Lue keskustelun säännöt.
MISTÄ ystäviä? Asunut paikkakunnalla 5 vuotta, ei yhtään äiti kaveria, miehellä ja lapsilla täällä täysi elämä. Minä vain syön syön ja syön, 100kg puntarissa
10.08.2022 |
Kotona vain vapaalla, sekin menee syödessä. Välillä käyn kävelyllä, lasten kanssa uimassa.
Töissä ei ole samanhenkisiä, heillä jo omat ympyrät.
Tekee mieli narun jatkoksi, yksinäisyyden ja lihavuuden vuoksi.
Nämä molemmat masentaa ja laittaa ahmimaan. Molemmat asiat ovat sellaisia, joihin en pysty itse vaikuttamaan, vaikka yrittänyt ja yrittänyt. Aamun jo itkenyt silmät päästäni.
Äiti 36v
Kommentit (122)
Eli pohjimmainen ongelmasi on häpeä. Käy keskustelemassa asiantuntijan kanssa, voit aloittaa ihan varaamalla käynnin yksityiselle psykoterapeutille. Maksaa jonkin verran mutta kyllä siitä kannattaa maksaa jos vaihtoehtona on olla yksin ja hävetä itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä paikkakunnalla lapsi pystyy harrastamaan partiota ja jalkapalloa niin ettei molempien vanhempien tarvitse osallistua varainkeräämiseen, leirien järjestämiseen ja vähintäänkin kioskin pitoon? Kuulostaa uskomattoman hyvältä.
Olet jo saanutkin muutamilta vastaajilta mielestäni ihan hyviä neuvoja, sekä tuohon paino-ongelmaasi että ystävä-asiaan.
Uusi harrastus, esim.kansalaisopistossa voisi tuoda kerran viikossa vaihtelua ja tuttavuuksia. Itse olen havainnut, että monesti juttelu jonkin muun tekemisen ohessa on luontevampaa kuin mennä jonnekin ryhmään, jossa on "vain" keskustelua. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle.
Älä luovuta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa neuvoa koska samanlainen olen, yksinäinen perheenäiti joka muuton jälkeen ei ole löytänyt yhtään ystävää. Ja me ollaan asuttu täällä jo 10v. Olen kyllä yrittänyt, naapureiden ja lasten kavereiden vanhempien kanssa jutellut mutta kuten sanoit heillä on omat kuviot eikä kaikkien kanssa juttu lennä. Netin kaverihakuakin yritin, ei tulosta sitäkään kautta. Meitä yksinäisiä on paljon, emme vain kohtaa.
No voi kyynel sentään. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni. Minä en tajua miten nämä yksinäisyydestä vinkuvat sydänystävää kaipaavaa ajattelevat. Ei se ystävyys panahda mistään yhtäkkiä- itse siinä pitää olla aktiivinen. Ensiksi hankkia niitä hyvän päivän tuttavia, siitä se sitten joidenka n kanssa voi edetä ystävyydeksikikn. Lasten ja harrastusten kautta on helppo olla aktiivinen.
Inhottava sanoa, mutta: oma asenne ratkaisee. Omassa lähipiirissä on tällainen "yksinäinen" joka valittaa jatkuvasti yksinäisyyttään, vaikka hänen luonaan käy monta ystävää viikossa ja hän käy naapureilla usein kahvilla jne. Ystävänpäivänä valitti minulle kun soitin vasta illalla, että on odottanut soittoani, kun vasta _7_ muuta ystävää oli hänelle tänään soittanut. Että oli pettynyt kun en soittanut aiemmin. Minulle ei soittanut kukaan, mutta en jaksanut sitä hänelle kertoa. Sellainen jatkuva valittava ja omat murheet muiden niskaan kaatava asenne, jossa oma yksinäisyys on vaan kaikkien muiden läheisten vika ja hän vaan istuu kotona odottamassa vieraita - ei sitä oikeasti kukaan jaksa katsella vuodesta toiseen.
