Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?
Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat. Tiesin, että kun asumme lähempänä niin kyläilyä tulee molemmin puolin enemmän, mutta homma on lähtenyt aivan lapasesta ja mua ahdistaa. Meillä käy joka päivä ilmoittamatta vieraita. Vähintään yksi miehen sukulainen paukkaa ovesta sisään, yleensä yhden saavuttua saapuu pian toinen ja kolmaskin. Ei soittoa etukäteen, ei edellisenä päivänä sopimista, ei edes ovikellon soittoa vaan ovista suoraan sisään taloon ja ilmoitus että tulin nyt kahville, mitäs te teette ja miten ole kahvia valmiina. Vierailut kestävät tunteja, eikä kyläväkeä lainkaan haittaa vaikka sanoisimme olleemme juuri päiväunilla, väsyneitä tai tekemässä jotakin akuuttia. Sukulaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta en enää edes viitsi suunnitella päivälle ohjelmaa kun tiedän että koska tahansa saattaa tulla suunnitelmiin muutos ja loppupäivä onkin kahvinkeittoa ja seurustelua. En edes aloita anopin kauhisteluista kuinka tiskit häiritsevät hänen kahvihetkeään.
Ensinnäkin tuo ilmoittamatta tuleminen. Eihän niin vaan tehdä? En koskaan kehtaisi vierailla heillä yllättäen. Tai voisiko sitä himputin ovikelloa edes soittaa? Saako teille tulla kylään kysymättä ensin? Olen tosi yksityisyydestäni huolta pitävä, omasta rauhasta nauttiva ihminen, ja vaikka pidän sukulaisista niin huomaan olevani tosi ahdistunut ja ajattelevani etten ole tässä uudessa kodissa tuntenut hetkeäkään vielä olevani kotona, kun en voi rentoutua yllätysvierailun pelossa. Soimaan itseäni, kun anopin tai miehen siskon kaartaessa pihaan huomaan toteavani ääneen että voi vattu, ei kai taas.
Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä? Ovat muutenkin sen luontoisia, että lomareissujakaan ei saa sopia edes päivän tarkkuudella etukäteen tai alkaa ahdistaa. Pidän kovasti siitä, että vieraat kutsutaan ja heitä varten laitetaan pöytä koreaksi (KUN TIEDETÄÄN ETUKÄTEEN ETTÄ VIERAITA ON TULOSSA!) Minä en kuitenkaan pysty elämään hyvinvoivana tällaisessa tosielämän serranon perhe -parodiassa. Uskon että kyläily harvenee kunhan uutuudenviehätys häviää, mutta olen niin väsynyt että tuntuu raskaalta odottaa koska tilanne rauhoittuu itsestään. Mies kuulemma ymmärtää, mutta hänestä tuntuu pahalta jos joutuisi vetämään kyläilylle rajoja. Kuulemma voin mennä toiseen huoneeseen jos en halua seurustella. Miten, jos ruoka on hellalla kun herrasväki paahtaa kahvipöytään? Haluaisin voida vaikka keittää makaronia pikkuhoususillani keittiössä silloin kun siltä tuntuu.
En tiedä mitä nyt eniten tarvitsisin; käytännön neuvoja, myötätuntoa vai vertaistuellisia kauhukertomuksia. Ehkä kaikkia noista. Olen suhteellisen nuori vaimo ja vieraalla paikkakunnalla vieraassa tapakulttuurissa.
Kommentit (421)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Sun mies on jo hylännyt sinut ja lapset. Olisi ihan oikein miehelles, että pakkaat tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Hanki se asunto sinulle ja lapsillesi. Sitten vaan muuttoauto ja muuttomiehet hoitamaan muutto. Ammattilaisilla ei kauan nokka tuhise muuttohommassa. Helppoa kuin heinänteko. Suosittelen.
Meilläkin muutto oli niin ihanan kevyttä, kun vaan pakkasin tavarat muuttofirmalta ostamiini kestäviin pahvilaatikoihin ja merkkasin oranssilla teipillä ne irtotavarat, jotka lähtee myös mukaan. Sitten vaan uuden kodin avain muuttajille kouraan, ja itse menet vaikka lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan hienoon ravintolaan uuden alun kunniaksi.
