Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yritetäänkö kuntouttavassa huijata joitain ihmisiä tekemään ilmaista työtä???

Vierailija
16.08.2022 |

Olen sanonut kiinnostukseni työkokeiluun ja sitä kautta palkkatukityöni. Oli alun perin suunnitteilla, että voisin aloittaa viisipäiväisen työkokeilun syksyn aikana. Sain myös selville, että voisin pitää kaksi viikkoa lomaa ennen siirtymäaikaa työtoiminnasta työkokeiluun. Viime viikolla kuitenkin ohjaajani ehdotti, että jatkaisin kuntouttavassa työtoiminnassa joulukuun puoleen väliin asti lisäämällä viikkoon neljännen työtoimintapäivän eikä pitänyt ehdotustani lomasta järkeväni, koska hänen mielestään 'helposti lipsuu vanhoille tavoille.' Tällä hän tarkoitti sitä, kun olen kertonut siitä, että minulla huono tapa valvoa puhelinta selaillen ja yöunet jäävät siksi vähiin, mutta nyt saanut vähitellen kuntoon unirytmiä. Sama riskihän olisi, jos olisin oikealla kesälomalla työstä! Enkä ymmärrä miksi sitten muut kuukausia kolmipäiväistä viikkoa tehneet pääsivät heti työkokeiluun eivätkä olleet ensin nelipäiväistä viikkoa? Olen sentään ollut jo vuoden tuossa paikassa ilman minkäänlaista taukoa. Aivan kuin orjuutettaisiin tahallaan, kun ei palkkaa tarvitse maksaa!

Ensi viikolla tehdään päätökset ja sanon kyllä kaikki asiat. Ei ole pakko hyväksyä kaikkea.

Kommentit (87)

Vierailija
41/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain hölmöt lähtee työharjoitteluun,nimenomaan se on paikka jossa ilmaiseksi töitä joudut tekemään ja maksat matkatkin itse. Et saa mitään vakituista paikkaa sieltä vaan sinun tilallesi otetaan taas uusi harjoittelija.

Vierailija
42/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjaaja lähti lomalle keskustelun jälkeisenä päivänä eli hän ei siis paikalla ensi viikon keskustelussa. En siis varma voidaanko päätös työkokeilusta tehdä ilman häntä vai tarvittaisiinko suostumus häneltä asiaan?

Aktivointisuunnitelman allekirjoittavat työtön, kunnan sosiaalitoimen virkamies sekä joko työkkärin virkamies tai kunnan työllisyyspuolen virkamies.

Jos se jota kutsut "ohjaajaksi" on tämä virkamies niin epäilemättä häntä sitten sijaistaa joku muu, jos hän on lomalla.

Tarkoitan henkilöä, joka pomona tuossa paikassa ja antanut minullekin tehtävät. Hänen kanssaan käytiin viime viikkoinen arviointikeskustelu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vain hölmöt lähtee työharjoitteluun,nimenomaan se on paikka jossa ilmaiseksi töitä joudut tekemään ja maksat matkatkin itse. Et saa mitään vakituista paikkaa sieltä vaan sinun tilallesi otetaan taas uusi harjoittelija.

Työkokeilussa voi nähdä oikeaa työelämää ja saada siitä hiukan työkokemusta. Se  taas voi auttaa opiskelupaikan valinnassa tai työllistymisessä siinä tapauksessa, jos työllistyminen on siitä kiinni, että ei ole ennestään työkokemusta joltain alalta. Hyvin harvat toki työllistyvät työkokeilupaikkaansa, mutta johonkin muuhun saman alan paikkaan työllistymisessä voi monesti olla hyötyä siitä, jos on ollut muutaman kuukauden työkokeilussa.

Vierailija
44/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon silti ensi viikolla, että haluan aloittaa työkokeilun jo lokakuun alussa ja haluan pitää 2 viikon loman ennen sitä. Sanoin kyllä jo viime viikolla asiasta, mutta en tiedä olisiko ohjaaja voinut saada väärän käsityksen, kun sanoin, että haluaisin aloittaa työkokeilun 'lokakuussa' ja haluan pitää syyskuun puolesta välistä (jolloin sopimukseni päättymässä)

taukoa eli en tarkkaan sanonut, että lokakuun alusta toive työkokeilun alkamisesta. Ohjaaja kysyi miten pitkästä tauosta oli puhetta omavalmentajani kanssa ja sanoin, ettei omavalmentaja määrittänyt mitään tiettyä rajaa, mutta ei kuitenkaan puolta vuotta. Sanoin siis vain mitä omavalmentajani vastasi minulle, kun kysyin aiemmin kuinka pitkän loman saisin pitää. Tähän ohjaaja sanoi, että varmaan hän tarkoitti jotain pientä taukoa, mutta ei varmasti tarkoita mitään kovin pitkää.

