Miehen suku kyläilee koko ajan ilmoittamatta, olenko vain itse niuho?
Muutimme kesällä miehen kotipaikkakunnalle jossa mm hänen äitinsä asuu. Ei kuitenkaan tämän naapuriin, mutta 10km säteellä asuu useampia miehen sisaruksia sekä vanhemmat. Tiesin, että kun asumme lähempänä niin kyläilyä tulee molemmin puolin enemmän, mutta homma on lähtenyt aivan lapasesta ja mua ahdistaa. Meillä käy joka päivä ilmoittamatta vieraita. Vähintään yksi miehen sukulainen paukkaa ovesta sisään, yleensä yhden saavuttua saapuu pian toinen ja kolmaskin. Ei soittoa etukäteen, ei edellisenä päivänä sopimista, ei edes ovikellon soittoa vaan ovista suoraan sisään taloon ja ilmoitus että tulin nyt kahville, mitäs te teette ja miten ole kahvia valmiina. Vierailut kestävät tunteja, eikä kyläväkeä lainkaan haittaa vaikka sanoisimme olleemme juuri päiväunilla, väsyneitä tai tekemässä jotakin akuuttia. Sukulaiset ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta en enää edes viitsi suunnitella päivälle ohjelmaa kun tiedän että koska tahansa saattaa tulla suunnitelmiin muutos ja loppupäivä onkin kahvinkeittoa ja seurustelua. En edes aloita anopin kauhisteluista kuinka tiskit häiritsevät hänen kahvihetkeään.
Ensinnäkin tuo ilmoittamatta tuleminen. Eihän niin vaan tehdä? En koskaan kehtaisi vierailla heillä yllättäen. Tai voisiko sitä himputin ovikelloa edes soittaa? Saako teille tulla kylään kysymättä ensin? Olen tosi yksityisyydestäni huolta pitävä, omasta rauhasta nauttiva ihminen, ja vaikka pidän sukulaisista niin huomaan olevani tosi ahdistunut ja ajattelevani etten ole tässä uudessa kodissa tuntenut hetkeäkään vielä olevani kotona, kun en voi rentoutua yllätysvierailun pelossa. Soimaan itseäni, kun anopin tai miehen siskon kaartaessa pihaan huomaan toteavani ääneen että voi vattu, ei kai taas.
Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä? Ovat muutenkin sen luontoisia, että lomareissujakaan ei saa sopia edes päivän tarkkuudella etukäteen tai alkaa ahdistaa. Pidän kovasti siitä, että vieraat kutsutaan ja heitä varten laitetaan pöytä koreaksi (KUN TIEDETÄÄN ETUKÄTEEN ETTÄ VIERAITA ON TULOSSA!) Minä en kuitenkaan pysty elämään hyvinvoivana tällaisessa tosielämän serranon perhe -parodiassa. Uskon että kyläily harvenee kunhan uutuudenviehätys häviää, mutta olen niin väsynyt että tuntuu raskaalta odottaa koska tilanne rauhoittuu itsestään. Mies kuulemma ymmärtää, mutta hänestä tuntuu pahalta jos joutuisi vetämään kyläilylle rajoja. Kuulemma voin mennä toiseen huoneeseen jos en halua seurustella. Miten, jos ruoka on hellalla kun herrasväki paahtaa kahvipöytään? Haluaisin voida vaikka keittää makaronia pikkuhoususillani keittiössä silloin kun siltä tuntuu.
En tiedä mitä nyt eniten tarvitsisin; käytännön neuvoja, myötätuntoa vai vertaistuellisia kauhukertomuksia. Ehkä kaikkia noista. Olen suhteellisen nuori vaimo ja vieraalla paikkakunnalla vieraassa tapakulttuurissa.
