Isäni ei suostu tekemään testamenttia
Ongelma tiivistyy jo otsikossa, mutta avataan kuitenkin lisää.
Isäni ei ole enää ihan nuori, ja omaisuutta on kertynyt. Jos kaikkien kiinteistöjen arvo ja muu osaisuus lasketaan yhteen, niin puhutaan kevyesti seitsemännumeroisesta summasta.
Olen lukuisia kertoja yrittänyt sanoa isälleni, että hänen pitäisi tehdä testamentti. Olen ilmaissut, että voisin olla kiinnostunut perheen mökin perimisestä, mutten todellakaan suostu yhteisomistukseen sisarusteni kanssa. Olen myös ilmaissut, että olisi hyvä tehdä testamentti senkin takia, että mahdolliset aviopuolisot suljettaisiin perinnön ulkopuolelle.
Isäni ei tähän suostu. Hänen mielestään kaikki saadaan kyllä sovittua keskustelemalla. Hän myös luottaa siihen, että perheessämme on niin hyvät välit, ettei riitaa tule. Olen kertonut hänelle lukuisista esimerkeistä, joissa ihan lämpimät välit ovat katkenneet perintöriitoihin, mutta hän ei ota tätä kuuleviin korviinsa.
Kyseessä on muuten talousasiansa jämptisti ja järkevästi hoitava henkilö. Uskon, että taustalla on jonkinlainen ikäkriisi - haluttomuus hyväksyä oma ikääntyminen ja tuleva menehtyminen. Olen kuitenkin yrittänyt korostaa, että menehtyä voi ihan milloin tahansa. Jopa minulla, hänen kolmekymppisellä lapsellaan, on testamentti.
Miten saada taottua järkeä isän päähän?
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Justiinsa todistettiin kun kaikki meni puoliksi perinnöksi kahdelle aikuiselle lapselle ja toista lasta ei kiinnostanut mikään peritty ja toista kiinnosti, niin joutui ottamaan hitonmoisen lainan että pystyi toisen ostamaan ulos. Kaupaksi ei välttämättä olisi mennyt eikä kummoisia rahoja saanut. Lisäksi lesken piti luopua tasingosta koska siihen ei olisi ollut perijöillä varaa.
Siis isän kuoleman jälkeen kiirehdittiin jakamaan sitten omaisuus? Äidillähän oli puolet siitä, vaikkei omastaan tasinkoa antanutkaan. Maksoitko äidille kanssa vai antoiko lahjaksi? Silloun sulle kuuluisi lahjaverokin.
Äiti ei omistanut mitään, oli rajattu jo isän vanhempien toimesta kaikesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen isä ei halunnut jakaa eläessään omaisuutta fiksusti, omisti lasten kanssa tasaosissa kaikki. Toista lasta kiinnosti suvun maat ja talot toista vain raha ja isä tiesi kyllä tämän. Kuoleman tullen perinnöstä saatiin isot riidat aikaan kun kaikki meni puoliksi ja toista oli vaikeaa lunastaa ulos.
Nämä ovat v-mäisiä tilanteita ja pelkästään tällaisen vanhemman syytä. Samalla tällainen vanhempi rikkoo perheen lasten välit sekä aiheuttaa, että omaisuudesta meneekin suuri siivu asianajajille. Mitä nämä ihmiset oikein ajattelevat? Ei ainakaan lapsiaan.
Ei ole vanhemman syytä vaan riitelevien perijöiden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä haluat määrätä, miten isäsi omaisuus jaetaan?
En halua, eikä minua kiinnosta perinnön sisältö. Haluaisin vain, että isäni kirjaisi jonnekin, miten hän haluaa omaisuutensa jaettavan. Ja tuo puolisoiden sulkeminen perinnön ulkopuolelle olisi tärkeä hoitaa ihan virallisesti.
Isä on maininnut, että hän haluaisi mökin säilyvän suvussa. Olen kuitenkin korostanut, että jos mökki tulee meille kaikille sisaruksille yhteiseksi, niin se todennäköisimmin päätyy myyntiin.
ap
Etkös sinä voi sitten ostaa sen sisaruksiltasi? Eihän mökin päätyminen yhteisomistajuuteen ole mikään automaatio, erityisesti jos jaettavaa omaisuutta riittää paljon mökkiä enemmän. Sisarukset sitten ottaa niitä kiinteistöjä, tai ne vähemmän tunnearvokkaat omaisuudet myydään ja homma hoidetaan rahan jaolla.
