Miksi ihmiset eivät huolehdi itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä ollut mt ongelmia tässä mittakaavassa. Toimettomuus tutkitusti aiheuttaa niitä. Ylös ulos lenkilöe ja töihin, silleen ennenvanhaan hoidettiin masennus potilaita ja taas tutkitusti isompi vaste on luonnossa liikkumisella kuin lääkkeillä. Ja se on faktaa se.

Tässä on perää. Kaikissa hulluinhoitolaitoksissa kuten Lapinlahti, oli kasvimaa ja puutarha. Siellä potilaat saivat jaksamisensa mukaan tehdä hommia. Tulos: puutarhatyöskentely, joka oli selkeää ja jonka tuloksen näki, olikin henkisesti tervehdyttävää.

Eläintenhoidolla voi olla sama vaikutus. Mun äiti oli viimeisinä työvuosinaan toipuvien alkoholistien asuntolan (?) johtaja ja hankki sinne kaneja ja lampaita asukkaiden hoidettavaksi. Niitä eläimiä myös ihan syötiin, mutta tärkeämpi tarkoitus oli tarjota asukkaille jotain sellaista tekemistä, mikä sai heidät tuntemaan itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi ja mikä toi myös iloa heidän elämään. Eläimet ei tuomitse samalla tavalla kuin ihmiset ja niiltä voi saada myös rakkautta ja hyväksyntää, kun kohtelee niitä hyvin.

Mua ei oo koskaan opetettu huolehtimaan itsestäni :( ei kotona opetettu mitään. Periaatteessa mulla on hyvät vanhemmat, mutta koskaan ei käyty mitään keskusteluja, joissa minulle olisi vaan opetettu asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on mennyt ihan painost jankkaamiseksi.

Minä ajattelen että asia on laajempi kuin painolukema. Liikunta, terveellinen ruoka, sopiva levon ja työn suhde sekä iloa tuovat ihmissuhteet.

Joo ymmärrän että yllämainittu yhtälö on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos on perussairauksia tai masennusta. Silti yllättävän harva terve keski-ikäinen edes yrittää tuota.

Ja osalle ihmisistä täysin sopimaton yhtälö. Jo ajatus masentaa. Pidä huoli omista asioistasi ja leikit tuota kotista ja hyvää elämää kermaperseyhteiskunnassa vielä hetken kun voit. Kyllä se ilo sinultakin pian loppuu.

Myönnän eläväni kermaperseyhteiskunnassa mikä se sitten onkaan. Mutta kyllä tässä minunkin kuplassani moni elää itselleen vahingollisesti. Selitellään että ei ehdi tekemään mitään ja väsyttää yms. Totta kai se väsyttää jos ei tee töiden jälkeen mitään muuta kuin löhöä sohvalla teeveen ja sipsikulhon ääressä. Ja jos ei ole sairauksia niin kyllä niitä tuolla tekniikalla hankkii. Joo tervellisestikin elävä voi sairastua, mutta todennäköisyys on pienempi.

sepä, uskallan väittää että useammalle mahtuisi se 30min kävelylenkki päiväohjelmaan, toki se pitää suunnitella fiksusti jonkun toiminnan yhteyteen tai vaikka 60 min joka 2pvä jos vuorottelee pson kanssa lastenhoidollisista syistä. Jos on etätöissä voi päättää että käy aina esim. lounaalla 30min lenkillä. Jos läsnätyössä voi yhdistää lenkin lapsen harrastuksen ajaksi tai jos onnekkaana asuu yksin voi hei kotiin tultuaan napata vaikka banaanin välipalaksi, ulkoilukamat päälle ja kävelylenkille( saa toki juostakin), sen jälkeen voi loppuillan olla hyvällä omatunnolla sohvalla, sieltä sohvalta irtaantuminen kun on tunnetusti vaikea( siis ihan kokemuksestakin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen jo luovuttanut elämästä. Ei kiinnosta mikään. Ulkonäkö, kunto tai terveys. Kaikki hyvä mitä on ollut, on mennyttä ja kuollutta. Ei kiinnosta vittuakaan enää. Peiliä tai vaakaa ei edes ole.

Tämä. Miksi näkisin vaivaa ja pyristelisin mihinkään, kun haluan vain kuolla pois.

Jospa se pyristely johtaisi siihen, että alkaisi kokea elämänsä elämisen arvoisena ja lakkaisi toivomasta kuolemaa?