Kommentit (421)
Kukin tavallaan. Me asutaan maalla ja meille saa tulla. Tarjoilut ei ole kummoisia, koska syödään itse paljon vegeruokaa ja etenkin nyt syksyllä enimmäkseen tuoretta tai omasta sadosta valmistettua. Viimeksi kun paukahti yllätysvieraat, laitoin pinaattilettuja (tuoreesta pinaatista ja joukossa nokkosta, jauhona ohraa ja alkuvehnää) ja päälle oli karviaishilloketta. Pullaa ja kakkuja meillä ei usein syödä, vältämme valkoista vehnää. Minun anoppi tykkää leipomastani ruis-puolukkatortusta. Jos vieraat haluaa jotain muuta kuin mitä meillä on, aina voi tuoda itse. Kahvinkeitinkin löytyy, vaikkei itse juoda kahvia. Minä tienaan säännöllisen epäsäännöllisesti rahaa esim. opettamalla kuvataiteita ja järjestämällä luonnossa erilaisia kursseja, joten meidän yllätysvieraat hyvin tietävät, että emäntä ei välttämättä ole kotona, kun työajat vaihtelee paljon.
Tällanen tapaus, jolloin en päästänyt itse itsensä kutsuneita sisälle heidän yrityksestä huolimatta.
Perhe, jossa kaksi lasta ja vanhemmat. Perheen isä soitti, ja sanoi, että tulevat nyt meille. Vastasin, että nyt ei sovi. Vastaukseksi sanoi, että iltahan on vielä nuori.
He kurvasivat pihalle lauantai-iltana koko jengi.
Menin pihalle vastaan. Perheen isä sanoi, että mennään sisälle. Minä siihen, että ei mennä, voit kertoa asiasi tässä ja nyt. Minä menen nyt saunaan, moi vaan.
Ajoivat sitten 100 km turhaan. Ei voi mitään, jos ei tajua kieltoa. Hänellä oli rouva kuskina ja mukulat mukana. Itse hän oli jo selvästi humalassa.
Ei pidä taipua muitten tahtoon, vaan pitäkää kiinni omasta tahdosta. Nynnynä ei oo mukavaa. Ole jämpti.
Älä passaa kutsumattomia vieraita.
Kahvipyyntöön vastaa: Keitän vain kutsutuille vieraille. ja jatka normaalia arkeasi. Jos yrittävät jutella, vastaa: Nyt en ehdi juttelemaan.
Lyhyet ja napakat vastaukset. Älä selittele, älä pahoittele.
Itä-Suomessa on just noin. Arvasin ettet ole sieltä,kun ahdistaa. Alueella alueen tavalla. Olet varmaan häme/varsinaissuomi/satakunta jne sakkia. Itse muutin itäsuomalaisena hämeestä pois, kun kaikki on jotenkin niin sairaan hankalaa. Just nää kyläilytkin. Kaikki on jotenkin tosi reviiritietoisia ja kaikki on aina jotenkin pikkasen hankalaa. Raivostuttavaa sellanen kyräily ja kaiken pilkun tarkkaan sopiminen.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että onko tuo jotain ns. vallan näyttöä? Minä nyt teen näin, koska voin. Varmasti myös odottavat, että sinä naisena passaat ja keität kahvit ja lyöt pullat pöytään ja olet huolehtinut talon edustuskuntoon miehen suvulle 24/7? Jos et näin ole tehnyt, niin saat arvostelua osaksesi?
No ei omilla vanhemmillani ainakaan ole vallankäyttöä. Tai tädilläni, tai lapsellani, tai minulla, tai muutamalla ystävälläni. Meistä jokainen nimittäin tupsahtaa ohikulkumatkalla vieraisille ilmoittamatta.
Se että jokin asia ei sinun pirtaan sovi, ei tarkoita sitä että se on heti jotain vallankäyttöä *rolleyes*
"Miehen suvulle yllätysvierailu on ilmeisesti ihan normaalia. Mies ei pysty sanomaan äidilleen kyläilyyn ei, kokee että meidän kotimme on anopille tavallaan toinen koti koska mies on hänen lapsensa. Miten voisin hellävaraisesti, sukuriitaa sytyttämättä alkaa totuttaa heitä ajatukseen että sovitaan etukäteen kyläilyistä?"
