Parisuhteessa eläminen tulee kalliimmaksi kuin sinkkuna eläminen

Riippuu parisuhteesta ja rahankättötavoista. Olin 20 vuotta yhdessä exän kanssa ja nyt eron jälkeen elänyt 2 vuotta yksin. Mulle elämä on nyt sinkkuna halvempaa.

Exän kanssa oli yhteinen tili minne meni molempien samansuuruiset palkat. Tuolta samalta tililtä maksettiin kaikki meidän menot.

Minä söin töissä omia kotoa otettuja eväitä, ex kävi ravintoloissa työlounaalla. Minä kävin fillarilla kaupassa ja asioilla, ex ajoi kaikki metriä pidemmät matkat autolla eikä säästänyt bensaa. Ostin vaatteeni alusvaatteita lukuunottamatta kirppareilta, ex Stockalta. Ex söi ruuaksi pihviä, minä kasvisruokaa. Ex osti jatkuvasti konjakkipulloja, minä ostin harvoin yhden saunasiiderin.

Kaikki raha meni. Mies eli yltäkylläisempää elämää avioliitossa kuin minä. Minulta ei puuttunut mitään mutta käytin rahaa harkiten.

Mulla jää nyt joka kuukausi reilusti säästöön. Tuntuu oudolta että voin joka kuukausi laittaa säästötilille rahaa eikä tarvitse pelätä että ei selviä jostain yllättävästä kulusta.

Asumiskulujen+ auton pitäminen on parisuhteelliselle edullisempaa (kun on kaksi maksajaa) mutta muuten asuminen yhdessä ei tuo säästöjä varsinkaan tilanteessa jossa kulut jaetaan 50-50 mutta toinen syö 2x enemmän kuin itse. Tai jos toisella on jokin kallis harrastus johon menee rahaa niin paljon ettei ole varaa sitten maksaa omaa osuutta kuluista. Olen sinkku mutta suht.hyvätuloinen joten rahan takia minun ei tarvitse ketään kotiin rahdata. Kotonani on siistiä, puhdasta ja nukun joka yö kuin tukki sopivan lämpöisessä makuuhuonessa jossa on hiljaista. Ei ole muutaman satasen väärti rikkoa tätä mielenrauhaa (ja yön hiljaisuutta).

Vierailija kirjoitti:

Riippuu parisuhteesta ja rahankättötavoista. Olin 20 vuotta yhdessä exän kanssa ja nyt eron jälkeen elänyt 2 vuotta yksin. Mulle elämä on nyt sinkkuna halvempaa.

Exän kanssa oli yhteinen tili minne meni molempien samansuuruiset palkat. Tuolta samalta tililtä maksettiin kaikki meidän menot.

Minä söin töissä omia kotoa otettuja eväitä, ex kävi ravintoloissa työlounaalla. Minä kävin fillarilla kaupassa ja asioilla, ex ajoi kaikki metriä pidemmät matkat autolla eikä säästänyt bensaa. Ostin vaatteeni alusvaatteita lukuunottamatta kirppareilta, ex Stockalta. Ex söi ruuaksi pihviä, minä kasvisruokaa. Ex osti jatkuvasti konjakkipulloja, minä ostin harvoin yhden saunasiiderin.

Kaikki raha meni. Mies eli yltäkylläisempää elämää avioliitossa kuin minä. Minulta ei puuttunut mitään mutta käytin rahaa harkiten.

Mulla jää nyt joka kuukausi reilusti säästöön. Tuntuu oudolta että voin joka kuukausi laittaa säästötilille rahaa eikä tarvitse pelätä että ei selviä jostain yllättävästä kulusta.

Jos olisitte pitäneet omat rahat, olisit saanut enemmän säästöön kuussa suhteen aikana kuin nyt sinkkuna.

Piensijoittaja kirjoitti:

Ystävämme Tilastokeskus kertoo, että yhdessäasuminen on halvempaa. Jos sinkkuna tulee toimeen vaikka 1000€/kk, niin kumppani saa saman elintason 600€:lla. Säästö on siis melkoinen. 

