Lue keskustelun säännöt.
MISTÄ ystäviä? Asunut paikkakunnalla 5 vuotta, ei yhtään äiti kaveria, miehellä ja lapsilla täällä täysi elämä. Minä vain syön syön ja syön, 100kg puntarissa
10.08.2022 |
Kotona vain vapaalla, sekin menee syödessä. Välillä käyn kävelyllä, lasten kanssa uimassa.
Töissä ei ole samanhenkisiä, heillä jo omat ympyrät.
Tekee mieli narun jatkoksi, yksinäisyyden ja lihavuuden vuoksi.
Nämä molemmat masentaa ja laittaa ahmimaan. Molemmat asiat ovat sellaisia, joihin en pysty itse vaikuttamaan, vaikka yrittänyt ja yrittänyt. Aamun jo itkenyt silmät päästäni.
Äiti 36v
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, ettet osaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua heihin. Tämä ongelma ei itkemällä ratkea. Miten olet onnistunut miehen ja perheen saamaan?
Nuorena oli kavereita ja baareja. Ap
Ja aivan samalla tavalla täytyy olla itse aikuisena aktiivinen. Vaikka jännittää ja hävettää ja tuntuu ihan tököltä niin täytyy vaan uskaltautua olemaan aktiivinen ja aloittaa ihmisille juttelu. Harva siinä tilanteessa huonosti reagoi. Aloittaa ihan jollain yleisellä huomiolla tai kysymyksellä säästä, tilanteesta jne
En ole enää biletys iässä. Nuorena sain parisuhteet ja ystävät baarista, nykyään käyn vain harvoin lähibaarissa, kun mies päästää. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa neuvoa koska samanlainen olen, yksinäinen perheenäiti joka muuton jälkeen ei ole löytänyt yhtään ystävää. Ja me ollaan asuttu täällä jo 10v. Olen kyllä yrittänyt, naapureiden ja lasten kavereiden vanhempien kanssa jutellut mutta kuten sanoit heillä on omat kuviot eikä kaikkien kanssa juttu lennä. Netin kaverihakuakin yritin, ei tulosta sitäkään kautta. Meitä yksinäisiä on paljon, emme vain kohtaa.
No voi kyynel sentään. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni. Minä en tajua miten nämä yksinäisyydestä vinkuvat sydänystävää kaipaavaa ajattelevat. Ei se ystävyys panahda mistään yhtäkkiä- itse siinä pitää olla aktiivinen. Ensiksi hankkia niitä hyvän päivän tuttavia, siitä se sitten joidenka n kanssa voi edetä ystävyydeksikikn. Lasten ja harrastusten kautta on helppo olla aktiivinen.
Inhottava sanoa, mutta: oma asenne ratkaisee. Omassa lähipiirissä on tällainen "yksinäinen" joka valittaa jatkuvasti yksinäisyyttään, vaikka hänen luonaan käy monta ystävää viikossa ja hän käy naapureilla usein kahvilla jne. Ystävänpäivänä valitti minulle kun soitin vasta illalla, että on odottanut soittoani, kun vasta _7_ muuta ystävää oli hänelle tänään soittanut. Että oli pettynyt kun en soittanut aiemmin. Minulle ei soittanut kukaan, mutta en jaksanut sitä hänelle kertoa. Sellainen jatkuva valittava ja omat murheet muiden niskaan kaatava asenne, jossa oma yksinäisyys on vaan kaikkien muiden läheisten vika ja hän vaan istuu kotona odottamassa vieraita - ei sitä oikeasti kukaan jaksa katsella vuodesta toiseen.
Jos tunnet toimivasi noin, niin kannattaa vaihtaa levyä ennen eläkeikää.
APn elämäntavoilla ei saavuta eläkeikää.
Ei se alkoholi todellakaan tuo mitään hyvää mieltä. Baarissa istuminen ja ryyppääminen ylläpitää ainakin paino-ongelmaa, jollei muuta.
Painon pudottamisessa on muistettava yksi asia. Aloita elämäntaparemontti, älä aloita laihduttamista. Pienin askelin se tapahtuu, ja kun kilot eivät ole tulleet äkkiä, ne eivät lähdekään äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa neuvoa koska samanlainen olen, yksinäinen perheenäiti joka muuton jälkeen ei ole löytänyt yhtään ystävää. Ja me ollaan asuttu täällä jo 10v. Olen kyllä yrittänyt, naapureiden ja lasten kavereiden vanhempien kanssa jutellut mutta kuten sanoit heillä on omat kuviot eikä kaikkien kanssa juttu lennä. Netin kaverihakuakin yritin, ei tulosta sitäkään kautta. Meitä yksinäisiä on paljon, emme vain kohtaa.
