Lapsen tavaroiden heittelystä tullut yhtäkkiä iso ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Tic-oireita? Rajojen kokeilua? Voisiko kyse olla mieliteosta, joka on pakko tehdä? ADHD:t saattavat oireilla noin. Onko lapsella tarpeeksi virikkeitä tai vaihtoehtoisesti käykö ylikierroksilla liiasta tekemisestä?

Kannattaa joka tapauksessa keskustella päiväkodissa asiasta, heillä on ulkopuolinen ja ammatillinen näkökulma. Äitinä katsot lastasi kuitenkin äidin silmin ja lapsi voi olla kotona erilainen kuin muiden kanssa. Päiväkodista saat vinkkejä.

Ei me kyllä olla saatu kotona oleviin tilanteisiin mitään vinkkejä päiväkodista. Sorry ohis.

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Sinun täytyy tehdä selväksi lapselle, ettei noin voi toimia. Sinun pitää olla vahva ja jämäkkä, rajojaanhan lapsi tuossa varmaan testailee.

Lapsen agressiivinen käytös on ihan luonnollista. Ei siihen tarvitse löytyä mitään syvällistä negatiivista syytä. Lapsi vain on keksinyt tavan, joka tuottaa hänelle hupia ja kun mitään tarpeeksi negatiivista seurausta teolle ei ole niin tottakai hän jatkaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Olet liian päällekäyvä. Ehkä siksi nuo tilanteet ylipäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Minuakin harmittaisi aivan vietävästi, jos äiti olisi koko ajan kimpussani selittämässä, sanoittamassa, halimassa, puhaltelemassa ja pusimassa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Meillä heittely vaan ei tapahdu kiukun hetkellä. Ei raivo ei iske.

Kiitos halista. Se lämmitti mieltä. Paikallaan hyppely, tyynyt nyrkkeily tai vaikka mikä tahansa sellainen olisi hyvä heittelyn tilalle, mutta en ehdi ohjaamaan kun tavara lentää yllättäen sekunnissa. Tänään ehdin tarttua kädestä kiinni juuri samalla sekunnilla kun tavara jo lensi, ja huudahtaa ei. Yleensä en ehdi sitäkään. Vaikka siis olisin tilanteessa täysin läsnä ja kyseessä olisi vaikka palapelin teko yhdessä lapsentahtisesti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kaikki voimakkaat reaktiot, niin negatiiviset kuin positiiviset, kannattaa jättää tilanteissa pois. Lapsi tietää kyllä, mikä on kiellettyä. Ellei hän pysty hillitsemään itseään tai löydä kanssasi mahdollisuuksia purkautua sallitummalla tavalla, vakavoidu. Katso mitä lapsi tekee, kun on edes pienen hetken "yksin" eli et ole emotionaalisesti täysin hänen kimpussaan. Anna hetki tilaa ajatella seurauksia ihan itse. Veikkaan, että lapsi ei tällöin halua yhtään enempää harmia.

Poliisitkin käyttävät taktiikkana hiljaisuutta. Poliisit eivät höpötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Meillä heittely vaan ei tapahdu kiukun hetkellä. Ei raivo ei iske.

Kiitos halista. Se lämmitti mieltä. Paikallaan hyppely, tyynyt nyrkkeily tai vaikka mikä tahansa sellainen olisi hyvä heittelyn tilalle, mutta en ehdi ohjaamaan kun tavara lentää yllättäen sekunnissa. Tänään ehdin tarttua kädestä kiinni juuri samalla sekunnilla kun tavara jo lensi, ja huudahtaa ei. Yleensä en ehdi sitäkään. Vaikka siis olisin tilanteessa täysin läsnä ja kyseessä olisi vaikka palapelin teko yhdessä lapsentahtisesti.

Ap

Anna sen lapsen tehdä niitä palapelejä välillä itsenäisestikin. Ei sinun tarvitse tuon ikäisen lapsen kanssa olla koko ajan tekemässä jotain kivaa ja lapsentahtista. Ei ihme, jos lapsi tylsistyy, kun ei saa käyttää omaa mielikuvitustaan.

