Miksi toiset masentuu ja toiset ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Vastasin henkilölle, jonka mielestä jotkut ihmiset ovat rivien välistä luettuna vahvempia kuin toiset: Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ei kukaan synny masentuneena tai valitse masentua. Eiköhän kaikki yritä selviytyä parhaansa mukaan. Joskus masennus voi olla esimerkiksi suojaava mekanismi.

Kuten sanoin, kyse on laajasta tapahtumien summasta. Ei asiat ole niin mustavalkoisia että jos toiselle tulee niin toiselle ei. Toisella voi olla erilainen temperamentti ja kyky säädellä tunteita, kokemuksia jne.

Eikä kukaan tuollaistakaan ole väittänyt. Puhe on koko ajan ollut siitä, että toiset masentuvat herkemmin kuin toiset. Se on ihmisestä ja hänen ominaisuuksistaan kiinni, miten herkkä on masentumaan. Totta kai kaikki yrittävät selviytyä, mutta toisilla on siihen paremmat ominaisuudet kuin toisilla. Ei tässä ole masentuneita tarkoitus syyllistää niin kuin sinä taidat luulla. Puhe on vain siitä, että ihmiset ovat tässäkin asiassa hyvin erilaisia. Niin kuin itsekin lopussa totesit.  

Ei kukaan väittänytkään, mutta asioita voi päätellä rivien välistä, jonka sinäkin tekisit jos tavoitteenasi ei olisi vain hyökätä kommentteinesi juuri minua vastaan. Esitin oman näkemykseni, kuten kaikki muutkin tässä. Miksi minun kommenttini pitää nostaa juuri tikun nokkaan?

Ja kuten itsekin olin jo lähtökohtaisesti vastauksessani tarkoittanut ja yrittänyt tuoda ilmi, kyllä, jokaisella on eri lähtökohdat, temperamentti, kasvatus jne, lukemattomia asioita.

Ymmärrät kyllä kun haluat ymmärtää.

En ole puhunut itse missään vaiheessa masentuneiden syyllistämisestä tai luullut yhtään sellaista. Tarkoituksenani on tuoda sitä faktaa esille, että ihminen on luontaisesti selviytyjä eikä kukaan valitse masentua. Ei siis ole kyse siitä, että jotkut ovat herkempiä tai vahvempia tai niin edelleen. On vain erilaisuutta.

Jälleen kerran, älä oleta asioita tunteidesi perusteella minusta.

Enää en jaksa sinulle vastata. En halua alkaa puolustelemaan mielipiteitäni ventovieraalle, joka ei vain ego syistä tahdo ymmärtää.

Yllä on hyvä esimerkki siitä, että toiset vain ovat herkempiä kuin toiset. Kirjoittaja meni ihan tolaltaan yleisluontoisesta keskustelusta ja otti sen henkilökohtaisena loukkauksena ja hyökkäyksenä juuri häntä vastaan. Joku toinen olisi osannut erottaa yleisen keskustelun ja henkilökohtaisen tason eikä olisi pillastunut tuohon malliin. Toisilla on piikit pytyssä näemmä ihan kaikesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut jutut on niin traumaattisia kokea, että koko ihminen muuttuu. Jos katsot vaikkapa ihmisiä, jotka ovat kohdanneet sodan Ukrainassa ennen ja jälkeen. He näyttävät aivan eri ihmisiltä. Myös itse olen kohdannut niin paljon vastoinkäymisiä, että mun naama roikkuu ihan eri näköisenä. Suupielet alaspäin ja koko naama on eri näköinen, koska olen kohdannut traumaattisia asioita. Jotkut näistä asioista on niin vaikeita, että ihmisen on vaikea löytää asioita, mihin voisi luottaa. Koko elämä tuntuu kuin tervassa kävelisit, jos nää kokemukset pääsee murtamaan psyykkeen, itsekunnioituksen. Sitten niihin tarvitsee viinaa. Se ei ole hyvä asia se.

Tuo ei liity masennukseen. Traumat ovat ihan eri tason asioita kuin masennus. Traumasta toki voi seurata masennusta, mutta traumatisoituminen on eri asia kuin masentuminen. Tuo mitä kuvaan ulospäin näkyvänä on traumatisoitumista. 

