Lue keskustelun säännöt.
Onko muiden vaikeaa olla naisporukoissa?
Olen itse nainen ja kuvailisin itse itseäni sosiaaliseksi...mutta jostain kumman syystä menen ihan lukkoon aina kun naisia on kokoontunut yli 3 (toki tämä ei päde läheisten ystävien kohdalla). Minä en osaa yhtään jutella luontevasti tai reagoida nopeasti muiden juttuihin, vaan olen lähinnä hiljaa seinäruusuna. Tämä tapahtuu esimerkiksi töissä kahvihuoneessa, ystävien hassun hauskoissa (=vihaan näitä!!) juhlissa, kuten polttareissa, yllätyssynttäreillä, baby showereillä yms.
Mutta kun paikalla onkin vain 1-2 naista lisäkseni, olen ihan rento ja normaali oma itseni. Miesten seurassa tätä ei tapahdu, koska miehet ovat jostain syystä minulle helpompaa seuraa.
Nytkin takana aivan kamalat baby showerit. Istuin hiljaa 3h sohvalla ja "itkin verta" kaikkien muka-hauskojen leikkien ajan.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes lähde paikkoihin joissa joudun olemaan ison naislauman kanssa. Siellä on aina se joku joka mielellään ottaa tilan haltuun, ja muiden osa on ihastella häntä, tai olla nyt ainakin yleisönä.
Inhoan välitöntä laumautumista ja sen mukanaan tuomaa pakollista roolia.
Miesten kanssa asia on eri, koska jos olen ainoana siellä, niin olen jo lähtökohtaisesti jokin kummallisenmuotoinen palikka, ja heille tulee hyvin pian kyllä selväksi että naisjaostoon minua on turha laittaa. En nimittäin osaa koskaan ottaa sellaista roolia mikä olisi parviajattelun mielestä minulle sopiva, vaan olen kertakaikkiaan sitten kummajainen. Miehet kestävät tätä kummallisuutta paremmin. En ole oikein mies, mutta en oikein nainenkaan, joten saan olla sitten mitä satun olemaan. Naisten keskellä tämä ei onnistu, koska siellä olen väkisin yksi naisista, ja minulle sillä perusteella halutaan järjestää roolitus.
Niin, sulle siis kelpaa se lokero, jonka miesporukassa saat. Kummallinen olet varmaan vain omasta mielestäsi, muiden mielestä tavallinen tapaus, joka on sisäistänyt naisvihan.
Taas voi huomata että se itse on joka toista sanoo. Naisvihaat minua koska en tykkää isoista naisporukoista.
Miesporukka ei aseta minua lokeroon, vaan voin olla mitä nyt satun olemaan. Se että itse asetat ihmiset lokeroon ei tarkoita että muut näin tekisivät.
Minä kyllä olen tullut lokeroiduksi miesten taholta. Monta, monta, monta kertaa. Yleisin lokerointi on, että en ymmärrä tekniikasta/autoista/moottoripyöristä/rakentamisesta/historiasta(!) mitään.
Ihan vaan kun satun olemaan tällainen tissillinen, perus nätti ja hymyilevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisvihaa ja naisvihaa. Nykyään naisvihaa on sekin, ettei näytä samanlaiselta kuin kaikki muut naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes lähde paikkoihin joissa joudun olemaan ison naislauman kanssa. Siellä on aina se joku joka mielellään ottaa tilan haltuun, ja muiden osa on ihastella häntä, tai olla nyt ainakin yleisönä.
Inhoan välitöntä laumautumista ja sen mukanaan tuomaa pakollista roolia.
Miesten kanssa asia on eri, koska jos olen ainoana siellä, niin olen jo lähtökohtaisesti jokin kummallisenmuotoinen palikka, ja heille tulee hyvin pian kyllä selväksi että naisjaostoon minua on turha laittaa. En nimittäin osaa koskaan ottaa sellaista roolia mikä olisi parviajattelun mielestä minulle sopiva, vaan olen kertakaikkiaan sitten kummajainen. Miehet kestävät tätä kummallisuutta paremmin. En ole oikein mies, mutta en oikein nainenkaan, joten saan olla sitten mitä satun olemaan. Naisten keskellä tämä ei onnistu, koska siellä olen väkisin yksi naisista, ja minulle sillä perusteella halutaan järjestää roolitus.
