Lue keskustelun säännöt.
Soittoharrastus lapselle, neuvokaa
Eskarilainen poikani on kiinnostunut soittoharrastuksen aloittamisesta, mutta ei vaadi vielä mitään tiettyä soitinta (käy vielä muskarissa). Mitä suosittelisitte?
Itse haluaisin hänelle soittimen joka ei vaurioita hänen kuuloaan eikä ole kallis.
Entä millainen paikka musiikkiopisto on? Mitä se vaatii? Pääsykoetta täällä ei ole.
Kommentit (1095)
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa soitinvalintaan, niin kyllä digipiano painotetulla koskettimistolla tai hybridipiano (pianon koneisto, äänentuotto digitaalisesti) ovat kyllä nappulalle enemmän kuin riittäviä harjoitussoittimia. Itselläni on Roland Kiyola, ja on kaiken muun ohella vielä kaunis katsella!
Todella kaunis huonekalu! Ehkä kaunein näkemäni kosketinsoitin, ja varmasti erinomainen moneen tarpeeseen. Mutta viisi tonnia on kyllä aika suolainen hinta, etenkin kun suhteuttaa, mitä sillä saa akustisella puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Insinöörismies kirjoitti:
Suosittelen pianoa ensisoittimeksi ja kanavaksi musiikkiopistoa tms. Kotiin saa hankittua viidelläsadalla sähköisen soittimen painotetuilla koskettimilla, millä pärjää vuosia ja saa myös jälleenmyytyä, mikäli valitsee tunnetun merkin.
Piano sen takia, että sillä saa hyvin laajasti toteutettua musiikin ilmiöitä, kuten melodia, sointusäestys, basso ja komppi. Lisäksi, jotta harrastus voi edetä, teoriaa kannattaa opiskella ja sen ymmärtäminen on helpointa pianoa tuntevalle.
Soitinta voi myöhemmin vaihtaa, mutta piano on hyvä perusta ihan kaikkeen, myös lauluun.
T. Aikuisena musiikinharrastamisen aloittanut setämies
Tuo pätee varmasti ihan hyvin aikuisiin, jotka opiskelevat itsekseen. Mutta lapsilla se yhteisö on tärkein, ja myös teoriaa opiskellaan pienestä saakka sen oman yhteisön (esim. jousiorkesteri) kanssa, ja siellä harmoniat ym. musiikilliset ilmiöt tulevat tutuiksi. Itse ehdottaisin ap:n lapsille jousia, jos ne kiinnostavat ja lapsella on hyvä korva.
Ja jos pianoon päädytte, kannattaa hankkia akustinen, jos suinkin mahdollista. Viritys maksaa, mutta onhan se ihan toista, kun ääni tulee soittimesta eikä kaiuttimesta.
Kyllä harmonian oppii parhaiten kun itse pystyy tuottamaan sen kaksi tai kolme säveltä jotka joko soivat nätisti yhdessä tai eivät soi. Piano tai mikä tahansa kosketinsoitin on äärimmäisen hyvä juuri tästä syystä.
Akustista pianoa ei todellakaan ole pakko hankkia heti vaan vasta sitten jos ihan oikeasti alkaa etenemään nimenomaan (klassisen) pianon soiton saralla. Lapselle on tärkeintä että pääsee soittamaan sitä mistä tykkää. En jättäisi pianonsoiton harrustuksen aloittamista siksi että kotiin ei pysty hankkimaan akustista pianoa.
Juurikin näin! Itse harrastan (myös) akustisia pianoja, mukaan lukien niiden siirtoja. Näen siinä viehätystä, mutta kaikille muille tuntuu riittävän digitaalinen piano, paitsi klasarin soittajille. Siinäkin lajissa tuskin sähköinen piano rajoittaa liikaa ensimmäisen viiden vuoden aikana.
Syy, miksi kannatan ensisoittimeksi sähköistä, on nimenomaan käytännöllinen. Esimerkiksi soittimen vaihtamiseen ei sisälly kynnysrahoja tyyliin vanha soitin ulos kaksisataa ja uusi sisään kaksisataa. Valinta ei aina osu kerrasta nappiin.
Kertokaas nyt vielä, mihin musiikkiliikkeisiin lapset eivät ole tervetulleita etsimään soitinta, niin osataan välttää juuri niitä liikkeitä. Otetaan mielellään kauppiaan mielipide, ei elämäänsä kyllästyneen rivityöntekijä-wannabe-muusikon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen pianoa tai kitaraa lapsen ensimmäiseksi soittimeksi, ovat riittävän helppoja ja toimivat myös säestystarkoituksessa.
