Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?
Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat. Tiesin, että kun asumme lähempänä niin kyläilyä tulee molemmin puolin enemmän, mutta homma on lähtenyt aivan lapasesta ja mua ahdistaa. Meillä käy joka päivä ilmoittamatta vieraita. Vähintään yksi miehen sukulainen paukkaa ovesta sisään, yleensä yhden saavuttua saapuu pian toinen ja kolmaskin. Ei soittoa etukäteen, ei edellisenä päivänä sopimista, ei edes ovikellon soittoa vaan ovista suoraan sisään taloon ja ilmoitus että tulin nyt kahville, mitäs te teette ja miten ole kahvia valmiina. Vierailut kestävät tunteja, eikä kyläväkeä lainkaan haittaa vaikka sanoisimme olleemme juuri päiväunilla, väsyneitä tai tekemässä jotakin akuuttia. Sukulaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta en enää edes viitsi suunnitella päivälle ohjelmaa kun tiedän että koska tahansa saattaa tulla suunnitelmiin muutos ja loppupäivä onkin kahvinkeittoa ja seurustelua. En edes aloita anopin kauhisteluista kuinka tiskit häiritsevät hänen kahvihetkeään.
Ensinnäkin tuo ilmoittamatta tuleminen. Eihän niin vaan tehdä? En koskaan kehtaisi vierailla heillä yllättäen. Tai voisiko sitä himputin ovikelloa edes soittaa? Saako teille tulla kylään kysymättä ensin? Olen tosi yksityisyydestäni huolta pitävä, omasta rauhasta nauttiva ihminen, ja vaikka pidän sukulaisista niin huomaan olevani tosi ahdistunut ja ajattelevani etten ole tässä uudessa kodissa tuntenut hetkeäkään vielä olevani kotona, kun en voi rentoutua yllätysvierailun pelossa. Soimaan itseäni, kun anopin tai miehen siskon kaartaessa pihaan huomaan toteavani ääneen että voi vattu, ei kai taas.
Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä? Ovat muutenkin sen luontoisia, että lomareissujakaan ei saa sopia edes päivän tarkkuudella etukäteen tai alkaa ahdistaa. Pidän kovasti siitä, että vieraat kutsutaan ja heitä varten laitetaan pöytä koreaksi (KUN TIEDETÄÄN ETUKÄTEEN ETTÄ VIERAITA ON TULOSSA!) Minä en kuitenkaan pysty elämään hyvinvoivana tällaisessa tosielämän serranon perhe -parodiassa. Uskon että kyläily harvenee kunhan uutuudenviehätys häviää, mutta olen niin väsynyt että tuntuu raskaalta odottaa koska tilanne rauhoittuu itsestään. Mies kuulemma ymmärtää, mutta hänestä tuntuu pahalta jos joutuisi vetämään kyläilylle rajoja. Kuulemma voin mennä toiseen huoneeseen jos en halua seurustella. Miten, jos ruoka on hellalla kun herrasväki paahtaa kahvipöytään? Haluaisin voida vaikka keittää makaronia pikkuhoususillani keittiössä silloin kun siltä tuntuu.
En tiedä mitä nyt eniten tarvitsisin; käytännön neuvoja, myötätuntoa vai vertaistuellisia kauhukertomuksia. Ehkä kaikkia noista. Olen suhteellisen nuori vaimo ja vieraalla paikkakunnalla vieraassa tapakulttuurissa.
Kommentit (421)
Ap trolli katosi. Toimittajaksi tähtäävä sai naulansa lihaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Heh. Eli paljastit sen, ettei maalaisilla ole mitään käytöstapoja tai kunnioitusta toista saman katon alla asuvaa kohtaan? Ei hitto mitä itsekkyyttä!
Heillä on kyllä käytöstapoja - omat tapansa. Yhtä lailla voitaisiin sanoa, että aloittajalla ei ole kunnioitusta miehensä sukulaisia kohtaan, ja hänhän se tässä itsekäs on, kun haluaa vetäytyä omiin oloihinsa.
