Miksi juuri pettäminen tuntuu olevan pahinta?

Ihmiset elää parisuhteissa jossa vuosikausia arvostellaan, haukutaan ja kohdellaan tunnekylmästi plus että lapset joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelya. Silti pysytään yhdessä, muka lasten takia.

Seuraavassa tapauksessa on samanmoinen lapsiperhe, mutta arki on tasapainoista ja hyvää. Sitten toinen tekee mokan ja käy vieraissa. Kerta heitosta erotaan.

Noi ap:n ekaksi listaamat asiat ovat parisuhteessa nähtävissä ja jokainen voi päättää kannattaako suhteeseen jäädä jos niitä on paljon. Pettäminen taas tapahtuu pinnan alla, voi jääädä yhteen kertaan tai siitä voi tulla sivusuhde tai tapa. Kun muutetaan saman katon alle niin ei siinä luvata että en minä tule sinua arvostelemaan, haukkumaan, käyttäytymään tunnekylmästi jne. Mutta silloin luvataan ettei harrasteta seksiä muiden kanssa, jollei siitä ole yhteisesti sovittu. Kun tämä lupaus rikotaaan, luottamus toiseen särkyy ja tulee ero. Siksi pettämistä pidetään asiana joka muuten ihan hyvän suhteen voi rikkoa sekä perheen. Näin se vaan on koska seksi asia joka erottaa parisuhteen muista elämässä olevista suhteista; sisarussuhteet, perhesuhteet, kaverisuhteet, harrastussuhteet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.

Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.

Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.

Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

No eihän pettämistilanteessa välttämättä ole tehty suhteen eteen mitään, ei keskusteltu eikä kuunneltu eikä panostettu. Siitä kai ne tilanteet usein johtuukin, se oma suhde on mennyt kaikessa hiljaisuudessa huonoksi. Miksi sille peliriippuvaiselle joka pelaa perheen rahat voi antaa toisen mahdollisuuden mutta pettäjälle ei? Luottamus on petetty molemmissa tapauksissa eikä voi koskaan olla varma toistuuko sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämiseen kuuluu aina valehtelu, tavalla tai toisella. Joten ihmekös tuo että luottamus murenee ja lusikat menee jakoon.

Tämä. Lisäksi toisen ihmisen terveyden vaarantaminen kun tuo tuliaisia tautiselta.

Miksi tähän nyt liitetään täysin erillisiä juttuja mitkä ei mitenkään sisälly lähtökohtaan eli pettämiseen? Kummallinen oletus että sieltä aina tuotaisiin jotain tauteja.

No minua ainakin nimenomaan mahdolliset seksitaudit, esim. papilloomavirus, joka on erittäin yleinen ja aiheuttaa mm. kohdunkaulansyöpää, ahdistavat pettämisessä kaikkein eniten. Tunnetasolla saattaisin antaakin anteeksi, mutta en ilkiäisi koskea muualla uitettuun elimeen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi edelleenkin ihmiset rakentavat onnensa ja perusturvallisuutensa toisen ihmisen varaan eli puolison? Mitä itsenäisempi on, sitä vähemmän tulee yllätyksiä. Se puoliso on itsenäinen ihminen ja parisuhde tai liitto on vain yksi sopimus elämässä. Itsensä kanssa täytyy se tärkein sopimus tehdä eli pärjätä tarpeen tullen itse ja itsenäisesti. Hyvä parisuhde on lopulta syvä ystävyyssuhde, ei yhteen ystävyyssuhteeseen voi kaikkea rakentaa ja ystävältä vaatia aina ehdottomuutta ja täydellisyyttä.

Johtuisikohan vaikka siitä, että monet haluavat asua yhdessä, saada lapsia, suunnitella tulevaisuutta... Tottakai parisuhde on ystävyyssuhde kun romanttisella rakkaudella ei käsitellä lainoja eikä kasvateta lapsia. Mutta romanttinen rakkaus on se mikä erottaa parisuhteen ystävyyssuhteesta.