Vielä ihanamman kevyttä se on, jos sattuu olla avioehto ja mies on maksanut kaiken. Täyttelet tukipaperit, hommaat kunnan vuokrakämpän ja reippaasti kädet heiluen uuteen elämään lapset jonossa perässä.
Keskustelun kaltaisissa perheissä avioehto onkin yleensä ollut appivanhempien tai/ja miehen sisarusten idea ja vaatimus. Jonka mies on tottakai vienyt toteutukseen, koska omat rakkaat ovat sitä vastineet. Ettei kotitalo mene muukalaiselle. Eikö mikään muukaan. Kun ne kuitenkin eroaa vielä.
En tunne ketään, joka haluaisi luovuttaa puolet omasta omaisuudestaan erotessaan puolisostaan.
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.
Ei tuo pidä paikkaansa. Erotessa molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja molemmat saavat puolet. Ei siis niin, että joutuu antamaan puolet omaisuudestaan toiselle ja tämä puolestaan antaa puolet omastaan sinulle. Ja nimenomaan siitä arvosta, ei muusta! Jos menee vihille tyhjätaskun kanssa, niin jaetaan edelleen pelkkä omaisuuden arvo, ei omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Sun mies on jo hylännyt sinut ja lapset. Olisi ihan oikein miehelles, että pakkaat tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Hanki se asunto sinulle ja lapsillesi. Sitten vaan muuttoauto ja muuttomiehet hoitamaan muutto. Ammattilaisilla ei kauan nokka tuhise muuttohommassa. Helppoa kuin heinänteko. Suosittelen.
Meilläkin muutto oli niin ihanan kevyttä, kun vaan pakkasin tavarat muuttofirmalta ostamiini kestäviin pahvilaatikoihin ja merkkasin oranssilla teipillä ne irtotavarat, jotka lähtee myös mukaan. Sitten vaan uuden kodin avain muuttajille kouraan, ja itse menet vaikka lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan hienoon ravintolaan uuden alun kunniaksi.
Vielä ihanamman kevyttä se on, jos sattuu olla avioehto ja mies on maksanut kaiken. Täyttelet tukipaperit, hommaat kunnan vuokrakämpän ja reippaasti kädet heiluen uuteen elämään lapset jonossa perässä.
Keskustelun kaltaisissa perheissä avioehto onkin yleensä ollut appivanhempien tai/ja miehen sisarusten idea ja vaatimus. Jonka mies on tottakai vienyt toteutukseen, koska omat rakkaat ovat sitä vastineet. Ettei kotitalo mene muukalaiselle. Eikö mikään muukaan. Kun ne kuitenkin eroaa vielä.
En tunne ketään, joka haluaisi luovuttaa puolet omasta omaisuudestaan erotessaan puolisostaan.
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.
Älykäs ihminen tekee avioehdon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Sun mies on jo hylännyt sinut ja lapset. Olisi ihan oikein miehelles, että pakkaat tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Hanki se asunto sinulle ja lapsillesi. Sitten vaan muuttoauto ja muuttomiehet hoitamaan muutto. Ammattilaisilla ei kauan nokka tuhise muuttohommassa. Helppoa kuin heinänteko. Suosittelen.
Meilläkin muutto oli niin ihanan kevyttä, kun vaan pakkasin tavarat muuttofirmalta ostamiini kestäviin pahvilaatikoihin ja merkkasin oranssilla teipillä ne irtotavarat, jotka lähtee myös mukaan. Sitten vaan uuden kodin avain muuttajille kouraan, ja itse menet vaikka lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan hienoon ravintolaan uuden alun kunniaksi.
Vielä ihanamman kevyttä se on, jos sattuu olla avioehto ja mies on maksanut kaiken. Täyttelet tukipaperit, hommaat kunnan vuokrakämpän ja reippaasti kädet heiluen uuteen elämään lapset jonossa perässä.