Itse olen ikäni kaupungissa asunut eivätkä yllätyskyläilyt kuulu omaksumaani tapakulttuuriin. Mutta minulla on sukulaisia maalla, ja sielläkin on tullut aikaa vietettyä ja toisenlaisen kulttuurin tapoihin totuttua. Vähän ymmärtäväisyyttä nyt puolin tai toisin! Ei se, että maalaiset haluavat elää omien tapojensa mukaan, tarkoita, että heillä ei olisi mitään tapoja. Kyllä heillä on; ne eivät vain ole samat kuin kaupunkilaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä meni aina eri huoneeseen, koska oli sellainen kuin oli. Nyt elävät pojan kanssa erintalouksissa että sellaista mielenosoitustahan se oli aika lailla alusta asti. Joo.
No se myrkkypesäke onkin parempi olla kaukana pojastamme. Toki kääntänyt lapsensakin meitä ja miestään vastaan. Älkää hyväksykö ketä tahansa miniäksenne. Siunausta ei kaikki liitot saa. Ja se kunnioituksen puute näkyy kyllä jo aivan alussa.
Äiti rakashan se päättää, kehen oma pikku kullannuppu saa rakastua.
Hyi!!! Oikein koulukirjaesimerkki rajattomasta riippujasta. Ainoa syyllinen tässä tarinassa on anoppi ja kumppaninaan vätyspoikansa.
Vierailija kirjoitti:
Luettuani ihmisten ajatuksia ja kokemuksia totean: tuo kyläilyasia on ihan täysin luonnekysymys. Joistakin on hauskaa kun tupsahtetaan kylään ilmoittamatta ja minä taas superintroverttinä koen , että se on todella kotirauhan rikkomista, eikä sovi minun elinpiiriini lainkaan.
Kutsutuista vieraista nautin , mutta sekään ei pidemmän päälle saa yksipuolista. Siis tapa ,vuoroin vieraissa sopii meille.
Minusta se on enemmän kulttuuri- kuin luonnekysymys.
Olen itsekin introvertti, mutta jotenkin juuri siksi spontaani kyläily on melkeinpä mukavampaa - siis siellä missä se on tapana. Ei tule sellaisia seurustelupaineita kuin sovituissa kyläilyissä on. Usein minulla on jokin puuha kesken, esimerkisi viimeksi aidan maalaus, enkä voinut sitä oiken jättää vaiheeseenkaan. Vieraat menivät sisälle, keittivät kahvit itse ja toivat minullekin pahvimukissa, kun olin kertonut mistä niitä löytyy. Auttelivat hommassa niiltä osin kuin pystyivät ja ottivat mennessään mukaan tyhjentyneitä maalipurkkeja kirkonkylän jätepisteelle vietäväksi, kun heillä kuitenkin oli sinne päin asiaa. Paljon mukavampi minusta noin kuin jos olisivat tulleet määräaikaan ja siinä sitten puolitoista tuntia olisi jäykästi istuttu pöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna mun arvata... miehesi on Pohjois-Karjalasta. Niillä on joku ihme pakko tunkea koko ajan sukunsa ja perheensä pariin. Jos olet muualta päin Suomea kotoisin ja tuo tapa on sinulle vieras, aina mahdollisuus on hyväksyä se tai erota.
Tämä keskustelu on kyllä avannut silmiä. Parikymmentä vuotta sitten Pohjois-Karjalasta lähteneenä luulin, että tällainen kyläilykulttuuri on vain nyt vuosien aikana jäänyt pois kaikkialla Suomessa. Se onkin sitten ollut normi vain idässä.
Kuule, kyllä se vapaampi kyläily on edelleen voimassa maaseudulla.
Tämä palsta on vain täynnä mt-naisia, jotka inhoaa elämää kaikkinensa.
Vieraita ei saa käydä, se on kauhistuksen huippu elämässä. Itsekään ei käydä missään, vaan kyyristellään kotona, vetämässä sätkää ja siideriä, maataan ja toljetetaan Salattuja elämiä ja haukutaan pääministeria somessa.
