Lapsen tavaroiden heittelystä tullut yhtäkkiä iso ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Netistä voisi löytyä materiaalia kuinka lasta voi auttaa tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja saada ne hallintaan. Kun lapsi on iloinen, kerro että huomaat että hän on iloinen ja se on mukavaa kaikista. Kun hän on surullinen, huomaat sen ja se aiheuttaa sinussakin surua. Lapsi oppii tunnistamaan tunteita ja siten myös ehkä heittelyn syy saadaan selville. Voi olla hämmentävää itselleenkin tuo heittely. Taustalla väsymys tms jota ei tunnista.

Kiitos, olen miettinyt tällaista. Mutta kun heittäminen tapahtuu tilanteissa, joissa lapsen olemus vaikuttaa alunperin tyytyväiseltä ja ihan hyväntuuliselta. Ja noin muuten lapsi on kyllä jo pitkään osannut tunnistaa omia ja muidenkin tunnetiloja ja nimetä niitä. Tämä heittely on minulle vaikeasti ymmärrettävissä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

En vaadikaan lapselta analyysiä vaan kirjoitin aloitukseen tuon asian, koska arvelin saavani kysymyksiä, että miten lapsi itse selittää tekonsa. Minusta on ymmärrettävää, että lapsi ei tiedä tai sanoo ettei tiedä.

Ymmärrän, jos aikuinen on hämillään lapsen käytöksestä ja kysyy syytä. Mutta tuskin kukaan kuvittele, että asiaan olisi jokin "järkevä" eli hyväksyttävä perustelu, jos asiaa vähäänkään miettii... Tai että lasta pitäisi kysymyksillä toistuvasti kiusata (ts. tietää vastauksen ja silti kysyy), vain siksi ettei muutakaan keksi, kun tilanne on itselle hämmentävä.

Vierailija kirjoitti:

En vain tiedä itsekään miten muuttaa omaa käytöstäni erilaiseksi, koska en löydä tilanteista mitään provosoitumista aiheuttavaa. Heittäminen tapahtuu ihan yllättäen kesken kivan yhteisen tekemisen. Tilanteessa, missä ei ole tapahtunut mitään pettymystä, epäoikeudenmukaista tai muuta ikävää.

Ap

Voin kuvitella tilanteen. Voisiko olla, että lapselle nousee niissä turvallisimmissa, leppoisissa ja mukavissa tilanteissa muistiin, että jokin yleisesti ottaen tuntuu pahalta... Kuvittele, jos sinulla olisi mukavaa - kunnes yhtäkkiä muistaisit, että sinulla on elämässäsi stressitekijä. Ja sinusta tuntuisi, ettet tiedä kuinka päästä tunteesta eroon, mutta joku yksittäinen intuitiivinen teko auttaisi sinua purkamaan oloa. Ehkä lapsi kokee niin eikä ole edes tarkoittanut heittelyä pahalla, mutta siitä on tullut pahaa kun siitä on tehty numero, ja lapsi on jämähtänyt siihen "pahaan". Jotain tällaista saattaa olla meneillään. Ehkä ratkaisu löytyis tasapainosta, jossa heittely on kielletty sivuseikka.

Vierailija kirjoitti:

Netistä voisi löytyä materiaalia kuinka lasta voi auttaa tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja saada ne hallintaan. Kun lapsi on iloinen, kerro että huomaat että hän on iloinen ja se on mukavaa kaikista. Kun hän on surullinen, huomaat sen ja se aiheuttaa sinussakin surua. Lapsi oppii tunnistamaan tunteita ja siten myös ehkä heittelyn syy saadaan selville. Voi olla hämmentävää itselleenkin tuo heittely. Taustalla väsymys tms jota ei tunnista.

Tässä on se huono puoli, että tuijotetaan lapseen: "mietippä, millä lailla sinussa on nyt vikaa kun käyttäydyt noin? - onko sinussa jokin perustunne meneillään?"

Kamalaa.

On vanhemman velvollisuus huolehtia siitä, ettei lapsi yliväsy!

...ei niin, että lapsen annetaan mennä äärimmilleen ja sitten haastetaan "katsomaan peiliin". Se on paitsi laiminlyömistä, myös nolaamista.

