Lue keskustelun säännöt.
Te joilla kamala lapsuus ja vanhemmat nyt vanhat/raihnaiset?
18.09.2022 |
Kamalalla lapsuudella tarkoitan siis jotain oikeasti kamalaa, jatkuvaa väkivaltaa, kaltoinkohtelua, traumaattista kohtelua.
Jos teillä tällainen lapsuus on, miten toimitte vanhenevien vanhempien kanssa? Mulla ln suunnattomia vaikeuksia kaivaa itsestäni mitään auttamisen halua. Kun ensin koko lapsuus kiusattiin, hakattiin, alistetiin ja nöyryytettiin, ja aikuisena sitten haukuttiin, uhkailtiin, arvosteltiin. Mitään kaunista en koskaan ole kuullut vanhemmiltani.
Nyt sitten avuntarpeisena alkaa se syyllistäminen ja valitus ja narina, ja haukkuminen sitten kiittämättömäksi jos en halua sinne mennä.
Pitääkö sitä koko elämä haukata paskaa omilta vanhemmilta?
Miten muut olette pärjänneet vastaavaassa kuviossa?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä meidän kaupungissa on paljon näitä "kullanmuruja" jotka sitten viivana ampaisevat paikalle himoitsemaan pientäkin perintöä. Vaikka välit katkaistu aikapäiviä sitten.
Se rahanhaju nääs kun tunkee nokkaan jopa toiselta puolen Suomea! ;)Ei sitä perintöä varten tarvitse mennä yhtään minnekään. Jos ei lapsilleen halua jättää mitään perinnöksi, niin sitten vanhempien kannattaa tehdä testamentti. Turha ulkopuolisten on lapsille v*ttuilla, oikea osoite on ne vanhemmat, jotka hallitsevat omaisuuttaan.
Ja jos vanhemmat eivät ole tehneet testamenttia ja perijällä (heidän lapsellaan) on omia lapsia, perintöhän siirtyy eteenpäin näille. Eli jos ei ole lapseton perijä niin ei sitä noin vain ilmoiteta ettei perintö kiinnosta.
Itse olisin oikein mielissäni jos vanhempani säästäisivät minua sotkulta ja vain tekisivät testamentin jonkun muun hyväksi. En vaatisi lakiosaa eikä tarvitsisi olla missään tekemisissä koko asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen vanhempani on narsisti ja alkoholisti. Hän syytti minua, alakouluikäistä, kaikista ongelmistaan koko lapsuuteni ja teini-ikäni. Sain kuulla olevani täysi p@skiainen, josta ei tule ikinä yhtään mitään.
No ainakaan minusta ei tullut hänen kaltaistaan; puolisoaan ja lapsiaan henkisesti ja fyysisesti vuosikymmeniä pahoinpitelevää kokovartalomlkkua.
Olen hänen tekojensa ja sanojensa takia yrittänyt itsemrhaa pari kertaa, siinä kuitenkaan läheisteni takia onnistumatta.
Jos hän on aikanaan viimeinen elossa oleva vanhempani, katkaisen välit häneen täysin. Tuskin käyn katsomassa edes kuolinvuoteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhemmillani oli kyllä todella hyvä lapsuus verrattuna omaani. Molemmat isovanhemmat olivat aidosti ihania, raittiita, terveet elämäntavat, työteliäitä, laittoivat hyvää ruokaa, lapsilla oli hyvät vaattteet. Rakkautta riitti.
Tästä huolimatta vanhempani kohteöivat omia lapsiaan huonosti, laiminlöivät kaiken perushoidon, säännöllistä ruokaa ei ollut, henkistä väkivaltaa, lyttäämistä, raivonpuuskia ja remmillä selkäsauna, lopulta myös alkoholisoitumista.
On todella vaikea auttaa heitä, kun omakin elämä on vaikeaa, ja auttamisesta huolimatta saa vttuilua kiitokseksi.