Kiitos kommentista. Näin varmaan on. En ole psykiatrian ammattilainen. Olen kokenut isoja menetyksiä, ja niin isoja, että olen ollut surullinen sillä tasolla, että se on lähes musertavaa. Se on kuitenkin koko ajan tuntunut surulta ja sen tunnistaminen, ja omistaminen on sen kantamista. Sen lisäksi traumatisoitunut. Monella tapaa varmaan. Aina tässä kuitenkin tosiaan sätkitään eteenpäin kuin särki veneen pohjalla. Alamittainen ja väärän värinen, pahanmakuinen. Takaisin järveen vaan...

Vierailija kirjoitti:

Asioiden prosessoiminen omassa päässä sen sijaan että niitä koittaa piilottaa tai unohtaa. Hyväksyy että elämässä on, ja tulee vastoinkäymisiä. Älä uhriudu ja ajaudu siihen "woe is me", itsesääli mentaliteettiin vaikka menisi huonosti.

Viimekädessä se, että ei tämä ainakaan ikuista ole.

Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Ei masennu kun käy töissä ja harrastaa jotain.  Ja pitää nauraa vaikka itsekseen että

mieli pysyy virkeänä.

Menneitä ei auta jäädä märehtimään vaan eteenpäin vaan pyrkiä elämässä.

Sanoo hän, joka ei ole masentunutta nähnytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut jutut on niin traumaattisia kokea, että koko ihminen muuttuu. Jos katsot vaikkapa ihmisiä, jotka ovat kohdanneet sodan Ukrainassa ennen ja jälkeen. He näyttävät aivan eri ihmisiltä. Myös itse olen kohdannut niin paljon vastoinkäymisiä, että mun naama roikkuu ihan eri näköisenä. Suupielet alaspäin ja koko naama on eri näköinen, koska olen kohdannut traumaattisia asioita. Jotkut näistä asioista on niin vaikeita, että ihmisen on vaikea löytää asioita, mihin voisi luottaa. Koko elämä tuntuu kuin tervassa kävelisit, jos nää kokemukset pääsee murtamaan psyykkeen, itsekunnioituksen. Sitten niihin tarvitsee viinaa. Se ei ole hyvä asia se.

Tuo ei liity masennukseen. Traumat ovat ihan eri tason asioita kuin masennus. Traumasta toki voi seurata masennusta, mutta traumatisoituminen on eri asia kuin masentuminen. Tuo mitä kuvaan ulospäin näkyvänä on traumatisoitumista. 

Kiitos kommentista. Näin varmaan on. En ole psykiatrian ammattilainen. Olen kokenut isoja menetyksiä, ja niin isoja, että olen ollut surullinen sillä tasolla, että se on lähes musertavaa. Se on kuitenkin koko ajan tuntunut surulta ja sen tunnistaminen, ja omistaminen on sen kantamista. Sen lisäksi traumatisoitunut. Monella tapaa varmaan. Aina tässä kuitenkin tosiaan sätkitään eteenpäin kuin särki veneen pohjalla. Alamittainen ja väärän värinen, pahanmakuinen. Takaisin järveen vaan...

No ei meistä kukaan toki ammattilainen ole :D Suru on luonnollinen osa elämää ja joskus se tosiaan tuntuu ihan musertavaltakin. Suru on kuitenkin eri asia kuin masennus. Masennus on mielen sairaus, suru on tunne. Suru voi johtaa masennukseen, mutta ei automaattisesti niin tee. Eikä masennukseen aina liity surua. Surun sijaan masennukselle on tyypillisempää lamaantuminen ja toivottomuus sekä voimattomuuden tunne. Pahimmillaan tilanne on se, ettei jaksa edes sängystä nousta. Saman voi aiheuttaa myös oikein voimakas suru. Suru kuitenkin useimmiten lievittyy itsekseen ajan kanssa, mutta masennus vaatii usein hoitoa parantuakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne geenit, ne geenit.

Vahvat vs heikot

Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen. 

No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?

Vierailija kirjoitti:

Luulen että perimällä ja aivokemialla on paljon tekemistä sen kanssa miten helposti ja miten vakavasti ihminen masentuu.  Mun äidin puolelta on suvussa jonkun verran masennushistoriaa, itse olen enemmänkin lasi puoleksi täynnä -tyyppiä kuten isäni.

Olen aina ollut se perusonnellinen, lasi lähes täynnä-tyyppi. Sillä asenteella suhtauduin työhän, jota rakastin, perheeseeni, jota rakastan, elämään, joka heittelee välillä tympeästi. Siitä huolimatta se masennus iski, salaa. Kaikin tavoin yritin taistella vastaan ja asennoitua asioihin oikein. Ei auttanut. Toipuminen vei aikaa. Mahdollista siis, mutta vaatii paljon mm. läheisiltä.

