Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Minulle seksisuhde yhden ihmisen kanssa, jota rakastaa ja jonka luulen rakastavan minua, on niin hieno ja upea juttu, että jos toinen touhuaa vieraan kanssa, kykllä se tekee haavan sydämeen.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta, mitä parisuhteessa voi tehdä, on luottamuksen rikkominen. Sen voi tehdä monella tavalla: pettämällä, alistamalla henkisesti jne. Pettäminen on ulkopuolisille yksinkertaisempi asia ymmärtää kuin muunlainen alistaminen, jonka selittäminen on paljon monimutkaisempaa.

Tämä. Minä erosin tuon muunlaosen alistamisen takia. Joillekin tuntui olevan vaikeaa käsittää, kun ei ollut pettämistä kummankaan puolelta.

Putin miestäni sen takia kun meidän pitkän historian aikana avioliitto oli ihan pystyyn kuollut, ei helliä katseita, puheita ja kosketuksia... pari kertaa kuussa mekaanista ja tylsää seksiä. Ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella ja tilaisuus teki varkaan... että mielestäni tärkeintä on puhuminen, myös niistä vaikeista asioista... Ei kannata tehdä niinkuin minä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tuo odotus on vain mielestäni aika epärealistinen. Tiedän paljon naisia, jotka eivät voi ymmärtää sitä että mies katsoo pornoa ja samalla pitää itseään hyvänä, jopa se tuntuu joistain petokselta, koska mies silloin ihailee ja haluaa näyttelijän kroppaa. Minä haluan antaa miehelleni oikeuden fantasioihin ja ymmärrän hyvin, että hän voisi tuntea seksuaalista halua jotain toista kuin minua kohtaan. Jotain, jonka vartalo ja ulkonäkö on juuri sitä, mikä halun hänessä herättää. Itse olen keski-ikäinen ja teen vaativaa työtä, enkä edes haluaisi enää painetta täyttää ulkoisesti miehen kaikkia fantasioita. Ei hänkään täytä minun, enkä sitä edes odota. Rakastan häntä suuresti, seksielämämme on aktiivista ja tyydyttävää, osoitamme toisillemme lämpöä ja nautimme läheisyydestä. Silti voisin ymmärtää houkutuksen toiseen naiseen fyysisellä tasolla. Houkutuksesta on kuitenkin matkaa tekoon ja valehteleminen ja epäuskollisuus on aina väärin ja tuhoisaa. Riippumatta siitä esiintyykö se sivusuhteen muodossa tai jossain muussa.

Kyllä minä pornon ymmärrän, siinä ihailu kohdistuu ihmisiin jotka ovat saavuttamattomia ja tietyllä tapaa jopa epätodellisia. Se on vähän eri asia. Mutta jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.

voi ei! mieheni ei koskaan olisi mulle vain lohdutuspalkinto, johon tyydyn vaikka tuntisinkin seksuaalista halua toista kohtaan! Olet ehkä hyvin nuori? En sano mitenkään pahalla sitä, vaan ihan vain lohdullisena haluaisin tuoda tietoosi sen, että suorittaminen ja paineet mm ulkonäön ja seksuaalisuuden suhteen ihan oikeasti vähenevät iän myötä. Jotenkin luottamus parhaimmillaan syvenee ja kumppanuus ja tunteet myös, niin että niin moni asia tuntuu parisuhteessa niin paljon painavammalta kuin seksi ja seksuaalinen viehätys. Uskon, että mieheni tuntee seksuaalista halua muita kohtaan, ehkä jopa flirttaileekin, onhan hän aina ollut naisten keskuudessa suosittu ja se on hänelle varmasti iso itsetunnon ja hyvän mielen lähde. En silti usko, että hän sortuisi petollisuuteen, koska hän rakastaa ja arvostaa minua.

Itse tunsin huojennusta ja iloa siitä kun huomasin, ettei toisen, ihan komean nuoremman miehen lähestyminen taannoin herättänyt minussa minkäänlaista houkutusta. Nuorempana olisi luultavasti heittäytynyt mukaan flirttiin, nyt ensimmäinen ajatukseni oli, etten missään tapauksessa halua. Sydämessäni on yksin puolisoni, ei sinne muita mahdu, riippumatta kuinka seksikkäitä ovatkin.

Luitkohan kunnolla kommenttejani? En minä puhunut tilanteesta, jossa mies haluaa myös jotain muuta, vaan siitä että mies haluaa jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua. Niin paljon, että on yhden panon takia valmis heittämään koko parisuhteemme menemään. Sitähän se pettäminen tarkoittaa.