Jos tunnet toimivasi noin, niin kannattaa vaihtaa levyä ennen eläkeikää.
Jos pieni paikkakunta, todennäköisesti kaverit löytyy niiden parista, jotka myös muuttaneet sinne aikuisena. Kysy jotakuta kävelylle. Tulee vähän juteltua ja liikuttua samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on, ettet osaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua heihin. Tämä ongelma ei itkemällä ratkea. Miten olet onnistunut miehen ja perheen saamaan?
Ystävien ei ole pakko olla samalla paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne ystävät häävejä ole, omalla kohdallani valitettavasti näin. Luultavasti jossain parempia.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, ettet osaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua heihin. Tämä ongelma ei itkemällä ratkea. Miten olet onnistunut miehen ja perheen saamaan?
Nuorena oli kavereita ja baareja. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä paikkakunnalla lapsi pystyy harrastamaan partiota ja jalkapalloa niin ettei molempien vanhempien tarvitse osallistua varainkeräämiseen, leirien järjestämiseen ja vähintäänkin kioskin pitoon? Kuulostaa uskomattoman hyvältä.
Harrastejoukkue, ja partiossa ei kukaan ole mihinkään pyytänyt, vuoden harrastanut sitä lapsi jo.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa olla aktiivinen. Mitä haluaisit harrastaa? Itsekin olen kärsinyt yksinäisyydestä, mutta olen päättänyt että joka vuosi osallistun 1-2 esimerkiksi kansalaisopiston harrastusryhmään. Niistä löytyy edes tuttavia, vaikka ei sydänystävää löytyisikään. Mukavaa kun uudella paikkakunnalla tutustuu ihmisiin.
En ole koskaan oikein harrastanut mitään. Nuorena baareja, lukemista ja kävelyä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et satu Turussa olemaan? Heti lähtisin sun kanssa kävelylenkille.
Terv. Toinen kotona pyörivä satakiloinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona syömällä ei varmasti löydy eikä mikään muutu. Kuka sitten voi vaikuttaa lihavuuteen jos et sinä itse? Ei ole oikotietä onneen eikä olemassa taikakeinoa muuttaa asioita itse tekemättä.
Olen yrittänyt, mutta ei ole pitkäjänteisyyttä. Eli ikuinen lihavuus riesana, ja se vielä hävettää, joten en kehtaa puhua kenellekään tai aloittaa harrastusta.
Ja kun en osaa tutustua. En tiedä mitä sanoa, tai jatkaa keskustelua. Olen hiljainen ja töissäkin ihmiset välttelee, kun en vastaa paljoa mitään. En vaan tiedä, mitä sanoa. Ap
Tämä tietysti hankaloittaa tilannetta, että jos ei oikein osaa jutella ihmisille eikä tutustua. Ihan ekana kannattaa ainakin ottaa yhteyttä työterveyteen ja kertoa siellä noita tunteista. Niiden kanssa ei kannata jäädä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kaverisovellus., facen ystäväryhmät.
Tämä! Liity paikkakuntasi kaverikerhoon,ja laita sinne viestiä, että haluaisit tavata.
Toinen tuli mieleen,että: oletko masentunut? Vähän kuulostaa siltä. Käy lääkärissä,ja tarkistuta asia + muut terveysasiat.
Sanon tämän kaikella rakkaudella koska itsekin jouduin sen jossain vaiheessa nielemään: et voi tarjota toiselle ystävyyttä jos et ensin rakasta itseäsi.
Nuo neuvot siitä että menet nyt vaan ja hankit tuttuja ym. pahentaa sitä yksinäisyyden kokemusta. Yksinäisyys on usein jo lapsuudesta kertautumaan lähtenyt ongelma jossa on syvempiä juurisyitä kuin se että et ole vain tarpeeksi aktiivinen. Syvällä sinussa ei ole oikeasti mitään vikaa ettetkö olisi ihana ystävä.