Tässä on isoja eroja siinä mikä on kullekin parille se yhteenvetävä ja yhdessä pitävä voima. Erittäin monille se on seksi, monille rakastelu, eli tunteellinen ja romanttinen kokemus. Rakastelu liimaa paria yhteen. En sitten tiedä miltä " vain seksi" tuntuu parisuhteessa, koska pidän sitä aika kehnona kokemuksena muutaman yhden yön jutun perusteella.

Puolisolta odotan romanttista ja uskollisia luonteenlaatua, toki myös monia muita yhteensopivia piirteitä ja arvoja. Se mistä voin hyvinkin joustaa on siisteys ja tuhlaavaisuus, ne eivät ole olennaisia vaikka itse olen sekä siisti että pihi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan vain jonkun tietyn kanssa lopun elämää. Ihmiset ja elämät ovat kaikki niin erilaisia. Elämästä kuuluu nauttia ja siihen nauttimiseen kuuluu myös seksi, jos löydät hyvän arjen jonkun kanssa mutta romantiikka ei kohtaa... Mitä teet? Et välttämättä vaihda kumppania vaan ehkä haet jotakin jostain muualta. Ja ennen kuin kukkahattutätöset siellä repii perseliään niin, ei kaikki reagoi asioihin samalla tavalla kuin te. Hyvin vaikea selittää tätä omaa ajatusmaailmaa kun ihmiset ovat tätä nykyä niin ahdasmielisiä ja jyräävät sinut kaikessa missä olet erimieltä tahi erilainen. Sehän olisi maailman parasta jos löytää kumppanin jonka kanssa kohtaa arki mutta myös se romantiikka.

Minua itseä ei haittaa jos puoliso pettää fyysisesti, mutta se että jakaisi meidän henkilökohtaisia asioita toiselle olisi todella paha juttu. Fyysistä läheisyyttä löytyy aina jostain, mutta henkinen yhteys on ihan toinen juttunsa.

Kun katsoo pitkältä ajalta Väestöliiton tutkimuksia suomalaisten asenteisiin pettämistä koskien niin on nähtävissä selvä trendi jossa pettämistä pidetään entistä tuomittavampana jatkuvasti. Koko ajan nuoremmat sukupolvet suhtautuvat kriittisemmin pettämiseen. Nää pettäjien ymmärtäjät jää koko ajan entistä pienempään vähemmistöön. Ääntä voi toki pitää mutta se ei tule muuttamaan yhteiskunnassamme vallitsevaa asenteiden murrosta pettämiseen.

Eipä tässä nyt kyse ole siitä että voipi ääntä pitää asian suhteen. Jokaisen oma mielipide ja elämänasenne, miks siitä pitäis maailmalle huudella? Kaippa nykypäivänä porukka sitten löytää sen rakkauden, nimittäin sen romanttisenrakkauden joka kantaa pitkälle.

Se on juuri näin. Oudointa vaan on että miksi väiillä tuntuu että jotkut hyökkäävät voimakkaasti normaalin parisuhdemallin päälle jossa pettämistä pidetään tuomittavana ja leimaavat tällaiset ihmiset ahdasmielisiksi ja ehdottomiksi. En oikein tiedä mistä sellainen kertoo? Omista traumoista?

Tai sitten lukijan tulkinnasta? Tuntuu, että tässä, kuten nykyisin kaikissa muissakin asioissa, tulisi valita kategorisesti linjansa kahdesta vaihtoehdosta ja olla jo etukäteen varma, että pitää sen no matter what. Miusta se vain on hieman ehdotonta ja ei jätä edes kokijalle itselleen varaa tunnustella ja pohtia kokemaansa jos tilanne tulee omakohtaisesti vastaan. Kun on oltava jompaa kumpaa mieltä. Ja piste. Moni täällä jo kertoikin kokeneensa ympäristön painetta erota kun on tullut petetyksi, siksi useissa suhteissa ei asiasta kerrota kuin lähimmälle luotetulle jos kellekään.