Sulla kuitenkin ollut molemmat vanhemmat?
Tappeluita on joka perheessä, mutta erityisesti eroperheissä. Alkoholismi taas on kansansairaus.
Eiköhän niissä eroperheissä tappeluita ole silloin, kun perhe on vielä ydinperhe. Riitely vähenee, kun kumpikin vanhemmissa asuu omissa asunnoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Toinen vanhempani on narsisti ja alkoholisti. Hän syytti minua, alakouluikäistä, kaikista ongelmistaan koko lapsuuteni ja teini-ikäni. Sain kuulla olevani täysi p@skiainen, josta ei tule ikinä yhtään mitään.
No ainakaan minusta ei tullut hänen kaltaistaan; puolisoaan ja lapsiaan henkisesti ja fyysisesti vuosikymmeniä pahoinpitelevää kokovartalomlkkua.
Olen hänen tekojensa ja sanojensa takia yrittänyt itsemrhaa pari kertaa, siinä kuitenkaan läheisteni takia onnistumatta.
Jos hän on aikanaan viimeinen elossa oleva vanhempani, katkaisen välit häneen täysin. Tuskin käyn katsomassa edes kuolinvuoteella.
Käy vaan itsesi takia jos yhtään siltä tuntuu. Voit jälkeen päin olla hyvillä mielin että kävit eikä tarvi voivotella. Mutta älä mee jos katsot parhaaksi.
Mutta se on ihme juttu miten keski-ikäisenäkin, kun on sitä etäisyyttä niihin paskoihin. Niin kun elämä ja pää on suht raiteillaan, kun siellä ihmishirviöiden luona käy, vaikka vaan parin tunnin visiitillä. Ne onnistuu saamaan raiteiltaan ja pilaamaan hienoimmankin päivän sillä alistamisella, mitätöinnillä ja solvaamisella. Se sama väkivalta jota kohdisti lapsena minuun se sama on kanssakäynnin välineenä aikuisenakin. Sillä uhataan ja nyrkkiä heilutellaan. Sekin laittaa sisukset solmuun tuskasta kun läheinen haluaa hakata. Se pelkkä ajatus, kun se ei ole luonnollista. Jostain pienestä erimielilisyydestä. Kun niiden kanssa ei saa olla erimieltä.
Vanhemmiten olen huomannut että se on narsisti äiti joka on se joka sitä sirkusta pyörittää ja myötäilee ja ohjaa psykopaatti isää sen mielipuliseen häiriökäytökseen. Ne kummatkin saa suurta nautintoa siitä. Tekee kaikkensa pilatakseen jälkikasvunsa elämät.
Kunnon selkeät rajat ja suhatutuminen kuten vaikka koulu- tai työpaikkakiusaajaan, ei sellaisen kanssa hengailla. Pitää itseään ja omaa mielenrauhaa suojella. Elää omaa elämää. Vuodet kuluu sukkelaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että tulen auttamaan vanhempiani. Meillä oli kotona jatkuvasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mistä on aiheutunut itselleni ja sisaruksilleni pahoja ongelmia myöhemmin elämässä. Tosin luulen että isäni katui myöhemmin tekojaan ja teini-iässä aloin saamaan häneltä rahaa aina kun halusin, joten olin pitkään vanhempien kanssa tekemisissä vain rahan takia. Kadun etten muuttanut heti lukion jälkeen pois kotoa ja laittanut välejä poikki, koska olen huomannut miten helposti pärjään yksinkin. En tarvitse enää heidän rahojaan ja muuta en koe heiltä koskaan edes saaneeni.
Olen nyt suunnilleen saman ikäinen kuin vanhempani olivat kun olin lapsi, enkä osaa kuvitella että itse hakkaisin puolustuskyvytöntä lasta! Samalla logiikalla jos muistisairas vanhus ei osaa käyttäytyä niin häntä saa lyödä rangaistuksena että oppii olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kestän äitiäni vaikka iljettää katsoa sitä petoa joka pilas mun elämän.
