Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vierailija kirjoitti:

että elämä paranee koko ajan.

Ihan sitä samaa ajatellut 👍🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

En ole havainnut tällaista vaikka olen sinua vuoden vanhempi. Juhlatamineissa miehet ihailevat, lenkkivaatteissa saan mennä rauhassa.

Ihan samalla tavalla ihailemme myös lenkkivaatteissa olevaa, kunhan vuosia on kertynyt kilojen sijaan. Hyvä että valtaosa ihailijoista käyttäytyy korrektisti niin saat mennä rauhassa. Mutta älä unta näe ettetkö keräisi katseita. : ) 

Minusta on tullut liikuttuja. Minulla ei ole lapsia, mutta liikutun pienten jutuista, ja suren ja pelkää mitä kaikkea kovaa maailma heille tuo. Myös vanhat ihmiset liikuttavat. Heissä on niin paljon elettyä murhetta ja onnea, ja hiljaista viisautta. Eilen liikutuin kahdesta teiniveljeksestä. Kunpa elämä olisi heille hyvä. Nytkin vähän itkettää...

Naiset flirttailevat enemmän kuin olin nuori. Olen ymmärtänyt miksi kokemus tekee ihmisestä realistin. Ymmärrän nykyisin paremmin toisia ihmisiä ja heidän käytöstään. Kulttuuri on pitkälti aikasidonnaista ja suuressa mittakaavassa kulkeen ikäryhmien kanssa käsi kädessä.  

Kuinka vähällä järjellä päättäjiä on maassamme ja miten tyhmiltä ja epäkohteliailta nuoriso vaikuttaa.

Että minusta tulee ulkoisesti ihan samanlainen kuin äidistäni ja tädeiltäni, vaikka kuvittelin olevani ihan erilainen. Ja että siitä huolimatta sisälläni asuu monessa suhteessa teini. Mutta muistelen usein myös menneitä ja näen, mikä meni vikaan, enkä juuri enää voi muuttaa asioita. Nuorena minulla oli huono itsetunto, enkä uskaltanut toteuttaa haaveitani. Nyt näen asiat oikeissa mittasuhteissa ja tiedän, että asiat olisivat onnistuneet, jos olisin uskonut itseeni. Osaa voisi ehkä vielä tavoitella, mutta nyt estää mukavuudenhalu. Nyt on viimeiset hetket miettiä, haluaako vaihtaa elämän suuntaa. N54

Koko ajan vituttaa enemmän

Se, miten arjen pienet vastoinkäymiset eivät enää tunnukaan missään.

Kuinka se ikääntyminen juonteineen ei ollutkaan kamalaa. Itsestään pitää ja itseään arvostaa ihan eritavalla kuin parikymppisenä.

Tietynlainen tyyneys ja stressinsietokyvyn kasvaminen.

Se, miten hirveältä krapula tuntuu kolmenkympin jälkeen ja kuinka muutama siideri saa väsähtämään jo alkuillasta. Ja että se krapula tulee jo niistä muutamasta siideristä.

Nämä nyt päällimmäisenä.

Että kaipaan uutta, seikkailua, vaihtelua nyt vielä lähes viisikymppisenä. Olen ollut lapsena ja nuorena seikkailija ja oman tieni kulkija. Ajattelin, että iän myötä tasaannun, nautin perusarjesta ja kaipaan pysyvyyttä. Nautinkin arjestani, mutta vaihtelunhalu ja elämysten hakeminen eivät silti ole kadonneet. 

Tällä hetkellä suunnittelen (taas) muuttoa uuteen maahan, mahdollisesti vapaaehtoistyöhön. Onneksi perhe (puoliso + vielä kotona asuvat lapset) on samanhenkinen ja voidaan unelmoida yhdessä.

Etten näin viiskymppisenä enää välitä mistään tai kenestäkään. Kirjaimellisesti. Voin hyvin kuolla pois jo tänään - ei tunnu missään.

yritin yhden ukon kanssa juhannuksena vähän alkaa jutella, mut karkuun lähti. en  ole ruma enkä lihava. selitin itselleni et sen  taksi vissiin tuli. vähän  nauratti. sit sanotaan  et etsi kaveri. herttileijaa. mistä. yksin on kurjaa.