Olen kyllä aika perustavanlaatuisella tavalla eri mieltä tuosta, että seksi olisi parisuhteessa sivuseikka. Ehkä se joillekin on. Minulle se on juuri se ydinasia, joka erottaa rakkaussuhteen ystävyydestä. Ilman sitä ei ole parisuhdetta. Tai ymmärrän, että tuskin seksillä enää vanhainkoti-iässä on samanlaista merkitystä kuin silloin, mutta tuskin se puolisokaan enää rollaattorin kanssa vieraiden naisten perässä juoksee.

Ja ei, en ole hyvin nuori, olen keski-ikäinen.

kysyisin, luitko sinä minun? En missään tapauksessa sano suhtautuvani itse pettämiseen sallivasti. Se on valehtelua ja kaikessa epärehellisyydessään manipulointia, jota inhoan eniten maailmassa. Mutta, en myöskään koe omistavani kumppanini ajatuksia. En koe, että minulla on niihin edes ns lukuoikeutta. Hän voi todella haluta toista naista fyysisesti enemmän kuin minua, hän voi haluta toisen naisen iholle hullaantumisen partaalle saakka. Mikä merkitsee on mitä hän tekee seuraavaksi. Arvottaako hän rakkautensa minua kohtaan --arvostaako hän minua riittävästi, jotta kävelee pois houkutuksesta huolimatta. Ongelma ei siis mielestäni ole se toista ihmistä kohtaan tunnettu halu, ei se minulta ole pois, en perusta itsetuntoani mieheni eksklusiivisen ulkonäköni ihailun varaan. Ongelma on se, jos suhde ja kumppanuus ja ystävyys ja perhe ja yhteiselämä, merkitsee niin vähän, että se kiima laittaa vaarantamaan sen kaiken.

"jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta?" kysyt. Ja minä vastaan, että kun yhteiselämää jaetaan 40 vuotta, tuo saattaa olla hieman epärealistinen odotus, kohtuutonkin. Omassa suhteessani on tullut vaiheita kun en todellakaan halua miestäni. Pettänyt en silti ole, rakkauttani en ole menettänyt ja se valoisampikin hetki on aina pian koittanut suhteellemme. Yleensäkin ystävyys on minulle seksiä merkittävämpää suhteessa. On silti usein hetkiä, jolloin toisen ystävän seura kiinnostaa enemmän kuin oman kumppanin. Kun suhteen pelisäännöt sallivat toiset ystävät (luonnollisesti) niin eihän asiassa ole mitään ongelmaa. En pahoita mieltäni, jos miehelleni toisen kaverin seura on toisinaan minua mieleisempää.

Rakkaus ei ole tarvetta omistamistaa.

Onko ap käynyt vieraissa ja nyt pitää manipuloida puoliso ajattelemaan ettei ole pahinta mitä voi suhteessa sattua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset. Luitteko aloitusta ennen kuin vastasitte? Suurin osa vastauksista käsittelee vain pettämistä itsessään ja sen tuomitsemista. Sehän ei ollut ap pointti ja kysymys. Kysymys oli, miksi se on pahinta. Täällä on vastauksia joissa todetaan että pettäminen ei ole rakkautta! No ei ole, mutta onko rakkautta jokapäiväinen valehtelu, syyttely, riitely, haukkuminen? Miksi niitä siedetään vuodesta toiseen. Sekö on rakkautta joten sen takia ei erota mutta pettäminen ainoastaan osoittaa ettei rakasta? 10% vastauksista vastaa kysymykseen, loput 90% ihan jotain muuta.

Suurin osa ei varmaan osaa tähän vastata, koska ei ne pettäjän jättäjät yleensä katsele noita muitakaan. Ja vastaavasti, ne jotka katselee muutakin huonoa kohtelua antaa anteeksi sen pettämisenkin. Veikkaan, että aloituskin on poikinut pääosin havainnosta, että jotkut naiset sietävät huonoa kohtelua ja jotkut eivät siedä pettämistä - eikä välttämättä ole mietitty kovin pitkälle, että onko nämä nyt ihan oikeasti samoja naisia.

