Lue keskustelun säännöt.
Te joilla kamala lapsuus ja vanhemmat nyt vanhat/raihnaiset?
18.09.2022 |
Kamalalla lapsuudella tarkoitan siis jotain oikeasti kamalaa, jatkuvaa väkivaltaa, kaltoinkohtelua, traumaattista kohtelua.
Jos teillä tällainen lapsuus on, miten toimitte vanhenevien vanhempien kanssa? Mulla ln suunnattomia vaikeuksia kaivaa itsestäni mitään auttamisen halua. Kun ensin koko lapsuus kiusattiin, hakattiin, alistetiin ja nöyryytettiin, ja aikuisena sitten haukuttiin, uhkailtiin, arvosteltiin. Mitään kaunista en koskaan ole kuullut vanhemmiltani.
Nyt sitten avuntarpeisena alkaa se syyllistäminen ja valitus ja narina, ja haukkuminen sitten kiittämättömäksi jos en halua sinne mennä.
Pitääkö sitä koko elämä haukata paskaa omilta vanhemmilta?
Miten muut olette pärjänneet vastaavaassa kuviossa?
Kommentit (195)
Ystäväni sai aivan hirveästi paskaa päällensä. Jopa minun äitini puuttui asioihin.
Kun ystävä täytti 18 v, hän muutti omaan vuokra-asuntoon ja äitini maksoi takuuvuokran.
Ystävän veljet saivat tehdä mitä huvittaa.
Isän puolesta oli otettu yhteyttä, kun löytyi syöpä. Kävi moikkaamassa isää, ihan samaa paskaa sai päällensä. Sanoi isälle heippa. Minua et enää näe.
Eikä nähnyt. Nyt äidillä on päivät lopussa. Veljet ovat ottaneet yhteyttä.
Miettiikö meneekö katsomaan, luult ei.
Esim lapsenlapset eivät ole ikinä nähneet isovanhempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
T. Hoitaja vanhustyöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne vanhemmat ovat joutuneet sietämään? Monet aikuisina rupeavat ymmärtämään vanhempiaan kun oma kauhukakara kiukuttelee.
Meidät pantiin lapsesta töihin, ruoka oli karua 50- luvun alussa, piiskalla uhattiin jos ei haravointi, kirnuaminen, lypsäminen, puiden kanto huvittanut. Jokainen lähdettiin köyhyyden takia 15- vuotiaina itsemme elättämään. Kun viimeiset lähti, loppuun väsyneet vanhemmat lopettivat turhauttavan pienviljelyn ja luontaistaloudenVanhemmista tuli hyväntuulisia ja leppoisia kun elämä helpotti. Alkoa ei käytetty.
Yksi sisaristani ollut iän kaiken katkera, ei oikein tasapainoinenkaan, mielestään oli ottolapsi, siks ne vihas. ( Sisarukset muistaa kuitenkin kun hän syntyi kotona.)
En tiedä miten kamalaa voi olla mutta aikuisena voi kohota vähän lapsuuden yläpuolelle. 7- vuotiaana osasin keittää perunat ja tehdä läskisoosin. Sähköttömässä korpimökissä.
Aivan
mutta näihin ketjuihin ei kannata vastata. Tämä tietty porukka aktivoituu tasaisin väliajoin piehtaroimaan katkeruudessaan. Ei ne halua kuulla kuin vihantäyteisiä komppaamisia.
Niin totta kuin olla voi! Sama katkera tekee aloituksen ja muutama höppänä säestää!
Pitäkää vanhemmat nyt visusti ne säästönne jos teillä niitä on. Ostakaa palveluja ja käyttäkää rahaa niin paljon kuin suinkin ehditte.
Niin kauan kuin jaksatte matkustella, viettäkää talvet vaikkapa Kanariansaarten lämmössä.
Jos tarvitsette edunvalvojaa, niin ottakaa joku rehellinen ulkopuolinen siihen hommaan.
Tehkää testamentti sopivaksi katsomaanne kohteeseen.
Mikään ei ole niin vastenmielinen näky, kuin hautajaisten jälkeen perintöä norkoilevat lapset, jotka eivät kertaakaan käyneet katsomassa mummoa/pappaa hoivakodissa.
Mistähän sinä tiedät ne norkoilevat lapset? Käykö ne hautajaisten jälkeen siellä hoitokodissa kertomassa, miten tässä perintöä odotellaan? Jos ne lapset eivät kertaakaan käyneet hoivakodissa, niin ethän sinä ole heitä koskaan nähnyt, vai?
