Lue keskustelun säännöt.
Miksi toiset masentuu ja toiset ei?
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.
Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä.
Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .
Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei.
t. eri
Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.
Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole.
Mitä tarkoitat romahtamisella? Masentumista, vaiko tunteellista temperamenttia? Se romahtaja saattaa olla vain herkkä, saa vastaavasti suurta iloa hyvin pienistä asioita.
No lähinnä nyt masennusta, koska se on ketjun aihe. Toki ihan noin syvällisesti en av-keskusteluihin suhtaudu, joten en sanavalintaani erityisen tarkkaan miettinyt. Pahoittelut siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.
Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä.
Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .
Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei.
t. eri
Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.
Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole.
Mitä tarkoitat romahtamisella? Masentumista, vaiko tunteellista temperamenttia? Se romahtaja saattaa olla vain herkkä, saa vastaavasti suurta iloa hyvin pienistä asioita.
No lähinnä nyt masennusta, koska se on ketjun aihe. Toki ihan noin syvällisesti en av-keskusteluihin suhtaudu, joten en sanavalintaani erityisen tarkkaan miettinyt. Pahoittelut siitä.
Ei tarvitse pahoitella, kysyin ihan vain koska en ymmärtänyt. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne geenit, ne geenit.
Vahvat vs heikot
Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen.
No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?
Mielen sairautta ei voi verrata fyysiseen sairauteen. Ovat jo syntymisprosessiltaan ihan eri asioita. Mutta syöpäänkin toisilla on enemmän taipumuksia kuin toisilla. Eli siinäkin kyse on geeneistä. Niin kuin masennuksessakin. Ja kyllä se syöpä ihmisen aika heikoksi vetää, joten sen
suhteen syöpään sairastunutta voi sanoa heikoksi. Heikko ei ole sama asia kuin huono, jos niin luulet.
Aikoinaan, noin 20v. sitten tehtiin tutkimusta, missä mitattiin syöpäkasvaimen ikää elämäntapahtumiin. Todettiin, että sen syntyikä vastaa usein sitä ajankohtaa, jolloin on kohdannut elämässään jotain traumaattista. Silloin tätini oli yksi tutkittavista ja häneen tämä päti täysin. No itse sitten luulin, että kun olen tästä tietoinen, ei se voi tapahtua minulle. No, olin väärässä. Tarkkaan ei omaa kasvaintani tutkittu, mutta lääkäri antoi siihen arvion, jonka osasin omassa elämässä sijoittaa rajuun hetkeen omassa elämässäni.
Tällä tarkoitan sitä, ettei nämä elimelliset ja psyykkiset sairaudet ole niin kaukana toisistaan, etteikö jo nykytiede löydä yhteyttä niiden välillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennukseen sairastuneena peruspositiivisena ihmisenä sanoisin, että ympäristölläkin voi olla todella iso merkitys. Tai siis tarkemmin sanottuna sillä, miten masennukseen sairastunut on kokenut ympäristönsä. Minä olin yksinäinen, vaikka ympärillä oli paljon ihmisiä. Menin terapiaan ja hommasin paremman ympäristön. Parannuin, mutta pelkkä terapia ei olisi riittänyt.
Kukaan ei ole saari.
Lisään tähän, että ilman elämääni tulleita uusia ihmisiä, en olisi parantunut. Ketään ei saa käyttää lääkkeenä, mutta yksinäinen ihminen ei voi parantua kunnolla mielestäni.
Juuri tämän takia mm. yhteiskunnan rakenteet luovat otolliset olosuhteet masennukselle.
Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:
1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.
2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.
3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu. Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.
Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.
Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää.
Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.
Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta.
Minä en näe.
"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?
Voi tarkoittaa tuota. Tai sitten tarkoitti ihan kirjaimellisesti oikein asennoitumista.
No mitä se "oikein" asennoituminen on? Itse en osaa nähdä, mikä olisi kaikissa tilanteissa ainut oikea tapa toimia. Ylipäätään tuollainen vastakkain asettelu oikein-väärin, on minusta tunnepuolen asioissa vähintäänkin kyseenalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne geenit, ne geenit.