Yksilötasolla, parempituloisena, tilanne onkin aivan erilainen. Kun tasaa elintasonsa pienituloisemman puolison kanssa, jääkin käyttöön enää 800€, eli köyhtyy 20%. 

On se silti sen arvoista, päästä eroon kuorsaavasta juoppoukosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin tajunnut jäädä ikipoikamieheksi, minulla olisi varallisuutta ainakin 250 k€ enemmän. Ei tarvetta isolle kämpälle, ei kahta autoa, ei kakaroiden harrastuksia, lomareissut sinne minne haluaisin oikeasti eikä edes kalliita yms.

Harmi etten älynnyt asioita ajoissa.

Varsinainen vuoden isä.

Mun isä oli vuoden isä joskus aiempina vuosina. Hän hoksasi tuon saman jo melko varhain ja keskittyi vain omiin harrastuksiinsa ja osallistui vain hänen ehdoillaan tehtyihin matkoihin ja matkusti myös yksin. Äidistä hän ei ottanut eroa vaan väsytti hänet henkisesti niin, että äiti koki helpommaksi maksaa kaikki asumisen ja lasten kulut yksin. Isä sai keskittyä itseensä sekä ajankäytöllisesti että rahallisesti. Jotenkin musta silti tuntuu, että isällä on meistä kaikista ankein elämä. 

Jos menetän työni vuodenvaihteen yt:ssä, niin mun on pakko erota. Parisuhde tulee kalliiksi, kun mies ei maksa mitään asumisesta ja juuri ne kulut ovat nousussa, vastike, sähkö jne. On pakko myydä tämä isompi, kokonaan mun ostama asunto ja ostaa pienempi ja halvempi yksin itselleni. Ruuat kumpikin maksaa itselleen erikseen. Sinkkuna on halvempaa.

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Minulla omaisuus alkoi kertymään eron jälkeen. Sinkkuna rahaa jää käteen enemmän monestakin syystä. Jaksan tehdä enemmän töitä, ruokaostokset on maltillisia ja järkeviä, vapaa-ajalla rahaa kuluu vähemmän, muutenkin kulutus on pienempää, pienessä omistusasunnossani on pienet kulut, samoin autossa. Miehen kanssa asuessa jääkaappi oli aina tyhjä. Hän pystyi syömään jättimäisiä annoksia, jos ruokaa oli tarjolla. Vaikea siinä on tasata kuluja. Mies myös käytti rahat monesti mieluummin itseensä kuin yhteisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Miksi ihmeessä elätätte aikuista miestä kuin lasta suhteissanne?

Tottakai tulee kalliimmaksi kun mies saa käyttää näköjään palkkansa kokonaan itseensä

En oikein kyllä ymmärrä miten se vuokra, sähkö tai vesi tulee kalliimmaksi kun ollaan parisuhteessa, koska silloinhan niitä maksajiakin on kaksi. Ja miksi ihmeessä kustannat toisen yltiöpäistä juomista ja tupakointia. Kuulostaa nyt pikemminkin siltä, että AP:lla on loismies, ei normaalisuhteessa tuommoista ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Kyllä ja ei. Esimerkiksi jos ajattelee vaikka avioliittoa, niin se on loppuviimein hyvinkin taloudellinen sopimus, jota osapuolet toki voivat halutessaan hyvinkin laajasti muokata omanlaisekseen.

Avioliitossakin lähtökohtana on erillisvarallisuus.: puolioisdalla on lähtökohtaisesti itsellään oikeus päättäää omista varallsiuus oikeudellsitsa toimistaam vapaasti.

Toisen omasta ei tule avioliiton myötä tosien omaisuutta. Eli pelkästään se, että menet avioliittoon ei tee sinusta kumppanin varallisuuden omsitajaa, niin että jos aiemmin vain teitsä omisti jonkun niin vastausuudessa se olsi teidän yhteine fifiti-fifti., Tai jos avioliittokumppanisi  olisi ottanut velkaa niin velka ei siirry osaksi sinun maksettavaksesi suoraa avioliittonne nojalla. 

Mielenkiintoinen avioliiton piirre, joka kuvaa osaltaa avioliiton taloudellsita luonnetta on se, että aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan.