Muutto on aina muutos, joten ennen muuttoa kannattaa jo kysellä ja katsella niitä harrastusryhmiä. No siinä mielessä juna meni jo. Uusia kavereita löytää aina, vaikka kylälläsi varmaan ihmettelevät ensin, että miksi sinä vasta nyt seuraa kaipailet. Mutta ole oma itsesi ja sano, että nyt kelpaisi kaveri! Ei siitä kukaan voi suuttua.
Miehesi voisi kyllä vähän ritarillisemmin avittaa näitä tutustumismahdollisuuksia. Eikö hänelle ole tullut mieleen muuttaessa, että hänen ympyränsä ovat valmiit, sinun ei? Rohkeutta muutokseen, joku vähän pidemmältäkin kaveri voisi olla hyvä, ettet ihan erakoidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa aluksi itsekuri joka estää se että et joka välissä tunge moskaa kurkkuusi
Kannattaa hakea ulkopuolista apua. Yksinäisenä katkeroituu ja ajatukset kiertää kehää, jolloin uusiin ihmisiin tutustuminen voi olla hankalaa. Tiedän kokemuksesta, alan ajatella ettei kukaan halua tutustua minuun kun olen niin kelvoton.
Ahmimisongelmakin kielii kyllä jonkinlaisesta masennuksesta tai muusta mielenterveysongelmasta. Terapia voisi hyödyttää. Tai miksei joku vertaistukiryhmäkin. Tiedän, että ihmiset ovat sellaisistakin löytäneet ystäviä.
Uimininen ja vesijumpat on hyviä harrastuksia keholle ja mielelle. Kotoa pois lähteminen virkistää muutenkin, vaikka kävelisi vaan lähimetsikössä.
Itse olen yhden kaverin löytänyt facebook-ryhmästä. Kannattaa kuitenkin vähän varautua siihen, että ihmiset noissa tekevät ohareita tai lakkaavaat viestittelemästä kuin seinään. Älä ota sitä itseesi, se tuskin johtuu sinusta. Ystäväryhmissä ja kaverisovelluksissa ym. on myös paljon niitä, joille sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on vaikeaa ja se saattaa näkyä noin. Tämän kun tajusin itse niin helpotti huomattavasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita sillä että lopetat tuon itsesäälissä kierristelyn.
Se on hyvä alku kaikkeen.
Olisit onnellinen hyvä nainen! Ei tarvii kenenkää huolia kuunnella ja pelätä, että missä vaiheessa se muija sun juttus maailmalle levittää tai tuleeko puukkoa selkään kuinka pian.
Äitikavereilla et tee yhtään mitään.
Kehittelet omia pikku harrastuksia ja nautit niistä ja perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi onnesi on riippuvainen ulkoisista tekijöistä?
Voiko onnellisuutemme olla täysin riippumatonta ulkoisista tekijöistä?
Eivätkö laadukkaat raaka-aineet kaupasta, helposti saatavilla olevat hygieniatuotteet ja kauniit vaatteet edistä onnellisuuttamme? Voiko ihminen olla onnellinen nykypäivänä, jos perustarpeet eivät ole tyydytetty? Muutama vuosisata sitten se olisi ollut mahdollista vielä, koska paremmasta (tai pahemmasta) ei tiedetty.
Ymmärrän kuitenkin tavallaan, mitä ajat takaa. Monet ajattelevat, että ystävät ja rakkaus=onnellisuus. Niiden puute taas tarkoittaa ehdotonta epäonnellisuutta. Monet myös laittavat itsevarmuutensa, oman ihmisarvonsa ulkoisten tekijöiden varaan. Kun ulkoiset tekijät lähtevät, lähtee myös ihminen. Onnellisuus on hyvässä tapauksessa kokoelämän tila, joka saavutetaan itse.
I like so feeel u soul sistaaah! Ur such a whole ass moood!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mainitset ap, että ylensyöminen ja yksinäisyys ovat asioita, joihin et voi vaikuttaa. No, kukapa muu voisi? Pitääkö esim. miehesi alkaa rajoittaa syömistäsi, sitäkö tarkoitat?
Luultavasti olet niin syvän itseinhon ja alakulon vallassa, ettei sosiaalisten suhteiden luominen siksi onnistu. Siispä aloita siitä, että koetat saada omanarvontuntosi kuntoon. Varmaan oikea suunta olisi laihduttaminen, muu ulkomuodon raikastaminen, itsellesi mukavien asioiden (muun kuin syömisen!) tekeminen. Terveyskeskuksen tai työterveyden kautta voisit hakeutua ravitsemusneuvontaan, ehkä saisit ihan tukea laihduttamiseenkin.
Onni on omissa käsissä - myös ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Mainitset ap, että ylensyöminen ja yksinäisyys ovat asioita, joihin et voi vaikuttaa. No, kukapa muu voisi? Pitääkö esim. miehesi alkaa rajoittaa syömistäsi, sitäkö tarkoitat?