Vierailija kirjoitti:

Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?

Pääasiassa tarkoitan sitä että jos kohtaa vastoinkäymisiä, sanotaan nyt vaikka että työpaikka lähtee alta niin ei mene siihen "universumi on minua vastaan, kaikki on paskaa" ojaan, vaan puree hammasta ja painaa eteenpäin.

Paino sanalle vastoinkäyminen. Sinun kohdalla masennus ei selkeästi johtunut konkreettisesta vastoinkäymisestä vaan mainitsemastasi uupumuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne geenit, ne geenit.

Vahvat vs heikot

Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen. 

No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?

Mielen sairautta ei voi verrata fyysiseen sairauteen. Ovat jo syntymisprosessiltaan ihan eri asioita. Mutta syöpäänkin toisilla on enemmän taipumuksia kuin toisilla. Eli siinäkin kyse on geeneistä. Niin kuin masennuksessakin. Ja kyllä se syöpä ihmisen aika heikoksi vetää, joten sen suhteen syöpään sairastunutta voi sanoa heikoksi. Heikko ei ole sama asia kuin huono, jos niin luulet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?

Pääasiassa tarkoitan sitä että jos kohtaa vastoinkäymisiä, sanotaan nyt vaikka että työpaikka lähtee alta niin ei mene siihen "universumi on minua vastaan, kaikki on paskaa" ojaan, vaan puree hammasta ja painaa eteenpäin.

Paino sanalle vastoinkäyminen. Sinun kohdalla masennus ei selkeästi johtunut konkreettisesta vastoinkäymisestä vaan mainitsemastasi uupumuksesta.

Et näytä ymmärtävän mitä masennus on. Sehän ei millään hammasta puremmalla poistu, jos on tullakseen päälle. Kyseessä on sairaus, johon ihminen omalla toiminnallaan voi aika vähän vaikuttaa. Geenit siihen vaikuttavat, kuka on taipuvaisempi masennukseen ja kuka ei. Ihan niin kuin monissa muissakin sairauksissa. Toisilla on perinnöllinen taipumus diabetekseen, toisilla masennukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne geenit, ne geenit.

Vahvat vs heikot

Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen. 

No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?

No mitä olen läheltä katsonut syöpäpotilaan tilaa niin kyllä, sanon hyvinkin heikoksi. Joskus ovat voimat niin vähissä, ettei potilas jaksa itse edes syödä. Se, että sanon ihmistä heikoksi, ei tietenkään tarkoita, että pidän häntä jotenkin huonompana kuin muita. Kaikki meistä ovat erilaisia. Osa fyysisesti heikompia, osa henkisesti. Sellaista on ihmisyys. 

t. sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne geenit, ne geenit.

Vahvat vs heikot

Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen. 

No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?

Mielen sairautta ei voi verrata fyysiseen sairauteen. Ovat jo syntymisprosessiltaan ihan eri asioita. Mutta syöpäänkin toisilla on enemmän taipumuksia kuin toisilla. Eli siinäkin kyse on geeneistä. Niin kuin masennuksessakin. Ja kyllä se syöpä ihmisen aika heikoksi vetää, joten sen suhteen syöpään sairastunutta voi sanoa heikoksi. Heikko ei ole sama asia kuin huono, jos niin luulet. 

No mun mielestä voi verrata, koska kummatkin on pohjimmiltaan fyysisiä sairauksia, muita kun ei ole olemassakaan. Valitettavasti vain tämä aivojen tuntemus on vasta lapsenkengissä. Eli joillakin on geeneissä alttius sairastua johonkin, kyllä mä siinä mielessä myönnän olevani heikko. Mutta se ei ole musta itsestäni mitenkään kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Et näytä ymmärtävän mitä masennus on. Sehän ei millään hammasta puremmalla poistu, jos on tullakseen päälle. Kyseessä on sairaus, johon ihminen omalla toiminnallaan voi aika vähän vaikuttaa. Geenit siihen vaikuttavat, kuka on taipuvaisempi masennukseen ja kuka ei. Ihan niin kuin monissa muissakin sairauksissa. Toisilla on perinnöllinen taipumus diabetekseen, toisilla masennukseen. 