Tästä löytyy hyvää materiaalia tunteiden käsittelyn ja tunnistamisen oppimiseen.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.oph.fi…-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Meillä heittely vaan ei tapahdu kiukun hetkellä. Ei raivo ei iske.

Kiitos halista. Se lämmitti mieltä. Paikallaan hyppely, tyynyt nyrkkeily tai vaikka mikä tahansa sellainen olisi hyvä heittelyn tilalle, mutta en ehdi ohjaamaan kun tavara lentää yllättäen sekunnissa. Tänään ehdin tarttua kädestä kiinni juuri samalla sekunnilla kun tavara jo lensi, ja huudahtaa ei. Yleensä en ehdi sitäkään. Vaikka siis olisin tilanteessa täysin läsnä ja kyseessä olisi vaikka palapelin teko yhdessä lapsentahtisesti.

Ap

Anna sen lapsen tehdä niitä palapelejä välillä itsenäisestikin. Ei sinun tarvitse tuon ikäisen lapsen kanssa olla koko ajan tekemässä jotain kivaa ja lapsentahtista. Ei ihme, jos lapsi tylsistyy, kun ei saa käyttää omaa mielikuvitustaan.

Mistä te jotkut oikeasti vedätte näitä outoja johtipäätöksiä, että lapsi ei koskaan saisi tehdä palapelejä itsenäisesti? En käsitä. Kirjoitin, että tänään tein lapsen kanssa yhdessä palapeliä. Tarkoittaako se sinusta, että lapsi ei saa tehdä koskaan itsenäisesti? Tietenkin saa, useinkin. Aina kun haluaa. Usein haluaa tehdä yhdessä, ja siksi tehdään usein yhdessäkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Pilko pienemmäksi.

Tarran saa, joka neljäs tai kolmas tunti jos on ollut heittelemättä. Päivä on lapselle pitkä aika ja kun positiivista kokemusta ei onnistu saamaan kiinnostus asiaan ja tavoitteeseen saattaa kadota.

Tuossa keinossa on vahva orjuuttamisen mentaliteetti.

Ai, kuinka?

Huomio keskittyy siihen, että ongelma on oirehtiminen ja lapsi jää muuten yksin? Seuraus, ei syy. Jos tarrasysteemi on ainoa mitä asialle tehdään. ("Minussa tai muussa ei ole mitään väärää - kerää sinä niitä tarroja.")

Mitä tarkoitat, että lapsi jää muuten yksin? Ei hän yksin jää. Ja tämän tarrasysteemikokeilun aikana olen monta kertaa päivässä häntä kehunut, kun on mennyt hetki niin että ei heitä. Ja huomauttanut miten hyvin osaa olla heittämättä.

En kyllä minä ainakaan tajunnut mitä tuolla orjuuttamisella tarkoitettiin.

Ap

Tarkoitan tilannetta, jossa lapsen käytöksen syy ei kiinnostaisi, kunhan oirehtiminen loppuisi. Eli lapsi saattaisi jäädä onnettomaksi, mutta sillä ei olisi merkitystä, niin kauan kuin ei tuota mielipahaa itselle.

Vuolas kehuminen tyytymättömyyden tukahduttamisesta... ja lapsi kuitenkin osoittaa tyytymättömyyttä. Eli ei voi vaatimuksesta itseään tukahduttaa; hän ei voi olla vastuussa sinun tunteistasi, kun hänen on paha olla.

Musta on koko ajan tuntunut, että vitsailet. Mutta keskustellaan nyt keskustelun vuoksi.

Joo ei mennä tässä siihen orjamentaliteettiin opettamiseen sen enempää, jotta aihe pysyy riittävän yksinkertaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Tässä on se huono puoli, että huomio kiinnittyy tyytymättömyyden tukahduttamiseen; mitä tilalle?

En ihan ymmärrä mitä tarkoitat, että mitä tilalle. Lapsen pitää mielestäni tässä iässä totella sitä sääntöä, että (etenkään kovia) tavaroita ei heitetä, koska siinä voi sattua pahastikin kun osuu. Jos lapsi on jostain tyytymätön, niin miten voin tarjota jotain tilalle, kun en vain millään keksi tilanteista tyytymättömyyttä aiheuttavaa. Ja siis mitä tilalle? Lapsi saa joka päivä kehuja, yhdessä tekemistä, paljon ulkoilua, on kivoja leluja ja pelejä. Olen yrittänyt opettaa keinoja purkaa harmitusta. Ap

Sulla on aika jäykät asenteet. Silloin lapsellakin on suuremmat haasteet säilyttää itsearvostuksensa. Ehkä suhteenne on tasapainossa, ilman lapsen protestointia tms. sinä jyräisit hänet täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Pilko pienemmäksi.