Ehkä tuo kysymys pohjaa vähän siihen, että useimmat tuntevat pariskuntia, joissa toisen mitätöinti ja vähintään henkinen väkivalta; kilpailu ja salailu ym epäterveet toimintatavat on päivittäistä, mutta silti ei erota. Sitten erotarinoissa taas korostuu se uskottomuuden vuoksi lähteminen. Vai montako erotarinaa tunnet, jossa on erottu siksi kun toinen kohtelee huonosti vs niitä joissa erottiin sitten kun kuvioihin tuli kolmas? Minä tiedän vain eroja, joissa on ns "kasvettu erilleen" tai homma ei ole lähtenyt alussakaan oikein lentoon. No, pari, jotka liittyi päihdeongelmiin. Ja sitten niitä joissa erottiin uskottomuuden tultua ilmi. Tiedän silti lähemmä kymmenen sairaan vinoutunutta suhdetta :p

Marianne Stolbow on kyllä ansiokkaasti avannut sitä miksi juuri uskottomuus on niin tuhoisaa. Se iskee yhtäkkiä syvälle ihmisen oman arvon tuntoon ja saa kyseenalaistamaan oman rakastettavuuden ja haluttavuuden. Eli tavallaan tuhoaa hetkessä kaksi rakkaussuhdetta, joista toinen on rakkaus itseä kohtaan. Kaltoinkohtelussa tie oman arvon mitätöintiin on hitaampi ja huomaamattomampi.

Vierailija kirjoitti:

Jos uskottomuuden takia erotaan, niin ei ollut rakkausavioliitto. Pikemminkin hyvä syy ottaa ja häipyä, loukattua teeskennellen, vaikka sydän läikähtäisi onnesta kun pääsee uutta katsastamaan.

Ei niin, koska rakastaan ei pettäisi.

Silloin se me, sinä ja minä -muodostelma on rikottu. Ei ole enää parisuhdetta.

joku juttu joissain naisissa on.. tunnen useamman naisen, joka nyt kun ikää on tullut stressaa ulkomuodostaan ja miettii että jos mies löytääkin hehkeämmän. On otettu rintaimplanttia ja misolankaa, ollaan laihdutuskuurilla ja pigmentoidaan kulmakarvoja. Tai vaihtoehtoisesti luovutettu ja itketään ja syyllistetään miestä että et taida enää mua haluta kun oon tällainen pullero.

Sivusta seurattuna jokainen näistä naisista kohtelee miestään epäkunnioittavasti ja alistavasti. Puhutaan rumasti ihan julkisella paikalla ja läheisten edessä, komennellaan, määräillään ja arvostellaan. Monta monta monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että hei kuule, jos sinä jatkat tuolla tavalla puhumista miehellesi, niin sitten se varmasti löytää toisen jonka kanssa on leppoisampaa, et ei tää roikkuvista tisseistä nyt ihan ensimmäiseksi oo jäämässä kiinni..

Se että suhteessa voitaisi hyvin ja kohdeltaisi toista ystävällisesti, se ei niinku merkitse mitään. Kunhan ukko ei vaan löydä jotain paremman näköistä!

Vierailija kirjoitti:

Heikko itsetunto. Pettäminen koetaan niin, että on hävinnyt vertailussa johonkin toiseen. Huijaamista ja kaikenlaista hyväksikäyttöä ei koeta samalla lailla, ei nähdä sinä mitä se oikeasti on: arvostuksen ja kunnioituksen puutetta, välinpitämättömyyttä, oman edun asettamista toisen ja parisuhteen edelle. Aivan samalla lailla kuin uskottomuuskin useimmiten on.

Varmaan tuo vertailu on aika ydinpointti (luottamuksen menettämisen lisäksi). Hävetään kun mietitään, miten eroa joutuu selittämään lähipiirille ja tuttaville.

Kun hain eroa exästäni, hän kysyi kuitenkin tavallaan toiveikkaana, onko minulla sitten joku toinen mies? Kun sanoin ettei ole, hän häkeltyi aivan, ja hetken nieleskeltyään totesi, että sittenhän tämä on vieläkin nolompaa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tuo odotus on vain mielestäni aika epärealistinen. Tiedän paljon naisia, jotka eivät voi ymmärtää sitä että mies katsoo pornoa ja samalla pitää itseään hyvänä, jopa se tuntuu joistain petokselta, koska mies silloin ihailee ja haluaa näyttelijän kroppaa. Minä haluan antaa miehelleni oikeuden fantasioihin ja ymmärrän hyvin, että hän voisi tuntea seksuaalista halua jotain toista kuin minua kohtaan. Jotain, jonka vartalo ja ulkonäkö on juuri sitä, mikä halun hänessä herättää. Itse olen keski-ikäinen ja teen vaativaa työtä, enkä edes haluaisi enää painetta täyttää ulkoisesti miehen kaikkia fantasioita. Ei hänkään täytä minun, enkä sitä edes odota. Rakastan häntä suuresti, seksielämämme on aktiivista ja tyydyttävää, osoitamme toisillemme lämpöä ja nautimme läheisyydestä. Silti voisin ymmärtää houkutuksen toiseen naiseen fyysisellä tasolla. Houkutuksesta on kuitenkin matkaa tekoon ja valehteleminen ja epäuskollisuus on aina väärin ja tuhoisaa. Riippumatta siitä esiintyykö se sivusuhteen muodossa tai jossain muussa.