Arvioliiton aikana kumpasiellakin puolisolla on kuitenkin korostettakoon tätä vielä oikeus vapaasti päättää osallistumisestaan perheen ulkopuoliseen toimintaan, kuten ansiotyöhön sekä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Erityisen huomionarvoista on se tilanne kun avioliitto purkautuu (avioeroon tai toisen kuolemaan) niin ellei muuta esitetä, niin varat pääsääntöisesti jaetaan fifti-fifti. - Tähän aviopuolisot varautua jo etukäteen ja muuttaa yhteisellä sopimuksella sitä miten vatat tässä kohtaa tulisi jakaa. 

Käytin esimerkkinä edellä avioliittoa. koska sillä on selkeä alkamis ajankohta ja on selkeästo varallisuusoiekudellien oikeustoimi. Kun taas sen sijaan jos puhutaan yleisemmin parishteista niin ongelmaksi saattaa muodostua jo se milloin sen katsotaan alkaneen.

Tämän vuoksi joitain vuosia sitten voimaan tullut avoliitto laki on omiaan hämmentämään koska aiemmin oli jotenkin selkeämpää. Oli selkeästi avioliitto vaihtehtona heille  jotka halsuivat parisuhteelleen yhetiskunna (ja kirkon) tarjoamaa turvaa ja apua antamalla pääsäännöt sille kuinka järjestellä taloudellsiet suhteet pariskuntana.

Jos taas et kaivannut yhteiskunnan tarjoamaa suojaa ja apua niin saatoit elää ja olla avoliitossa ja järjestää kumppanisi kanssa taloudellsiet asianne niin kuin haluaa ja kuinka parhaiten kykenette yhdessä päättämään ja sopimaan. Ilman kuvitelmaa siitä, että kun elää riittävän kauan "vakavassa avosuhtessa" niin saisi, ainakin osan avioliiton mahdollsitamsista eduista (ja tai haitoista) "hyvinvointivaltiomme toimesta.   

Uskovainen mies

Mulla ainakin elintaso nousi kun mies muutti meille . Ei tarvitse laskea kaupassa niin tarkkaan ja pääsee autolla kauppaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Kyllä ja ei. Esimerkiksi jos ajattelee vaikka avioliittoa, niin se on loppuviimein hyvinkin taloudellinen sopimus, jota osapuolet toki voivat halutessaan hyvinkin laajasti muokata omanlaisekseen.

Avioliitossakin lähtökohtana on erillisvarallisuus.: puolioisdalla on lähtökohtaisesti itsellään oikeus päättäää omista varallsiuus oikeudellsitsa toimistaam vapaasti.

Toisen omasta ei tule avioliiton myötä tosien omaisuutta. Eli pelkästään se, että menet avioliittoon ei tee sinusta kumppanin varallisuuden omsitajaa, niin että jos aiemmin vain teitsä omisti jonkun niin vastausuudessa se olsi teidän yhteine fifiti-fifti., Tai jos avioliittokumppanisi  olisi ottanut velkaa niin velka ei siirry osaksi sinun maksettavaksesi suoraa avioliittonne nojalla. 

Mielenkiintoinen avioliiton piirre, joka kuvaa osaltaa avioliiton taloudellsita luonnetta on se, että aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan.

Arvioliiton aikana kumpasiellakin puolisolla on kuitenkin korostettakoon tätä vielä oikeus vapaasti päättää osallistumisestaan perheen ulkopuoliseen toimintaan, kuten ansiotyöhön sekä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Erityisen huomionarvoista on se tilanne kun avioliitto purkautuu (avioeroon tai toisen kuolemaan) niin ellei muuta esitetä, niin varat pääsääntöisesti jaetaan fifti-fifti. - Tähän aviopuolisot varautua jo etukäteen ja muuttaa yhteisellä sopimuksella sitä miten vatat tässä kohtaa tulisi jakaa. 

Käytin esimerkkinä edellä avioliittoa. koska sillä on selkeä alkamis ajankohta ja on selkeästo varallisuusoiekudellien oikeustoimi. Kun taas sen sijaan jos puhutaan yleisemmin parishteista niin ongelmaksi saattaa muodostua jo se milloin sen katsotaan alkaneen.