Niin, sulle siis kelpaa se lokero, jonka miesporukassa saat. Kummallinen olet varmaan vain omasta mielestäsi, muiden mielestä tavallinen tapaus, joka on sisäistänyt naisvihan.
Taas voi huomata että se itse on joka toista sanoo. Naisvihaat minua koska en tykkää isoista naisporukoista.
Miesporukka ei aseta minua lokeroon, vaan voin olla mitä nyt satun olemaan. Se että itse asetat ihmiset lokeroon ei tarkoita että muut näin tekisivät.
Minä kyllä olen tullut lokeroiduksi miesten taholta. Monta, monta, monta kertaa. Yleisin lokerointi on, että en ymmärrä tekniikasta/autoista/moottoripyöristä/rakentamisesta/historiasta(!) mitään.
Ihan vaan kun satun olemaan tällainen tissillinen, perus nätti ja hymyilevä.
Tottakai. Minut on lokeroitu lukemattomia kertoja vaikka ja missä, mutta nyt vastasin aloitukseen.
Lapsena ja nuorena en tiennyt, että tälle on nimi. Olin 35 kun ymmärsin. Olen juuri kuvailemasi kaltainen. Olen introvertti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää suuresti. Osallistun mihin osallistun ja kaikesta mihin en halua, kieltäydyn. Ja ikä on tehnyt myös sen, etten v*akaan välitä, mitä muut siitä ajattelee.
Ja ennenkuin joku taas alkaa nassuttamaan epäsosiaalisuudesta, niin ei, introverttiys ei ole sama asia. Olen hyvinkin sosiaalinen, tulen toimeen ihmisten kanssa, olen ammatiltani ihmistyöläinen. Töissä en voi valita, mutta vapaa-ajalla voin. Eli vähennän sosiaalista kuormitusta niin paljon kuin voin ja haluan. Mutta silloin kun olen seurassa, olen sitä hyvinkin intensiivisesti. Ja sellaiseen ei kanalauman jutut sovi ollenkaan.
Naisporukoissa on se ongelma, että siellä puhutaan pääsääntöisesti naisten juttuja. Sisustaminen, vaatteet yms. Jos itseään ei kiinnosta nämä aiheet, niin onhan se hankalaa. Ei ahdistavaa, mutta usein puuduttavan tylsää.
Miesporukoissa on taas muut ongelmat. Parasta on pienessä seurassa ja "omankaltaisten" parissa, sukupuoleen katsomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin peruskoulussa ulkopuolelle kaikista ryhmistä ja klikeistä. Välillä meni pitkään niin, että minulla oli yksi - kaksi kaveria ja loput antoi minun olla rauhassa. Sitten oli aikakausia, kun minua lavastettiin syylliseksi näpistyksiin, jätettiin ainoana kutsumatta ns. bileisiin (alakoulussa) ym.
Yläkoulussa tilanne paheni, ja jouduin myös väkivallan uhriksi. Samaan aikaan äitini alkoholismi paheni, isä tapasi tulevan äitipuoleni joka inhosi minua ja oma luokanvalvoja (nainen) kyykytti yhdeksännen luokan syksystä kevääseen.
Sanomattakin selvää, että vaikka ymmärrän monenlaista huumoria, vaikka osaan asettua monenlaisiin kenkiin, vaikka kykenen tuntemaan empatiaa ja vaikka osaisin puhua monista asioista maan ja taivaan välillä, en osaa olla naisporukoissa.
Se ei vaadi kuin sen yhden, joka siristää silmiään minun kohdallani ja sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. Loppu ajan korvani särisevät ja silmissä on kyyneliä. Rintaa painaa kuin joku istuisi sen päällä. Olen niin äärirajoilla, että sen aistii jokainen. Ja siten jään taasen ulkopuolelle.
