Oletteko luopuneet lapsihaaveista maailmantilanteen takia?

Ikävää olla vanhus kun aivan kaikki muutkin on vanhuksia

Itsekatson, että kansalaisvelvollisuutta ei ole täytetty jos lapsia ei ole ...

Maailma tarvitesee lapsia ja syntyvyys romahtanut koko maailmassa, määrä nousee vain kun vanhukset ei kuole!

En palkkais

Vierailija kirjoitti:

Suomi on edelleen yksi parhaista maista saada lapsi. Monia hyviä syitä jättää lapsi tekemättä mutta maailmantilanne syynä kertoo jo nössöydestä. En siis.

Nössöä on tehdä lapsia vain koska "niin kuuluu tehdä" ja pelätään yksinäisyyttä. Vahvoja ovat ne jotka pärjäävät täällä aivan yksikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on edelleen yksi parhaista maista saada lapsi. Monia hyviä syitä jättää lapsi tekemättä mutta maailmantilanne syynä kertoo jo nössöydestä. En siis.

Nössöä on tehdä lapsia vain koska "niin kuuluu tehdä" ja pelätään yksinäisyyttä. Vahvoja ovat ne jotka pärjäävät täällä aivan yksikseen.

Kukaan ei ole vahva yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta kyllä sillä jo pääsee pitkälle että yrittää parhaansa. Lainaamassasi viestissäkin oli tuo kohta "tapahtuu maailmalla mitä hyvänsä" eli todennäköisesti on ymmärrystä että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi olla onnellista haasteista huolimatta mutta ehkä et itse ole tarpeeksi kypsä että sen tajuaisit.

Tuossa lainauskohdassa on se ongelma, että kuvitellaan niiden maailman asioiden tapahtuvan aina jossain muualla. Lopulta ne osuvat kyllä meidänkin elämänpiiriin, eivätkä ole jossain meidän ulkopuolisessa "maailmassa". Tiedän varsin hyvin, että onnellinen voi olla haasteista huolimatta. Elämässä on aina kärsimystä, mutta silti voi elämää ihmetellä ja iloita, sekä olla tästä kaikesta kiitollinen.

Me kuitenkin tiedämme, että luonnonvarat eivät enää riitä. Valtava osa planeetasta kärsii jo hirvittävästi kuivuudesta sekä muista sään ääri-ilmiöistä. Vaikka meillä täällä Suomessa on juomakelpoista vettä, se ei tarkoita, että meillä tulisi olemaan helpompaa. Edessä on valtavat kansanvaellukset kohti niitä alueita, joilla vielä elinkelpoista on. Tulee nälänhätää, uusia paljon koronaa pahempia pandemioita, sotia, sekasortoa jne.

Kun jo nyt on aivan liikaa ihmisiä, miksi tehdä niitä tänne lisää taistelemaan keskenään hupenevista luonnonvaroista?

Toiveikkuus on pahin mahdollinen asia. Toiveikkuus estää ihmistä näkemästä ikäviä totuuksia ja toimimaan vallitsevien realiteettien mukaisesti. Toiveikkuus mahdollistaa kestämättömän toiminnan jatkamisen.

Ei ne vanhukset tule 50-80-vuoden päästä enää vanhainkodeissa paskavaipan vaihtajia odottele. Siinä vaiheessa koko nykyinen systeemi on romahtanut ja luonto tekee kuten on aina ennenkin tehnyt. Luonnonvarojen ehtyessä heikkokuntoiset kuolee ensimmäisenä pois, eikä kellään tule enää mieleenkään väkisin ruokkia ja ylläpitää sellaisia, joiden luonnollinen elämänkaari on tiensä päässä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten luontainen ilo ja usko hyvään luo toivoa. Maailma ilman lapsia olisi synkkä musta aukko. Onneksi joku tekee lapsia vaikeinakin aikoina.