Kuitenkin tilastot kertovat, että erojen osuus avioliitoista vain kasvaa, samalla tutkimukset kertovat, että harvempi suhde päättyy uskottomuuteen kuin jatkuu. Puolisoni on nuoruuden liitossa kokeneensa petoksen vuoksi (ei olisi halunnut erota, ainakaan heti, mutta puoliso valitsi toisen) ollut äärimmäisen ehdottoman tuomitseva uskottomuutta kohtaan. Kunnes petti itse uudessa suhteessaan ja lähti toisen matkaan. Itseäni on petetty pitkässä liitossa, en eronnut kun asia selvisi, koska tilanteissa voi olla kaikenlaisia harmaan sävyjä. Ts näin oman osuuteni tapahtuneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edelleenkin ihmiset rakentavat onnensa ja perusturvallisuutensa toisen ihmisen varaan eli puolison? Mitä itsenäisempi on, sitä vähemmän tulee yllätyksiä. Se puoliso on itsenäinen ihminen ja parisuhde tai liitto on vain yksi sopimus elämässä. Itsensä kanssa täytyy se tärkein sopimus tehdä eli pärjätä tarpeen tullen itse ja itsenäisesti. Hyvä parisuhde on lopulta syvä ystävyyssuhde, ei yhteen ystävyyssuhteeseen voi kaikkea rakentaa ja ystävältä vaatia aina ehdottomuutta ja täydellisyyttä.

Johtuisikohan vaikka siitä, että monet haluavat asua yhdessä, saada lapsia, suunnitella tulevaisuutta... Tottakai parisuhde on ystävyyssuhde kun romanttisella rakkaudella ei käsitellä lainoja eikä kasvateta lapsia. Mutta romanttinen rakkaus on se mikä erottaa parisuhteen ystävyyssuhteesta.

Tässä on isoja eroja siinä mikä on kullekin parille se yhteenvetävä ja yhdessä pitävä voima. Erittäin monille se on seksi, monille rakastelu, eli tunteellinen ja romanttinen kokemus. Rakastelu liimaa paria yhteen. En sitten tiedä miltä " vain seksi" tuntuu parisuhteessa, koska pidän sitä aika kehnona kokemuksena muutaman yhden yön jutun perusteella.

Puolisolta odotan romanttista ja uskollisia luonteenlaatua, toki myös monia muita yhteensopivia piirteitä ja arvoja. Se mistä voin hyvinkin joustaa on siisteys ja tuhlaavaisuus, ne eivät ole olennaisia vaikka itse olen sekä siisti että pihi.

Ja tietenkin pitää pystyä pärjäämään itsekin vaikka sellaisessa traagisessa tilanteessa että puoliso kuolee yllättäen. Ihmisissä vain on normaalisti tarve kiintyä. Se ja empatiakyky tekee meistä ihmisiä.

Pettäminen kertoo usein myös empatiakyvyttömyydestä ja pettäjän omasta kyvyttömyydestä käsitellä vaikeita tunteitaan. Sitten ne vaikeat tunteet usein projisoidaan petettyyn puolisoon tai laajemmikin kun itse ollaan itsensä kanssa eksyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt samaa kuin ap. Itse jättäisin miehen heti, jos kävisi ilmi että on harrastanut suhteemme aikana seksiä jonkun muun kanssa enemmän kuin kerran TAI kerran niin että se tulee ilmi jotenkin muuten kuin miehen kertomana.

Mutta jos olisi yksi syrjähyppy jonka suht pian tunnustaisi ja selvästi katuisi, niin ei suhteemme siihen loppuisi. En usko että kokisin tarvetta vertailla itseäni muihin naisiin sen seurauksena tai jatkuvasti miettisin että pettääköhän taas. Ennemminkin tuollainen vahvistaisi luottamusta siihen että kyseinen ihminen ei häärää selkäni takana vaan on rehellinen tilanteessa kuin tilanteessa.

Silti erilaisissa keskusteluissa jatkuvasti törmää asenteeseen että pettämistä ei missään tilanteessa kannata antaa anteeksi. Monen muun ongelman esiintyessä kannustetaan keskustelemaan, kuuntelemaan, etsimään kompromisseja, panostamaan parisuhdeaikaan jne. Tilanteet, joissa heti kannattaa monen mielestä erota, ovat vain jos toinen pettää tai on fyysistä väkivaltaa. En puolusta kumpaakaan näistä mutta miksi ne ovat niin paljon lopullisempia ongelmia kuin se että toinen ei arjessa huomioi, puhuu vähättelevästi, ei ole tukena kun tarvitsisi, jättää toisen huolehdittavaksi yhteiset vastuut jne?