Aika erikoinen kommentti tuo, joka puheli vastenmielisenä näkynä lapsia perinnön kimpussa. Voiko tosiasiassa maireampaa näkyä ollakaan! Jos tilanne on ollut se, että on antanut lapsilleen turpiin fyysisesti ja henkisesti koko lasten olemassaolon ajan, niin siitä sietääkin lasten saavan vahingonkorvauksia. Katso peilin. Sulla oli mahdollisuus valita paremmin, siis valita äly ja henkinen kasvu tai vaikka terapia, jossa purkamaa omaa postraumaattista stressiä sen siijaan, että kaataa kaikki lasten niskaan.
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Laitat eston puheluille. Jokainen vastaa teoistaan. Vanhemmatkin. Usein ne pahimmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää on vaikeita juttuja. Samaa kokenut. Eikä ole helppoa ratkaisua asiaan.
Ai miksi ei ole helppoa? Kyllä minun oli helppoa jättää isäni huomiotta. Hänen törkeä käytöksensä loukkasi lapsiani ja minua, ilmoitin, että tämä oli tässä. Eli yksin tuossa 500 m päässä, kertaakaan en käynyt 15 vuoteen, en vaikka sairasti ja oli yksinäinen, kuoli lopulta. Hautajaisissa kävin, jotta ei tarvitse juoruämmien ja -ukkojen vatvoa. Perinnön tietty otin.
Ei minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Sitä saa mitä tilaa!
Juuri näin. Ei mitään vaikeuksia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tässä meidän kaupungissa on paljon näitä "kullanmuruja" jotka sitten viivana ampaisevat paikalle himoitsemaan pientäkin perintöä. Vaikka välit katkaistu aikapäiviä sitten.
Se rahanhaju nääs kun tunkee nokkaan jopa toiselta puolen Suomea! ;)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt juurikin näin: jättänyt menneet taakseni.
Muutin toiselle puolelle Suomea, aloitin oman ihanan elämän puhtaalta pöydältä. Vanhempiin en ole enää yhteydessä, pikku hiljaa muistot haalistuvat kun alkaa olla enemmän oma elämää takana kuin vuosia vanhempien oikkujen heittopussina.
Vuosi sitten tuli sieltä suunnasta syyllistyksen yritystä siitä miksi en koskaan käy lapsuuden maisemissa. Vastasin tiivistelmällä siitä, mitä muistoja minulla on lapsuudesta ja kysyin, miksi ihmeessä enää koskaan sylkäisisinkään sinne päin? Ei vastausta, mutta pointtini tuli varmaan ymmärretyksi.
Ikävä kyllä kaikilla ei ole mahdollista muuttaa kauas ja aloittaa alusta, mutta ne jotka voivat niin suosittelen lämpimästi: jättäkää kirjaimellisesti menneet taaksenne ja aloittakaa ihan oma elämä jonne vanhempanne eivät yksinkertaisesti kuulu.
Juuri näin. Ei mitään yhteyksiä. Elämä paljon helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tässä meidän kaupungissa on paljon näitä "kullanmuruja" jotka sitten viivana ampaisevat paikalle himoitsemaan pientäkin perintöä. Vaikka välit katkaistu aikapäiviä sitten.
Se rahanhaju nääs kun tunkee nokkaan jopa toiselta puolen Suomea! ;)
Vierailija kirjoitti:
Nää on vaikeita juttuja. Samaa kokenut. Eikä ole helppoa ratkaisua asiaan.
Sä olet aikuinen, miksi ratkaisun pitäisi olla helppo? Välit omiin vanhempiin voi ja pitää katkaista, jos haluaa edes jollain lailla korjata traumaattisen lapsuuden aiheuttamia vaurioita. Jos haluaa miellyttää ulkopuolisia oman itsen kustannuksella niin jatkaa lapsen elämää päähänpotkittuna miellyttäjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä meidän kaupungissa on paljon näitä "kullanmuruja" jotka sitten viivana ampaisevat paikalle himoitsemaan pientäkin perintöä. Vaikka välit katkaistu aikapäiviä sitten.
Se rahanhaju nääs kun tunkee nokkaan jopa toiselta puolen Suomea! ;)
Ihan jokaisesta Suomen kaupungista löytyy näitä rahanhimoisia musupalleroita.
Tämä on niin moneen kertaan nähty, että ihan naurattaa se ahneus.