Tässähän se ongelman ratkaisu tulikin. Teet miehellesi selväksi, ettet halua teidän yhteiseen kotiin yllätysvieraita. Jos niitä vielä tulee niin et todellakaan tiskaa tai mene toiseen huoneeseen, vaan teet juuri niinkuin tekisit jos vieraita ei olisi. Ja illalla kilahdat sille ukollesi, että miten tässä kävi taas näin, pitääkö muuttaa erilleen kun kotirauhaasi häiritään yhä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutettiin mekin taajaman laidalle ja anoppi hehkutti etukäteen, että voi sitten kävelylenkillä käydä meillä vaikka joka päivä. Matkaa on 3 km. Ilmoitin, että meille sopii tulla vain kutsuttuna.
Kohta on 5 vuotta täällä asuttu, ei ole näkynyt miehen sukulaisia kertaakaan. Anoppi käy kävelyllä jossain muualla eikä ole ollut oven takana, mutta eipä tulleet aikanaan auttamaan muutossa, vaikka pyydettiin. Appi ilmoitti, että menevät jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaisiin. Miehen sisarukset käy ahkerasti vanhemmillaan, kertaakaan ei ole ollut aikaa käväistä meillä samalla. Ekana jouluna kutsuttiin kaikki sukujoulua viettämään, mutta kukaan ei tullut, kaikilla sisaruksilla oli muuta menoa. Jälkikäteen kuulimme, että olivat mummolassa, meille ei kutsua tullut.
Saadaan olla rauhassa, mutta aika yksinäisiä.
Jos suku on noin pitkävihaista, niin ei se vaihtoehtokaan ehkä mikään riemukas olisi ollut. Jos mies ei saa edes sisarustensa kanssa avoimesti juttelemalla suhteita kuntoon, niin ei ole perheen dynamiikat ja sosiaaliset taidot ihan kuosissa.
Hyvä näkökulma tämä! Kannattaa myös ap:n pitää mielessä, kun pohdit mitä teet. Homma voi mennä helposti ns toiseen äärilaitaan rajattomien sukulaisten kanssa. Eli loukkaantuvat kun annat(te) palautetta ja jäätte sitten ulkopuolelle kokonaan, kun ette suostu tanssimaan heidän pillin mukaan. Arvioisin vielä tarkkaan, mikä painaa vaakakupissa enemmän.
Meillä rampattiin omilla avaimilla aikansa. Arkisin kesken etätyöpäivien jne, eikä rakentava keskustelu auttanut yhtään. Oli pakko tulla juuri heidän aikataulujen mukaan (eläkkeellä), eikä vaikka 2t myöhemmin jolloin voisi pitää tauon töistä tai ihan viikonloppuna. Ei mitään ymmärrystä tai kunnioitusta toisia kohtaan.
"Muutettiin mekin taajaman laidalle ja anoppi hehkutti etukäteen, että voi sitten kävelylenkillä käydä meillä vaikka joka päivä. Matkaa on 3 km. Ilmoitin, että meille sopii tulla vain kutsuttuna.
Kohta on 5 vuotta täällä asuttu, ei ole näkynyt miehen sukulaisia kertaakaan. Anoppi käy kävelyllä jossain muualla eikä ole ollut oven takana, mutta eipä tulleet aikanaan auttamaan muutossa, vaikka pyydettiin. Appi ilmoitti, että menevät jonkun kaukaisen sukulaisen hautajaisiin. Miehen sisarukset käy ahkerasti vanhemmillaan, kertaakaan ei ole ollut aikaa käväistä meillä samalla. Ekana jouluna kutsuttiin kaikki sukujoulua viettämään, mutta kukaan ei tullut, kaikilla sisaruksilla oli muuta menoa. Jälkikäteen kuulimme, että olivat mummolassa, meille ei kutsua tullut.