Vahvat vs heikot
Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen.
No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?
Mielen sairautta ei voi verrata fyysiseen sairauteen. Ovat jo syntymisprosessiltaan ihan eri asioita. Mutta syöpäänkin toisilla on enemmän taipumuksia kuin toisilla. Eli siinäkin kyse on geeneistä. Niin kuin masennuksessakin. Ja kyllä se syöpä ihmisen aika heikoksi vetää, joten sen
suhteen syöpään sairastunutta voi sanoa heikoksi. Heikko ei ole sama asia kuin huono, jos niin luulet.Aikoinaan, noin 20v. sitten tehtiin tutkimusta, missä mitattiin syöpäkasvaimen ikää elämäntapahtumiin. Todettiin, että sen syntyikä vastaa usein sitä ajankohtaa, jolloin on kohdannut elämässään jotain traumaattista. Silloin tätini oli yksi tutkittavista ja häneen tämä päti täysin. No itse sitten luulin, että kun olen tästä tietoinen, ei se voi tapahtua minulle. No, olin väärässä. Tarkkaan ei omaa kasvaintani tutkittu, mutta lääkäri antoi siihen arvion, jonka osasin omassa elämässä sijoittaa rajuun hetkeen omassa elämässäni.
Tällä tarkoitan sitä, ettei nämä elimelliset ja psyykkiset sairaudet ole niin kaukana toisistaan, etteikö jo nykytiede löydä yhteyttä niiden välillä
Hyvin muotoiltu. Aivot ovat myös elin ja jako on mielestäni aika keinotekoinen. Sopii tosin paremmin intuitiiviseen arkikokemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennuksessahan usein on kyse siitä, että ihminen on ollut liian vahva liian pitkään. Ei kukaan jaksa olla vahva loputtomiin, pärjätä yksin ilman kenenkään tukea, toistuvasti torjuten muiden ihmettelyjä, kyseenalaistamisia ja ennakkoluuloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu. Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.
Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.
Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää.
Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.
Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta.
Minä en näe.
"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?
Voi tarkoittaa tuota. Tai sitten tarkoitti ihan kirjaimellisesti oikein asennoitumista.
No mitä se "oikein" asennoituminen on? Itse en osaa nähdä, mikä olisi kaikissa tilanteissa ainut oikea tapa toimia. Ylipäätään tuollainen vastakkain asettelu oikein-väärin, on minusta tunnepuolen asioissa vähintäänkin kyseenalainen.
Minä olen ollut masennuksen vuoksi terapiassa ja siellä opin ajatusmalleja, joiden ansiosta en syöksy niin helposti masennukseen. Ei ole mustavalkoista oikeaa ja väärää, siinä olet oikeassa. Mutta yksi oikea asennoituminen voi olla esimerkiksi juuri kuvailemasi kaltainen, ei ole pakko olla "väkisin positiivinen" vaan ikävät tunteet ovat ok.
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:
1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.
2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.
3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.
Minusta esimerkiksi suorittajaluonne, joka vaatii itseltään kohtuuttomia ei kuulu mihinkään noista ryhmistä, vaikka on hyvin tyypillinen masentuneen tausta.
Toki olen myös täysin eri mieltä siitä, etteikö masennusta olisi. Totta kai on. Sehän on ihan lääketieteellinen diagnoosi siinä missä syöpä ja diabetes ja skitsofrenia yms. ovat. Se, mikä on masennuksen taustalla, ei poista masennusta sairautena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:
1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.
2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.
3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.