Minulle viimeinen niitti oli se, kun lapsuudessa väkivaltainen papparainen alkoi edellisen tapaamisen yhteydessä uhkailemaan lapsenlapsiaan väkivallalla. Sitten muka olevinaan niin leikillään, että vähän tuosta korvasta nappaan tai vähän tuosta letistä repäsen. Ensimmäisen kerran ikinä sain sanottua täyslaidallisen takaisin, ja pappa vielä vaati anteeksipyyntöä mamman myötäillessä vierellä ja kyseenalaistamalla minut ja puolustellen toista. Tulee sitä settiä, että älä sinä kiittämätön siinä, aina vedotaan että on sitä rahaa laitettu ja rahalla panostettu. Eli kyllä voi itsensä ostaa ulos vaikka väkivaltaisesta käytöstä, kun olet vanhempi??
Yhden kerran varhaisaikuisuudessa yritin laittaa välit poikki, mutta tuolloin jäi äidin kohtalo harmittamaan, mutta tällä kertaa tilanne osoitti että ovat ihan ansaitusti tämän tilanteen itselleen hankkineet kummatkin ja saavat nyt puolestani raihnailla keskenään ilman lapsia JA lapsenlapsia maailman tappiin. Ja ai että kun on tuntunut hyvältä ja vapauttavalta: kuin kahleet olisi irti ja pystyy katsomaan ylipäätään ihmisiin päin luottavin mielin, ilman kytevää poltetta rinnassa. Sillä usko ihmisten hyvyyteen oli kovin koetuksella, ehkä se oli tunne siitä, että on vain olosuhteiden uhri, eikä lainkaan pysty vaikuttamaan asioihin. Toki harmittaa tieto, että ovat lasten ainoat isovanhemmat, mutta sitten taas lapsi tarvitsee turvallisia aikuisia ja muitakin ihmisiä on heidän elämässään päivittäin läsnä.
Lisäksi tieto siitä, että voin tarjota toivottavasti omille lapsilleni parempaa, on upea. Se, etten ikinä toista samoja virheitä kuin edellisissä sukupolvissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistin välit poikki heti kun pystyin. He pilasivat lapsuuteni, aikuisuuttani eivät enää pilaa. 30 vuoteen ei olla nähty, ja hyvä näin.
Vierailija kirjoitti:
Kestän äitiäni vaikka iljettää katsoa sitä petoa joka pilas mun elämän.
En tiedä, ehkä joku osa musta haluaa vielä huomiota mitä en saanut pienenä.
Iljettävä peto on hyvä kuvaus, minä en vaan enää kestä sitä samassa tilassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja tosiaan sama joka usein tunkee muihinkin ketjuihin suoltamaan katkeruuttaan, vaikka ei kuulu edes aiheeseen.
Ja mitään perintöä ei edes ole, enkä minä ole sellaista vailla. Siis tuo, joka ei 30 vuoteen ole tavannut vanhempiaan. Veikkaan että kun elintavat on mitä on, ylivelkaantunut se akka on.
Isäni ei ollut fyysisesti väkivaltainen tms. Hän oli kuitenkin narsistinen ja aiheutti käytöksellään valtavasti stressiä ja ahdistusta. Jo se oli itselleni tarpeeksi hyvä syy ottaa aikuisena etäisyyttä. En tunne syyllisyyttä asiasta eikä ole kyllä kukaan muukaan ikinä syyllistänyt kun olen kertonut tilanteesta. En aio olla häntä auttamassa vanhuudessa, perinnöstä aion kieltäytyä jne. Eli käytännössä koko henkilö on vain poissa elämästäni.
Sinäkin voit halutessasi aivan hyvin katkaista välit. Älä tuhlaa elämääsi kauheiden vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä meidän kaupungissa on paljon näitä "kullanmuruja" jotka sitten viivana ampaisevat paikalle himoitsemaan pientäkin perintöä. Vaikka välit katkaistu aikapäiviä sitten.
Se rahanhaju nääs kun tunkee nokkaan jopa toiselta puolen Suomea! ;)
Ei sitä perintöä varten tarvitse mennä yhtään minnekään. Jos ei lapsilleen halua jättää mitään perinnöksi, niin sitten vanhempien kannattaa tehdä testamentti. Turha ulkopuolisten on lapsille v*ttuilla, oikea osoite on ne vanhemmat, jotka hallitsevat omaisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että vanhemmilla ei ole ollut myöskään helppoa ja nyt vanhemmalla iällä ovat tulleet läheisemmiksi. Autan niin paljon kuin voin. Ei ne täydellisiä ole, muttei minulla muitakaan vanhempia ole. Katkeruudesta ei olisi hyötyä kenellekkään.