Armahda hetkeksi itsesi ja lopeta etsimästä ystäviä. Käänny sen sijaan itsesi puoleen ja hae apua siihen että miten voit rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Onko se sitten joku vertaistukiryhmä, lääkäri, lyhytterapia, terapia tmv.
Sitten kun pystyt hyväksymään itsesi niin sulla on itseluottamusta tavata oikeita ihmisiä joista voi kehittyä ihmissuhteita. Menemällä ihmisten ilmoille ja tervehtimällä kassaa ym. pääsee jo siihen että sitä yksinäisyyden kokemusta voi lievittää koska olet kontaktissa ihmisiin.
Tsemppiä älyttömästi, ja muista että meitä on monta yksinäistä yhdessä!
Aloita helpoimmasta päästä. Mene vaikka terveysliikuntaryhmään jossa lähinnä venytellään ja kevyesti jumpataan. Siellä muitakin ylipainoisia.
Entäs jokin vapaaehtoistyö ? Esim. SPR, seurakunta, Hope, Pelastusarmeija...Siellä tutustuu auttajiin ja autettaviin.
Entäs lapsen kanssa vaikka seurakunnan perheleirille ? Yleensä niissä käy äitejä lapsineen vaikka toki isätkin saisivat olla mukana.
Tuli todella paha mieli aloittajan puolesta.. Kuinka vanhoja lapset ovat, kuinka paljon he oikeasti tarvitsevat sinua? Tuskin kellon ympäri kuitenkaan. Jos miehesi on noin välinpitämätön sinun tilanteestasi, en välittäisi enää tuollaisessa suhteessa jatkaa. Nyt vain reippaasti oma elämä käsittelyyn ja vastuu omasta hyvinvoinnista omiin käsiin. Miksi sinun on oltava kynnysmatto jos kukaan muukaan ei itseään sinun hyvinvointisi eteen uhraa? Tämä on jotenkin kummallinen asenne naisilla: he antavat itsestään kaiken vaikka eivät saa itselleen takaisin mitään. Ota yhteyttä lifecoachiin, lähde laihdutusryhmään, ihan mitä vain, mutta tee todellinen elämäntaparemotti ja hoida itseäsi rakkaudella-olet sen ITSELLESI velkaa!!! Ja jos mies ja lapset laittavat kapuloita rattaisiin, kun et enää suostukaan olemaan se kotona nyhjäävä ylipainoinen itkupilli, muistutat itseäsi siitä, kuinka sinullakin on vain tämä yksi elämä, jonka laadusta olet itse vastuussa-heillä ei ole mitään oikeutta viedä sinulta elämänhaluasi tai hyvinvointiasi pois, aivan sama, miten rakkaita lapset miehestä nyt puhumattakaan ovat: sinä tulet ensin, jotta jaksat heitä rakastaa ja nyt olet jo pisteessä, jossa et enää jaksa. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, ettet osaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua heihin. Tämä ongelma ei itkemällä ratkea. Miten olet onnistunut miehen ja perheen saamaan?
Nuorena oli kavereita ja baareja. Ap
Ja aivan samalla tavalla täytyy olla itse aikuisena aktiivinen. Vaikka jännittää ja hävettää ja tuntuu ihan tököltä niin täytyy vaan uskaltautua olemaan aktiivinen ja aloittaa ihmisille juttelu. Harva siinä tilanteessa huonosti reagoi. Aloittaa ihan jollain yleisellä huomiolla tai kysymyksellä säästä, tilanteesta jne
No voi kyynel sentään. Omasta aktiivisuudesta se on kiinni. Minä en tajua miten nämä yksinäisyydestä vinkuvat sydänystävää kaipaavaa ajattelevat. Ei se ystävyys panahda mistään yhtäkkiä- itse siinä pitää olla aktiivinen. Ensiksi hankkia niitä hyvän päivän tuttavia, siitä se sitten joidenka n kanssa voi edetä ystävyydeksikikn. Lasten ja harrastusten kautta on helppo olla aktiivinen.