Kyllä depressio on sairaus ihan ICD10-tautiluokituksen mukaan. Kukaan ei voi alkaa itse päättää mikä luetaan sairaudeksi ja mikä ei, ja sairauden diagnosointi kuuluu lain mukaan vain ja ainoastaan lääkärille. Kotipsykologit voi siis pitää ihan suunsa kiinni ja jättää arvioinnin ammattilaiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmaan kymmeniä alapeukkuja, mutta sanotaan se nyt suoraan: masennusta ei ole olemassakaan. Sen sijaan on olemassa seuraavia:
1) On olemassa eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä, joita pitää tietenkin tukea. Näitä ovat rikosten jne. uhreiksi joutuneet.
2) Sitten on olemassa myös hyvin herkkiä ihmisiä, joilta puuttuu riittävä itsetunto vaikeiden asioiden käsittelyyn; he ovat 95 % näistä "masentuneista". Heitä tulee, koska yhteiskuntamme on kylmä ja monet vanhemmat ja koulu eivät tue lapsia tarpeeksi. Nämä "masentuneet" ovat lähinnä nuoria naisia.
3) Kolmas ryhmä pitää sisällään hyvin pienen osan ihmisiä, joilla on aivokemiallisia poikkeavuuksia, jotka korjaamalla mieliala saadaan normaaliksi.
Tuolla logiikalla ei ole myöskään diabetestä. On vain ihmisiä, joiden haima ei tuota riittävästi insuliinia joko perinnöllisistä syistä tai elintapojen seurauksena. Ei ole influenssaakaan. On vain ihmisiä, joiden elimistö reagoi virukseen sairastumalla.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.
Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä.
Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .
Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei.
t. eri
Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.
Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole.
Näen mitä haet takaa, mutta mielestäni katsot asioita liian kapeakatseisesti. Voit etsiä lisätietoja netistä esimerkiksi vanhempien alkoholismista, hyväksikäytöstä, väkivallasta jne ja niiden vaikutuksista lapsiin. Moni alkaa esimerkiksi suorittaa elämää ja pyrkii täydellisyyteen. Hakee hyväksyntää väärällä tavalla jne. Siihen voi liittyä esimerkiksi sitä, syntyy vaativa persoonallisuus. Itse olisin takuulla "romahtanut" ja soimannut itseäni näännyksiin, jos olisin nelosia koulussa saanut. Ulkopuolisille se voi näyttäytyä heikkoutena, mutta totuus on toinen. He eivät näe mikä sen aiheuttaa. Ja kenelläkään ei ole toisen kanssa prikulleen samaa kokemusmaailmaa. Se ei ole mahdollista. Voi olla, että he ovat kokeneet samoja asioita lapsuudessa, mutta lapsuus on muutakin kuin ne konkreettiset tapahtumat. Jo pelkkä lasten ikä ja temperamentti vaikuttavat ja ovat toisistaan poikkeavia. Toinen lapsi voi "ottaa mukaansa" kotoaan pelon ja läheisriippuvaisuuden, kun toisesta saman perheen lapsesta voi tulla perfektionisti, joka ei osaa huolehtia itsestään jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?
Pääasiassa tarkoitan sitä että jos kohtaa vastoinkäymisiä, sanotaan nyt vaikka että työpaikka lähtee alta niin ei mene siihen "universumi on minua vastaan, kaikki on paskaa" ojaan, vaan puree hammasta ja painaa eteenpäin.
Paino sanalle vastoinkäyminen. Sinun kohdalla masennus ei selkeästi johtunut konkreettisesta vastoinkäymisestä vaan mainitsemastasi uupumuksesta.
Olen kanssasi samaa mieltä. Asenne auttaa jo paljon. Voi silti sairastua masennukseen, mutta omalla toiminnallaan pystyy ainakin nostamaan kynnystä paljon, ennen kuin masennus iskee. Jos esim. kykenee tarkkailemaan omaa elämäänsä ja tilaansa säännöllisesti, eikä vaan mene tunteella eteenpäin joka tilanteeseen, voi huomata asioiden olevan menossa parhaillaan haitalliseen suuntaan ja alkaa ajoissa toimimaan korjaavasti. Jos on ratkaisukeskeinen ihminen, voi vitutuksen keskellä valaa uskoa itseensä, että asiaan löytyy joku ratkaisu ennemmin tai myöhemmin, ja lopulta se löytyy. Nämä ovat siis asioita, jotka tekevät ihmisestä immuunimman masennukselle, mutta ei tietenkään täysin sitä voi estää.
