Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?
Ihmiset elää parisuhteissa jossa vuosikausia arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi plus että lapset joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelya. Silti pysytään yhdessä, muka lasten takia. Seuraavassa tapauksessa on samanmoinen lapsiperhe, mutta arki on tasapainoista ja hyvää. Sitten toinen tekee mokan ja käy vieraissa. Kerta heitosta erotaan. Miksi yhden kerran hairahdus nähdään kaikista pahimpana asiana mitä parisuhteessa voidaan tehdä? En puolustele asiaa, se on väärin mutta miksi se on pahempi asia kuin yllä mainittu jatkuva huonosti kohtelu, väkivalta tms. Liittyykö tämä jotenkin kontrollointiin joka menetettiin siinä kohtaa kun toinen hairahti vieraisiin?
Kommentit (697)
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.
Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?
Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä.
Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani.
Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt täysin samaa kuin AP. Nuorempana myös itse ajattelin että pettäminen olisi pahinta mitä toiselle voi suhteessa tehdä, mutta olen alkanut hieman kyseenalaistamaan tuota. Pettämisessä on myös niin paljon eri tasoja, yksittäinen kännihairahdus jonka tunnustaa välittömästi kumppanille on ainakin itsestäni eri tason valhe kuin pitkään jatkunut salailu, puhumattomuus, yhteyden rakentaminen toiseen jne. Tuolla joku väitti että pettäminen sisältää aina valehtelua, mutta eihän se välttämättä mene niin. Jos suhteessa toinen kärsii esim. haluttomuudesta ja halukas osapuoli on avoimesti puhunut siitä, että kaipaa seksiä ja läheisyyttä, se ongelma ja ristiriita voi olla ihan avoimesti pöydällä. Jos tällainen puute jatkuu pitkään ja toinen päätyy lopulta hakemaan seksiä muualta (mutta kertoo tämän rehellisesti) voi tilanne olla todella kinkkinen. Ei se mene aina niin selkeästi, että heti vaan erotaan kun tarpeet ei kohtaa. Toista voi rakastaa aidosti, vaikka ei pitkään aikaan olisi sellainen elämäntilanne mikä tyydyttää molempia. Omien tunteiden salaaminen ja todellisten ajatusten salaaminen luo nykyään itselleni enemmän turvattomuutta kuin tieto siitä, että toisen on mahdollista kiihortua fyysisesti myös muista ihmisistä. Eihän avoimessa suhteessakaan ole välttämättä kyse salailusta, vaan nimenomaan rehellisyydestä. Ei ole yksinkertaisia asioita nämä, mutta perinteisesti pettäminen on ymmärrettävästi pelottanut ihmisiä jo pelkästään raskautumisen ja tautiriskin pelon vuoksi. Henkinen turvattomuus siihen päälle.
Avoimessa suhteessa on kyse siitä ettei se ole parisuhde, ja siitä että sellaista pykäävä haluaa sekä syödä että säästää kakun. Tämä ei ole todellisuudessa mahdollista, joten rytisten tullaan sitten alas siitä viritelmästä.
Sivusta huutelen että etkö kykene ymmärtämään myös muita tapoja rakastaa kuin se sun oma? Hyvin yleinen sarjamonogamia vaikuttaa minusta paljon kummallisemmalta, mutta en niitäkään tuomitse jotka vaihtavat kumppania 1-5v välein ja avioliittoihin mennään peräjälkeen.
Rakastaminen tarkoittaa minulle eri asiaa kuin sinulle. Voin hyvin ymmärtää tämän. Sen sijaan avoin suhde ei ole parisuhde, tämähän on vain fakta. Kun elät riittävän kauan tulet huomaamaan että nykyään niin muodikas vähän kaikkien kanssa seurustelu samaan aikaan ei vain toimi todellisuudessa.
Odotahan vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.
Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.
Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?
Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä.
Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani.
Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.
Ajattelen aika samoin. Lisäksi, en usko että pystyisin enää arvostamaan ihmistä joka antaa pettämisen minulle anteeksi.
Petoksilla mässäilevät miehet ovat tosi rasittavia ja niin typeriä että ex mieheni kehitteli sinkkukaverinsa kanssa kostoansan eräälle joka paneskeli jopa kavereidensa naisystäviä ja aina ilman ehkäisyä.
