Miksi toiset masentuu ja toiset ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Ohiksena sanon, että selkeästi itse ymmärrä, mitä erilaiset lähtäkohdat tarkoittaa. Kellään ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka kyseessä olisi saman perheen lapsetkin. Ikä, perimä, tuki, kokemukset, rooli perheessä jne vaikuttavat.

Lähtökohdat=perhetausta. Tuossa yhteydessä siis. Perimä ei vaikuta ihmisen lähtökohtiin, vaan siihen, mihin suuntaan hän niistä lähtökohdistaan pääsee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et näytä ymmärtävän mitä masennus on. Sehän ei millään hammasta puremmalla poistu, jos on tullakseen päälle. Kyseessä on sairaus, johon ihminen omalla toiminnallaan voi aika vähän vaikuttaa. Geenit siihen vaikuttavat, kuka on taipuvaisempi masennukseen ja kuka ei. Ihan niin kuin monissa muissakin sairauksissa. Toisilla on perinnöllinen taipumus diabetekseen, toisilla masennukseen. 

Ymmärrän täysin mitä masennus on. Mitä olen tähän asti kirjoittanut, ovat neuvoja millä mahdollisesti välttää masennusta. Tiedän kyllä että jos jo olet masentunut, eli mainitsemassani metaforisessa ojassa, niin sieltä on vaikea tulla ylös.. Sillä olen itse ollut siinä ojassa.

Et ymmärrä edes murto-osaa masennuksesta, jos väität, että sitä voi ehkäistä puremalla hampaat yhteen ja asennoitumalla toisin. Itse asiassa homma menee usein jopa ihan toisin päin. Ne, jotka väkisin puskevat "vaikka läpi harmaan kiven" sairastuvat todennäköisemmin, kun ne, jotka eivät pyri taistelemaan surua, vihaa, pettymystä jne. vastaan, vaan käsittelevät ne tunteina muiden joukossa. Elämän tarkoitus ei ole mennä eteenpäin hammasta purren, vaan ymmärtää, että kaikki tunteet kuuluvat elämään ja surut on surtava, jos aikoo jatkaa elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Ei masennu kun käy töissä ja harrastaa jotain.  Ja pitää nauraa vaikka itsekseen että

mieli pysyy virkeänä.

Menneitä ei auta jäädä märehtimään vaan eteenpäin vaan pyrkiä elämässä.

Kyllä. Tässä on totta toinen puoli. Ei auta jämähtää ongelmiinsa. Tosin asia ei ole aina näin yksioikoista. Tiedän omasta kokemuksesta.

Minulla on luonnostaan korkea kynnys masentua. Olen silti minäkin joskus masentunut. Se on sellainen optimistinen temperamentti, että nousee aina kuin kissa jaloilleen ja uskoo valoisaan huomiseen. Ei sille voi mitään, se on joko on tai ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Ohiksena sanon, että selkeästi itse ymmärrä, mitä erilaiset lähtäkohdat tarkoittaa. Kellään ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka kyseessä olisi saman perheen lapsetkin. Ikä, perimä, tuki, kokemukset, rooli perheessä jne vaikuttavat.

Lähtökohdat=perhetausta. Tuossa yhteydessä siis. Perimä ei vaikuta ihmisen lähtökohtiin, vaan siihen, mihin suuntaan hän niistä lähtökohdistaan pääsee. 

Lähtökohdat sisältää kyllä niin perhetaustan kuin ne lähtökohdat sieltä syntymästä. Osalla on esimerkiksi erilainen aivotoiminta. Ja edelleen, vaikka saman perheen lapset olisivat näennäisesti kokeneet saman lapsuuden, heillä voi silti olla täysin erilaiset kokemukset ja niistä johtuvat haitat jne. Tämä on nyt vähän ikävästi sanottu, mutta jos tämän vertaa ei ymmärrä niin keskustelun jatkaminen on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Ohiksena sanon, että selkeästi itse ymmärrä, mitä erilaiset lähtäkohdat tarkoittaa. Kellään ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka kyseessä olisi saman perheen lapsetkin. Ikä, perimä, tuki, kokemukset, rooli perheessä jne vaikuttavat.