Kyllä minä pornon ymmärrän, siinä ihailu kohdistuu ihmisiin jotka ovat saavuttamattomia ja tietyllä tapaa jopa epätodellisia. Se on vähän eri asia. Mutta jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.

voi ei! mieheni ei koskaan olisi mulle vain lohdutuspalkinto, johon tyydyn vaikka tuntisinkin seksuaalista halua toista kohtaan! Olet ehkä hyvin nuori? En sano mitenkään pahalla sitä, vaan ihan vain lohdullisena haluaisin tuoda tietoosi sen, että suorittaminen ja paineet mm ulkonäön ja seksuaalisuuden suhteen ihan oikeasti vähenevät iän myötä. Jotenkin luottamus parhaimmillaan syvenee ja kumppanuus ja tunteet myös, niin että niin moni asia tuntuu parisuhteessa niin paljon painavammalta kuin seksi ja seksuaalinen viehätys. Uskon, että mieheni tuntee seksuaalista halua muita kohtaan, ehkä jopa flirttaileekin, onhan hän aina ollut naisten keskuudessa suosittu ja se on hänelle varmasti iso itsetunnon ja hyvän mielen lähde. En silti usko, että hän sortuisi petollisuuteen, koska hän rakastaa ja arvostaa minua.

Itse tunsin huojennusta ja iloa siitä kun huomasin, ettei toisen, ihan komean nuoremman miehen lähestyminen taannoin herättänyt minussa minkäänlaista houkutusta. Nuorempana olisi luultavasti heittäytynyt mukaan flirttiin, nyt ensimmäinen ajatukseni oli, etten missään tapauksessa halua. Sydämessäni on yksin puolisoni, ei sinne muita mahdu, riippumatta kuinka seksikkäitä ovatkin.

Luitkohan kunnolla kommenttejani? En minä puhunut tilanteesta, jossa mies haluaa myös jotain muuta, vaan siitä että mies haluaa jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua. Niin paljon, että on yhden panon takia valmis heittämään koko parisuhteemme menemään. Sitähän se pettäminen tarkoittaa.

Olen kyllä aika perustavanlaatuisella tavalla eri mieltä tuosta, että seksi olisi parisuhteessa sivuseikka. Ehkä se joillekin on. Minulle se on juuri se ydinasia, joka erottaa rakkaussuhteen ystävyydestä. Ilman sitä ei ole parisuhdetta. Tai ymmärrän, että tuskin seksillä enää vanhainkoti-iässä on samanlaista merkitystä kuin silloin, mutta tuskin se puolisokaan enää rollaattorin kanssa vieraiden naisten perässä juoksee.

Ja ei, en ole hyvin nuori, olen keski-ikäinen.

kysyisin, luitko sinä minun? En missään tapauksessa sano suhtautuvani itse pettämiseen sallivasti. Se on valehtelua ja kaikessa epärehellisyydessään manipulointia, jota inhoan eniten maailmassa. Mutta, en myöskään koe omistavani kumppanini ajatuksia. En koe, että minulla on niihin edes ns lukuoikeutta. Hän voi todella haluta toista naista fyysisesti enemmän kuin minua, hän voi haluta toisen naisen iholle hullaantumisen partaalle saakka. Mikä merkitsee on mitä hän tekee seuraavaksi. Arvottaako hän rakkautensa minua kohtaan --arvostaako hän minua riittävästi, jotta kävelee pois houkutuksesta huolimatta. Ongelma ei siis mielestäni ole se toista ihmistä kohtaan tunnettu halu, ei se minulta ole pois, en perusta itsetuntoani mieheni eksklusiivisen ulkonäköni ihailun varaan. Ongelma on se, jos suhde ja kumppanuus ja ystävyys ja perhe ja yhteiselämä, merkitsee niin vähän, että se kiima laittaa vaarantamaan sen kaiken.

"jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta?" kysyt. Ja minä vastaan, että kun yhteiselämää jaetaan 40 vuotta, tuo saattaa olla hieman epärealistinen odotus, kohtuutonkin. Omassa suhteessani on tullut vaiheita kun en todellakaan halua miestäni. Pettänyt en silti ole, rakkauttani en ole menettänyt ja se valoisampikin hetki on aina pian koittanut suhteellemme. Yleensäkin ystävyys on minulle seksiä merkittävämpää suhteessa. On silti usein hetkiä, jolloin toisen ystävän seura kiinnostaa enemmän kuin oman kumppanin. Kun suhteen pelisäännöt sallivat toiset ystävät (luonnollisesti) niin eihän asiassa ole mitään ongelmaa. En pahoita mieltäni, jos miehelleni toisen kaverin seura on toisinaan minua mieleisempää.