Pettämistilanteessa ne puhumiset ja kesksutelut on jo tehty, kuunneltu on , ja panostettu suhteeseen, mutta näistä ei ole ollut mitään hyötyä, koska toinen on kuitenkin pettänyt. Melko lopullista sellainen on. Vrt peliriippuvainen exäni. Kaikki oli hyvin, ja keskusteltu oltiin ja kaikki mahdollinen tehty, mutta niin vain jäi taas pelaamisesta kiinni, jonka johdosta sitten erosin hänestä. 

Pettämistä ei kannata antaa anteeksi, koska ei voi tietää pystyykö siihen oikeasti. Itse, jos pettäisin, niin eroaisin myös. En haluaisi olla suhteessa jossa joutuisin koko ajan pelkäämään että toinen tekee joskus vuosien päästä saman, ja minun on vain se sitten itsekin nieltävä, kun itsekin sain anteeksi, tai"anteeksi" oman mokani. 

Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman.

"Kun luotto on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa enää kokonaan takaisin, ja jos saa, niin ihmisessä on mielestäni jotain vikaa. Trauman pitääkin pysyä mielessä jotta osaa välttää jatkossa saman"

Tartun nyt tähän, koska tämä ajatuksena tuntui heti todella vieraalle.

42 elinvuoden aikana olen joutunut nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia jo monet kerrat. Vanhempani eivät olleet täydellisiä, eikä sisarukseni, joten lapsuudessani lupauksia petettiin monesti. Kypsymättömyyttään myös lapsuudenkaverini saattoivat olla kaveria tänään ja pyllistää huomenna. Työelämässä on tullut pettymyksiä, jollain lailla koen että jopa yhteiskuntasopimus on elinaikanani osin petetty. Teini-ikäisen vanhempana ainakin tiedän mitä se on kun jatkuvasti viilataan linssiin :'D Teini on itsekäs ja egosentrinen, eikä takuulla ajattele kenenkään muun etua kuin omaansa, kuin hetkittäisissä myötätunnon /omatunnon välähdyksissä. Onneksi on niitä, ne ovat merkki kasvusta oikeaan suuntaan.

Jos olisin tavallasi ehdoton, saattaisin olla kovin yksinäinen. Jos läheiseni olisivat yhtä ehdottomia, olisin varmasti yksinäinen. Ainakin yksi elämän mittainen ystävyys olisi katkennut jo nuoruudessa, olisin valtavasti köyhempi ja vain oman kyvyttömyyteni antaa anteeksi ja unohtaa vuoksi. Minulta olisi jäänyt saamatta lapseni. En olisi nykyisessä parisuhteessani. Suhteeni lapsuuden perheeseeni olisi pinnallinen, noh, itseasiassa perheemme olisi hajonnut jo ollessani aivan pieni.

Olisin kyllä oikeassa ja pitäisin kiinni periaatteestani, että kun luottamuksen menettää, niin päässä on vikaa jos sen rakentaa takaisin. Olisinko onnellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.

Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.

Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.

Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.

 ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.

voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.

ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.

Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.

Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.

Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.

 ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.

voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.

ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?

Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.

Vierailija kirjoitti:

Koska joku muu on tullut intiimin kanssakäymisen väliin mikä erottaa parisuhteen yleensä kaverisuhteesta. Ja pettäjä rikkonut luottamuksen.

