Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Masennusta vai ihan normaali kotiäidin olotila?
20.08.2008 |
Tarkennan heti aluksi etten ole ihan oikea kotiäiti, koska vain yksi lapsi on yli 3v. Olen siis vain äiti joka on kotona kolmen lapsensa kanssa. (jotkut ovat joskus takertuneet kyseiseen asiaan)
Ongelmana tässä on se, että en tiedä olenko masentunut, vai onko pienten lasten äideillä yleensäkin tällaista. En siis enää meinaa jaksaa tätä touhua. Aamupäivä meni laskiessa minuutteja päikkäreihin. Sitten odotellaan että isi tulee töistä. Seuraava etappi on lasten nukkumaanmeno. En kestä sitä jatkuvaa huutamista ja kirkumista ja tappelua jne. Joka asiasta tulee vähintään yhdellä huuto, mikään ei koskaan passaa. "Äiti ei oo kiva" vaikka äiti olisi kuinka mukava ja leikkisi ja pelleilisi lasten kanssa.
Tiedän kyllä että kellä tahansa 24/7 äidillä tympii varmaan joskus, mutta pitääkö tämän olla näin vaikeaa? Kertokaa muutkin pienten lasten kotona olevat äidit, millaista teillä on ja miten jaksatte. Jos jaksatte.
Kommentit (208)
mutta en ole ajanut metriäkään kymmeneen vuoteen. En uskalla enkä enää osaakaan. Eikä taida olla varaa ajotunteihin.. ap
Ja omin päinkin voi harjoitella. Mulla oli sama tilanne ja alkuun oli tosi epävarmaa, mutta kun lähtee ajamaan hiljaisiin aikoihin hiljaisille teille niin saa pikkuhiljaa uskallusta ja autonkäsittelytaito palaa. Jos saat auton käyttöösi niin saat paljon lisää vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo jonkun mainitsema lääkärin esitys että ihmisellä pitäis olla omaa vapaa-aikaa noin 1/2 tuntia päivässä on aika kova tavoite. Itse juuri neuvottelin miehen kanssa että saisin vapaata tuon 1/2 tuntia viikossa. Saa nähdä pystytäänkö pitämään siitä kiinni.
Mä sanoisin, että kotiäidin arki on verrattavissa työttömän tai eläkkeellä olevan arkeen. Sitä helposti kangistuu kaavoihinsa eikä saa MITÄÄN aikaiseksi. Toki yleensä sitä siivoaa, tekee ruokaa, pesee jne. mutta jotenkin tuntuu, että se JÄRKEVÄ tekeminen puuttuu. Eli itsensä kehittäminen tms. Kotiäidillä on harvoin aikaa harrastaa mitään kehittävää myöskään. Ajatukset alkavat pyöriä samaa rataa kun se arki on aina niin samanlaista. Tällaistahan se on työttömilläkin, mutta heillä sentään on ehkä kuitenkin koko päivä käytettävissä itselleen.
Kotiympyröistä olisi hyvä päästä välillä eroon. Saada tilaa omille ajatuksille.
Minä ainakin olen kokonaan hylännyt ajatuksen että jäisin kotiin lasten kanssa. Ei siitä tule mitään. Jos olen töissä koko päivän, mulla on ENERGIAA vielä illallakin vaikka mihinkä! Jaksan harrastaa, olla lasten kanssa, teen kotitöitä vaikka miten. Kotiäitinä MASENNUIN ja tulin apaattiseksi enkä keksinyt mitään järkevää.
Näin se vain on, että me ihmiset olemme erilaisia. kaikille ei kotiympyröissä pyöriminen sovi alkuunsa, turha tänne tulla syyllistämään sitä.
Siis että jos elämä ei juuri nyt hymyile, ei ehkä huomennakaan tai kuukauden päästä, vuoden päästä voi jo hymyilläkin, niin asialla pitää tehdä jotain muutakin kuin työstää asiaa omassa päässään ja hyväksyä tosiasiat.