Normaalit ihmiset suhtautuvat normaalisti vieraisiin.
Ja eihän toisen puolison sukulaiset edes vieraita ole.Maalla usein pistäydytään toisen pihassa ja tuvassa.
Eikä odoteta mitään tarjoiluja, kunhan poristaan hetki. Se on tavanomaista.Se se vasta mukavaa onkin, kun sunnuntain päiväkahville tulee yllättäen joku sukulainen, muutaman kymmenen kilometrin päästä
Silloin on kahvileipääkin tarjolla, kun leiponut vkonlopuksi. Ainakin meillä.
Ollaan päivät töissä. Ei siinä jaksa pitää illat pitkät seuraa ihmisille, jolla on arjessa ilmeisesti liikaa vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Minäkin olen maalta enkä todellakaan hyväksy tuollaista käytöstä, että paukataan ilmoittamatta toisten koteihin eikä kunnioiteta toisten kotirauhaa. Kannattaisi katkaista se napanuora, että olisi muuta tekemistä kuin häiritä sukulaisia joka päivä.
Mutta tuon talohan on siis mies ostanut ja maksanut. Jos olisin naisen omatalo niin voisi päättää kuka tulee tai ei. Kun asuu toisen omistamassa kämpässä niin on vain sopeuduttva. Maksaisi miehelle puolet siitä kauppahinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Jos asunto on myös tämän "kaupunkilaisen nirppanokan" omistuksessa, niin ei sukulaisilla todellakaan ole oikeus häiritä hänen kotirauhaansa jatkuvasti. Tavatkoon jossain muualla, menkööt mies sukulaistensa nurkkiin passattavaksi.
Mutta kun se on kokonaan miehen maksama. Nirppanokka ei suostu maksamaan puolta talon hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Jos asunto on myös tämän "kaupunkilaisen nirppanokan" omistuksessa, niin ei sukulaisilla todellakaan ole oikeus häiritä hänen kotirauhaansa jatkuvasti. Tavatkoon jossain muualla, menkööt mies sukulaistensa nurkkiin passattavaksi.
Mutta kun se on kokonaan miehen maksama. Nirppanokka ei suostu maksamaan puolta talon hinnasta.
No, en kyllä minäkään maksaisi ropoakaan jostain suvun henkisesti omistamasta kolhoosisa. Joku raja sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin mekin taajaman laidalle ja anoppi hehkutti etukäteen, että voi sitten kävelylenkillä käydä meillä vaikka joka päivä. Matkaa on 3 km. Ilmoitin, että meille sopii tulla vain kutsuttuna.
Kohta on 5 vuotta täällä asuttu, ei ole näkynyt miehen sukulaisia kertaakaan. Anoppi käy kävelyllä jossain muualla eikä ole ollut oven takana, mutta eipä tulleet aikanaan auttamaan muutossa, vaikka pyydettiin. Appi ilmoitti, että menevät jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaisiin. Miehen sisarukset käy ahkerasti vanhemmillaan, kertaakaan ei ole ollut aikaa käväistä meillä samalla. Ekana jouluna kutsuttiin kaikki sukujoulua viettämään, mutta kukaan ei tullut, kaikilla sisaruksilla oli muuta menoa. Jälkikäteen kuulimme, että olivat mummolassa, meille ei kutsua tullut.
Saadaan olla rauhassa, mutta aika yksinäisiä.
Jos suku on noin pitkävihaista, niin ei se vaihtoehtokaan ehkä mikään riemukas olisi ollut. Jos mies ei saa edes sisarustensa kanssa avoimesti juttelemalla suhteita kuntoon, niin ei ole perheen dynamiikat ja sosiaaliset taidot ihan kuosissa.