Sehän on lopultakin vaan ihmisten itse asettama sääntö että intiimiä kanssakäymistä kuuluu olla vain yhden henkilön kanssa. Luonnonlaki on että muutkin vastakkaisen sukupuolen edustajat herättävät mielenkiintoa, mutta yksiavioisuus-säännön mukaan se mielenkiinto kuuluu tukahduttaa. Voi siis miettiä onko kuitenkin tekopyhää/ keinotekoista ettei petä, mutta sisimmissään kyllä haluaisi jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää. Muuttaako se itse teko lopultakaan mitään, jos halu kuitenkin olisi olemassa? Miksi koetaan anteeksiantamattomana jos on fyysisessä kanssa käymisessä toisen kanssa ollessaan parisuhteessa, mutta esimerkiksi valehtelu tai arkaluontoisten yksityisasioiden kertominen ulkopuolisille voidaankin antaa anteeksi? Eikö se oikeasti satuta enemmän? Tai henkinen väkivalta ja huono kohtelu? Miksi ne on helpompi sietää? Itse ajattelen että seksuaalinen pettäminen tuntuu siksi niin pahalta, että petetyllä on taustalla (tiedostamaton tai tiedostettu) pelko, että oma puoliso voisi myös tunnetasolla välittää enemmän jostain toisesta. Pelko hylätyksi tulemisesta, ja siitä ettei olisikaan enää se tärkein toiselle. Jos pystyisi olemaan täysin varma että kyse olisi vain fyysisen tarpeen täyttämisestä, eikä tuo toinen olisi mitään muuta tunteita siinä omassa puolisossa herättänyt, voisi asia olla helpompi sietää, mutta kun ei koskaan voi tietää. Vaikka aina pettäjä vakuuttelee ettei se merkinnyt mitään, niin epäily jää kytemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.

Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.

Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.

Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.

 ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.

voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.

ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?

Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.

aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa

tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut

-sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi sosiaalinen paine ajaa eroon.

Eräällä tuntemallani naisella näytti näin ulkoapäin arvioiden olevan tärkeä tekijä kasvojen menetys.

Tietysti kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Vai onko sinusta oikein nolata toinen? Minulla ei nyt ole puolisoa, mutta huolehdin kyllä siitä, etten aiheuta perheelleni mielipahaa nolaamalla meitä julkisesti.

Muutenkin todella omituinen aihe. Kyllä useimmat väkivaltaiset puolisot sekä pettävät että lyövät ja tekevät kaiken muunkin puolison tunteista piittaamatta.

 ei muuten kiinnosta pätkän vertaa mitä ulkopuoliset on mieltä mun valinnoista ja elämästä.

voi jeesus että oliskin raskasta jos pitäis miettiä jotain kasvojen menetystä.

ne ajat oli ja meni kun piti olla 2 autoa, okt ja hyvin puetut lapset. Onneksi heräsin moisesta ulkoopäin pakotetusta ahtaasta muotista muutamassa vuodessa. monet elää sitä koko elämänsä. Sivusta vaan seuraan kun uudet ja uudet ikäpolvet tekee samat virheet, sit erotaan ja sit voimaannutaan ja sit parhaimmat tekee uuden kierroksen samalla reseptillä. onnekkaimmat oppii relaamaan ja elämään sitä omaa elämää, eikä miettiin jotain ihme "kasvojen menetystä". eiks tuommoset kuulu enemmän kollektivistisiin kulttuureihin kun vapaaseen yhteiskuntaan?

Toi on ihan ok ja ei siinä ole tuomittavaa sinänsä. Se mikä on kuvottavaa että jos käyttää toisia ihmisiä hyväkseen ennen tuota heräämistä ns omannäköiseen elämään. Suhteisiin pitää mennä siten että tietää mitä haluaa ja kertoo sen alussa kumppanilleen.

aika harva tietää 18 vuotiaana mitä 58 vuotiaana elämältä haluaa

tämä maa on täynnä katkerana kuolevia ihmisiä, joilla on tullut elettyä muiden odotuksien mukainen elämä tai tullut jääräpäisesti pidettyä kiinni jostain mihin on keskenkasvuisena sitoutunut

-sivusta

Totta mutta jos sitä ei vaikkapa tiedä useamman avioliiton ja niissä syntyneiden lapsien jälkeen edes nelikymppisenä mitä haluaa niin on jäänyt henkiseltä kehitykseltään keskenkasvuiseksi. 18 v vs 40 v tai vaikka 58 v ovat eri asioita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska joku muu on tullut intiimin kanssakäymisen väliin mikä erottaa parisuhteen yleensä kaverisuhteesta. Ja pettäjä rikkonut luottamuksen.