Kyllä se lapsenkin luontainen ilo ja usko hyvään hyytyy siinä vaiheessa, kun joutuu näkemään nälkää, pakenemaan kodistaan, kulkutaudit leviävät, ympärillä soditaan ja tuttuja aikuisia tapetaan ja raiskataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta kyllä sillä jo pääsee pitkälle että yrittää parhaansa. Lainaamassasi viestissäkin oli tuo kohta "tapahtuu maailmalla mitä hyvänsä" eli todennäköisesti on ymmärrystä että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi olla onnellista haasteista huolimatta mutta ehkä et itse ole tarpeeksi kypsä että sen tajuaisit.

Tuossa lainauskohdassa on se ongelma, että kuvitellaan niiden maailman asioiden tapahtuvan aina jossain muualla. Lopulta ne osuvat kyllä meidänkin elämänpiiriin, eivätkä ole jossain meidän ulkopuolisessa "maailmassa". Tiedän varsin hyvin, että onnellinen voi olla haasteista huolimatta. Elämässä on aina kärsimystä, mutta silti voi elämää ihmetellä ja iloita, sekä olla tästä kaikesta kiitollinen.

Me kuitenkin tiedämme, että luonnonvarat eivät enää riitä. Valtava osa planeetasta kärsii jo hirvittävästi kuivuudesta sekä muista sään ääri-ilmiöistä. Vaikka meillä täällä Suomessa on juomakelpoista vettä, se ei tarkoita, että meillä tulisi olemaan helpompaa. Edessä on valtavat kansanvaellukset kohti niitä alueita, joilla vielä elinkelpoista on. Tulee nälänhätää, uusia paljon koronaa pahempia pandemioita, sotia, sekasortoa jne.

Kun jo nyt on aivan liikaa ihmisiä, miksi tehdä niitä tänne lisää taistelemaan keskenään hupenevista luonnonvaroista?

Toiveikkuus on pahin mahdollinen asia. Toiveikkuus estää ihmistä näkemästä ikäviä totuuksia ja toimimaan vallitsevien realiteettien mukaisesti. Toiveikkuus mahdollistaa kestämättömän toiminnan jatkamisen.

Tuokin on loppuviimein vain spekulointia. Ei tulevaisuudesta tiedä kukaan vaikka kaikenlaisia uhkakuvia olisikin, ja ainahan niitä on ollut. Toiveikkuudesta saattaa syntyä jotain positiivistakin, se voi johtaa muutokseen. Ei toiveikkuus välttämättä sitä tarkoita että menee laput silmillä ja kuvittelee ettei mitään pahaa voi tapahtua itselle ja omalle perheelle. Ja vaikka puhuisi yleisesti maailmanmenosta niin saattaa silti ymmärtää että kaukanakin tapahtuvien sotien, onnettomuuksien yms. vaikutukset voi jossan vaiheessa alkaa heijastua omaankin elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on edelleen yksi parhaista maista saada lapsi. Monia hyviä syitä jättää lapsi tekemättä mutta maailmantilanne syynä kertoo jo nössöydestä. En siis.

Nössöä on tehdä lapsia vain koska "niin kuuluu tehdä" ja pelätään yksinäisyyttä. Vahvoja ovat ne jotka pärjäävät täällä aivan yksikseen.

Tuo yksin pärjääminen on pelkkä harha. Jokaisella oma pärjääminen on kytköksissä muihin ihmisiin, oli lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta kyllä sillä jo pääsee pitkälle että yrittää parhaansa. Lainaamassasi viestissäkin oli tuo kohta "tapahtuu maailmalla mitä hyvänsä" eli todennäköisesti on ymmärrystä että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi olla onnellista haasteista huolimatta mutta ehkä et itse ole tarpeeksi kypsä että sen tajuaisit.