Mutta tunnistan ton lamaantumisen. Sen, kun tuntuu niin toivottomalta, ettei jaksa edes yrittää. Luovuttaa elämän suhteen, kun ei jaksa uskoa ja toivoa, että se siitä paremmaksi muuttuisi ja ajattelee, ettei haittaa vaikka kuolisi pois. En edes osaa sanoa mitä tapahtui siinä prosessissa itseni kohdalla, että pääsin siihen tilaan, että tuli toivon kipinä. Kai siihen liittyi sekin, että oppi edes vähän hyväksymään itseään ja pitämään itseään sen verran arvokkaana, että se oma elämä alkoi tuntua sen arvoiselta, että paremman puolesta kannattaa taistella. 

Ehkä jokainen luovuttanut tarvitsisi vaan jotain kautta vahvistusta siihen, että juuri sinä olet tärkeä ja arvokas ja ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi? Se pitää pystyä jotenkin uskomaan todeksi omalla kohdalla, niin siitä tulee se halu saada omasta elämästä parempi. Kun uskoo, että on sen arvoinen. Ja on ihan ok hakea siihen itselleen apua!

Kun sitä on vaikeaa tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi jos ei OLE sitä, oikein koskaan ollutkaan. Tavallaan hokee itselleen sitä, mutta tietää sen olevan valhetta. En pysty innostumaan itseni hoitamisesta jos se perustuu pelkkään valheeseen.

Voe turvenuija mitä läpinätä tiälllä vaahotaan. Suatana Syökeeee ja naattikee sitte ameriikkalaasta roskaa, äläkääkä vua liikkuke yhteen persiiltänne mätjäpiät.

Kyl se ehtoo tuol mulla al jokkaista orottaapi. Toisill aiemin ku toisil

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen jo luovuttanut elämästä. Ei kiinnosta mikään. Ulkonäkö, kunto tai terveys. Kaikki hyvä mitä on ollut, on mennyttä ja kuollutta. Ei kiinnosta vittuakaan enää. Peiliä tai vaakaa ei edes ole.

Tämä. Miksi näkisin vaivaa ja pyristelisin mihinkään, kun haluan vain kuolla pois.

Jospa se pyristely johtaisi siihen, että alkaisi kokea elämänsä elämisen arvoisena ja lakkaisi toivomasta kuolemaa?

Mutta tunnistan ton lamaantumisen. Sen, kun tuntuu niin toivottomalta, ettei jaksa edes yrittää. Luovuttaa elämän suhteen, kun ei jaksa uskoa ja toivoa, että se siitä paremmaksi muuttuisi ja ajattelee, ettei haittaa vaikka kuolisi pois. En edes osaa sanoa mitä tapahtui siinä prosessissa itseni kohdalla, että pääsin siihen tilaan, että tuli toivon kipinä. Kai siihen liittyi sekin, että oppi edes vähän hyväksymään itseään ja pitämään itseään sen verran arvokkaana, että se oma elämä alkoi tuntua sen arvoiselta, että paremman puolesta kannattaa taistella. 

Ehkä jokainen luovuttanut tarvitsisi vaan jotain kautta vahvistusta siihen, että juuri sinä olet tärkeä ja arvokas ja ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi? Se pitää pystyä jotenkin uskomaan todeksi omalla kohdalla, niin siitä tulee se halu saada omasta elämästä parempi. Kun uskoo, että on sen arvoinen. Ja on ihan ok hakea siihen itselleen apua!

Kun sitä on vaikeaa tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi jos ei OLE sitä, oikein koskaan ollutkaan. Tavallaan hokee itselleen sitä, mutta tietää sen olevan valhetta. En pysty innostumaan itseni hoitamisesta jos se perustuu pelkkään valheeseen.