Rakkaus ei ole tarvetta omistamistaa.

Jep. Käsi ylös kuka ei yhtäkään kertaa pitkän liiton aikana oo pitänyt jotain muuta himottavampana kuin oma mies. Kummasti kun kavereiden kanssa jutellaan tulee niitä totuuksia esiin. Miksei sama haaveilu ois miehelle sallittu kun naiselle? Mies on vielä enemmän visuaalisesti stimuloituva.

Mut ilkeähän sellanen toki on joka menee sen puolisolle alleviivaamaan kuin viereisessä ravintolapöydässä on kuumottava nainen. 

Mulla kuoli tunteet mieheen sinä hetkenä kun hän kertoi että oli pettänyt. Ei edes itkettänyt. Suhde oli ollut kyllä kaikin puolin huono, mutta en ikinä olisi uskonut, että mies pettää. Kaikesta muusta ajattelin vain hänellä olevan vaikeaa ja hänen purkavan pahaa oloaan minuun, mutta kuitenkin rakastavan minua ja haluavan olla kanssani. Se pettäminen teki kerralla selväksi, että hän ei rakastanut. Rakkaussuhdetta ei siis enää ollut olemassa. Puff, savuna ilmaan.

Mies taas olisi halunnut jatkaa yhdessä eikä ymmärtänyt lainkaan, miten pettäminen oli niin iso juttu ja sanoi petettyään ymmärtäneensä, kuinka paljon minua rakastaa. Ai. Suhde päättyi kuitenkin siihen. En enää koskenutkaan häneen ja muutin pois jo seuraavassa kuussa. Miksi? Minulle suhteessa ei ole kyse mistään kahden ihmisen taloudellisesta kumppanuudesta vaan yhteydestä, joka perustuu nimenomaan rakkauteen ja luottamukseen.

Vierailija kirjoitti:

Siinä oma maailma ja perusturvallisuus rikkoutuu palasiksi ja menee aikaa ennen kuin saa kaiken korjattua. Moni ei edes yritä korjata vaan tekee ratkaisut ehkä liian nopeasti, eikä enää voi perääntyä päätöksistään, jottei menettäisi loppujakin itsetunnon sirpaleita.

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon. Jos on pettämisen paljastuttua ensimmäisessä shokkitilassa ehtinyt kertoa ystäville, vanhemmille, sisaruksille ja appivanhemmille, on todella vaikea astua askel taakse päin. Tämä palsta nyt on omanlaisensa, mutta jos täällä myöntää, että on jäänyt parisuhteeseen, jossa toinen on pettänyt, saa runsaasti alapeukkuja ja se heijastaa yleistä suhtautumista, vaikkei kukaan vauvapalstan alapeukutusten perusteella tee omia ratkaisujaan. 

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että pettämistäkin enemmän perusturvallisuuteni järkkyi siitä, että minulle oli valehdeltu monta kertaa päin naamaa. Yksittäisen pettämisen olisin varmaan voinut vielä antaa anteeksi jos se olisi minulle tuoreeltaan tunnustettu ja pyydetty anteeksi, mutta ex jäi kiinni lukuisista valheista ja lukuisista sivusuhteista, oli koko rakennelmalta pohja sortunut.

Kun luottamus ja kunnioitus loppuu suhteesta, loppuu rakkauskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset. Luitteko aloitusta ennen kuin vastasitte? Suurin osa vastauksista käsittelee vain pettämistä itsessään ja sen tuomitsemista. Sehän ei ollut ap pointti ja kysymys. Kysymys oli, miksi se on pahinta. Täällä on vastauksia joissa todetaan että pettäminen ei ole rakkautta! No ei ole, mutta onko rakkautta jokapäiväinen valehtelu, syyttely, riitely, haukkuminen? Miksi niitä siedetään vuodesta toiseen. Sekö on rakkautta joten sen takia ei erota mutta pettäminen ainoastaan osoittaa ettei rakasta? 10% vastauksista vastaa kysymykseen, loput 90% ihan jotain muuta.

Suurin osa ei varmaan osaa tähän vastata, koska ei ne pettäjän jättäjät yleensä katsele noita muitakaan. Ja vastaavasti, ne jotka katselee muutakin huonoa kohtelua antaa anteeksi sen pettämisenkin. Veikkaan, että aloituskin on poikinut pääosin havainnosta, että jotkut naiset sietävät huonoa kohtelua ja jotkut eivät siedä pettämistä - eikä välttämättä ole mietitty kovin pitkälle, että onko nämä nyt ihan oikeasti samoja naisia.