En tiedä, ehkä joku osa musta haluaa vielä huomiota mitä en saanut pienenä.Iljettävä peto on hyvä kuvaus, minä en vaan enää kestä sitä samassa tilassakaan.
10 vuotta saanut olla erossa. En mene hautajaisinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko katkerat ihmiset ajatelleet että vanhemmat ovat tehneet voitavansa? Lapsetkin ovat erilaisia.
Pitäuskö jättää se lapsuus taakse, lakata selittämästä kaikkea vanhempien syyksi.
Itse en ole koskaan miettinyt köyhää lapsuutta vaan porskuttanut eteenpäin. Pääkin on kestänyt kun ei ryve asioissa joita ei voi muuttaa.
No jos tappouhkaukset ja henkinen väkivalta on parasta mihin pystyivät niin parempihan se on niihin ottaa etäisyyttä eikö totta? Vasta 30 vuotiaana pystyin itse päättämään että haluanko pitää ilkeitä ihmisiä elämässäni vai en. Siihen asti olin yrittänyt miellyttää, miellyttää ja miellyttää. Voin kertoa että oli maailman paras päätös pistää välit poikki! Nyt ei tarvitse rypeä asioissa kun on lähellä vaan mukavia ihmisiä!
"Nyt sitten avuntarpeisena alkaa se syyllistäminen ja valitus ja narina, ja haukkuminen sitten kiittämättömäksi jos en halua sinne mennä".
Mistä sinun pitäisi heitä kiittää? Yleensäkin olla kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole vanhemmillesi mitään velkaa, niin makaavat kuin petasivat.
Äitini jätti perinnöksi vielä varsinaisen pääsiäismunan. Levitti juttua että olisin adoptoitu. Nyt se on levinnyt kotiseudulla faktaksi. Vaan ei pidä paikkaansa. Niin kiero ämmä että ihmettelin kuinka ihmeessä se saatiin ujutettua arkkuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 16 kun katkaisin välit psykopaatti-isääni. Hän oli kapiainen ja kotonakin oli kuri kuin armeijassa, joskin armeijassa ei ketään lyödä.
Ensimmäiset lapsuusmuistoni ovat päiväkotiajoilta ja ne ovat kaikki väkivaltakokemuksia. Muistoja siitä, kun äiti huutaa "ET LYÖ LILLIÄ!!!" ja isä lyö silti - lujaa, avokämmenellä. Ja retuuttaa sen jälkeen omaan huoneeseeni, jossa heittää minut betoniseinään, josta putoan sängylle. Äiti itkee huutoitkua keittiössä. Isä sammuttaa valot ja paiskaa huoneeni oven kiinni, minä makaan sängyssä kivuissani ja itken tulikuumia kyyneleitä. Myöhemmin äiti tulee pyytämään anteeksi ja sitten pitää teeskennellä kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunut.
Sitten muistoja siitä miten äiti makaa keittiön lattialla ja itkee lohduttomasti, isä nojailee keittiön ovenkarmiin ja pilkallisella äänellä hokee "potkaisen tommosen tyhmän ämmän kuutamolle!" ja nauraa sadistista naurua. Minä alan itkeä kun äiti itkee, isä antaa luunapin tai lyö takaraivoon että saisi minut hiljaiseksi. Tai sitten kädet tulikuuman vesihanan alle.
Isä repi minua myös pienenä äidin sylistä, löi nyrkillä alaselkään ja heitti taas betoniseinää päin. Löi koiran flexillä päähän kun olin ottanut koiralle liian monta namia lenkille mukaan. Hiuksia raastoi irti tukkoina ja autossa löi niin kovaa kuin jaksoi minua reiteen kun en halunnut mennä mummin luokse kylään. Mummi eli isän äiti oli ihan samanlainen hirviö kuin poikansa - haukkui minua 6-vuotiaana h*oraksi kun äiti oli leikannut minulle otsatukan.