Meillä tyttären isä laittoi lelut jäähylle yläkaappiin, kunnes käyttäytyminen parantui. Pari kertaa toimi näin. Eipä heitellyt sen jälkeen yhtään lelua. Lapsihan kokeilee tuossa rajojaan ja sitä, kuka on pomo. Jos tuossa vaiheessa antaa vallan lapselle, peli on menetetty. Silti pitää olla rakastava, mutta jämäkkä. Lapsi ei ole paha, vaan se KÄYTTÄYTYMINEN oli sopimatonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

Annan tähän konkreettisen neuvon. Esineiden heittely ei ole sinänsä pahaa, vaan itse asiassa hauskaa. Olennaista on, että heitellään oikeita esineitä oikeassa paikassa - tarjoa lapselle mahdollisuus heitellä esineitä tavalla, josta voisi yhdessä jopa nauttia! 

Kyllä meillä on myös sallittuja heittelyleikkejä, kuten vaikka palloilua ulkona. Ollut aina.

Ap

Muistutatko niistä silloin, kun heittelee jotain mikä ei ole tarkoitettu heitettäväksi? En tarkoita, että aina pitäisi ehdottaa (joskus on parempi olla vakava). Mutta ellei asiaa ehdota nimenomaan "ilmeisen heittämisen tarpeen vuoksi", ei voi osoittaa sinäsnsä hyväksyvänsä lapsen tarvetta heittää jotain... mikä olisi tärkeä, sanaton viesti: "ymmärrän, että jokin harmittaa sinua, vaikka kumpikaan meistä ei osaa nimetä sitä; en tuomitse sitä tuntematonta syytä kokonaan."

Muistutan jälkikäteen, siis heittämisen jälkeen mitä olisi pitänyt tehdä sen sijaan ja yritän kysellä oliko joku pieless ja siksi heitti. Mutta en ehdi muistuttaa ennen kuin heittää, koska heittää yllättäen. Ap

Sinuna en kaivelisi asiaa; ellet ota sitä puheeksi kun se on ajankohtaista, älä ota sitä puheeksi ollenkaan.

Vanhan kaivelussa on helposti syyllistämisen maku. Jälkikäteen opettaminen, ellei uusi tilanne annaa siihen yhtään aihetta, on aikuisesta ehkä terapeuttista mutta lapset eivät märehdi! Tilaisuus osoittaa hyväksyntää heittelyä kohtaan per se meni jo. "Juna meni jo."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Netistä voisi löytyä materiaalia kuinka lasta voi auttaa tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja saada ne hallintaan. Kun lapsi on iloinen, kerro että huomaat että hän on iloinen ja se on mukavaa kaikista. Kun hän on surullinen, huomaat sen ja se aiheuttaa sinussakin surua. Lapsi oppii tunnistamaan tunteita ja siten myös ehkä heittelyn syy saadaan selville. Voi olla hämmentävää itselleenkin tuo heittely. Taustalla väsymys tms jota ei tunnista.

Tässä on se huono puoli, että tuijotetaan lapseen: "mietippä, millä lailla sinussa on nyt vikaa kun käyttäydyt noin? - onko sinussa jokin perustunne meneillään?"

Kamalaa.

Tunteiden tunnistamisessa ei toki tuoda esille sitä, että lapsessa olisi jotain vikaa, vaan että kerrotaan samalla, että hän on hyväksytty erilaisine tunteineen, ja selvittämällä koetetaan helpottaa hänen oloaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tyttären isä laittoi lelut jäähylle yläkaappiin, kunnes käyttäytyminen parantui. Pari kertaa toimi näin. Eipä heitellyt sen jälkeen yhtään lelua. Lapsihan kokeilee tuossa rajojaan ja sitä, kuka on pomo. Jos tuossa vaiheessa antaa vallan lapselle, peli on menetetty. Silti pitää olla rakastava, mutta jämäkkä. Lapsi ei ole paha, vaan se KÄYTTÄYTYMINEN oli sopimatonta.

Tunteiden tukahduttamisen vaatiminen kiristämällä ei ole luottamuksen rakentamisen kannalta hyvä keino. Lähtökohtaisesti kompleksi vallasta on kyseenalainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Netistä voisi löytyä materiaalia kuinka lasta voi auttaa tunnistamaan erilaisia tunnetiloja ja saada ne hallintaan. Kun lapsi on iloinen, kerro että huomaat että hän on iloinen ja se on mukavaa kaikista. Kun hän on surullinen, huomaat sen ja se aiheuttaa sinussakin surua. Lapsi oppii tunnistamaan tunteita ja siten myös ehkä heittelyn syy saadaan selville. Voi olla hämmentävää itselleenkin tuo heittely. Taustalla väsymys tms jota ei tunnista.

