Miksi toiset masentuu ja toiset ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ero on lapsuuden olosuhteet.

Ei ole. Samoista olosuhteista kasvaa hyvin erilaisia ihmisiä. Olosuhteet voivat vaikuttaa, mutta eivät ketään suoraan sairastuta. 

Kyllä osa lapsista sairastuu jo ihan lapsuudessaan. Itse olen tästä elävä esimerkki.

Tietysti sairastuu. Mutta sairauden perimmäinen syy ei ole olosuhteissa, vaan geeneissä. Tästä syystä samanlaisissa olosuhteissa kasvaneista lapsista kaikki eivät sairastu. Esimerkiksi meillä oli perinteinen hyvä ja turvallinen koti, mutta niin vain veljeni sairastui jo 12-vuotiaana masennukseen, mutta kukaan muu meistä sisaruksista ei. Onneksi veljeni toipui. Toivottavasti sinäkin <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:

1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.

2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.

3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.

Minusta esimerkiksi suorittajaluonne, joka vaatii itseltään kohtuuttomia ei kuulu mihinkään noista ryhmistä, vaikka on hyvin tyypillinen masentuneen tausta.

Toki olen myös täysin eri mieltä siitä, etteikö masennusta olisi. Totta kai on. Sehän on ihan lääketieteellinen diagnoosi siinä missä syöpä ja diabetes ja skitsofrenia yms. ovat. Se, mikä on masennuksen taustalla, ei poista masennusta sairautena. 

Kyllähän nimenomaan masennuksen juurisyihin pitäisi paneutua ja niitä käsitellä terapian avulla. Ei masennus katoa pelkällä lääkehoidolla tai hengittelyharjoituksilla tai viikottaisella rupattelulla vaan sillä että todella kohtaa ne masennuksen taustalla olevat syyt.

tää on jo lähtökohtaisesti kiva kysymyksenasettelua kun tietää että tänne tulevat uhriutumismoodissa olevat masentuneet huutamaan muille että kukaan ei heidän syvää masennustaan ymmärrä ja itse ei ainakaan voi asialle yhtään mitään tehdä ja masennus on elinikäinen etc, lääkefirmat toki kiittää kun ainoa hoito on lääkitys ja jos joku ammattilainen sen kyseenalaistaa niin potkut vain( case Mehiläinen).  Mutta jos jollakin kytee jossakin ajatus että voisiko itse jotakin tehdä, jatkakaa netin kaivelua, kuunnelkaa self helpiä, liikkukaa luonnossa.

Hmm tämä on täysin yksillöllistä kuka masentuu ja miksi masentuu.

Itselläni masennusta aiheuttaa huono elintaso, ihmisten tyhmyys/yksinkertaisuus ja yhteiskunnan tila.

Elintasoni masentaa koska vaikka käyn töissä niin olen silti köyhä, asuminen,autoilu ja laskut vievät palkastani aivan liikaa eikä tässä ole varaa muuhun kuin ruokaa.

Ihmisten tyhmyys ja yksinkertaisuus masentaa koska ihmiset nyt vain ovat tuollaisia enkä haluaisi nähdä yhtään ihmistä enää, tämä johtaa erakoitumiseen.

Yhteiskunnan tila masentaa koska päättäjät ovat minun elinaikana aina tehneet huonoja päätöksiä, miksi he eivät kevennä verotusta reilusti? Miksi byroktaria ei vähene? Miksi kansalaisten vapautta rajoitetaan aina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei masennu kun käy töissä ja harrastaa jotain.  Ja pitää nauraa vaikka itsekseen että

mieli pysyy virkeänä.

Menneitä ei auta jäädä märehtimään vaan eteenpäin vaan pyrkiä elämässä.

Hölpöti hölpöti. Masennus voi tulla kenelle vain. Ei siinä työt ja harrastukset auta, jos se on tullakseen. Lukuisia työssäkäyviä ihmisiä on sairastunut masennukseen. Ei se ole vain yksinäisten erakoiden juttu. Ennemminkin päin vastoin. Nykyinen työelämä ja yleensäkin asennemaailma suorastaan ruokkii masennukseen ja uupumukseen sairastumista. Nämä kaksi ovat eri asioita, mutta kulkevat monesti käsi kädessä. 

Tämä. Itse sairastuin masennukseen kovan työelämän johdosta ja oireet helpottivat vasta pitkällä sairaslomalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?