Tarran saa, joka neljäs tai kolmas tunti jos on ollut heittelemättä. Päivä on lapselle pitkä aika ja kun positiivista kokemusta ei onnistu saamaan kiinnostus asiaan ja tavoitteeseen saattaa kadota.

Tuossa keinossa on vahva orjuuttamisen mentaliteetti.

Ai, kuinka?

Huomio keskittyy siihen, että ongelma on oirehtiminen ja lapsi jää muuten yksin? Seuraus, ei syy. Jos tarrasysteemi on ainoa mitä asialle tehdään. ("Minussa tai muussa ei ole mitään väärää - kerää sinä niitä tarroja.")

Mitä tarkoitat, että lapsi jää muuten yksin? Ei hän yksin jää. Ja tämän tarrasysteemikokeilun aikana olen monta kertaa päivässä häntä kehunut, kun on mennyt hetki niin että ei heitä. Ja huomauttanut miten hyvin osaa olla heittämättä.

En kyllä minä ainakaan tajunnut mitä tuolla orjuuttamisella tarkoitettiin.

Ap

Tarkoitan tilannetta, jossa lapsen käytöksen syy ei kiinnostaisi, kunhan oirehtiminen loppuisi. Eli lapsi saattaisi jäädä onnettomaksi, mutta sillä ei olisi merkitystä, niin kauan kuin ei tuota mielipahaa itselle.

Vuolas kehuminen tyytymättömyyden tukahduttamisesta... ja lapsi kuitenkin osoittaa tyytymättömyyttä. Eli ei voi vaatimuksesta itseään tukahduttaa; hän ei voi olla vastuussa sinun tunteistasi, kun hänen on paha olla.

Musta on koko ajan tuntunut, että vitsailet. Mutta keskustellaan nyt keskustelun vuoksi.

Joo ei mennä tässä siihen orjamentaliteettiin opettamiseen sen enempää, jotta aihe pysyy riittävän yksinkertaisena.

Anteeksi, mutta en edelleenkään ymmärrä mitä oikein tarkoitat. 

En ensinnäkään vitsaile, vaan ihan tosissani olen tämän aloituksen kanssa ja todellisuuttamme tämä kuvaa. Minkä osuuden vitsailisin?

Toisekseen miksi vihjailet joistain orjamentantaliteetista, jos et halua kuitenkaan avata ajatustasi siitä yhtään? Mitä keskustelua sellainen on?

Kolmannekseen tietenkin minua kiinnostaa lapsen käytöksen syy, olen sitä eri keinoin yrittänyt hyvinkin paljon selvittää. Ajattelen, että syyhyn puuttumalla ongelmakin ratkeaisi, mutta niin kauan kun en tiedä syytä, niin on pakko jotenkin vain puuttua itse käytökseen.

Ja neljännekseen, mitä pahaa on kehumisessa? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

Annan tähän konkreettisen neuvon. Esineiden heittely ei ole sinänsä pahaa, vaan itse asiassa hauskaa. Olennaista on, että heitellään oikeita esineitä oikeassa paikassa - tarjoa lapselle mahdollisuus heitellä esineitä tavalla, josta voisi yhdessä jopa nauttia! 

Lapselle toimii parhaiten yleensä se, että kertoo mitä saa tehdä. Tosiaan tuommoinen, että kertoo mitä voi heittää ja missä saa heittää on hyvä ratkaisu. Kannattaa mennä yhdessä heittelemään lapsen kanssa.

Sellaisia kesäleluja on paljon, missä heitetään jotain. On renkaanheittopelejä ja erilaisten pallojen heittely pelejä.