Sehän on lopultakin vaan ihmisten itse asettama sääntö että intiimiä kanssakäymistä kuuluu olla vain yhden henkilön kanssa. Luonnonlaki on että muutkin vastakkaisen sukupuolen edustajat herättävät mielenkiintoa, mutta yksiavioisuus-säännön mukaan se mielenkiinto kuuluu tukahduttaa. Voi siis miettiä onko kuitenkin tekopyhää/ keinotekoista ettei petä, mutta sisimmissään kyllä haluaisi jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää. Muuttaako se itse teko lopultakaan mitään, jos halu kuitenkin olisi olemassa? Miksi koetaan anteeksiantamattomana jos on fyysisessä kanssa käymisessä toisen kanssa ollessaan parisuhteessa, mutta esimerkiksi valehtelu tai arkaluontoisten yksityisasioiden kertominen ulkopuolisille voidaankin antaa anteeksi? Eikö se oikeasti satuta enemmän? Tai henkinen väkivalta ja huono kohtelu? Miksi ne on helpompi sietää? Itse ajattelen että seksuaalinen pettäminen tuntuu siksi niin pahalta, että petetyllä on taustalla (tiedostamaton tai tiedostettu) pelko, että oma puoliso voisi myös tunnetasolla välittää enemmän jostain toisesta. Pelko hylätyksi tulemisesta, ja siitä ettei olisikaan enää se tärkein toiselle. Jos pystyisi olemaan täysin varma että kyse olisi vain fyysisen tarpeen täyttämisestä, eikä tuo toinen olisi mitään muuta tunteita siinä omassa puolisossa herättänyt, voisi asia olla helpompi sietää, mutta kun ei koskaan voi tietää. Vaikka aina pettäjä vakuuttelee ettei se merkinnyt mitään, niin epäily jää kytemään.

kiintymyssuhdeteoria avaa aika hyvin tällaista ääriajattelua

https://www.duodecimlehti.fi/duo94437

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että seksi nousee siinä elämänvaiheessa kun useat jo rakentaa perhettä, suhteettoman merkitykselliseen asemaan. Aiheuttaa turhaan paineita suhteessa ja kyllä, uskottomuutta myös. Se on varmaan aika paljon median rakentamaa, seksi kun myy. Hyvin moni kuitenkin elää suhteellisen tyytyväisenä seksitöntä elämää, monesti koska ei ole vaihtoehtoja. 

On myös ihan eri asia onko kyseessä yhden illan hairahdus- syrjähyppy pikkujouluissa pienessä huurussa tai pidempään kestänyt sivusuhde, joka kertoo ihan muunlaista tarinaa. Jos pitää pidempää sivusuhdetta, on usein tunteita sitä henkilöä kohtaan ja toisaalta taas ei ole enää tunteita sinne kotiin päin. Siinä mietittävää sitten, onko pohjaa rakentaa aviolittoa vielä. Moni tosin jää niihin ihan muista kuin rakkaudellisista syistä. Itse pitää miettiä, mitä elämässä pitää tärkeänä ja mihin haluaa aikansa täällä pallolla kuluttaa. Haluaako asettaa toisten esim lasten hyvinvoinnin edelle, kumppanin hyvinvoinnin..jos ei esim itse enää halua olla liitossa, mutta kumppani haluaa vai osaako hoitaa asiat niin, että myös oma hyvinvointi on tärkeää. Eronkin pystyy hoitamaan hyvin jos sitoutuu siihen. Kyllä lapset tulee hoidettua erosta huolimattakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska joku muu on tullut intiimin kanssakäymisen väliin mikä erottaa parisuhteen yleensä kaverisuhteesta. Ja pettäjä rikkonut luottamuksen.