Tämän vuoksi joitain vuosia sitten voimaan tullut avoliitto laki on omiaan hämmentämään koska aiemmin oli jotenkin selkeämpää. Oli selkeästi avioliitto vaihtehtona heille  jotka halsuivat parisuhteelleen yhetiskunna (ja kirkon) tarjoamaa turvaa ja apua antamalla pääsäännöt sille kuinka järjestellä taloudellsiet suhteet pariskuntana.

Jos taas et kaivannut yhteiskunnan tarjoamaa suojaa ja apua niin saatoit elää ja olla avoliitossa ja järjestää kumppanisi kanssa taloudellsiet asianne niin kuin haluaa ja kuinka parhaiten kykenette yhdessä päättämään ja sopimaan. Ilman kuvitelmaa siitä, että kun elää riittävän kauan "vakavassa avosuhtessa" niin saisi, ainakin osan avioliiton mahdollsitamsista eduista (ja tai haitoista) "hyvinvointivaltiomme toimesta.   

Uskovainen mies

Kiitos vastauksesta.

Tiedän kyllä mitä avioliitto ja avoliitto juridisesti tarkoittavat. Tähän väliin on varmasti sopivaa huomauttaa, että Suomessa myös avopuoliso on puolisoaan kohtaan elatusvelvollinen suhteen kestosta riippumatta. Juuri tämän takia itse menetin asumistukeni muutettuani mieheni kanssa yhteen; Kela katsoo mieheni olevan kykenevä maksamaan talouden asumiskulut yksinään. Näin emme tietenkään toimi, ja siksi avoliitto tuleekin itselleni kalliiksi.

Parisuhdehan ei tarkoita ollenkaan saman asunnon jakamista tai yhteisiä rahoja, puhut ilmeisesti avoliitosta.

Meillä molemmat säästävät siinä, kun asutaan yhdessä. Ei sen takia menty avoliittoon, mutta onhan se itsestäänselvää, että kun muutetaan yhteen, niin kulut pienenevät.

Kumpikaan ei tupakoi, jos tupakoisi niin tupakat ostaisi kyllä ihan omilla rahoillaan. Alkoholia käytämme suunnilleen saman verran.

Avauksesta tulee väistämättä mieleen "happamia, sanoi kettu..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Kyllä ja ei. Esimerkiksi jos ajattelee vaikka avioliittoa, niin se on loppuviimein hyvinkin taloudellinen sopimus, jota osapuolet toki voivat halutessaan hyvinkin laajasti muokata omanlaisekseen.

Avioliitossakin lähtökohtana on erillisvarallisuus.: puolioisdalla on lähtökohtaisesti itsellään oikeus päättäää omista varallsiuus oikeudellsitsa toimistaam vapaasti.

Toisen omasta ei tule avioliiton myötä tosien omaisuutta. Eli pelkästään se, että menet avioliittoon ei tee sinusta kumppanin varallisuuden omsitajaa, niin että jos aiemmin vain teitsä omisti jonkun niin vastausuudessa se olsi teidän yhteine fifiti-fifti., Tai jos avioliittokumppanisi  olisi ottanut velkaa niin velka ei siirry osaksi sinun maksettavaksesi suoraa avioliittonne nojalla. 

Mielenkiintoinen avioliiton piirre, joka kuvaa osaltaa avioliiton taloudellsita luonnetta on se, että aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan.

Arvioliiton aikana kumpasiellakin puolisolla on kuitenkin korostettakoon tätä vielä oikeus vapaasti päättää osallistumisestaan perheen ulkopuoliseen toimintaan, kuten ansiotyöhön sekä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Erityisen huomionarvoista on se tilanne kun avioliitto purkautuu (avioeroon tai toisen kuolemaan) niin ellei muuta esitetä, niin varat pääsääntöisesti jaetaan fifti-fifti. - Tähän aviopuolisot varautua jo etukäteen ja muuttaa yhteisellä sopimuksella sitä miten vatat tässä kohtaa tulisi jakaa. 