Asennoitua oikein= käsitellä asiat rationaalisesti ja pistää ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ero on lapsuuden olosuhteet.

Ei ole. Samoista olosuhteista kasvaa hyvin erilaisia ihmisiä. Olosuhteet voivat vaikuttaa, mutta eivät ketään suoraan sairastuta. 

Kyllä osa lapsista sairastuu jo ihan lapsuudessaan. Itse olen tästä elävä esimerkki.

Tietysti sairastuu. Mutta sairauden perimmäinen syy ei ole olosuhteissa, vaan geeneissä. Tästä syystä samanlaisissa olosuhteissa kasvaneista lapsista kaikki eivät sairastu. Esimerkiksi meillä oli perinteinen hyvä ja turvallinen koti, mutta niin vain veljeni sairastui jo 12-vuotiaana masennukseen, mutta kukaan muu meistä sisaruksista ei. Onneksi veljeni toipui. Toivottavasti sinäkin <3

Teillä oli hyvä ja turvallinen koti, joten lähtökohta oli erilainen. Minun perheestä kukaan lapsista ei selvinnyt "ehjin nahoin". Ei myöskään siitä perheestä, jossa oli hyväksikäyttöä. Eikä toisesta perheestä, jossa oli alkoholismia ja itsemurhaa. En tunne oikeastaan yhtään perhettä, jossa kukaan lapsista olisi selvinnyt ilman ongelmia, jos perheen sisällä on ollut raakoja tapahtumia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö näistä voisi toipua. Tietenkin myös "hyvän" perheen lapsi voi masentua, mutta lähtökohta keskustelulle on aika erilainen, kun on "hyvä" perhe vs. traumaattinen lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on luonnostaan korkea kynnys masentua. Olen silti minäkin joskus masentunut. Se on sellainen optimistinen temperamentti, että nousee aina kuin kissa jaloilleen ja uskoo valoisaan huomiseen. Ei sille voi mitään, se on joko on tai ei ole.

Ketutus, v*tutus, pettymys, ym. eivät ole masennusta siinä mielessä, mistä tässä nyt on puhuttu.

En tarkoittanut että olisivat? -sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?

Asennoitua oikein= käsitellä asiat rationaalisesti ja pistää ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Minä itseasiassa sairastuin masennukseen osittain siksi, että kuvittelin että kaiken voi käsitellä rationaalisesti. Se on yksi suojamekanismi, tosin oli myös monessa tilanteessa hyvin hyödyllinen.

"Sairaassa yhteiskunnassa terveimmät masentuvat." Pitääkö tämä paikkansa? En tiedä, mutta kiinnostava ajatus.

Vierailija kirjoitti:

tää on jo lähtökohtaisesti kiva kysymyksenasettelua kun tietää että tänne tulevat uhriutumismoodissa olevat masentuneet huutamaan muille että kukaan ei heidän syvää masennustaan ymmärrä ja itse ei ainakaan voi asialle yhtään mitään tehdä ja masennus on elinikäinen etc, lääkefirmat toki kiittää kun ainoa hoito on lääkitys ja jos joku ammattilainen sen kyseenalaistaa niin potkut vain( case Mehiläinen).  Mutta jos jollakin kytee jossakin ajatus että voisiko itse jotakin tehdä, jatkakaa netin kaivelua, kuunnelkaa self helpiä, liikkukaa luonnossa.

Kannattaisi lukea ketju ennen tuomitsemista :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ero on lapsuuden olosuhteet.

Ei ole. Samoista olosuhteista kasvaa hyvin erilaisia ihmisiä. Olosuhteet voivat vaikuttaa, mutta eivät ketään suoraan sairastuta. 

Kyllä osa lapsista sairastuu jo ihan lapsuudessaan. Itse olen tästä elävä esimerkki.

Tietysti sairastuu. Mutta sairauden perimmäinen syy ei ole olosuhteissa, vaan geeneissä. Tästä syystä samanlaisissa olosuhteissa kasvaneista lapsista kaikki eivät sairastu. Esimerkiksi meillä oli perinteinen hyvä ja turvallinen koti, mutta niin vain veljeni sairastui jo 12-vuotiaana masennukseen, mutta kukaan muu meistä sisaruksista ei. Onneksi veljeni toipui. Toivottavasti sinäkin <3

Myös geenit vaikuttavat, en kuitenkaan sanoisi noin jyrkästi että ovat se perimmäinen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.

Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole. 

Näen mitä haet takaa, mutta mielestäni katsot asioita liian kapeakatseisesti. Voit etsiä lisätietoja netistä esimerkiksi vanhempien alkoholismista, hyväksikäytöstä, väkivallasta jne ja niiden vaikutuksista lapsiin. Moni alkaa esimerkiksi suorittaa elämää ja pyrkii täydellisyyteen. Hakee hyväksyntää väärällä tavalla jne. Siihen voi liittyä esimerkiksi sitä, syntyy vaativa persoonallisuus. Itse olisin takuulla "romahtanut" ja soimannut itseäni näännyksiin, jos olisin nelosia koulussa saanut. Ulkopuolisille se voi näyttäytyä heikkoutena, mutta totuus on toinen. He eivät näe mikä sen aiheuttaa. Ja kenelläkään ei ole toisen kanssa prikulleen samaa kokemusmaailmaa. Se ei ole mahdollista. Voi olla, että he ovat kokeneet samoja asioita lapsuudessa, mutta lapsuus on muutakin kuin ne konkreettiset tapahtumat. Jo pelkkä lasten ikä ja temperamentti vaikuttavat ja ovat toisistaan poikkeavia. Toinen lapsi voi "ottaa mukaansa" kotoaan pelon ja läheisriippuvaisuuden, kun toisesta saman perheen lapsesta voi tulla perfektionisti, joka ei osaa huolehtia itsestään jne.

Ei minun tarvitse hakea noista tietoa. Tiedän kyllä, mitä on alkoholismi jne. Vähän liiankin hyvin. Mutta se ei liity minun pointtiini mitenkään. Tarkoitukseni oli kertoa, että osaan ihmisistä asiat vaikuttavat enemmän kuin toisiin. Ihan samoin kuin osa on herkempiä sairastumaan flunssaan kuin toiset, koska vastustuskyky on ihmisillä erilainen. Samoin osa masentuu huomattavasti herkemmin ja pienemmistä asioista kuin toinen, koska ihmisillä on luontaisesti erilainen taipumus masennukseen. Konkreettisimmillaan: toinen joutuu sairaalahoitoon jos ei pärjää koulussa riittävän hyvin ja toinen kohauttaa olkiaan samassa tilanteessa. Tämä ihan riippumatta siitä, mikä on heidän taustansa. Se, että on rikkinäisestä kodista, ei automaattisesti tee alttiimmaksi masennukselle. Osalla jopa päinvastoin, kun kovat kokemuksen "karaisevat". 

Tietenkin ihmisillä on luontaisesti erilaiset taipumukset masennukseen. Edelleen, sillä joka romahtaa koulunumeroista, voi olla niin, että tämä on viimeinen asia, joka katkaisee kamelin selän. Tämä keskustelu lähti siitä, että väitit näkeväsi ihmisestä taustoja tietämättä sen, että hän romahtaa pienimmästäkin. Ei lapsuuden kipeät asiat ole sellaisia, joita jaetaan (kaikessa raakuudessaan ainakaan) kelle sattuu.

Alkaa mennä jankkaamisen puolelle mutta toistan nyt vielä kerran: ei taustat määrittele ihmistä, vaan geenit. En ymmärrä, miksi noin kiihkeästi takerrut lapsuuden asioihin, kun kuitenkin kaikki saatavilla oleva tieto tukee sitä, että masennusalttius ei ole suoraan verrannollinen kasvuolosuhteisiin. Moni masentunut ns. kympintyttö on ihan turvallisesta ja ongelmattomasta kodista lähtöisin. Samoin kuin moni kipeitä kokenut pärjää oikein hyvin masentumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:

1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.

2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.

3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.

Heh, eräänlaista empatianväistelyä tämäkin. Täysin epätieteellinen, mukatietävä asenne ilmiötä kohtaan, josta ei tiedä yhtikäs mitään, eikä usko niitä, jotka tietävät. Ja nyt en tarkoita meitä kokemusasiantuntijoita. Tapa se on tuokin elää, tietäjänä🤪😵💫

Ei masennus aina ole huono juttu. Monesti elämäntilanteen muutos aiheuttaa masennusta. Se on ikäänkuin käärme loisi nahkaansa. Ihminen uudistuu ja valmistautuu muutokseen.