Tuossa lainauskohdassa on se ongelma, että kuvitellaan niiden maailman asioiden tapahtuvan aina jossain muualla. Lopulta ne osuvat kyllä meidänkin elämänpiiriin, eivätkä ole jossain meidän ulkopuolisessa "maailmassa". Tiedän varsin hyvin, että onnellinen voi olla haasteista huolimatta. Elämässä on aina kärsimystä, mutta silti voi elämää ihmetellä ja iloita, sekä olla tästä kaikesta kiitollinen.

Me kuitenkin tiedämme, että luonnonvarat eivät enää riitä. Valtava osa planeetasta kärsii jo hirvittävästi kuivuudesta sekä muista sään ääri-ilmiöistä. Vaikka meillä täällä Suomessa on juomakelpoista vettä, se ei tarkoita, että meillä tulisi olemaan helpompaa. Edessä on valtavat kansanvaellukset kohti niitä alueita, joilla vielä elinkelpoista on. Tulee nälänhätää, uusia paljon koronaa pahempia pandemioita, sotia, sekasortoa jne.

Kun jo nyt on aivan liikaa ihmisiä, miksi tehdä niitä tänne lisää taistelemaan keskenään hupenevista luonnonvaroista?

Toiveikkuus on pahin mahdollinen asia. Toiveikkuus estää ihmistä näkemästä ikäviä totuuksia ja toimimaan vallitsevien realiteettien mukaisesti. Toiveikkuus mahdollistaa kestämättömän toiminnan jatkamisen.

Tuokin on loppuviimein vain spekulointia. Ei tulevaisuudesta tiedä kukaan vaikka kaikenlaisia uhkakuvia olisikin, ja ainahan niitä on ollut. Toiveikkuudesta saattaa syntyä jotain positiivistakin, se voi johtaa muutokseen. Ei toiveikkuus välttämättä sitä tarkoita että menee laput silmillä ja kuvittelee ettei mitään pahaa voi tapahtua itselle ja omalle perheelle. Ja vaikka puhuisi yleisesti maailmanmenosta niin saattaa silti ymmärtää että kaukanakin tapahtuvien sotien, onnettomuuksien yms. vaikutukset voi jossan vaiheessa alkaa heijastua omaankin elämään.

Olet oikeassa, että kaikki tulevaisuuden visiointi on spelulointia, koska ikinä ei voi olla varma siitä mitä tuleman pitää. Nykytutkimuksen valossa todennäköisyydet sille, että tulevaisuus tulee olemaan kamppailua hupenevista luonnonvaroista, sotaa, luonnonkatastrofien ja kulkutauteja, ovat erittäin suuret. Voihan toki olla että jokin ihme tapahtuu ja säästymmekin näiltä käsityskykymme ylittäviltä kärsimyksiltä, mutta en uskalla omassa elämässäni tehdä isoja päätöksiä tähän ehkä mahdolliseen ihmeeseen nojautuen.

Voi olla että toiveikkuudesta on hyötyäkin, mutta valitettavan usein olen nähnyt siihen yhdistyvän tämä "laput silmillä kulkeminen".

Toivottomuudesta voi myös olla hyötyä. Se mahdollistaa radikaalin sisäisen muutoksen ja prioriteettien uudelleen järjestämisen. Jos elämä tällä planeetalla todella lähenee loppuaan, mikä on arvokasta juuri nyt? Millaisia tahdon lopunaikojen olevan? Mistä voisimme saada lohtua? Pystyisimmekö kokea olemassaolomme ja ympäröivän maailman ihmeenä? Voisimmeko ylistää sitä mikä vielä on jäljellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on edelleen yksi parhaista maista saada lapsi. Monia hyviä syitä jättää lapsi tekemättä mutta maailmantilanne syynä kertoo jo nössöydestä. En siis.

Nössöä on tehdä lapsia vain koska "niin kuuluu tehdä" ja pelätään yksinäisyyttä. Vahvoja ovat ne jotka pärjäävät täällä aivan yksikseen.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Olet muutes hieman todellisuudesta irrallaan, jos kuvittelet yksin pärjänneesi, ellet elä erakkona metsässä. Vahvoja eivät ole yksinpärjäävät vaan ne jotka antavat yhteisölle enemmän kuin saavat.