Voi kun asiat oliskin aina noin selkeitä. Että ihan vaan hulabolooelämän keskellä hiukkasen pysähtyy ja tarkkailee. Jos on mahdollista esim. vaihtaa työpaikkaa aina, kun huomaa siinä olevat jotain haitallista omalle elämälle, niin joo, voi sen työuupumuksen välttää. Tärä jossittelua voi jatkaa loputtomiin. Ja jälkikäteen voi nähdä sen kohdan, jossa olis pitänyt jotain.
Tapahtumaketju voi kuitenkin olla sellainen, jossa kaikki teoretisointi on turhaa. Masennus ei kuitenkaan ole kaiken loppu. Se voi olla jopa uusi alku. Jos osaa elää viisaasti, pyrkii oppimaan kaikesta jotain. Aina ei opi kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Masennuksessahan usein on kyse siitä, että ihminen on ollut liian vahva liian pitkään. Ei kukaan jaksa olla vahva loputtomiin, pärjätä yksin ilman kenenkään tukea, toistuvasti torjuten muiden ihmettelyjä, kyseenalaistamisia ja ennakkoluuloja.
Ja kappas vain, suomalainen yhteiskunta ihailee suunnattomasti juuri sitä yksin pärjäämistä! On siinä toki hyvätkin puolensa, mutta nyky-yhteiskunnassa vaaka kääntyy negatiivisen puolelle.
Masennuksen käsite on monilla hämärtynyt. Ihmiselämään kuuluu hyviä ja huonoja aikoja, iloa ja surua. Aika moni luulee nykyään virheellisesti että suru ja ahdistus tarvitsevat jonkin diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Masennuksen käsite on monilla hämärtynyt. Ihmiselämään kuuluu hyviä ja huonoja aikoja, iloa ja surua. Aika moni luulee nykyään virheellisesti että suru ja ahdistus tarvitsevat jonkin diagnoosin.
Ahdistushan itseasiassa on diagnoosi käsittääkseni, ainakin elämää vaikeuttava?? Mutta totta, että suru kuuluu elämään. Syvässä masennuksessa ei ole iloa tai surua.
Masennusta on monenlaista, mutta siitä ylös nouseminen( ei hengellisessä mielessä) vaatii sitä omaa tahtoa, kukaan läheinen ei voi masentunutta parantaa vain masentunut vetää heidätkin sinne pohjamutiin. Suurin virhe mitä masennuksen osalta tehdään on se että lyödään ihminen puolen vuoden saikulle jolloin hän pyörittelee sitä epäonnistumisen kehää 24/7. Moni jää kotisohvalle popsimaan nappeja ja odottamaan ihmettä, jota ei tule. Rutiinit ja työ(ellei se ole juuri aiheuttanut masennusta, harvemmalla on) pitävät elämässään kiinni vaikka kuinka tuntuvat vastenmieliseltä suorittamiselta. Mitään rääkkiliikuntaa ei kannata harrastaa, mutta säännöllistä kevyempää liikuntaa kylläkin(kävely, jooga, venyttely tms). Ja avuksi tietty vielä hyvä ratkaisukeskeinen terapeutti, jonka kanssa mennään askel askeleelta kohti uutta tulevaisuutta, edellyttää toki toimintaa siltä masentuneeltakin.
Eikö masennus kuitenkin kehity yleensä ajan kanssa? Yksi vaikuttava tekijä on työpaikan menetys. Sen lisäksi voi olla paljon muitakin asioita ja lopulta on sellaisessa jamassa, että ei pysty enää toimimaan. Eli jos kykenee käsittelemään riittävän hyvin jokaisen vastoinkäymisen, niin masennus ei välttämättä pääse kehittymään.