Tämä. Suurin osa meistä ei tule olemaan koskaan, ikinä pyyteettömästi rakastettuja. Ja silloin elämä on totaalisen turha. Syön tässä nyt hetken mättöä ja sitten kuolen pois.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei oo koskaan opetettu huolehtimaan itsestäni :( ei kotona opetettu mitään. Periaatteessa mulla on hyvät vanhemmat, mutta koskaan ei käyty mitään keskusteluja, joissa minulle olisi vaan opetettu asioita.

eipä minullekaan, itse olen itseni kasvattanut 10-vuotiaasta lähtien ja edennyt sen mukaan. olen imenyt vaikutteita hyvistä esikuvista kuten sukulaisista, opetellut itse kantapään kautta kotitöitä, saanut vähän opastustakin siinä jne

onko sinulla joitain juttuja missä voisit ottaa mallia vanhemmistasi? olen omalta kohdaltani tätä miettinyt ja kyllähän niitä on. vaikka kotimme oli psyykkisesti sekasortoisessa tilassa usein lapsena, siellä kuitenkin muistettiin liputtaa ideologia arvoja kuten solidaarisuus ja pienistä huolehtimista, mikä on ironista sillä minä olin pienin ja huolenpito oli vähän niin ja näin.

surullisin olen äidin kohtalosta, johon olen paljn syönyt. kaikki mitä häneltä opin oli oikeastaan se että miten maalataan kauniit huulet huulipunalla. hän sairastui ollessani pieni tyttö. lisäksi muistan hänet sairautensakin keskeltä lempänä hahmona joka oli sekaisin kuin seinäkello. mutta rakastava

olen siis sen mukaan solidaarinen rakastava nainen joka maalaa huulensa kauniiksi ja koitan olla lempeän suruisa elämän myrskyissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska olen jo luovuttanut elämästä. Ei kiinnosta mikään. Ulkonäkö, kunto tai terveys. Kaikki hyvä mitä on ollut, on mennyttä ja kuollutta. Ei kiinnosta vittuakaan enää. Peiliä tai vaakaa ei edes ole.

Tämä. Miksi näkisin vaivaa ja pyristelisin mihinkään, kun haluan vain kuolla pois.

Jospa se pyristely johtaisi siihen, että alkaisi kokea elämänsä elämisen arvoisena ja lakkaisi toivomasta kuolemaa?

Mutta tunnistan ton lamaantumisen. Sen, kun tuntuu niin toivottomalta, ettei jaksa edes yrittää. Luovuttaa elämän suhteen, kun ei jaksa uskoa ja toivoa, että se siitä paremmaksi muuttuisi ja ajattelee, ettei haittaa vaikka kuolisi pois. En edes osaa sanoa mitä tapahtui siinä prosessissa itseni kohdalla, että pääsin siihen tilaan, että tuli toivon kipinä. Kai siihen liittyi sekin, että oppi edes vähän hyväksymään itseään ja pitämään itseään sen verran arvokkaana, että se oma elämä alkoi tuntua sen arvoiselta, että paremman puolesta kannattaa taistella. 

Ehkä jokainen luovuttanut tarvitsisi vaan jotain kautta vahvistusta siihen, että juuri sinä olet tärkeä ja arvokas ja ansaitset tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi? Se pitää pystyä jotenkin uskomaan todeksi omalla kohdalla, niin siitä tulee se halu saada omasta elämästä parempi. Kun uskoo, että on sen arvoinen. Ja on ihan ok hakea siihen itselleen apua!

Kun sitä on vaikeaa tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi jos ei OLE sitä, oikein koskaan ollutkaan. Tavallaan hokee itselleen sitä, mutta tietää sen olevan valhetta. En pysty innostumaan itseni hoitamisesta jos se perustuu pelkkään valheeseen.

Tämä. Suurin osa meistä ei tule olemaan koskaan, ikinä pyyteettömästi rakastettuja. Ja silloin elämä on totaalisen turha. Syön tässä nyt hetken mättöä ja sitten kuolen pois.

Minä uskallan väittää, että olet ihana ihminen. ja vaikket olisikaan, niin minulla on oikeus pitää siitä mitä kirjoittelet. saanhan tehdä niin? Kiitos.

Moni sanoo että ei liiku kun on kipuja. Mutta harvoin ne kivut paikallaan makaamisella paranevat. Aktiiviurheilijoillakin on aina jotain kipuja ja kolotuksia, mutta treenaavat silti.

Kipua ei saisi pelätä liikaa vaan etsiä sellainen liikunnan muoto jossa kivut pysyvät kurissa, esim: crosstrainer, vesijuoksu ovat suht lempeitä.

Vierailija kirjoitti:

 Ja vasta oli IL-juttu ylipainoisesta naisesta joka yritti selittää painoaan lihaksilla, yritetään normalisoida ylipainoa. Noilla painoilla pitäis olla Rocky-kunnossa mikä jutussa mainittu. Ei lihasvoima ja rasva sulje toisiaan pois, aika moni vahvin mies kisaaja on melkoinen omppuvatsa.

