, joka (ei ollut tarkoitus, mutta) ylenkatsoi miehen kiukuttelupuuskia kuin pikkulapsen kiukkukohtauksia. Itse olin aina viileä ja rauhallinen ja se vasta miestä raivostutti varmaan enemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna en suuttunut hänelle koskaan koska ei mulla oikeesti ollut tunteita pelissä. Suhde oli alun alkaen turvallinen ja tuttu, johon lähdin mukaan rationaalisin perustein.

Mistä noita aloittajan kaltaisia naisia löytyy? Mulle yksi, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Mulla taitaa olla sama ongelma. Ensin saan kehuja kun olen niin järkevä, mutta lopulta se ei olekaan hyvä asia. Monesti miehet selvästi testailee että alanko kimpoilemaan jostain asiasta "niin kuin kaikki naiset". Kun suhtaudun rauhallisesti niin ei kelpaakaan. Eli miehetkin tykkää niistä jännänaisista?

Kyllä, kaikki miehet tykkäävät jännänaisista, koska sinulla on parista sellaisesta kokemusta. 

Eihän tässä ole kuin taas yksi esimerkkitapaus siitä että ihminen rakastuu vääränlaisiin ihmisiin kertatoisensa jälkeen. Siis ihmisiin jotka eivät itselle sovi.

Ihan samalla tavalla kuin ongelma on se että nainen tulee kerta kerran jälkeen jätetyksi tylsänä, on se että tämä sama nainen rakastuu aina miehiin jotka haluavat särmikästä naista. 

Nyt vain reivaamaan sitä miesmakua hieman toiseen suuntaan niin taatusti löytyy mies joka nimenomaan arvostaa sitä rauhallista ja tasaista naista. Itsekään en muunlaista naista haluaisi ja onneksi olen sellaisen löytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan yhden ystävän kanssa pohdittu samaa. Kaikenmaailman Justiinoilla ja Raivo-Roosnilla on kyllä ukkoja mutta esim mulle exäni totesi monesti, että kun et edes mustasukkainen ole koskaan.

Olen johtavassa asemassa työelämässä, hoidan lapseni ihan itse, mulla on harrastuksia ja ystäviä, viihdyn hyvin yksinkin, en roiku kenenkään perässä, annan tilaa enkä draamaile. Tuntuu että miehille tämä on vaikea yhtälö. Ystäväni on samanlainen ja sama tilanne. Ja ulkonäössä ei pitäisi olla suurempia vialla

Olet siis minun kopio. Lasteni isä ilmoitti haluamansa avioeron syyksi juuri tuon mitä sinäkin kirjoitit itsestäsi. Olen kuulemma väritön, hajuton ja mauton, liian itsenäinen eikä hän tykännyt siitä että en tarvinnut exän apua päivittäisiin hommiin (kuten tankkaamiseen ja ruohon leikkaamiseen ja it-ongelmiin). Kotirouvaksikin se pyysi mua jäämään, mutta sanoin mieluummin työskenteleväni pörssiyhtiön ylemmässä johdossa.

En ollut mustasukkainen exästä ja annoin matkustaa työn puolesta niin paljon kuin halusi, koska odotin samaa häneltä oman työni luonteen vuoksi. Exän mielestä en siis rakastanut, koska kuulemma mustasukkaisuus tarkoittaa rakkautta. Minun olisi kuulemma pitänyt soittaa työmatkoiltani joka päivä hänelle ikävöimispuheluita. No, aikuisena kestän olla puolisosta pari päivää erossa ilman draamaa.

Ex vaihtoi minut lennossa kahden pienen lapsen yh-duunarinaiseen työpaikaltaan. Siinä oli meidän teinit aika shokissa. Nyt ei oikein näytä hänen uusperhe toimivan ja exän talouskin meni eron myötä kuralle.

Minulla on taloudellisesti turvattu elämä, lasten myötätunto perhetilanteesta ja useampi kiva mies fwb. Että hyvinhän mulla kävi.

Tästä oli joku redditissäkin tehnyt ketjun, kun mies oli sellainen "ei se oo niin justiinsa" ja ei muka osannut mitään siivous-, pyykkäysjuttuja tms., ei laittanut ruokaa pöydältä jääkaappiin, sellainen että aina mokaili tahallaan kun yritti että nainen tekisi kaiken.