Eikä ketään havahdu ajattelemaan kuinka epäterveyttä on kieltää normaalien tunteiden olemassa olo ja syödä psyykkeeseen vaikuttavia lääkkeitä kovin heppoisin perustein? Esim. ap:n tapauksessa.
Ei ihme että lapsetkin syövät jos jonkinlaista psyykelääkettä ja joutuvat psyykkis-fyysiseen lääkekierteeseen jo pienenä. Ei ihme että niin monella nuorella on pää sekaisin ja paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä nyt kaikki vaan diagnosoimaan!
Lääkäri tekee aina diagnoosin, ei kriteereiden vertailu itseen ole diagnosointia, vaan itsearviointia, jota lämpimästi suosittelen myös sinulle.
On sairauksia, joita on siedettävä ja vain odotettava, että se joko parantuu itsestään tai tappaa, mutta masennus ei kuulu näihin, siihen on olemassa apua.
Jos ihminen on alati väsynyt ja aloitekyvytön, kyse ei ole normaalien tunteiden kieltämisestä vaan sairauden muodostumisesta.
Alavireisyys, jossa mieli on hieman maassa ajoittain, on normaali elämän syklisyyteen liittyvä ilmiö, mutta tilanteessa, jossa ihminen ahdistuu omaan tilaansa, tuntee kykenemättömyyttä muuttaa tilaansa ja vetäytyy, on jotakin muuta kuin sitä, mitä ihmisen kannattaa omalta arjeltaan toivoa ja sietää.
On erikoista, että ihmiset, jotka kykenevät hakemaan apua, tehdään luulosairaiksi.
Siis että jos elämä ei juuri nyt hymyile, ei ehkä huomennakaan tai kuukauden päästä, vuoden päästä voi jo hymyilläkin, niin asialla pitää tehdä jotain muutakin kuin työstää asiaa omassa päässään ja hyväksyä tosiasiat.
Eikä ketään havahdu ajattelemaan kuinka epäterveyttä on kieltää normaalien tunteiden olemassa olo ja syödä psyykkeeseen vaikuttavia lääkkeitä kovin heppoisin perustein? Esim. ap:n tapauksessa.
Ei ihme että lapsetkin syövät jos jonkinlaista psyykelääkettä ja joutuvat psyykkis-fyysiseen lääkekierteeseen jo pienenä. Ei ihme että niin monella nuorella on pää sekaisin ja paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksa kaataa omaa ahdistustani tänne, sanon vain että tsemppiä sinulle avun hakemiseen, on se sitten omaa aikaa, lääkitystä tai mitä tahansa! Itse koitan tässä keräillä rohkeutta lähteä ratkaisemaan omaa tilannettani ulkopuolisten voimin...
Tuo huono omatunto "itsekkyydestä", kun haluaisi edes puolen tunnin lenkille on kyllä kamala ansa. Jos pääsisit siitä irti ja ottaisit parina iltana viikossa omaa aika, fiiliksesi voisivat olla paljon paremmat.
Auttaisiko siihen se ajatus, että ihmiset jotka uhrautuvat uhrautumistaan ja työntävät omat toiveensa aina sivuun tuppaavat muuttumaan lopulta hirviöiksi, kun maailma ei palkitsekaan heidän epäitsekkyyttään. Tällä planeetalla on paljon katkeria vanhoja naisia, jotka tekevät esim. aikuisten lastensa elämästä raskasta. Voit vielä pelastua ja pelastaa lähimmäisesi.
Olin pari vuotta sitten terapiassa ahdistuksen vuoksi. Terapeutin kanssa keskustelin paljon juuri itsekkyydestä ja sen aiheuttamasta huonosta omatunnosta, sekä muista seurauksista.
Terapeutti kannusti luonnollisesti terveeseen itsekkyyteen, joka minulta tuntui kokonaan puuttuvan. Harjoiteltiin pienillä asioilla: kauppareissulla ostin juuri sitä jogurttia, mistä itse pidän, enkä lasten/miehen suosikkia, jne.