Meillä rampattiin omilla avaimilla aikansa. Arkisin kesken etätyöpäivien jne, eikä rakentava keskustelu auttanut yhtään. Oli pakko tulla juuri heidän aikataulujen mukaan (eläkkeellä), eikä vaikka 2t myöhemmin jolloin voisi pitää tauon töistä tai ihan viikonloppuna. Ei mitään ymmärrystä tai kunnioitusta toisia kohtaan.
Olivatko maanviljelijöitä olleet? Tai muuten ruumiillisen työn tekijöitä.
Joskus tuntuu, että sellaiset pitävät työnä vain työtä, jossa joutuu liikkumaan ja hikoamaan. Eivät miellä koneen ääressä istuen tehtävää toimistotyötä työksi lainkaan.
Maalla työrytmi tietysti on ollut erilainen, maajussi päättää itse aikataulunsa. Mutta esim. lehmien lypsy on pitänyt se kaksi kertaa päivässä hoitaa, ja samalla ruokkia ne, puhdistaa lantakouru jne., ja kun on hyvä heinäpouta niin tehdään heinää. Maalla jos naapurin isäntä tupsahtaa pihaan, on joskus aikaa jäädä juttelemaan ja joskus ei, ja vieras on sanomattakin hyvin ymmärtänyt kulloisenkin tilanteen, koska tekee samanlaista työtä itsekin.
Jostakin tietokoneen ääressä istumisesta eivät ymmärrä ollenkaan samalla lailla. Tai siitä yleensäkään, ettei palkkaduunari ole aikansa herra. Kun onhan sillä matkahuollon baarin pitäjällä ja rautakaupan myyjälläkin aina aikaa jäädä rupattelemaan.
Pitäisköhän minun muuttaakin maalle?
Jotenkin kun näitä juttuja lukee, niin tuo spontaani kyläily alkaa tuntua juuri siltä asialta, joka elämästäni puuttuu.
En varmaan kyllä itse osaisi lähteä kyläilemään tuosta noin vain (kai siinäkin on sääntönsä, milloin se sopii), mutta minulle voisi tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itä-Suomessa on just noin. Arvasin ettet ole sieltä,kun ahdistaa. Alueella alueen tavalla. Olet varmaan häme/varsinaissuomi/satakunta jne sakkia. Itse muutin itäsuomalaisena hämeestä pois, kun kaikki on jotenkin niin sairaan hankalaa. Just nää kyläilytkin. Kaikki on jotenkin tosi reviiritietoisia ja kaikki on aina jotenkin pikkasen hankalaa. Raivostuttavaa sellanen kyräily ja kaiken pilkun tarkkaan sopiminen.
Tuo on ihan totta. Minäkin olen Itä-Suomesta kotoisin, vaikka asunut jo 22 vuotta muualla. Vieraat oli aina meille tervetulleita kotiin ja me poikettiin kylään jonnekin. Ei se ole muualla Suomessa käynyt laatuun, kaikki pitää olla tarkalleen sovittu. Kerran menin työkaverin kesämökille, kun satuttiin siitä ohi ajamaan kesälomalla. Hän oli itse esittänyt kutsun! Sitten kun soitin, että ollaan tunnin päästä pihassa, sopiiko piipahtaa katsomassa sitä teidän kesäparatiisia, hän antoi luvan. Kuitenkin vastaanotto oli viileä. Ulkona istuttiin. Me vietiin mukana kahvipaketti ja tuoretta pullaa. Kummallisin kysymys: haluatteko te sitä pullaakin sitten vai. Mikä kysymys sellainen on? Vai onko se murreasia. Itä-Suomessa syntyneen ja kasvaneen korvaan kuulostaa töykeältä.