Ikuinen kierre, jota ei voi katkaista.
Tätä varten niitä terapioita on ja juuri tämmöiseen ne auttavat. Tiedän, koska olen kokenut. Itseäni auttoi jo se, kun ymmärsin, että eivät muut ole vastuussa tai syyllisiä minun traumoihini. Toinen auttava asia oli ymmärtää, että en ole maailman napa = toiset eivät ajattele minua lainkaan niin paljon, kuin kuvittelin.
En suhtaudu lähtökohtaisesti ollenkaan niin, että muut ovat pahoja ja minä uhri ja hyvis.
En myöskään ajattele, että olen maailman napa. Ärsyttää, miksi tällainen kommentti?
Ilmaisin huonosti, anteeksi siitä, mutta puhuin siis itsestäni. Sun tilanne lienee toisin, mutta mulla oli noin. Sain terapiassa apua ja elämäni parani kyllä kun sosiaalista puolta alkoi olla enemmän. No, sekin tietty, että sain puolison oli kyllä tärkeä juttu.
Mutta kuten tämäkin nyt todistaa niin matkaa on mulla vielä:-)
Suunvuoron saa se, joka huutaa koviten. Parasta pysyä taustalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin peruskoulussa ulkopuolelle kaikista ryhmistä ja klikeistä. Välillä meni pitkään niin, että minulla oli yksi - kaksi kaveria ja loput antoi minun olla rauhassa. Sitten oli aikakausia, kun minua lavastettiin syylliseksi näpistyksiin, jätettiin ainoana kutsumatta ns. bileisiin (alakoulussa) ym.
Yläkoulussa tilanne paheni, ja jouduin myös väkivallan uhriksi. Samaan aikaan äitini alkoholismi paheni, isä tapasi tulevan äitipuoleni joka inhosi minua ja oma luokanvalvoja (nainen) kyykytti yhdeksännen luokan syksystä kevääseen.
Sanomattakin selvää, että vaikka ymmärrän monenlaista huumoria, vaikka osaan asettua monenlaisiin kenkiin, vaikka kykenen tuntemaan empatiaa ja vaikka osaisin puhua monista asioista maan ja taivaan välillä, en osaa olla naisporukoissa.
Se ei vaadi kuin sen yhden, joka siristää silmiään minun kohdallani ja sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. Loppu ajan korvani särisevät ja silmissä on kyyneliä. Rintaa painaa kuin joku istuisi sen päällä. Olen niin äärirajoilla, että sen aistii jokainen. Ja siten jään taasen ulkopuolelle.
Ikuinen kierre, jota ei voi katkaista.
Tätä varten niitä terapioita on ja juuri tämmöiseen ne auttavat. Tiedän, koska olen kokenut. Itseäni auttoi jo se, kun ymmärsin, että eivät muut ole vastuussa tai syyllisiä minun traumoihini. Toinen auttava asia oli ymmärtää, että en ole maailman napa = toiset eivät ajattele minua lainkaan niin paljon, kuin kuvittelin.
En suhtaudu lähtökohtaisesti ollenkaan niin, että muut ovat pahoja ja minä uhri ja hyvis.
En myöskään ajattele, että olen maailman napa. Ärsyttää, miksi tällainen kommentti?
Ilmaisin huonosti, anteeksi siitä, mutta puhuin siis itsestäni. Sun tilanne lienee toisin, mutta mulla oli noin. Sain terapiassa apua ja elämäni parani kyllä kun sosiaalista puolta alkoi olla enemmän. No, sekin tietty, että sain puolison oli kyllä tärkeä juttu.
Mutta kuten tämäkin nyt todistaa niin matkaa on mulla vielä:-)
Olen eri, totean vain vierestä, että hienoa, että olet löytänyt sokeita pisteitä ja saanut elämää paremmalle tolalle. Hyvässä vauhdissa olet, onnea vain matkaan!