Ap tässä. Sinulla on nyt se ero että vanhempasi käyttäytyvät nyt hyvin sinua kohtaan. Minulla ei ole näin. Vaan toksinen käytös jatkuu eli uhkailu, kiristys, haukkuminen, nälviminen, syyttäminen kaikesta.
Helppoa sanoa että ei kannata olla katkera, jos sun vanhemmat edes nyt on kivoja sua kohtaan. Minä en tule koskan saamaan tuollaista pientäkään hetkeä kivaa kohteluaEi se helppoa ole sittenkään jos lapsena ollut kurjaa mutta myöhemmin ovat mukavia. Täydellistä riidatonta suhdetta kun ei ole olemassa, joten joka ikinen kerta kun mukava vanhempi esim. korottaa ääntä tai kohtelee vähänkin huonosti, se nostaa vanhat ikävät tapahtumat ja reaktiot pintaan. Joutuu elämään samat asiat uudelleen, vaikka muuten olisikin suht rauhallista.
Traumataustan omaavan on todella raskasta hoitaa vanhempiaan, olivat he mukavia tai eivät.
Tai edes kuunnella vanhempansa keksittyä elämäntarinaa sukujuhlissa. Äitini kertoo eri ihmisille eri tarinaa, milloin hän on ollut ammattilainen missäkin asiassa. Multa valahtaa kaikki voimat pois jos joudun kuuntelemaan niitä keksittyjä tarinoita. Valehtelija on kamala äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne vanhemmat ovat joutuneet sietämään? Monet aikuisina rupeavat ymmärtämään vanhempiaan kun oma kauhukakara kiukuttelee.
Meidät pantiin lapsesta töihin, ruoka oli karua 50- luvun alussa, piiskalla uhattiin jos ei haravointi, kirnuaminen, lypsäminen, puiden kanto huvittanut. Jokainen lähdettiin köyhyyden takia 15- vuotiaina itsemme elättämään. Kun viimeiset lähti, loppuun väsyneet vanhemmat lopettivat turhauttavan pienviljelyn ja luontaistaloudenVanhemmista tuli hyväntuulisia ja leppoisia kun elämä helpotti. Alkoa ei käytetty.
Yksi sisaristani ollut iän kaiken katkera, ei oikein tasapainoinenkaan, mielestään oli ottolapsi, siks ne vihas. ( Sisarukset muistaa kuitenkin kun hän syntyi kotona.)
En tiedä miten kamalaa voi olla mutta aikuisena voi kohota vähän lapsuuden yläpuolelle. 7- vuotiaana osasin keittää perunat ja tehdä läskisoosin. Sähköttömässä korpimökissä.
Aivan
mutta näihin ketjuihin ei kannata vastata. Tämä tietty porukka aktivoituu tasaisin väliajoin piehtaroimaan katkeruudessaan. Ei ne halua kuulla kuin vihantäyteisiä komppaamisia.
Ehkä joillakin asia on näin.
Itsellä välien rikkoutuminen oli vain sit, että keskityin omaan elämääni ja perheeseeni. Pyrin voimaan hyvin enkä ollut tekemisissä henkilön kanssa, joka inhosi minua.
Se, että minulla menee paremmin on nimenomaan sitä että pidin rajani, puolustaudun - en uhriudu.
Tokinhan itsenäistymiseni tulkitaan epäkohteeliaana ja varmasti loukkaavana, mutta en sille mitään voi. Kaikille tai kelleen ei voi kertoa esim. insesmistä, joten ulkopuolisen joka ei tiedä asioiden todellista laitaa, on helppo tuomita.
Tykkään nykyään itsestäni ja pidän itseäni ihan kivan ihmisenä, erittäin mieluisa kokemus elämässäni.
Ai miksi ei ole helppoa? Kyllä minun oli helppoa jättää isäni huomiotta. Hänen törkeä käytöksensä loukkasi lapsiani ja minua, ilmoitin, että tämä oli tässä. Eli yksin tuossa 500 m päässä, kertaakaan en käynyt 15 vuoteen, en vaikka sairasti ja oli yksinäinen, kuoli lopulta. Hautajaisissa kävin, jotta ei tarvitse juoruämmien ja -ukkojen vatvoa. Perinnön tietty otin.
Ei minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Sitä saa mitä tilaa!