Ei hän väittänyt olevansa timmissä kunnossa. Mutta kun lääkäri alkoi mutista painosta pelkkien lukujen perusteella, niin hän ihan aiheellisesti pyysi tätä myös katsomaan. Kyllä hänellä oli aivan selvästi suuret lihakset, joten ei häntä pidä pelkkien numeroiden perusteella rinnastaa johonkin toiseen, jolla on sama paino ilman samanlaisia lihaksia. 

Hänen pointtinsa taisi olla, että terveys on tärkeämpää kuin kilojen tuijottaminen. Kyllä minustakin on ihan selvää, että liikkuva ja hyväkuntoinen ylipainoinen on paremmassa tilanteessa kuin liikuntaa harrastamaton. Sohvaperunan kunto nousee jo kävelyllä ja ihmisiä pitäisi kannustaa lisäämään liikkumista arkeensa edes vähän. Bussista voi jäädä pois yhtä pysäkkiä aiemmin ja kävellä loppumatkan. Hissistä voi jäädä pois alemmassa kerroksessa ja kävellä edes ne yhden kerroksen portaat. Pienillä muutoksilla voi saada sen onnistumisen kokemuksen ja pääsee alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Moni sanoo että ei liiku kun on kipuja. Mutta harvoin ne kivut paikallaan makaamisella paranevat. Aktiiviurheilijoillakin on aina jotain kipuja ja kolotuksia, mutta treenaavat silti.

Kipua ei saisi pelätä liikaa vaan etsiä sellainen liikunnan muoto jossa kivut pysyvät kurissa, esim: crosstrainer, vesijuoksu ovat suht lempeitä.

Ei kiinnosta, pätkääkään. Haudassa lahoaa viimeistään.

Säälittävää, kuinka moni syyttää kotikasvatusta tai kiireistä arkea siitä, että on huonossa kunnossa eikä osaa pitää huolta itsestään. Älkää nyt viitsikö, aikuiset ihmiset! Joka ikinen on ihan jo kouluaikanaan kuullut peruspaketin ihmisen terveyden ylläpidosta - siis liikkumisen ja terveellisen ruuan vaikutuksista. Ihan jokainen, joka on edes muutamilla peruskoulun oppitunneilla ollut hereillä ja pitänyt korvansa auki. Jos kotona ei ole tehty terveellistä ruokaa tai liikuttu, niin ookoo, käytännön malli on ehkä puuttunut. Mutta kyllä se tieto on ollut ihan kaikkien käytettävissä, mikä fyysisen (ja psyykkisen) kunnon ylläpitämiseksi tarvitaan.

Ja sitten nuo arjen kiireet. Tässäkin on pakko sanoa - älkää nyt viitsikö, aikuiset ihmiset! Aivan takuuvarmasti myös jokainen työssäkäyvä löytää arjestaan tunnin tai pari per viikko, että voi tehdä jotakin oman fyysisen kuntonsa hoitamiseksi. Jos lapsilla on harrastus, liikut sen ajan. Jos lapsilla ei ole harrastuksia, alatte tehdä jotakin yhdessä, esim. käytte uimassa, potkimassa jalkapalloa, kävelemässä luonnossa, pelaamassa sulkista - vaihtoehtoja on pilvin pimein. Jos et vaan jaksa eli viitsi, niin ei mikään muu auta kuin pakottaa itsensä liikkeelle. Jos ei omasta hyvinvoinnista löydä motivaatiota, niin mistä sitten? Jos ei tosiaan mikään kelpaa eikä huvita, niin vois olla mielialalääkityksen tai terapian paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni sanoo että ei liiku kun on kipuja. Mutta harvoin ne kivut paikallaan makaamisella paranevat. Aktiiviurheilijoillakin on aina jotain kipuja ja kolotuksia, mutta treenaavat silti.

Kipua ei saisi pelätä liikaa vaan etsiä sellainen liikunnan muoto jossa kivut pysyvät kurissa, esim: crosstrainer, vesijuoksu ovat suht lempeitä.

Ei kiinnosta, pätkääkään. Haudassa lahoaa viimeistään.

Sinulla on paljon opeteltavaa keskustelemisessa. harjoitellaanko sitä yhdessä täällä?