En jaksa sitä miten naisporukoissa pitää vetää sitä samaa roolia kuin muutkin eli iloisen pirtsakkaa ja ylikierroksilla käyvää kanamaista laumaeläintä. Kaikesta ollaan koko ajan samaa mieltä ja kaikessa pitää myötäillä vaikka mielestäni on huomattavasti kiinnostavampaa keskustella erilaisista mielipiteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mulla on nuoruudesta ikäviä kokemuksia tyttöporukoista. Ois silti kiva kun ois joku korjaava kokemus naisten seurasta.
Miesporukoista ei tietenkään tätä oo, koska iso osa niistä haluaa vaan p*nna sua ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes lähde paikkoihin joissa joudun olemaan ison naislauman kanssa. Siellä on aina se joku joka mielellään ottaa tilan haltuun, ja muiden osa on ihastella häntä, tai olla nyt ainakin yleisönä.
Inhoan välitöntä laumautumista ja sen mukanaan tuomaa pakollista roolia.
Miesten kanssa asia on eri, koska jos olen ainoana siellä, niin olen jo lähtökohtaisesti jokin kummallisenmuotoinen palikka, ja heille tulee hyvin pian kyllä selväksi että naisjaostoon minua on turha laittaa. En nimittäin osaa koskaan ottaa sellaista roolia mikä olisi parviajattelun mielestä minulle sopiva, vaan olen kertakaikkiaan sitten kummajainen. Miehet kestävät tätä kummallisuutta paremmin. En ole oikein mies, mutta en oikein nainenkaan, joten saan olla sitten mitä satun olemaan. Naisten keskellä tämä ei onnistu, koska siellä olen väkisin yksi naisista, ja minulle sillä perusteella halutaan järjestää roolitus.
Nainen saa miesporukassa huomiota olemalla nainen. Kaikki "Olen yksi jätkistä" jutut on naisen omaa fantasiaa. Totta, miehet ei vaadi naiselta naiseksi sosiaalistumista, riittää että on nainen (fyysisesti) niin ukot käyttäytyy eri lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkaan juopuneiden naisten seurassa ei jaksa olla vaikka eihän me niistä jartsan kanssa juoruta..
Rannekellot halvalla - www.vuodenmies.com
Vierailija kirjoitti:
En jaksa sitä miten naisporukoissa pitää vetää sitä samaa roolia kuin muutkin eli iloisen pirtsakkaa ja ylikierroksilla käyvää kanamaista laumaeläintä. Kaikesta ollaan koko ajan samaa mieltä ja kaikessa pitää myötäillä vaikka mielestäni on huomattavasti kiinnostavampaa keskustella erilaisista mielipiteistä.
Mun mielestä taas erilaisista mileipiteistä ei oo yhtään kiinnostavaa keskustella. Olen päättänyt oman mielipiteeni pitkän ja vakaan harkinnan tuloksena, ja ajatellut siis myös ne muut kantit, ja päätynyt juuri siksi omaan mielipiteeseeni. En todellakaan jaksa keskustella enää siitä miksi joku toinen on kuitenkin päätynyt toiseen mielipiteteseen asiasta, koska se menisi vain opetustilanteeksi, enkä pidä siitä että joudun opettamaan toisia. Se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on nuoruudesta ikäviä kokemuksia tyttöporukoista. Ois silti kiva kun ois joku korjaava kokemus naisten seurasta.
Miesporukoista ei tietenkään tätä oo, koska iso osa niistä haluaa vaan p*nna sua ja käyttäytyy sen mukaisesti.
Melkoiset luulot itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes lähde paikkoihin joissa joudun olemaan ison naislauman kanssa. Siellä on aina se joku joka mielellään ottaa tilan haltuun, ja muiden osa on ihastella häntä, tai olla nyt ainakin yleisönä.
Inhoan välitöntä laumautumista ja sen mukanaan tuomaa pakollista roolia.