Keskustelun kaltaisissa perheissä avioehto onkin yleensä ollut appivanhempien tai/ja miehen sisarusten idea ja vaatimus. Jonka mies on tottakai vienyt toteutukseen, koska omat rakkaat ovat sitä vastineet. Ettei kotitalo mene muukalaiselle. Eikö mikään muukaan. Kun ne kuitenkin eroaa vielä.
En tunne ketään, joka haluaisi luovuttaa puolet omasta omaisuudestaan erotessaan puolisostaan.
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.
Ei tuo pidä paikkaansa. Erotessa molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja molemmat saavat puolet. Ei siis niin, että joutuu antamaan puolet omaisuudestaan toiselle ja tämä puolestaan antaa puolet omastaan sinulle. Ja nimenomaan siitä arvosta, ei muusta! Jos menee vihille tyhjätaskun kanssa, niin jaetaan edelleen pelkkä omaisuuden arvo, ei omaisuutta.
Eli puolet maatilasta lähtee, jos et ole sitä suojannut avioehdolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Sun mies on jo hylännyt sinut ja lapset. Olisi ihan oikein miehelles, että pakkaat tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Hanki se asunto sinulle ja lapsillesi. Sitten vaan muuttoauto ja muuttomiehet hoitamaan muutto. Ammattilaisilla ei kauan nokka tuhise muuttohommassa. Helppoa kuin heinänteko. Suosittelen.
Meilläkin muutto oli niin ihanan kevyttä, kun vaan pakkasin tavarat muuttofirmalta ostamiini kestäviin pahvilaatikoihin ja merkkasin oranssilla teipillä ne irtotavarat, jotka lähtee myös mukaan. Sitten vaan uuden kodin avain muuttajille kouraan, ja itse menet vaikka lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan hienoon ravintolaan uuden alun kunniaksi.
Vielä ihanamman kevyttä se on, jos sattuu olla avioehto ja mies on maksanut kaiken. Täyttelet tukipaperit, hommaat kunnan vuokrakämpän ja reippaasti kädet heiluen uuteen elämään lapset jonossa perässä.
Keskustelun kaltaisissa perheissä avioehto onkin yleensä ollut appivanhempien tai/ja miehen sisarusten idea ja vaatimus. Jonka mies on tottakai vienyt toteutukseen, koska omat rakkaat ovat sitä vastineet. Ettei kotitalo mene muukalaiselle. Eikö mikään muukaan. Kun ne kuitenkin eroaa vielä.
En tunne ketään, joka haluaisi luovuttaa puolet omasta omaisuudestaan erotessaan puolisostaan.
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.
Ei tuo pidä paikkaansa. Erotessa molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja molemmat saavat puolet. Ei siis niin, että joutuu antamaan puolet omaisuudestaan toiselle ja tämä puolestaan antaa puolet omastaan sinulle. Ja nimenomaan siitä arvosta, ei muusta! Jos menee vihille tyhjätaskun kanssa, niin jaetaan edelleen pelkkä omaisuuden arvo, ei omaisuutta.
Eli puolet maatilasta lähtee, jos et ole sitä suojannut avioehdolla.
Eipä noissa lahoissa tönöissä Itä-Suomessa tai missään muuallakaan maaseudulla paljoa arvoa ole. Pikkutiloja ja pieni tilkku maata. Työssäkäyvällä naisella on erittäin todennäköisesti suurempi omaisuus.
Ihanko syntyperäisten suomalaisten keskuudessako tätä tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen suku ravaa mökillä ja minusta se on OK, itse en mökkeile. Se ottaa päähän, että etätöiden ansiosta mies voi nyt olla mökillä huhtikuusta lokakuulle käymättä välillä lainkaan kotona. Hän ei edes pidä sitä ongelmana, selittää vain, että "kun sä et tykkää siitä, että perhe käy kylässä, niin täähän on optimiratkaisu meille". Niin varmaan onkin, kun minä pyöritän kotia ja perhettä yksin 20 km päässä vain siksi, että mies saa olla sukunsa ja kaverieden kanssa niin paljon kuin ikinä haluaa.
