Kuka jaksaa oikeasti ottaa lasten kavereita yökylään? Ja miksi edes pitää olla yöllä kylässä?
Oon aivan ylirasittunut näistä yökyläilyistä ja yövieraskyselyistä, tänään sanoin omille lapsilleni että ei enää yhtään yöllistä vierasta meille. En tajua koko konseptia. Vieraat mukulat tänne metelöimään ja sotkemaan. Jaksatteko te muut, etenkin monen lapsen äidit ja isät tällaista? Miksei päiväkyläilyt riitä? Omat lapset vaan sanoo, että on niin kivaa ja kaikki muutkin yökyläilee. Mitä ihmettä?!
Kommentit (83)
En mä ainakaan jaksa. Suurin osa lasten kavereista on niin kovaäänisiä ja sottaisia että en halua niitä edes päivisin tänne kylään. Tapaavat ulkona ja koulussa.
Lapset jatkuvasti haluavat kavereita yökylään tai yökyläillä kavereillaan.
Se on todella rasittavaa, mutta onneksi ohimenevää.
Olen ottanut useita kertoja omien 11 ja 13 v lasten kavereita meille. Lasten takia, on heille tärkeää. Joskus harmittaa, että eräissä perheissä puuttuu kokonaan vastavuoroisuus tässä, heidän lapsensa kyllä tulee meille päiväkausiksi, mutta minun lapseni ei kertaakaan ole päässyt vastavuoroisesti heille. En vaan ymmärrä, miten joku kehtaa toimia noin.
No helpompaahan se on, kun on muksullakin seuraa. Katsovat leffaa/leikkivät, vähän hyvää naposteltavaa ja sitten yöunille
Minä en jaksa. Siksi meillä yöläillään todella harvoin. Päästän lapsia harvoin muualle yökylään, koska seuraava päivä menee aina kiukutellessa kotona väsymystään. Kivaahan se lapsista on valvoa kaverin kanssa yökaudet. Muutenkin tuntuu että sen hienompaa mitä pidempään on valvotta ja mitä myöhäsempään nukuttu.
Kyllä minä lomallakin alan noin 9.30 porukkaa herättelemään ja noin puoliltaöin nukkumaan. Toki juhannukset, mökkeilyt yms ovat poikkeus.
Jaa, mulle se on ollut helpotus. Kiva kun lapsilla on seuraa ja tekemistä, saan itsekin olla omissa oloissani ruoanlaittoa lukuun ottamatta. Tietysti jos on hyvin pieni kämppä niin varmaan rasittavaa, mut mä en edes välttämättä huomaa että meillä on yläkerrassa väkeä.
Vierailija kirjoitti:
Toi on väliaikainen tilanne, jatkuu ehkä 3-4v alakouluiässä. Jos ei sitä jaksa, kannattanee miettiä lasten antamista pois kokonaan. Meillä on kolme lasta, joiden kaverit ovat aina olleet meille tervetulleita myös yökylään.
Ai jos en jaksa naapurin apinannaamaista räkänökkaa meille mun lakanoihin kuorsaamaan niin kannattaa harkita omien lapsien antoa pois? Kyllä oot hassu! Ei yövieraiden päästäminen kotiin ole mikään vanhemmuusvelvollisuus 😀😀😀
Juuri toi vastavuoroisuus niin homma ok. Mutta kun toiselle ei saa mennä edes päiväaikaan niin se on outoa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa. Siksi meillä yöläillään todella harvoin. Päästän lapsia harvoin muualle yökylään, koska seuraava päivä menee aina kiukutellessa kotona väsymystään. Kivaahan se lapsista on valvoa kaverin kanssa yökaudet. Muutenkin tuntuu että sen hienompaa mitä pidempään on valvotta ja mitä myöhäsempään nukuttu.
Kyllä minä lomallakin alan noin 9.30 porukkaa herättelemään ja noin puoliltaöin nukkumaan. Toki juhannukset, mökkeilyt yms ovat poikkeus.
Onpa kuppainen elämä. Tulee varmastikin masentuneita lapsia.
Meillä lapset haluavat mielummin yökylään kaverille. Eivät halua kaveria meille, vaikka ehdotettu. Halutaan hetken rauha sisaruksista.
Muutaman vuoden päästä valitat siitä, kun teinillä on joku yökylässä mutta ovi on kiinni ja on liian hiljaista ;)
En minäkään siitä nauti. Ei sitä pysty olemaan täysin "kotonaan", kun on vieraita paikalla ja kun suhteellisen pienessä kerrostaloasunnossa asutaan, ei oikein pääse pakoon vieraita. Tärkeää silti antaa lapsen kutsua kavereita välillä yökylään. Ei sitä joka viikonloppu tarvitse suostua, mutta edes välillä.