Avaus on piilokapeasti suuntautunut: "itsestä huolehtiminen" on rajattu siinä epäsuoraan vain ja ainoastaan kehonkoostumukseen ja senkin osalta rasvan määrää korostavaksi.

"Itsestä huolehtiminen" on kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista.

Minä olen kyllä lihava, mutta akateemisen koulutuksen hankkinut, tiiviisti lisäopintoja suorittava ja elän hyvässä parisuhteessa. Minulla on vaurautta; säästän ja toisaalta kulutan itselleni tärkeisiin asioihin kuten matkailuun, kulttuuriin hyvään ruokaan, asumiseen.

Minä kummastelenkin, miksi ihmiset eivät huolehdi itsestään a) valitsemalla kumppanin järkevästi (tai ehkä oikeammin käyttämällä järkeä, kun pohtivat onko joku hyvä kumppani), b) kouluttautumalla ja c) hoitamalla varallisuuttaan viisaasti.

Ymmärrän, että moni joutuu tilanteisiin, joita ei voi ennakoida. Mutta, käsi sydämelle, eikö aika monen elämä olisi kuitenkin parempaa, jos olisi viitsinyt hoitaa nuo minun 3 kohtaa parhaalla itselle ulottuvissa olevalla tavalla? Esim. olisi lähtenyt lukion jälkeen yliopistoon, eikä jäänyt pikkukaupunkiin kassalle, kun oli se "Jere" siinä ja haluttiin leikkiä kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kehopositiivisuus. Sen varjolla oikeutetaan kaikenlainen ahminen ja mässäily. Pizza on joillekin ihan tavallinen arkiruoka. Ehdotan välittämis-kampanjaa: aina kun näemme kehopositiivisen ihralöllykän kaupassa haalimassa ostoskärryynsä roskaruokaa, niin mennään sen tykö ja sanotaan: "olet vakavassa hengenvaarassa, voit pelastaa itsesi lopettamalla noiden roskaruokien ostamisen ja syömisen. Ota tästä kurkku ja salaattipussi.".[/quote

Myös rasvaisten juustojen hyllyyn varoituskyltti! Siinä lylleröt parveilevat. :)

Juustoja en ole 20 vuoteen syönyt sillä olen vegaani. Entä sinä? Veikkaanpa että olet syönyt juustoja enemmän kuin minä. Salaattia ja kurkkua tulee syötyä mutta lempparini on tomaatti. Melkein kilo tulee kasviksia päivässä(lääkärinkin ohje). Voin antaa sinulle terveellisten kasvisruokien ohjeita jos haluat.

t. hevi-lyllerö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmiannettu. Kenelläkään ei ole oikeutta kertoa kehopositiiviselle roskaruoalla mässäilyn ja liikkumattomuuden aiheuttamista vakavista terveysriskeistä.

Kerropa kuinka monta tuntia olet liikkunut tällä viikolla ja kuinka paljon olet roskaruokaa itse syönyt tällä viikolla? Olisiko muutama grillimakkara suhahtanut suusta alas sinulla, pizzaa tilattu, jäätelöä ahmittu? 

Minä olen liikkunut 12 tuntia ja tänään vielä useamman tunnin treenit tulossa.

Roskaruokaa olen syönyt 0. Kaupasta ostettu terveellistä kasvisruokaa, värikästä heviä.

Itseasiassa roskaruokaa olen syönyt viimeksi 90-luvulla. Ei tule syötyä esim. pikaruokaloissa eikä pizzerioissa.

t. hevi-valas

Sä kuulostat kyllä aika raskaalta ihmiseltä muutenkin kuin painon osalta.

MicMac kirjoitti:

Avaus on piilokapeasti suuntautunut: "itsestä huolehtiminen" on rajattu siinä epäsuoraan vain ja ainoastaan kehonkoostumukseen ja senkin osalta rasvan määrää korostavaksi.

"Itsestä huolehtiminen" on kuitenkin hyvin kokonaisvaltaista.

Minä olen kyllä lihava, mutta akateemisen koulutuksen hankkinut, tiiviisti lisäopintoja suorittava ja elän hyvässä parisuhteessa. Minulla on vaurautta; säästän ja toisaalta kulutan itselleni tärkeisiin asioihin kuten matkailuun, kulttuuriin hyvään ruokaan, asumiseen.