Olen uhannut lähteä lasten kanssa ja mies kysyy, että missä muualla saan asua isossa kämpässä ilmaiseksi.
Sun mies on jo hylännyt sinut ja lapset. Olisi ihan oikein miehelles, että pakkaat tavarat kaikessa hiljaisuudessa. Hanki se asunto sinulle ja lapsillesi. Sitten vaan muuttoauto ja muuttomiehet hoitamaan muutto. Ammattilaisilla ei kauan nokka tuhise muuttohommassa. Helppoa kuin heinänteko. Suosittelen.
Meilläkin muutto oli niin ihanan kevyttä, kun vaan pakkasin tavarat muuttofirmalta ostamiini kestäviin pahvilaatikoihin ja merkkasin oranssilla teipillä ne irtotavarat, jotka lähtee myös mukaan. Sitten vaan uuden kodin avain muuttajille kouraan, ja itse menet vaikka lasten kanssa syömään pitkän kaavan mukaan hienoon ravintolaan uuden alun kunniaksi.
Vielä ihanamman kevyttä se on, jos sattuu olla avioehto ja mies on maksanut kaiken. Täyttelet tukipaperit, hommaat kunnan vuokrakämpän ja reippaasti kädet heiluen uuteen elämään lapset jonossa perässä.
Keskustelun kaltaisissa perheissä avioehto onkin yleensä ollut appivanhempien tai/ja miehen sisarusten idea ja vaatimus. Jonka mies on tottakai vienyt toteutukseen, koska omat rakkaat ovat sitä vastineet. Ettei kotitalo mene muukalaiselle. Eikö mikään muukaan. Kun ne kuitenkin eroaa vielä.
En tunne ketään, joka haluaisi luovuttaa puolet omasta omaisuudestaan erotessaan puolisostaan.
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.
Ei tuo pidä paikkaansa. Erotessa molempien omaisuuden arvo lasketaan yhteen ja molemmat saavat puolet. Ei siis niin, että joutuu antamaan puolet omaisuudestaan toiselle ja tämä puolestaan antaa puolet omastaan sinulle. Ja nimenomaan siitä arvosta, ei muusta! Jos menee vihille tyhjätaskun kanssa, niin jaetaan edelleen pelkkä omaisuuden arvo, ei omaisuutta.
Eli puolet maatilasta lähtee, jos et ole sitä suojannut avioehdolla.
Eipä noissa lahoissa tönöissä Itä-Suomessa tai missään muuallakaan maaseudulla paljoa arvoa ole. Pikkutiloja ja pieni tilkku maata. Työssäkäyvällä naisella on erittäin todennäköisesti suurempi omaisuus.
Suomessa on paljon muitakin tiloja, kuin huonokuntoisia tönöjä Itä-Suomessa ja toki se töissäkäyvä nainenkin haluaa suojata oman omaisuutensa?
Ottaisin eron ukosta. Yksi syy ikisinkkuuteen onkin paskat sukulaiset. Omieni kanssa en ole tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
No luojan kiitos en elä enää parisuhteessa, ja voin päättää vierailijoista aivan itse. Aikanaan oma isäni oli juuri tuollainen, paukkasi sisään omia aikojaan ( hänellä oli vara-avaimet, mutta ei niitä tätä varten oltu annettu) montakin kertaa päivässä, samoin appiukko, kumpikin ulkokengät jalassa. Saatoin olla viettämässä "hellää hetkeä" mieheni kanssa, niin eikös vain ovi käynyt ja siinä sitä törötettiin kahvin toivossa.
Nyt ovat jo edesmenneitä enkä muistele pahalla, olivat suuri apu lasten hoidossa, mutta rajatonta se oli, ja loukkaantuivat sanomisesta.
Nykyään en päästä kotiini ketään, koti on turvapaikka, äiti ja sisko käyvät kahvilla sovitusti joskus ja jouluna ja aina sovitusti, muuten en edes avaa ovea. Nyt oma esikoiseni on ollut olosuhteiden pakosta useamman viikon luonani ennenkuin palaa omaan kotiin, ja kyllä alkaa ottaa tiukille sekin, introvertin painajainen kun ei ole yhtään rauhaa. Onneksi kohta lähtee. Muilla sukulaisilla ei ole meille mitään asiaa, en ole kotona vaan "sopivasti" aina muualla.