Masentuneena nukun enemmän, olen passiivisempi ja vetäydyn kuoreeni. Aivot tarvitsevat enemmän lepoa.

Kun asia on sulateltu, palaudun taas entistä energisempänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.

Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole. 

Näen mitä haet takaa, mutta mielestäni katsot asioita liian kapeakatseisesti. Voit etsiä lisätietoja netistä esimerkiksi vanhempien alkoholismista, hyväksikäytöstä, väkivallasta jne ja niiden vaikutuksista lapsiin. Moni alkaa esimerkiksi suorittaa elämää ja pyrkii täydellisyyteen. Hakee hyväksyntää väärällä tavalla jne. Siihen voi liittyä esimerkiksi sitä, syntyy vaativa persoonallisuus. Itse olisin takuulla "romahtanut" ja soimannut itseäni näännyksiin, jos olisin nelosia koulussa saanut. Ulkopuolisille se voi näyttäytyä heikkoutena, mutta totuus on toinen. He eivät näe mikä sen aiheuttaa. Ja kenelläkään ei ole toisen kanssa prikulleen samaa kokemusmaailmaa. Se ei ole mahdollista. Voi olla, että he ovat kokeneet samoja asioita lapsuudessa, mutta lapsuus on muutakin kuin ne konkreettiset tapahtumat. Jo pelkkä lasten ikä ja temperamentti vaikuttavat ja ovat toisistaan poikkeavia. Toinen lapsi voi "ottaa mukaansa" kotoaan pelon ja läheisriippuvaisuuden, kun toisesta saman perheen lapsesta voi tulla perfektionisti, joka ei osaa huolehtia itsestään jne.

Ei minun tarvitse hakea noista tietoa. Tiedän kyllä, mitä on alkoholismi jne. Vähän liiankin hyvin. Mutta se ei liity minun pointtiini mitenkään. Tarkoitukseni oli kertoa, että osaan ihmisistä asiat vaikuttavat enemmän kuin toisiin. Ihan samoin kuin osa on herkempiä sairastumaan flunssaan kuin toiset, koska vastustuskyky on ihmisillä erilainen. Samoin osa masentuu huomattavasti herkemmin ja pienemmistä asioista kuin toinen, koska ihmisillä on luontaisesti erilainen taipumus masennukseen. Konkreettisimmillaan: toinen joutuu sairaalahoitoon jos ei pärjää koulussa riittävän hyvin ja toinen kohauttaa olkiaan samassa tilanteessa. Tämä ihan riippumatta siitä, mikä on heidän taustansa. Se, että on rikkinäisestä kodista, ei automaattisesti tee alttiimmaksi masennukselle. Osalla jopa päinvastoin, kun kovat kokemuksen "karaisevat". 

Tietenkin ihmisillä on luontaisesti erilaiset taipumukset masennukseen. Edelleen, sillä joka romahtaa koulunumeroista, voi olla niin, että tämä on viimeinen asia, joka katkaisee kamelin selän. Tämä keskustelu lähti siitä, että väitit näkeväsi ihmisestä taustoja tietämättä sen, että hän romahtaa pienimmästäkin. Ei lapsuuden kipeät asiat ole sellaisia, joita jaetaan (kaikessa raakuudessaan ainakaan) kelle sattuu.

Alkaa mennä jankkaamisen puolelle mutta toistan nyt vielä kerran: ei taustat määrittele ihmistä, vaan geenit. En ymmärrä, miksi noin kiihkeästi takerrut lapsuuden asioihin, kun kuitenkin kaikki saatavilla oleva tieto tukee sitä, että masennusalttius ei ole suoraan verrannollinen kasvuolosuhteisiin. Moni masentunut ns. kympintyttö on ihan turvallisesta ja ongelmattomasta kodista lähtöisin. Samoin kuin moni kipeitä kokenut pärjää oikein hyvin masentumatta. 

SEKÄ olosuhteet ETTÄ geenit vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

"Sairaassa yhteiskunnassa terveimmät masentuvat." Pitääkö tämä paikkansa? En tiedä, mutta kiinnostava ajatus.

Pitää osittain paikkansa, kyllä. Ei toki kaikkien kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?

Asennoitua oikein= käsitellä asiat rationaalisesti ja pistää ne oikeisiin mittasuhteisiin.