Hän oli varmaan joskus työpaikan kahvitauolla kertonut mökistään ja kun olit sitä ihastellut, tullut sanoneeksi että "tulkaa ihmeessa käymään milloin vain". Ja sinä olit tulkinnut sen niin, että voitte tupsahtaa paikalle ihan tuosta noin vain. Vaan ei, sehän tarkoitti, että se "milloin vain" pitää vielä erikseen sopia, milloin se olisi. :)
Ja sitten kun tulitte, ei olisi halunnut teitä kylään, mutta ei kehdannut kieltäytyä kun tajusi että hänen sanansa on ymmärretty väärin. - Tuo pullakysymys kuulostaa sellaiselta, jonka voisi esittää vaikka joku turkulainen ilman minkäänlaista loukkaustarkoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Jos asunto on myös tämän "kaupunkilaisen nirppanokan" omistuksessa, niin ei sukulaisilla todellakaan ole oikeus häiritä hänen kotirauhaansa jatkuvasti. Tavatkoon jossain muualla, menkööt mies sukulaistensa nurkkiin passattavaksi.
Mutta kun se on kokonaan miehen maksama. Nirppanokka ei suostu maksamaan puolta talon hinnasta.
No, en kyllä minäkään maksaisi ropoakaan jostain suvun henkisesti omistamasta kolhoosisa. Joku raja sentään.
jos asuun toisen omistamassa asunnossa niin omistajan säännöillä mennään :)
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa tähän, että ymmärrän. Minulla on miehen sukuun väliä yli 300 kilometriä ja monta kertaa olen mielessäni ajatellut, että mikä onni. Jos asuttaisiin samalla paikkakunnalla, meillä olisi juuri tuollaista. Sinuna kokeilisin seuraavia:
Aina kun sukulainen paukahtaa yllätysvierailulle, toteat iloisena, että "onpa kiva, nyt voitkin katsoa lasten perään" ja sitten painut itse lenkille, kauppaan, alat imuroimaan tai mitä nyt ikinä sitten tarviikaan tehdä. Etkä keitä sitä kahvia, vaan korkeintaan huikkaat, että keitä vaan itsellesi, jos maistuu. Olet ja elät niin kuin muutenkin tekisit. Ja ne ovet lukkoon niin, että oppivat, ettei teille vaan kävellä suoraan. Ehkä jonkun aikaa voisin tehdä niinkin, että olisin mahdollisimman paljon pois kotoa niihin aikoihin, kun yleensä pölähtävät paikalle. Useampi turha reissu, niin ehkä alkavat ensin varmistaa, oletteko kotona.
Jos ei ole lapsia niin toki voi lyödä pölyrätin kouraan tai opastaa tyhjentämään sen tiskikoneen, todeten että kiva kun tulit avuksi ja keitetään kahvit sitten, pullaa ei nyt ole ja maitokin loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä meni aina eri huoneeseen, koska oli sellainen kuin oli. Nyt elävät pojan kanssa erintalouksissa että sellaista mielenosoitustahan se oli aika lailla alusta asti. Joo.
No se myrkkypesäke onkin parempi olla kaukana pojastamme. Toki kääntänyt lapsensakin meitä ja miestään vastaan. Älkää hyväksykö ketä tahansa miniäksenne. Siunausta ei kaikki liitot saa. Ja se kunnioituksen puute näkyy kyllä jo aivan alussa.
Äiti rakashan se päättää, kehen oma pikku kullannuppu saa rakastua.
Hyi!!! Oikein koulukirjaesimerkki rajattomasta riippujasta. Ainoa syyllinen tässä tarinassa on anoppi ja kumppaninaan vätyspoikansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätte varmaan sen epämiellyttävän tunteen, kun tunnet olevasi ei toivottua seuraa tai sinut koetaan ahdistavaksi taakaksi sillä hetkellä? Eikö nämä ilmoittamatta toisten koteihin paukkaavat tunne tätä oloa? Jotenkin tunnevammaista? Vaikka kuinka esittäisi tekohymyä kireiden hampaiden välistä, että tervetuloa vaan, niin kyllä ihmisestä näkyy millainen on se oikea tunnetila? Eikö nämä vaan välitä?
Miehelle he ovat toivottua seuraa. Jos miehen eukko nyrpistelee, katsovat, että ongelma on hänessä, tuossa kaupunkilaisessa nirppanokassa. Mutta heillä on oikeus käydä tapaamassa poikaansa/veljeään/lankomiestään.
