Vetis 20
Seuratut keskustelut
Lasten älypuhelimen käyttö on lähtenyt täysin käsistä. Jotain on tehtävä
Olen järkyttyneenä seurannut julkisilla paikoilla, miten nykyvanhemmat tunkevat älypuhelimen jopa pikkulapsille. Jopa ravintoloissa raikaavat nykyään videot ja pelit lasten älypuhelimista, eivätkä lasten vanhemmat puutu mitenkään. Olen jopa nähnyt joidenkin vanhempien ostaneen lapsensa puhelimelle telineen, jotta lapsi voi tuijottaa puhelinta syödessäänkin.
Koska suomalaiset nykyvanhemmat ovat täysin kykenemättömiä toimimaan lastensa parhaaksi, tarvitaan jotain järeämpiä toimia. Rajataan lasten ruutuaika lailla tai kielletään älypuhelimet kokonaan alakouluikäisiltä? Vanhemmat on saatava kuriin.
145Nuori on tipahtanut kaikkien turvaverkkojen läpi, ei työkykyinen eikä opiskelukykyinen, mutta mikään taho ei ota koppia
Diagnooseja on ja skitsofreniaa varmasti mietitään. Toimintakyky on 0.
Mikä avuksi. Ongelmat ovat vain kasaantuneet ja kasaantuneet. On autismia, add ta, sosiaalista pelkoa, paniikkihäiriötä, masennusta ja nyt vielä harhaluuloisuutta. Minkäänlaiseen oman elämän suunnitteluun ei kykene.
Miten eteenpäin?
Tärkeä kysymys: Miten sait elämästäsi parempaa?
Sinä, joka olet onnistunut siinä!
33Mitä asioita et ikinä tekisi ammatissasi/työssäsi nähtyjen asioiden vuoksi?
Tällaisia kiertää Instagramissa lähinnä terveydenhuollon ihmisten kertomina, mutta näitä on mielenkiintoista kuulla muutenkin!
Olen sosiaalityöntekijä enkä ikinä suostuisi järjestelyyn, jossa puolisoni hoitaa (tai "hoitaa", sehän tässä on riskinä) kaikki perheemme raha-asiat eikä minulla ole mitään tietoa siitä, millä tolalla asiat ovat. Parhaissa tapauksissa näissä on vielä ainoastaan yhteinen tili, ei omia tilejä kuin korkeintaan sillä asioita huonosti hoitavalla osapuolella. Ei ole ihan yksi tai kaksi tapausta, kun jonkun säntillistä elämää elävän henkilön palkat ja etuudet on pelattu tai pyöritetty ties mihin hämäriin säätöihin ja asumiskulut, vakuutukset, sähkölaskut ja jopa lasten harrastukset jääneet maksamatta.
642Mielialalääkkeistä ei toivukaan?
Tunteet on laimeita, koen surua, ajattelen paljon kuolemaa, itsetunto maassa, en naura aitoa naurua, joskus harvoin saatan herkistyä, alapäässä ei ole tuntoa. Olen vakavasti masentunut, ja olen syönyt masennuslääkkeitä ihan nuoresta asti. Pelkään pahoin, etten koskaan enää palaudu avusta huolimatta, en saa rakastaa ketään, koska en pysty siihen. Yritän ajatella positiivisesti, mutta tämä itsessään on kuin kuolemantuomio. Olen 20-vuotias ja syönyt lääkkeitä monia vuosia.
50Ilta-Sanomissa Helmin ja isänsä haastattelu!
Olen hämmästynyt, luulin että seiska olisi ehtinyt ensimmäisenä.
144Kommentit
Niin, ehkä se psyk. sairaanhoitajan työ on melko kuormittavaa, ja niihin itsenäisiin työpaikkoihin on kova tunku, vaikka kaikesta psykiatriaan liittyvästä on pula Suomessa. Toki käsittääkseni terveydenhoitajillakin on hyvä työllisyys?
Toiseksi viimeiselle kommentoijalle: Riippuu sairaanhoitajasta miten hän kohtaa asiakkaan. Itsellä tosi hyvä kokemus yhdestä miespuolisesta, mutta eräästä toisesta hoitajasta jäi aika pintapuolinen kuva. Ei osannut kohdata oikein.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri psykiatrinen sairaanhoitaja? Herkälle ja varautuneelle voisi monet muut sairaanhoitajan työpaikat sopia paremmin.
Koska monesti sairaanhoitajan työ on melko hektistä, ja ehkä ajattelen, ettei psykiatrisena sairaanhoitajana tarvitse juosta sairaalassa, vaan riittää, että ottaa yksitellen potilaita vastaan. Toki voisi miettiä myös terveydenhoitajan ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sovi sinulle. Lue ennemmin vaikka puheterapeutiksi. Siellä myös pulaa tekijöistä.
Sekin kuulostaa ihan hyvältä. Onko AMK-tason koulutus? Nämä työllisyystilanteet varmasti muuttuvat, koska näillä näkymin valmistun lopulliseen ammattiin vasta 26-27-vuotiaana. Olen nyt 21. Mutta luulen, että puheterapeutteja tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.
Ei vaan yliopisto.
Okei, pitää miettiä onko se lukion jälkeinen tie AMK vai yliopisto.
Vierailija kirjoitti:
En usko että sopii sinulle, sen perusteella mitä olet itsestäsi täällä kertonut. Sellainen työ olisi sinulle liian kuormittavaa ja romahtaisit ennemmin tai myöhemmin.
Olen miettinyt, että siinä voisi olla sellainen riski. Toisaalta riippuu siitä, missä olisi töissä. Mutta onhan se varmasti henkisesti kuormittavaa, varsinkin itselleni.
Tuo on totta, ja sitä voi opetella myös. En sano, ettenkö voisi olla psyk. hoitaja, vaikka olenkin herkkä ja ehkä hieman varautunut.
Minkälaista opiskelu oli? Ja missä työskentelet nyt?