Käytin esimerkkinä edellä avioliittoa. koska sillä on selkeä alkamis ajankohta ja on selkeästo varallisuusoiekudellien oikeustoimi. Kun taas sen sijaan jos puhutaan yleisemmin parishteista niin ongelmaksi saattaa muodostua jo se milloin sen katsotaan alkaneen.

Tämän vuoksi joitain vuosia sitten voimaan tullut avoliitto laki on omiaan hämmentämään koska aiemmin oli jotenkin selkeämpää. Oli selkeästi avioliitto vaihtehtona heille  jotka halsuivat parisuhteelleen yhetiskunna (ja kirkon) tarjoamaa turvaa ja apua antamalla pääsäännöt sille kuinka järjestellä taloudellsiet suhteet pariskuntana.

Jos taas et kaivannut yhteiskunnan tarjoamaa suojaa ja apua niin saatoit elää ja olla avoliitossa ja järjestää kumppanisi kanssa taloudellsiet asianne niin kuin haluaa ja kuinka parhaiten kykenette yhdessä päättämään ja sopimaan. Ilman kuvitelmaa siitä, että kun elää riittävän kauan "vakavassa avosuhtessa" niin saisi, ainakin osan avioliiton mahdollsitamsista eduista (ja tai haitoista) "hyvinvointivaltiomme toimesta.   

Uskovainen mies

Kiitos vastauksesta.

Tiedän kyllä mitä avioliitto ja avoliitto juridisesti tarkoittavat. Tähän väliin on varmasti sopivaa huomauttaa, että Suomessa myös avopuoliso on puolisoaan kohtaan elatusvelvollinen suhteen kestosta riippumatta. Juuri tämän takia itse menetin asumistukeni muutettuani mieheni kanssa yhteen; Kela katsoo mieheni olevan kykenevä maksamaan talouden asumiskulut yksinään. Näin emme tietenkään toimi, ja siksi avoliitto tuleekin itselleni kalliiksi.

Olisi hyvä, jos myös Kela tietäisi mitä avoliitto ja avioliitto tarkoittavat.... Kertomastasi päätellen Kela ei tiedä avioliito ja avoliiton eroa. - Ja kun tämä menee sekaisin niinkin merkittvää valtaa käyttävällä organilla niin ei liene ihme, jos ne avo ja avioliitto menevät sekaisi tavallsiemmalta tossunkuluttajaltakin

Uskovainen mies

  Ekonomistit eivät ole siitä vastuussa, että valitsette kurjia miehiä. Kuka yleensä haluaa miehen joka röökaa ja dokaa? Maksakoot omansa, jossain muualla. Neliöhinta asumiselle on vähemmän, jos sitä jakaa kaksi, jotka tulevat toimeen keskenään. Yksi kylpyamme eikä kahta, yksi pakastin eikä kahta, yksi hella eikä kahta... tällä teorialla opiskelijasolutkin toimivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Kyllä ja ei. Esimerkiksi jos ajattelee vaikka avioliittoa, niin se on loppuviimein hyvinkin taloudellinen sopimus, jota osapuolet toki voivat halutessaan hyvinkin laajasti muokata omanlaisekseen.

Avioliitossakin lähtökohtana on erillisvarallisuus.: puolioisdalla on lähtökohtaisesti itsellään oikeus päättäää omista varallsiuus oikeudellsitsa toimistaam vapaasti.

Toisen omasta ei tule avioliiton myötä tosien omaisuutta. Eli pelkästään se, että menet avioliittoon ei tee sinusta kumppanin varallisuuden omsitajaa, niin että jos aiemmin vain teitsä omisti jonkun niin vastausuudessa se olsi teidän yhteine fifiti-fifti., Tai jos avioliittokumppanisi  olisi ottanut velkaa niin velka ei siirry osaksi sinun maksettavaksesi suoraa avioliittonne nojalla. 

Mielenkiintoinen avioliiton piirre, joka kuvaa osaltaa avioliiton taloudellsita luonnetta on se, että aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan.

Arvioliiton aikana kumpasiellakin puolisolla on kuitenkin korostettakoon tätä vielä oikeus vapaasti päättää osallistumisestaan perheen ulkopuoliseen toimintaan, kuten ansiotyöhön sekä muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.