Viulu on todella vaikea soitin ja kuulostaa kamalalta pitkään. Rummut tms. vie vanhemmilta hermot ennemmin tai myöhemmin.
Piano on monelle tylsä. Anteeksi kun sanon näin, en tarkoita loukata. Minä kuljin pianotunneilla 5 vuotta. Sitten kitaratunnilla, joka avasi täysin uuden maailman. Soitin sähkökitaraa ja bassoa, vähän myös harjoittelin bändikoulussa rumpuja. En tiennyt lapsena, että voisi valita muutakin kuin pianon tai viulun tai puhaltimia. Muuten: puhaltimen ääni on karmea, jos ei osaa soittaa. Oma lapsi valitsi puhallinsoittimen ja meinasin tulla hulluksi.
Soitin itse 9 vuotta viulua ja inhosin sitä 8 vuotta ja olisin halunnut lopettaa melkein heti. Viulunsoitto ja konservatorion pakkotunnit sen lisäksi (teoria, säveltapailu, orkesteri) veivät kaiken ilon musiikista. Lisäksi viulunsoitto vaatii kunnon tekniikkaa ja paljon harjoittelua kuulostaakseen hyvältä.
Lopetettuani viulunsoiton 15 vuotiaana, menin parin vuoden tauon jälkeen kitarakurssille ja opin soittamaan kitaraa omaksi ilokseni. Ja sain takaisin musiikin ilon. Nykyään tykkään eniten laulaa, joten säestyssoittimista (kitara ja piano) on ollut hyötyä. Harmittaa, kun en lapsena saanut lopettaa viulunsoittoa ja vaihtaa pianoon. Se ei todellakaan ole tylsä soitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?
Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Höpö höpö, itsekin valitsin soittimen kaupassa esittelyn perusteellä! olipa kivat myyjät silloin lapsena auttamassa. Lompakko oli vanhemmilla.
T. Eri
Juuri näin. Opettaja sanoo millainen soitin pitää olla. Tytöt valitsivat soittimeksi harmonikan ja haettiin musiikkiopistoon. Opintojen alussa opettaja sanoi millaisella harmonikalla aloitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Musiikkiliike ei oikeasti ole se paikka, jonne mennään hakemaan soitin lapselle vaan ensin mennään soitonopetukseen, josta saa ohjeet soittimen hankintaan. Yhtään soitinta en ole lapselle ostanut musiikkiliikkeestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Höpö höpö, itsekin valitsin soittimen kaupassa esittelyn perusteellä! olipa kivat myyjät silloin lapsena auttamassa. Lompakko oli vanhemmilla.
T. Eri
Sittenhän sinä voitkin kertoa, mitkä soittimet olivat esiteltävänä, minkä valitsit, millä perusteella ja paljonko maksoi.
Itse olin vuosia toivonut pianoa, ja lopulta sen valitsivat vanhempani värin perusteella, se maksoi 10 500 markkaa, ja jopa minä lapsen korvalla kuulin, että soundi oli myytävistä pianoista huonoin. Voi kun olisi ollut soitonopettaja mukana pitämässä puoliani.
Äimä kirjoitti:
Juuri näin. Opettaja sanoo millainen soitin pitää olla. Tytöt valitsivat soittimeksi harmonikan ja haettiin musiikkiopistoon. Opintojen alussa opettaja sanoi millaisella harmonikalla aloitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Musiikkiliike ei oikeasti ole se paikka, jonne mennään hakemaan soitin lapselle vaan ensin mennään soitonopetukseen, josta saa ohjeet soittimen hankintaan. Yhtään soitinta en ole lapselle ostanut musiikkiliikkeestä.
Juuri niin, kuten sanoit, että yhtään soitinta et ole ostanut musiikkiliikkeestä......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassinen kitara on monella tapaa hyvä valinta. Hiljainen ääni, tekniikka mahdollistaa myöhemmin erityyppiset fingerstyle-meiningit, sähkökitaran ja säestämisen. Monipuolinen soitin, halpa aloittaa ja kulkee helposti mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Höpö höpö, itsekin valitsin soittimen kaupassa esittelyn perusteellä! olipa kivat myyjät silloin lapsena auttamassa. Lompakko oli vanhemmilla.
T. EriSittenhän sinä voitkin kertoa, mitkä soittimet olivat esiteltävänä, minkä valitsit, millä perusteella ja paljonko maksoi.