Lähtökohdat=perhetausta. Tuossa yhteydessä siis. Perimä ei vaikuta ihmisen lähtökohtiin, vaan siihen, mihin suuntaan hän niistä lähtökohdistaan pääsee. 

Lähtökohdat sisältää kyllä niin perhetaustan kuin ne lähtökohdat sieltä syntymästä. Osalla on esimerkiksi erilainen aivotoiminta. Ja edelleen, vaikka saman perheen lapset olisivat näennäisesti kokeneet saman lapsuuden, heillä voi silti olla täysin erilaiset kokemukset ja niistä johtuvat haitat jne. Tämä on nyt vähän ikävästi sanottu, mutta jos tämän vertaa ei ymmärrä niin keskustelun jatkaminen on turhaa.

Miksi piti tuo loppukaneetti kirjoittaa? Miksi ei voi pysyä asiallisella linjalla ja ymmärtää, että meillä kaikilla on erilainen tietopohja? Et sinä ole yhtään parempi ihminen, vaikka luulet tietäväsi joitain asioita syvemmin kuin toinen. Et edes siinä tapauksessa, vaikka todella tietäisin. Teidän kahden kohdalla kyse on selkeästi tulkintaerosta, ei suinkaan ymmärryksen puutteesta. Tai ymmärrystä puuttuu sen verran, että et osaa nähdä toisenlaista tapaa ymmärtää termi lähtökohdat. Sehän voi tarkoittaa myös puhtaasti ympäristöllisiä asioista tietyissä yhteyksissä. Eli olette molemmat oikeassa. Teillä on vain erilainen lähtökohta, josta aisaa tarkastelette. Juuri siksi keskustelun jatkaminen ei ole turhaa, vaan pohjimmiltaan hyvinkin hedelmällistä, jos molemmat osapuolet edes yrittävät ymmärtää myös tosita näkökulmaa eivätkä jyrää omaansa ainoana oikeana läpi. 

t. eri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?

Pääasiassa tarkoitan sitä että jos kohtaa vastoinkäymisiä, sanotaan nyt vaikka että työpaikka lähtee alta niin ei mene siihen "universumi on minua vastaan, kaikki on paskaa" ojaan, vaan puree hammasta ja painaa eteenpäin.

Paino sanalle vastoinkäyminen. Sinun kohdalla masennus ei selkeästi johtunut konkreettisesta vastoinkäymisestä vaan mainitsemastasi uupumuksesta.

Minä ajattelen tuon olevan vähän eri asia, et jos "masentuu" työpaikan menetyksestä, kuin että sairasruu masennukseen. Siinä on varmasti paljon, ei niin mukavia tuntemuksia, ja hetkeksi jopa lamaannusta. Mutta masennukseen sairastumista ei voi välttää asenteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Ohiksena sanon, että selkeästi itse ymmärrä, mitä erilaiset lähtäkohdat tarkoittaa. Kellään ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka kyseessä olisi saman perheen lapsetkin. Ikä, perimä, tuki, kokemukset, rooli perheessä jne vaikuttavat.

Lähtökohdat=perhetausta. Tuossa yhteydessä siis. Perimä ei vaikuta ihmisen lähtökohtiin, vaan siihen, mihin suuntaan hän niistä lähtökohdistaan pääsee. 

Lähtökohdat sisältää kyllä niin perhetaustan kuin ne lähtökohdat sieltä syntymästä. Osalla on esimerkiksi erilainen aivotoiminta. Ja edelleen, vaikka saman perheen lapset olisivat näennäisesti kokeneet saman lapsuuden, heillä voi silti olla täysin erilaiset kokemukset ja niistä johtuvat haitat jne. Tämä on nyt vähän ikävästi sanottu, mutta jos tämän vertaa ei ymmärrä niin keskustelun jatkaminen on turhaa.

