Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yritetäänkö kuntouttavassa huijata joitain ihmisiä tekemään ilmaista työtä???

Vierailija
16.08.2022 |

Olen sanonut kiinnostukseni työkokeiluun ja sitä kautta palkkatukityöni. Oli alun perin suunnitteilla, että voisin aloittaa viisipäiväisen työkokeilun syksyn aikana. Sain myös selville, että voisin pitää kaksi viikkoa lomaa ennen siirtymäaikaa työtoiminnasta työkokeiluun. Viime viikolla kuitenkin ohjaajani ehdotti, että jatkaisin kuntouttavassa työtoiminnassa joulukuun puoleen väliin asti lisäämällä viikkoon neljännen työtoimintapäivän eikä pitänyt ehdotustani lomasta järkeväni, koska hänen mielestään 'helposti lipsuu vanhoille tavoille.' Tällä hän tarkoitti sitä, kun olen kertonut siitä, että minulla huono tapa valvoa puhelinta selaillen ja yöunet jäävät siksi vähiin, mutta nyt saanut vähitellen kuntoon unirytmiä. Sama riskihän olisi, jos olisin oikealla kesälomalla työstä! Enkä ymmärrä miksi sitten muut kuukausia kolmipäiväistä viikkoa tehneet pääsivät heti työkokeiluun eivätkä olleet ensin nelipäiväistä viikkoa? Olen sentään ollut jo vuoden tuossa paikassa ilman minkäänlaista taukoa. Aivan kuin orjuutettaisiin tahallaan, kun ei palkkaa tarvitse maksaa!

Ensi viikolla tehdään päätökset ja sanon kyllä kaikki asiat. Ei ole pakko hyväksyä kaikkea.

Kommentit (87)

Vierailija
81/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinne kuntouttavaan ei olisi alun alkaenkaan ollut pakko mennä.

Ja mistään henkilökohtaisesta ongelmista ei pidä ikinä kertoa työkkärissä, jolleivät ne ole sellaisia mistä on lääkärintodistus ja joiden avulla voi saada vapautuksen jostain.

Karenssia tulee jollei mene. Mullekin tuli.

Orjaksi en kuitenkaan ala.

Vierailija
82/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkkäriin mahdollisimman vähän mitään tietoja. Elintapasi eivät kuulu sinne.

Kuntouttavaan ei pidä suostua. Sinne ei voi pakottaa, vaan työkokeilukin on vähemmän karmea vaihtoehto.

KUntouttava on kunnan asia, ei työkkärin!

Työkkärin kautta sinne yleensä mennään, jos kunta ei ole kuntakokeilussa. Eli kuntouttava kirjataan aktivointisuunnitelmaan.

Siitä huolimatta kuntouttava työtoiminta on kokonaisuudessaan kunnan vastuulla! Työkkäriä on siitä ihan turha syyttää.

Työkkäri on vastuussa työttömän suunnitelmista.

Lait ei koske valtiota, vaan lait ovat alamaisia varten.

Mutta ei kuntouttavasta työtoiminnasta, sinne ohjataan, kun kunta saa tiedon asiakkaasta, joka täyttää lain ehdot. Työkkärin ainoana tehtävänä on todistaa, että asiakas on työtön. Kunta vastaa kuntouttavasta työtoiminnasta. Jos sinne ei halua, niin sitten hyväksyy sen, että työkkärin asiakkaana saa karenssin aika nopeasti.

Suosittelen lukemaan lain kuntouttavasta työtoiminnasta. Sen sisältö ei tue näkemystäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
83/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ikävä kyllä ymmärrä tuota "kuntouttavaa".

Olen itse määrittänyt ammattiosaamiseni niin tarkasti, ettei TE ota turhaan yhteyttä, vaan ensitapaamisen jälkeen vastuuhenkilö totesi "niin, niin, aivan, ymmärrän..."

-ei ole kuulunut sen jälkeen

Vierailija
84/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luitko jokin aika sitten jutun henkilöstä joka valeli itsensä bensalla työkkärissä siitä syystä ettei hänelle maksettu palkkaa työharjoittelusta? Sellaisia paikkoja ne on, miksi menisit?

Hui! Ei nyt ihan tuollaista, mutta kyllä kävi synkät ajatukset yhtenä päivänä kesällä mielessä, kun vain pakotetaan osallistumaan eikä saa edes yhtä vapaata viikkoa. Esimerkiksi yksi serkun tapaaminen meni ohi, koska en voi edes yhtä päivää tehdä etukäteen edellisviikolla ja serkulle sopi vain just se päivä, kun olin työtoiminnassa. Vanhempani ja siskoni pystyivät tekemään vierailun hänen luokseen ja itseä harmitti, kun olin kuin vankina orjatyössä.

valehtelet,kuntouttavasta voi olla pois kun vain ilmoitat ohjaajalle. Siinä menettää vain 9e. Olet trolli.

Miksi tollasta kirjoitat? Miksi haluat muita orjiksi, sanot muita valehtelijoiksi vaikka juuri sinä sitä teet. Aika hemmetin monta karenssin saanutta tunnen.

Sinne ei kannata kumminkaan mennä, varsinkaan korona-aikaan, saavat ilmaisen työntekijän jonkun palkallisen tilalle. Lisäksi tarttuu tauti josta ei välttämättä koskaan pääse eroon. Eli vaikka itse voisi olla palkallisessa työssä jollei menisi palkattomaksi orjaksi.

Vierailija
85/87 |
17.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä, jos en jaksa olla suoraan viittä päivää, koska nukun liian vähän? Toisaalta kyllä tuntuu hieman jyrkältä kahden päivän lisääminen, kun ei vielä arkirytmi kunnossa. Sanon joka tapauksessa pettymyksen käytyyn keskusteluun ja sen, koska eriarvoisesti kohdellaan ja, että haluan pitää loman ainakin viimeistään joulun aikaan ellei jo aiemmin ja ehdottomasti viimeistään tammikuussa työkokeilun alettava.

Vierailija
86/87 |
18.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omaohjaaja ei edelleenkään vastaa, kun yritän soittaa vaan menee vastaajaan. Täytyy sanoa asiat keskustelussa ensi viikolla, jos ei muuten onnistu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/87 |
18.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työtoiminnan ohjaaja vielä sanoi, että 'jos nyt olen loman tarpeessa, sittenhän olet jatkuvasti lomalla'. En saa nyt palkkaa!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kolme