Erityisen huomionarvoista on se tilanne kun avioliitto purkautuu (avioeroon tai toisen kuolemaan) niin ellei muuta esitetä, niin varat pääsääntöisesti jaetaan fifti-fifti. - Tähän aviopuolisot varautua jo etukäteen ja muuttaa yhteisellä sopimuksella sitä miten vatat tässä kohtaa tulisi jakaa. 

Käytin esimerkkinä edellä avioliittoa. koska sillä on selkeä alkamis ajankohta ja on selkeästo varallisuusoiekudellien oikeustoimi. Kun taas sen sijaan jos puhutaan yleisemmin parishteista niin ongelmaksi saattaa muodostua jo se milloin sen katsotaan alkaneen.

Tämän vuoksi joitain vuosia sitten voimaan tullut avoliitto laki on omiaan hämmentämään koska aiemmin oli jotenkin selkeämpää. Oli selkeästi avioliitto vaihtehtona heille  jotka halsuivat parisuhteelleen yhetiskunna (ja kirkon) tarjoamaa turvaa ja apua antamalla pääsäännöt sille kuinka järjestellä taloudellsiet suhteet pariskuntana.

Jos taas et kaivannut yhteiskunnan tarjoamaa suojaa ja apua niin saatoit elää ja olla avoliitossa ja järjestää kumppanisi kanssa taloudellsiet asianne niin kuin haluaa ja kuinka parhaiten kykenette yhdessä päättämään ja sopimaan. Ilman kuvitelmaa siitä, että kun elää riittävän kauan "vakavassa avosuhtessa" niin saisi, ainakin osan avioliiton mahdollsitamsista eduista (ja tai haitoista) "hyvinvointivaltiomme toimesta.   

Uskovainen mies

Kiitos vastauksesta.

Tiedän kyllä mitä avioliitto ja avoliitto juridisesti tarkoittavat. Tähän väliin on varmasti sopivaa huomauttaa, että Suomessa myös avopuoliso on puolisoaan kohtaan elatusvelvollinen suhteen kestosta riippumatta. Juuri tämän takia itse menetin asumistukeni muutettuani mieheni kanssa yhteen; Kela katsoo mieheni olevan kykenevä maksamaan talouden asumiskulut yksinään. Näin emme tietenkään toimi, ja siksi avoliitto tuleekin itselleni kalliiksi.

Olisi hyvä, jos myös Kela tietäisi mitä avoliitto ja avioliitto tarkoittavat.... Kertomastasi päätellen Kela ei tiedä avioliito ja avoliiton eroa. - Ja kun tämä menee sekaisin niinkin merkittvää valtaa käyttävällä organilla niin ei liene ihme, jos ne avo ja avioliitto menevät sekaisi tavallsiemmalta tossunkuluttajaltakin

Uskovainen mies

Kela toki tietää, mutta talousasioissa avioliitolla ei ole merkitystä. Asumis- ja elämismenot lasketaan asuinkunnan mukaan eikä siinä yksi allekirjoitettu paperi tai papin aamen meinaa yhtään mitään.

Poislukien tietysti kämppisjärjestelyt joissa kumpikaan ei ole toisestaan elatusvelvollinen, mutta nämä tilanteet ovatkin aiheuttaneet esimerkiksi opiskelijoille paljon päänsärkyä kun Kela vänkää vastaan että samassa taloudessa kun asutaan, paremmin tienaava maksaa viulut ja tuista saa vain haaveilla. Hyvänä esimerkkinä ystäväni (nainen) joka muutti avoliittoon puolisonsa kanssa (myös nainen), ja Kela oletti automaattisesti heidän olevan kämppiksiä sillä sukupuoli on sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai eläminen tulee parisuhteessa kalliimmaksi, jos on valmis asettumaan parisuhteeseen sellaisen kumppanin kanssa, jolla on paljossa aivan eri halut ja mielikuvat siitä, mihin rahaa on fiksuinta käyttää (tai olla käyttämttä). - Jos taas mielikuvat ja halut ovat suunnilleen yhtenevät, niin parisuhteessa eläminnen on taloudellsiesti kannattavampaa.