Ainahan voin tätä ehdottaa, mutta heidän ei ole pakko siihen suostua. Jo nykyään sisarukset tulevat mökille kesäviikonloppuisin, mutta esimerkiksi syystalkoiden ja erinäisten kunnostushommien kanssa auttaminen jää kerta toisensa jälkeen minun hommakseni. Pelkään, että sisarukset haluaisivat pitää mökistä kiinni ja ottaisivat vain rusinat pullasta, kun taas kaikki kunnostustyö, remontit ja muu jäisi minulle.
ap
Kuulostaa mun puolison veljelle. Käy juhlimassa mökillä muttei pidä siitä yhtään huolta. Vanhemmat ei enää mökillä käy koska ovat niin vanhoja jo eivätkä pidä mökistä huolta tai anna siihen rahaa.
Mieheni ei viitsi yksin pitää mökistä huolta ja syytää rahaa, koska se kostautuu sitten mökin hinnassa kun tietää sen jäävälle heille veljen kanssa perinnöksi ja joutuvansa ostamaan veljen siitä ulos.
Siellä se nyt rannalla homehtuu ja risuttuu sitä odotellessa. On yrittänyt ehdottaa että voisi lunastaa jo nyt mökin itselleen ja veli saisi jotain muuta muttei isälle käy vaan kaikki jää sitten aikanaan tasan.
Ja on hänen laillinen oikeutensa päättää omaisuudestaan elinaikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä testsmentin tarkoitusta jos ei ulkopuolisille anneta mitään ( esim. Puolison lapsille tms) eikä haluta jotain lapsista laittaa etusijalle ja muille lakiosa.
Jos on yhdenlaisia rintaperillisiä ei pitäis olla ongelmaa. Jokaiselle saman verran.
Jotain asuntoa, maita, mökkiä tai metsää on melko hankala jakaa useaan osaan ellei vaan myy kaikkea pois.
No pitäiskö ne sitten testamentata yhdelle ettei tule lohkomishankaluutta?
Kun aikoinaan perimme yksiö, se muutettiin rahaksi, silloin ihan kohtuullisen summan rahaakin tileiltä ja maatilan.
Maatila jaettiin kahdeksaan osaan, aika hyvin päästiin sopuun, neljä rantatonttia, neljä metsätonttia.
Hän kuka ei halunnut maata myi lohkomisen jälkeen tonttinsa pois
Vierailija kirjoitti:
Se on vain hyvä, että antaa perinnön mennä perillisille ja he saavat jakaa sen haluamallaan tavalla. Isä ei halua päättää jakamisesta. Eli hän ei halua aiheuttaa riitoja. Kukaan ei voi syyttää Isää jonkun suosimisesta.
Mitä mökkiin tulee, niin sen voi ostaa perikunnalta se joka sen haluaa, jos on varaa. On niin surullista, kun vanhemmat laittavat lapsensa eri asemaan ja näin valmiiksi saavat siemenen riidalle.
Jos yhdelle menee mökki niin voihan niille muille sitten antaa muuta, näin ei suosi ketään. yhdessä sopia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pia pau kirjoitti:
Kenen aviopuolisot?? Vaimo tietenkin perii, lasten puolisot ei
Jos tuo mökki jäisi meille kaikille sisaruksille, eikä sitä ole testamentilla rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle, niin eron sattuessa lasten puolisoilla olisi oikeus mökkiin. Siellähän on sitten kivaa vietellä kesiä, kun parhaista viikonlopuista tapellaan paitsi sisarusten niin myös näiden ex-puolisoiden kesken.
ap
Ilmeisesti ajattelet että kaikki ihmiset ovat ahneita ja vetävät itselleen minkä pystyvät? Ennustat tässä oman ja sisarustesi avioerot ja sen että ex-puolisot vielä tunekvat pesänjaolle omaisuudesta joka ei heille millään tavalla kuulu. Ymmärrän että testamentti on järkevin tapa määrätä jaosta mutta ei kaikki silti yleensä mene pieleen vaikka sitä ei olisikaan.