Paitsi katkeruutta "epäitsekkäälle" äidille, epäitsekkyydestä on negatiivisia seurauksia myös muille perheenjäsenille. Hekään eivät nimittäin pysty nauttimaan saamastaan (vapaa-ajasta, esineistä, ym) huomatessaan, että äiti ei koskaan saa mitään. Alkavat tuntea syyllisyyttä omasta "terveestä itsekkyydestään".
Terve itsekkyys on siis samalla epäitsekästä; kun annat itsellesi luvan nautintoihin, annat sen samalla muille perheenjäsenillesi.
ps. Terveen itsekkyyden harjoittelu teki todella hyvää minun mielenterveydelleni, ja samalla koko perheen hyvinvoinnille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen pitkittyminen vuosiksi ei ole. Tietenkin on myös vakavia tiloja mm. synnytyksen jälkeen, mutta kaikki ei ole sitä.
On sairauksia, joita on siedettävä ja vain odotettava, että se joko parantuu itsestään tai tappaa, mutta masennus ei kuulu näihin, siihen on olemassa apua.
Jos ihminen on alati väsynyt ja aloitekyvytön, kyse ei ole normaalien tunteiden kieltämisestä vaan sairauden muodostumisesta.
Alavireisyys, jossa mieli on hieman maassa ajoittain, on normaali elämän syklisyyteen liittyvä ilmiö, mutta tilanteessa, jossa ihminen ahdistuu omaan tilaansa, tuntee kykenemättömyyttä muuttaa tilaansa ja vetäytyy, on jotakin muuta kuin sitä, mitä ihmisen kannattaa omalta arjeltaan toivoa ja sietää.
On erikoista, että ihmiset, jotka kykenevät hakemaan apua, tehdään luulosairaiksi.
Siis että jos elämä ei juuri nyt hymyile, ei ehkä huomennakaan tai kuukauden päästä, vuoden päästä voi jo hymyilläkin, niin asialla pitää tehdä jotain muutakin kuin työstää asiaa omassa päässään ja hyväksyä tosiasiat.
Eikä ketään havahdu ajattelemaan kuinka epäterveyttä on kieltää normaalien tunteiden olemassa olo ja syödä psyykkeeseen vaikuttavia lääkkeitä kovin heppoisin perustein? Esim. ap:n tapauksessa.
Ei ihme että lapsetkin syövät jos jonkinlaista psyykelääkettä ja joutuvat psyykkis-fyysiseen lääkekierteeseen jo pienenä. Ei ihme että niin monella nuorella on pää sekaisin ja paha olla.
on kotihoitovuosien masentamia, mutta eivät osaa hakea apua. Kotihoidosta on tehty niin itseisarvo, että äidit yrittävät keinolla millä hyvänsä pysytellä kotona 3-vuotta ja sairastuvat jo puolessa välissä. Niillä naisilla on parempi tilanne, keillä on työpaikka odottamassa, mutta masentuneen äidin työpaikan etsintä voi olla aika tuloksetonta.
Kotihoitoa tulisi rajoittaa niin, ettei hoitovapaita saisi järjestellä putkeen niin, että voi olla kotona kymmenen vuotta. Se syrjäyttää ja altistaa masennukselle aivan samoin kuin tuolla joku muukin mainitsi työttömyys ja eläköityminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en jaksanut lukea kaikkia saamiasi vastauksia läpi, kun niitä oli jo paljon. Minä suosittelisin, että puhuisit asiasta neuvolassa tai lääkärille. Tiedän, että kotona oleminen itsessään on rankkaa, mutta 10 v. kokemuksella masennuksesta sanon, et mulla masennus oirehtii juuri tuolla tavalla. Ei vaan kerta kaikkiaan jaksa mitään. En sano, että sulla on masennus vaan ehdotan että menisit vaikka lääkäriin. Hyvä lääkäri osaa kartoittaa tilannetta. En tiedä missä päin asut, mutta voisitko saada vaikka kotipalvelusta jonkun kerran viikossa hoitamaan pariksi tunniksi lapsia (on edullisempaa kuin joku ulkopuolinen lastenhoitaja).