Eihän mun tarvitse niitä viihdyttää. Meillä 12 ja 10 vuotiaat pojat saa kutsua kavereita yökylään ja vastavuoroisesti pääsevät itse myös kavereilleen. 🤷 Ja tuon ikäiset osaa siivota omat jälkensä.
Millainen teidän oma lapsuus on ollut? Meille olivat kaverit tervetulleita ja minä heille. Yökyläilyt olivat tosi hauskoja tietyssä iässä. Joskus olin ystävän perheen mukana heidän mökillään ja ystävä meidän perheen kanssa huvipuistossa. Vanhemmuus vaatii sotkun ja metelin sietokykyä ja jatkuvia kompromisseja.
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut useita kertoja omien 11 ja 13 v lasten kavereita meille. Lasten takia, on heille tärkeää. Joskus harmittaa, että eräissä perheissä puuttuu kokonaan vastavuoroisuus tässä, heidän lapsensa kyllä tulee meille päiväkausiksi, mutta minun lapseni ei kertaakaan ole päässyt vastavuoroisesti heille. En vaan ymmärrä, miten joku kehtaa toimia noin.
Mulla on isommat lapset ja heidän lisäksi pieni vauva, joka valvottaa öisin ja pitää meteliä. Meillä on aika pieni koti siihen nähden, että tulisi vielä lisää nukkujia. Vauvan takia ei kukaan vieras nuku varmaankaan kovin hyvin. Isommat lapset käyvät yökylässä mutta meille ei tässä tilanteessa vain pääse. En ole nähnyt asiassa mitään kehtaamista. Jos joku äiti kokee tilanteen epäreiluna tai ei ymmärrä toisen kodin mahdollisia rajotteita niin en voi oikein auttaa. Voit sanoa mun lapselle että et saa nyt tulla kun ei teillekään koskaan saa. Lapseni kyllä sen ymmärtää kun on läpikäyty tämä asia monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Toi on väliaikainen tilanne, jatkuu ehkä 3-4v alakouluiässä. Jos ei sitä jaksa, kannattanee miettiä lasten antamista pois kokonaan. Meillä on kolme lasta, joiden kaverit ovat aina olleet meille tervetulleita myös yökylään.
Onko sulla mitään ymmärrystä, mitä kirjoitat? Jos ei niin kannattanee sinunkin luopua lapsistasi.
Yökylät kuuluvat lapsuuteen ja niistä jää ihania muistoja.
Oli aina hauska kun pääsi jonnekin yöksi tai tuli kavereita meille yökylään.
Antaisin yökyläillä, lapsen sosiaalisuuden kannalta tärkeää mielestäni.
Pyjamabileitäkin lapsena pidettiin porukalla ja se oli parasta!
Vain yksi ikävä kokemus on jäänyt mieleen eräästä vieraasta omasta lapsuudesta, häneltä sain ensin kihomatoja, sitten täitä ja lopuksi molluskat.
Ne yokyläilyt loppuivat siihen :D
Miten ne sotkee? Itse en muistaakseni sotkenut lapsena muiden kodeissa. Söin siististi, laitoin astiat tiskikoneeseen, sitten vetäydyttiin pihalle tai kaverin huoneeseen leikkimään tai juttelemaan. Ei tullut sotkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut useita kertoja omien 11 ja 13 v lasten kavereita meille. Lasten takia, on heille tärkeää. Joskus harmittaa, että eräissä perheissä puuttuu kokonaan vastavuoroisuus tässä, heidän lapsensa kyllä tulee meille päiväkausiksi, mutta minun lapseni ei kertaakaan ole päässyt vastavuoroisesti heille. En vaan ymmärrä, miten joku kehtaa toimia noin.
Mulla on isommat lapset ja heidän lisäksi pieni vauva, joka valvottaa öisin ja pitää meteliä. Meillä on aika pieni koti siihen nähden, että tulisi vielä lisää nukkujia. Vauvan takia ei kukaan vieras nuku varmaankaan kovin hyvin. Isommat lapset käyvät yökylässä mutta meille ei tässä tilanteessa vain pääse. En ole nähnyt asiassa mitään kehtaamista. Jos joku äiti kokee tilanteen epäreiluna tai ei ymmärrä toisen kodin mahdollisia rajotteita niin en voi oikein auttaa. Voit sanoa mun lapselle että et saa nyt tulla kun ei teillekään koskaan saa. Lapseni kyllä sen ymmärtää kun on läpikäyty tämä asia monta kertaa.
Juu ei ollut kyse mistään vauvaperheestä.