Sehän on lopultakin vaan ihmisten itse asettama sääntö että intiimiä kanssakäymistä kuuluu olla vain yhden henkilön kanssa. Luonnonlaki on että muutkin vastakkaisen sukupuolen edustajat herättävät mielenkiintoa, mutta yksiavioisuus-säännön mukaan se mielenkiinto kuuluu tukahduttaa. Voi siis miettiä onko kuitenkin tekopyhää/ keinotekoista ettei petä, mutta sisimmissään kyllä haluaisi jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää. Muuttaako se itse teko lopultakaan mitään, jos halu kuitenkin olisi olemassa? Miksi koetaan anteeksiantamattomana jos on fyysisessä kanssa käymisessä toisen kanssa ollessaan parisuhteessa, mutta esimerkiksi valehtelu tai arkaluontoisten yksityisasioiden kertominen ulkopuolisille voidaankin antaa anteeksi? Eikö se oikeasti satuta enemmän? Tai henkinen väkivalta ja huono kohtelu? Miksi ne on helpompi sietää? Itse ajattelen että seksuaalinen pettäminen tuntuu siksi niin pahalta, että petetyllä on taustalla (tiedostamaton tai tiedostettu) pelko, että oma puoliso voisi myös tunnetasolla välittää enemmän jostain toisesta. Pelko hylätyksi tulemisesta, ja siitä ettei olisikaan enää se tärkein toiselle. Jos pystyisi olemaan täysin varma että kyse olisi vain fyysisen tarpeen täyttämisestä, eikä tuo toinen olisi mitään muuta tunteita siinä omassa puolisossa herättänyt, voisi asia olla helpompi sietää, mutta kun ei koskaan voi tietää. Vaikka aina pettäjä vakuuttelee ettei se merkinnyt mitään, niin epäily jää kytemään.

kiintymyssuhdeteoria avaa aika hyvin tällaista ääriajattelua

https://www.duodecimlehti.fi/duo94437

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että seksi nousee siinä elämänvaiheessa kun useat jo rakentaa perhettä, suhteettoman merkitykselliseen asemaan. Aiheuttaa turhaan paineita suhteessa ja kyllä, uskottomuutta myös. Se on varmaan aika paljon median rakentamaa, seksi kun myy. Hyvin moni kuitenkin elää suhteellisen tyytyväisenä seksitöntä elämää, monesti koska ei ole vaihtoehtoja. 

Voimakkaana ihmisessä oleva välttelevä kiintymyssuhdemalli ajaa ihmisen usein sellaiseen ääriajatteluun jossa pintapuolisesti henkilö haluaa esittää seksin ja rakkauden olevan eri asioita. Jos syvemmälle mennään niin taustalla on se pieni lapsi joka pelkää sitoutumista tunnetasolla rakkauteen toista ihmistä kohtaan. Tämä siksi että vanhempien johdonmukainen hoiva jäänyt lapsena vaillinaiseksi.

Minua petettiin avioliitossa sen kestettyä 8 vuotta.

Liittomme oli ilmanmuuta kärsinyt ja voi olla että se olisi päättynyt joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Useampi vuosi oli mennyt siinä, kun puolisoni oli sairastunut masennukseen hieman lapsen syntymän jälkeen ja minä varmasti en ollut paras aviomies kun oma jaksaminen meni siinä kun koitin hoitaa sekä lapsen että vaimon. Välillä myös riideltiin aika railakkaasti puolin ja toisin. Mutta aina minulla oli kuitenkin sellainen tunne että olemme tässä yhdessä ja vaikka nyt on vaikeaa tulemme tästä vielä selviämään. Sitten vaimoni lähti ystävänsä kanssa toiseen kaupunkiin konserttiin jossa heidän oli tarkoitus myös yöpyä ja olin oikeastaan iloinen että näin oli, sillä ajattelin pienen irtioton tekevän hänelle hyvää. Reissun jälkeen kuitenkin alkui kummallinen puhelimen piilottelu ja sen äänettömänä pitäminen ja selvisi että reissulla oli ollut todellisuudessa mukana isompi porukka, miehiä ja naisia ja viikonlopun kostänyt juhlinta oli vaimoni osalta päättänyt yhteiseen yöhön erään porukan mukana olleen miehen kanssa. Tämän kanssa olivat sitten nähneet vielä myöhemminkin muutamaan kertaan, vaikka tilanteen paljastuessa hän ainakin väitti että tämä "suhde" olisi ohi. 