Itse olin vuosia toivonut pianoa, ja lopulta sen valitsivat vanhempani värin perusteella, se maksoi 10 500 markkaa, ja jopa minä lapsen korvalla kuulin, että soundi oli myytävistä pianoista huonoin. Voi kun olisi ollut soitonopettaja mukana pitämässä puoliani.
Jos vanhempasi olisivat kuunnelleet sinua, niin olisit saanut paremman pianon, sieltä musiikkiliikkestä.
Koska sinä, jopa lapsi taisit jo tietää, mitä haluat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huilistilla on pilli kuonon alla ja pianistilla ..............................alla!
Kirjoitan vielä kerran ketjuun, kun tuli muutamia asioita mieleen. Olen se oboeta soittanut. Itse en ainakaan pysty musiikkiliikkeitä suosittelemaan ainakaan aluksi ennen kuin tietää mitä sieltä etsii. Tämä siksi, että meidän perheemme kävi siellä, kun olin aloittamassa oboen soittoa ja kaipasin tietoa soittimesta. Olisin jopa halunnut ehkä nähdä sen soittimen siellä. No, menimme tämän keskisuuren kaupungin liikkeeseen ja kerroin soittimen nimen. Tämä liikkeen myyjä (jonka suku olisi pitänyt liikettä kauan) sanoi, ettei ole sellaista soitinta kuin oboe olemassakaan. Minä olin vasta 11v tyttö ja väitin vastaan. Isänikin jo sanoi minulle, että älä nyt intä vastaan (tyypillistä häneltä), mutta enhän minä voinut antaa asiassa periksi. Lopulta tuo työntekijä katsoi jostain koneelta tietoa ja joutui myöntämään virheensä. Eli ei ihme, ettei siellä ollut kyseisiä soittimia, kun niistä ei tiedetty mitään. Tuo oli vielä se paikka mistä ostettiin minulle piano aiemmin. Tuon tapauksen jälkeen en enää käynyt tuolla vaan vaihdoin toiseen liikkeeseen.
Toki esim oboen kanssa on ihan turhaa liikkeissä käydä. En ole koskaan testannut esim jotain Helsingin isoa liikettä, mutta vähän pienempien kaupunkien liikkeet ovat turhia soittimen kanssa. Kävin joskus etsimässä esim oboen suukappaleeseen sopivaa metallilankaa millä se sidotaan. Tarjosivat kitaran kieltä siihen hommaan. Eihän se kieli taivu kunnolla. Näin oli ihan turhaa mennä niihin liikkeisiin harvinaisen soittimen kanssa. Noiden soittimien kanssa tukee myös se eteen, että monessa musiikki opistossa varasoittimia on melko vähän. Näitä harvinaisia soittimia on sitten vieläkin vähemmän lainattavissa. Oboe usein aloitetaan ns muovioboella mikä kevyempi soittaa. Itsekin soitin sitä ensin vuoden. Sen jälkeen vaihdoin puiseen. Niitä oli opistolla vaan yksi enää lainattavissa. Sellainen todella kulunut josta putosi niitä pedaalin korkkeja lattialle ja niitä sitten huollossa liimattiin. Sen takia minulle ostettiin opettajan vanha soitin melko pian. Maksoi muistaakseni yli 2000 euroa. Näin hinta näkyy myös näissä soittimissa ja halvalla ei löydy.
Jatkuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa
Opettajalla on myös todella suuri merkitys. Kun aloitin soittamaan pianoa musiikkiopistolla niin minulla oli opettajana vanhempi virolaistaustainen mies. Hän puhui vähän huonoa suomea, mutta oli muuten aina ystävällinen, iloinen ja häntä ei tarvinnut jännittää, että suuttuisi jostain. Itsellä oli silti tuonnekin mennessä aina paniikki etten ollut harjoitellut tarpeeksi. Silti opettaja ei koskaan suuttunut tästä jos en ollutkaan oppinut kunnolla jotain.
Hän opetti minut soittamaan ulkoa kaikkea ja monet kerrat opin ne kappaleet hyvin. Esiinnyin paljon konserteissa ja soitimme välillä ns nelikätisesti kappaleita. Hän valitsi usein kivoja kappaleita millä oli nimi eikä olleet mitään etydeitä. Monesti jos tiesi, että äitini odottaa minua käytävässä hän saattoi kutsua hänetkin kuuntelemaan tunnin lopuksi kuinka soitan. En oikeastaan pelännyt esiintymistä konserteissa. Osasin kappaleet hyvin ja koskaan opettaja ei sanonut mitään ikävää. Myös teoriaa opettanut (hänkin ulkomaalaistaustainen mies) oli mukava ja opetti rennosti. Tunneilla oli kivaa.