Tuota viestisi alkua en ymmärtänyt: miksi et ole muka kotiäiti?
Toivon sulle sydämestäni voimia! En tiedä tosiaankaan missä päin asut, mutta olisi kiva vaikka vaihtaa ajatuksia enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se sitten on niin, että suurin osa kotiäideistä on masentuneita ja sitä suojellaan, hämmästyttää miksi, miksi on tärkeää, että äidit ovat masentuneita ja uupuneita?
Onko tämä jokin äitimyytti, että sitten on kaikkensa antanut ja lapsilleen uhrautunut riittävästi, kun on itse jo sairastunut taakkansa alle. Vain näin voi todistaa olleensa riittävän hyvä.
Onneksi meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus, se on varmasti tällaisen hengen aikana korvaamaton järjestelyvara, jos äidit joutuvat äkillisesti laitoshoitoon, kun apua ei haeta ajoissa.
Teetteköhän nyt tästä liian monimutkaista... olisiko yksinkertaisin ratkaisu se, että lapset hoitoon ja äiti töihin kodin ulkopuolelle? Kyllähän melkein kuka vaan pystyy lapsia hoitamaan, mutta äidin mielenterveydelle olisi kyllä hyväksi tuntea itsensä tärkeäksi "aikuisten maailmassakin"... (en jaksanut lukea kaikkia vastauksia kunnolla, joten tämä vastaus on vähän sen mukainenkin sitten).
Kotihoitoa tulisi rajoittaa niin, ettei hoitovapaita saisi järjestellä putkeen niin, että voi olla kotona kymmenen vuotta. Se syrjäyttää ja altistaa masennukselle aivan samoin kuin tuolla joku muukin mainitsi työttömyys ja eläköityminen
-- mitä pidempään olet kotona, sitä vaikeampi on päästä kiinni ns. normaaliin elämään, työhön jne. Helposti tulee ulkopuolinen ja syrjäytynyt olo. Tietysti on helpompaa niille, joilla on työpaikka odottamassa!
en ole kyllä samaa mieltä.
Enkä ainakaan todellakaan omia lapsiani laittaisi hoitoon kenelle vaan.
kun piti lohduttaa sitä väsynyttä äitiä, niin nyt täällä kinataan masennuksesta ja saako lääkitä vai ei saa jne. Pankaa uudet ketjut pystyyn vai saisko ap:lta välillä kommenttia, jos häntä kiinnostaa tää keskustelu niin olkoon sitten.
http://www.terveysportti.fi/pls/kh/kaypahoito?suositus=hoi50023
http://www.poliklinikka.fi/?page=1539839&id=4181430
tuolta taustatietoa masennussairaudesta tietämättömille.
Alue: Aihe vapaa
jos puhutaan todellisesta masennuksesta, ei hetkellisestä pahalla mielellä olosta. Tarkoitan sellaista masennusta, depressiota, jonka kriteerit voi kaivaa vaikka jostain netistä. Voi olla, että ennen masennusta ei ollut niin paljon. Nyt siitä ainakin enemmän puhutaan ja se tunnistetaan paremmin. Jollekin riittää paras ystävä jolle puhua, mutta kaikilla ei ole sellaista, tai sellainen apu ei riitä. En itse olisi voinut kaataa sitä kaikkea tuskaa jonkun päälle aina ja jatkuvasti, ja halusin välttyä totaaliselta romahdukselta pienten lasten äitinä - niinpä sain lääkkeet ja terapiaa. Ja kun tätä palstaa lukee, ei voi välttyä ajatukselta, että aika paljon tätä hiljaista tuskaa on meillä äideillä, sitä sitten puretaan internetissä kasvottomille lukijoille. Toivottavasti moni lähtee hakemaan muutakin apua.