Vierailija kirjoitti:

Jakaminen lapsi on voimavara tälle planeetalle ja lopulta osa sen pelatusta. Vain ihmisen älylliset kyvyt voi planetaan pelastaa ja ryhmä-äly.

Ihmiskunta on valo, ainoa toivo, jonka ympärillä on tyhjyys ja kuolema

Tämä kommentti osoittaa kyllä aivan onnetonta historian tuntemusta.

Ihminen on ainoa eläin, joka näin tehokkaasti tuhoaa oman elinympäristönsä ja näin myös lopulta elinmahdollisuutensa.

Vain ihmisen "älylliset kyvyt" ovat saattaneet koko planeetan ekosysteemin näin epätasapainoiseen tilaan kuin missä se nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Mutta lukuisa joukko vanhempia voi tarjota kohtuulliset eväät hyvään elämään.

Suurin riski on se, ettei ota riskejä.

Minä ainakin toivon hyvää kaikille lapsille.

Tulevaisuuden lapset kehittävät myös ilmastoystävällisiä teknologioita. Ilman, että väestö uusiutuu, ei tule myöskään kehitystä.

Kehitystä ei tapahdu siinäkään, että virastossa harmaannutaan.

Kyllä se viraston täti tai setä on onnellisempi, kun lapsen lapsi tekee jotain oivaltavaa vaikka omassa elinkeinotoiminnassaan.

Olen sairauksien takia lapseton ja olen nyt ihan tyytyväinen, ettei tarvitse olla omien lasten tulevaisuudesta huolissaan.

Toisaalta en ymmärrä ajatusta lapsettomaksi jättäytymisestä koska heti kun Suomi pääsee Natoon, Venäjä ei ole enää samanlainen uhka ja uskon myös ilmastonmuutoksen olevan vielä korjattavissa oleva ongelma. Ja miksi ei hankkisi lapsia (jos se on mahdollista) ja opettaisi heitä alusta lähtien elämään ympäristöystävällisesti? Ei se pelasta maapalloa jos jätetään lisääntyminen niille, jotka eivät välitä tai ymmärrä ympäristön ja ilmaston merkitystä ihmiskunnalle. Sehän voisi olla jopa oma lapsesi, joka keksisi tulevaisuudessa ratkaisun tuohon ongelmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta kyllä sillä jo pääsee pitkälle että yrittää parhaansa. Lainaamassasi viestissäkin oli tuo kohta "tapahtuu maailmalla mitä hyvänsä" eli todennäköisesti on ymmärrystä että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi olla onnellista haasteista huolimatta mutta ehkä et itse ole tarpeeksi kypsä että sen tajuaisit.

Tuossa lainauskohdassa on se ongelma, että kuvitellaan niiden maailman asioiden tapahtuvan aina jossain muualla. Lopulta ne osuvat kyllä meidänkin elämänpiiriin, eivätkä ole jossain meidän ulkopuolisessa "maailmassa". Tiedän varsin hyvin, että onnellinen voi olla haasteista huolimatta. Elämässä on aina kärsimystä, mutta silti voi elämää ihmetellä ja iloita, sekä olla tästä kaikesta kiitollinen.

Me kuitenkin tiedämme, että luonnonvarat eivät enää riitä. Valtava osa planeetasta kärsii jo hirvittävästi kuivuudesta sekä muista sään ääri-ilmiöistä. Vaikka meillä täällä Suomessa on juomakelpoista vettä, se ei tarkoita, että meillä tulisi olemaan helpompaa. Edessä on valtavat kansanvaellukset kohti niitä alueita, joilla vielä elinkelpoista on. Tulee nälänhätää, uusia paljon koronaa pahempia pandemioita, sotia, sekasortoa jne.