Tässä on se huono puoli, että tuijotetaan lapseen: "mietippä, millä lailla sinussa on nyt vikaa kun käyttäydyt noin? - onko sinussa jokin perustunne meneillään?"

Kamalaa.

Tunteiden tunnistamisessa ei toki tuoda esille sitä, että lapsessa olisi jotain vikaa, vaan että kerrotaan samalla, että hän on hyväksytty erilaisine tunteineen, ja selvittämällä koetetaan helpottaa hänen oloaan.

Tuodaanhan se ihan selvästi esille: osoitetaan, että käytös on tuomittavaa, ja seuraavaksi viitataan lapsen "kasvottomiin" tunteisiin (perustunteisiin). Tämä on eräänalinen vetoomus keskittyä ympäristöön kohdistuvasta tyytymättömyydestä itseen kohdistuvaan tyytymättömyyteen, nimetä se kasvottomasti, ja siten erkaantua yksilöllisyydestä (dissosiaatiomaista asennetta). Asiaa vieläpä korostetaan jaottelemalla näitä kasvottomia tunteita hyviin ja pahoihin. Aikuisen rooli pahanolon tuottajana on samalla eliminoitu.

Nimeä joku heittoesine. Esim ilmapallo. Kun tulee himot heittää, niin se on ainoa jonka saa heittää. Kaikkea kannattaa kokeilla.

"Kuinka opetan sinulle dissosiaatiota, epäilemään itseäsi, mutta ei ottamaan siitä vastuuta." Miksi tästä tulee mieleen... WOKE!? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

En vaadikaan lapselta analyysiä vaan kirjoitin aloitukseen tuon asian, koska arvelin saavani kysymyksiä, että miten lapsi itse selittää tekonsa. Minusta on ymmärrettävää, että lapsi ei tiedä tai sanoo ettei tiedä.

En vain tiedä itsekään miten muuttaa omaa käytöstäni erilaiseksi, koska en löydä tilanteista mitään provosoitumista aiheuttavaa. Heittäminen tapahtuu ihan yllättäen kesken kivan yhteisen tekemisen. Tilanteessa, missä ei ole tapahtunut mitään pettymystä, epäoikeudenmukaista tai muuta ikävää.

Ap

Jos se ihan oikeasti on aivan provosoimatonta ja hallitsematonta niin tulee mieleen tourette. Onko muita oireita? Ticcejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

Annan tähän konkreettisen neuvon. Esineiden heittely ei ole sinänsä pahaa, vaan itse asiassa hauskaa. Olennaista on, että heitellään oikeita esineitä oikeassa paikassa - tarjoa lapselle mahdollisuus heitellä esineitä tavalla, josta voisi yhdessä jopa nauttia! 

Pesäpallojoukkueeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

En vaadikaan lapselta analyysiä vaan kirjoitin aloitukseen tuon asian, koska arvelin saavani kysymyksiä, että miten lapsi itse selittää tekonsa. Minusta on ymmärrettävää, että lapsi ei tiedä tai sanoo ettei tiedä.

En vain tiedä itsekään miten muuttaa omaa käytöstäni erilaiseksi, koska en löydä tilanteista mitään provosoitumista aiheuttavaa. Heittäminen tapahtuu ihan yllättäen kesken kivan yhteisen tekemisen. Tilanteessa, missä ei ole tapahtunut mitään pettymystä, epäoikeudenmukaista tai muuta ikävää.

Ap

Jos se ihan oikeasti on aivan provosoimatonta ja hallitsematonta niin tulee mieleen tourette. Onko muita oireita? Ticcejä?

Ei lle mitään tourette eikä tic oireita. Minusts tilanne tai muiden käytös ei provosoi mitenkään. Mutta on mahdollista, että lapselle tulee mieleen joku oma ajatus, joka provosoi. Esim siis joku ihan muu ikävä ajatus, siitä tulee harmi ja heittää.

Ap

No turha hakea mitään touretteja normaalista mukulasta, joka on ehkä jo vähän tylsistynyt kodin hyminään ja äitinsä lässytykseen. Tottunut hoidossa jo sentään jonkinlaisiin sääntöihin. Yrittää herättää äidissä jonkinlaista reaktiota taukoamattoman ymmärtäväisen yninän ja kehumisen sijaan.