Sitten vuoden päästä muutimme ja vaihdoin isompaan musiikkiopistoon. Siellä sain pianon opettajaksi ulkomaalaistaustaisen ikävän naisen. Tämä oli hyvin vaativa ja sanoi aina jotain ikävää. Oikeastaan pelkäsin häntä vähän. En koskaan ollut tarpeeksi hyvä ja tein melkein kaiken väärin. Kappaleet mitä hän valitsi olivat tylsiä. Lisäksi niitä soitettiin niin pitkään etten koskaan oppinut soittamaan niitä niin hyvin kuin hän tahtoi. Yksi mielessa aina oleva kappale on Can Can. Voi kuinka sitä soitettiin niin paljon, että nykyisin inhoan sitä. Lopetin sitten sen vuoden jälkeen pianon soiton ja itsetuntoni soittimen kanssa koki kolauksen. Ei puhettakaan, että olisin sen vuoden aikana halunnut enää esiintyä konserteissa. Ulkoa soittamisen taitokin hävisi täysin. Jotenkin jännitin niin paljon sitä opettajaa, että hän vei ilon musiikista. Vielä edellisenä keväänä tämän eri opettajan opetuksessa olin soittanut konsertitkin ilman nuotteja.
Myös teorian kanssa tapahtui muutos. Tuolla toisella opistolla oli todella vaativa opettaja. Itsekin olin päässyt jo läpi teoria ykkösestä tuolla edellisellä opistolla. Sitten, kun aloitin tuolla teoria kakkosessa niin en osannut siellä tarpeeksi joten jouduin uusimaan tuon ykkösen siellä. Ei auttanut, vaikka olinkin jo suorittanut sen. Näin voin kertoa, että taso vaihtelee opistojen välillä. Joku käy helpommassa opistossa ja ei välttämättä saisi esim teoriaa läpi toisaalla. Mikä sitten on hyvä asia, en tiedä. Itselle teoria tuolla uudella opistolla oli varsinkin vaikeutuessaan hyvin ikävää. En koskaan osannut tarpeeksi ja monesti opettaja pyysi minua luokan eteen näyttämään taululta jotain. Sitten meni taas väärin ja luokan reaktiot asiaan olivat välillä ikäviä. Häpesin niin paljon sitä kun opettaja pisti luokan eteen ja vastasin väärin. Toki ryhmässäni oli myös kivoja ihmisiä ainakin muutama. Meillä ei ollut samaa ryhmää vuosien aikana vaan monesti vaihtui. Jokaisena päivänä oli omat teoriaryhmänsä ja valittiin lukuvuoden alussa itselle sopiva ryhmä ja päivä. Toki niin, että oli eri tasot huomiotu.
Jatkuu
Jatkoa
Oboen kanssa sain miesopettajan. Tämä aika tylsä opettaja joka soitatti etydeitä ja soittokirjoja läpi. Harvoin viitsi kunnolla edes etsiä minulle mitään soitettavaa. Asiaa vaikutti se, kun opistolla ei edes ollut oboelle soveltuvia nuotteja paljon. Hänen olisi pitänyt itse viitsiä tulostaa ja etsiä minulle soitettavaa. Niiden nimettömien biisien soittaminen ei oikein innostanut minua vaan olisi ollut kiva soittaa esim elokuvamusiikkia. Samoin tuo opettaja ei oikein huolehtinut oppilaistaan. Meillä ei ollut esim tutkintosoitoissa kaikki hallussa vaan valitsi biisit miten sattuu ja välillä liian vaikeita. Sai puhuttelun opiston johdolta tämän myötä, kun ei ollut hoitanut asioita siihen kaikkeen liittyen. Tarkemmin viitsi enää kirjoittaa.