Kun jo nyt on aivan liikaa ihmisiä, miksi tehdä niitä tänne lisää taistelemaan keskenään hupenevista luonnonvaroista?

Toiveikkuus on pahin mahdollinen asia. Toiveikkuus estää ihmistä näkemästä ikäviä totuuksia ja toimimaan vallitsevien realiteettien mukaisesti. Toiveikkuus mahdollistaa kestämättömän toiminnan jatkamisen.

Tuokin on loppuviimein vain spekulointia. Ei tulevaisuudesta tiedä kukaan vaikka kaikenlaisia uhkakuvia olisikin, ja ainahan niitä on ollut. Toiveikkuudesta saattaa syntyä jotain positiivistakin, se voi johtaa muutokseen. Ei toiveikkuus välttämättä sitä tarkoita että menee laput silmillä ja kuvittelee ettei mitään pahaa voi tapahtua itselle ja omalle perheelle. Ja vaikka puhuisi yleisesti maailmanmenosta niin saattaa silti ymmärtää että kaukanakin tapahtuvien sotien, onnettomuuksien yms. vaikutukset voi jossan vaiheessa alkaa heijastua omaankin elämään.

Olet oikeassa, että kaikki tulevaisuuden visiointi on spelulointia, koska ikinä ei voi olla varma siitä mitä tuleman pitää. Nykytutkimuksen valossa todennäköisyydet sille, että tulevaisuus tulee olemaan kamppailua hupenevista luonnonvaroista, sotaa, luonnonkatastrofien ja kulkutauteja, ovat erittäin suuret. Voihan toki olla että jokin ihme tapahtuu ja säästymmekin näiltä käsityskykymme ylittäviltä kärsimyksiltä, mutta en uskalla omassa elämässäni tehdä isoja päätöksiä tähän ehkä mahdolliseen ihmeeseen nojautuen.

Voi olla että toiveikkuudesta on hyötyäkin, mutta valitettavan usein olen nähnyt siihen yhdistyvän tämä "laput silmillä kulkeminen".

Toivottomuudesta voi myös olla hyötyä. Se mahdollistaa radikaalin sisäisen muutoksen ja prioriteettien uudelleen järjestämisen. Jos elämä tällä planeetalla todella lähenee loppuaan, mikä on arvokasta juuri nyt? Millaisia tahdon lopunaikojen olevan? Mistä voisimme saada lohtua? Pystyisimmekö kokea olemassaolomme ja ympäröivän maailman ihmeenä? Voisimmeko ylistää sitä mikä vielä on jäljellä?

Tuo viimeinen osa kuulostaa minusta enemmän toiveikkuudelta kuin toivottomuudelta. Jos ei olisi toivoa, niin mitä väliä millään olisi?

Pahimmissakin uhkakuvissa on kuitenkin yleensä mukana jonkinlainen totuudensiemen, eli niiden mahdollisuutta ei voi täysin kieltää. Vaikka eläisikin hyväksyen sen ettei tulevaisuudesta ole varmuutta niin en vielä kutsuisi sitä toivottomuudeksi, enkä myöskään ihan ymmärrä että miksi se liittyisi kenenkään lapsihaaveisiin. Eihän tuleisuudesta ole ollut varmuutta koskaan ennenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsi syntyy kuukauden päästä. Pidän huolen, että hänen elämästään tulee onnellista, tapahtuu maailmalla sitten mitä hyvänsä.

Mielestäni tämä kuulostaa melko naiivilta. Yksikään äiti tai isä ei pysty taata lapselleen onnellista elämää. Jos ei ole sen verran aikuinen, että tämän ikävän totuuden kunnolla ymmärtäisi, ei ihminen silloin mielestäni ole riittävän kypsä vanhemmuuteen.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta kyllä sillä jo pääsee pitkälle että yrittää parhaansa. Lainaamassasi viestissäkin oli tuo kohta "tapahtuu maailmalla mitä hyvänsä" eli todennäköisesti on ymmärrystä että kaikkeen ei voi vaikuttaa. Elämä voi olla onnellista haasteista huolimatta mutta ehkä et itse ole tarpeeksi kypsä että sen tajuaisit.