Pariskunta, jossa on kumpaisellakin omansa, eikä ole valmis tai halukas jakamaan mitään toisen kanssa  on minusta enempi kämppiset ei parisuhde, enkä näin todetessani tarkoita, että kaiken pitäis mennä aina fifti-fifti, kun ei parisuhde myöskään ole mikään nollasumma peli.

Uskovainen mies 

Saako ihan uteliaisuudesta kysyä, että oikeastiko talous on se asia joka tekee parisuhteen, tai erottaa kämppikset puolisoista?

Minulla on mieheni kanssa 100% erilliset rahat. Olemme rakastaneet toisiamme 8 vuotta, siitä 4 vuotta asuttu yhdessä. Emme ole koskaan riidelleet jotain yhden käden sormilla laskettavia pieniä eripuria lukuunottamatta, ja nekin on selvitetty tilanteen yhteydessä rauhallisesti. Rahasta ei ole tarvetta edes puhua, sillä molemmilla on omansa ja homma pelittää. 

Olemmeko me siis kämppikset sillä perusteella, ettemme jaa rahaa keskenämme?

Terveisin Utelias-Ulla kaupungista

Hauskaa tavata tällä palstalla  joku, jolla on samanlainen parisuhdehistoria: kahdeksan yhteistä vuotta, noista neljä vuotta avoliitossa.

Meillä on yhteinen taloustili. Se perustettiin jo ennen kuin olimme edes päättäneet muuttaa yhteen. Olemme hyvin varhain suhteessamme molemmat ilmaisseet sen ääneen, että haluamme loppuelämän parisuhteen, joten yhteinen taloustili yhdessä vietettyjen viikonloppujen ja lomien kustannusten hoitamiseen oli helppo ratkaisu. (Se, että muutimme yhteen, ei ollut alunperin itsestäänselvyys. Ellei eräät asiat olisi alkaneet loksahdella itsestään kohdilleen, voisimme hyvinkin asua erillämme mutta sitoutuneessa parisuhteessa.)

Meillä yhteinen taloustili on yhteisiä menoja varten: asumiskulut, ruoka ja yhteinen auto. Muutoin emme rahoja emmekä edes raha-asioita (tulot, menot) jaa. Mutta sain itse äskettäin erään bonuksen ja siksi ensi viikonloppuna tarjoan puolisolleni hotelliloman yhteisesti valitussa kohteessa. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, ei edes tänä vuonna. Hän tarjoaa vähemmän maksullisia yhteisiä asioita mutta sitäkin enemmän huolehtii hyvinvoinnistani teoilla ja auttamalla minua.

Mutta on meillä myös erilaiset tapamme käyttää rahaa. Minä tykkään matkustella myös yksin, puoliso tykkää ostella tavaraa, jota itse en pidä tarpeellisena. Mutta kun on erilliset rahat (sitä yhteistä taloustiliä lukuun ottamatta) niin ne menot eivät ole mitenkään toiselta pois.

Vierailija kirjoitti:

Asumiskulujen+ auton pitäminen on parisuhteelliselle edullisempaa (kun on kaksi maksajaa) mutta muuten asuminen yhdessä ei tuo säästöjä varsinkaan tilanteessa jossa kulut jaetaan 50-50 mutta toinen syö 2x enemmän kuin itse. Tai jos toisella on jokin kallis harrastus johon menee rahaa niin paljon ettei ole varaa sitten maksaa omaa osuutta kuluista. Olen sinkku mutta suht.hyvätuloinen joten rahan takia minun ei tarvitse ketään kotiin rahdata. Kotonani on siistiä, puhdasta ja nukun joka yö kuin tukki sopivan lämpöisessä makuuhuonessa jossa on hiljaista. Ei ole muutaman satasen väärti rikkoa tätä mielenrauhaa (ja yön hiljaisuutta).

Miksi ihmeessä toisen harrastus maksettaisiin yhteisistä rahoista? Meillä harrastaa saa vaikka purjehdusta, jos siihen on varaa sen jälkeen, kun on maksanut puolet yhteisistä kuluista!