Arvaan, että aloittja on kaupungista, jossa tietysti on toiset tavat.
Jos asunto on myös tämän "kaupunkilaisen nirppanokan" omistuksessa, niin ei sukulaisilla todellakaan ole oikeus häiritä hänen kotirauhaansa jatkuvasti. Tavatkoon jossain muualla, menkööt mies sukulaistensa nurkkiin passattavaksi.
Mutta kun se on kokonaan miehen maksama. Nirppanokka ei suostu maksamaan puolta talon hinnasta.
No, en kyllä minäkään maksaisi ropoakaan jostain suvun henkisesti omistamasta kolhoosisa. Joku raja sentään.
jos asuun toisen omistamassa asunnossa niin omistajan säännöillä mennään :)
Jakamattoman kuolinpesän vanha päärakennus on helmi. Viereen on rakennettu pilalle lellityn perheen nuorimmaisen uusi talo. Ko. "poika" kulkee entisessä lapsuudenkodissaan omistajan elkein. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia sieltä mistä minä tulen. Oma sukuni on juuri tuollaista ja olen nainen. En ymmärrä miksi ihmiset tästä ahdistuu. Ehkä erona on se, etten passaa ihmisiä. Jos minulla on joku asia kesken ja joku tulee kylään kutsumatta, en minä hommiani sen takia keskeytä. Tulkoot juttelemaan siihen puusavotan viereen, mikäli on asiaa. Jos joku haluaa kahvia tai pullaa, keittäkööt itselleen. Ei siitä toki sitten mitään tule, jos siellä joka kerta pitää emmännöidä. Kaappeja saa kaivella. Ei siellä salaisuuksia ole.
Ei ihme, että Suomessa porukka on yksinäistä jos omien sukulaisten vierailu häiritsee ja on jokin tapahtuma. En myöskään ymmärrä miksi omia kaappeja vartioidaan kuin koira. Joo siellä voi olla jotain "noloa" (s3ksilelut tms), mutta mitä sitten. Ihan normaalia nykyään. Enemmän sitä kaappiin katsojaa hävettää kuin sen omistajaa. Asioihin tulisi opetella suhtautumaan rennosti. Keittäkööt se vieras joka kahvit haluaa nii kahvia. Kyllä pihalle ja sisälle mahtuu.
Kyllä mua jotenkin todella häiritsis jos joku random sukulainen ois mun kodissa pyörimässä ja tulis mun makkariin juttelemaan kun oisin lepäilemässä ja surffaisin netissä, tai seisoskelis höpöttelemässä suihkuverhon takana samallakun pesen tukkaa ja sheivaan. Miksi kukaan ees haluais tulla oleilemaan yksin toisen kotiin kun isäntäväki puuhaa omiaan, eikö sitä voi hengata ihan omassa kodissa.
Miehen veli teki suhteemme alussa tuota, että lampsi kotiimme milloin tahtoi. Mies oli jättänyt lapsuuden kotiinsa opiskelija-asuntonsa vara-avaimen. Miehen veli teki muutaman kerran niin, että tuli sisään yllättäen vara-avaimilla ja alkoi suureen ääneen vaatia kahvia ja tarjottavaa, tai ilmoitti jäävänsä kolmeksi päiväksi yökylään. Yleensä haukkui vielä kotimme siisteyttä ja tarjoamiani ruokia anopille ja appiukolle, josta appi sitten huomautteli jälkikäteen. Välillä ukko kömpi illalla kännissä meille jostain strippariluolasta. Seuraavaan asuntoon emme hänelle vara-avainta enää antaneet, pyynnöistä huolimatta. Hän on kyllä vaikea ihminen muutoinkin. Odottaa jatkuvasti palvelua, haukkuu takana päin, valehtelee, on ilkeä ja epärehellinen. Oikea piru ihmiseksi. Että ei ihan hirveästi menetetä, vaikkei hän kylässä kävisikään.