Ehkä tuo kysymys pohjaa vähän siihen, että useimmat tuntevat pariskuntia, joissa toisen mitätöinti ja vähintään henkinen väkivalta; kilpailu ja salailu ym epäterveet toimintatavat on päivittäistä, mutta silti ei erota. Sitten erotarinoissa taas korostuu se uskottomuuden vuoksi lähteminen. Vai montako erotarinaa tunnet, jossa on erottu siksi kun toinen kohtelee huonosti vs niitä joissa erottiin sitten kun kuvioihin tuli kolmas? Minä tiedän vain eroja, joissa on ns "kasvettu erilleen" tai homma ei ole lähtenyt alussakaan oikein lentoon. No, pari, jotka liittyi päihdeongelmiin. Ja sitten niitä joissa erottiin uskottomuuden tultua ilmi. Tiedän silti lähemmä kymmenen sairaan vinoutunutta suhdetta :p

Marianne Stolbow on kyllä ansiokkaasti avannut sitä miksi juuri uskottomuus on niin tuhoisaa. Se iskee yhtäkkiä syvälle ihmisen oman arvon tuntoon ja saa kyseenalaistamaan oman rakastettavuuden ja haluttavuuden. Eli tavallaan tuhoaa hetkessä kaksi rakkaussuhdetta, joista toinen on rakkaus itseä kohtaan. Kaltoinkohtelussa tie oman arvon mitätöintiin on hitaampi ja huomaamattomampi.

Vaikka se tapahtuu hitaammin, se on yhtä tuhoisaa, ja siitä toipuminen kestää kauan. Itse olen eronnut nimenomaan henkisen väkivallan ja kaltoinkohtelun takia, mutta olisi tuntunut helpommalta erota jos olisi ollut joku "selkeä" syy kuten pettäminen tai lyöminen, silloin olisin mahdollisesti ymmärtänyt lähteä nopeammin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kuoli tunteet mieheen sinä hetkenä kun hän kertoi että oli pettänyt. Ei edes itkettänyt. Suhde oli ollut kyllä kaikin puolin huono, mutta en ikinä olisi uskonut, että mies pettää. Kaikesta muusta ajattelin vain hänellä olevan vaikeaa ja hänen purkavan pahaa oloaan minuun, mutta kuitenkin rakastavan minua ja haluavan olla kanssani. Se pettäminen teki kerralla selväksi, että hän ei rakastanut. Rakkaussuhdetta ei siis enää ollut olemassa. Puff, savuna ilmaan.

Mies taas olisi halunnut jatkaa yhdessä eikä ymmärtänyt lainkaan, miten pettäminen oli niin iso juttu ja sanoi petettyään ymmärtäneensä, kuinka paljon minua rakastaa. Ai. Suhde päättyi kuitenkin siihen. En enää koskenutkaan häneen ja muutin pois jo seuraavassa kuussa. Miksi? Minulle suhteessa ei ole kyse mistään kahden ihmisen taloudellisesta kumppanuudesta vaan yhteydestä, joka perustuu nimenomaan rakkauteen ja luottamukseen.

no tässä nyt lähinnä just vähän alleviivataan tota alun kysymystä. Eli et se et suhde oli huono ja mies purki huonoa oloaan sinuun, ei saanut eroamaan, vaan sit kun pettäminen avasi silmät, ettei hänkään siinä niin viihdy, päätit erota. Eli olit jäänyt huonoon suhteeseen kun aattelit et mies kuitenkin rakastaa? Ajatteletko nyt että ansaitset suhteen jossa itsekin rakastat ja sua kohdellaan rakastavasti?

Vierailija kirjoitti:

Luulen että kyseessä voi olla myös vertailun pelko ja oma alemmuuden tunne. Siitä päästäänkin sitten toisen osapuolen omistamiseen ja mustasukkaisuuteen. Mikä on muuten tuo turvallisuuden tunne, joka kertaheitosta rikkoutuu ?

Se on erittäin valheellinen turvallisuuden tunne, joka perustuu siihen, että toinen ihminen tekee onnelliseksi. Haloo, jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Ja voi sitä tietenkin halutessaan lisätä myös toisen ihmisen onnellisuutta, mutta ei kukaan ole vastuussa toisen aikuisen onnellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskottomuus on vain jäävuoren huippu. Sitä ennen parisuhteessa on ollut ongelmia, jotka johtavat uskottomuuteen. Ne ongelmat ovat todellinen syy erolle. 