Sisällä voi olla vaikka joku tarratauluun heitettäviä palloja tai "tikkoja".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on auttanut se, että opastan tekemään jotain muuta, kun raivo iskee. Jos tekee mieli huutaa, niin pyydän häntä antamaan halin ja puhaltelevan. Selitän kokoajan, että tiedän kyllä hänestä tuntuvan pahalta. Eika huutamisesta luopuminen tarkoita, että lohduttaisin yhtään vähemmän. Eli hän saa minulle perille kyllä sen, että häntä harmittaa nyt aivan vietävästi. Riittää, että hän kertoo ja otan sen kyllä vakavasti aivan saman tien ilman tarvetta suuremmalle älämölölle.

Tavaroiden heittelyn kanssa voisi kokeilla vaikka paikallaan hyppimistä ja puhaltelua (lapset ei tajua syvään hengittelyä)? Hali äidille <3

Meillä heittely vaan ei tapahdu kiukun hetkellä. Ei raivo ei iske.

Kiitos halista. Se lämmitti mieltä. Paikallaan hyppely, tyynyt nyrkkeily tai vaikka mikä tahansa sellainen olisi hyvä heittelyn tilalle, mutta en ehdi ohjaamaan kun tavara lentää yllättäen sekunnissa. Tänään ehdin tarttua kädestä kiinni juuri samalla sekunnilla kun tavara jo lensi, ja huudahtaa ei. Yleensä en ehdi sitäkään. Vaikka siis olisin tilanteessa täysin läsnä ja kyseessä olisi vaikka palapelin teko yhdessä lapsentahtisesti.

Ap

Tässä ketjussa olikin mielipiteitä, ettei tilanteeseen rynnättäisi noin voimallisesti, vaikka aikaa olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Meilläkään ei tarrat kerry. Joskus kun osuu naamaan ja menee kuppi nurin niin karjuminen auttaa hetkeksi. Anteeksi, ei sille alkukantaiselle reaktiolle voi mitään kun tulee kirja silmäkulmaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Pilko pienemmäksi.

Tarran saa, joka neljäs tai kolmas tunti jos on ollut heittelemättä. Päivä on lapselle pitkä aika ja kun positiivista kokemusta ei onnistu saamaan kiinnostus asiaan ja tavoitteeseen saattaa kadota.

Tuossa keinossa on vahva orjuuttamisen mentaliteetti.

Ai, kuinka?

Huomio keskittyy siihen, että ongelma on oirehtiminen ja lapsi jää muuten yksin? Seuraus, ei syy. Jos tarrasysteemi on ainoa mitä asialle tehdään. ("Minussa tai muussa ei ole mitään väärää - kerää sinä niitä tarroja.")

Mitä tarkoitat, että lapsi jää muuten yksin? Ei hän yksin jää. Ja tämän tarrasysteemikokeilun aikana olen monta kertaa päivässä häntä kehunut, kun on mennyt hetki niin että ei heitä. Ja huomauttanut miten hyvin osaa olla heittämättä.

En kyllä minä ainakaan tajunnut mitä tuolla orjuuttamisella tarkoitettiin.

Ap

Tarkoitan tilannetta, jossa lapsen käytöksen syy ei kiinnostaisi, kunhan oirehtiminen loppuisi. Eli lapsi saattaisi jäädä onnettomaksi, mutta sillä ei olisi merkitystä, niin kauan kuin ei tuota mielipahaa itselle.

Vuolas kehuminen tyytymättömyyden tukahduttamisesta... ja lapsi kuitenkin osoittaa tyytymättömyyttä. Eli ei voi vaatimuksesta itseään tukahduttaa; hän ei voi olla vastuussa sinun tunteistasi, kun hänen on paha olla.

Musta on koko ajan tuntunut, että vitsailet. Mutta keskustellaan nyt keskustelun vuoksi.

Joo ei mennä tässä siihen orjamentaliteettiin opettamiseen sen enempää, jotta aihe pysyy riittävän yksinkertaisena.

Anteeksi, mutta en edelleenkään ymmärrä mitä oikein tarkoitat. 

En ensinnäkään vitsaile, vaan ihan tosissani olen tämän aloituksen kanssa ja todellisuuttamme tämä kuvaa. Minkä osuuden vitsailisin?

