Miksi mielenterveyskuntoutuksessa rima on niin matalalla? Tuntuu ettei mihinkään kuntoutumiseen edes pyritä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niillä rahoilla voisi rakentaa eutanasia-koneita.

Ainakin osalle potilaista eutanasiakone voisi olla ihmisarvoisempi ratkaisu kuin neuroleptit. Itkettää ajatellakin että ihmisille pakkosyötetään ja injektoidaan väkisin "lääkettä" joka aiheuttaa mm. Parkisonin taudin oireita, pakkoliikkeitä kasvojen alueelle, tunteettomuutta, kuolaamista, kipuja ja jatkuvaa väsymystä johon uni ei auta. Kyllä kuolema olisi armollisempi.

Niin tai sitten potilaan kokemusta lääkityksestään olisi syytä kuunnella ja kunnioittaa. Kyllähän psykoosilääkkeistä on hyötyä, jos potilas ilman niitä on jatkuvasti psykoosissa ja käy muiden kimppuun tms, mutta usein niitä määrätään myös unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen ilman psykoottisuutta.

Tahdosta riippumattomat irvistykset, huulten maiskuttelu, kielen työntyminen ulos suusta, leuan liikkuminen itsekseen eestaas ja kasvojen epämääräinen nykiminen ovat aika iso hinta siitä että harhat saadaan loppumaan. Kuinka elämästä muka voisi enää koskaan iloita, jos lääkehaittojen takia ei voi enää edes poistua kotoa?

Nuo mainitsemani haitat ovat sellaisia että ne jäävät hyvin isolla osalla pysyviksi lääkkeen lopettamisesta huolimatta eikä mitään tehokasta hoitoa ole keksitty.

Siihen päälle vielä muut lääkehaitat kuten Parkinsonismi, lihominen, kuolaaminen, valkosolukato, diabetes ja tunne-elämän loppuminen niin alkaa se psykoosi tuntua pieneltä pahalta "hoitoon" verrattuna.

Jos lääkkeestä on hyötyä niin huulten maiskuttelu tai kielen ulostyöntyminen on pienempi paha kuin sietämätön ahdistus tai psykoosi.

Kasvojen alueen pakkoliikkeet ihan itsessään aiheuttavat sietämätöntä ahdistusta ja sosiaalista eristäytymistä, kun mihinkään ei voi mennä eikä ketään voi tavata edes etäyhteydellä. Siinä vaiheessa on turha edes miettiä että oliko lääkkeen antama hyöty mahdollisesti haittoja suurempi, jos potilaan koko elämä on lopullisesti pilalla.

Puhut vanhan sukupolven lääkkeistä.

Uuden sukupolven lääkkeet aiheuttavat noita oireita myös.

Usein kuntoutujilla ei ole mahdollisuuksia toimia paremmin. Hankalaa, kun tuntuu ettei oikein mitään voida tehdä tilanteen pelastamiseksi..

On helppo ymmärtää, miksi nuoret lääkärit eivät juuri halua erikoistua psykiatreiksi. Se tuntuu olevan ala, jota saa haukkua ja mitätöidä ihan kunnolla, ja jopa alan työntekijöiden moraali kyseenalaistetaan. Onko jokin muu lääketieteen erikoisala, jonka käyttämien lääkkeiden merkitys mitätöidään näin totaalisti? Täysin alalle kouluttamattomat ja sitä tuntemattomat ihmiset väittävät tietävänsä ja osaavansa asiat ammattilaisia paremmin. Mitä sen paremman hoidon tulisi olla? Lisää rahaa sairastuneelle ja psykoterapiaa, jossa ei saisi vaatia mitään mutta jossa tulisi kuulluksi?

Psykoosin sairastaminen kuormittaa ihmisen keskushermostoa useamman vuoden ajan. Siitä toipuminen vie aikaa samoin kuin muista aivotapahtumista (esim. aivoinfarkti, aivoruhje, enkefaliitti) toipuminen. Kuntoutuksen laatua ja määrää tulee säätää oikein, mutta liikkeelle lähdetään aina pienin askelin. Jos henkilö sairastaa toistuvasti psykooseja, kuten useimmiten käy skitsofrenian kohdalla, hän ei ehdi toipua edellisestä akuuttijaksosta ennen uutta psykoosia. Tällöin yleinen toimintakyky alkaa laskea ja oirekuvaa alkaa hallita yleinen apatia, joka tekee kuntoutumisesta vielä vaikeampaa. Mitään oikotietä toipumiseen ei toistaiseksi ole osattu kehittää. Keroputaan malli ei sitä ole, valitettavasti. Panen enemmän toivoa aivan uudelta pohjalta kehitetyille psykoosilääkkeille sekä samanaikaisesti sille, että inhimillinen kohtaaminen olisi hoidoissa laadukkaampaa sairauden kaikissa vaiheissa.

Vierailija kirjoitti:

On helppo ymmärtää, miksi nuoret lääkärit eivät juuri halua erikoistua psykiatreiksi. Se tuntuu olevan ala, jota saa haukkua ja mitätöidä ihan kunnolla, ja jopa alan työntekijöiden moraali kyseenalaistetaan. Onko jokin muu lääketieteen erikoisala, jonka käyttämien lääkkeiden merkitys mitätöidään näin totaalisti? Täysin alalle kouluttamattomat ja sitä tuntemattomat ihmiset väittävät tietävänsä ja osaavansa asiat ammattilaisia paremmin. Mitä sen paremman hoidon tulisi olla? Lisää rahaa sairastuneelle ja psykoterapiaa, jossa ei saisi vaatia mitään mutta jossa tulisi kuulluksi?

Psykoosin sairastaminen kuormittaa ihmisen keskushermostoa useamman vuoden ajan. Siitä toipuminen vie aikaa samoin kuin muista aivotapahtumista (esim. aivoinfarkti, aivoruhje, enkefaliitti) toipuminen. Kuntoutuksen laatua ja määrää tulee säätää oikein, mutta liikkeelle lähdetään aina pienin askelin. Jos henkilö sairastaa toistuvasti psykooseja, kuten useimmiten käy skitsofrenian kohdalla, hän ei ehdi toipua edellisestä akuuttijaksosta ennen uutta psykoosia. Tällöin yleinen toimintakyky alkaa laskea ja oirekuvaa alkaa hallita yleinen apatia, joka tekee kuntoutumisesta vielä vaikeampaa. Mitään oikotietä toipumiseen ei toistaiseksi ole osattu kehittää. Keroputaan malli ei sitä ole, valitettavasti. Panen enemmän toivoa aivan uudelta pohjalta kehitetyille psykoosilääkkeille sekä samanaikaisesti sille, että inhimillinen kohtaaminen olisi hoidoissa laadukkaampaa sairauden kaikissa vaiheissa.

Lääkkeissä ei ole mitään vikaa jos sinulla on se sairaus mihin lääkettä määrätään. Saat aika pahaa vahinkoa aikaan ihmisessä jos sillä ei ole sitä sairautta mihin se lääkettä laitetaan ottamaan. Ja tosiasia on, että näitä psykiatrian diagnooseja heitetään ihan hatusta tutkimatta millään tavalla henkilön somaattista terveyttä ja haastattelematta sen kummemmin millainen henkilön elämä on. Sosiaaliset ongelmat ei korjaudu pillereillä vaan käytösterapialla ja ohjaamalla niiden palveluiden piiriin millä elämää voi alkaa järjestää kuntoon.