Ymmärrän täysin mitä masennus on. Mitä olen tähän asti kirjoittanut, ovat neuvoja millä mahdollisesti välttää masennusta. Tiedän kyllä että jos jo olet masentunut, eli mainitsemassani metaforisessa ojassa, niin sieltä on vaikea tulla ylös.. Sillä olen itse ollut siinä ojassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häh? Siis uhriutuva asenne? Anna mun kaikki kestää. Oma masennus tuli työuupumisen ja siitä seuranneen unettomuuden myötä. Lääkäri (psykiatri) sanoitti selkeästi, että työuupuminen on usein seurauksena, kun yrittää liian kauan. Olis pitänyt airmmin hakea apua ja pistää peli poikki jne. Onko tämä uhriutumista? Tunnollisuus?

Pääasiassa tarkoitan sitä että jos kohtaa vastoinkäymisiä, sanotaan nyt vaikka että työpaikka lähtee alta niin ei mene siihen "universumi on minua vastaan, kaikki on paskaa" ojaan, vaan puree hammasta ja painaa eteenpäin.

Paino sanalle vastoinkäyminen. Sinun kohdalla masennus ei selkeästi johtunut konkreettisesta vastoinkäymisestä vaan mainitsemastasi uupumuksesta.

Olen kanssasi samaa mieltä. Asenne auttaa jo paljon. Voi silti sairastua masennukseen, mutta omalla toiminnallaan pystyy ainakin nostamaan kynnystä paljon, ennen kuin masennus iskee. Jos esim. kykenee tarkkailemaan omaa elämäänsä ja tilaansa säännöllisesti, eikä vaan mene tunteella eteenpäin joka tilanteeseen, voi huomata asioiden olevan menossa parhaillaan haitalliseen suuntaan ja alkaa ajoissa toimimaan korjaavasti. Jos on ratkaisukeskeinen ihminen, voi vitutuksen keskellä valaa uskoa itseensä, että asiaan löytyy joku ratkaisu ennemmin tai myöhemmin,  ja lopulta se löytyy. Nämä ovat siis asioita, jotka tekevät ihmisestä immuunimman masennukselle, mutta ei tietenkään täysin sitä voi estää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut jutut on niin traumaattisia kokea, että koko ihminen muuttuu. Jos katsot vaikkapa ihmisiä, jotka ovat kohdanneet sodan Ukrainassa ennen ja jälkeen. He näyttävät aivan eri ihmisiltä. Myös itse olen kohdannut niin paljon vastoinkäymisiä, että mun naama roikkuu ihan eri näköisenä. Suupielet alaspäin ja koko naama on eri näköinen, koska olen kohdannut traumaattisia asioita. Jotkut näistä asioista on niin vaikeita, että ihmisen on vaikea löytää asioita, mihin voisi luottaa. Koko elämä tuntuu kuin tervassa kävelisit, jos nää kokemukset pääsee murtamaan psyykkeen, itsekunnioituksen. Sitten niihin tarvitsee viinaa. Se ei ole hyvä asia se.

Tuo ei liity masennukseen. Traumat ovat ihan eri tason asioita kuin masennus. Traumasta toki voi seurata masennusta, mutta traumatisoituminen on eri asia kuin masentuminen. Tuo mitä kuvaan ulospäin näkyvänä on traumatisoitumista. 

Kiitos kommentista. Näin varmaan on. En ole psykiatrian ammattilainen. Olen kokenut isoja menetyksiä, ja niin isoja, että olen ollut surullinen sillä tasolla, että se on lähes musertavaa. Se on kuitenkin koko ajan tuntunut surulta ja sen tunnistaminen, ja omistaminen on sen kantamista. Sen lisäksi traumatisoitunut. Monella tapaa varmaan. Aina tässä kuitenkin tosiaan sätkitään eteenpäin kuin särki veneen pohjalla. Alamittainen ja väärän värinen, pahanmakuinen. Takaisin järveen vaan...

No ei meistä kukaan toki ammattilainen ole :D Suru on luonnollinen osa elämää ja joskus se tosiaan tuntuu ihan musertavaltakin. Suru on kuitenkin eri asia kuin masennus. Masennus on mielen sairaus, suru on tunne. Suru voi johtaa masennukseen, mutta ei automaattisesti niin tee. Eikä masennukseen aina liity surua. Surun sijaan masennukselle on tyypillisempää lamaantuminen ja toivottomuus sekä voimattomuuden tunne. Pahimmillaan tilanne on se, ettei jaksa edes sängystä nousta. Saman voi aiheuttaa myös oikein voimakas suru. Suru kuitenkin useimmiten lievittyy itsekseen ajan kanssa, mutta masennus vaatii usein hoitoa parantuakseen. 