Tuleekohan susta aikanaan sellainen yksinäinen vanhus, joka kaipailee ja itkeskelee kun kukaan ei käy eikä auta? Niitä välittäviä ystäviä kun ei hokkuspokkus niin vaan ilmaannu silloin, kun se itselle ykskaks sopii.
Lopeta kahvinkeitto ja muu tarjoilu yllätysvierailulle!
Sano miehellesi että hoitaa tarjoilun ja jälkien siivoamisen tiskeineen.
Kyllä tuollaisia ihmisiä on ihan oikeasti, ja todella jopa kantasuomalaisissa. Tuntuu, että tämä on jonkin verran yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa, mutta ajattelemattomuutta ja erilaisia vallankäytön muotoja esiintyy kyllä ihan kaikkialla. Siihen en nyt osaa ottaa kantaa, mistä tässä ap:n jutussa on kysymys.
Lähtökohtaisesti ajattelen, että on hyvä jos välit sukuun ovat lämpimät ja kunnossa. Sen edellytyksenä ei kuitenkaan voi olla yksipuolinen sukulaisten vastaanottaminen omassa kodissa aikaan ja tilanteeseen katsomatta.
Me asumme ns. mummolassa, vaikka siis oikeasti olemme ostaneet talon ja lainakin on jo maksettu.
Alkuaikoina tänne pamahteli ilmoittamatta vuoroin anoppi, vuoroin appi ja vuoroin ties mikä miehen kaukainen sukulainen, jota tämä ei edes kunnolla tuntenut, mutta kun tämä on mummola ja täällä on vietetty kesiä. No niin, meille saa kyllä tulla ja tutustuminen vieraampiinkin on ihan ok, kunhan meiltä kysytään, voiko tulla ja sovitaan jotain ajastakin.
Alkuun miehelle tiuha kyläilytahti oli ok, minua taas harmitti koska olisin halunnut varustautua jotenkin (tarjottavat, pieni järjestely, ylipäätään sopiva tilanne) ja tuntui juuri tuolta että ei voi olla omassa kodissaan kuten haluaa, tehdä suunnitelmia kun ne kuitenkin muuttuvat jonkun tullessa kylään yllättäen. Mieskin alkoi saada tarpeekseen kun porukka pölähteli meille myöhään illalla kesken kuumimpien lemmenleikkien, ja onnistui sanomaan, että voisitteko jatkossa ilmoittaa tulostanne. Osa näin toimii, osa ei. Osaa siedän, kun sen verran harvoin nykyään tulevat. :)
Vierailija kirjoitti:
Ihanko syntyperäisten suomalaisten keskuudessako tätä tapahtuu?
Mutta, etkös tiedä ,että ökytiloja on paljon suomessa. Pient maatilat on häipyneet ajat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Sano heille kasvotusten, että sunnuntaisin voi kyläillä, arkisin teillä on niin paljon tekemistä, ettette halua kävijöitä - varsinkaan sellaisia, jotka eivät osaa soittaa ensin.
"No mutta mehän voidaan auttaa teitä niissä teidän tekemisissä! Tai ainakin katsoa lasten perään sillä aikaa kun teette, ja vaikka keittää teille kahvit."
Vierailija kirjoitti:
Ihanko syntyperäisten suomalaisten keskuudessako tätä tapahtuu?
Kyllä. Nimenomaan maaseudulla. Ei sielläkään kaikkialla, mutta esim. tässäkin ketjussa mainittu Pohjois-Karjala, tai sitten Etelä-Pohjanmaa.