Luultavasti olet niin syvän itseinhon ja alakulon vallassa, ettei sosiaalisten suhteiden luominen siksi onnistu. Siispä aloita siitä, että koetat saada omanarvontuntosi kuntoon. Varmaan oikea suunta olisi laihduttaminen, muu ulkomuodon raikastaminen, itsellesi mukavien asioiden (muun kuin syömisen!) tekeminen. Terveyskeskuksen tai työterveyden kautta voisit hakeutua ravitsemusneuvontaan, ehkä saisit ihan tukea laihduttamiseenkin.
Onni on omissa käsissä - myös ap:lla.
Helppo juttu paperilla tuo laihduttaminen, todellisuudessa ei. Olen yrittänyt satoja kertoja, ei onnistu.
Minulla on jo valmiiksi surkea olo henkisesti, kun olen yksinäinen.
Syömisen rajoittaminen tekee elämästä vielä inhottavampaa, mun pää ei kestä sitä. Kokeilin satoja kertoja tässä 7 vuoden aikana, kun paino ollut yli 90kg. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syö lisää. Ajattele jos olisit maailman ensimmäinen tonnin painoinen ihminen. Vähänkö coolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa neuvoa koska samanlainen olen, yksinäinen perheenäiti joka muuton jälkeen ei ole löytänyt yhtään ystävää. Ja me ollaan asuttu täällä jo 10v. Olen kyllä yrittänyt, naapureiden ja lasten kavereiden vanhempien kanssa jutellut mutta kuten sanoit heillä on omat kuviot eikä kaikkien kanssa juttu lennä. Netin kaverihakuakin yritin, ei tulosta sitäkään kautta. Meitä yksinäisiä on paljon, emme vain kohtaa.
No voi kyynel sentään. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni. Minä en tajua miten nämä yksinäisyydestä vinkuvat sydänystävää kaipaavaa ajattelevat. Ei se ystävyys panahda mistään yhtäkkiä- itse siinä pitää olla aktiivinen. Ensiksi hankkia niitä hyvän päivän tuttavia, siitä se sitten joidenka n kanssa voi edetä ystävyydeksikikn. Lasten ja harrastusten kautta on helppo olla aktiivinen.
Inhottava sanoa, mutta: oma asenne ratkaisee. Omassa lähipiirissä on tällainen "yksinäinen" joka valittaa jatkuvasti yksinäisyyttään, vaikka hänen luonaan käy monta ystävää viikossa ja hän käy naapureilla usein kahvilla jne. Ystävänpäivänä valitti minulle kun soitin vasta illalla, että on odottanut soittoani, kun vasta _7_ muuta ystävää oli hänelle tänään soittanut. Että oli pettynyt kun en soittanut aiemmin. Minulle ei soittanut kukaan, mutta en jaksanut sitä hänelle kertoa. Sellainen jatkuva valittava ja omat murheet muiden niskaan kaatava asenne, jossa oma yksinäisyys on vaan kaikkien muiden läheisten vika ja hän vaan istuu kotona odottamassa vieraita - ei sitä oikeasti kukaan jaksa katsella vuodesta toiseen.
Jos tunnet toimivasi noin, niin kannattaa vaihtaa levyä ennen eläkeikää.
APn elämäntavoilla ei saavuta eläkeikää.
Jos elämä kerran on tällaista yli 30 vuotiaana, niin en halua täyttää edes 40v
Ap
Mene nyt sinne lääkäriin. Minusta kuulostaa masennuksesta. Se hoitoon nyt ensimmäiseksi. Sitten etsit jonkun mieleisen harrasruksen: miten olisi Kansalaisopiston joku ryhmä,esim kieletkäsityöt,jumppa , vaikka vesijumppa.
Missä vanhat ystäväsi ovat? Entä onko töissä hyvä työporukka? Aikuisena ystävien saaminen on hankalaa. Harrastuksissa voi tulla tuttuja, mutta usein ne jäävät harrastustutuiksi.
Itsekin painan lähes 100 kg, mutta kilot eivät ole tulleet ahmien. Vanhat ystävyydet opiskeluajoilta, työkaverit, oma perhe ja sukulaiset on se lähipiiri, jonka kanssa olen tekemisissä.
Tee tämä testi ja lue asiaa masennuksesta:
https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/itsearvioi…
Tuntuu 120-kiloisena aika pahalta, kun 20 kiloa kevyempi ei voi tutustua ihmisiin tai käydä liikkumassa kun uskoo painavansa liikaa... Pitäisikö minunkin lopettaa sali ja ihmisten kanssa juttelu, mitä mieltä olet ap...? :(
Teen mukavia asioita vapaalla, syön ja juon. Alkoholia menee liikaa, mutta se ainakin tuo hyvän fiiliksen. Joskus eksyn lähibaariin, siellä aina juttuseuraa. Mutta ei siellä voi päivittäin olla, kun on lapsia ja työ. Ap