Ja teininä isä sabotoi koulutyötäni. Läksyt oli pakko tehdä yöllä isän nukkuessa kun illat piti opetella isän käskystä sanakirjoja ulkoa. Ja jos isän kysellessä en osannut ulkoa jotain sanaa, pakotti lukemaan kaksi kertaa enemmän sanoja. Jos en osannut, tuli turpaan tai repi hiuksia irti. Aloin 13-vuotiaana viillellä ja kun isä näki naarmut kerran, huusi ja vetäisi avarilla kasvoihin.
Minulla oli lapsuudessa myös koira, jota isä surutta kiusasi. Käveli tahallaan päälle kun koira nukkui tai potkaisi koiran tieltään. Astui varpaille ja koiran vingahtaessa nauroi sadistisesti. Lemmikkinä olleen marsun tappoi ottamalla siltä ruoat ja vedet pois siksi aikaa kun oltiin äidin kanssa sukuloimassa.
Ja kun äiti vihdoin jätti isän, hän soitteli mulle joka päivä ja selitti miten ei ymmärrä miksen halua tavata tai olla tekemisissä. Teki kiusaa valehtelemalla sossuille ja kävi pudottelemassa pelottelukirjeitä minun ja äidin uuden kodin postilaatikosta. Sossuille soittelu, kirje- ja tekstaripommitus sekä häirikkösoitot loppuivat samana päivänä kun täytin 18. Sen jälkeen ei onneksi ole kuulunut mitään.
Nyt olen 33-vuotias. Olen kieltäytynyt lakiteitse isäni perinnöstä. Hautajaisia en aio kustantaa saati niihin osallistua sinä päivänä kun kuolee. Ja lapsenlapsiaan ei tule koskaan tapaamaan.
Suomessa on uskomatonta julmuutta vanhempien taholta. Siis ihan käsittämätöntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sodan vaikutus jatkuu kolmanteen, jopa neljänteen sukupolveen. Mun vanhemman lapsuuden perheestä vain kaksi lasta kahdeksasta lapsesta on suht. normaali. Kannattaa keskittyä omaan perheeseen, jottei tuo paska siirry seuraaville sukupolville eli tietoisesti pysäyttää tämä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on uskomatonta julmuutta vanhempien taholta. Siis ihan käsittämätöntä
Niin, toinen vanhempani kävi päälle ja kuristi mua, sitoi kiinni, tukehdutti ja yritti hukuttaa.
Nyt on todella kamala olo koska kehokin muistaa.
Sodan vaikutus jatkuu kolmanteen, jopa neljänteen sukupolveen. Mun vanhemman lapsuuden perheestä vain kaksi lasta kahdeksasta lapsesta on suht. normaali. Kannattaa keskittyä omaan perheeseen, jottei tuo paska siirry seuraaville sukupolville eli tietoisesti pysäyttää tämä.
Vierailija kirjoitti:
En ole missään tekemisissä. En tule menemään edes hautajaisiin. Molemmat vanhempani sekä sisarukseni ovat minulle kuolleita, vaikka yhtäkään ei ole vielä haudattu.
Ja syy on mikä?
Vierailija kirjoitti:
Sodan vaikutus jatkuu kolmanteen, jopa neljänteen sukupolveen. Mun vanhemman lapsuuden perheestä vain kaksi lasta kahdeksasta lapsesta on suht. normaali. Kannattaa keskittyä omaan perheeseen, jottei tuo paska siirry seuraaville sukupolville eli tietoisesti pysäyttää tämä.
Höpö pöpö mitää sodan vaikutuksia. Psykopatiaa.
Äitini oli sairas. Sisaruksensa normaaleja.
Luules nyt tyhj....pää. Sinä et määrittele mihin ketjuihin täällä vastataan ja mistä saa puhua.
Pysy pois sellaisista aihepiireistä mitkä ei ole sinun mieleen. Olipa ne provoja tai ei.