Kyllä näin varmaan on. Uskottomuuteen ajaa vaikkapa se, ettei koe saavansa puolisoltaan enää arvostusta naisena/miehenä. Ettei saa seksiä ja läheisyyttä, ihailua, kipinää ei ole. Pelkkää arkea ja valitusta, toisen itsestäänselvyytenä pitämistä.

Helposti tuollainen ajaa sopivan tilaisuuden tullen hakemaan sitä vieraalta. Onko se sitten väärin, jos ongelma-asiasta on puhuttu jo kauan?

Mielestäni tuollaisessa tilanteessa uskottomuus on aika looginen seuraava askel, poislukien tietysti pyhimykset.

No mä en ainakaan halua mennä petiin miehen kanssa, joka dipannut munaa toiseen muiduun. Se on petos, koska osoittaa, että perut valintasi etkä vielä useimmiten kunnioita kumppaniasi tarpeeksi kertoaksesi siitä. Kumppanille pitää antaa mahdollisuus valita haluaako jatkaa pettäjän kanssa. Väkivallan ym kyseessä ollessa sulla on edes tuo mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettävä puoliso on halunnut jotain toista niin paljon, että on valmis uhraamaan koko perheensä saadakseen edes yhden yön tämän ihmisen kanssa. Haluaako hän minua niin paljon? Siis en tarkoita sitä ystävyydensekaista kumppanuutta, vaan halua ja himoa. Ja jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta? En minä halua olla plastonisella tasolla se ykkösnainen hänen elämässään, minä haluan olla romanttisesti ja eroottisesti se ykkönen.

Tuo odotus on vain mielestäni aika epärealistinen. Tiedän paljon naisia, jotka eivät voi ymmärtää sitä että mies katsoo pornoa ja samalla pitää itseään hyvänä, jopa se tuntuu joistain petokselta, koska mies silloin ihailee ja haluaa näyttelijän kroppaa. Minä haluan antaa miehelleni oikeuden fantasioihin ja ymmärrän hyvin, että hän voisi tuntea seksuaalista halua jotain toista kuin minua kohtaan. Jotain, jonka vartalo ja ulkonäkö on juuri sitä, mikä halun hänessä herättää. Itse olen keski-ikäinen ja teen vaativaa työtä, enkä edes haluaisi enää painetta täyttää ulkoisesti miehen kaikkia fantasioita. Ei hänkään täytä minun, enkä sitä edes odota. Rakastan häntä suuresti, seksielämämme on aktiivista ja tyydyttävää, osoitamme toisillemme lämpöä ja nautimme läheisyydestä. Silti voisin ymmärtää houkutuksen toiseen naiseen fyysisellä tasolla. Houkutuksesta on kuitenkin matkaa tekoon ja valehteleminen ja epäuskollisuus on aina väärin ja tuhoisaa. Riippumatta siitä esiintyykö se sivusuhteen muodossa tai jossain muussa.

Kyllä minä pornon ymmärrän, siinä ihailu kohdistuu ihmisiin jotka ovat saavuttamattomia ja tietyllä tapaa jopa epätodellisia. Se on vähän eri asia. Mutta jos puolisoni kokee johonkin toiseen, todelliseen ja saavutettavissa olevaan naiseen paljon suurempaa halua kuin minuun, niin ei minua sellainen lohdutuspalkinnon asema kiinnosta jota tuossa asetelmassa on tarjolla. En halua olla se johon järkisyistä tyydytään vaikka oikeasti halutaan jotain toista. Haluan olla se jota halutaan.

voi ei! mieheni ei koskaan olisi mulle vain lohdutuspalkinto, johon tyydyn vaikka tuntisinkin seksuaalista halua toista kohtaan! Olet ehkä hyvin nuori? En sano mitenkään pahalla sitä, vaan ihan vain lohdullisena haluaisin tuoda tietoosi sen, että suorittaminen ja paineet mm ulkonäön ja seksuaalisuuden suhteen ihan oikeasti vähenevät iän myötä. Jotenkin luottamus parhaimmillaan syvenee ja kumppanuus ja tunteet myös, niin että niin moni asia tuntuu parisuhteessa niin paljon painavammalta kuin seksi ja seksuaalinen viehätys. Uskon, että mieheni tuntee seksuaalista halua muita kohtaan, ehkä jopa flirttaileekin, onhan hän aina ollut naisten keskuudessa suosittu ja se on hänelle varmasti iso itsetunnon ja hyvän mielen lähde. En silti usko, että hän sortuisi petollisuuteen, koska hän rakastaa ja arvostaa minua.

