Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Tällä palstalla persut ovat moninkertaisesti yliedustettuna. Suurin osa ihmisistä ei onneksi ole niin häijyjä ja kamalia kuin persut.

Sait vain kaksi "persua" mahtumaan yhtä moneen lauseeseen.

Kolmannen muodostaminen ylitti ilmeisesti jo henkisen kapasiteetin vai alkoiko sinusta itsestäsikin jo tuntua siltä että kaikki nauravat sinulle?

Ihan ilman mitään isompaa huomiohakuisuutta, miehet eivät tosiaan katso enää edes kohti. Kropassa kaikki roikkuu. Väsyttää ihan koko ajan. Kyynisyys huipussaan. Ihmisten ilkeys ja itsekkyys on ollut yllätys kun sen on nyt vanhempana tajunnut ja nähnyt sen esityksen läpi. Myös se, kuinka tyhjänpäiväisistä asioista ihmiset puhuvat ja kuinka typerät ja pienet asiat yleisesti kiinnostavat. Ymmärrys siitä että hauta on lähempänä kuin arvaakaan. Ettei ole enää mitään "sitten kun" - aikaa. Asioita jää paljon kokematta erinäisistä syistä. Ymmärrys omia vanhempia kohtaan vaikka nuorempana ihmetteli monia asioita. Sen tajuaminen että on oikeasti hyvin pieni ja merkityksetön, sekä että elämässä on tärkeää jos voi jonkun toisen taakkaa helpottaa edes jotenkin. Edes hymyilemällä kun vastaan tulee. Elämän merkityksettömyys.

Kun tässä on onnellisena kasvanut ja elänyt saman ihmisen kanssa 28 vuotta ja ollut tyytyväinen perusarkeen, ollut edelleenkin perhosia vatsassa toisen katseesta ja oma sisäinen rauha löytynyt mökkeilystä ja sienestyksestä yms. Sitten kaikki hajoaa, miehen keski-iän kriisi johti masennukseen ja ero mahdollisesti tulossa. Seuraavaksi täytän 50 v ja nyt tätä hämmennystä riittää, kuinka kovasti sattuu ja surettaa, kuinka kova itsetutkiskelun paikka tämä kesä on ollut, kuinka oma minäkuvani muuttui surun mukana, nyt peilistä katsoo kerralla vanhentunut "vanha nainen", joka ei kelpaa enää kellekkään. Oma peilikuva hirvittää ja sen tajuaminen, että kuvittelit rinnallasi olevan sen henkilö jonka kanssa olet elämäsi loppuun saakka.

Onni on kummallinen asia, tekee tuskaa menettää pohja kaikelta.

Se miten sitä on itsensä kanssa mukavan sinut eikä välitä mitä muut ajattelee.

Miten nopeasti aika tuntuu kuluvan.

Miten sitö haluaakin sitä omakotitaloa, omaa pihaa ja mökkiä yhtäkkiä ja metsään eikä kiinnostu baareista ja juhlimisesta enää yhtään.

Miten tuntee edelleen itsensä oikein viehättäväksi ihossa jo vähän ikä näkyykin.

N43

Miten paljastava pukeutuminen (paljastava toppi, minihame tms) ei kiinnosta enää yhtään näin nelikymppisenä vaikka nätisti tykkään edelleen pukeutua.

Se, että sain oikeasti harmaita hiuksia kesällä usean kuukauden stressaavan tilanteen takia. Ehkä myös ikä taitaa olla yksi syy, mutta on vielä muutama vuosi viiteenkymppiin matkaa.

Miten paljon maailma on muuttunut 18 v -> 43 v aikana. Ja miten oma ajatusmaailmakin muuttunut.

Miten sitä näin 42 v ilahtuu kunnäkee hyväkäytöksisiä fiksuja nuoria.

Että se järjetön ujous ja jännitys olisi poistunut. Nuorena en ikinä uskaltanut puhua mitään ja olin se hiljaisin. Nyt puhun eniten ja olen se kovaäänisin. Yhtä pilkattu ja ivattu edelleen.