Jokainen heitetty esine katoaa ikuisiksi ajoiksi. Ei hyllylle eikä vinttiinkään, vaan pois. Se viedään kierrätykseen, roskiin tai lähetetään vaikka Ukrainaan. Ja oikeesti, kyllä äiti voi joskus näyttää myös hapanta naamaa jos viisivuotias tonttuilee. Hänen kehitysvaiheeseen kun kuuluu jo reaktioiden tutkiminen, myös hankalana olemisen seurausten testaaminen.

Kaikki voimakkaat reaktiot, niin negatiiviset kuin positiiviset, kannattaa jättää tilanteissa pois. Lapsi tietää kyllä, mikä on kiellettyä. Ellei hän pysty hillitsemään itseään tai löydä kanssasi mahdollisuuksia purkautua sallitummalla tavalla, vakavoidu. Katso mitä lapsi tekee, kun on edes pienen hetken "yksin" eli et ole emotionaalisesti täysin hänen kimpussaan. Anna hetki tilaa ajatella seurauksia ihan itse. Veikkaan, että lapsi ei tällöin halua yhtään enempää harmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole realistista vaatia alle 5-vuotiaalta ihmiseltä analyysiä siitä, miksi hän kokee epäoikeudenmukaisuutta (josta paiskominen on oire). Järkevämpää on miettiä oman käytöksen muuttamista sellaiseksi, ettei lapsi koe protestoinnin tarvetta.

En vaadikaan lapselta analyysiä vaan kirjoitin aloitukseen tuon asian, koska arvelin saavani kysymyksiä, että miten lapsi itse selittää tekonsa. Minusta on ymmärrettävää, että lapsi ei tiedä tai sanoo ettei tiedä.

En vain tiedä itsekään miten muuttaa omaa käytöstäni erilaiseksi, koska en löydä tilanteista mitään provosoitumista aiheuttavaa. Heittäminen tapahtuu ihan yllättäen kesken kivan yhteisen tekemisen. Tilanteessa, missä ei ole tapahtunut mitään pettymystä, epäoikeudenmukaista tai muuta ikävää.

Ap

Jos se ihan oikeasti on aivan provosoimatonta ja hallitsematonta niin tulee mieleen tourette. Onko muita oireita? Ticcejä?

Ei lle mitään tourette eikä tic oireita. Minusts tilanne tai muiden käytös ei provosoi mitenkään. Mutta on mahdollista, että lapselle tulee mieleen joku oma ajatus, joka provosoi. Esim siis joku ihan muu ikävä ajatus, siitä tulee harmi ja heittää.

Ap

Jos sinulla olisi kuvailemasi tilanne. Siis reagoisit ikävään ajatukseesi sopimattomalla tavalla, jota et kuitenkaan olosuhteisiin nähden voisi ennaltaehkäistä. Miten toivoisit, että toinen suhtautuu sinuun, tekee tai on tekemättä.

Se on vähän niin kuin liikenteessä: kun toinen töpeksii, hän on "hullu!". Kun itse töpeksii, se on inhimillinen erehdys. Jos joku kuitenkin kohtelisi sinua kuin hullua... saattaisit pahoittaa mielesi, etkä olisi erityisen motivoitunut olemaan huolellisempi.

Vierailija kirjoitti:

No turha hakea mitään touretteja normaalista mukulasta, joka on ehkä jo vähän tylsistynyt kodin hyminään ja äitinsä lässytykseen. Tottunut hoidossa jo sentään jonkinlaisiin sääntöihin. Yrittää herättää äidissä jonkinlaista reaktiota taukoamattoman ymmärtäväisen yninän ja kehumisen sijaan.

Jokainen heitetty esine katoaa ikuisiksi ajoiksi. Ei hyllylle eikä vinttiinkään, vaan pois. Se viedään kierrätykseen, roskiin tai lähetetään vaikka Ukrainaan. Ja oikeesti, kyllä äiti voi joskus näyttää myös hapanta naamaa jos viisivuotias tonttuilee. Hänen kehitysvaiheeseen kun kuuluu jo reaktioiden tutkiminen, myös hankalana olemisen seurausten testaaminen.

Ei, tämä perustuu kompleksiin ja kostoon, mikä nakertaa luottamusta entisestään.