Toisekseen miksi vihjailet joistain orjamentantaliteetista, jos et halua kuitenkaan avata ajatustasi siitä yhtään? Mitä keskustelua sellainen on?

Kolmannekseen tietenkin minua kiinnostaa lapsen käytöksen syy, olen sitä eri keinoin yrittänyt hyvinkin paljon selvittää. Ajattelen, että syyhyn puuttumalla ongelmakin ratkeaisi, mutta niin kauan kun en tiedä syytä, niin on pakko jotenkin vain puuttua itse käytökseen.

Ja neljännekseen, mitä pahaa on kehumisessa? 

Ap

Ei se haittaa. Minä kirjoitan ajatuksiani, ja ne joko inspiroivat sinua tai eivät inspiroi.

Ehkä syy-termin käyttö on huono valinta sikäli, etten tarkoita analysointia. Tarkoitan, että pyrittäisiin löytämään tapoja, joilla lapsi alkaa vaikuttaa onnellisemmalta. Eli sellainen realismiin perustuva keinojen etsintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että tein sellaisen tarrataulun seinälle ja sovittiin, että saa siihen yhden tarran jokaisesta päivästä kun ei ole heitellyt. Ja tietystä määrästä tarroja isomman palkinnon. Lapsenkin mielestä tämä oli kiva idea. Mutta siihen ei ole saatu vielä yhtään tarraa :( .

Ap

Tässä on se huono puoli, että huomio kiinnittyy tyytymättömyyden tukahduttamiseen; mitä tilalle?

En ihan ymmärrä mitä tarkoitat, että mitä tilalle. Lapsen pitää mielestäni tässä iässä totella sitä sääntöä, että (etenkään kovia) tavaroita ei heitetä, koska siinä voi sattua pahastikin kun osuu. Jos lapsi on jostain tyytymätön, niin miten voin tarjota jotain tilalle, kun en vain millään keksi tilanteista tyytymättömyyttä aiheuttavaa. Ja siis mitä tilalle? Lapsi saa joka päivä kehuja, yhdessä tekemistä, paljon ulkoilua, on kivoja leluja ja pelejä. Olen yrittänyt opettaa keinoja purkaa harmitusta. Ap

Sulla on aika jäykät asenteet. Silloin lapsellakin on suuremmat haasteet säilyttää itsearvostuksensa. Ehkä suhteenne on tasapainossa, ilman lapsen protestointia tms. sinä jyräisit hänet täysin.

Tämä oli mielenkiintoinen kommentti, joskin vähän yllättävä. Pidän itseäni joustavana tyyppinä, jolla nimenomaan ei ole jäykät asenteet. En mielestäni todellakaan jyrää lasta vaan paljon teemme juuri lapsen mielen mukaan ja lapsen ehdoilla. Sallin niin positiiviset kuin negatiiviset tunteet, itkut ja kiukut. Kuuntelen lasta hyvin paljon, ja mielestäni myös kuulen ja ymmärrän. Toisaalta kyllä olen johdonmukainen niissä muutamissa säännöissä mitä meillä on, ne on ja pitää.

Joten mikä kommenteissani sai sinut ajattelemaan, että olen jäykkä ja jyrään? Haluaisin oikeasti tietää, kun näin yllättävän palautteen sain.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

Annan tähän konkreettisen neuvon. Esineiden heittely ei ole sinänsä pahaa, vaan itse asiassa hauskaa. Olennaista on, että heitellään oikeita esineitä oikeassa paikassa - tarjoa lapselle mahdollisuus heitellä esineitä tavalla, josta voisi yhdessä jopa nauttia! 

Lapselle toimii parhaiten yleensä se, että kertoo mitä saa tehdä. Tosiaan tuommoinen, että kertoo mitä voi heittää ja missä saa heittää on hyvä ratkaisu. Kannattaa mennä yhdessä heittelemään lapsen kanssa.

Sellaisia kesäleluja on paljon, missä heitetään jotain. On renkaanheittopelejä ja erilaisten pallojen heittely pelejä.

Sisällä voi olla vaikka joku tarratauluun heitettäviä palloja tai "tikkoja".

Nyt kannattaa hyödyntää lämpimät ilmat ja mm. vesileikit ulkona!