Itselle orkesteri oli varmaan se paikka missä sai soittaa ilolla muiden kanssa. Ei tarvinnut jännittää mitään ja meillä oli kivat johtajat siellä. Sinne menin aina mielelläni. Esiinnyimme myös välillä. Opettajissa huomasin eron myös ollessani kesällä musiikkileirillä, missä oboe opettajana nuorempi nainen. Hän opetti minulle jo parissa viikossa paljon. Sai luottamaan siihen, että osasin soittaa hyvin ja auttoi vaikeissa kohdissa. Kumpa hän olisi ollut aina opettajani. Silloin opistolla käyminen olisi ollut erilaista. Kirjoitan nyt jo aivan liikaa, mutta nämä asiat mielessä. En voi sanoa, että olisin mielelläni käynyt nuorena opistolla. Jännitin sitä miten soitan tai sanooko opettaja etten ole harjoitellut tarpeeksi. Tätä kävi välillä koska koulu vei aikaa paljon ja en pärjännyt kaikissa aineissa. Silloin tuntui pahalta kun en ehtinyt harjoitella. Samoin eräs kevät olin viikkoja kipeä ja flunssainen. En voinut soittaa lainkaan noin raskasta soitinta. Ehkä asiat ovat muuttuneet sielläkin. Itse lähdin sieltä vuonna 2009. Tosin erään tuttuni lapsi kävi tuolla pari vuotta ja siellä teoria edelleen niin ikävää ja vaativaa, että väsyi siihen. Samat opettajat kuin minun aikanani. Näin voi miettiä mikä on hyvä asia. Sori pitkä viesti ja hävettää vähän kun kirjoitin näin paljon.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta sanoisin vain, että akustisen pianon soittaminen on todella todella paljon mielekkäämpää kuin sähköisen. Se motivoi soittamaan aivan eri tavalla. Sitten kun on aika hyvä, oppii kyllä huomaamaan, että ihan mikä tahansa piano ei tunnu kivalta, mutta minulta löytyy kotoa sekä akustista että sähköistä pianoa ja valitsen aina akustisen. Sähköinen on vain musan tekoa varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Höpö höpö, itsekin valitsin soittimen kaupassa esittelyn perusteellä! olipa kivat myyjät silloin lapsena auttamassa. Lompakko oli vanhemmilla.
T. EriSittenhän sinä voitkin kertoa, mitkä soittimet olivat esiteltävänä, minkä valitsit, millä perusteella ja paljonko maksoi.
Itse olin vuosia toivonut pianoa, ja lopulta sen valitsivat vanhempani värin perusteella, se maksoi 10 500 markkaa, ja jopa minä lapsen korvalla kuulin, että soundi oli myytävistä pianoista huonoin. Voi kun olisi ollut soitonopettaja mukana pitämässä puoliani.
Jos vanhempasi olisivat kuunnelleet sinua, niin olisit saanut paremman pianon, sieltä musiikkiliikkestä.
Koska sinä, jopa lapsi taisit jo tietää, mitä haluat?
Kyllä, tiesin mitä halusin. Myös vanhempani tiesivät mitä halusivat. Ja musiikkiliikkeen myyjä tuki heitä inhottavasti hymyillen. Toki hänelle sopi, että latteaääninen bulkkipiano meni kaupaksi. Minä olin vain hupsu lapsi, kun pyysin heitä kuuntelemaan soittimen ääntä. Pianoliikkeen myyjä soitti murtosointuja liialla pedaalilla, jotta sai aikaan vaikutelman täyteläisestä äänestä.
Ei siitä kaupasta olisi saanut ulos parempaa soitinta ilman opettajan apua. Inhottava tilanne, jonka johdosta en suosittele ketään jättämään lastaan musiikkikaupan myyjän kanssa päättämään soitinvalinnasta. Minä olin sentään vielä itsepäinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutta sanoisin vain, että akustisen pianon soittaminen on todella todella paljon mielekkäämpää kuin sähköisen. Se motivoi soittamaan aivan eri tavalla. Sitten kun on aika hyvä, oppii kyllä huomaamaan, että ihan mikä tahansa piano ei tunnu kivalta, mutta minulta löytyy kotoa sekä akustista että sähköistä pianoa ja valitsen aina akustisen. Sähköinen on vain musan tekoa varten.
Jokaisella on varmasti oma makunsa, mutta olen samaa mieltä kanssasi. Itselläni soittointo hiipui sähköpianovuosina juuri siitä syystä, että kaiuttimesta tulevan musiikin ainoastaan kuulee, sitä ei tunne kehossaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiliikkeen työntekijä kirjoitti:
Ei hyvä ajatus! Musiikkiliikkeen henkilökunnalla on muutakin tekemistä, kuin paimentaa jotain kersaa koko päivän ajan - saati kuunnella jotain eri soittimien kokeiluja.
Tulihan tämä selväksi nyt, musiikkiliikkeeseen tullaan ostamaan soitinta, ei ole lastentarha!