Mutta joo, arvelen, että ei-syntyperäisten keskuudessa vasta tapahtuukin. Ja yksi kulttuurishokki voi olla, kun se ei Suomessa olekaan tapana. Sitten koetaan, että on tultu syrjityksi, kun suomalaiset naapurit ym. suhtautuvat yhtä nuivan pidättyvästi kuin suhtautuvat maanmiehiinsäkin. Ja vastaavasti suomalaisten mielestä tulijoilla ei ole mitään tapoja, ovat inhottavan tungettelevia ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna mun arvata... miehesi on Pohjois-Karjalasta. Niillä on joku ihme pakko tunkea koko ajan sukunsa ja perheensä pariin. Jos olet muualta päin Suomea kotoisin ja tuo tapa on sinulle vieras, aina mahdollisuus on hyväksyä se tai erota.
Tämä.
Ihmettelin tätä touhua alkuun, miehen sukulaiset ravaavat kylään harvasen päivä, ennalta ilmoittamatta jopa aamutuimaan. Omani soittavat aina etukäteen, kyläilevät joskus ja jouluna.
Nyt olen tottunut, napsautan kahvinkeittimen päälle ja vaihdan vieraiden kanssa muutaman sanan, sitten menen jatkamaan mitä ikinä nyt sattui jäämään kesken. Miehen sukulaiset ovat mukavia ihmisiä kaikesta huolimatta, voi olla että häiritsisi enemmän jos emme tulisi toimeen.
Tämä!
Eli eihän se ole tarkoitus, että niiden vierailijoiden kanssa jäädään seurustelemaan yhtä intensiivisesti ja omistautuen, kuin tuollaisten sovittuun aikaan vierailulle saapuvien. Vaan he jäävät joksikin aikaa olemaan, ja heidän kanssaan vaihdetaan aina silloin tällöin muutama sana ehkä, tai sitten ei. Eli vuorovaikutus on samantapaista kuin koko ajan läsnä olevien perheenjäsenten kanssa. Ei tarvitse olla pätkääkään vieraskorea. Vieraat voivat myös vaikka osallistua talon askareisiin.
Suuri osa vierailujen aiheuttamasta paineesta voikin johtua siitä, että oletetaan että niihin pitää suhtautua samalla hartaudella kuin suhtaudutaan ennalta sovittuun vierailuun kaupunkioloissa. Emäntäväki valmistautuu, siivoaa, hommaa tarjottavaa, keittää kahvit, istuu seurustelemassa koko ajan.
On kyllä sitten toinenkin juttu, nimittäin että missä spontaani kyläilyperinne yhä on voimissaan, eletään enemmän yhtenäiskulttuurissa, jolla jo kotona opitaan normit siitä, kuinka siistiä kuuluu olla, mihin aikaan hoidetaan mikäkin tehtävä ym. Ja sitten päivitellään, jos torstai-iltana piipahdettaessa ei ollutkaan matot lattialla (herranjestas, kuka nyt silloin siivoaisi; sehän kuuluu tehdä lauantaina!) tai jos iltaseitsemältä vielä syödään haarukkaruokaa (tätä oikeasti päivitteli kiuruvetinen kämppikseni joskus 80-luvulla). Siitä sitten tulee se kyttäilyn fiilis. Toisaalta juuri tämän takia vieraat voivat myös osallistua talon askareisiin, sillä koska eletään samalla tavalla joka talossa, ne osataan tehdä.
Omanlaisensa kulttuurien yhteentörmäys tässä on. Ei voi sanoa, että jompikumpi osapuoli on yksiselitteisesti väärässä. Tavat vain ovat erilaiset, ja siihen on syynsä. Kummassakin tapakulttuurissa voi olla myös omat hyvät puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Aloita joku verkkokurssi, ihan sama teetkö sen oikeasti, mutta kerro siitä sukulaisille. Kun tulevat käymään oletkin juuri kaivamassa läppäriä esiin. Syvennyt sen ääreen (vaikka lukemaan aihe vapaata), ja kun joku puhuu et ensiksi kuule että mitä sanoi, kun olit niin keskittynyt. Jos joku kysyy kahvia, sanot että olet juonut oman kiintiön täyteen tai vähentänyt kahvin juontia. Tarjoa jotain pahaa teetä :D
Pointti on aiheuttaa epämukava olo, eikä todellakaan seurustella. Ja tietenkin kotivaatteet päälle, se nyt on heidän häpensä jossa sulla on vaikka unishortsit ja t paita päällä. Mitä vaan tykkään käyttää eikå tod rintaliivejä kuka niitä kotonaan jaksaa.