Minulla on tapana varautua pahimpaan. Tein puolisoni kanssa avioehdon, vaikken uskokaan, että eroamme koskaan. Minulla on myös vakuutukset pahan päivän varalle. Sitä mielestäni testamentti myös pohjimmiltaan on.
Olen nähnyt, kuinka hulluiksi ihmiset voivat tulla, kun läheisen kuoleman aiheuttama suru yhdistyy raha-asioihin. Testamentilla varmistettaisiin mahdollisimman pitkälle, ettei riitoja tule. Ja vaikka tulisikin, niin aina voisi vedota siihen, että kyseessä on ollut vainajan tahto.
ap
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi elossa ja ovatko he vielä isäsi kanssa naimisissa?
Minulla on vain yksi äiti, eikä hän ole isäni kanssa naimisissa. Sensijaan, ettei apn isä tee testamenttia, minun isäni, 85v ei edes puhu kuolemasta, ottaa ja lähtee risusavotalleen sanoen, että ei sitä kuule tiedä, kuka tässä ensimmäisenä kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä testsmentin tarkoitusta jos ei ulkopuolisille anneta mitään ( esim. Puolison lapsille tms) eikä haluta jotain lapsista laittaa etusijalle ja muille lakiosa.
Jos on yhdenlaisia rintaperillisiä ei pitäis olla ongelmaa. Jokaiselle saman verran.
Jotain asuntoa, maita, mökkiä tai metsää on melko hankala jakaa useaan osaan ellei vaan myy kaikkea pois.
No pitäiskö ne sitten testamentata yhdelle ettei tule lohkomishankaluutta?
Kun aikoinaan perimme yksiö, se muutettiin rahaksi, silloin ihan kohtuullisen summan rahaakin tileiltä ja maatilan.
Maatila jaettiin kahdeksaan osaan, aika hyvin päästiin sopuun, neljä rantatonttia, neljä metsätonttia.
Hän kuka ei halunnut maata myi lohkomisen jälkeen tonttinsa pois
lähinnä sopia yhdessä mitä kellekin.
Todennäköisesti testamentti on jo olemassa. Isäsi ei vain halunnut siitä sinulle kertoa.
Kuulostat aika rajattomalta - isäsi raha-asiat eivät kuulu sinulle. Oletko esikoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä haluat määrätä, miten isäsi omaisuus jaetaan?
En halua, eikä minua kiinnosta perinnön sisältö. Haluaisin vain, että isäni kirjaisi jonnekin, miten hän haluaa omaisuutensa jaettavan. Ja tuo puolisoiden sulkeminen perinnön ulkopuolelle olisi tärkeä hoitaa ihan virallisesti.
Isä on maininnut, että hän haluaisi mökin säilyvän suvussa. Olen kuitenkin korostanut, että jos mökki tulee meille kaikille sisaruksille yhteiseksi, niin se todennäköisimmin päätyy myyntiin.
ap
Etkös sinä voi sitten ostaa sen sisaruksiltasi? Eihän mökin päätyminen yhteisomistajuuteen ole mikään automaatio, erityisesti jos jaettavaa omaisuutta riittää paljon mökkiä enemmän. Sisarukset sitten ottaa niitä kiinteistöjä, tai ne vähemmän tunnearvokkaat omaisuudet myydään ja homma hoidetaan rahan jaolla.
Ainahan voin tätä ehdottaa, mutta heidän ei ole pakko siihen suostua. Jo nykyään sisarukset tulevat mökille kesäviikonloppuisin, mutta esimerkiksi syystalkoiden ja erinäisten kunnostushommien kanssa auttaminen jää kerta toisensa jälkeen minun hommakseni. Pelkään, että sisarukset haluaisivat pitää mökistä kiinni ja ottaisivat vain rusinat pullasta, kun taas kaikki kunnostustyö, remontit ja muu jäisi minulle.
ap
Kuulostaa mun puolison veljelle. Käy juhlimassa mökillä muttei pidä siitä yhtään huolta. Vanhemmat ei enää mökillä käy koska ovat niin vanhoja jo eivätkä pidä mökistä huolta tai anna siihen rahaa.