Eräässä poikien illassa oli vain yksi nainen sinkkukaverin seuralaisena. No hän sammui ja muut lähtivät kotiin jolloin tämä naistenmies jää vielä odottamaan vaimoa hakemaan.
Muutamien viikkojen jälkeen vaimo haki vihaisena eroa koska mies oli saanut sukupuolitaudin
Jos todella rakastaa toista, toivoo hänelle kaikkea hyvää, myös seksin saralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama jos ystävyyssuhteessa johon kuuluu luottamus, että kun puhutaan henkilökohtaisi asioita, ja sitten se "ystävä" menee ja kertoo ja vielä ehkä väritellen nämä luottamukselliset asiat ympäri kyliä, niin yleensä tämä ystävyyssuhdekkin kaatuu tähän "yhteen pieneen mokaan".
Eli ei ole mikään yksi pieni moka, vaan täydellinen petturuus.
Tai jos teet bisneksiä yhtiökumppanin kanssa ja tämä yhtiökumppani varastaa ja kavaltaa oikein kunnolla rahaa ja varoja yhteisestä yhtiöstä, niin ei tämäkään ole mikään "yksi pieni moka".
Ei tällaisten jälkeen voi jatkaa ystävyyttä ja yhtiökumppanuutta, kun sen jälkeen et uskalla tälle ystävälle kertoa enää mitään, tai et voi antaa rahoja, ettei niitä varasteta,
niin ihan sama että ei rakkaus-suhteessa enää luoteta siihen "yhteen pieneen mokaan", koska sitä luottamusta vaan ei enää ole.
Ei nämä ole mitään "pieniä" mokia, vaan täydellistä petturuutta. Aika monet asiat pienissä ja suurissa asioissa ihmisten välillä niin raha-asioissa kuin ihmissuhteissa liittyvät luottamukseen, ei valehteluun ja petturuuteen tai kavalluksiin. Ei nämä ole mitään "pieniä mokia".
Vierailija kirjoitti:
Jos todella rakastaa toista, toivoo hänelle kaikkea hyvää, myös seksin saralla.
Mutta ei välttämättä kenen tahansa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tässä mitään ihmeellistä ole, molemmat on pahoja, mutta ensimmäisessä on vielä toivoa paremmasta, pettämisen jälkeen taas tietää, että jotain on lopullisesti rikki eikä sitä voi korjata. Ensimmäisessäkin ero tulee, mutta hitaammin.
Tämä kärjistettynä. Totuushan on, että pettäminenkin annetaan tai ainakin yritetään antaa anteeksi todella usein, näissä tapauksissa asia vain jää usein hyvin pienen sisäpiirin tietoon eikä siitä huudella ympäriinsä. Ja lisäksi suhde muuttuu herkästi sitten ensimmäisen vaihtoehdon kaltaiseksi. Tai vastaavasti siinä riitaisessa suhteessa kamelin selän katkaisee lopulta se pettäminen.
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia eikä helposti leimattavissa mitä aloituksessa on esitetty, mutta pettäminen on paha koska siinä niin yksiselitteisesti luottamus pirstaloituu kerta heitolla.
Vierailija kirjoitti:
Jos uskottomuuden takia erotaan, niin ei ollut rakkausavioliitto. Pikemminkin hyvä syy ottaa ja häipyä, loukattua teeskennellen, vaikka sydän läikähtäisi onnesta kun pääsee uutta katsastamaan.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että pettäjä ei oikeasti rakasta puolisoaan. Jos mieheni, jota rakastan suunnattomasti, pettäisi minua niin ero tulisi välittömästi kun saisin asiasta tietää. Eikä minun tarvitsisi "teeskennellä loukattua" vaan se olisi täysin aito tunne. Jos mieheni ei kunnioita minua, ja liittoamme, niin on kyllä joutilas jatkamaan matkaansa. Minulle ei kelpaisi! Minä olen uskollinen, joten voin vaatia sitä myös mieheltäni.