Jos et kykene ja/tai halua opastaa lapsia etsimään itselleen sopivaa soitinta, olet täysin väärällä alalla. Tuskin kukaan tulee päiväksi vaivoiksesi. Ja jos joku tuleekin, niin olet itse alasi valinnut kun myyt soittimia. Tee siis työsi kunnolla. Ehdit varmasti siinä sivussa muitakin asiakkaita palvelemaan.
Kun täällä aiemmin esitettiin autokauppavertaus, niin kai muksun voi jättää päiväksi myös autokauppaan? Automyyjä kaitsee ja esittelee autoja, sitten muksu saa päättää mikä otetaan. Kai heillä on ammattitaitoa siihen?
Eikös se lapsi katso itselleen sitä soitinta siellä soitinkaupassa?
Etkös sitä tajunnut?Sinä varmaan trollaat, mutta täällä on jo monta kertaa selitetty, että musiikkikaupoissa myydään pääsääntöisesti vain aikuisen mittasuhteille sopivia soittimia, pois lukien ehkä ukulele. Lapsi, joka ei osaa soittaa mitään, ei osaa myöskään arvioida, mikä on hänelle sopivan kokoinen soitin. Kuinka voisikaan, kun ei edes tiedä vielä, mitä haluaa soittaa.
Esimerkiksi monista puhaltimista ei randomisti koettamalla edes tule ääntä ulos. Eli kuinka lapsi voisi valita soittimen, jos ei kuule edes sen ääntä?
Juuri soittimen valintaa varten ovat musiikkiopistojen esittelyt. Ja musiikkiopistosta saa usein myös sen soittimen lainaan.
Höpö höpö, itsekin valitsin soittimen kaupassa esittelyn perusteellä! olipa kivat myyjät silloin lapsena auttamassa. Lompakko oli vanhemmilla.
T. EriSittenhän sinä voitkin kertoa, mitkä soittimet olivat esiteltävänä, minkä valitsit, millä perusteella ja paljonko maksoi.
Itse olin vuosia toivonut pianoa, ja lopulta sen valitsivat vanhempani värin perusteella, se maksoi 10 500 markkaa, ja jopa minä lapsen korvalla kuulin, että soundi oli myytävistä pianoista huonoin. Voi kun olisi ollut soitonopettaja mukana pitämässä puoliani.
Jos vanhempasi olisivat kuunnelleet sinua, niin olisit saanut paremman pianon, sieltä musiikkiliikkestä.
Koska sinä, jopa lapsi taisit jo tietää, mitä haluat?Kyllä, tiesin mitä halusin. Myös vanhempani tiesivät mitä halusivat. Ja musiikkiliikkeen myyjä tuki heitä inhottavasti hymyillen. Toki hänelle sopi, että latteaääninen bulkkipiano meni kaupaksi. Minä olin vain hupsu lapsi, kun pyysin heitä kuuntelemaan soittimen ääntä. Pianoliikkeen myyjä soitti murtosointuja liialla pedaalilla, jotta sai aikaan vaikutelman täyteläisestä äänestä.
Ei siitä kaupasta olisi saanut ulos parempaa soitinta ilman opettajan apua. Inhottava tilanne, jonka johdosta en suosittele ketään jättämään lastaan musiikkikaupan myyjän kanssa päättämään soitinvalinnasta. Minä olin sentään vielä itsepäinen lapsi.
Siksi ihmettelen, miksi lapsen näkemyksistä ei olla kiinnostuneita. Myyjäkin täällä teki selväksi, mitä mieltä on lapsista, vaikka he usein ovat tosi fiksuja. Sinulla ongelma tosin ei ollut myyjä, eikä sinä, vaan sun vanhemmat.
Tässä hyvä esimerkki ap:lle, että ota selvää, mitä sun lapsi haluaa.
Lapsihan se on se, joka soittaa.
Minun poikani soittaa hanuria, mutta osaa sen myötä hyvin soittaa myös koskettimia. Teki sitä tanssibandissä ihan työkseen, kunnes yliopisto-opiskelu vei voiton. Hanuri eli harmonikka on kätevä kuljettaa paikkaan kuin paikkaan, sillä tavoittaa myös ihmisten sydämet. Korvatulppia voi pitää harjoitellessa, musiikkiliikkeet myyvät laadukkaita, mutta poikani käytti keikoilla suoraan korvaan valettuja, jotka tietysti olivat parhaat, mutta kalliit hankkia.