Saadaan olla rauhassa, mutta aika yksinäisiä.["
Niin siis pahoittivat mielensä, kun kerroit törpölle anopille itsestään selvän asian? Vai muuten vaan eivät käy?[/quote]
Tyyppi ilmoitti että "meille sopii tulla vain kutsuttuna".
Eikä sitten ikinä kutsunut.
Vierailija kirjoitti:
Itä-Suomessa on just noin. Arvasin ettet ole sieltä,kun ahdistaa. Alueella alueen tavalla. Olet varmaan häme/varsinaissuomi/satakunta jne sakkia. Itse muutin itäsuomalaisena hämeestä pois, kun kaikki on jotenkin niin sairaan hankalaa. Just nää kyläilytkin. Kaikki on jotenkin tosi reviiritietoisia ja kaikki on aina jotenkin pikkasen hankalaa. Raivostuttavaa sellanen kyräily ja kaiken pilkun tarkkaan sopiminen.
Tuo on ihan totta. Minäkin olen Itä-Suomesta kotoisin, vaikka asunut jo 22 vuotta muualla. Vieraat oli aina meille tervetulleita kotiin ja me poikettiin kylään jonnekin. Ei se ole muualla Suomessa käynyt laatuun, kaikki pitää olla tarkalleen sovittu. Kerran menin työkaverin kesämökille, kun satuttiin siitä ohi ajamaan kesälomalla. Hän oli itse esittänyt kutsun! Sitten kun soitin, että ollaan tunnin päästä pihassa, sopiiko piipahtaa katsomassa sitä teidän kesäparatiisia, hän antoi luvan. Kuitenkin vastaanotto oli viileä. Ulkona istuttiin. Me vietiin mukana kahvipaketti ja tuoretta pullaa. Kummallisin kysymys: haluatteko te sitä pullaakin sitten vai. Mikä kysymys sellainen on? Vai onko se murreasia. Itä-Suomessa syntyneen ja kasvaneen korvaan kuulostaa töykeältä.
Luettuani ihmisten ajatuksia ja kokemuksia totean: tuo kyläilyasia on ihan täysin luonnekysymys. Joistakin on hauskaa kun tupsahtetaan kylään ilmoittamatta ja minä taas superintroverttinä koen , että se on todella kotirauhan rikkomista, eikä sovi minun elinpiiriini lainkaan.
Kutsutuista vieraista nautin , mutta sekään ei pidemmän päälle saa yksipuolista. Siis tapa ,vuoroin vieraissa sopii meille.
Onko talonne miehesi lapsuuskoti, esim. maalaistalo, joka on aikoinaan ollut myös anopin ja miehen sisarusten koti? Niissä tapauksissa se sisään paukkaaminen jää helposti päälle.
Asia pitää vain nostaa esiin. Todennäköisesti heidän nykyisiin koteihinsakaan ei kukaan paukkaa noin vain, mutta itse menevät ns. vanhaan kotitaloonsa kuin omaansa :(
Anna mun arvata... miehesi on Pohjois-Karjalasta. Niillä on joku ihme pakko tunkea koko ajan sukunsa ja perheensä pariin. Jos olet muualta päin Suomea kotoisin ja tuo tapa on sinulle vieras, aina mahdollisuus on hyväksyä se tai erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että onko tuo jotain ns. vallan näyttöä? Minä nyt teen näin, koska voin. Varmasti myös odottavat, että sinä naisena passaat ja keität kahvit ja lyöt pullat pöytään ja olet huolehtinut talon edustuskuntoon miehen suvulle 24/7? Jos et näin ole tehnyt, niin saat arvostelua osaksesi?
No ei omilla vanhemmillani ainakaan ole vallankäyttöä. Tai tädilläni, tai lapsellani, tai minulla, tai muutamalla ystävälläni. Meistä jokainen nimittäin tupsahtaa ohikulkumatkalla vieraisille ilmoittamatta.