Nainen oli sit aina muistutellut asioista ja miehen mielestä hän nalkutti. No otti toisen linjan, oli silleen "ok, ei haittaa". Mies mm. värjäsi naisen mekon, nainen puki sen päälleen miehen suvun juhliin, oli silleen "no eihän tässä oo mitään vikaa, voit vaikka tusseilla kokeilla korjata uberissa länttejä". Oli pitänyt kokata miehen työpaikan juhliin, jätti kokkailut pöydälle jäähtymään ja sanoi miehelle että laittaa jääkaappiin, koska naisella oli menoa, mies ei tietenkään laittanut. Aamulla nainen oli silleen mutta eihän se haittaa, ei tässä oo ku vähän lihaa, varmaan ihan ok silti syödä, otat vaan mukaan.

Mies oli ihan raivona kun nainen ei hermostunut mistään eikä enää tehnyt kaikkea :D

Mutta tosiaan en usko että kukaan siitä hermostuu että on sama ottaako valkoista vai punaista viiniä, kyllä he ovat nyt vain testaamassa naista että saisivat sitten komennella häntä tottelemaan. Toki joku voi olla todella tylsä, jos ei ole mitään omia mielipiteitä mutta toisaalta en minä ainakaan jaksa kotona tapella, samat arvot olisi hyvä olla enkä ala väittelemään esim ihmisoikeuksista. Jotkut miehet vissiin kokevat että heidän on pakko aina saada olla oikeassa, niin väittelevät sitten vaikka mistä kunhan saavat väitellä. En itse tollaista enää tässä iässä katsoisi, väitelköön jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita aloittajan kaltaisia naisia löytyy? Mulle yksi, kiitos.

Tästä ketjusta löytyy monta.

1.

Tasaisen naisen kaa toki on mukavaa ja helppoa. Ok se.

2.

Pahis tai kovis mimmi sytyttää ja kiehtoo.

Räväkkä tyyli ja vahvat mielipiteet. cool.

3.

sen sijaan hullu, mielenvikainen ja turhaa draamaa tekevä nainen on eri asia, eikä sellainen kiinnosta.

Tapaukset 2 ja 3 voi olla samankaltaisia, mutta ovatkin siis 2 eri tyyppiä.

Olen samanlaisella luonteella varustettu mies, missä voisimme tavata? 😉

M35

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtä vastausta siihen miksi ihmiset käyttäytyvät epärationaalisesti (me kaikki lopulta olemme tunteiden vietävissä elämässä, halusimme tai emme - sellaiset robotit tuskin vetoavat kehenkään).

Voi ap olla, että olet (sinun sokea pisteesi) vaikka estynyt etkä ole yhteydessä tunteisiisi. Muistan eräässä suhteessa, kun minä olin se analyyttisempi ja ehkä jopa fiksumpi tai kehittyneempi osapuoli, joka (ei ollut tarkoitus, mutta) ylenkatsoi miehen kiukuttelupuuskia kuin pikkulapsen kiukkukohtauksia. Itse olin aina viileä ja rauhallinen ja se vasta miestä raivostutti varmaan enemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna en suuttunut hänelle koskaan koska ei mulla oikeesti ollut tunteita pelissä. Suhde oli alun alkaen turvallinen ja tuttu, johon lähdin mukaan rationaalisin perustein.

Alapeukku, koska juuri tämä väite että on estynyt jos on rauhallinen luonne, esitetään niin valtavan usein. Ja vaikka se varmaan jonkun kohdalla voi pitää paikkansa, niin kyllä ihmiset voi vaan ihan oikeastikin olla ilman estyneisyyttä sellaisia. Itse olen kasvanut draamattomaksi mm. masennuksen ja pitkän terapian ja itsetutkiskelun kautta, joten en usko että en vaan tiedostaisi tunteitani. On vaan tullut sellainen ymmärrys, että asiat muuttuu koko ajan, niin tunnetilat kuin ulkomaailman tapahtumat, joten mitä tässä hötkyilemään, voi ottaa tyynesti tilanteessa kuin tilanteessa. Itse en siis ollut luonnostaan tyyni aina kuten jotkut aidosti on (esim. pikkuveljeni on ollut jo lapsesta), mutta kasvanut siihen.