Noin se pitäisi tehdä, ja olla itselleen armollinen. Välillä vaan myöntää, että olen nyt todella väsynyt, enkä tee nyt pariin päivään mitään. Nyt epäonnistuin ja se ketuttaa järjettömästi ehkä seuraavan viikon. Ok, kyllä sitten taas helpottaa. jne.

Työelämässä on se inhottava piirre tosin, että ulkoapäin tulee vaatimuksia. Niihinkin pitäisi osata asennoitua ja osta kieltäytyä ja pitää rajansa, mutta aina se ei onnistu helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:

1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.

2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.

3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.

Kyllä depressio on sairaus ihan ICD10-tautiluokituksen mukaan. Kukaan ei voi alkaa itse päättää mikä luetaan sairaudeksi ja mikä ei, ja sairauden diagnosointi kuuluu lain mukaan vain ja ainoastaan lääkärille. Kotipsykologit voi siis pitää ihan suunsa kiinni ja jättää arvioinnin ammattilaiselle.

Tuo arviointikin perustuu paljon siihen, mitä potilas itse kertoo. On kaikkia lomakkeita, joiden täyttämisen perusteella arvioidaan, onko sinulla keskivaikea masennus jne.

Itse olen suorittajaluonne ja yritän aina kertoa asiat positiivisemmin ja ongelmia vähätellen. Se on jotenkin luonteessani. Välillä, kun olen umpirehellinen itselleni, niin saan tuollaisen lomakkeen perusteella itselleni keskivaikean masennuksen. Ja olenkin välillä ollut todella maissa, pahasti unihäiriöinen, itsetuhoisia ajatuksia ja flegmaattisuutta.

Nuo lomakkeet ovat suuntaa-antavia. Ei todellakaan niiden pohjalta tehdä diagnooseja. Lähinnä lomake antaa henkilölle suuntaviivoja siitä, onko syytä hakeutua lääkäriin vai ei. Masennuksen diagnosoi aina lääkäri ja siihen vaaditaan paljon muutakin kuin lomakkeen täyttämistä. Toki valitettavasti moni tk-lääkäri diagnosoi masennuksen jo siitä, että sanoo olevansa väsynyt. Mutta se ei muuta masennusta sairautena. kertoo vain ko. lääkäreiden ammattitaidon puutteista. 

Oma kokemukseni on, ettei todellakaan helposti diagnosoida masennusta. Olen vakavien uniongelmieni ja alakuloni takia ollut pari kertaa lääkärissä, niin siihen on vain annettu pari kertaa keskusteluapua, sitten ehdotettu unikoulua ja annettu lääkkeitä. En tosin haluakaan masennusdiagnoosia, mutta tavoitteena normaali olotila ja lääkkeettömyys.

Lääkäreitä on monenlaisia. Osalla on homma halussa, osa lyö mielialalääkkeet kouraan melkein heti kättelyssä. Minulle osui kohdalle jälkimmäinen. Kieltäydyin lääkkeistä, koska tiesin, että ongelma ei ole mielessä. Seuraava lääkäri laittoihin sitten jo verikokeisiin ja lopullinen diagnoosi oli kilpirauhasen vajaatoiminta. Liian usein lääkärit vain olettavat asioita selvittämättä syytä edes yksinkertaisimmilla kokeilla. Tämä perustuu muuhunkin kuin omaan kokemukseeni. 

Tämä on ongelma, joka liittyy myös terveydenhuollon resursseihin. Lääkäreillä ei ole välttämättä aikaa tutkia tarpeeksi, joutuvat määräämään lääkettä koska ei ole resursseja muuhun. Näin olen kuullut lääkärin harmittelevan.

Vierailija kirjoitti:

"Sairaassa yhteiskunnassa terveimmät masentuvat." Pitääkö tämä paikkansa? En tiedä, mutta kiinnostava ajatus.

Joo ihan kiinnostava ajatus, mutta ärsyttää että tuossa masennus ikään kuin "ulkoistetaan" kokonaan yhteiskunnan syyksi ja vihjataan että on epänormaalia olla masentumatta.

Yhteiskunta on vain osasyy masennuksen aiheuttamisessa. Ja jos nyt ihan järjellä ajatellaan, niin Suomen yhteiskunta kuuluu maailman onnistuneimpiin – ei se toki täydellinen ole mutta yleisesti ottaen toimiva.