Se että jokin asia ei sinun pirtaan sovi, ei tarkoita sitä että se on heti jotain vallankäyttöä *rolleyes*
Täällä meilläpäin pitäisin tuollaista käytöstä vallankäyttönä ja häiriköintinä, koska ei ole tapana. Aina pitää ilmoittaa etukäteen. Olisi hyvin viileä vastaanotto, jos joku pamahtaisi yhtäkkiä mitään ilmoittamatta vaikka perjantai-iltana pihaan, kun ollaan rauhoittumassa perheen kanssa viikonlopun viettoon. Tapoja on monia. Ja kyllä varmasti ap:n miehen sukulaiset ovat huomanneet ap:n olemuksesta, ettei ole jees, niin miksei vaan tajuta? Vai esittääkö ap oikeasti niin hyvin, että tervetuloa koko sakki meille joka päivä päikkäriaikaan?
Vierailija kirjoitti:
Onko talonne miehesi lapsuuskoti, esim. maalaistalo, joka on aikoinaan ollut myös anopin ja miehen sisarusten koti? Niissä tapauksissa se sisään paukkaaminen jää helposti päälle.
Asia pitää vain nostaa esiin. Todennäköisesti heidän nykyisiin koteihinsakaan ei kukaan paukkaa noin vain, mutta itse menevät ns. vanhaan kotitaloonsa kuin omaansa :(
En ole ap.
Me ostettiin lapsuudenkotini. Niitä tulijoita oli tuuppaamassa paljon. Aikuiset sisarukseni kyseli, että saahan heidän AIKUISET lapset käydä täällä, kun paikka on sentään mummola.
Vastasin, että ei saa. En pidä täällä mummomuseota. Vanhat tavaratkin on viety kaatikselle. Ja sitä paitti aikuiset sisarusten lapset osaa ihan itse soittaa minulle, ja kysyä itse, sopiiko tulla käymään. (elleivät ole jälkeenjääneitä)
En aiemminkaan ole ollut näiden kanssa tekemisissä pitkän välimatkan vuoksi nimeksikään. Miksi minun pitäisi pitää ilmaista yleistä kahvilaa/vapaa-ajan viettopaikkaa suvulle?
Veli ihan raivostui, kun kysyi, onko hänen lastensa kuvat vielä hyllyssä. Ei ole vanhoja kuvia, eikä vanhoja hyllyjäkään, vaan sisustus on omia kalusteita ja sisustustavarat ml. vöhäiset kuvat mukanani tuomia.
Tietäisittepä, mikä raivo purkautui, kun en suostu tekemään mieliksi. Tyyppi luuli, että vaalin täällä mummon kuvia ja tavaroita. Luuli, että asettelen hänen perheen kuvat kunniapaikalle, ja iltaisin sytytän kynttilän heidän kuviensa alttaripöydälle muistellen haikeasti häntä ja lapsiaan.
Joo. Tein päätöksen, että näitä sukulaisia en kestitse. Päätös on pitänyt jo lähemmäs 10 vuotta. Aiemminkin kyläily oli yksipuolista.
Niuho ja kulttuurierot on ihan eri kategoriassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että onko tuo jotain ns. vallan näyttöä? Minä nyt teen näin, koska voin. Varmasti myös odottavat, että sinä naisena passaat ja keität kahvit ja lyöt pullat pöytään ja olet huolehtinut talon edustuskuntoon miehen suvulle 24/7? Jos et näin ole tehnyt, niin saat arvostelua osaksesi?
No ei omilla vanhemmillani ainakaan ole vallankäyttöä. Tai tädilläni, tai lapsellani, tai minulla, tai muutamalla ystävälläni. Meistä jokainen nimittäin tupsahtaa ohikulkumatkalla vieraisille ilmoittamatta.