Yhdessä olemme olleet reilusti yli 20v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Toki asia voi olla myös niin, että en ole koskaan oikeasti ehkä ollut rakastunut niin en osaa sanoa loppujen lopuksi miltä se fyysinen pettäminen tuntuisi. En oikeastaan tiedä mitä on "se oikea rakkaus" kun tapaat jonkun. Olen ollut yli puolet elämästäni parisuhteessa, mutta en ole koskaan kokenut romanttistarakkautta. Rakkautta joo, mutta en sellaista intohimoa ym. Kaippa se vika onkii mussa. :D -N34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Musta ihmisten leimaaminen ahdasmielisiksi tässä asiassa osoittaa ehdottomuutta oman oikeutuksen varjolla.. Jos on tollainen kuvio niin silloin sen pitää olla alusta lähtien sovittu ja selvää molemmille osapuolille. Oksettavinta on selän takana epärehellinen puuhastelu. Hyväksyn avoimet suhteet mutta kaksinaamaisuutta en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5051 kirjoitti:
Jos puolisoni saisi seksuaalista nautintoa silloin tällöin harvakseltaan muidenkin kanssa, ei se olisi pahin asia mitä voi tapahtua. Miksi omanarvontunteemme on kiinni siitä, että puoliso nauttii seksistä vain meidän kanssa?
Arvelen, että osa ihmisistä ei nauti/voi harrastaa seksiä ihmisen kanssa, jota kohtaan hänellä ei ole romanttisia tunteita tai sitten seksi on heille niin paljon parempaa rakkauden kohteen kanssa, että seksi = rakkaus. Ehkä tällaisessa tapauksessa koetaan, että kumppani ei tunnekkaan (enää) niin suuria rakkauden tunteita. että se olisi estänyt häntä haluamasta seksiä jonkun muun kanssa. Tästä sitten vedetään myös se johtopäätös, että tämän toisen seksikumppanin kanssa seksin on pakko olla parempaa ja koska seksi = rakkaus, on kumppani myös rakastunut tähän uuteen panoon ja koska ihminen voi rakastaa vain yhtä ihmistä kerrallaan, on rakkaus parisuhteessa päättynyt. Tai jotain.
Mistä päättelet, että kyse on nimenomaan omanarvontunnosta? Minusta te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat koette usein jostain syystä tarvetta leimata uskollisuuden arvostaminen heikkoudeksi, merkiksi jonkinlaisesta viallisuudesta. Milloin syytä haetaan huonosta itsetunnosta ja milloin yleisestä lapsellisuudesta ja tiukkapipoisuudesta. Se on jotenkin väsynyttä. Ja hirveän huono lähtökohta asialliselle keskustelulle.
mistä sitten on kyse, että vuosikymmenen suhteessa yksi loukkaavaa tunnin teko painaa enemmän kuin kymmenet tuhannet tunnit, jolloin yhdessä mentiin samaan suuntaan?
En minä näe aikaa tässä oikeastaan ratkaisevana. Kahdessa sekunnissakin saat avioliiton rikki ja poliisit perään, kun riittävän kovaa lyöt. Ei teon lyhyt kesto tee siitä automaattisesti vähäistä.
Enkä näe parisuhteen jatkumista minään pyhänä itseisarvona. Jos ei uskollisuus ole kyseiselle parille iso juttu, niin eihän kukaan ulkoapäin määrää eroamaan. Mutta jos arvot eroaa niin kovasti, ettei yhteisymmärrykseen päästä, niin mikä siinä erossa on niin kauheaa?
Lyöminen on aktiivinen väkivallanteko, joka kohdistuu suoraan juuri uhriin. Uskottomuuden teon ei yleensä ole tarkoitettu kohdistumaan vahingoittavasti petettyyn.
Toisaalta lyöntikin voi tapahtua sellaisten olosuhteiden vallitessa, ettei sekään välttämättä ole tietoinen uhriin kohdistettu teko (vaikka psykoosissa tai hoitamattoman muistisairauden vallassa).
Ero on tietysti mahdollinen ja tarpeellinenkin jos ei osapuolet halua jatkaa suhdetta. Ero vaan tuntuu vähän ylimitoitetulta ja tarpeettomalta sillon jos rakkautta yhä olisi puolin ja toisin, mutta toinen reagoi hätiköiden egonsa haavoittumisesta johtuvaan kipuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Kuten jo mainitsin, on hyvin hankalaa selittää omaa näkemystä/mielipidettä ilman että joku ottaisi hernettä nenään asiasta. Kaikki ei vain ymmärrä sitä jos se fyysinen vetovoima puuttuu, vaikkakin toisen tai kummankin puolelta, mutta kaikki muu pelaa ja toimii hyvin.