Se että maailma on tosi epäoikeudenmukainen ja ihmiset ovat kieroja. Nuorena sinisilmäisenä en tätä  uskonut :). 

Vierailija kirjoitti:

Se että maailma on tosi epäoikeudenmukainen ja ihmiset ovat kieroja. Nuorena sinisilmäisenä en tätä  uskonut :). 

Aidosti hyviä ihmisiä on huomattavasti vähemmän kuin mitä nuorena kuvittelin. Paljon on ihmisiä jotka tykkäävät esittää hyvää ja miellyttävää.

Sellainen syvä viisastuminen ja kaikenlainen ymmärryksen lisääntyminen on tullut yllätyksenä. Olen nyt 46-vuotiaana huomattavasti viisaampi, kypsempi, itsevarmempi, kärsivällisempi... kuin 36-vuotiaana. On aika upeaa huomata, että koko ajan oppii uutta ja elämään tulee uusia asioita ja taitoja. 

Eipä tuu mitään mieleen.

Että vanheneminen on oikeastaan vain kropan vanhenemista. Viisastumisella ei siis suoraan ole mitään tekemistä vuosien kulun kanssa. On olemassa erittäin lapsellisia viisikymppisiä, ihan samanlaisia kuin olivat yläasteella, ryppyjä ja kaljuja ja mahaa ja rahaa vain on enemmän. Oikeastaan jossain siinä alle kolmekymppisenä jo tajusin, että aikuisuus on myytti.

Parta alkoi yhtäkkiä kasvaa, vaikka luulin, että minulla ei koskaan kasva. Sitä vastoin hiukset ovat hieman harvenneet, tosin eivät huomattavasti. Oli tiukka paikka, kun huomasin asian ensimmäisen kerran vuosia sitten. Kai elimistökin sitten säikähti että ei hitto, jäbälle on pakko saada jostain edes parta, ei tuosta muuten mitään tule.

Vielä ei kunnon puolesta olla setiydytty. Harrastan liikuntaa aktiivisesti ja monipuolisesti, ylipainoa ei ole, tupakkaa en polta. m38

Aika menee älyttömän nopeasti. Vuosi nyt keski-ikäisenä on paljon lyhyempi aika, kuin kuukausi nuorena.

Näkö huononee, eikä enää näe lähelle tai pimeällä hyvin.

Alkaa kyynistyä, kun on tehnyt saman alan hommia niin pitkään, että tietää jo mikä toimii ja mikä ei, ja on kokeillut ne eri tavat tehdä hommat oikeasti, ja nyt uudet haluaa tehdä ne samat virheet uudestaan. On muutosvastarintaa, jos yrittää kertoa, miksi se tapa tehdä hommat ei toimi. Sitten lopulta aina homma menee pieleen, mutta tämä on ihan sattumaa. Yritetään vaan uudestaan, ehkä se seuraavalla kerralla onnistuu. Ei onnistu.

Maailma alkaa olla täynnä kauniita nuoria naisia. Mitä vanhempi itse on, sitä enemmän noita on.

Alkaa ymmärtää, että moni asia on jäänyt oikeasti tekemättä, kun hauta on lähempänä kuin kehto.

Kaikenlaista pikkukremppaa ilmestyy. Alkaa uskoa siihen, että yli puolella 58-vuotiaista miehistä on Suomessa elämää merkittävästi haittaava vamma tai sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

No mulle ei o väliä yhtään katsooko miehet perään vai ei. Elämässä muutakin kuin se mitä muut minun ulkokuorestani ajattelevat. Kaipa mulla hyvä itsetunto niinkuin pitäisi jo 47 v ollakin elämänkokemuksen myötä.

Yksin muttei yksinäinen.

Että lääkärit, opettajat jne näyttää ihan lapsilta kun on itse tarpeeksi paljon vanhempi.

Ja että makean syömisestä tulee oksettava olo.