Se kuinka on se ja sama mitä muut ajattelee valinnoistani tai elämästäni tai ulkonäöstäni tai pukeutumisestani. Itsevarmuus.

Kyynistymisen määrä, vaikea iloita pienestä ja yksinkertaisesta. Samaan aikaan itseluottamuksen valtava kasvu.

Tietty kyynisyys ja jatkuva alakuloisuus. Sisäinen lapsi kuolee hitaasti sisällä.

Se kuinka paljon energiaa meni nuorempana siihen että yritin löytää uusia kavereita / tuttavuuksia, ja kaikki periaatteessa turhaan. En oikein ymmärtänyt että ihmisiä ei kiinnosta masentuneen ihmisen kanssa hengailu ja kuinka ylienergisiä ja positiivisia henkisesti ja mielentilaltaan terveet ovat. Luulin että kaikki ajattelevat ja näkevät maailman kuten minä - eli aika negatiivisesti. Olen ns. valittajatyyppi valitettavasti. Minulle ihan normaalia.

Olen oppinut että mitään et saa helpolla vaikka tuollaista mielikuvaa viljelläänkin. Toisaalta kaikkeen tottuu, eli saavutuksista jaksaa nauttia ainoastaan rajallisen ajan. Kaikilla on elämässä haasteita, mutta moniin asioihin voi itse vaikuttaa. Ei tietenkään kaikkeen.  Läsnäolo lisää ihmisen haluttavuutta.

Se miten pas*aksi kroppa menee nelikymppisenä kun liikunnasta tuli kammo eikä sitä huvittanut nuorempana harrastaa. Tosin tällä mennään edelleenkin, ei siitä liikunnasta ole tullut intohimoa vaikka on yrittänyt. Kai puuttuu se geeni, joka pukkaa opiaatteja aivoon kun hikitreenaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että lääkärit, opettajat jne näyttää ihan lapsilta kun on itse tarpeeksi paljon vanhempi.

Ja että makean syömisestä tulee oksettava olo.

Tuo ensimmäinen pätee minullakin mutta toinen ei vielä.

Pankkivirkailijakin näytti viimeksi koululaiselta mielestäni.

Varusmiehiksi pääsee nykyisin kai suoraan rippikoulusta. Eniten minua on yllättänyt se, että olen näinkin vanhaksi 61 elänyt, tätä en olisi uskonut.

Että ei tämä valitsemani elämäntyyli olekaan niin yksinäistä ja kamalaa 6kymppisenä kuten minulle on lässytetty jo vuosikymmenet. Onneksi en kuunnellut ihmisiä. Ei miestä eikä lapsia, pelkkä vapaus.. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että lääkärit, opettajat jne näyttää ihan lapsilta kun on itse tarpeeksi paljon vanhempi.

Ja että makean syömisestä tulee oksettava olo.

Tuo ensimmäinen pätee minullakin mutta toinen ei vielä.

Pankkivirkailijakin näytti viimeksi koululaiselta mielestäni.

Missä nykyään voi nähdä pankkivirkailijan?

Näkö huononee ja paino nousee mutta elämä paranee koko ajan.

65 v ja yllättänyt kehon kankeus esim. aamulla noustessa ylös, ja muutenkin liikkumisen notkeuden vähentyminen. Ajan paljon pyörällä ja yritän voimistella, ja jos venyttelyn ja voimistelun jättää väliin, liikkuminen on kankeaa.

Se, että olen jo 10 vuotta ajatellut eläkkeelle jäämistä. Se, että seksi lakkasi kiinnostamasta, haluaisin haluta, mutta en vaan innostu. Se, että ystävien lapsenlapsipuuhat ärsyttää. Se, miten näkymätön vanheneva nainen on ennen selkeätä vanhuutta. En tarkoita miesten huomiota vaan sitä, että kadulla ei väistetä ja jonossa kiilaa surutta niin miehet kuin nuoret naisetkin.

N59