Olisiko siis mahdollista, että ohjaaja luuli, että haluan pitää pidemmänkin loman kuin 2 viikkoa, koska en sanonut tarkasti miten pitkän loman kaipaisin? Luulin vain, että olisi tarpeeksi selvä ilmaus 'lokakuussa'.

jos asut yksin niin en suosittele työkokeiluun menemistä koska menetät kaikki muut tukesi ja maksat matkat myös itse. Teet pitkää päivää etkä tule vakituista työpaikkaa saamaan. Pysy kuntouttavassa niin et menetä muita tukia,se on parempi.

Työkokeilun kautta normaalisti ottavat palkkatukityöhön, mutta harmi tosiaan, että vähemmän maksetaan, koska matkaraha ei siihen kuulu. Kuntouttavassa siis työttömyyskorvaus, matkaraha ja näiden lisäksi 9 euron ylläpitokorvaus toimintapäivää kohden. Työkokeilussa normaalin tuen lisäksi vain 9 euron lisä kokeilupäivää kohden.

Vierailija
45/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luitko jokin aika sitten jutun henkilöstä joka valeli itsensä bensalla työkkärissä siitä syystä ettei hänelle maksettu palkkaa työharjoittelusta? Sellaisia paikkoja ne on, miksi menisit?

Vierailija
46/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi sitä palkkatukityötä ei saa nyt heti. Sinähän olet harjoitellut jo liikaakin. Monet menee niihin täysin harjoittelematta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/87 |

kuntouttavassa saa pitää myös asumistuen,maksusitoumuksen reseptilääkkeisiin ja tttuen. Nämä kaikki menettää palkkatuella.

Vierailija
48/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ap ei mene opiskelemaan? Esimerkiksi lähihoitajana työllistyisi ihan oikeille työmarkkinoille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luitko jokin aika sitten jutun henkilöstä joka valeli itsensä bensalla työkkärissä siitä syystä ettei hänelle maksettu palkkaa työharjoittelusta? Sellaisia paikkoja ne on, miksi menisit?

Hui! Ei nyt ihan tuollaista, mutta kyllä kävi synkät ajatukset yhtenä päivänä kesällä mielessä, kun vain pakotetaan osallistumaan eikä saa edes yhtä vapaata viikkoa. Esimerkiksi yksi serkun tapaaminen meni ohi, koska en voi edes yhtä päivää tehdä etukäteen edellisviikolla ja serkulle sopi vain just se päivä, kun olin työtoiminnassa. Vanhempani ja siskoni pystyivät tekemään vierailun hänen luokseen ja itseä harmitti, kun olin kuin vankina orjatyössä.

Vierailija
50/87 |

Mutta saisi sentään oikeata palkkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/87 |

Sinua ei ole "pakotettu" mihinkään. Sinut on huijattu sinne jos olet sinne vastenmielisesti mennyt.

Vierailija
52/87 |

Työkokeilun jälkeen ei yrityksen edes pitäisi ottaa kokeilijaa töihin, mistä tämä on keksitty?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisiko mahdollista, että ohjaaja sai ristiriitaisen käsityksen loman pituudesta?

Vierailija
54/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä palkkatukityötä ei saa nyt heti. Sinähän olet harjoitellut jo liikaakin. Monet menee niihin täysin harjoittelematta.

Koska pitäisi löytää työnantaja, joka ottaa ap:n riskillä töihin. On aika kallista maksaa palkkaa, kun ap jääkin kotiin potemaan ahdistusta tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luitko jokin aika sitten jutun henkilöstä joka valeli itsensä bensalla työkkärissä siitä syystä ettei hänelle maksettu palkkaa työharjoittelusta? Sellaisia paikkoja ne on, miksi menisit?

Miksi se meni työkkäriin, kun työharjoittelussa on vain opiskelijoita, ei työttömiä.

Vierailija
56/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse aloitin kuntottavassa toukukuun puolivälissä. Paikka on kiva ja kiva kun paikka mihin mennä 2 krt viikossa. Lomia/taukoja saa pitää. Itse jäin lomalle juhannusviikolla ja tällä viikolla palaan kuntouttavaan. Ja seur loma merkitty jo joka on lokakuussa. Työnhakuvelvoitetta minulla ei ole. Senkus ehdotat lomaa

Vierailija
57/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon silti ensi viikolla, että haluan aloittaa työkokeilun jo lokakuun alussa ja haluan pitää 2 viikon loman ennen sitä. Sanoin kyllä jo viime viikolla asiasta, mutta en tiedä olisiko ohjaaja voinut saada väärän käsityksen, kun sanoin, että haluaisin aloittaa työkokeilun 'lokakuussa' ja haluan pitää syyskuun puolesta välistä (jolloin sopimukseni päättymässä)

taukoa eli en tarkkaan sanonut, että lokakuun alusta toive työkokeilun alkamisesta. Ohjaaja kysyi miten pitkästä tauosta oli puhetta omavalmentajani kanssa ja sanoin, ettei omavalmentaja määrittänyt mitään tiettyä rajaa, mutta ei kuitenkaan puolta vuotta. Sanoin siis vain mitä omavalmentajani vastasi minulle, kun kysyin aiemmin kuinka pitkän loman saisin pitää. Tähän ohjaaja sanoi, että varmaan hän tarkoitti jotain pientä taukoa, mutta ei varmasti tarkoita mitään kovin pitkää.