Se että jokin asia ei sinun pirtaan sovi, ei tarkoita sitä että se on heti jotain vallankäyttöä *rolleyes*
Kyllä ilman kutsua vierailu on vallankäyttöä 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko talonne miehesi lapsuuskoti, esim. maalaistalo, joka on aikoinaan ollut myös anopin ja miehen sisarusten koti? Niissä tapauksissa se sisään paukkaaminen jää helposti päälle.
Asia pitää vain nostaa esiin. Todennäköisesti heidän nykyisiin koteihinsakaan ei kukaan paukkaa noin vain, mutta itse menevät ns. vanhaan kotitaloonsa kuin omaansa :(
En ole ap.
Me ostettiin lapsuudenkotini. Niitä tulijoita oli tuuppaamassa paljon. Aikuiset sisarukseni kyseli, että saahan heidän AIKUISET lapset käydä täällä, kun paikka on sentään mummola.
Vastasin, että ei saa. En pidä täällä mummomuseota. Vanhat tavaratkin on viety kaatikselle. Ja sitä paitti aikuiset sisarusten lapset osaa ihan itse soittaa minulle, ja kysyä itse, sopiiko tulla käymään. (elleivät ole jälkeenjääneitä)En aiemminkaan ole ollut näiden kanssa tekemisissä pitkän välimatkan vuoksi nimeksikään. Miksi minun pitäisi pitää ilmaista yleistä kahvilaa/vapaa-ajan viettopaikkaa suvulle?
Veli ihan raivostui, kun kysyi, onko hänen lastensa kuvat vielä hyllyssä. Ei ole vanhoja kuvia, eikä vanhoja hyllyjäkään, vaan sisustus on omia kalusteita ja sisustustavarat ml. vöhäiset kuvat mukanani tuomia.Tietäisittepä, mikä raivo purkautui, kun en suostu tekemään mieliksi. Tyyppi luuli, että vaalin täällä mummon kuvia ja tavaroita. Luuli, että asettelen hänen perheen kuvat kunniapaikalle, ja iltaisin sytytän kynttilän heidän kuviensa alttaripöydälle muistellen haikeasti häntä ja lapsiaan.
Joo. Tein päätöksen, että näitä sukulaisia en kestitse. Päätös on pitänyt jo lähemmäs 10 vuotta. Aiemminkin kyläily oli yksipuolista.
Toivottavasti ilmoitit veljelle et aiot tyhjentää pois kaikki vanhan, eli mikäli hän haluaa jotain muistoa/omat kuvat itselleen, tulee ja hakee pois. Ikävä yllätys jos muistot on viety salaa kaatikselle. Toisia voi ajatella, se on kohteliasta ja säilyy välit.
Ihmiset ovat ihan sokeita omalle käytökselleen. Äiti ihmetteli aikoinaan miten naapurin miniä oli suuttunut anopilleen (eli äitini naapurille), kun anoppi oli ihan hyvää hyvyyttään tyhjentänyt ja putsannut anopin mielestä likaisen jääkaapiin poikansa kotona.
Kysyin äidiltäni mitä hän olisi aikoinaan ajatellut, jos isänäitini olisi tehnyt saman hänelle? Ihan hyvää hyvyyttään? Sain silmien pyörittelyä vastaukseksi. Äitini vihasi anoppiaan 24/7/365.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko talonne miehesi lapsuuskoti, esim. maalaistalo, joka on aikoinaan ollut myös anopin ja miehen sisarusten koti? Niissä tapauksissa se sisään paukkaaminen jää helposti päälle.
Asia pitää vain nostaa esiin. Todennäköisesti heidän nykyisiin koteihinsakaan ei kukaan paukkaa noin vain, mutta itse menevät ns. vanhaan kotitaloonsa kuin omaansa :(
En ole ap.
Me ostettiin lapsuudenkotini. Niitä tulijoita oli tuuppaamassa paljon. Aikuiset sisarukseni kyseli, että saahan heidän AIKUISET lapset käydä täällä, kun paikka on sentään mummola.