Ja joo, kumma kyllä silloin miehet piti minua kiinnostavampana kun olin usein masentunut ja ahdistunut, lääkitsin sitä masennuslääkkeiden lisäksi alkoholin suurkulutuksella, olin levoton ja sen takia täytyi koko ajan mennä, tehdä ja häärätä. Nyt kun minulla itselläni on rauhallinen ja pääosin hyvää oloa säteilevä olo, jossa voin vaan olla tilanteessa kuin tilanteessa tyytyväisenä, olen tylsimys.

Olen alkupäähän tonne kirjoitellut (rauhallinen nainen joka jätetään sen vuoksi, jota ei kiinnosta onko espanjalainen vai italialainen viini), niin olen myös huomannut, että välillä jotkut exät ovat tulleet ihan halveksuen kysymään, että "mitä kuuluu?" oon kertonut sitten jotain arkisia juttuja, ettei mitään ihmeellistä. Tähän oon saanut sitten sellaisia vastauksia, että "Olipa yllättävää ettei sulle kuulu yhtään mitään".

Kerran tein sitten testin, kun samainen mies kyseli taas kuulumisia viestitse, valehtelin oikeen kunnolla, mitä oon alkanut harrastamaan ja olen löytänyt miehen. Sitten se tulikin katumapäälle ja alkoi vongata päivittäin viestitse, että kyllähän meillä oli niin kivaa, eikös ollutkin plaaplaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtä vastausta siihen miksi ihmiset käyttäytyvät epärationaalisesti (me kaikki lopulta olemme tunteiden vietävissä elämässä, halusimme tai emme - sellaiset robotit tuskin vetoavat kehenkään).

Voi ap olla, että olet (sinun sokea pisteesi) vaikka estynyt etkä ole yhteydessä tunteisiisi. Muistan eräässä suhteessa, kun minä olin se analyyttisempi ja ehkä jopa fiksumpi tai kehittyneempi osapuoli, joka (ei ollut tarkoitus, mutta) ylenkatsoi miehen kiukuttelupuuskia kuin pikkulapsen kiukkukohtauksia. Itse olin aina viileä ja rauhallinen ja se vasta miestä raivostutti varmaan enemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna en suuttunut hänelle koskaan koska ei mulla oikeesti ollut tunteita pelissä. Suhde oli alun alkaen turvallinen ja tuttu, johon lähdin mukaan rationaalisin perustein.

Mitä hittoa nyt taas. Kyllä minä suutun mutta ei se tarkoita sitä että alkaisin kirkua/heitellä esineitä tai lähtisin dramaattisesti menemään tai uhkailisin erolla. Aikuinen ihminen voi sanoa: nyt minä suutuin, voitko selittää miksi sanoit noin epäreilusti/loukkaavasti/yms. Jos sinä suutut lapselle niin alatko draamailla ja vedät överiksi? Miksi puolisoa pitäisi kohdella eri lailla?

Oi voi, ihana ketju. Minä olen kans just tuollainen, rauhallinen, en aiheuta (enkä jaksa) mitään draamaa, en nalkuta, en raivoa jne. ja monesti olen miettinyt, että pitäisikö mun olla jotenkin hankalampi, että miehet jaksaisivat olla musta kiinnostuneita. Siirryin joitain vuosia sitten deittimaailmaan pitkästä parisuhteesta (joka kyllä kaatui muihin juttuihin kuin mun rauhallisuuteen) enkä ole mitään vakavaa etsinyt, mutta pientä säpinää kuitenkin. Miehet kiinnostuu helposti ja ovat aluksi tosi innoissaan. Se innostus vaan tuntuu lopahtavan ennemmin tai myöhemmin. Kukaan ei ole mua "jättänyt" (kun ei olla seurusteltukaan), mutta viestittely vähenee, tapaamisinto laantuu, en olekaan enää niin kiinnostava. Varmaan kuitenkin haluavat roikuttaa mukana, jos ei parempaa löydykään.

Yksi mies sanoi jopa, että tällä ulkonäöllä mulla olisi varaa olla paljon hankalampi. Ehkä se olikin oikeasti toive.

Sitten kun olenkin "hankalampi", eli täysin tympääntynyt koko juttuun ja mieheen ja ilmoitan, että tämä oli tässä, en enää halua nähdä, niin sittenhän ne tietysti kiinnostuvat uudelleen. Huoh.

Ihme miehiä olette löytäneet... Nainen voi olla älykäs, keskustelutaitoinen ja selkeä mielipiteissään olematta drama queen.