Ei toimi. Vieraat asettuvat taloksi kumminkin. Keittävät ne kahvit itse, sillä ei emännän tarvitse niitä tarjota. Napsauttavat vaikka telkkarin päälle ja jäävät katsomaan. Tai toteavat että täällähän on tiskit tiskaamatta, ja ryhtyvät hommaan.
Noin se menee. Ollaan ikään kuin yhteistä huushollia tai perhettä. Haluavat kurkkia myös olkasi yli sitä verkkokurssia ja jutella sen asioista.
Siis ajatus on, että ei mitään tarvitse tehdä niin tiiviisti, vain yhteen asiaan keskittyen. Ei vieraiden kanssa seurustelua, ei töitä, ei opintoja, ei mitään. Elämä on jaettua, oleillaan yhdessä. Tämä on muuten myös avain monen muun (ei-suomalaisen) kulttuurin ymmärtämiseen.
Minä kyllä lopettaisin kokonaan seksin, jos joutuisin koko ajan kuulostelemaan onko siellä ovella joku kolistelemassa. Mies saisi päättää, kumpi on hänelle tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä lopettaisin kokonaan seksin, jos joutuisin koko ajan kuulostelemaan onko siellä ovella joku kolistelemassa. Mies saisi päättää, kumpi on hänelle tärkeämpää.
No tuo voisi saada miehenkin miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Sanoisin että halut on menneet jatkuvista keskeytyksistä ja kauheat estot tulleet kun ei koskaan tiedä kuka ovesta punkee makkariin tai pimputtelee ovikelloa. Pari kuukautta pallit sinisenä vois saada miehen aukaisemaan suunsa sukulaisilleen.
Aloitus on luultavasti keksitty provo. Etukäteen ilmoittamatta ja ennalta sopimatta kyläily ei ole nykyaikaa. Yllätyskyläily on loppunut jo 1980-luvulla. Ehkä eläkeläiset ja vanhukset harrastavat yllätyskyläilyä jossain - ehkä Pihtiputaalla?
"Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?"
> Olet normaali ihminen, joka haluaa kotirauhaa ja yksityisyyttä. Miehesi suku käyttäytyy todella huonosti!
"Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat."
> Muuttakaa kauemmas. Toiselle paikkakunnalle ja toiseen maakuntaan.
> Appivanhemmat ovat yleensä hanurista - sieltä ja syvältä!
> Jos muu ei auta, niin uhkaile miestä. Haet avioeroa, jos miehen sukulaisten kylässä ramppaaminen ei lopu. Kattilat jakoon.
> Laita rajat. Muuttakaa kauemmas. Ensi tilassa lauta kodin ulko-ovi lukkoon. Älä vastaa miehen sukulaisten puhelinsoittoihin ja viesteihin.
"Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa."
> Vakava kehityskeskustelu miehen kanssa. Mies opettelee sanomaan äidilleen vastaan. Te laitatte nyt anopille rajat! Teidän kotinne EI ole anopin koti.
> Ota miehestä ero.
Te joiden mielestä kumppanin pitää vain sietää puolison tiuhaan kyläileviä sukulaisia... Entäs, jos mieli matkan varrella muuttuu? Esimerkiksi tuollainen tiiviys olisi voinut sopia itselleni, kun olimme lapsettomia ja mahdollisesti vielä yhden lapsen kanssa, mut kun lapsia tuli lisää, niin ei enää.
Entä mikä on oikea syy olla näkemättä? Eikö se riitä, että on väsynyt eikä vain kertakaikkiaan jaksa?
Erotessa joutuu luopumaan puolesta omasta omaisuudesta, jos on mennyt naimisiin tyhjätaskun kanssa, jolla ei ole omaisuutta eikä tuloja.
Itse en tunne ketään, joka ei loukkaantuisi, kun puolison suku sanoo, että ei tuo teidän avioliitto kestä.