Itse tunsin huojennusta ja iloa siitä kun huomasin, ettei toisen, ihan komean nuoremman miehen lähestyminen taannoin herättänyt minussa minkäänlaista houkutusta. Nuorempana olisi luultavasti heittäytynyt mukaan flirttiin, nyt ensimmäinen ajatukseni oli, etten missään tapauksessa halua. Sydämessäni on yksin puolisoni, ei sinne muita mahdu, riippumatta kuinka seksikkäitä ovatkin.

Luitkohan kunnolla kommenttejani? En minä puhunut tilanteesta, jossa mies haluaa myös jotain muuta, vaan siitä että mies haluaa jotain muuta huomattavasti enemmän kuin minua. Niin paljon, että on yhden panon takia valmis heittämään koko parisuhteemme menemään. Sitähän se pettäminen tarkoittaa.

Olen kyllä aika perustavanlaatuisella tavalla eri mieltä tuosta, että seksi olisi parisuhteessa sivuseikka. Ehkä se joillekin on. Minulle se on juuri se ydinasia, joka erottaa rakkaussuhteen ystävyydestä. Ilman sitä ei ole parisuhdetta. Tai ymmärrän, että tuskin seksillä enää vanhainkoti-iässä on samanlaista merkitystä kuin silloin, mutta tuskin se puolisokaan enää rollaattorin kanssa vieraiden naisten perässä juoksee.

Ja ei, en ole hyvin nuori, olen keski-ikäinen.

kysyisin, luitko sinä minun? En missään tapauksessa sano suhtautuvani itse pettämiseen sallivasti. Se on valehtelua ja kaikessa epärehellisyydessään manipulointia, jota inhoan eniten maailmassa. Mutta, en myöskään koe omistavani kumppanini ajatuksia. En koe, että minulla on niihin edes ns lukuoikeutta. Hän voi todella haluta toista naista fyysisesti enemmän kuin minua, hän voi haluta toisen naisen iholle hullaantumisen partaalle saakka. Mikä merkitsee on mitä hän tekee seuraavaksi. Arvottaako hän rakkautensa minua kohtaan --arvostaako hän minua riittävästi, jotta kävelee pois houkutuksesta huolimatta. Ongelma ei siis mielestäni ole se toista ihmistä kohtaan tunnettu halu, ei se minulta ole pois, en perusta itsetuntoani mieheni eksklusiivisen ulkonäköni ihailun varaan. Ongelma on se, jos suhde ja kumppanuus ja ystävyys ja perhe ja yhteiselämä, merkitsee niin vähän, että se kiima laittaa vaarantamaan sen kaiken.

"jos minä en ole se, jota puolisoni kaikkein eniten haluaa, niin miksi minä jatkaisin suhdetta?" kysyt. Ja minä vastaan, että kun yhteiselämää jaetaan 40 vuotta, tuo saattaa olla hieman epärealistinen odotus, kohtuutonkin. Omassa suhteessani on tullut vaiheita kun en todellakaan halua miestäni. Pettänyt en silti ole, rakkauttani en ole menettänyt ja se valoisampikin hetki on aina pian koittanut suhteellemme. Yleensäkin ystävyys on minulle seksiä merkittävämpää suhteessa. On silti usein hetkiä, jolloin toisen ystävän seura kiinnostaa enemmän kuin oman kumppanin. Kun suhteen pelisäännöt sallivat toiset ystävät (luonnollisesti) niin eihän asiassa ole mitään ongelmaa. En pahoita mieltäni, jos miehelleni toisen kaverin seura on toisinaan minua mieleisempää.

Rakkaus ei ole tarvetta omistamistaa.

Jep. Käsi ylös kuka ei yhtäkään kertaa pitkän liiton aikana oo pitänyt jotain muuta himottavampana kuin oma mies. Kummasti kun kavereiden kanssa jutellaan tulee niitä totuuksia esiin. Miksei sama haaveilu ois miehelle sallittu kun naiselle? Mies on vielä enemmän visuaalisesti stimuloituva.

Mut ilkeähän sellanen toki on joka menee sen puolisolle alleviivaamaan kuin viereisessä ravintolapöydässä on kuumottava nainen. 

Katella saa muttei koskea. Kumppani pitää valita joka päivä uudelleen. Jos ei siihen pysty, on eron aika. Ei pettämisen.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa ei sentään esitetä että tässä on ihan hyvä suhde. Toisessa esitetään että kaikki on hyvin ja sitten kuitenkin selän takana käydään pettämässä.

En jatkaisi kummassakaan suhteessa, mutta ne ovat ihan eri tavoilla loukkaavia.

Toisessa kyky luottaa ja turvallisuuden tunne kärsii, toinen on muuten vain inhottavaa. Toinen saa epäilemään myös tulevaisuudessa vaikka asiat vaikuttaisivat olevan hyvin, toisessa tietää jos asiat eivät ole hyvin.