Olisiko siis mahdollista, että ohjaaja luuli, että haluan pitää pidemmänkin loman kuin 2 viikkoa, koska en sanonut tarkasti miten pitkän loman kaipaisin? Luulin vain, että olisi tarpeeksi selvä ilmaus 'lokakuussa'.

Ja loma on siis aikaa, jolloin et saa työttömyysetuutta.

Ei ole niin, sillä vaihtuu palvelu ja siksi eri asia eli normaalisti saisin työttömyysetuuden miinustettuna tietysti 9 euron ylläpitokorvaus. Tämän selvitin omavalmentajalta.

No jos on lomalla, niin miten muka saisi etuutta? Sitä haetaan tuona aikana 4 työpaikkaan!

Vierailija
58/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanon silti ensi viikolla, että haluan aloittaa työkokeilun jo lokakuun alussa ja haluan pitää 2 viikon loman ennen sitä. Sanoin kyllä jo viime viikolla asiasta, mutta en tiedä olisiko ohjaaja voinut saada väärän käsityksen, kun sanoin, että haluaisin aloittaa työkokeilun 'lokakuussa' ja haluan pitää syyskuun puolesta välistä (jolloin sopimukseni päättymässä)

taukoa eli en tarkkaan sanonut, että lokakuun alusta toive työkokeilun alkamisesta. Ohjaaja kysyi miten pitkästä tauosta oli puhetta omavalmentajani kanssa ja sanoin, ettei omavalmentaja määrittänyt mitään tiettyä rajaa, mutta ei kuitenkaan puolta vuotta. Sanoin siis vain mitä omavalmentajani vastasi minulle, kun kysyin aiemmin kuinka pitkän loman saisin pitää. Tähän ohjaaja sanoi, että varmaan hän tarkoitti jotain pientä taukoa, mutta ei varmasti tarkoita mitään kovin pitkää.

Olisiko siis mahdollista, että ohjaaja luuli, että haluan pitää pidemmänkin loman kuin 2 viikkoa, koska en sanonut tarkasti miten pitkän loman kaipaisin? Luulin vain, että olisi tarpeeksi selvä ilmaus 'lokakuussa'.

jos asut yksin niin en suosittele työkokeiluun menemistä koska menetät kaikki muut tukesi ja maksat matkat myös itse. Teet pitkää päivää etkä tule vakituista työpaikkaa saamaan. Pysy kuntouttavassa niin et menetä muita tukia,se on parempi.

Työkokeilun kautta normaalisti ottavat palkkatukityöhön, mutta harmi tosiaan, että vähemmän maksetaan, koska matkaraha ei siihen kuulu. Kuntouttavassa siis työttömyyskorvaus, matkaraha ja näiden lisäksi 9 euron ylläpitokorvaus toimintapäivää kohden. Työkokeilussa normaalin tuen lisäksi vain 9 euron lisä kokeilupäivää kohden.

kuntouttavassa saa pitää myös asumistuen,maksusitoumuksen reseptilääkkeisiin ja tttuen. Nämä kaikki menettää palkkatuella.

Totta. Ja lisäksi palkkatuella ollessa joutuu tekemään oikeasti töitä. Pelkkiä huonoja puolia siis.

Vierailija
59/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitä palkkatukityötä ei saa nyt heti. Sinähän olet harjoitellut jo liikaakin. Monet menee niihin täysin harjoittelematta.

Koska pitäisi löytää työnantaja, joka ottaa ap:n riskillä töihin. On aika kallista maksaa palkkaa, kun ap jääkin kotiin potemaan ahdistusta tms.

Omavalmentaja sanonut, että myös ilman työkokeilua voi päästä palkkatukityöhön, vaikka yleensä ensin työkokeilu onkin. Päivääkään en ole ollut pois eli en ymmärrä miksi tarvitaan erikseen työkokeilu.

Vierailija
60/87 |
16.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkkäriin mahdollisimman vähän mitään tietoja. Elintapasi eivät kuulu sinne.

Kuntouttavaan ei pidä suostua. Sinne ei voi pakottaa, vaan työkokeilukin on vähemmän karmea vaihtoehto.

KUntouttava on kunnan asia, ei työkkärin!

Työkkärin kautta sinne yleensä mennään, jos kunta ei ole kuntakokeilussa. Eli kuntouttava kirjataan aktivointisuunnitelmaan.

Siitä huolimatta kuntouttava työtoiminta on kokonaisuudessaan kunnan vastuulla! Työkkäriä on siitä ihan turha syyttää.

Työkkäri on vastuussa työttömän suunnitelmista.

Mutta ei kuntouttavasta työtoiminnasta, sinne ohjataan, kun kunta saa tiedon asiakkaasta, joka täyttää lain ehdot. Työkkärin ainoana tehtävänä on todistaa, että asiakas on työtön. Kunta vastaa kuntouttavasta työtoiminnasta. Jos sinne ei halua, niin sitten hyväksyy sen, että työkkärin asiakkaana saa karenssin aika nopeasti.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi viisi