Minä kummastelenkin, miksi ihmiset eivät huolehdi itsestään a) valitsemalla kumppanin järkevästi (tai ehkä oikeammin käyttämällä järkeä, kun pohtivat onko joku hyvä kumppani), b) kouluttautumalla ja c) hoitamalla varallisuuttaan viisaasti.

Ymmärrän, että moni joutuu tilanteisiin, joita ei voi ennakoida. Mutta, käsi sydämelle, eikö aika monen elämä olisi kuitenkin parempaa, jos olisi viitsinyt hoitaa nuo minun 3 kohtaa parhaalla itselle ulottuvissa olevalla tavalla? Esim. olisi lähtenyt lukion jälkeen yliopistoon, eikä jäänyt pikkukaupunkiin kassalle, kun oli se "Jere" siinä ja haluttiin leikkiä kotia.

täällä on onneksi paljon erilaisia ihmisiä, eri lähtökohdista. eivät kaikki ole käyneet lukiota eivätkä tee sitä tänä päivänäkään. on monenlaista tarinaa ja kohtaloakin. on helppo neuvoa sivusta, vaikka olisi koviakin kouluja käynyt mutta koskaan ei voi tietää kuinka vaikeaa toisella on ollut ja mihin voimat eivät enää riitä. minusta se on realismia, ei sääliä. jokainen tavallaan. 

Miksi huomaat vain huonokuntoiset tai lihavat. Mä näen kyl paljon hyväkuntoisia. Ei huonoa kuntoa yleisellä paheksunnalla poisteta eikä elämään onnea saa turhista valittamalla. Jos kaupan tarjonta vaihdettaisiin 80 luvulle pakkauskokoja myöten. Moni laihtuisi kotiruualla. Eikä kaikki lihavat ole huonokuntoisia.

Vierailija kirjoitti:

Moni sanoo että ei liiku kun on kipuja. Mutta harvoin ne kivut paikallaan makaamisella paranevat. Aktiiviurheilijoillakin on aina jotain kipuja ja kolotuksia, mutta treenaavat silti.

Kipua ei saisi pelätä liikaa vaan etsiä sellainen liikunnan muoto jossa kivut pysyvät kurissa, esim: crosstrainer, vesijuoksu ovat suht lempeitä.

Mulla on sulle vinkki. Älä neuvo ellei sulla ole omakohtaista kokemusta.

Mulla kivut pysyy kurissa kun makaan sängyssä. Mutta siltikin harrastan liikuntaa koska rakastan liikuntaa. Vesiliikunta aiheuttaa ihan hirveän krapulan kipuineen mulle seuraavaksi päiväksi, siltikin käyn uimassa. Vesiliikunta lämpimässä vedessä on itseaasiassa pahin kipujeni pahentaja, silti haluan hemmotella itseäni sillä silloin tällöin. Olen viime vuosina joutunut olemaan uimatta useita vuosia ja se masensi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmiannettu. Kenelläkään ei ole oikeutta kertoa kehopositiiviselle roskaruoalla mässäilyn ja liikkumattomuuden aiheuttamista vakavista terveysriskeistä.

Kerropa kuinka monta tuntia olet liikkunut tällä viikolla ja kuinka paljon olet roskaruokaa itse syönyt tällä viikolla? Olisiko muutama grillimakkara suhahtanut suusta alas sinulla, pizzaa tilattu, jäätelöä ahmittu? 

Minä olen liikkunut 12 tuntia ja tänään vielä useamman tunnin treenit tulossa.

Roskaruokaa olen syönyt 0. Kaupasta ostettu terveellistä kasvisruokaa, värikästä heviä.

Itseasiassa roskaruokaa olen syönyt viimeksi 90-luvulla. Ei tule syötyä esim. pikaruokaloissa eikä pizzerioissa.

t. hevi-valas

Sä kuulostat kyllä aika raskaalta ihmiseltä muutenkin kuin painon osalta.

Niin on minua kutsuneet muutekin himoliikkujaksi (miksi rääkkäät itseäsi on tuttu korvissa)ja ruokavaliotani rasittavan terveelliseksi. Että suht turha tulla mulle tulla vihjailemaan kurkun tai liikunnan terveellisyydestä. Olen opiskellut terveysruokavalioita 80-luvun lopulta lähtien. Itse nautin liikunnasta ja terveellisestä ruoasta, muut näkevät ne itserankaisuna.