Vastasin, että ei saa. En pidä täällä mummomuseota. Vanhat tavaratkin on viety kaatikselle. Ja sitä paitti aikuiset sisarusten lapset osaa ihan itse soittaa minulle, ja kysyä itse, sopiiko tulla käymään. (elleivät ole jälkeenjääneitä)En aiemminkaan ole ollut näiden kanssa tekemisissä pitkän välimatkan vuoksi nimeksikään. Miksi minun pitäisi pitää ilmaista yleistä kahvilaa/vapaa-ajan viettopaikkaa suvulle?
Veli ihan raivostui, kun kysyi, onko hänen lastensa kuvat vielä hyllyssä. Ei ole vanhoja kuvia, eikä vanhoja hyllyjäkään, vaan sisustus on omia kalusteita ja sisustustavarat ml. vöhäiset kuvat mukanani tuomia.Tietäisittepä, mikä raivo purkautui, kun en suostu tekemään mieliksi. Tyyppi luuli, että vaalin täällä mummon kuvia ja tavaroita. Luuli, että asettelen hänen perheen kuvat kunniapaikalle, ja iltaisin sytytän kynttilän heidän kuviensa alttaripöydälle muistellen haikeasti häntä ja lapsiaan.
Joo. Tein päätöksen, että näitä sukulaisia en kestitse. Päätös on pitänyt jo lähemmäs 10 vuotta. Aiemminkin kyläily oli yksipuolista.Toivottavasti ilmoitit veljelle et aiot tyhjentää pois kaikki vanhan, eli mikäli hän haluaa jotain muistoa/omat kuvat itselleen, tulee ja hakee pois. Ikävä yllätys jos muistot on viety salaa kaatikselle. Toisia voi ajatella, se on kohteliasta ja säilyy välit.
Veljellä ja muilla sisaruksilla oli 3 vuotta aikaa ottaa kuvansa täältä mukaansa. Osa haki, osa ei. Ostin kiinteistön rojuineen päivineen. Sitä, ennen täällä kävi sisarukset penkomassa tavaroita kuolinpesästä. Kiinteistö oli siis asumaton 3 vuotta, ja kaikilla oli pääsy tänne.
Veli kysyi lastensa kuvista, kun olin jo asunut tässä 5 vuotta. Veli on korvien välistä kipee, jos luulee, että sisustan kotini hänen perheen kuvilla.
Viidessä vuodessa sisustus on täysin uudistunut. Museosiipeä ei ole. Museovarastoa ei ole. En minä veljen äiti ole.
25-30v sitten asuin nuorena aikuisena maalla, ja tosiaan ovet ei ollut lukossa. Ollaan me kerran kahviteltua toisten kaverien kanssa 3. kotona, jotka ei edes olleet kotona. Koska ovet oli auki, pääteltiin että ovat varmaan jossain lähellä ja pian tulevat, aateltiin siinä odottaessa laittaa jo kahvit. Lopulta juotiin kahvit ja lähdettiin kotiin, koska isännät ei tulleet.
Mitään muuta kuin kahvia harvoin missään oli, ja kyläpaikan puuhiin osallistuttiin, milloin mitäkin siellä oli menossa, pihahommia tai kotihommia, siinä samalla juteltiin ja sitten kahviteltiin.
Kerran kesässä meillekin ilmaantui kaukausia sukulaisia, ajoivat vaan pihaan 300 km päästä. Siitä sitten joku kauppaan ja grilli kuumaksi, vaikkei " meitä varten nyt nyt mitään tarttehe" laittaa. Seuraan saattoi ilmoittamatta liittyä sitten satunnaiset kaverit lapsille. Kaikille tarjottiin ketä paikalla oli.
Toisaalta kaipaan tuota aikaa, mutta en SUKULAISIA halua käymään, kavereita vaan.