 

Kovasta yrityksestä huolimatta en päässyt eroon siitä nöyryytyksen tunteesta, siitä mustasukkaisuudesta jota koin ensimmäistä kertaa (ja onneksi viimeistä) koko elämäni aikana niin että se tuntui fyysisenä tunteena, Ja vaikka halusin antaa anteeksi, en pystynyt kun ei vaimonikaan pystynyt tai halunnut kertoa syytä miksi näin oli tapahtunut.  Ja ainakin sinä tilanteessa olisin tarvinnut varsin kattavan selonteon tapahtumien kulusta. Ja luultavasti minun olisi pitänyt voida aistia aitoa anteeksipyyntöä, nyt sitä ei tapahtunut. Voi olla että kunnon keskustelulla oltaisiin voitu päästä tilanteeseen jossa tämän jälkeen oltaisiin voitu tavalla tai toisella jatkaa, mutta koska näin ei ollut niin lähdin yhteisestä kodista 9kk tapahtuneen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pettämiseen kuuluu aina valehtelu, tavalla tai toisella. Joten ihmekös tuo että luottamus murenee ja lusikat menee jakoon.

Tämä. Lisäksi toisen ihmisen terveyden vaarantaminen kun tuo tuliaisia tautiselta.

Miksi tähän nyt liitetään täysin erillisiä juttuja mitkä ei mitenkään sisälly lähtökohtaan eli pettämiseen? Kummallinen oletus että sieltä aina tuotaisiin jotain tauteja.

No minua ainakin nimenomaan mahdolliset seksitaudit, esim. papilloomavirus, joka on erittäin yleinen ja aiheuttaa mm. kohdunkaulansyöpää, ahdistavat pettämisessä kaikkein eniten. Tunnetasolla saattaisin antaakin anteeksi, mutta en ilkiäisi koskea muualla uitettuun elimeen.

enpä ole tullut ajatelleeksi :/ kun mentiin yhteen ei kumpikaan ollut neitsyt (ei siis kuuluta mihinkään lahkoon tmv), mutta en kyllä tullut ajatelleeksi, että pitäisi käydä testit ennen kuin kosken hänen elimeen. Kai mie oletin, että aikuinen ihminen on älynnyt ja älyää käyttää kumia, itse ainakin käytin

Vierailija kirjoitti:

Miksi edelleenkin ihmiset rakentavat onnensa ja perusturvallisuutensa toisen ihmisen varaan eli puolison? Mitä itsenäisempi on, sitä vähemmän tulee yllätyksiä. Se puoliso on itsenäinen ihminen ja parisuhde tai liitto on vain yksi sopimus elämässä. Itsensä kanssa täytyy se tärkein sopimus tehdä eli pärjätä tarpeen tullen itse ja itsenäisesti. Hyvä parisuhde on lopulta syvä ystävyyssuhde, ei yhteen ystävyyssuhteeseen voi kaikkea rakentaa ja ystävältä vaatia aina ehdottomuutta ja täydellisyyttä.

Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta sun reseptillä tosiaan pettymyksen tunteet vähenee roimasti. Ihmisille on syntynyt jokin kuva romanttisista suhteista jo lapsena ja nuorena ja yrittävät elää tätä haavetta todeksi, ehkä jopa tarkastamatta kumppanilta millaiset arvot tällä on ja eletäänkö sovitusti arvojen mukaan. Ehkä ihmisen ego on heikko ja kaipaa silittelyä vieraista kohtaanisista ja kun kumppani tulee tietoiseksi näistä pettämisistä ja haaveet törmää todellisuuteen, syntyy häpeää, jota ei halua kohdata ja nopea ero siinä kohtaa on yritys välttää häpeää.

Miksi sitä seksiä pihdataan pitkissä parisuhteissa jos oma kumppani on se kaikista haluttavin 20 vuoden jälkeenkin, jos rakastetaan ja halutaa elää yhdessä? Silloinkin kun suhde on edelleen hyvä. Miksi seksimäärät vähenee ihan tutkitusti varsinkin naisilla? Sitten ollaan ihmeissään kun puoliso alkaa haluta muita koska perustarpeet ja halut kotonaei kohtaa. Valitetaan väsymystä ja millon mitäkin.

Sitten tulee eroja uus kumppani. Väsymys on poissa, seksiä halutaan paljon ja harrastetaankin kunnes tulee taas arki vastaan. Miksi ei panosteta olemassaoleviin suhteisiin?

On ristiriitaista että ketään muuta ei saisi haluta vaikka kotona saa vastaukseksi useimmiten ei. Silti, en sano että pettäminen on oikein. Ei ole!