Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vanhempani saivat minut jossain vaiheessa uskomaan, että minustakin tulee keski-ikäisenä heidän kaltaisensa niin arvoiltani kuin tavoitanikin. Vaan eipä tullutkaan, vaikka keski-ikäinen tukikin. Enkä usko, että seuraava sukupolvi muuttuu kaltaiseksemme keski-ikäistyttyään vaan heillä on jälleen omat tapansa ja mieltymyksensä.

Kuinka häijyjä ja kamalia suurin osa ihmisistä on. Tätäkin palstaa kun lukee niin jösses sentään.

Kun täytin 50, niin sain pahan hammassäryn, varvas nyrjähti ja nyt on flunssa. Sattumaa varmaan, mutta ikävää sairastaa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Olen yllättynyt miten vähän tämä häiritsee, olisin nuorena kuvitellut muuta. Minut toisaalta yllätti se miten surulliselta vanheneminen näin muuten tuntuu. Omien vanhempien vanheneminen on itsestäänselvyys, mutta silti se tuntuu todella raskaalta enkä haluaisi henkisesti luopua heistä. Muutenkin elämää leimaa sellainen epämääräinen surumielisyys, jonka syytä on vaikea määrittää. Kuolemanpelkoa se ei varsinaisesti ole, mutta sitä vain tajuaa miten mikään itselleen rakas asia ei ole ikuinen.

Tunteet ja elämän jano hiipuvat, eikä niitä enää saa takaisin.

Että iho tosiaan ikääntyy

Rahaa kertyy enemmän kuin luulin. Ostaa enää vain tarpeeseen ja ei työnnä rahojaan baariin.

M48

Se että pää ei tajua kuin rupsahtanut sitä oikeasti on. Välillä järkyttyy, kun joku omasta mielestä kurttunaama on itseä yli 5v nuorempi. Peili osaa ilmeisesti valehdella..

Vierailija kirjoitti:

Rahaa kertyy enemmän kuin luulin. Ostaa enää vain tarpeeseen ja ei työnnä rahojaan baariin.

M48

Saman ikäinen ja osaan edelleen törsätä ihan samanlailla.

Että muutun isäkseni joka väittää että leputtaa vaan silmiä ja kohta kuorsaa sohvalla niin, että talo tärisee! Hävettää kun tiedän lasten kavereiden nauravan metelille joka minusta lähtee.

Olen hyvin äkkipikainen ja ruma suustani suuttuessani. Uskoin nuorena, että kun oikein yritän ja mietin ja koetan kasvaa viisaaksi, harjoitella erilaisia itseni hillinnän metodeja, tunnistamaan tunteeni ja tilanteet mistä suutun, välttää provosointia,  hyödyntää erilaisia terapian keinoja löytääkseni keinoja selvitä suuttumatta, niin ei kun vain äkkipikaisuus pysyy ja pahenee. Nyt on pakko opetella hyväksymään luonteenpiirteeni, mutta se yllättää minun yhä vanhanakin.

Se, kuinka olen oppinut arvostamaan ihmisissä asiallisuutta, tasapainoisuutta ja rauhallisuutta. Nuorena pyörin taiteilijaporukoissa ja siellä oli jos jonkinlaista impulsiivista luonnonlasta ja rajoja koettelevaa provosoijaa. Enää en jaksaisi sitä, että "taiteilijuuden" varjolla voidaan käyttäytyä ihan miten vaan ja sanoa ihan mitä tahansa. Niin sanottu tavallinen elämä on paljon antoisampaa ja terveempää.

Askelen hidastuminen. Kun istuu pitkään esim. autossa, ei vaan pääse eteenpäin enää reipasta vauhtia. 

Mutta toisaalta se, että mun nuoruuden älytön ujous on kadonnut, enkä enää pelkää uusia tilanteita.   

Kasvava itsevarmuus, seksuaalisuus (parempi kuin parikymppisenä) sekä innostus uudelleen opiskeluun. En ole ainakaan vielä huomannut itsessäni kyynisyyttä vaan oikeastaan jopa aiempia vuosia enemmän uusiin harrastuksiin heittäytymistä ja jopa lapsenmielisyyttä. Olenkohan kuusikymppisenä jo 10 vuotiaan kaltainen 🤭 N38

Joutunut ihmettelemään ihmisten kiirettä milloin missäkin. Nuorempana itsekin laukkasin kiireen perässä ja ehkä juuri sen tajuaminen on aika hullua koska ei sillä loppujen lopuksi voita mitään.

Väsymys, en tiedä onko minulla uniapnea vai mikä mutta koko ajan väsyttää.

Se etta paa toimii kuin partaveitsi mutta polvi ei. Se etta olen 11v.pojanpojan paras kaveri joka ymmartaa kaikkia hanen hopotyksiaan ja ostaa akvaarioon ihan vaikka mita. Grandmalle voi aina lahettaa Joulupukin  toivomuksia vaikka olisi toukokuu.

t. 80 +

Huono itsetunto, nuorena minulla oli hyvä itsetunto ja olin puhelias ja nyt vanhempana ja lihavampana olen tullut ihmisaraksi ja saanut huonon itsetunnon.

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Sen ymmärtäminen, että miesten katseilla ei ole mitään väliä. Että täällä ollaan olemassa aivan muista syistä Itsemme vuoksi. Tärkeintä on oma katse itseä kohtaan.

Näköjään noin 40 ikävuoden kohdalla tunne-elämäsi kuolee. Sen jälkeen ei mikään enää liikuta ja saat vain muistella sitä kun joskus oli jotain. Olipa raskasta sekin.