Mieheni ei viitsi yksin pitää mökistä huolta ja syytää rahaa, koska se kostautuu sitten mökin hinnassa kun tietää sen jäävälle heille veljen kanssa perinnöksi ja joutuvansa ostamaan veljen siitä ulos.
Siellä se nyt rannalla homehtuu ja risuttuu sitä odotellessa. On yrittänyt ehdottaa että voisi lunastaa jo nyt mökin itselleen ja veli saisi jotain muuta muttei isälle käy vaan kaikki jää sitten aikanaan tasan.
Tarkkaan ottaen olet ihan ulkopuolinen ehdottelemaan apellesi mitään perinnönjakoja.

Toki, mutta miksi haluaa lapsilleen vaikeuksia ja riitaa.

Minä en kyllä ole ehdottanut mitään. Mieheni ja veljensä on isälleen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä testsmentin tarkoitusta jos ei ulkopuolisille anneta mitään ( esim. Puolison lapsille tms) eikä haluta jotain lapsista laittaa etusijalle ja muille lakiosa.
Jos on yhdenlaisia rintaperillisiä ei pitäis olla ongelmaa. Jokaiselle saman verran.
Jotain asuntoa, maita, mökkiä tai metsää on melko hankala jakaa useaan osaan ellei vaan myy kaikkea pois.
No pitäiskö ne sitten testamentata yhdelle ettei tule lohkomishankaluutta?
Kun aikoinaan perimme yksiö, se muutettiin rahaksi, silloin ihan kohtuullisen summan rahaakin tileiltä ja maatilan.
Maatila jaettiin kahdeksaan osaan, aika hyvin päästiin sopuun, neljä rantatonttia, neljä metsätonttia.
Hän kuka ei halunnut maata myi lohkomisen jälkeen tonttinsa poislähinnä sopia yhdessä mitä kellekin.
Sen te ehditte sopia hautajaisten jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi elossa ja ovatko he vielä isäsi kanssa naimisissa?
Minulla on vain yksi äiti, eikä hän ole isäni kanssa naimisissa. Sensijaan, ettei apn isä tee testamenttia, minun isäni, 85v ei edes puhu kuolemasta, ottaa ja lähtee risusavotalleen sanoen, että ei sitä kuule tiedä, kuka tässä ensimmäisenä kuolee.
Isälläsi on oikea asenne. Kuolleet peritään, ei eläviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä haluat määrätä, miten isäsi omaisuus jaetaan?
En halua, eikä minua kiinnosta perinnön sisältö. Haluaisin vain, että isäni kirjaisi jonnekin, miten hän haluaa omaisuutensa jaettavan. Ja tuo puolisoiden sulkeminen perinnön ulkopuolelle olisi tärkeä hoitaa ihan virallisesti.
Isä on maininnut, että hän haluaisi mökin säilyvän suvussa. Olen kuitenkin korostanut, että jos mökki tulee meille kaikille sisaruksille yhteiseksi, niin se todennäköisimmin päätyy myyntiin.
ap
Mitä väliä sillä on pysyykö mökki suvussa isän kuoleman jälkeen? Ei kaikkea haluamaansa voi saada, eikä varsinkaan kuolleet. Älä stressaa, niin elät pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Isä saa päättää täysin mitä tekee omaisuudellaan, Tienaa itse oma mökkisi.
Toki mutta sitten isän on turha itkeä että mökin on pysyttävä perheessä jos se joudutaan myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinä haluat määrätä, miten isäsi omaisuus jaetaan?
En halua, eikä minua kiinnosta perinnön sisältö. Haluaisin vain, että isäni kirjaisi jonnekin, miten hän haluaa omaisuutensa jaettavan. Ja tuo puolisoiden sulkeminen perinnön ulkopuolelle olisi tärkeä hoitaa ihan virallisesti.