Tuossa lainauskohdassa on se ongelma, että kuvitellaan niiden maailman asioiden tapahtuvan aina jossain muualla. Lopulta ne osuvat kyllä meidänkin elämänpiiriin, eivätkä ole jossain meidän ulkopuolisessa "maailmassa". Tiedän varsin hyvin, että onnellinen voi olla haasteista huolimatta. Elämässä on aina kärsimystä, mutta silti voi elämää ihmetellä ja iloita, sekä olla tästä kaikesta kiitollinen.

Me kuitenkin tiedämme, että luonnonvarat eivät enää riitä. Valtava osa planeetasta kärsii jo hirvittävästi kuivuudesta sekä muista sään ääri-ilmiöistä. Vaikka meillä täällä Suomessa on juomakelpoista vettä, se ei tarkoita, että meillä tulisi olemaan helpompaa. Edessä on valtavat kansanvaellukset kohti niitä alueita, joilla vielä elinkelpoista on. Tulee nälänhätää, uusia paljon koronaa pahempia pandemioita, sotia, sekasortoa jne.

Kun jo nyt on aivan liikaa ihmisiä, miksi tehdä niitä tänne lisää taistelemaan keskenään hupenevista luonnonvaroista?

Toiveikkuus on pahin mahdollinen asia. Toiveikkuus estää ihmistä näkemästä ikäviä totuuksia ja toimimaan vallitsevien realiteettien mukaisesti. Toiveikkuus mahdollistaa kestämättömän toiminnan jatkamisen.

Tuokin on loppuviimein vain spekulointia. Ei tulevaisuudesta tiedä kukaan vaikka kaikenlaisia uhkakuvia olisikin, ja ainahan niitä on ollut. Toiveikkuudesta saattaa syntyä jotain positiivistakin, se voi johtaa muutokseen. Ei toiveikkuus välttämättä sitä tarkoita että menee laput silmillä ja kuvittelee ettei mitään pahaa voi tapahtua itselle ja omalle perheelle. Ja vaikka puhuisi yleisesti maailmanmenosta niin saattaa silti ymmärtää että kaukanakin tapahtuvien sotien, onnettomuuksien yms. vaikutukset voi jossan vaiheessa alkaa heijastua omaankin elämään.

Olet oikeassa, että kaikki tulevaisuuden visiointi on spelulointia, koska ikinä ei voi olla varma siitä mitä tuleman pitää. Nykytutkimuksen valossa todennäköisyydet sille, että tulevaisuus tulee olemaan kamppailua hupenevista luonnonvaroista, sotaa, luonnonkatastrofien ja kulkutauteja, ovat erittäin suuret. Voihan toki olla että jokin ihme tapahtuu ja säästymmekin näiltä käsityskykymme ylittäviltä kärsimyksiltä, mutta en uskalla omassa elämässäni tehdä isoja päätöksiä tähän ehkä mahdolliseen ihmeeseen nojautuen.

Voi olla että toiveikkuudesta on hyötyäkin, mutta valitettavan usein olen nähnyt siihen yhdistyvän tämä "laput silmillä kulkeminen".

Toivottomuudesta voi myös olla hyötyä. Se mahdollistaa radikaalin sisäisen muutoksen ja prioriteettien uudelleen järjestämisen. Jos elämä tällä planeetalla todella lähenee loppuaan, mikä on arvokasta juuri nyt? Millaisia tahdon lopunaikojen olevan? Mistä voisimme saada lohtua? Pystyisimmekö kokea olemassaolomme ja ympäröivän maailman ihmeenä? Voisimmeko ylistää sitä mikä vielä on jäljellä?