Itse perheineni asun maalla, ja miehen suku ihan lähellä, ja he ovat olleet ihana turvaverkko etenkin kun lapset oli pieniä. Heidän kyläily ei koskaan ole ahdistanut. Mutta kun yrität tehdä puutarha töitä tai muuta pihalla, niin se vetää kuin hunaja mehiläisiä naapureita lätisemään tyhjänpäiväistä ja häiritsemään duuneja. Jos haluaisi tehdä ison ulkoverhous remontin niin talo oisi pakko huputtaa että saisi työrauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itä-Suomessa on just noin. Arvasin ettet ole sieltä,kun ahdistaa. Alueella alueen tavalla. Olet varmaan häme/varsinaissuomi/satakunta jne sakkia. Itse muutin itäsuomalaisena hämeestä pois, kun kaikki on jotenkin niin sairaan hankalaa. Just nää kyläilytkin. Kaikki on jotenkin tosi reviiritietoisia ja kaikki on aina jotenkin pikkasen hankalaa. Raivostuttavaa sellanen kyräily ja kaiken pilkun tarkkaan sopiminen.
Tuo on ihan totta. Minäkin olen Itä-Suomesta kotoisin, vaikka asunut jo 22 vuotta muualla. Vieraat oli aina meille tervetulleita kotiin ja me poikettiin kylään jonnekin. Ei se ole muualla Suomessa käynyt laatuun, kaikki pitää olla tarkalleen sovittu. Kerran menin työkaverin kesämökille, kun satuttiin siitä ohi ajamaan kesälomalla. Hän oli itse esittänyt kutsun! Sitten kun soitin, että ollaan tunnin päästä pihassa, sopiiko piipahtaa katsomassa sitä teidän kesäparatiisia, hän antoi luvan. Kuitenkin vastaanotto oli viileä. Ulkona istuttiin. Me vietiin mukana kahvipaketti ja tuoretta pullaa. Kummallisin kysymys: haluatteko te sitä pullaakin sitten vai. Mikä kysymys sellainen on? Vai onko se murreasia. Itä-Suomessa syntyneen ja kasvaneen korvaan kuulostaa töykeältä.
Hän oli varmaan joskus työpaikan kahvitauolla kertonut mökistään ja kun olit sitä ihastellut, tullut sanoneeksi että "tulkaa ihmeessa käymään milloin vain". Ja sinä olit tulkinnut sen niin, että voitte tupsahtaa paikalle ihan tuosta noin vain. Vaan ei, sehän tarkoitti, että se "milloin vain" pitää vielä erikseen sopia, milloin se olisi. :)
Ja sitten kun tulitte, ei olisi halunnut teitä kylään, mutta ei kehdannut kieltäytyä kun tajusi että hänen sanansa on ymmärretty väärin. - Tuo pullakysymys kuulostaa sellaiselta, jonka voisi esittää vaikka joku turkulainen ilman minkäänlaista loukkaustarkoitusta.
Harva kertoo osoitetta niin tarkasti, että ex tempore piipahtaminen onnistuu. Pelkällä paikkakunnalla ei perille pääse.
En ole tuo aiemman kommentin kirjoittaja.
Sanoisin, että kenenkään ei tarvitse ottaa vieraita kotiinsa, jos ei halua.
Sukulaisuus ei velvoita. Ventovieraita ei voi päästää kotiin kukaan. Meillä kävi ventovieras ovella känny kourassa. Tuli pihalle autolla. En avannut ovea. Otin rekisterikilven muistiin paperille. Selvitin hepun nimen ja puhelinnumeron.
Soitin hepulle, ja kysyin millä asioilla kävit ovella. Tähän hän vastasi, että soittaa minulle huomenna.
Minä siihen, että kerro nyt vaan, mikä asiasi on. Ei kertonut, ei soittanut. Joten asiattomalla käynnillä oli.
Tämä oli kahden viikon sisään jo toinen kutsumaton viime kuussa.