Näin se varmasti on. Kirjoitanpa tähän vielä kokemuksia, jos siitä olisi jollekin apua. Avioeroni jälkeen suru kesti ainakin kaksi vuotta. Siis aivan musertavaa tuskaa kaksi vuotta. Se tuntui masennukselta, ja selvisin siitä nipin napin hengissä. Sen jälkeen se tasaantui. Mutta ihmisen kokemat surut täyttävät jonkin kiintiön, ja jokin astia täyttyy jossain vaiheessa. Suru voi myös tuntua voimaannuttavalta, kun se on ohitse. Jos olet kaksi vuotta itkenyt ja uponnut, ja tunnet tasaisen maan jalkojesi alla, se saattaa olla voimaannuttava kokemus. Eli jos olet toista vuotta taistellut, ja koko maailma tuntuu mustalta, anna vielä yksi vuosi aikaa.

Elämä ei välttämättä tunnu merkitykselliseltä surunkaan jälkeen, mutta se on elämän sisäänrakennettu ominaisuus. Siitä ei voi valittaa, koska elämällä ei ole mitään merkitystä. Mutta se voi olla elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sen kokee... Koen että yksi tuttuni on masentunut. Aina valittaa kiirettä ja väsymystä, mutta muuta ei ole kuin työ ja perherutiinit. Ei koe olevansa kuitenkaan masentunut ja terapeutitkin on huuhaata. En haluaisi tuollaista elämää itselleni ikinä. Jotain on aina tehtävissä!

Mikä siitä on masennuksen tunnusmerkit täyttävää, jos elämässä on lähinnä työ ja perhe? Niinhän aika monilla on. 

Masennukset kuulemma ilmrnee myös eri tavoin. En tiedä, millä perusteilla diagnooseja tehdään. Mutta itselle se oli juuri sitä lamaannuttavaa harmautta, jossa tiskikoneen täyttö vaati koko päivän suunnittelua, eik bälttis silti jaksanut sitä suorittaa. Toisilla (kuulemma) se voi ilmentyä rajuna suorittamisena ja kiukkuisena tai vihaisena elämän asenteena. En tiedä mikä on lopullinen totuus. Tosiasia on, että hoitamattomana ja pitkittyneenä voi aiheuttaa vakaviakin sairauksia ja johtaa jopa kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Mistä tiedät, että osa romahtaa pienimmistä? Ethän sinä kaikkien taustoja tiedä. Voi olla, että osa ajattelee minun romahtelevan ilman syytä. He eivät kuitenkaan tiedä, että sain elämääni pas#kat kortit. Takana on pitkä terapia ja monet itsehoitokeinot. Olen tehnyt valtavan työn kuntouttaakseni itseäni niistä oloista ja esimerkiksi useista osastojaksoista työelämään. Minulla on hyvät kyvyt käsitellä psyykettäni, on perhe, harrastuksia, ystäviä ja työ ja silti ajaudun välillä pohjamutiin. Tulen todennäköisesti olemaan aina taipuvainen kausimasennukseen ja ne, jotka eivät taustaani tiedä, voivat ajatella, että olen vaan niin heikko, etten kestä elämää.

Osittain oman, mutta myös läheisten myötä olen tullut siihen tulokseen, että masennus on varmasti osittain geeneissä. Siksi osa masentuu "helpommin" kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Vastasin henkilölle, jonka mielestä jotkut ihmiset ovat rivien välistä luettuna vahvempia kuin toiset: Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä.

Ei kukaan synny masentuneena tai valitse masentua. Eiköhän kaikki yritä selviytyä parhaansa mukaan. Joskus masennus voi olla esimerkiksi suojaava mekanismi.

Kuten sanoin, kyse on laajasta tapahtumien summasta. Ei asiat ole niin mustavalkoisia että jos toiselle tulee niin toiselle ei. Toisella voi olla erilainen temperamentti ja kyky säädellä tunteita, kokemuksia jne.