Musta ihmisten leimaaminen ahdasmielisiksi tässä asiassa osoittaa ehdottomuutta oman oikeutuksen varjolla.. Jos on tollainen kuvio niin silloin sen pitää olla alusta lähtien sovittu ja selvää molemmille osapuolille. Oksettavinta on selän takana epärehellinen puuhastelu. Hyväksyn avoimet suhteet mutta kaksinaamaisuutta en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Mitäs jos fyysistä vetovoimaa ei ole, mutta muuten kaikki sujuu erittäin hyvin? Mitäs silloin teet?
Musta ihmisten leimaaminen ahdasmielisiksi tässä asiassa osoittaa ehdottomuutta oman oikeutuksen varjolla.. Jos on tollainen kuvio niin silloin sen pitää olla alusta lähtien sovittu ja selvää molemmille osapuolille. Oksettavinta on selän takana epärehellinen puuhastelu. Hyväksyn avoimet suhteet mutta kaksinaamaisuutta en.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Kun katsoo pitkältä ajalta Väestöliiton tutkimuksia suomalaisten asenteisiin pettämistä koskien niin on nähtävissä selvä trendi jossa pettämistä pidetään entistä tuomittavampana jatkuvasti. Koko ajan nuoremmat sukupolvet suhtautuvat kriittisemmin pettämiseen. Nää pettäjien ymmärtäjät jää koko ajan entistä pienempään vähemmistöön. Ääntä voi toki pitää mutta se ei tule muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevaa asenteiden murrosta pettämiseen.
Niissä suhteissa, joissa arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi, ei useinkaan lähdetä pettämisen takia. Päinvastoin, sehän antaa vain lisää syitä myrkyllisyytern suhteessa.
Kun taas ihminen, joka on tottunut hyvään kohteluun ja suhteeseen, lähtee herkemmin. Ei hän vertaa suhdettaan noihin huonoihin suhteisiin, vaan se pettäminen rikkoo sen heidän hyvän suhteen. Ja kun ihmisellä on vahva itseluottamus hän luottaa, että pettäjä jätettyään voi löytää uuden kumppanin, joka kohtelee häntä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Kun katsoo pitkältä ajalta Väestöliiton tutkimuksia suomalaisten asenteisiin pettämistä koskien niin on nähtävissä selvä trendi jossa pettämistä pidetään entistä tuomittavampana jatkuvasti. Koko ajan nuoremmat sukupolvet suhtautuvat kriittisemmin pettämiseen. Nää pettäjien ymmärtäjät jää koko ajan entistä pienempään vähemmistöön. Ääntä voi toki pitää mutta se ei tule muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevaa asenteiden murrosta pettämiseen.
Eipä tässä nyt kyse ole siitä että voipi ääntä pitää asian suhteen. Jokaisen oma mielipide ja elämänasenne, miks siitä pitäis maailmalle huudella? Kaippa nykypäivänä porukka sitten löytää sen rakkauden, nimittäin sen romanttisenrakkauden joka kantaa pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.
Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.
Kun katsoo pitkältä ajalta Väestöliiton tutkimuksia suomalaisten asenteisiin pettämistä koskien niin on nähtävissä selvä trendi jossa pettämistä pidetään entistä tuomittavampana jatkuvasti. Koko ajan nuoremmat sukupolvet suhtautuvat kriittisemmin pettämiseen. Nää pettäjien ymmärtäjät jää koko ajan entistä pienempään vähemmistöön. Ääntä voi toki pitää mutta se ei tule muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevaa asenteiden murrosta pettämiseen.
Eipä tässä nyt kyse ole siitä että voipi ääntä pitää asian suhteen. Jokaisen oma mielipide ja elämänasenne, miks siitä pitäis maailmalle huudella? Kaippa nykypäivänä porukka sitten löytää sen rakkauden, nimittäin sen romanttisenrakkauden joka kantaa pitkälle.
Se on juuri näin. Oudointa vaan on että miksi väiillä tuntuu että jotkut hyökkäävät voimakkaasti normaalin parisuhdemallin päälle jossa pettämistä pidetään tuomittavana ja leimaavat tällaiset ihmiset ahdasmielisiksi ja ehdottomiksi. En oikein tiedä mistä sellainen kertoo? Omista traumoista?
Sivusta huutelen että etkö kykene ymmärtämään myös muita tapoja rakastaa kuin se sun oma? Hyvin yleinen sarjamonogamia vaikuttaa minusta paljon kummallisemmalta, mutta en niitäkään tuomitse jotka vaihtavat kumppania 1-5v välein ja avioliittoihin mennään peräjälkeen.