Asiayhteys ratkaisee, mitä sana milloinkin tarkoittaa. Jos ei tämän vertaa ymmärrä niin aivan turha kettuilla muille ymmärtämättömyydestä. 

t. sama 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

Masennukseen sairastuneena peruspositiivisena ihmisenä sanoisin, että ympäristölläkin voi olla todella iso merkitys. Tai siis tarkemmin sanottuna sillä, miten masennukseen sairastunut on kokenut ympäristönsä. Minä olin yksinäinen, vaikka ympärillä oli paljon ihmisiä. Menin terapiaan ja hommasin paremman ympäristön. Parannuin, mutta pelkkä terapia ei olisi riittänyt.

Kukaan ei ole saari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.

Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Masennukseen sairastuneena peruspositiivisena ihmisenä sanoisin, että ympäristölläkin voi olla todella iso merkitys. Tai siis tarkemmin sanottuna sillä, miten masennukseen sairastunut on kokenut ympäristönsä. Minä olin yksinäinen, vaikka ympärillä oli paljon ihmisiä. Menin terapiaan ja hommasin paremman ympäristön. Parannuin, mutta pelkkä terapia ei olisi riittänyt.

Kukaan ei ole saari.

Lisään tähän, että ilman elämääni tulleita uusia ihmisiä, en olisi parantunut. Ketään ei saa käyttää lääkkeenä, mutta yksinäinen ihminen ei voi parantua kunnolla mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? .

Jos on vähänkään enemmän tavannut ihmisiä tai lukenut asioita, ei tuota ole edes vaikea tietää. Näkeehän sen omilla silmillään. Riippumatta siitä, mitä toisten taustoista tietää ja mitä ei. 

t. eri

Jätit loput kommentistani pois, mutta ei, et sinä näe. Sinä voit nähdä sen, että ihmisellä on näennäisesti kaikki kunnossa, mutta sinä et voi esimerkiksi nähdä sitä, että kuinka paljon mieleen vaikuttavia tekijöitä on jo ennestään taustalla tai kuinka pohjalta se ihminen on jo aiemmin noussut. Sana selviytyjä on mielestäni lähtökohtaisesti huono, mutta tiedän esimerkiksi itsestäni, että nimenomaan vahva, utelias ja määrätietoinen luonne on auttanut minua jaksamaan älyttömän paljon. Kuulun siis varmaan lähtökohtani huomioon ottaen ns. "selviytyjiin". Silti olen taipuvainen masennukseen aika ajoin. Ei sitä piirrettä voi näemmä hävittää itsestä eikä sillä ole tekemistä heikkouden tai vahvuuden kanssa.

Et näköjään hiffannut pointtiani. Taustoilla ei ole mitään merkitystä, kun huomaa, että yksi romahtaa siitä, että saa kokeesta nelosen ja toinen ei hetkahda juuri lainkaan, vaikka kokisi miten julmia asioita. Selviytyjä sanan kuvastaa juurikin sitä, miten hyvin ihminen kestää vastoinkäymisiä. Vaikka kokemusmaailma olisi prikulleen sama, osa kestää pettymyksiä ja vaikeuksia huonommin kuin toiset. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että edes se vahvin selviytyjä olisi automaattisesti suojassa masennukselta. Ihan niin yksinkertaisia ei asiat sairauksien kanssa ole. 

Mitä tarkoitat romahtamisella? Masentumista, vaiko tunteellista temperamenttia? Se romahtaja saattaa olla vain herkkä, saa vastaavasti suurta iloa hyvin pienistä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Tuossa se syy, miksi sairastuit. Yritit liikaa. Niin käy valitettavan monelle, joka kuvittelee, että elämän tarkoitus on olla positiivinen ja onnellinen eikä ikäviä tunteita saa olla tai varsinkaan näyttää. 

Eihän tuossa toisaalta sanottu, että olisi yrittänyt väkisin olla positiivinen.

Se oli helppo huomata suoraan sanomattakin. Juurikin tuosta tummennetusta kohdasta. 

Minä en näe.

"Asennoitua oikein"=yritin olla positiivinen ja iloinen, koska niin kuuluu tehdä. Hyvin tyypillinen ajatusmalli, joka helposti johtaa masentumiseen, koska kukaan ei aina voi olla positiivinen ja iloinen. Auttoiko näkemään?

Voi tarkoittaa tuota. Tai sitten tarkoitti ihan kirjaimellisesti oikein asennoitumista.