Anoppini sanoi masennusta jopa yhdeksi kuolemansynniksi. Ikään kuin olisi valintakysymys. Vetosi siihen, ettei ole masentunut, vaikka kokenut jo vaikka ja mitä elämässään. Häneltä puuttuu myös täydellisesti empatiakyky. Osaa onneksi hyvät käytöstavat, mutta nekin pettävät hetkittäin. Tässä lähinnä se, ettei se aina kerro mistään mitään, vaikka toinen kestäis jotain kun toinen taas ei. Toki olemme eri tavoin herkkiä jne. Mutta en myöskään sanoisi, että vahvat eivät masennu. Vahvat saattavat just kaatua tuohon ajatukseen, että pitää vaan jaksaa, koska on vahva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on aika erilaisia elämänkokemuksia, toki osa selviytyy niistä toisia paremmin, mutta toisilla negatiivisia juttuja kasautuu ja jossain vaiheessa sitä ei vaan enää jaksa.

Tässäkin mielenkiintoista, että osa "romahtaa" pienimmästäkin ja osa ei taivu vaikka miten paljon tulisi paskaa niskaan. Sanoisin, että enemmän tämä on ihmisestä itsestä kuin tapahtumista kiinni. Osa on luonnostaan selviytyjiä ja osa ei pärjää autettunakaan edes pienen kynnyksen yli. Ja kaikkea siltä väliltä. 

Kannattaa muistaa, että osalla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja osalla ei.

Ihminen on luonnostaan selviytyjä, joten eiköhän kaikki ihmiset ole syntyjään sellaisia. Joillakin ei vain ole ymmärrystä/empatiaa sille, miten joidenkin elämä voi mennä eri tavalla kuin oma. Se on usein laajempi ja syvällisempi tapahtumaketju missä niin kasvatus, temperamentti, muistot, kokemukset, ympäristö jne. Vaikuttavat toinen toisiinsa.

Eiköhän jokainen ymmärrä, että kaikilla meillä on erilaiset lähtökohdat elämään. 

Osan ketjun viestien perusteella vaikuttaisi sille, että ei se kaikille niin itsestäänselvää ole.

Ei kannattaisi olettaa.

Minusta tuntuu, että sinä oletat nyt aika isosti asioita. Itse en ole huomannut yhtään viestiä, jossa joku sanoisi edes rivien välissä, ettei käsitä kaikilla olevan eri lähtökohdat. Eikä niiden lähtökohtien taaksekaan voi kaikessa mennä, koska samanlaisista lähtökohdistakin tulevilla voi olla hyvin erilainen kyky selvitä asioista. Esimerkiksi saman perheen lapsilla yhdellä voi olla masennusta melkein kokoajan ja toisella ei koskaan. 

Ohiksena sanon, että selkeästi itse ymmärrä, mitä erilaiset lähtäkohdat tarkoittaa. Kellään ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka kyseessä olisi saman perheen lapsetkin. Ikä, perimä, tuki, kokemukset, rooli perheessä jne vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne geenit, ne geenit.

Vahvat vs heikot

Näin se oikeasti on, mutta heikot pillastuvat heti, jos tuon sanoo ääneen. 

No masennus on sairaus, kuten esim. syöpä. Sanotko siihen sairastunutta heikoksi?

Mielen sairautta ei voi verrata fyysiseen sairauteen. Ovat jo syntymisprosessiltaan ihan eri asioita. Mutta syöpäänkin toisilla on enemmän taipumuksia kuin toisilla. Eli siinäkin kyse on geeneistä. Niin kuin masennuksessakin. Ja kyllä se syöpä ihmisen aika heikoksi vetää, joten sen suhteen syöpään sairastunutta voi sanoa heikoksi. Heikko ei ole sama asia kuin huono, jos niin luulet. 

No mun mielestä voi verrata, koska kummatkin on pohjimmiltaan fyysisiä sairauksia, muita kun ei ole olemassakaan. Valitettavasti vain tämä aivojen tuntemus on vasta lapsenkengissä. Eli joillakin on geeneissä alttius sairastua johonkin, kyllä mä siinä mielessä myönnän olevani heikko. Mutta se ei ole musta itsestäni mitenkään kiinni.

No tätähän täällä on yritetty selittää jo moneen kertaa. Ei ole ihmisestä (eli hänen teoistaan) kiinni, mutta on ihmisestä (hänen geeneistään ja luonteesta) kiinni. Eli "koska olen kokenut kovia" ei ole masennuksen syy, vaan pohjimmiltaan se syy on alttiudessa sairastua masennukseen. Heikkoutta on meissä kaikissa muodossa tai toisessa, joten ei siinä mitään ongelmaa ole. Jos ihmisessä ei olisi mitään heikkoa, hän ei olisi ihminen.