Miesten kanssa asia on eri, koska jos olen ainoana siellä, niin olen jo lähtökohtaisesti jokin kummallisenmuotoinen palikka, ja heille tulee hyvin pian kyllä selväksi että naisjaostoon minua on turha laittaa. En nimittäin osaa koskaan ottaa sellaista roolia mikä olisi parviajattelun mielestä minulle sopiva, vaan olen kertakaikkiaan sitten kummajainen. Miehet kestävät tätä kummallisuutta paremmin. En ole oikein mies, mutta en oikein nainenkaan, joten saan olla sitten mitä satun olemaan. Naisten keskellä tämä ei onnistu, koska siellä olen väkisin yksi naisista, ja minulle sillä perusteella halutaan järjestää roolitus.
Nainen saa miesporukassa huomiota olemalla nainen. Kaikki "Olen yksi jätkistä" jutut on naisen omaa fantasiaa. Totta, miehet ei vaadi naiselta naiseksi sosiaalistumista, riittää että on nainen (fyysisesti) niin ukot käyttäytyy eri lailla.
Eri lailla kuin ..?
Vierailija kirjoitti:
Naisvihaa ja naisvihaa. Nykyään naisvihaa on sekin, ettei näytä samanlaiselta kuin kaikki muut naiset.
Kyllähän se on ihan selvää naisvihaa, että haukkuu kaikki muut naiset tyhjästä kaakattajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena ja nuorena en tiennyt, että tälle on nimi. Olin 35 kun ymmärsin. Olen juuri kuvailemasi kaltainen. Olen introvertti. Tämän ymmärtäminen on helpottanut elämää suuresti. Osallistun mihin osallistun ja kaikesta mihin en halua, kieltäydyn. Ja ikä on tehnyt myös sen, etten v*akaan välitä, mitä muut siitä ajattelee.
Ja ennenkuin joku taas alkaa nassuttamaan epäsosiaalisuudesta, niin ei, introverttiys ei ole sama asia. Olen hyvinkin sosiaalinen, tulen toimeen ihmisten kanssa, olen ammatiltani ihmistyöläinen. Töissä en voi valita, mutta vapaa-ajalla voin. Eli vähennän sosiaalista kuormitusta niin paljon kuin voin ja haluan. Mutta silloin kun olen seurassa, olen sitä hyvinkin intensiivisesti. Ja sellaiseen ei kanalauman jutut sovi ollenkaan.
Muuten hyvä viesti, mutta menit lopussa haukkumaan itsestäsi poikkeavat naiset "kanalaumaksi". Miksi aina pitää sortua toisten haukkumiseen ja solvaamiseen? Minä itse olen myös introvertti ja koen äänekkäät sosiaaliset tilanteet ja kokoontumiset todella kuormittaviksi. En silti hauku ihmisiä, jotka nauttivat sellaisista tilaisuuksista.
Minusta kivointa porukkaa on sellainen, jossa on alle 20 henkeä, miehiä ja naisia, ikähaarukka 0v-100v ja suomalaisia ja ulkomaalaisia.
Naisporukoiden synnytysjutut on kauheita, miesporukoiden armeijajutut on aika tylsiä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mäkään viihdy. Hirveä kälätys ja hälinä. Kukaan ei edes huomaisi jos en olisi paikalla, joten eikö olisi sama olla muualla.
Tämä on oikeasti mielenkiintoista, voitko avata, miksi siis menet mukaan? Jos olisi sama olla muualla, miksi et vain ole, eihän kukaan pakota osallistumaan toimintaan, joka on vastenmielistä?
Ihminen mene ukaan esimerkiksi yksinäisytä asukastalojen toimintaan joissa on paljon naisisa vanhempaa porukaa ymm mussa vastaava.Vahvat talloo heikomman naisen jalkoihin.Jos ei myötä elä heidän sairaudet ,yö valvomiset, jos ei kehu heitä koko ajan ym ja ei lähde lopuksi kaljalle.Tai kutsu kotinsa viini lasille.
Lisään vielä, etten viihdy ainoana naisena miesporukassakaan. Miesten käytös muuttuu teennäisen reteeksi ja keskenään kukkoilevaksi. On kuin teatteria katselis. Parasta on pienessä porukassa esim toisen pariskunnan kanssa. Tai pienellä tyttöporukalla. Kukaan ei ota roolia.