Isä on maininnut, että hän haluaisi mökin säilyvän suvussa. Olen kuitenkin korostanut, että jos mökki tulee meille kaikille sisaruksille yhteiseksi, niin se todennäköisimmin päätyy myyntiin.
ap
Etkös sinä voi sitten ostaa sen sisaruksiltasi? Eihän mökin päätyminen yhteisomistajuuteen ole mikään automaatio, erityisesti jos jaettavaa omaisuutta riittää paljon mökkiä enemmän. Sisarukset sitten ottaa niitä kiinteistöjä, tai ne vähemmän tunnearvokkaat omaisuudet myydään ja homma hoidetaan rahan jaolla.
Ainahan voin tätä ehdottaa, mutta heidän ei ole pakko siihen suostua. Jo nykyään sisarukset tulevat mökille kesäviikonloppuisin, mutta esimerkiksi syystalkoiden ja erinäisten kunnostushommien kanssa auttaminen jää kerta toisensa jälkeen minun hommakseni. Pelkään, että sisarukset haluaisivat pitää mökistä kiinni ja ottaisivat vain rusinat pullasta, kun taas kaikki kunnostustyö, remontit ja muu jäisi minulle.
ap
Silloin on parempi jättää mökki sisaruksille ja ostaa siitä saaduilla rahoilla ihan oma mökki muualta. Kukaan ei voi pakottaa sinua yhteisomistajuuteen ja vastaamaan mökin ylläpidosta. Toisaalta, jos juuri tuon sukumökin oikeasti haluat, niin voithan ehdottaa vanhemmillesi että ostat sen jo nyt niin, että heillä on siihen ikuinen käyttöoikeus.
Vanhempani viettävät edelleen aktiivisesti aikaa mökillä, joten ostaminen ei ole vaihtoehto. Ehkä katsomme asiaa uudelleen sitten, kun vanhempien kunto ei enää kestä mökin ylläpitoon.
Juuri tuo jälkimmäinen tässä oli pointtini. Aina voin jättää mökin sisaruksilleni ja myydä oman osuuteni (jos heillä on siis halua ja varaa ostaa se). Kuitenkaan sisaruksillani ei tunnu oikein olevan motivaatiota mökin ylläpitoon, eli eiköhän se menisi ennemmin tai myöhemmin myyntiin.
Isälläni on aivan naiivit ajatukset siitä, että mökki tulee olemaan kaikkien yhteinen, ja kaikki saadaan sovittua - käyttäminen, huoltaminen, remontit ja niin edelleen. Itse olen todistanut turhan läheltä, kuinka tällaiset järjestelyt eivät melkein koskaan toimi.
ap
Mökin voi myydä lapselleen jo elinaikana ja jättää itselleen mökin käyttöoikeuden. Koko omaisuus kannattaa jakaa ennen kuin on höperö tai kuollut, muuten sen kuitenkin vie joku ulkopuolinen taho, hoivayhtiöt tai asianajajat.
Kannattaa vaan sitkeästi kertoa isälle, että yhteisomistus aiheuttaa riitoja ja kustannuksia lapsille. Toivottavasti isälle ei tule dementia jo ennen kuin testamentti on tehty. Sen jälkeen sitä ei voi enää tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi elossa ja ovatko he vielä isäsi kanssa naimisissa?
Minulla on vain yksi äiti, eikä hän ole isäni kanssa naimisissa. Sensijaan, ettei apn isä tee testamenttia, minun isäni, 85v ei edes puhu kuolemasta, ottaa ja lähtee risusavotalleen sanoen, että ei sitä kuule tiedä, kuka tässä ensimmäisenä kuolee.
Isälläsi on oikea asenne. Kuolleet peritään, ei eläviä.
Yksi sana. verosuunnittelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisomisteinen kesämökki voi toimia oikein hyvin, jos pohjan tekee hyvin. Tärkeintä on hyvät välit omistajien kesken. Toiseksi tärkein juttu on että mökki on kiinteistöosakeyhtiö, jonka ylläpito laskutetaan vastikkeella.
Meidän tapauksessamme kyseessä on pieni mummonmökki, jolla ei ole enää rakennusoikeutta. Eri perhekuntien on käytönnössä mahdotonta viettää siellä aikaa samanaikaisesti.
ap
Se on jännä että miten usein sisarusten yhteinen ajanvietto (vanhempien) mökillä onnistuu vanhempien elossa ollessa oikein loistavasti, mutta vanhempien edesmentyä se muuttuu täysin mahdottomaksi.