Tuo viimeinen osa kuulostaa minusta enemmän toiveikkuudelta kuin toivottomuudelta. Jos ei olisi toivoa, niin mitä väliä millään olisi?

Pahimmissakin uhkakuvissa on kuitenkin yleensä mukana jonkinlainen totuudensiemen, eli niiden mahdollisuutta ei voi täysin kieltää. Vaikka eläisikin hyväksyen sen ettei tulevaisuudesta ole varmuutta niin en vielä kutsuisi sitä toivottomuudeksi, enkä myöskään ihan ymmärrä että miksi se liittyisi kenenkään lapsihaaveisiin. Eihän tuleisuudesta ole ollut varmuutta koskaan ennenkään.

Ymmärrämme toivon käsitteenä varmasti hyvin eri tavoin ja maailmankuvamme eroavat toisistaan.

Ehkä tämän toiveikkuus vs toivottomuus -homman voisi havainnollistaa paremmin toisenlaisen esimerkin kautta:

Läheinen ihminen saa diagnoosin parantumattomasta syövästä. Toiveikkuutta mielestäni olisi ajatella, että ehkä diagnoosi onkin väärä tai ehkä tulee vielä jokin uusi parannuskeino, joka voi syövän parantaa.

Toivottomuutta taas on sisäistää ja hyväksyä mitä tämä diagnoosi tarkoittaa, kohdata läheisen menettämisen kipu, tuntea sen tuska, ja valmistautua henkisesti tulevaan menetykseen sekä nauttia viimeisistä hetkistä läheisen kanssa.

Toki varmasti toivottomuudessakin - silloin kun siihen liittyy hyväksyntä - on toivon pilkahdus. Tai ehkäpä "armo" tai "lohtu" olisi kuvaavampi sana.

En tiedä kannattaako tänne lapsia tehdä, nuorempana olisin halunnut, mutta olen vaihtanut mielipidettäni. Ihan liikaa ihmisiä täällä, ja ilmastonmuutos on kiihtynyt hälyttävästi. Kohta täällä pohjoisemassa ei ole enää tilaa, kun ilmastopakolaiset lähtevät kuivuudesta ja kuumudesta tänne päin.

En kannata varsinaisesti vihreitä, koska uskon, että ilmastonmuutokseen auttaa vain järeämmät keinot, kuten lasten tekemättömyys varsinkin kehitysmaissa. Se mitä teemme "ilmaston hyväksi" Suomessa on oikeasti hyödytöntä, mutta sopivassa määrin ihan tarpeellista opettaa ihmisiä pitämään luonnosta huolta.

Lasten tekeminenhän on aikamoisen itsekästä, ei täällä ihmisiä tarvita.

Se on vain evoluutiota että heikot geenit karsiutuu pois.

Vierailija kirjoitti:

Se on vain evoluutiota että heikot geenit karsiutuu pois.

Me ihan kaikki karsiudutaan pian pois. Koko lajimme mitä todennäköisimmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin olen. Olen sen verran huolissani omasta tulevaisuudesta, kaikki tulee muuttumaan vain huonommaksi, joten en mitenkään voisi tehdä uutta ihmistä kokemaan samaa. Se olisi moraalisesti väärin, itsekästä ja piittaamatonta.

Teethän selväksi omillekin vanhemmillesi, kuinka itsekkäitä ja moraalittomia olivat kun sinut tekivät. Ettekö todella ymmärrä kuinka loukkaavia nuo puheenne ovat?

Oon eri henkilö, mutta itse puhuttiin isäni kanssa maailmanmenosta ja isäni sanoi, että ei olisi hankkinut enempää lapsia, jos olisi ymmärtänyt mihin tämä maailma menee. En loukkaantunut vaan päinvastoin, mielestäni oli kauniisti sanottu.

Äskettäin vauvan saaneen ystäväni kanssa juteltiin lasten hankinnan itsekkyydestä hänen aloitteestaan.😅

Eli ehkä kaikki ei näe totuutta loukkaavana.